Sivut

perjantai 24. toukokuuta 2024

Kolme kuvaa kuukaudessa: T niinkuin Toukokuu

Prunus padus - Tuomi

TUOMI

Tuomi on oikein sopiva kukkapuu toukokuun T-kirjainta edustamaan. Harva istuttaa tuomea omaan pihaan, ainakaan pieneen pihaan. Suomessa tuomi kasvaa luonnonvaraisena, joten se on monille tuttu. Tuomeen liittyvä negatiivinen asia on sitä lähes vuosittain vaivaava tuomenkehrääjäkoi. Otus syö puun lehdet ja peittää sen valkoiseen seittiinsä. Puu selviytyy hyökkäyksestä yleensä varsin hyvin. Se kasvattaa uudet lehdet vielä samana vuonna. 

Kuvan tuomi kasvaa tonttimme rajalla, kunnan puolella. Se ei ole koskaan peittynyt kokonaan tuomenkehrääjäkoin seittiin. Vuosi sitten muutama oksa oli hiukan harmaana, mutta elpyivät nopeasti. Toivotaan, ettei puuta kehrätä seitin valtaan tänäkään vuonna.

TAIDE

Taiteella on aina aikansa ja paikkansa. Kävin ystävien kanssa Nuutajärven lasikylässä. Harmiksemme toiminta oli vielä talviaikataulussa, emmekä päässeet tutustumaan esimerkiksi lasimuseoon. Saatoimme sentään kierrellä katsomassa galleriakäytävän varrelle sijoittuvia ikkunanäkymiä. Osassa taiteilijan nimi oli näkyvästi esillä. Osassa taasen sitä ei löytynyt. Kuvan lasiset tumput herättivät hilpeyttä. Näitä ei ole tehty 7veikasta.

Nuutajärven lasikylä on kiva kesäretkikohde. Vanhat rakennukset ovat näkemisen arvoiset. Kylä myös sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä. Taidelasin katselemisessa riittää hämmästeltävää ja ihailtavaa. Monta hienoa lasiesinettä olisin ottanut mielelläni omaan kotiin.

Tulipa generiana Darwin Mystic van Eijk

 TULPPAANIT

Toukokuu on myös tulppaanikuukausi. Siihen nähden, että olen vähentänyt melkoisesti tulppaanien istuttamista aiemmista vuosista, ne kukkivat parhaillaan yllättävän runsaina. Tai parhaillaan ja parhaillaan. Etelään saapunut hellesää laittaa tulppujen kukintaan vauhtia. Näyttää vahvasti siltä, ettei pitkään jatkuvia tulppuviikkoja ole tänä vuonna. Parin päivän tauko puutarhakuvauksessa sai huomaamaan monien aikaisten tulppaanien jo pudottavan terälehtiään.

 

Kristiina K:n haaste menee näin:

Tein haasteesta tällä kertaa sellaisen että joka kuukausi julkaistaan kolme kuvaa. Kuvat saavat esittää vaikka mitä, mutta kuvan aiheen tulee alkaa meneillään olevan kuukauden nimen ensimmäisellä kirjaimella eli tammikuun kuvien aihe alkaa T:llä, helmikuun H:lla jne. 

Kuvat voivat esittää esim. maisemia, rakennuksia, tapahtumia, esineitä, eläimiä, ruokalajeja, juhlia........ 

Kun joka kuukausi julkaistaan vain kolme kuvaa, niin kiireisimmällekin on helpompi ehtiä mukaan. Ja kun lisäksi tietää jo etukäteen seuraavan kuukauden kirjaimen jolla kuvien aiheen tulee alkaa, niin on helpompi suunnitella kuvien ottoakin.
 
Nuo valitsemasi kolme kuvaa voit sitten näyttää meille muille kuukauden lopulla. Itse ajattelin näyttää omat kolme kuvaani aina kuun viimeinen päivä.

 

 

18 kommenttia:

  1. Meidän tontin reunoilla on monta tuomea kukassa, niitä lähtee luontaisesti kasvamaan kuten sanoit. Tuomenkehrääjäkoi tekee puun aika lailla kummituspuuksi, jos se verhoaa koko puun, mutta meillä ei ole kovin usein sellaista tapahtunut.
    Tulppaanien aika jää varmasti aika lyhyeksi näillä helteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomet kukkivat tänä vuonna runsaina. Hienoa, ettei tuomenkehrääjäkoi vieraile teillä kovin usein. Harmaaseen seittiin verhotut puut ovat aavemainen näky.
      Niin tulppaanien kuin kaikkien muidenkin kukinta on nopeasti ohi. Eilen ihailin omenapuiden kukkia. Tänään Huvituksen alla on valkoinen terälehtien sade. Onneksi meidän omput kukkivat peräkkäin, eivät ihan samaan aikaan.

      Poista
  2. Tuomen tuoksu on mielestäni yksi ihan parhaimpia kevään tuoksuja. Omalla pihalla tuomea ei valitettavasti kasva, mutta naapurin puolella lähellä tonttimme rajaa tuomi kukkii parhaillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että pääsette tuomen kauneudesta nauttimaan, vaikka sellaista ei omalla pihalla kasvakaan. Niin mekin teemme. Alueremontin yhteydessä pelkäsin, että kunta kaataa myös rajalla kasvavan tuomen. Eivät sitä tehneet ja siitä olen tyytyväinen.

      Poista
  3. Suloiset toukokuun kuvat. Tuomen kukinnasta alkaa kesä ja oi sitä ihanaa tuoksua. Harmi vaan, ettei tuomenoksat kestä maljakossa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomen kukinta on todellakin yksi kesän alkuun kuuluva asia. Olen joskus poiminut muutaman oksan maljakkoon, mutta samantien saa terälehtiä siivota pöydältä.
      Kiitos, sinulle myös leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  4. Tuomet tosiaan sopivat hienosti toukokuun kuviin, sekä nimen alkukirjaimen, että ajankohtaisuuden vuoksi. Nuutajärvellä olen joskus kymmeniä vuosia sitten käynyt. Harmi ettette päässeet sisälle katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuomi, samoin kuin tulppaanit, kuuluvat selkeästi toukokuuhun. Siksi ne pulpahtivat heti mieleen toukokuun t-kuvia miettiessäni.
      Saimme syyn tehdä uuden reissun Nuutajärvelle. Reissu ei suinkaan ollut pettymys. Näimme ja koimme kivoja asioita hyvässä seurassa.

      Poista
  5. Tyylikkäät T-kuvat, ja kivasti informaatiotakin mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, minneköhän vastaukseni lienee mennyt.
      Pieni annos informaatiota on tarpeen erityisesti itselleni. Mukavaa, jos siitä on hyötyä muillekin.

      Poista
  6. Tuomen tuoksun voi melkein tuntea:) Meillä purppuratuomi on kukintansa alussa. Ja tulppaanit, aina yhtä sykähdyttävän ihania!
    Lasitumpuilla voisi tulla vähän kylmä, vaikka kivannäköisiä ovatkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ainakaan puutarhahommia voisi lasitumput kädessä tehdä.

      Poista
  7. Ihanat toukokuun kuva-aiheet. Tulppaanit ja tuomi kuuluvat ehdottomasti toukokuun top kolmeen.
    Tuomen kukat putoilevat jo maahan, lintujen vesiallasta saisi olla koko ajan putsaamassa ja vesiä vaihtamassa, kun on valkoisena puurona melkein. Mutta vielä saadaan nauttia tuomen tuoksusta :)
    Aamulla katsoin tuomen oksaa ja siellä oli jo koin seittipesä. Meidän puiston reunan tuomet oli muutama vuosi sitten kummituspuita, kääritty seittiin kokonaan. Mielenkiinnolla odotan, minkä verran puissa näkyy kukinnan jälkeen lehtiä. Ei haittaisi, vaikka olisi vähälehtinen tänä kesänä, ei varjostaisi pihaa.
    Pitäisikö nyt toivoa sateista viikonlopun jatkoa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Tuomi varsinkin ikäänkuin aloittaa kesän kukinnallaan. Tänä vuonna meidän tuomi oli kukassa tavallista pidempään. Eilinen rankkasade sai terälehdet putoamaan maahan. Voin hyvin kuvitella, miten tuomen kukat sotkevat lintualtaan. Meillä oli aikanaan vesiaihe koivun alla. Sen vuoksi vesi oli vaihdettava muutaman kerran kesässä ja puhdistettava pohjalle syntynyt lieju pois.
      Pitääkin käydä katsomassa, joko näkyy seittiä. Toivottavasti ei tule yhtään tai ainakin hyvin vähän.
      Toivoit tai et, mutta sadetta saatiin. Vettä ja rakeita tuli valtavalla voimalla. Otin kastelun ilolla vastaan. Rutikuiva puutarha oli hyvin janoinen.

      Poista
  8. Meidän tontin laidalla kasvava pieni tuomi ei ihan vielä kuki mutta työmatkan varrella näin komeasti kukkivan puun. On varmaan ihan päivistä kiinni, milloin tuokin aukaisee kukkansa ja tuoksu leviää pitkin pihaa. Kehrääjäkoin seittiä siihen ei ole koskaan tullut. Lieneekö syy siinä, että ympärillä kasvaa vain kuusia, jotka hämäävät koin aisteja?
    Lasiset tumput eivät taida olla kovin mukavat kädessä, tuskin lämmittävätkään muuta kuin mieltä. Veikeitä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona tuomi tuoksuu hyvältä, mutta sisälle tuotuna en siitä oikein tykkää. Tai en tykännyt silloin, kun vielä jotain haistoin. Tuomi ei myöskään kauaa maljakossa kestä.
      Saattaa hyvinkin olla, että viereiset kuuset hämäävät kehrääjäkoita. Hyvä niin. Hopeanharmaa kummitus pihan nurkalla ei ole mikään kaunistus, vaikka se loppukesän myötä vihertyy uudelleen.
      Ainakaan puutarhassa lasisilla tumpuilla ei tekisi mitään. Ruusunpiikkejä ne estäisivät, mutta siinäpä se ainoa hyöty olisikin.

      Poista
  9. Minä pidän tuomesta ja sen tuoksusta. Se on keväinen tuoksu ja kukka. Kokosit kauniin trion toukokuun t-kuvista. Tulppaanit niin sievän väriset,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii! Tuomi aloittaa kevään kilpaa vuokkojen kanssa. Eikö olekin kauniita tulppaaneita!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!