Sivut

lauantai 18. lokakuuta 2025

Syyslehtien seassa

 
Paljon on lehtiä vielä puissa. Osa vaahteroista on jo ihan tyhjiä, osassa oransseja lehtiä on vielä runsaasti. Yhdessä tonttimme vieressä, puiston puolella kasvavassa vaahterassa, on lehdet vielä vihreinä.

Paljon lehtiä on tullut alas. Haravoin tontin puistopäädystä yhdeksän säkillistä vaahteranlehtiä. ja lisää on vielä tiedossa. Muiden puiden ja pensaiden lehdet haravoin puutarhassa sopiviin paikkoihin maatumaan tai jätän sijoilleen. Tai silppuan ne nurmikolle. Mikäli nurmikolle kertyy paksuja silppukertymiä, haravoin osan pensaiden tyvelle.

Vaahteranlehdet maatuvat tosi hitaasti. Niitä ei voi jättää istutusalueille, vielä vähemmän kulkuväylille. Paksu lehtikerros jäätyy talvella ja sulaa hitaasti keväällä. Se on kuin peltinen laatta kaiken päällä. En myöskään halua katsoa kuukausitolkulla maatumista odottavia vaahteralehtisäkkejä jossain tontin nurkassa. Siksi kuskaamme syksyisin vaahteranlehdet kaatopaikalle, jossa niistä valmistetaan multaa. 

Ruskaväriset lehdet ovat kauniita maassakin. Aroniat hehkuivat punaisina. Pakkasyön jälkeen aronioiden sulka- eikun lehtisato sai vauhtia. Kohta aroniat ovat aivan paljaita.


Hedelmäpuut pudottavat lehtensä eri tahtiin. Punakaneli ja valkeakuulas tyhjensivät oksansa vauhdilla. Huvitus ja syysomena vielä miettivät, liittyisivätkö riisuutujien seuraan.

Syyshortensioillakin näyttää olevan erilaisia tapoja syysasujensa kanssa. Bermudan Grandiflora on enemmän ruskea kuin oranssinkeltainen. Hortensiapenkin Vanille Fraise ja Vim's Red ovat olleet viime viikot kullankeltaisia - tai kullanpunaisia. Kuinka vaan. Ihania pensaita. 


Tuurenpihlaja ei sitten pettänyt tänäkään syksynä. Tykkään tästä pohjolan palmusta erityisen paljon. Koristeomena Musta Rudolf sen oikealla puolella ei kalpene syysruskassaan lainkaan. Kaikki ratkaisut puutarhassani eivät ole niitä fiksuimpia. Tuurenpihlajan ja Musta Rudolfin kaltaiset ilon aiheet saavat hölmöydet unohtumaan.

Syysvuokot ovat olleet tämän kesän primadonnia. Niiden kukinta on kestänyt hyvin pitkään. Kiemurapenkin suureksi kasvanut puska aloitti kukinnan heinä-elokuun vaihteessa. Yhä siinä on muutama kukka. Pikkupuutarhan Muuripenkkiin, Bermudaan ja alapihan Päivänliljapenkkiin istutetut siementaimet ovat kukkineet upeasti nekin. 

Berliinin Kärten der Welt'issä elokuussa 2016 syntynyt unelmani syysvuokkojen runsausta puutarhassani on toteutunut. Siellä näin upean syysvuokkokeskittymän. Näkymä jäi pysyvästi mieleeni. Tänä kesänä olen saanut ihailla sellaista omassa pihassa. 

Sunnuntaina 12.10. blogissaan Ylistyksen kehäkukalle. Anun ylistykseen on helppo yhtyä. Omassakin pihassa suorakylvetyt kehäkukat kukkivat edelleen Majalispenkissä. Tänäänkin, vaikka aamukahdeksalta pakkasta oli yhä -3℃. Kehäkukka 'Bronzed Beauty' on yksi lempikesäkukistani. Etenkin avautumaisillaan olevana sen terälehdet ovat niin hienoja. 


Syysmyrkkyliljat olivat tänään perjantaina pitkin pituuttaan. Ehkä ne halusivat kaivautua muiden kasvien lehtien suojaan lämmittelemään yöpakkasen kylmyydeltä. Auringon voima on ihmeellinen. Niin vain nämä alastomat immet nousivat auringon paisteessa suoriksi. 

Osa syysasteri 'Patricia Ballard'eista ei ehdi avaamaan nuppujaan. Ilahduttavasti osa niin kuitenkin teki. Poimin viluisia nuppuisia syysastereita sisälle maljakkoon. Sepä olikin hyvä toimenpide. Nuput avautuvat vikkelästi huoneenlämmössä.

Tänä syksynä ei ole kovin montaa pelaguuta pelastettavaksi sisälle talvehtimaan. Yksi muutama vuosi sitten Plantagenin pistokkeesta kasvatettu pelaguu kukkii nyt takkahuoneen ikkunalla. Kolme halpakaupan pihamyymälästä alkukesällä ostettua pelaguuta koittaa selviytyä työhuoneen ikkunalla.

Television meteorologi lupaa parhaillaan lauantaiaamuksi pakkasta. Ja liukkautta. Päivällä sentään aurinko paistaa ja lämpöäkin ennustetaan +8℃. Ja pohjoiseen lunta, hui.

Nautitaan viikonlopusta!


33 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua, kauniisti kukkii siellä vielä syysvuokot ja syysasterit🥰🍁🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeiset kukkijat ovat sinnikkäitä. Juuri nyt mittari näyttää -4, joka taitaa nujertaa sinnikkäimmätkin.
      Päivästä on tulossa aurinkoinen. Kaunista viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Mukavaa viikonloppua, kauniisti kukkii siellä vielä syysvuokot ja syysasterit🥰🍁🍂

    VastaaPoista
  3. Pakkasyön jälkeinen puiden ja pensaiden lehtien putoilu pitää jännää ääntä; joka puolella ropisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin saman ilmiön eilen aamulla. Kuulosti hauskalta.

      Poista
  4. Hämmästyttävää, että harvakseltaan löytyy vieläkin kukkijoita! Meillä on nyt ollut pakkasaamuja muutamana päivänä.
    Tuo vaahteramatto näyttää valtavan paksulta. En hämmästele yhtään sitä säkkimäärää. Tuollaisen määrän kun yrittää lappaa omaan kompostoriin, ei valmista tule ikinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on nyt toinen pakkasaamu. Mittari näyttää -4, joka todennäköisesti nurjertaa viimeisetkin kukkijat.
      Vaahteranlehtiä on todellakin paksusti. Ensimmäiset erät silppusin ruohonleikkurilla. Nyt lehtiä on niin paljon, ettei se enää onnistu. Onneksi kuivia lehtiä on helppo kauhoa säkkiin. Tiukkaan sullomalla niitä mahtuu yllättävän paljon yhteen säkkiin. Aikoinaan tungin vaahteranlehtiä kompostiin. Isoa määrää ei millään saanut sekoitettua muun puutarhamateriaalin kanssa, jolloin tuloksena oli tiukkaakin tiukempi "peltilevy". Ei tullut valmista, kuten totesit.

      Poista
  5. Hi, very nice blog, I am new here. I follow you 343, maybe follow back?

    https://fashionrecommendationss.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Kaunista, niin kaunista 🌻 Melkein tekisi mieli hypätä rypemään lehtikasaan 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile, hyppää kullankeltaisten lehtien keskelle. Saatat saada muita ihmisiä seuraksesi.

      Poista
  7. Ihania ruskan värejä sekä maassa että puissa ja pensaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko saa ruskavärit hehkumaan. Kuvissani oli jo alkuilta ja laskeva aurinko osittain pilvien takana.

      Poista
  8. Kauniita värejä! Ja ihana nähdä tuurenpihlajasi noin leiskuvana. Musta Rudolf komppaa hienosti. Minäkin kasvatin joskus tuota kehäkukka Bronzed Beautya, mutta en tykännyt siitä. Kuvasi uhkaavat kyllä kummasti muuttaa mielipiteeni🤩
    Meillä oli viime yönä yli viisi astetta pakkasta! Kyllä se taitaa nyt kasvukausi olla oikeasti ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuurenpihlaja paranee vuosi vuodelta. Tykästyn siihen aina vain enemmän, kuten tykästyn Musta Rudolfiinkin.
      Ilmeisesti Bronzed Beauty vaatii tottumista, sillä ensimmäisen kerran sitä kylvettyäni olin hieman pettynyt. Seuraavana kesänä kylvin edellisvuoden siemeniä ja silloin kukka lunasti paikkansa kesäkukkana.
      Tänään herättiin -4 asteen pakkseen. Maa on aivan kuurassa. Vilukissoilta näyttävät nyt kaikki kasvit.

      Poista
  9. Kaunista ruskaa olet kuvannut. Meillä ruska on pudottanut jo lehtensä . Tuurenpihlajaa olen vuosia ajatellut mutta ehkä jää.Pelargoniat menivät suurin osa jo kellariin . Muutamia jää sisälle mökkiin Toivottavasti sinä saat talvetettua kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamassa päivässä valtaosa lehdistä on jo pudonnut. Onneksi kuitenkin saimme hienon ruskan tänäkin syksynä.
      Blogeissa näkee paljon hienoja kasveja. Jokaista niistä ei voi omaan pihaan istuttaa, vaikka kuinka mieli tekisi. Etenkin puut vaativat tilaa. Ehkä sinulle joskus välähtää sopiva paikka tuurenpihlajalle.

      Poista
  10. Oli jälleen kiva kulkea puutarhassa kuviesi ja tekstisi kanssa. Nyt lehdet putoavat täällä meilläkin tasaista tahtia, mutta vielä on onneksi osassa puuvartisista lehtiä ihailtavaksi.
    Meillä on takana kolme reipasta pakkasyötä, eikä päivälläkään lämpö nouse kovin paljon. Niin se kasvukausi vaihtuu kohta talven puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Monet puut ovat jo kokonaan paljaita. Vaahteratkin tyhjenevät vauhdilla. Eilen käytäviä haravoidessani käännyin katsomaan taaksepäin todeten, että voinkin aloittaa saman osuuden siistimisen uudelleen.
      Tänään heräsimme jälleen pakkasaamuun. Kuten totesit, talvi lähestyy.

      Poista
  11. Melkoinen määrähän tuota vaahteranlehteä onkin. Meilläkin on vaahtera tontin laidalla mutta siitä ei niin paljoa lehtiä karise, ettei niitä saisi omin voimin käsiteltyä. Osan laitan tämänvuotiseen puutarhakompostiin, osa maatukoot ihan vain paikoilleen. Ohut kerros lehtiä maatuukin paremmin tai vähintäänkin murenee kevään tullen paikoilleen.
    Tuure ja Rudolf totisesti pistävät parastaan puutarhassasi ja niin ilmeisesti myös syysvuokotkin. Enpä ole tullut omaani etsineeksi, liekö edes ehtinyt nuppuasteelle? Toisesta ei näkynyt jälkeäkään mutta toinen oli ainakin kuukausi sitten vielä elossa. Ei se kovin pulleasti voinut mutta parempi sekin kuin täysin hengetön. Kehäkukat sentään kukkivat meilläkin, vaikka toissayönä oli ollut miltei -7 astetta pakkasta.
    Kiva, että syysasterisi ehti kuitenkin avaamaan nuppujaan. Maljakossakin niistä on pitkä ilo eikä tarvitse sadepäivänä lähteä puutarhaan kukkia etsimään.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonttimme rajalla, puiston puolella on useita isokokoisia vaahteroita. Yhden puun lehdet vielä pystyisi omalla pihalla käsittelemään, mutta ei monen puun lehtimäärää.
      Jospa syysvuokkosi kerää voimia kasvaakseen ja kukkiakseen isommin sitten tulevina kesinä. Vanhin syysvuokkoni on kasvanut jo niin suureksi, että sen löytää etsimättä.
      Puutarhassa ei ole viime aikoina tullut liiemmin käytyä kukkia ihastelemassa. Harava ja muut työvälineet kädessä siellä on pyöritty. Huomasin kehäkukkien jatkavan kukintaansa pakkasista huolimatta. Tosin meillä ei ole ollut noin kylmää kuin teillä. Syysasterit loistavat maljakossa todella pitkään. En ole aiemmin niitä maljakkoon kerännyt. Opinpa taas jotain uutta.
      Valoisaa viikkoa sinulle!

      Poista
  12. Kehäkukat olisivat kauniita, mutta jostain syystä en saa kasvamaan niitä tai sitten kun syys- tai lokakuussa ensimmäinen vihdoin kukkii, tulee joku puiston nurmella loikkiva pupu sen syömään :) Joka vuosi kuitenkin yritettävä sinnikkäästi kasvattaa, jos joku vuosi olisi onnistumisen vuosi.

    Onneksi syreeni pudottaa lehdet myöhään, on kiva suoja takapihalle :)

    Tänä aamuna oli jo vesiastiassa kunnon jääkansi, varmasti ollut vähintään viisi astetta pakkasta. Toivon keijunmekon vielä elpyvän pakkasöistä, ellei ensi yönä vielä pakkasta kunnolla. Olipa lauantaina aamupäivästä ikäviä uutisia, kun liukkaus yllätti autoilijat eri puolilla. Vielä jaksoi päivällä lämmetä +10 asteeseen ja oli kaunis aurinkoinen päivä taas (vaikka vietinkin koko päivän sisällä), oikein silmiin koski auringon kirkkaus.

    Mukavaa viikkoa!

    Mukavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko kokeillut kasvattaa kehäkukkia isossa ruukussa tai "parvekelaatikossa"? Olisivat ehkä paremmin suojassa jäniksiltä.
      Syreeneillä ei tosiaan ole mitään kiirettä pudottaa lehtiään. Joskus ne ovat leijailleet hangelle.
      Öisin on varmaan ollut kylmempääkin, kun vielä kahdeksalta mittari näyttää 3-4 astetta miinusta. Tänäänkin täytyy taas rapsuttaa auton ikkunat liikkeelle lähtiessä. Päivisin auringonpaiste on lämmittänyt mukavasti. Niin se teki eilenkin.
      Kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  13. Ruskavärit ovat kauniita.
    Kulkuväylillä olevat vaahteranlehdet ovat liukkaitakin. Ne on paras toimittaa 'multatehtaaseen.'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimme tänäkin syksynä kauniin ruskan.
      Helsingissä ratikat ovat usein syksyisin vaikeuksissa maahan pudonneiden lehtien vuoksi. Meidän pihalta suurin osa vaahteranlehdistä pääsee multatehtaaseen.

      Poista
  14. Kaunista ruskaa ja kukkiipa sinulla kukkaset vielä kauniisti.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinta alkaa täälläkin hissukseen hiipua yöpakkasten vuoksi. Olen kyllä iloinnut niistä täysillä.
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  15. Pensaat ja puut ovat kyllä erikoisia, viereisistä, melkein samanlaisista lehdet voivat tippua ihan eri aikaan. Meillä työpaikan parkkipaikalla on monta omenapuuta, toiset tiputtivat lehdet paljon ennen toisia.
    Kauniita ruskavärejä teiltä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puut ja pensaat eivät todellakaan pudota lehtiään samaan tahtiin. Meillä muut omenapuut ovat jo tyhjiä, mutta Huvitus on täynnä lehtiä. Keväällä se on ensimmäisenä lehdessä ja kukassa. Hedelmätkin siinä kypsyvät muita aiemmin.
      Nyt ruskavärit alkavat olla vähissä. Vaahteranlehdet sentään loistavat maassakin.

      Poista
  16. Kaunista ruskaa todella! Lehtikeli voi olla vaarallisen liukas, vallankin märällä säällä! Vaahtera on kaunis, mutta iän myötä lehtimassa suuri. Meillä aroniaa ei olekaan, mutta naapureiden pensaissa upea puna, kaunis tuurenpihlaja. Syysasteri ihastuttaa jos vain ehtii kukkaan, omani jäi nuppuasteelle ennen pakkasöitä, tuskin jaksaa avata nuppuja. Kehäkukat ovat sitkeitä ja ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin tonttimme rajalla olevan kymmenkunta vaahteraa, osa jo isoja. Omalla tontilla on vain yksi ja sekin aika huonokuntoinen, joten sen kaato häämöttää. Vaahteranlehtiä riittää vaikka toisille annettavaksi. Tuskin haluat?
      Poimi syysastereita maljakkoon. Ainakin minulla avasivat sisällä nuppunsa jopa kahden pakkasyön jälkeen.

      Poista
    2. Vaahteroiden lehtimassa on suuri, mutta kiitos kysymästä, omat lehdet riittävät.

      Poista
  17. Sinä patistit minut haravoimaan vaahteranlehtiä! Toisenkin kerran saan vielä reippailla niiden kanssa, sillä jukuripääpuut ovat tiputelleet vasta puolet kirkkaankeltaisista lehdistään. Ei haittaa, sillä rakastan haravointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haravoiminen on mukavaa. Vaahteranlehdet ovat kevyttä tavaraa haravoitavaksi, vaikka niitä olisi paljonkin. Olen haravoinut niitä jo kolmesti ja lisää haravoitavaa lentää kaiken aikaa puista maahan.
      Teepä vaahteranlehdistä iso kasa ja kellahda hetkeksi lehtien päälle taivasta tiirailemaan.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!