Pakollinen tauko

Kaksi päivää on mennyt vanhempien muuttohässäkässä. Terveysviranomaisten pitäisi kieltää muuttaminen tällaisessa helteessä. Harmi, ettei ylimääräiselle hielle löydy uusiokäyttöä, sillä sitä olen tuottanut käytettäväksi vaikka Monacon kokoisen lilliputtivaltion tarpeisiin. Siis, jos joku sellaisen tarpeen keksii. Rankasta ahkeroinnista huolimatta piti heti kotiin palattua mennä tutkimaan oman puutarhani hyvinvointi. Kumma, miten jo kahden päivän poissaolon aikana kasvit muuttavat olomuotoaan merkittävästikin. Etupihan ruusujen kukinta on päässyt vauhtiin ja perhoset ovat jälleen löytäneet reitin Purppurapunalatvoihin. Sulkaneilikoiden kukinta sen sijaan vetelee viimeisiään kun taas Malvan nuput ovat rävähtäneet auki. 

Sormustinkukka on varsinainen puutarhan seikkailija. Kun jokunen vuosi sitten sain ko. kukan siemeniä, luulin, ettei se millään tahdo kotiutua pihalleni. Ei tullut lehtiä, ei kukkia. Noin kolme vuotta sitten pukkasi ensimmäinen lehtiruusuke ja siihen valkoiset kukat aivan toisessa paikassa, mihin aikoinani olin siemenet laittanut. Nyt näitä "sormustimia" löytyy yhdestä jos toisestakin paikasta. Tämäkin yksilö päätti valita paikkansa aroniapensaiden tyvestä. Kasvimaallani jököttää kolme yli metrin korkuista Sormustinkukkaa. Se onkin ainoa paikka, jossa nämä kukat ovat päättäneet kukkia kaksi vuotta peräjälkeen.

Katsokaapa, miten hieno on Sormustinkukkakin sisältä. Varsin monet kasvit ovat hyvin mielenkiintoisia ja valokuvauksellisia lähempääkin tutkittuna. Muotojen ja värien leikkiä ei voi olla ihastelematta. 

Myyrä tai jänöjussi kävi jyrsimässä talven aikana toisen kookkaaksi kasvaneen Syyshortensian aivan valkeaksi. Muistan takuuvarmasti kuvanneeni sen kymmensenttisen tapin, joka jäi pensaasta jäljelle, kun leikkasin kuolemankielissä olleet oksat pois. Olisin laittanut tähän vertailukohdaksi, miten vähän voi pensaasta jyrsijöiden jäljiltä jäädä. Vaan en tuota kuvaa mielestäni hyvin järjestetystä arkistosta kuitenkaan löytänyt. 

Olin varautunut siihen, ettei kyseinen pensas enää elämää näe, vaan niinpä maasta versoo uusia oksia. Ja varsin tanakasti vielä. Taidan leikata toisenkin Syyshortensiani, sillä sekin on kärsinyt parista viime talvesta. Vieressä kasvava marjakuusi pudottaa oksiltaan painavat lumitaakat ja näin Syyshortensian oksat painuvat pahasti maahan. Vaan en leikkaa pensasta nyt, sillä odotan ensin sen syyskukintaa.

Ai, miten ihania suomenkielisiä nimiä kukille on annettu. Palavarakkaus, Syyshohdekukka, Särkynytsydän. Ja hauskojakin, kuten Nurmirölli, Lehtoängelmä. Monella nimellä on varmaan ihan oma tarinansa, joista olisi hauska joskus lukea. Olin hiljattain syntymäpäivillä, jossa vieraana oli myös puutarha-alan ammattilaisia. Arvattavasti tuli keskustelua kukista ja kukanjuurista. Kun kerroin tykkääväni puutarhakirjoista, sain muutaman hyvän lukuvinkin. Kaikkia vinkattuja kirjoja en ole löytänyt, mutta muutaman kyllä. Kun saan käsissäni olevan dekkarin takaisin kirjaston palautukseen, avaan tsekkiläisen kirjailija-toimittaja-dramaturgi Karel Capekin Puutarhurin vuoden. Odottamassa ovat myös Mari Mörön "Vapaasti versoo" ja "Melkein kaikki itää". Mari Möröä olen aiemminkin lukenut, mutten näitä puutarha-aiheisia romaaneja.