Sivut

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Oksahaketta hedelmäpuille

Huomista vesisadetta uumoillessa sain vihdoin kärrättyä oksahaketta omena- ja kriikunapuille. Marjapensaille sitä ei tällä erää sitten enää riittänytkään. Ensin kastelin sopivan paksuisia sanomalehtinippuja vadissa ja levitin ne puiden juurille. En kuitenkaan ihan runkoon kiinni, vaan jätin rungon ympärille muutaman sentin "hengitysaukon". Sitten kippasin kottikärryistä haketta ja levitin sen tasaisesti sanomalehden päälle. Nyt haketta näyttää olevan paksu kerros, mutta se litistyy ja painuu aika pian. Töyhtöangervo on tehnyt poikasia mm. omenapuiden alustoille, joten niitä kaivelin ennen sanomalehden ja hakkeen levitystä. Purkitin pienet taimet kasvamaan ja odottamaan istutusta uusille paikoille. Jonkinlainen aatos jo viriää mielessä, mihin tuota Töyhtäangervoa jatkossa laitan.
Harmi, etten ole ehtinyt hankkia uutta talikkoa hajonneen tilalle. Hakkeen siirtely lapiolla ei onnistu, joten piti ottaa omat viisipiikkiset käyttöön.


Taas puiden kelpaa kasvaa ja kukoistaa, kun rikkaruohot eivät vie turhaan voimavaroja alustoilla. Vaikka eiköhän tämän kokoiset hedelmäpuut jo pärjää rikkaruohoille.


Oksahakkeen kärräämisen jälkeen oli vuorossa ojien trimmaus. Siihen tarvitsen pitkän sähköjohdon ja siimaleikkurin. Varustukseen olisi pitänyt kuulua myös pitkät housut ja suojalasit - ainakin. Tällä kertaa ainoastaan yksi kivi ponkaisi jalkaan aiheuttaen verinoron ja myöhemmin mojovan mustelman. Kuivuuden vuoksi ojien kasvusto ei ollut kovin pitkää, mutta vuohenjuuri kyllä seisoo tanakasti ja leviää intohimoisesti. Se onkin suurin syy säännölliseen trimmaukseen. Toivon vuohenjuuren pysyvän siellä ojassa, eikä leviävän pihamaan puolelle. Aivan täydellisesti en ole vuohenjuurelta välttynyt, mutta suuren suuri ongelma se ei vielä ole.
 
Pikkupuutarhaan kulkee polku ohi maassa suikertavan Pikkutalvion (Vinca minor) ja tuulessa huojuvien Töyhtöangervojen. Kertaalleen olen tänä kesänä polun siistinyt, mutta pian talviot taas kasvavat polulle ja polun yli toisiaan vastaan.

Pikkupuutarhan rakentamisen aloitin kolme-neljä vuotta sitten. Se sijaitsee tien ja talon välissä. Emme juuri koskaan vietä aikaamme talon tienpuoleisella pihalla, joten tämä paikka on hakenut olomuotoaan. Aikoinaan siinä kasvoi isoja kuusia ja muutama mäntykin. Joku puu piti kaataa ilmassa kulkevien sähkölankojen vuoksi. Kuuset saivat kyytiä siksi, etteivät ne olleet järin kauniita yksilöitä, ne varjostivat voimakkaasti ja lisäksi niistä tuli neulasia talon katolle läjäpäin. Pikkupuutarhaan on ajautunut paljon sellaisia kasveja, joille en muualla pihamaalla ole käyttöä löytänyt. Ja jakotaimia sekä monia kokeiluyksilöitä. Pari kesää sitten pohjustin polut kunnolla. Laitoin pohjalle maanrakennuskangasta ja päälle tiivistyvää kivituhkaa. Reunat kanttasin muovisella reunanauhalla, joka useimmissa kohdissa naamioituu hyvin kasvien sekaan. Polku on itse asiassa umpikuja, sillä en ole toistaiseksi raaskinut johtaa sitä marjakuusen reunaa etupihalle. Siihen kohtaan polku ei vain istu, joten siksi sitä ei ole tullut. Antaa asian muhia. Muutama vuosi sitten istutin pikkupuutarhaan yhden Kriikunan (Prunus domestica), jota yritän pitää vähän matalampana. Myös tontin ainoa suuri kivi sijaitsee polkujen risteyksessä. Silläkin on oma tarinansa, mutta kerrottakoon se joskus myöhemmin. Tässä Kriikunan juurella kasvaa maksaruohoja, Rentoakankaalia, Vuorenkilpeä, Kääpiövuorenmäntyä ja Suikeroalpia - ja valitettavasti yhä liikaa myös rikkaruohoja. Pikkupuutarhassa on vielä lukuisia paikkoja, jotka odottavat täydennystä ja kohennusta. Kaikki aikanaan.


Juuso-kissa viihtyy pitkässä heinikossa, jossa se viettää päivisin tuntitolkulla. Vaihtaa toki välillä paikkaa ja asentoa ja toisinaan keskittyy jahtaamaan hiiriä ja päästäisiä. Heinikossa on varmaan viileää ja varjoisaa. Pehmoistakin, kun katti lysähtää heinien päälle tehden itselleen mukavia levähdyskoloja. Tässäkään se ei korvaansa lotkauttanut kutsuilleni. Shortsit päällä en viitsinyt mennä heinikkoon; punkkeja kun pelkään. Kissaan ei tänä kesänä ole toistaiseksi tarttunut ainuttakaan punkkia. Olen laittanut sen niskaan punkkikarkotetta, apteekista.


Malvikki on saanut asukkaita terälehdilleen.  Sulassa sovussa herrat Vihreä Ötökkä ja Musta Ötökkä taivalsivat kukassa. Olisivatko mettä tulleet hakemaan vai muuten vaan laskeutuneet sopivan laakealle lentokentälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!