Kaunis blogi -tunnustus

Sain pari päivää sitten Kuunvarjoliljat -blogin Hinnonmäen Keltaiselta "Kaunis Blogi" -tunnustuksen, josta kiitän lämpimästi ja iloitsen kovasti. En vain syystä tai toisesta saa tunnuskuvaa siirrettyä itselleni valkeapohjaisena, mitä lienen taas sählännyt. On siis haastetta tässäkin, oppia näitä bloggarille välttämättömiä nörttijuttuja. Ehkei sentään välttämättömiä, mutta tätä mukavaa harrastusta helpottavia.

Enää ei voi kevättä peruuttaa

Kevät on tosiaan peruuttamattomasti läsnä, eikä enää taida olla yhtä askelta enempää kesään täällä pääkaupunkiseudulla. Iltapäivällä mittari näytti varjossa +14, mutta auringossa täytyi olla merkittävästi enemmän. Olin ystäväni taidenäyttelyn avajaisissa, joten pihamaalle ehdin vasta kolmen aikoihin ja silloin oli kyllä pakko heittää pitkähihainen pois. Varpaatkin oli lopulta paljaina, joskin viisaampaa olisi ollut pitää sukat jaloissa. Flunssa ei ole vielä kukistunut ja tietenkin villiinnyin haravan varteen saaden jalat pölystä mustiksi. Tulipa tienvarresta toinen oja siivottua, toisessa on vielä hivenen lunta. Alapihakin on täysin sulana ja suurimmaksi osaksi myös kuiva. Ainoastaan portaiden alapäässä oli vielä eilen lunta, eikä se ollut ehtinyt kuivua.
Vaikka sadetta on tullut yllinkyllin kalkin levittämisen jälkeen, on sitä yhä nurmikolla. Luulisi, että moinen jauhe imeytyy sateella nopeasti, vaan niin ei näköjään tapahdu. Rakeinen kalkki olisi oikeastaan helpompi ja siistimpi levittää, mutta tuo jauhe oli huomattavasti edullisempaa.

Torstain puutarhaohjelmassa askarreltiin leppäkertuille oma hieno pesä. Materiaaleina olivat mm. tuohi ja ontot bambutikut, jotka sidottiin nätisti niinellä. Idea oli hyvä ja lopputulos kaunis, joten innostuin väsäämään oman leppäkerttukotini. Köyhäksi jäi meikäläisen tekele, kun mitään ohjelmassa mainituista materiaaleista ei löytynyt. Ainoat ontot putket löytyivät syksyllä leikatuista jättitatareista, jotka onneksi olivat hyvin kuivuneet. Ja niinen sijasta piti käyttää tavallista narua. Jollei tällainen köyhän naisen mummonmökki kelpaa paikallisille leppäkertuille, keikkukoon tekele sireenin oksalla koristeena. Ehkä sinne joku hyötyötökkä löytää tiensä.

Muutamana päivänä olen käynyt tiirailemassa alppikärhöäni. Onko siinä mitään eloa. Kovin on näyttänyt kuivalta ja elottomalta, mutta kas tänään! Hienoja silmuja. Hyvä, etten alkanut hyppimään ilosta käsiäni taputtaen. Olisi tallaantunut joukko viattomia pikkutalvioita. Pienet on ilot.

Kärhö oli viime alkukesän piharuukussa talon seinustalla, mutta tarvitsin ruukun muuhun käyttöön ja kokemuksesta tiesin, ettei kärhö talvehdi siinä kuitenkaan. Niin sitten kaivoin sen kesken kasvukauden varovasti uudelle paikalleen ja sinne se näytti silloin kotiutuvan. ajattelin kuitenkin, ettei se välttämättä tykännyt viime vuoden muuttotalkoista ja heittäisi henkensä. Ei siis ainakaan vielä. Sen vierellä kasvaa Clematis de Lyon, mutta siinä ei ole kyllä minkäänlaista eloa. Odotellaan rauhassa. Olen niin tottunut siihen, että kevät on paitsi positiivisten, myös negatiivisten yllätysten aikaa.

Tätä kevätvuohenjuurta voi varmuudella talven jälkeen odottaa. Siirsin pienen taimen viime kesänä tonttimme rajalla olevan kiven juureen ilman mitään kummempia suunnitelmia. Kunhan nyt tyrkkäsin väriä tuomaan ja mahdollisesti myös odottamaan aikoja parempia. Naapurilla on ollut vuosikausia aivan tien vieressä, näkyvällä rinnepaikalla tällainen kevätvuohenjuuri. Sitkeästi se sieltä putkahtaa ja kukkii hämmästyttävän kauan. Aikanaan tuo naapurin keltainen kukka ikäänkuin tervehti minua töistä tullessani ja kehotti vaihtamaan pihavaatteet ja rientämään oman puutarhan pariin. Oma vuohenjuureni on ollut vuosikausia hiukan mitättömässä paikassa ja ansaitsisi paremman näkyvyyden. Tuo emokasvista erotettu pieni taimikin joutui toissijaiselle paikalle, mutta ei sitä ole silti unohdettu. Ja vasta tätä kuvaa koneella katsoessani huomasin, että siinähän on jo nuput.

Akileija ansaitsisi palkinnon sitkeydestään. Sen siemenet taitavat liitää yli kaikkien esteiden, sillä kukkia putkahtelee mitä omituisimmista paikoista. Tämä yksilö nousee omenapuun juurelle. Aika hienon sommitelman se tekee lehdillään. Kuin kukka tämäkin. Tarkoitus on ollut pitää hedelmäpuiden alustat karikkeella, mutta enpä taida raaskia näitä akileijoja irti repiä. Kriikunan alla muista kasveista oli sen verran haittaa, että pudonneet hedelmät piiloutuivat kukkien joukkoon ja ehtivät usein mädäntyä sinne. Mietin muutaman kerran, että poimisiko kriikunoita, kuten Välimeren maissa poimitaan oliiveja. Pressu tai jokin peite puun alle ja sitten puupalikalla napautus puun runkoon. Kypsät hedelmät putoavat puhtaalle alustalle, josta ne on helppo kerätä käytettäväksi. Ehkä testaan menetelmää kriikunoihini tänä vuonna.

Tuoksuköynnöskuusamakin on lämmitellyt tiilipylvään lomassa ja aukaissut hiirenkorvansa levälleen. Jos jollakulla on hyvä keino saada köynnöskuusama tiheämmäksi ja runsaslehtisemmäksi, otan kiitollisuudella vinkkejä vastaan. Köynnös tuppaa tekemään lehtensä ja kukkansa aina vain ylemmäs ja alaosa jää pelkäksi kuivan näköiseksi "rangaksi". Kerran olen köynnöksen leikannut alas, mutta lopputulos oli pian entisen kaltainen. Ihan tuoksuvia kukkia se kuitenkin joka vuosi tekee.

Kieloja tulee joka vuosi talon puistopäätyyn valtavasti. Niitä ei vain vielä kovin hyvin ohi kävellessä huomaa, koska ylhäältä katsoessa nuo kolmen sentin varret naamioituvat erinomaisesti maan väreihin. Kumarruin alas ja laitoin kameran maahan, jolloin perspektiivi vaihtui koppakuoriaisen tasolle ja näkymä olikin tällainen. Jos näin lämpimänä pysyy, ei mene montaa päivää, kun kielot humahtavat täyteen lehteen. Ja pian sitten löytyy kukkiakin. Ja niiden ihana tuoksu.

Eikä tietenkään bloggausta ilman sanaista Elämääkin-Ihanammasta-Kissasta. Ai, että Juuso tykkää kieritellä hiekassa. Olen jo joskus aiemminkin miettinyt, mikä on tuon kierittelyn tarkoitus; viilentääkö se oloaan, putsaako turkkiaan, jättääkö oman hajujälkensä vai mitä? Tällaisen ympäriämpäri pyörimisen jälkeen sen karva on tietenkin täynnä jos jonkinlaista siementä ja haituvaa, jota se ei millään siedä putsattavan pois. Pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti jälleen ruokakupin ääreen.

Näiden parin risun viereltä lienee kulkenut jokin mielenkiintoisen hajun jättänyt elikko. Eilinen jänöjussiko? Tai jokin toinen kissa? Joka tapauksessa risua piti haisteltaman äärimmäisen tarkasti, hartaasti ja pitkään. Siihen hierottiin poskea ja korvaa, mutta häntää Juuso ei tällä kertaa tainnut yhtään värisyttää. Sekin nimittäin kuuluu noihin vakiokuvioihin. Kissarukka kun ei muista olevansa eunukki, mutta hyvä niin. Jos hännän värisyttäminen tekee sen mielen hyväksi, niin värisyttäköön. Tässä samaisessa paikassa kasvaa myös herkullista tuoretta heinää, jota meidän karvainen kissamme hamuaa yhtä tyylikkäästi kuin lehmät konsanaan. Pääsee näin putsaamaan vatsastaan sinne joutuneita karvoja. On se vaan kissankin elämä ihan toista näin keväällä talveen verrattuna. Enää ei päivät kulu kylkeä sohvan raossa käännellen vaan luonnossa hajuja ihmetellen ja monia mielenkiintoisia asioita tutkien.

En voi vastustaa kissa-aiheisia jääkaappimagneetteja ja tässäpä teksti parista magneetista:

Naiset ja kissat tekevät mitä haluavat.

Miesten ja koirien tehtävä on sopeutua asiaan.

***

Koirilla on isännät, kissoilla henkilökuntaa!

Krookukset parempiin suihin

Istuimme saunomaan saapuneen Pojan kanssa keittiössä iltapäiväkahvilla, kun huomasimme liikettä pihamaalla. Pupujussi säntäili marjakuusen alle ja siitä popsimaan kukkivia krookuksiani. Harmikseni kamera oli kokonaan toisella puolen taloa, sillä tarkoitukseni oli mennä vielä iltasella kuvaamaan pihalle. Sain kuitenkin napsittua pari pikaista kuvaa pupujussista keittiön kaihtimien välistä. En kuitenkaan juuri sitä kuvaa, jossa sininen krookus katosi pitkäkorvan parempiin suihin. Enkä kyllä aikonut odottaa, että jänöjussi napsii kaikki krookukseni, joten rämäytin tuuletusikkunan auki. Niin sai jänö liikettä kinttuihinsa ja hyppeli kiireen vilkkaa metsään päin. Eiköhän luonnossa ole jo paljon muutakin syötävää, joten ei jäänyt minulle paha mieli luontoeläimen säikyttämisestä.

Jäniksen papanoita on löytynyt miltei pihan joka kolkasta ja talvella jälkiäkin. Usein aamusella lehteä hakiessani olen nähnyt pitkäsäären loikkivan tietä pitkin ja toisinaan myös meidän pihalta naapuriin. Onko ollut aina sama jänis vai koko sukuko tapaa ruokailla puutarhassamme. Sitä en tiedä.

Uljas vahtikissamme veteli hirsiä peräkamarissa jänön vierailun aikaan. Juuso inhoaa tuulista säätä ja tänään on kyllä puissa suhissut melko voimakkaasti. Juuso totesi, että kyllä se emäntä osaa ilman hänen läsnäoloaankin haravoida ja kipaisi isännän kanssa sisälle nukkumaan.

Flunssa vieköön

"Puutarha, puutarha, puutarha. Kyllä tuo emäntä voisi minuakin ajatella!"

Jostain hyökkäsi kunnon flunssa kimppuuni. Jos flunssa kestää ilman lääkkeitä viikon ja lääkittynä seitsemän päivää, olen jotakuinkin puolessa välissä. Nenän tukkoisuus ja kurkkukipu alkavat helpottaa, mutta yskä kutittaa kurkkua ja jatkuva takominen saa pään särkemään. Kenties olisi pitänyt jäädä punkan pohjalle lepäämään ja itseään hoitamaan, mutta enhän minä malta pysyä pihalta poissa. Eilen innostuin pesemään ikkunoiden ulkopinnat ja sen jälkeen läträsin vesiletkulla pölyt pois terasseilta. 

Tänään näytti aamulla, että päivästä tulee sateinen. Hiukan jossain vaiheessa ripotteli, mutta sekin loppui. Niinpä otin haravan ja kottikärryt ja lähdin rapsuttelemaan. Yläpiha alkaa olla jo siistitty, mutta alapihalle ei voi ajatellakaan menevänsä. Portaiden juuressa on vielä hiukan lunta, jota tietenkin kävin levittämässä. Muuten koko nurmialue on litimärkää, eikä siellä kannata nyt laisinkaan kävellä. Hurjasti kyllä kutkuttaa edes keräillä puiden oksia, mutta täytyy kuitenkin malttaa mielensä.

Humalan taival kohti puutarhaporttia on alkanut.

Sade, lämpö ja valo tekevät ihmeitä. Voisi kuvitella, että kasvun äänen miltei kuulee. Niin voimallisesti maasta tunkee kaikenlaista. Vähitellen harmaus väistyy ja tilalle tulee vihreän eri sävyjä. Piakkoin alkaa olla mahdoton luetella päivittäisen pihakierroksen ihmeitä, sillä kaikkialla tapahtuu suorastaan ryminällä. Niin myös päässä. Ajatuksissa risteilee lukuisia uusia ideoita ja suunnitelmia. Illalla ennen nukahtamista niitä pyörittelen ja jatkan taas aamulla herättyäni. Sinänsä oivallista, koska siinä pyöritellessä ne suunnitelmat näyttävät jalostuvan. Toivon mukaan parhaat pysyvät päällimmäisenä, kun nykyisin tuppaa niin monet asiat unohtumaan, ellei niitä heti paperille laita.

Jouluruusun ensimmäinen kukka on avautunut. Nyt pitäisi päättää, mihin istutan uusimman jouluruusuni. En haluaisi ripotella yksittäisiä kukkia ympäriinsä ja tämä paikka jouluruusuille on ollut ilmeisen suotuisa. Siis johonkin tähän lähelle. Lähemmäksi mahoniaa kenties. Löytyisi sitä isomman kasvin varjoa ja syksyllä päälle varisee sireenin lehtiä suojaksi.

Ehdinpä askarrella muutaman uuden kortinkin. Tosin kaikki lähtivät samantien onniteltaville tuttaville. Näin keväällä on runsaasti nimipäiviä ja synttäreitä, joita muistaa. Ja kohta on taas äitienpäiväkin.

Ulkona on pilvet väistyneet ja ilta-aurinko paistaa. Huomiseksi olin suunnitellut kodin siivousta, mutta jos huomennakin näin paistaa: maltanko pysyä sisällä. Jospa vaihteeksi vain istuisi ja kuuntelisi kevään ääniä.

Haravan varressa kevättä haistellen

Eilen ja tänään on ollut kerrassaan hienoja kevätpäiviä. Aurinko on paistanut ja tarjonnut lämpöään hyvin anteliaasti. Eilen oli varmasti lämpimämpi kuin tänään, mutta kurkkuni oli kipeä ja olo totaalisen vetämätön. Päivä taisi mennä mitään sanomattomissa hommissa, sillä en edes muista, olisinko jotain konkreettista tehnyt. Ai niin, sain sentään siman pullotetuksi.

Metsä- tai uuttukyyhky, tai sentapainen alapihan kotikoivussa sulkiaan sukimassa.

Edelleen tänä aamuna kurkku tuntui karhealta, mutta mikään ei estänyt hyppäämästä saappaisiin ja menemästä pihalle. Ihan alkuunsa tyhjensin pari säkkiä kalkkia kottikärryihin ja lähdin sitä alapihalle levittämään. Alapihan koivua ohittaessani jotain leijaili ohitseni ja huomasin puun oksalla itseään sukivan kyyhkyn. se ei ollut millänsäkään, vaikka räpyttelin kameraani ja koitin etsiä sopivaa kuvakulmaa linnun ikuistamiseen. Jalusta olisi ollut poikaa, mutta kenties lintu olisi ollut tiessään, jos olisin kipaissut sisälle sitä noutamaan. Niinpä tyydyin zoomaamaan käsivaralta.

Aamun rauha ulkosalla oli jotain äärimmäisen tyynnyttävää. Peipposet lauloivat kilpaa ja välillä mustarastas liittyi mukaan. Seudun ihmiset olivat töissään ja kouluissaan, kuka missäkin. Ei edes autoja kotitiellä pörrännyt. Sielu lepäsi haravaa heilutellessani. Tuuminkin myöhemmin naapurin nähdessäni, että kunpa kodin siivous olisi yhtä mieluisaa kuin pihalla haravan kanssa rapsuttaminen. Juuso piti minulle seuraa laiskanlaisesti. Välillä se pyöri keväiseen tapaansa hiekassa, välillä torkkui milloin missäkin. Tänään se näytti mieltyneen alapihan muurin ja sireenien välin lehdillä ja muulla haravointimoskalla täytettävään koloon.

Perjantain sade ja näiden kahden päivän lämpö on tehnyt pihassa ihmeitä. Krookukset kukkivat avoimina ja maasta työntyy jos jonkinlaista kasvia. Lumen määrä vähenee silmissä, tosin vielä pääsin sitä tänäänkin levittämään ja pois potkimaan. Pieni sinivuokkoni on jo kokonaan auki ja ilokseni totesin sen lähteneen leviämään. Jos en eilen siman pullotuksen lisäksi muuta tehnytkään, ajatus kyllä kulki. Vaikka minun kenties pitäisi keskittyä tulevien kasvilaatikoiden rakentamiseen ja siihen liittyvään oheistoimintaan sekä oikeanpuoleisen rinteen kunnostamiseen, kulkivat suunnitelmat jo hurjaa laukkaa eteenpäin. Sitä sinne ja tuota tänne. Taisin ajatuksissani tuhlata eräänkin setelin taimikauppaan. Hyvillä ajatuksilla on kuitenkin tapana jopa jalostua, joten antaa niiden lentää edelleen. 

Olen jo ihan pöllyssä.

Kaikensorttiset hyönteisetkin ovat jo heränneet. Viime viikolla pihamaalla kömpi pitkulainen koppakuoriainen ja eilen näin nokkosperhosia. Ukkokulta sanoi nähneensä keltaisen perhosen -  olisiko ollut sitruunaperhonen. Kimalaiset pörräävät sananmukaisesti kukasta kukkaan, tuli suorastaan kesäinen olo sitä pörinää kuunnellessa.

Kovin on pieniä nämä te-te-narsissit näin isolle kimalaiselle.

Yläpiha alkaa olla haravoitu lukuunottamatta paria paikkaa talon päädyissä, joihin on talven aikana kolattu lunta. Nekin pläntit ovat huvenneet huomattavasti pienemmiksi, joten toivoa on, ettei lunta enää pitkään olisi. Alapihalla on hurjan paljon oksia ja jos jonkinlaista puista tuulen mukana lentänyttä roskaa. Lumen alta paljastuva nurmikko on kuitenkin todella märkää, paikoitellen on ihan lätäköitä. Kalkkia levittäessäni koitin siirtyä paikasta toiseen käyttäen hyväkseni lumisia paikkoja, etten kävelisi märällä nurmella. Huomiseksi onkin luvattu vesisadetta, joten se edesauttaa kalkin imeytymistä. 

Scillat valtaamassa uusia alueita

Metsänreuna on jo kuivahtanut ja sieltähän keräsin oksia ja risuja ja haravoinkin loppuviikolla. Sinne, isojen puiden alle on kasvanut hyvinvoivan näköinen scillayhdyskunta ja sitäpä vastaan minulla ei ole mitään. Kaukaa katsottuina näyttävät sinivuokoilta, joten toivoa saattaa, ettei taas joku lähiseudun pikkutyttöporukka keksi mennä niitä poimimaan. Taitavat kasvaa jo kunnan puolella, se on siinä ja siinä.

Katselin jo pari päivää sitten, että joissakin puissa ja pensaissa on silmut turvonneet. Tänään tuomessa on jo hiirenkorvat, samoin lämpimällä seinustalla olevien angervojen ja aroniapensaiden silmut alkavat muistuttaa enemmänkin hiirenkorvaa kuin silmua.

Tämä on nyt sitten sitä aikaa, jolloin jokainen päivä tuo uutta ihmeteltävää luonnossa. Pakko on kiertää talo vähintään kerran päivässä ja kulkea nenä kohti multaa ehtiäkseen havaita kaiken mielenkiintoisen. Kenties sitä täytyy olla enemmän tai vähemmän tärähtänyt, kun vuosi toisensa jälkeen jaksaa iloita näistä pihamaan pienistä tapahtumista.

Konserttikokemuksia

Alapihalla lunta vielä on ja portaiden juuressa enemmänkin.

Eilen satoi koko päivän kaatamalla. Niin täällä kotona kuin Tallinnassakin. Olin ystäväni kanssa kolmen euron päiväristeilyllä. Piti käväistä katsomassa Tallinnan kevättä ja juoda vaikka kupponen kahvia hyvän leivoksen kera. Vaan siinä kaatosateessa ei juurikaan tehnyt mieli ulkosalla aikaa viettää. Mahtaako Tallinnassa olla laisinkaan sadevesiviemäreitä, sillä kadut olivat täynnä valtaisia lätäköitä ja ohi kulkevia autoja oli syytä tarkkailla, jotta välttyi kuravesisuihkulta. Saappaat olisivat olleet poikaa, mutta kuin ihmeellä jalat säilyivät kuitenkin kuivina. Kamera pysyi visusti kassissa ja ostokset rajoittuivat yksiin farkkuihin ja tuliaisbrandyyn. 

Eipä tässä pääse helteillä kehuskelemaan, mutta oikeastaan viileällä ilmalla on ulkosalla mukavampi tehdä hikisiä hommia. Pääsinpä tänään jo haravan varteen ja keräilin myös oksia ja risuja puiston puolelta. Niitä siellä talvisten myrskyjen jäljiltä riittää useammaksi kerraksi ja osa saa minun puolestani jäädä pieneliöitten hajotettavaksi. Paljon on taas risuja haketettavaksi ja sille hakkeelle kyllä löytyy käyttöä.

Risusavotta odottaa

Eilinen kaatosade on antanut lumille kyytiä, mutta kyllä sitä vielä meidänkin pihalta löytyy. Parissa paikassa ihan runsaastikin, kun lumi on kolaamisen vuoksi tiivistynyt. Jos nyt kuitenkin joskus se kauan kaivattu lämpöinen sää tänne meidänkin leveysasteille saapuu, lumi kyllä katoaa. Ei sitä enää juhannuksena ole.

Ulkona on tavattoman mukava jotain puuhata tai vaikka olla puuhaamattakin, sillä lintujen konsertointi on mahtavaa. Mustarastaan ja peipposen erottaa helposti. Lintuasiantuntija varmaan paljon muitakin. Voiko hienompaa konserttia toivoakaan, kuin tällainen keväinen lintujen laulu. Täytyy ihmisen olla suorastaan kivisydäminen, ellei herkisty näin upean elämyksen äärellä. 

Kevätkaihonkukka puskee vihreitä lehtiä.

Kevätkaihonkukkaa minulla taitaa olla vähän jokapuolella. Se on niin kiitollinen aluskasvi ja parhaimmillaan kukkii lemmikinsinisenä. Koska olen tällainen sunnuntaipuutarhuri ja kantapään kautta oppinut, suosin helppoja ja vähääntyytyviä kasveja. Useimpien puutarhurien tuntema Arno Kasvi sanoi aikanaan, että suomalaiseen pihaan kannattaa istuttaa sellaisia kasveja, jotka meillä menestyvät ja jotka omaan kotipihaan helposti kotiutuvat. Toki nälkä kasvaa syödessä ja vähitellen alkaakin katselemaan vaativimpien kasvien perään, mutta siihenhän ei ole mitään estettä, kun on saanut puutarhansa perusasiat kuntoon. Muistan myös, kuinka Arno Kasvi puhui kerran kukkien kastelemisesta. Puutarhakukille pitää antaa joko kunnolla vettä tai ei sitten juuri ollenkaan. Olen totuttanut omat kasvini sietämään kuivuutta. Kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen meille jäi puutarhan käyttöön porakaivo. Kesäaikaan täytän ison tynnyrin kaivovedellä ja sieltä ammennan kasteluvettä lähinnä ruukkukukille. Perennoja kastelen letkulla oikeastaan vain pahimpien kuivuusjaksojen aikana. Kun on oikein pitkä ja kuuma jakso, kasvit kyllä näyttävät, milloin niille on vettä kannettava. Muuten ne näyttävät pärjäävän varsin hyvin kesäsateiden kastelemina.

Jouluruusun nuput

Jouluruusussani on jo isot nuput. Vaikka on ollut kohtalaisen kylmää ja jopa yöpakkasia, nousevat nämä valkeat kukat jälleen uskollisina mullasta ja lehtikarikkeen alta. En ole tavannut jouluruusujani sen kummemmin peitellä, jätän syksyllä viimeiset vaahteran ja sireenin lehdet tältä kohdin haravoimatta ja ne kenties suojaavat jouluruusuja. Itse asiassa tämä paikka on aika kylmä, sillä siinä on usein näin keväällä melko myöhään ihan silkkaa jäätä. Jouluruusuja on tässä kolme tainta vierekkäin, mutta yksi niistä ei ole koskaan kukkinat. Pitäisiköhän se siirtää jonnekin muualle? Tai mitä sille tekisi.

Tämäkin jouluruusu tahtoo näkyville

Minusta Jouluruusu on hieno nimi kukalle. Salaperäinenkin. Ja tavallaanhan Jouluruusu onkin salaperäinen, sillä ensin se työntää muhkeat nuput lähes jäisestä maasta ja kukkiikin yleensä todella pitkään. Lehdet alkavat kasvaa vasta kukinnan jälkeen, mutta kylllä nekin minusta ovat aika hienoja. Syvänvihreitä ja tanakoita.

Nyt odotan, että voisin kaivaa naapurini minulle puutarhamessuilta tuoman uuden jouluruusun maahan. Se on minusta hiukan isompikasvuinen, kuin nämä jo puutarhassani kasvavat, mutta saapa nähdä.

Raparperin voimalla

Pitihän sitä käydä alapihallakin potkimassa lunta hajalleen. Ja mitäs sieltä lumesta kurkistaakaan? Raparperinuorukaisia. Jollei raparperi ole vielä ollut vuoden vihannes, niin sitä kannattaisi kyllä vakavasti harkita. Vai onko raparperi vihannes? Eipä mene aikaakaan, kun jo voi käydä korjaamassa varhaissadosta rapsakoita varsia itselle tai naapurille annettavaksi. Koko kesän ja melkoisen pitkälle syksyyn sain viime vuonnakin raparperista satoa. Paljon keitin kiisseliä aamupuuron seuraksi ja leivoin myös piirakkaa. Pakastimessa taitaa vieläkin olla raparperia niin paloina kuin hillottuna. Ne täytyykin syödä sieltä pois ennen uuden sadon valmistumista.

Suunnitelmieni mukaisesti ajoin puutarhamyymälään hakemaan multaa ja kalkkia. Onhan meillä multaa, mutta kun se on umpijäässä. Kalkki piti levittämäni tänään, mutta oli niin paljon muuta puuhaa, joten homma jäi huomiselle tai jollekin toiselle päivälle. Koska kalkkisäkki oli keskeltä halki, laitoin sille kanneksi toisen multasäkin. Jos huomenna on aurinkoinen sää - kuten on luvattu - aion viettää sen ulkosalla esimerkiksi kalkkia levitellen. Alapihalla on vielä sitä lunta, jonka seuraksi kalkki hyvin sopii ja imeytyy sulamisvesien myötä maahan.

Ja ikkunoitakin pitäisi taas ryhtyä pesemään talven pölyistä.

Kissan väsymys

Juuso väsähti ulkoiltuaan useamman tunnin raittiissa kevätsäässä.

Päivän lumenlevitykset on suoritettu ja kotikin siivottu. Kävin myös pyörällä postissa ja kaupassa ja vielä silitin pinon vaatteita. Sitten sukelsin suihkuun ja nyt jatketaan kevään odottelemista. Huomiseksi on luvassa vesisadetta, mikä ei sinänsä sureta. Sade sulattaa ja poistaa pölyä. Jos vain tämänpäiväinen lupaus viikonvaihteessa lämpenevästä säästä toteutuu, mullasta pukkaa yhä enemmän mielenkiintoista seurattavaa. Viikon päästä alkaa olla vappu käsillä, joten ei tämä kevät nyt niin erityisen myöhässä ole. Toki on ollut todella kesäisiä vappuja, mutta useimmiten lienee satanut, jollei räntää niin ainakin silkkaa vettä. Ja kylmääkin on usein ollut. Lapsuudesta muistan, että vappuna sai ensimmäisen kerran kesäkengät jalkaan. Jos siis sää oli siihen sopiva. Muistoissa on eräskin vappu, jolloin uudet tennarit jalassa hypittiin ruutua ja loska sen kun lenteli.

Kävin hypistelemässä viime kesänä isossa säkissä tilattua multaa, mutta jäässähän tuo vielä oli. Niinpä täytynee varmaan lauantaina lähteä kaupasta ostamaan multaa, jotta saan ihmekukat esikasvatukseen. Juuri nyt toivon, että lottovoitto kilahtaisi tililleni ja voisin hankkia oikein tilavan kasvihuoneen. Ensin tietenkin pitäisi lotota. Tai rakentaisin talon kylkeen viherhuoneen, jossa olisi tilaa ja valoa touhuta taimien kanssa.

Enpä viitsinyt lähteä märällä tukalla pihalle kuvaamaan, joten näpsäisin työhuoneeni ikkunasta näkymän pihalle. Kuten kuvasta näkyy, on alapihalla vielä kovin talvisen näköistä, mutta yllättävän hyvin sieltäkin lumi on alkanut sulamaan. Ja jos huomenna sataa, aina vain enemmän uutta maata paljastuu. Tänään pihamaalla ollessani kuuntelin mustarastaan luritusta ja muistelin viime kesää. Silloin mustarastas lauloi pihapihlajassa ripustaessani pyykkiä narulle. Puissa oli jo lehdet ja juuri sellainen ihana alkukesän ilta, josta näin huhtikuussa vielä unelmoidaan. Tässä vaiheessa kevättä kesä tuntuu saavuttamattomalta, sille lataa valtavasti suunnitelmia ja odotuksia ja sitten se on yhdessä humahduksessa ohi. Kunpa osaisimme nauttia jokaisesta pienestäkin hetkestä, tuoksuista ja vaikka koivunlehtien kahinasta lempeän kesätuulen niitä keinuttaessa. Kunpa lakkaisimme hätäilemästä ja kiiruhtamasta tilanteesta toiseen, päivästä seuraavaan. Oppisimme nauttimaan juuri tästä hetkestä.

Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista, 

retiiseistä ja perunoista, miten ne pyöristyivät ja 

kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, 

niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan 

tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden

 ja papujen painosta. Niistä perhe saisi syötävää. Kaikki 

tämä olisi tosin vasta ensi kesän onnea, mutta se ei merkinnyt 

mitään. Äidillä oli otain mistä uneksia. Ja hänen kaikkein salaisin 

unelmansa oli omenapuu.

Muumipappa ja meri 

 

Varsin viluista on

Askeleet lumessa - Ukkokulta ja Juuso-kissa rinnakkain

Kovasti sää tänä keväänä keikkuu, sinne tänne. Eilen aamulla maa oli valkoisena, tosin tuo ohut lumikerros päivän aikana suli. Välillä satoi lunta, räntää ja eniten vettä. Vanha taivaskin pääsi ajoittain paljastumaan ja Espoossa käydessäni taivaalle syntyi komea sateenkaari.

Ulkona ei siis ole pahemmin tehtävää. Lunta olen levitellyt sulamisen edistämiseksi - ja onhan se melkoisesti sulanutkin. Alapihalla on vielä valkeaa ja portaiden kohdalla kasapäin lunta vaikka muille myytäväksi. Lumen koostumus on muuttunut jännän kiteiseksi ja höttöiseksi. Lienee lämmön ja vesisateen vaikutusta. Yläpihan aurinkoisella puolella ei lunta enää juurikaan ole ja sisääntulon varjoissakin kasat ovat huvenneet mukavasti. Hankien alle taipuneiden pensaidet oksat ovat nousseet likimain kaikki ylös. Jonkun verran on oksissa murtumia, mutta näyttäisi siltä, ettei suuria vahinkoja ole tapahtunut. Haravoimista ei vielä voi harrastaa, sillä lumen alta paljastuva maa on märkää. Kaikenmoista roskaa on kyllä riittämiin. Vuodenvaihteen myrskyt ovat putsanneet puita ylimääräisistä oksista ja muusta sälästä.

Mullasta tunkee sinnikkäästi kaikenlaisia kärkiä, punaisia, keltaisia, sinisiä. Sipulikukkiakin, mutta niiden nuput ovat supussa, ilmeisesti koleuden vuoksi. Hurjasti tekisi mieli jotenkin vaikuttaa kevään edistymiseen, mutta lumen levittämistä lukuunottamatta ei juuri muuta ole tehtävissä. Sieltä täältä voi poimia oksia, mutta muuten puutarhatyöt ulkosalla ovatkin lähinnä talon ympäri kävelyä. Alapihalle on turha mennä, sillä lumen alta paljastunut nurmi on märkää ja muuten onkin sitten sitä lunta.

Juuso nauttii keväästä varmasti yhtä paljon kuin minäkin. Se viihtyy ulkosalla pitkiä aikoja; tepastelee siellä kuin kuninkaallinen ikään. Kun se kuulee minun tulevan pihamaalle, se maastoutuu lehdettömän pensaan taakse kuvitellen ilmeisesti olevansa näkymätön. Saapuessani pensaan kohdalle se hyppää esiin selkä köyryssä ja häntä paksuna. No, täytyyhän sitä vähän näyttää pelästyneeltä, kissan iloksi. Sen jälkeen katti meneekin piehtaroimaan kivituhkaan. Jättääkö se kenties oman hajunsa naapurien kissoille vai muuten vainko tykkää pyöriä hiekassa. Ainakin se saa hienon turkkinsa totaalisen pölyiseksi.

Ukkokulta nousi kellarista pihamaalle ja päätti istahtaa keinuun, jolloin istuimen toinen pää romahti alas. Nyt sitten pihalta kuuluu sahan suhina, vasaran pauke ja ruuvivääntimen pörinä. Kohta on taas keinu kunnossa. Neljännesvuosisadan se on meitä palvellut ja ulkona kesät talvet viettänyt. Pari kesää sitten käsittelin keinun ruskealla puuöljyllä ja sen ulkonäkö parani melkoisesti. Kelpaa taas kohtapuoliin keinutella.

Viikonvaihteessa käväisin Tampereen puutarhamessuilla. Anoppi seurassani kierreltiin tungoksessa ja toki sieltä tarttui jotain mukaankin. Valokuvia ajattelin myös ottaa, mutta aina oli jonkun jalka tai käsi välissä. Tungin kameran kassiini ja keskityin tallentamaan upeimmat näyt muistoihini. Tarttuihan sieltä muutama mukula mukaankin ja nyt pitäisi käydä kaupassa ostamassa sen verran multaa, että pääsen esikasvatushommiin. Pihalla on multaa, mutta jäässä - tietenkin. Olisi pitänyt muistaa syksyllä laittaa vähän multaa kellariin kevättä varten. En muistanut. 

Lankesin ostamaan messuilta ihmekukan "porkkananmallisia" juurakoita. Ja maanantaina sitten eksyin netissä keskusteluun, jossa multasormet vaihtoivat mielipiteitä noiden juurakoiden talvettamisesta. Useimmat nostavat juurakot daalioiden tapaan ylös mullasta syksyllä, vaikka messuilla kovin väitettiin juurakoiden talvehtivan meilläkin maassa. Vankka mielipide nettikeskustelussa oli, etteivät talvehdi. Taas sorruin mainosmiesten puheisiin.

Messuilla oli myös tuoreita espanjalaisia mansikoita. Jättimäisen kokoisia. Tuoksuivat mansikalta, mutta mahtoivatko maistua? Olipa messuilla myös standi, jossa oli mahdollisuus nauttia mansikoita shamppanjan kera. Hinta oli kyllä turhan "makoisa" ja minähän olin liikkeellä autolla. Sen sijaan kahvipulla messujen taukokahvilassa oli harvinaisen tuore ja maistuvainen. Jäi siitä ihan hyvä mieli.

Pääsiäisenä maljakkoon tuomani omenapuunoksa puhkesi kukkimaan. Nyt vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin, jotta myös omenapuut puutarhassa kukkisivat yhtä kauniisti ja tuottaisivat tulevana kesänä runsaasti herkullisia hedelmiä. Viime kesänähän sato oli suorastaan olematon. Laitettakoon se puiden lepäämisen tiliin. Eihän sitä joka vuosi jaksa kantaa raskasta taakkaa - omenapuidenkaan.

Nämä hienosti kasvavat taimet ovat tuottaneet minulle salapoliisitehtävän. En kuolemaksenikaan muista, mistä siemenistä nämä ovat peräisin. Mihin olen laittanut siemenpussin? Kaikki muut taimikylvöt olen merkinnyt ja tiedän, mitä missäkin on tulossa. Mutta en näitä tunnista. Jossain takaraivossa tiedän tiedon piileksivän, mutten saa sitä sieltä esiin. Seuraavaksi onkin vuorossa kastelutehtäviä. Yllättävän paljon vettä taimikylvökseni vaativat, vaikka useimmat eivät olekaan suorassa auringonpaisteessa. Siis, jos aurinko sattuisi paistamaan. 

Oikea käteni on kipeytynyt uudelleen. Sain siihen viikko sitten kortisonipiikin ja muutama päivä menikin hienosti. Olen välttänyt käden rasittamista ja siirtynyt hiiren käytössäkin vasempaan käteen. Eilen kuitenkin kämmenselkään nousi taas kipeä patti ja käsi on hivenen liikeherkkä. Täytynee ryhtyä pitämään tukea taas päivälläkin.

Lumen tuhoamista ja sinivuokkoja

Kevät on vihdoin ja viimein voittanut talven. Tänään on parhaimmillaan ollut +9 astetta ja välillä jopa aurinko on pilkistänyt pilviverhon takaa. Jo eilen illalla löysin omasta sinivuokostani nupun, mutta kävellessämme Ukkokullan kanssa kirjastosta kotiinpäin, huomasin aurinkoisessa rinteessä sinivuokkoja kukkimassa. Huikeaa. Sen verran näkyvällä paikalla nuo vuokot ovat, että toivon pikkutyttöjen jättävän ne rauhaan kulkiessaan koulumatkalla aivan vierestä. Kauneimmillaan vuokot ovat luonnossa. Valitettavasti sinivuokkojen lisäksi tienvieret ja ojat olivat täynnä kaikenmoista roskaa. Pahvisia kahvimukeja ja annosjugurttipakkauksia. Käykö koululaiset ostamassa kotimatkalleen kioskilta kahvimukillisen evääksi vai lennättävätkö autoilijat aamupalan roippeet luontoon? Ei erityisen mukavaa katseltavaa.

Leskenlehtiä olen nähnyt jo aiemminkin, mutta nyt oli yksi pieni rypäs ihan pakko käydä kuvaamassa. Muutama päivä sitten listasin Hyvän mielen haasteeseen asioita, jotka minut saa hyvälle mielelle. Se lista on kyllä aika pitkä, eikä kaikkia millään pysty yhdellä kertaa listaamaan. Kevään ensimmäiset luonnonkukat kuuluvat ehdottomasti tällaisiin mieltä kohentaviin asioihin. En voi sanoa, että mikään vuodenaika olisi minulle erityisen epämieluisa, mutta aivan varmasti pystyn heti sanomaan kevään ja kesän kuuluvan kuitenkin niihin parhaimpiin. Lumen sulamisesta alkaa ajanjakso, jolloin luonto tuo joka päivä uutta ihasteltavaa. Useimmat puutarhani kasvit ilmestyvät melkoisella varmuudella vuodesta toiseen, mutta eipä sellaista kevättä ole, jolloin en olisi itse kutakin aivan uutena ilmiönä käynyt taivastelemassa. Aika pieniä ovat ihmisen ilot, ihan konkreettisesti.

Lunta riittää vielä pihamaan valoisallakin puolella. Hurjaa vauhtia se kuitenkin sulaa ja häviää. Ihan pakko on pienessäkin välissä käydä levittämässä paksuimpia kasoja ja koputtamassa jäitä pienemmäksi. Nyt ei ihan joka paikkaan kannata enää mennä tepastelemaan, sillä maasta tunkee sipulikukkien kärkiä ja perennoistakin osa jo selvästi heräilee. 

Talvi lumineen ja jäineen on saanut aikaan paljon kaikenlaista roskaa ja myös erilaisia vaurioita. Oksia on katkennut, eikä kaikkia pääse vielä edes tutkimaan. Nyt vain malttia, että lumen alle taipuneet pensaat saavat itsekseen nousta. Omenapuut kävin jo pari viikkoa sitten leikkaamassa, mutta parivuotiasta Valkeakuulasta oli jänöjussi oma-aloitteisesti käynyt napsimassa. Jokainen oksa oli siististi haukattu puoleen. Onneksi verkko suojasi runkoa ja noita oksiakin sen verran, ettei tuho välttämättä ole koko puun kuolemaksi.

Näiden narsissien päällä oli melkoinen lumikasa - kolatessa tiivistynyttä. Lapiolla rikoin kasaa ja levittelin lunta muualle sulamaan. Onneksi huomasin ajoissa lumesta kurkottavat kukat. Lumen alla on ilmaa lämpimämpää, mutta miten ihmeessä lehdet ja nuppu jaksaa työntyä valoa kohti niinkin jämäkän lumikasan alla kuin tässäkin oli. Sipuleissa on voimaa, se on myönnettävä.

Mustarastas se nökötti terassin laidalla ja päästipä siihen pienen keonkin. Toivottavasti se puuhaa pesää lähistölle ja viipyy nurkillamme lauluaan lurittelemassa.

Hyvän mielen haaste

Vastaan Katjalta saamaani Hyvän mielen haasteeseen eli elämässäni hyvää mieltä tuottavat mm: 

Perhe eli Ukkokulta ja omillaan elelevät lapset

Hyvää mieltä tuottaa valtava määrä asioita, joita ei aina tule edes huomanneeksi. Siksi tällainen haaste onkin paikallaan liikuttamaan aivonystyröitä ja muistisopukoita; mikä minun elämässäni on hyvin ja millaisista asioista nautin. Ihminen tuppaa usein katsomaan elämäänsä mustien lasien läpi ja nostamaan pinnalle kaikki negatiiviset asiat, puutteet ja riidat, vaivat ja kolotukset.

Lemmikkikissa Juuso

Juuso täyttää alkukesästä 11 vuotta ja on pehmoinen ja fiksu kissa, kuten jokainen sanoisi omasta lemmikistään. Viime yönä Juuso oli kaikkea muuta kuin mukava katti, sillä se olisi halunnut ulos. Toki sen naukumista unen läpi kuullessani tajusin, että pitäisi nousta ja lähteä pissattamaan kattia. Sehän ei halua käydä hiekkalaatikollaan, vaikka sellaista uskollisesti kodinhoitohuoneessa kaiken varalta pidetäänkin. Olin niin väsynyt, etten saanut itseäni ylös sängystä ja lopulta Juuso sai Ukkokullan lähtemään aamuvarhaisella pihamaalle. Aamulla olin jo unohtanut yöllisen harmistukseni ja Juuso tuntui ihan yhtä rakkaalta kuin aina muulloinkin. Samalla tavoin tunteet heilahtelivat ylös ja alas nähdessäni viime kesänä Juuson käyneen nukkumaan kukkieni päälle. Sää oli kuitenkin hyvin helteinen ja kissallakin kuuma turkissaan. Se oli löytänyt hieman varjoa ja viileyttä kukkapenkissä; ja nousivathan nuo kasvit parissa päivässä, joten Juuson makuusta ei suurempia vahinkoja seurannut.

Koti

Oma koti lienee suurimmalle osalle ihmisistä suoja, turva, rauha. Toiset laittavat kodin ja sellainen se sitten on hamaan loppuun saakka. Toiset taas maalaavat, puleeraavat, sisustavat harva se päivä. Minä kuulunen johonkin noiden kahden tyypin välimaastoon. Saan innostuksen hetkiä ja silloin alkaa tuulemaan. Sitten taas saattaa mennä pitkä aika, että mielenkiintoni suuntautuu johonkin muuhun. Vuodenajat ja erilaiset juhlapyhät kuitenkin saavat minut vaihtamaan verhojen ja tyynyjen sekä kynttilöiden värejä. Ja kyllä sitä ohimennessään tulee aina jostain nypittyä ja jollei muuta, niin vaikka koriste-esineiden paikkaa vaihdettua.

Piha ja puutarha

Miettiessäni tämän bloggauksen kuvia, tuli selailtua mm. puutarhakuvia aika pitkälle taakse päin. Vuodenajat vilahtelivat ja piha näyttäytyi eri asuisena riippuen siitä, oliko kuvattaessa kesä tai talvi, satoiko vai paistoiko. Ajan kuluminen näkyi erityisen selvästi omenapuissa ja puutarhan rehevyydessä. Melkoisesti kasvit kasvavat muutamassa vuodessa. Totesin myös, että kuvia kannattaisi kaikesta huolimatta ottaa mieluummin liikaa kuin liian vähän. Eri kulmista, erilaisilla ilmoilla, eri vuorokaudenaikoihin ja miten nyt ikinä keksiikään räpsiä. Jäin kaipaamaan monia kuvia, mutta nythän asian voi korjata ainakin tulevaisuuden osalta.

Ystävät

Ystävät ovat tärkeitä ja useimmat heistä tuottavat hyvää mieltä. Ystäviä kerääntyy vuosien varrelta, opiskeluajoilta, työpaikoilta, harrastuksista, naapuristosta, lasten ystävien vanhemmista, sukulaisistakin. Joku ystävä saattaa jäädä lähinnä muistoksi elämäntilanteen muuttuessa, mutta kenties hän palaa taas muutaman vuoden kuluttua uudelleen. Suhtaudumme muihin ihmisiin sen mukaan, millainen oma elämäntilanteemme on. Joskus elämään mahtuu paljon muita ihmisiä, joskus taas omassa elämässä on niin paljon tekemistä, ettei enää jaksa ylläpitää ystävyyssuhteita. Hyvät ystävät ovat siitä ihania, että he ymmärtävät ja kulkevat välillä rinnalla, välillä vähän kauempana, mutta yhtäkaikki aina kuitenkin jollain tavalla läsnä.

Käsityöt: ristipistot, korttiaskartelu

Käsitöitä olen tehnyt oikeastaan koko aikuiselämäni. Nuorena aikuisena puikot ja lankakerä kuuluivat vakiovarustukseen ja lasten myötä nostin myös ompelukoneen pöydälle. Ystäväni kanssa kiertelimme kangaskauppoja tilkkuja ja kankaita hankkien. Kaupasta ostettiin Burdaa ja muita käsityölehtiä sekä tietenkin jaoimme osaamistamme. Oli kiva toisiamme tavatessa näyttää, mitä taas oli tullut ommeltua ja kumpaisenkin pienet lapset saivat toimia malleina. Heillehän me etupäässä vaatteita ompelimme.

Kirjallisuus, musiikki, hyvät elokuvat

Kirjat ovat aina tuoneet minulle hyvää mieltä. Olen kahlannut kirjallisuutta laidasta laitaan. Kotimainen ja ulkomainen proosa, runot, muistelmat, novellit, dekkarit ja tietenkin sanomalehdet ja myös aikakauslehdet. Joskus on ollut elämässä pätkiä, jolloin lukeminen ei ehkä ole ollut kovin aktiivista, mutta aina on kuitenkin joku kirja lojunut yöpöydällä ja loppuun jokainen niistä on tullut kahlattua. Ja sitten on ollut varsinaisia himolukemisen jaksoja, ahmimisen kylänennätyksiä. Kirjat ovat nykyisin aika kalliita, mutta kyllä niitä silti tulee myös omaan hyllyyn hankittua. Onneksi meillä Suomessa on myös erinomainen kirjastolaitos, ja sieltä haemme reppukaupalla lukemista. Tällä hetkellä lähinnä kotimaista proosaa, dekkareita ja harrastealan kirjoja - myös niitä puutarhakirjoja.

Jotenkin saumattomasti kirjojen myötä hyvää mieltä tuottaa myös musiikki ja elokuvat. Nuorena tyttönä kuuluin kahteen leffakerhoon ja sen lisäksi tuli katsottua myös normaaliin levitykseen tulevat leffat. Paljon olen mielestäni hyviä leffoja nähnyt, mutta mitä sanoisin, jos mieleenpainuvimpia kysyttäisiin. Ehkä ruotsalainen Fanny ja Alexander. Toisena islantilaisen laulajan, Björkin tähdittämä Dancer in the Dark.

Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen, mutta toki minulla on mielimusiikkini. Syystä tai toisesta olen elämäni aikana tutustunut klassiseen ja kansanmusiikkiinkin. Ehkä kuitenkin kuunneltavakseni valitsisin Santanan tai jonkin muun 60-70 -lukujen bändin. Mielelläni kuuntelen myös näitä kotimaisia naislaulajia, Chisua, Anna Puuta, Jenni Vartiaista. Nyt on parempi lopettaa, sillä taitaisi olla helpompi luetella ne, joita ei välitä ihan ensimmäisenä cd-soittimeen ladata.

Puhtaat lakanat

Voi, paljon on asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Maukas ruoka, antoisa matka ja sohvalle

istahtaminen viikkosiivouksen jälkeen. Puhtaat lakanat, lintujen sirkutus, vastaleikatun ruohon tuoksu ja varhaisen aamun rauha. Hyvää mieltä tuovat myös monet mielenkiintoiset blogit, joiden lukemiseen voisi toivoa muutamaa ylimääräistä tuntia vuorokauteen.

Lähetän Hyvän mielen haasteen seuraaville blogeille:

Minnalle blogiinsa Ansaitut pullakahvit:

•   http://ansaitutpullakahvit.blogspot.com

Konnadonnalle blogiinsa: 

• http://konnadonnankotona.blogspot.com

Pionihulluutta ja puutarhaunelmia blogiinsa:               

• http:/pionihulluuttajapuutarhaunelmia.blogspot.com

 Marjalle Suvikummun blogiinsa: 

• http://risusydan.blogspot.com

 Höperölle hortonomille blogiinsa: 

• http://hoperot.blogspot.com

(Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä vaikka sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa ja jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). 

Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).