Vieroitusoireita...puutarhasta

Aroniapensaan kukan kauneutta

Muutamaan päivään en ole kunnolla kerinnyt puutarhaan touhuamaan. Perjantai-illasta sunnuntai-iltaan satoi ja tuuli, ajoittain niin rankasti, ettei ulos edes tehnyt mieli. Ja eilen sitten loppui niin multa kuin kivituhkakin. Kumpaakin olisin tarvinnut. Eilen sentään tepastelin illansuussa kameran kanssa pihamaalla. Valaistuksen suhteen ei ollut valittamista, mutta tietokoneelta otoksiani katsoessani tuntui, että silmälasit kaipaisivat päivittämistä. No, siitä ei ollut kyse vaan siitä, etten millään saa kamerallani riittävän tarkkoja lähikuvia. Ja vaikka kuinka budjettia lasken, ei millään ole varaa hankkia makrokuvaukseen otollisempaa kameraa. Mutta kun ottaa riittävän monta kuvaa eri kulmista ja eri säädöillä, jokunen kuitenkin lopulta onnistuu.

Uusi kukkapenkki. Penkki ei ole pyöreä, eikä reunus noin suuri, miltä tässä kuvassa näyttää. Sen sijaan aika tyhjä se vielä on: vain paljas ruusupensaan taimi, töyhtöanger ja kriikunan alta napattu akileija.

Ilman mutaa ei edes harrastelijapuutarhuri näköjään pärjää ja niin tilasin netistä 660 litran säkillisen perennamultaa ja 1000 kg:n säkin kivituhkaa. Autokuormallinen olisi tullut edullisemmaksi ja taatusti kaikelle mullalle käyttöä löytyisi. Nyt ei vain ole paikkaa, johon kuorma-auto mahtuisi sen kippaamaan. Suursäkki on ihan käyttökelpoinen ratkaisu ja vaihtoehto henkilöauton takaboxissa raahattaville multasäkeille. Kunpa se multa nyt saapuisi mahdollisimman pian. Meillä on yläpihan kulkuväylät katettu kivituhkalla ja se tuppaa sateen, lumen ja haravoinnin seurauksena kulkeutumaan milloin mihinkin. Näin ollen kivituhkakin on kulutustavaraa ja aika-ajoin sitä on hankittava lisää. Huomasin myös noita kukkapenkkejä rajatessani, että kivituhka on käyttökelpoista materiaalia. Se tiivistyy hyvin, eikä kuitenkaan näytä katoavan tavallisen hiekan tavoin multaan ja muuhun maahan.

Erilainen näkökulma Kotkansiipisaniaiseen.

Luulenpa, että naapurit pitävät minua jo täysin kajahtaneena, kun harva se ilta hiippailen kameran ja useimmiten myös jalustan kanssa pitkin alapihaa. Omenapuita on tullut viime päivinä kuvattua milloin mistäkin kulmasta. Omenankukat ovat nyt kerta kaikkiaan niin kauniita ja niitä on niin paljon. Rajanaapurimme vaihtuivat muutama vuosi sitten ja tämän nykyisen perheen kanssa olemme hyvin vähän tekemisissä. Tervehdimme ja juttelemme, jos lähekkäin satumme, mutta siihenpä se jää. Nuorimman tyttären kanssa tulee höpötettyä eniten, koska hän on usein koiran kanssa ulkona juuri silloin, kun itse touhuan pihalla. Tokaluokkalainen tyttö onkin aika veikeä juttukaveri ja usein tulen hyvälle tuulelle hänet tavatessani. Edellisten naapurien kanssa olimme ikätovereita ja meillä oli samanikäiset lapset, jotka aloittivat koulun yhtä aikaa ja kulkivat vuosikausia muutenkin yhdessä. Kummasti samanlainen elämäntilanne yhdistää. 

Akileijat avautuvat piakkoin.

Sunnuntaina oli kylällä markkinat. Kurjasta säästä huolimatta kauppiaita oli monta ja myös asiakkaita pyöri torilla sateenvarjoineen. Mm. muutama vaatekauppias, leivonnaisia, lemmikkitarvikkeita, divarikirjoja ja pari kukkakauppiasta. Toisella kauppiaalla oli sekä perennantaimia että joitakin mauste- ym. hyötykasveja. Pyörin kukkien ympärillä ja tuumailin, josko ostaisin pari erilaista Akileijaa. Asiakkaita oli jonossa muitakin ja myyjä kertoili kaikille aika tarkkaan kasvien nimistä ja kasvuolosuhteista, mikä sinänsä on hyvä asia. Kun kuitenkin jokainen asiakas kyseli monesta eri kasvista, kaupanteko oli hyvin hidasta. Siinä sateessa ja tuulessa minusta alkoi tuntua, etten tarvitse neljän euron hintaisia Akileijaa. Ainakaan juuri sinä päivänä. Ja niin jäi kukat ostamatta.

Muurahaiset tykkäävät Pionin nupuista. Eivät kuulemma ole haitaksi tulevalle kukinnolle.

Eilen oli pakko siivota täällä sisälläkin. Imurointi kun on jäänyt toiselle sijalle puutarhahommien jälkeen. Minä imuroin ja Ukkokulta siivosi vessat ja ulkoilutti matot. Kun vielä aamulla olin kiireen vilkkaa leikannut nurmikon, oli saatu järjestys niin pihaan kuin taloonkin. Jopa pölyt sain pyyhittyä. Ennen imurointia nakkasin tuulikaapin kynnysmaton terassin kaiteelle ja ulko-ovea kiinni vetäessäni katselin, kuka pentele on kävellyt tuulikaapin tummalla lattialla niin pölyisin jaloin. Minähän se sankari olin. Sisääntulon terassi oli - ja on edelleen - aivan siitepölyn peitossa. Ukkokullan kanssa käytämme kulkemiseen lähinnä varaston ovea. Siitä on vuosien kuluessa tullut meille jonkinlainen kuraeteinen ja pääsisäänkäynti on jäänyt vieraita varten. Toki olen terasseja pessyt ja pölyjä lakaissut pariinkin kertaan, mutta tuon sisäänkäynnin terassin putsaamisen olen viime päivinä tykkänään unohtanut. Toivon mukaan kerkiän ja muistan sen huomenna.  Ja toivon mukaan pahin siitepölykausi olisi jo ohi.

Laukan nuppu avautumassa

Tänään on sekä tyttäreni että äitini syntymäpäivä. Tytär on töissä ja asuukin vähän etäämmällä, eikä hän ehtinyt iskän ja äiskän kanssa juhlimaan. Vanhempieni kanssa teimme päiväretken jonkin matkan päässä olevaan kylpylähotelliin, jota kehutaan hyvästä lounaspöydästään. Eikä käy kieltäminen, hyväähän se oli. Etenkin salaattipöytä oli runsas ja tuoreenoloinen. Ei mitään nahistunutta salaattia ja tomaattilohkoja vaan ajatuksella koottu hyvistä aineksista. Aurinkokin paistoi ajoittain selkeältä taivaalta ja ulkona tarkeni ilman turkiksia, joten teimme pienen kävelylenkin vanhassa kartanomiljöössä. Sen, mitä sydänleikkausta odottava äitini kunnoltaan jaksoi. Paluumatkalla ajelutettiin vanhuksia heidän entisillä kotinurkillaan. 

Juuso on tykästynyt työn alla olevan tukimuurin nurkalla tarkkailemiseen.

Ja niin kuin aina matkatessa, illaksi on tultava kotiin. Oma karvakorvamme ei tykkää sisävessastaan vaan yleensä jo odottaa oven takana kupla otsassaan, että kotiväki veisi hänet kasvimaan nurkalle tai ison männyn mukavalle neulasmättäälle. Niin alkaa olla tämäkin päivä pulkassa, mutta huomenna on taas päivä uus'.

Ja pakkohan tähän on vielä laittaa yksi ihana omenankukkakuva.