Sivut

perjantai 28. syyskuuta 2012

Puutarhan syys


Kuvaaminen ulkona on viime päivinä ollut varsin haasteellista, kun vettä tulee taivaantäydeltä eikä kohta ulos ole ilman saappaita menemistä laisinkaan. Monet ovat esitelleet täällä blogimaailmassa vielä upeasti kukkivia kasvejaan, mutta minun puutarhassani taitaa yleisin sävy olla perin juurin ruskeaa. Pelakuut sentään leiskuavat punaisessaan ja sisäänkäynnin Riippabegoniakin hienostelee vaaleanpunaisessa hamosessaan. Tosin senkin kukintojen koko on selvästi pienentynyt niistä lämpimimmistä kesäpäivistä.


Kovasti olen odottanut niitä upeita syysruskan värejä; pihamme useasta isosta vaahterasta ei ainutkaan ole edes hiventä kellastunut vaikka lähistöllä on jo joitakin todella upeita syysasuisia vaahteroita. Nekin harvat maahanpudonneet lehdet, jotka löysin, olivat ruosteen täplittämät. Ajatus oli koittaa tehdä sellaisia komeita lehtiruusukkeita ja kenties jopa kranssin, mutta sateen vuoksi en ole päässyt pihamaata pidemmälle keräämään värikkäämpiä vaahteranlehtiä.

Kasvimaalta kompostiin nyhtämäni Krassitkin ovat päättäneet murtautua maatuvien massojen alta kohti valoa ja ryhtyneet kukkimaan. Mikäs siinä, joutavat siellä erinomaisesti vaikka enemmänkin riehaantumaan.



Metsänreunassa Horsmat seisovat kuin Hattivatit konsanaan. Nuo kuivuneet horsmankukinnot ovat kyllä aika kauniin kiharaisia. On se vaan mielenkiintoista, miten monet luonnonkasvit pysyvät kaatosateista huolimatta viikosta toiseen tanakasti pystyssä, mutta annapa olla kun perennapenkkiin osuu yksikin kunnon sade, ovat kaikki kukkavarret mikä minnekin suuntaan kallellaan. Maa on kyllä niin märkää, ettei satava vesi imeydy enää mihinkään. Saisipa muutaman aurinkoisen päivän, että pääsisin leikkaamaan pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa.


Liikunta ja ulkoilu on jäänyt luvattoman vähäiseksi. Aina on mukamas kiire jonnekin ja iltaisin on niin huisin pimeää. Pieni sade ei haittaisi, mutta kaatosade kastelee niin tehokkaasti, ettei sellaisen vallitessa viitsi ulos lähteä. Suurimmat kaivuhommat pihassa lienee tältä kesältä tehty, joten hyötyliikuntaakin on toistaiseksi aika vähän tiedossa. Laatikollinen istutettavia kukkasipuleita kyllä odottaa autotallissa. Itse asiassa en ihan hirveästi noista sipulitalkoista tykkää, mutta sen sijaan ensi kesän kukkivista kukista sitäkin enemmän. Niinpä on siedettävä myös vähemmän mukavia puutarhahommia saadakseen ympärilleen kukkien loistoa ja kauneutta. Terassilla on myös odottamassa varmaankin miljoona-miljoona-miljoona pikkusipulia, joita löytyi kasapäin uudistaessani kesällä Vasenta rinnettä. Osan tuikkasin maanpeitekasvien mukana takaisin rinteeseen, mutta melkoinen osa olisi joutunut rikkaruohojen mukana kompostiin. Olisihan tässä ollut aikaa niiden uudelleenistuttamiseen, mutta jälleen kerran: en muka ole joutanut.

Puolukka- ja sieniretkikin on vielä tekemättä. Sieniä löytyy ihan omasta pihasta, mutta taitavat olla kaikki jonkinsortin kantosieniä. Koristeellisia, syömäkelpoisuudesta en tiedä. Pitäisiköhän kaivaa sieniopas esiin?



No, jos oikein tarkkaan kameran linssin läpi tiirailee, löytyy sentään muutama värillinen lehti omastakin pihasta. Aronia ilahdutti näillä kauniin punaisilla lehdillään ja Pikkutalvioiden alta puskeva Juhannusruusu oli saanut jouluisen värin sekin. Se on sitten sitkeä kaveri tuo juhannusruusu. Siirsin sen jo muutama vuosi sitten pois sisäänkäynnin edustalta, kun se tuppasi vyörymään käytävälle ja valtasi tilaa kaikilta muilta kasveilta. Ehkä paikka oli sille muutenkin hieman liian varjoisa. Sieltä niitä uusia taimia vaan putkahtelee kesästä toiseen ja jotkut ehtivät jopa pukata muutaman kukan, kunnes päätän, ettei sittenkään tälle alueelle enää yhtään juhannusruusua. Minun juhannusruusuni on anopin lapsuudenkodista lähtöisin, Hämeen Koskelta. Olisikohan sen aikoinaan sinne istuttanut anopin äiti, joka oli kuollessaan viittä vaille 102-vuotias. Varsinainen teräsmuori, eikä tippaakaan dementoitunut.



Taisi olla kummityttöni, joka ei oikein tykkää Kuunlijoista sen vuoksi, kun ne muuttuvat varsinaisiksi limanuljaskoiksi näin syksyisin. Meidän Bermudankolmiomme yksilö on aina se pihamme ensimmäinen limanuljaska, mutta siitä huolimatta se kyllä kuuluu lempikasveihini. Varmaankin se pitäisi jo vähitellen jakaa, mutta toistaiseksi se näyttää viihtyvän paikallaan. Kukkavanat olen leikannut jo aikaa sitten kohentaakseni sen ulkonäköä edes hivenen ennen täydellistä vetäytymistä kompostikuntoon.


Aikaisemmin kesällä tuskaannuin tatarien innokkaaseen leviämiseen. Niin se tekee talon toisessa päässä, mutta tämä naapurin aidan vieruinen kasvusto näyttää pysyvän kiltisti omalla sarallaan. Jokunen yksilö silloin tällöin pukkaa kohti mattotelinettä, mutta sitten menee taas kesä tai parikin, ettei yhtään uutta tainta tunge mistään ei-sallitusta paikasta. Kunpa olisinkin aikanaan älynnyt laittaa puiston puolen tatareille juuriesteet, mutta mistäpä niiden kiihkeää leviävyyttä silloin tajusin. Omaa tyhmyyttä, olisi pitänyt ottaa tarkemmin selville kasvuominaisuudet. Tuo tatarin kukinto on aika vaatimaton, mutta kun pehko on riittävän runsas, näyttää kukatkin ihan jänniltä. Valkoisissa kukissa näyttää olevan pimeyttä valaiseva voima. Ei ne tietenkään täydessä pimeydessä mitään pihakäytävää valaise, vaan esimerkiksi harmaassa päivässä nousevat muita värejä paremmin esille.


 No, olipa seinustan villiviinikin alkanut jo punertumaan. Se lienee jokin poikkeava lajike, koska se kasvaa varsin niukasti ja tekee joka syksy muutaman marjan. Minun viiniköynnökseni ei sentään terttujen painosta notku. Pienet on marjat, mutta ilo niiden ilmestymisestä kokoaan suurempi.

Ja sitten taas keittämään mehua. Puoli pakettia nenäliinoja rutattuna ja useammalla kymmenellä aivastuksella kissan unia häirinneenä lasken flunssaa koetun nyt kolme päivää. Enää neljä jäljellä, jos flunssa kerran kestää seitsemän päivää lääkittynä ja viikon ilman lääkkeitä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Kolme kissaa ikkunalla


Eläimet ovat älykkäitä, jos sataa ja tuulee, on mukavampi tiirailla maailmaa ikkunalaudalla istuen. Sadetta ja tuulta onkin nyt ollut riittämiin ja lisää juuri uutisissa luvattiin. Uudellamaalla saattaa sadetta tulla jälleen ennätysmäisesti, kuten viime sunnuntainakin. Puutarhassa sen huomaa esimerkiksi nurmikolla kävellessä; siellä litsahtelee ja kesäläpsyillä omenoita poimiessa taatusti kastaa sukkansa. Vaikka muutamana aamuna on ollut melkoisen koleaa, reippaasti alle +6 astetta, on päivisin kohtalaisen lämmintä. Tänäänkin melkein +14, mikä tähän vuodenaikaan tuntuu suorastaan kesäiseltä. Kostea ilma on toki hyvää hengittää ja oikeissa tamineissa ulkoilulle ei ole estettä, mutta puutarhassa työskentely ei kyllä houkuttele. Kuraista ja sotkuista. Nyt vain odotellaan seuraavaa aurinkoista ja kuivattavaa säätä, jotta pääsisi vielä tuota nurmikkoa leikkaamaan. Näyttää jälleen kasvaneen varsin pitkäksi. Samalla silppuuntuisi maahan sataneet lehdet, joita ei vielä ole juurikaan haravoitavaksi. Siis nurmikolla, hiekkakäytävillä kyllä rahisee ja suhisee kävellessä. 

Jääkaappimagneetti

Juuso yrittää tuolla terassilla tassuttaa vedestä kiiltäviä haavanlehtiä. Jotenkin ne ilmeisesti tuntuvat siitä pelottavilta tai muuten vaarallisilta, kun se ei malta jotain tiettyä lehteä ohittaa ilman pienoista "kissa-hiiri" -leikkiä. Tänään tuo muuten niin ihana karvakasa tuli aamuneljältä sänkyni viereen naukumaan. Yritin puristaa silmät kiinni ja kääriytyä peittoon, mutta ei mikään auttanut. Kissalla on jokin hätä tai ainakin tärkeää asiaa, kun se naukui taukoamatta. Heti saatuani jalat pois peiton alta, katti vilisti häntä viivana ulko-ovelle. Pimeässä ja märässä aamussa oli vietävä kissa ulos pissalle. Olisin tietenkin voinut sulkea Juuson kodinhoitohuoneeseen, jolloin se ehkä olisi käynyt hiekkalaatikollaan tarpeillaan. Olen kuitenkin niin tottunut kissan ulkoiluttamiseen, ettei sisävessavaihtoehto tullut ensimmäisenä mieleeni.



Mitäs sitä kissakaan märässä maailmassa tassujaan sotkisi, kun voi köllötellä lämpöisessä ja kuivassa.

Kivoja blogeja löytyy jatkuvasti lisää


Sain oheisen tunnustuksen Onnin blogia kirjoittavalta tyttäreltäni. Onni on 4-vuotias stagsbreathlainen lämminveriruuna, jota tyttäreni valmentaa ravuriksi. Onni - oikealta nimeltään Wilds Aragorn, on jo muutaman kerran kisaillut ja pärjännyt yllättävän hyvin. Minä en paljon mitään hevosista ymmärrä, mutta Lapsen aktiivisen, ihan pikkulikasta alkaneen hevosinnostuksen myötä on näistä isoista eläimistä tullut huomattavasti tutumpia ja nykyisin uskallan jo seisoa hepan vierellä ja koskettaa niitä - kunnioittavan varovasti.


https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAEKaCx87E0O4jdYvpnb1cwtsePLeP1LFPJDhb0r0NWAHzI_YODYvxW3uGyEERHb3cYH4HMz_YCgaxkdhSMIft8Ahom4gxTlyToNghR6rxtY5uIRMjtgQRvKaN7OwzBK1TxROKtmPqJZU/s1600/lieb.jpg 

  
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1.  Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa, joka antoi haasteen sinulle
2.  Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3.  Toivo, että ihmiset, kelle jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Annan Liebster-tunnustuksen seuraaville seuraamilleni alle 200 seuraajan blogille, joille toivon monen monta uutta lukijaa:


Niin on ollut kiire, ettei edes omaa blogiaan ehdi kunnolla päivittää. Ja nyt vielä flunssa-penteleinen kurittaa ja kiusaa. No, pahimmat kiireet lienee nyt selätetty, joten voinen keskittyä keittelemään lämmintä juotavaa ja siinä ohessa napostelen omenoita.






maanantai 24. syyskuuta 2012

Kulutusta ja kierrätystä - pohdintaa ja pohdittavaa!


Astia Katin sisustusnavetassa

Mistä tämä pohdinta lähti liikkeelle

Vuokrasin myyntipöydän viikoksi ja sitä varten olen muutaman päivän kolunnut kaappejani ja hinnoitellut tavaroita. Eilen vein tavarat kirpparille ja kirjoitin aiheesta tänne blogiini. Sain monia kommentteja ja päätin vastata niihin tällä tavoin, koska aihe on ajankohtainen monille muillekin.

Aikanaan tätä taloa rakentaessamme päätimme, että säilytystilasta ei saa tulla pulaa. Olimme asuneet vanhoissa ja uusissa asunnoissa, joille yhteistä kuitenkin oli onneton säilytystila. Lapsiperheessä tarvitaan tilaa eri vuodenaikojen vaatteille, ulkoiluvälineille ja maan tasalla asuttaessa yleensä myös pihatyövälineille. Perfektionistina olen aina pitänyt järjestyksestä ja vaikka vuosien kuluessa olenkin oppinut hallitsemaan täydellisyyshakuisuuttani, en silti ole luopunut tietystä järjestyksen vaatimuksesta kodissani ja elämässäni. Mielestäni olen hyvä saamaan tavarat paikoilleen ja olen käynyt myös auttamassa ystäviäni saamaan oman kaaoksensa johonkin tasapainoon. Tavaroiden järjestämiseen muiden kodeissa on perustettu viime aikoina jopa yrityksiä, voisin hyvin pestautua sellaiseen töihin.

Niin se vain on, että mitä enemmän on tilaa, sitä enemmän myös kertyy tavaraa. Etenkin, kun tänä päivänä kaikkialla on tavaraa ylen määrin, aivan liikaa. Muistelen usein 60-luvun loppua, jolloin lapsuudenperheeni kanssa muutimme pienestä ja vaatimattomasta kahden huoneen mökistä lähes 100-neliöiseen kerrostaloasuntoon. Meitä lapsia oli neljä ja viides tulossa. Oli kylpyhuone ja vessa, juokseva vesi ja patterilämmitys. Kukaan meistä ei saanut omaa huonetta, mutta oma kaappi liikeni jokaiselle. Asetettuani leluni ja tavarani omaan kaappiini, ne mahtuivat yhden hyllyn neljännekselle. Kiiltokuvavihko, pari kirjaa, joku rasia, ei muuta. Olin 9-vuotias ihan tavallisen duunariperheen toiseksi vanhin lapsi, enkä mitenkään poikkeuksellinen. Meidän perheen kaltaisia oli alueella satoja, luokkatoverit tulivat samanlaisista perheistä. Enemmänkin oli poikkeus, jos jollakulla oli leluja tai vaatteita ylenmäärin.

Elintason nousu näkyy kuluttamisessa ja jätemäärissä

60-luvusta on meidän kaikkien suomalaisten elintaso noussut melkoisesti. Tekniikka on kehittynyt ja tullut enenevässä määrin niin kotiime kuin elämäämme. Kun vielä 80-luvulla tavattiin istua pienten lasten kanssa hiekkalaatikolla, mennään tänä päivänä aikaa viettämään isoihin kauppakeskuksiin. Kaikki kehitys ja edistys taikka taloudellinen vaurastuminen ei suinkaan ole huono asia, mutta mukana on tullut myös lieveilmiöitä, joihin on vaikea löytää ratkaisua. Jos 60-luvulla tungettiin jätteitä suoraan lähivesiin, on saastuttamisen estämiseksi luotu uusia lakeja ja asetuksia. Mutta toisaalta tuotannon pyörät pyörivät yhä kiivaammin ja tavaraa tulee liukuhihnalta enemmän kuin ehdimme kuluttaa. Tuotamme myös jätettä ja tuhoamme maapalloa enemmän kuin yksikään sukupolvi meitä ennen.

Harva meistä kykenee elämään kovin ekologista, koska itse kunkin on sopeuduttava ympäristöönsä. Mikään ei kuitenkaan estä meitä tekemästä sitä, mikä on yksilölle mahdollista, omaa parastaan. Kierrättäminen ja roskien lajittelu on jo arkipäivää, vaikka siinäkin löytyy tehostamisen varaa. Pientalossa jätteiden lajittelu on usein helpompaa suurempien tilojen vuoksi, mutta toisaalta taas kerrostaloalueilla on lajittelupisteet helpommin saavutettavissa. Biojätteiden lajittelu taitaa olla jo yleisempää kerrostaloissa, kun taas pientaloissa se jää lähes tyystin asukkaiden itsensä hoidettavaksi.

Meidän perheen kierrätysratkaisuja

Omakotitalossa joutuu konkreettisesti maksamaan kaikesta, minkä aikoo tavalla tai toisella talosta johonkin kuljettaa. Kunnalliseen jätekuljetukseen on pakko liittyä ja tyhjennyttää sekajäteastia. Siihen, kuinka usein tuo jäteastia tyhjennetään, pystyy asukas vaikuttamaan joko tuottamalla vähemmän jätettä ja/tai lajittelemalla tuottamansa jätteen. Meidän taloudessa on jo vuosikausia kompostoitu biojäte lämpökompostorissa ympäri vuoden. Talven aikana lämpökompostorikin saattaa jäätyä, mutta heti kevään tultua se jälleen käynnistyy ja oikein hoidettuna tuottaa erinomaista multaa puutarhan käyttöön. Autotallissa on laatikot lasille, kartongille ja lehdille, joista lehdet hakee säännöllisin välein auto kotiportilta ja muut kuljetetaan kauppamatkoilla kunnallisiin kierrätyspisteisiin. Pullot viedään kauppaan, paristot ja energiansäästölamput ekopisteisiin. 

Tavarat, joista kuvittelemme olevan jollekin vielä käyttöä, viemme kierrätyskeskukseen, myymme kirpparille, laitamme UFF:n laatikkoon tai annamme erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille. Äärimmäisen harvoin meidän taloudesta laitetaan roskiin mitään vaatetavaraa. Ehkä rikkinäisiä sukkia, mutta esimerkiksi venähtäneet T-paidat toimivat hyvin siivouksessa ja auton huollossa. Lakanat ja tyynyliinat löytävät tarvittaessa tiensä jollekin poppanoita ja mattoja kutovalle ja peitteitä olen antanut eläinlääkäriasemille ja eläinsuojelupaikkoihin.  Ainoa, mikä todella aiheuttaa meille päänvaivaa, on kaikenlainen muovinen pakkausjäte, jota tuntuu tulevan jatkuvasti vain lisää. Pääkaupunkiseudulla ei toistaiseksi kerätä systemaattisesti tätä ns. energiajaetta, vaan se menee sekajätteisiin.

Ruokaostoksilla

Jos onkin kierrätys tehty mahdolliseksi, seuraava askel on kuitenkin vähentää kierrätettäväksi joutuvaa tavaraa. Se vaatiikin jo enemmän itsekuria ja selkeitä päätöksiä. Elämme valtaisan mainostulvan ja mediainformaation keskellä. Jos vältämme selkeitä mainoksia, joudumme kuitenkin monenlaisen piilomainonnan kohteiksi. Jo ruokakaupassa käyminen on varsinainen haaste, kun ympärillä hyllyt notkuvat kaikenlaista herkullista ja kaunista. Jollei ole rahaa, on sen lainaaminen tehty helpoksi. Tekstiviesti yhteen numeroon ja paluuviestissä onkin käytettävissäsi satanen tai pari. Miten vain haluat. Ostaminen on tehty helpoksi.

Ruokaostosten järkeistämiseksi käymme yleensä vain kerran viikossa kaupassa. Toisinaan on toki haettava jotain puuttuvaa siinä välissäkin, mutta aika hyvin olemme oppineet arvioimaan tarpeemme ja ostamaan kerralla kaiken. Meillä on pakastin, josta löytyy hätävaraksi mm. leipää ja aina myös jotain, mistä valmistaa ruokaa. Apunamme on kauppalista, johon kukin lisää sen, minkä huomaa loppuneen tai jota toivoo tuotavan seuraavalla kauppakerralla. Näin toimittiin jo lasten ollessa pieniä ja nykyisin kauppareissu onkin tavanomainen rutiinikeikka. 

Meillä on muutama tilava kauppakassi, jotka hyvin pakattuina vetävät yllättävän hyvin kaiken tarvittavan. Ja nykyisinhän ostoskärryt voi kuskata auton viereen ja nostaa tavarat sieltä suoraan autoon. Käsilaukussani on kevyt ja tilava, pieneen kokoon taittuva varakassi, joten en yleensä halua kassan tarjoamia ilmaismuovikassejakaan. Hedelmiä varten ostin pari vuotta sitten Punaisen ristin kankaisia hedelmäpusseja, mutta jostain syystä kauppojen hedelmätiskeissä alkaa hedelmätkin olla valmiiksi pakattuja. Kohta sama ulottunee vihanneksiinkin. Monet hedelmät, kuten banaanit, eivät tarvitse pussia laisinkaan. Hintalapun voi laittaa suoraan kuoreen.

Vaatteita tarpeen mukaan

Vaatteita tämän päivän ihmisellä on usein monin verroin enemmän kuin hän tarvitsee. Kaupoissa aikaa viettäessään tulee napattua kivan värisen paidan rekistä, kun on niin halpaa. Kotona sitten huomaa, ettei väri ollutkaan ihan niin hyvä kuin kaupan valaistuksessa näytti ja materiaalikin venähtää ensimmäisessä pesussa. Sinne kaapin hyllylle sekin paita unohtuu, mutta siitä huolimatta sama erehdys saattaa toistua toisen jos kolmannenkin kerran. Pitää paikkansa, ettei köyhän kannata ostaa halpaa, mutta toisaalta riittävän köyhä ei pysty edes ostamaan sitä halpaa, kalliista puhumattakaan.

Itse en ole enää työelämässä ja niinpä tulen toimeen vähemmillä vaateostoksilla. Ei tarvitse enää edustaa eikä pynttäytyä. Kunhan omistaa siistejä perusvaatteita, joita on mahdollista yhdistellä. Vaikka ei olekaan työelämässä, elämä kuitenkin jatkuu ja silloin tällöin on tilanteita, jotka vaativat siistiä ja asianmukaista pukeutumista. Myös kunnon ulkoiluvarusteisiin kannattaa satsata, kun nyt on aikaa ulkoilla. Jouduin pois työelämästä osittain vastentahtoisesti ja siksi olen joutunut työstämään pukeutumisasiaa pidemmän kaavan mukaan. Työelämä vaati tietynlaista pukeutumista, tosin silloin siihen oli enemmän varaakin. Se, että pärjään vähemmällä garderoobilla, alkaa vasta vähitellen iskostua ajatusmaailmaani, jota tieteysti helpottaa tulotason merkittävä lasku.
  

Sisustaminenkin on kuluttamista

Mutta niin tai näin, tämän päivän kodeissa on tavaraa yllin kyllin ja melkoisesti aivan turhaa.
En ole siinä mielessä minimalisti, että haluaisin oman kotini näyttävän tyhjyyttään kumisevalta valkealta avaruudelta, joka näyttää olevan yksi muoti-ilmiö. En myöskään lähde tuomitsemaan toisten tapoja rakentaa kotejaan. Jos joku haluaa korkeakiiltoista pintaa ilman ainuttakaan sille laskettavaa esinettä, se on hänen valintansa. Itse asiassa on mielenkiintoista käydä erilaisten ihmisten erilaisissa kodeissa ja katsella, miten juuri tuo ihminen on kotinsa sisustanut. Vai onko ylipäätään sisustanut laisinkaan. Tavarat vain ovat laskeutuneet vuosien aikana hänen ympärilleen ja jääneet paikoilleen. 

Monet esineet ovat kotiini tulleet toisten tuomina; lahjoina tai muista syistä. Jos jokin yksittäinen esine on jäänyt kodissani esille, se tavalla tai toisella puhuttelee minua. Siinä on jotain, jota haluan katsella ja jonka haluan nähdä. Jokin siinä miellyttää aistejani, tuo ehkä lämpimiä muistoja tai yksinkertaisesti istuu paikkaansa loistavasti. Enin osa kotimme tavaroista lienee kuitenkin hankittu jostain konkreettisesta tarpeesta. Se on aikoinaan hyväksi ja käytännölliseksi havaittu, eikä mieleen ole tullut sen vaihtaminen uuteen. Ehkei koskaan tulekaan. Ehkä en laisinkaan voi sanoa, että kodissamme olisi sisustettu siinä merkityksessä kuin mm. monet tv-ohjelmat sisustamisen käsittävät. Että kaikki laitettaisiin suurennuslasin alle ja mietittäisiin yhteensopivaksi kokonaisuudeksi. Enemmänkin tavaroita on hankittu vuosien varrella milloin mistäkin syystä ja koitettu löytää kulloinkin parhaiten tarpeeseen ja silmään sopiva tavara kukkaroon sopivalla hinnalla. Niin on syntynyt lukuisten tavaroiden ja esineiden kokoelma, joita ajoittain vääntelen uusiin asentoihin ja somistan esimerkiksi tilanteeseen ja vuodenaikaan sopivilla tyynyillä tai kynttilöitä. Sitä se taitaa olla tavallisen ihmisen sisustaminen.

Kirpparille kierrättämään

Kaikki tämä pohdinta alkoi siis kirpparipöydän vuokraamisesta ja sinne vietävien tavaroiden hinnoittelemisesta. Olen vain kerran ollut itse myymässä tavaroitani kirpparilla ja silloin tuntui hiukan kurjalta kuulla ihmisten tylsiä kommentteja kamoistani. Ne olivat kuitenkin minun tavaroitani, vaikka olinkin niistä päättänyt luopua. Viimeisen vuoden aikana olen kolme kertaa aiemmin vuokrannut läheiseltä kirpparilta pöydän ja pois joutavien tavaroiden kauppaamisella tienannut aika mukavasti. Ennen vein käytetyt tavarat UFF:n laatikkoon, Fidaan tai kierrätyskeskukseen, jolloin hyöty niistä meni kokonaisuudessaan jollekin toiselle. Itsepalvelukirpparipöytä vaatii kyllä enemmän hommaa, sillä hinnoitteleminen on työlästä ja pöytää pitäisi käydä välillä siistimässä. Kirpparilla 5 euroa on jo iso raha, joten hinnoittelu vaatii miettimistä. Hinnoittelemalla tavarat ylihintaisiksi, ei kauppa käy. Ihan romua tai rättiä en myytäväksi vie, ellei se sitten käy jotenkin uudelleentuunattavaksi. 

Eilinen sadepäivä taisi saada ihmiset liikkeelle, sillä tavaroita kirppikselle viedessäni siellä oli suorastaan ruuhkaa. Hieno asia, etteivät ihmiset enää hyljeksi toisen vanhaa vaan pystyvät hyväksymään myös käytetyn tavaran omakseen. Sen lisäksi, että kirpparilta löytyy hyvää tavaraa edullisesti, herättää siellä käynti myös ajatuksia, miten valtavasti turhaa tavaraa ympärillämme on ja lisää vain tulee. Niinpä olen päättänyt, että myydessäni omia tavaroitani kirpparilla, en kertaakaan osta tienaamillani rahoilla tuolta samaiselta kirpparilta ainuttakaan tavaraa tuotavaksi omaan kotiini. Kun kerran päätän luopua turhista tavaroista, ei pidä toista kautta kantaa muuta tilalle. Se päätös on viimeisen vuoden aikana pitänyt ja uskoakseni olen hissukseen oppimassa muutenkin vähän vastuullisempaa kuluttamista. Yhä vähemmän jaksan kiertää kaupoissa hypistelemässä vaatteita ja tavaroita ja vaikka niin joskus tekisinkin, yhä harvemmin sieltä mitään mukaan tarttuu. Joskus tämä kääntyy jopa itseäni vastaan; kun lähden varta vasten jotain etsimään, en enää tahdo mitään löytää. Mikään ei kolahda ja sovittaminen ahtaassa pukukopissa on suorastaan karmeaa. Siinä on vaara, että mukaan tarttuu jotain vähemmän sopivaa, jos on jotain pakko hankkia. Niinpä täytyy jatkaa itsensä kasvattamista, ehkä se jossain vaiheessa kantaa hedelmää.

Keittiö - meidän kodin sydän



Vihdoin ehdin vastata Mökkipuutarssa Pirjon keittiöhaasteeseen. Se onkin mukava aihe, sillä viime päivinä meillä päin on satanut niin valtavasti, ettei ulkona ole järin hauska tehdä mitään. Jalan alla nurmikko litsahtelee ja multa tarttuu lapioon. Tässä onkin tullut keskityttyä enemmän sisähommiin; ikkunanpesuun, omenasoseen keittämiseen ja kirpparikamojen hinnoitteluun.

Meidän keittiöllämme on ikää 26 vuotta ja mielestäni se kaipaisi jo kohennusta. Keittiökaapistot ovat viime vuosina kehittyneet niin merkittävästi, että ajoittain suorastaan harmittaa kaivaa kattiloita kaapin perältä ja penkoa allaskaappia, kun on nähnyt, miten upeasti uudet tarvikelaatikostot liukuvat tuoden esiin kaiken tarvittavan vaikka yhdellä kädellä nostettavaksi. Keittiömme on kuitenkin aika suuri ja kaappeja on paljon. Useimmat kaapit ovat edelleen ihan käyttökelpoisia, eikä niitä ainakaan kunnon vuoksi ole tarvis vaihtaa. Olenkin pohtinut, onnistuisiko esimerkiksi yksittäisten kaappien uusiminen? Varmasti onnistuisi, mutta miten saada asia myytyä Ukkokullalle, joka on kaikkea muuta kuin remonttimies ja jolle kelpaa se, mikä on kelvannut kaikki edellisetkin vuodet. Ja tokihan kyse on myös rahasta, ensisijassa siitä.

Meillä keittiö on varmasti talon käytetyin huone. Luonnollisesti siellä ruokaillaan kaikki ateriat, mutta siellä myös luetaan lehdet, kahvitellaan vieraiden kanssa ja sinne jäädään istumaan ja maailmaa parantamaan, vaikka olkkarissa olisi tilaa ja mukavammat istuimet.

Tykkään kovasti vihreästä väristä ja vuosia se onkin ollut sisustuksessa määräävä väri. Vasta kuukausi sitten vaihdoin keittiön väritystä ja vieläpä ruskeaan, minkä voisi sanoa olevan meidän huushollissa ennenkuulumatonta.

Kun keittiökalusteet ovat valkoisia, on niihin helppo ympätä mikä tahansa muu väri. Sain ystävältäni synttärilahjaksi ruskeasävyisen pöytäliinan ja siitä lähti keittiön muuttuminen. Piti saada pöytäliinaan sopivat verhot. Mattoja meillä on aika vähän, koska inhoan niiden imuroimista ja ravistelemista. Mitä vähemmän mattoja, sen helpompi siivota. Muutama matto toki pitää olla pehmentämässä kulkemista, suojaamassa kriittisiä paikkoja ja tuomassa muutenkin kotiin lämpöä. Keittiössä olen suosinut räsymattoja, koska ne voi tarvittaessa nakata pesukoneeseen. Vanhat räsymatot alkoivat olla jo niin kulahtaneita, että olen pitkään etsinyt tilalle uusia. Kun tuo värikin vaihtui, päädyin pariin käytävämaton pätkään. Ja kokonaisuudesta tuli oikeastaan mukavan kodikas ja lämmin. Vihreältä kaudelta jäljelle jäivät kaksi Minna Immosen postikorttia vihreissä kehyksissä. Minulla kun on vähän samantapaisia Arabian astioita esillä, kuin korteissa on kuvattuna.


Muutama vuosi sitten sain ystävältäni lahjaksi puutarhan, jonka hän oli rakentanut koriin. Siellä on kiviä, nurmikkoa, kukkia ja pensaita, kissa ja lintu sekä työvälineitä. Helena-ystäväni oli kuunnellut puutarhajuttujani ja tehnyt minulle minipuutarhan, jotta minulla olisi talvipäiviksikin katseltavaa. Ihana lahja, joka on lämmittänyt mieltäni jo useamman vuoden. Veljeni Siiri-tyttö tuppaa puutarhaani aina järjestelemään meillä käydessään, mutta hyvässä kunnossa tuo edelleen on.

Kynttilöistä pidän kovasti ja käytän niitä tunnelman tuomisen ja valaistuksen lisäksi sisustuselementteinä. Kynttilä on kaikin tavoin halpa ja helppo keino tuomaan piristystä arkeen. Varmasti polttaisin enemmänkin kynttilöitä, mutta kodissa liikkuvan kissan vuoksi elävän tulen valvontaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lisäksi keittiön pöydälle on turha laittaa mitään pysyviä koristeita, sillä ne ovat aina kuulemma edessä tai tiellä ja joutuvat lopulta siirretyiksi jonnekin sivustalle. 

Elävän tulen tunnelmallisuutta ei mikään korvaa, mutta onneksi on keksitty erilaisia valosarjoja ja erityisen iloinen olen uusista led-valoista, jotka ovat energiaystävällisiä ja helppokäyttöisiä. Ukkokulta kun on kova laskemaan energiakuluja ja oikeassahan hän on, turhaan tuhlaamme tätä ainokaista maapalloamme.


Minua on aina kiinnostanut sisustaminen ja kodin laittaminen, olen koti-ihminen ja haluan ympärilleni kauniita asioita. Vasara ja maalisuti pysyvät käsissäni, mutta taitava remppaihminen en ole. Ja isojen projektien aloittaminen on hankalaa, koska tuppaan stressaantumaan helposti. Kaiken pitäisi tapahtua mieluummin heti ja täydellisesti. Selailen sisutuslehtiä ja ihastelen niiden upeita koteja. On kiva katsoa, kuinka sisustussuunnittelija saa kodin kuin kodin hetkessä näyttämään hienolta. Usein leikittelen ajatuksissani oman kotini muutostöillä ja lopulta huomaan, että koko talo pitäisi panna maan tasalle ja rakentaa alusta alkaen uusiksi. Silti olen kiintynyt juuri tähän kotiin ja näihin huonekaluihin ja esineisiin. En voisi kuvitellakaan tyhjentäväni pelkän sisustamisen vuoksi seiniä ja hyllyjä vuosien ja eri ihmisten jäljistä kodissamme. Hetken voisi olla selkeää valkoista pintaa, mutta aika pian elämä alkaisi jälleen näkyä.

Viedessäni eilen tavaraa kirpparille, taivastelin, mistä sitä oli jälleen niin paljon kerääntynyt. Olihan siinä mukana edellisen sukupolven tavaraa, mutta paljon löysin ihan omia kaappeja tyhjentämällä. Jälleen kerran päätin lujasti olla jatkossa harkitsevampi kuluttaja, mutta muihin ihmisiin onkin sitten paljon vaikeampi vaikuttaa. Keittiö on kodissa juuri niitä paikkoja, joihin tavaraa kertyy. Meillä on hyvin vähän vanhaa perittyä, joten suurin osa tarvittavista astioista ja keittiövälineistä on itse hankittua, jotakin tietenkin lahjana saatua. Koska tykkään siisteydestä ja järjestyksestä, mutta en niinkään siivoamisesta, on meillä kyllä tavarat paikoillaan. Lapsetkin ovat jo lähteneet kokoa, kahden hengen - ja kissan talous pysyy kohtuullisen hyvin kurissa. Lehtiä ja vaatteita ei juurikaan kerry tuoleille ja astiatkin löytävät tiensä koneeseen. Kun tavaroilla on paikkansa, jonne ne käytön jälkeen laitetaan, on järjestyksen ylläpitäminen kohtalaisen helppoa.


Ruokaa meillä taitaa nykyisin laittaa enemmän Ukkokulta kuin minä. Minä käytän paljon ohjeita, joita aiemmin otin keittokirjoista ja lehdistä, nykyisin yhä enemmän netistä. Aikoinaan ostin keittokirjoja, joista suurimman osan olen kiikuttanut kirjahyllyyn. Vain osa on jäänyt keittiöön ja niistäkin harvaa on viime aikoina tullut käytettyä. En tiedä, tykkäänkö leipomisesta, mutta aika usein jotain kuitenkin väsään. Enimmäkseen tavallisia korvapuusteja, mutta mielellään leivon myös erilaisia makeita ja suolaisia piirakoita. Harvoin ostan kaupasta valmista pullaa; ne ovat kalliita ja usein teollisen makuisia. Omasta puutarhasta tulee sen verran paljon marjoja ja hedelmiä, että niistä riittää kyllä pitkäksi talveksi materiaalia niin ruokiin kuin leivontaankin.


Jos mitä keittiööni kaipaan, on auringon valo. Aurinko kurkistaa keittiöömme hyvin harvoin ja sekin tapahtuu lähinnä kesäisimpänä päivänä, jolloin aurinko ennen laskeutumistaan saattaa jonkun säteen saada osumaan ikkunanpuitteisiin. Pidän valosta ja kaipaan valoa, eniten nimenomaan luonnonvaloa. Kuinka mukava olisikaan aloittaa päivä aamukahvin ja -lehden parissa auringonvalossa, omassa keittiössä. 

Vaikka tuppaankin vähän väliä marmattamaan remontin tarpeesta ja lottovoiton toivosta, olen enimmäkseen ihan tyytyväinen kotiimme. Kun huusholli on imuroitu, pölyt pyyhitty ja tavarat paikoillaan, on meillä ihan harmonista. Kohta suuntaan jälleen täältä työhuoneesta keittiöön ja lataan kahvinkeittimen pulputtamaan iltapäiväkahvit. Ukkokulta nousee omasta valtakunnastaan, kellarin työhuoneestaan seurakseni kahville ja vähitellen päivä kääntyy iltaan. Ulkona tulee, eikä lämpöasteitakaan ole 7 enempää, luvassa on vesisadetta. Sytytän siis muutaman kynttilän ja rapsuttelen kissaa.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kirpparitavaraa ja omenoita, omenoita




Muutama päivä on kulunut kaappeja raivatessa, sillä kävin varaamassa viikoksi kirpparipöydän ja huomenna sinne voi ennen sulkemista viedä tavarat. Hiukan jo ehdin miettiä, olinko sittenkin liian kärsimätön, josko tavaraa ei yhteen pöydälliseen riittäisikään. Ei huolta, kamaa kertyi neljä isoa Ikea-kassillista. Käsittämätöntä, mitä ihminen säilöö varastoihinsa. Kaikki on muka merkityksellistä, täynnä muistoja tai muuten vaan "käytän-tätä-jonain-päivänä" -tavaraa. Vaatteita minulta ei nykyisin enää tule niin paljon, sillä olen alkanut harkita ostoksiani paremmin. Jos en heti tarvitsemaani löydä, en myöskään osta sellaista, joka kelpaa paremman puutteessa. Ne sellaiset ostokset tuppaavat joka tapauksessa jäämään kaappiin roikkumaan ja niihin käytetyn rahan voisi kuluttaa viisaamminkin - tai olla kuluttamatta laisinkaan. Sen sijaan löysin yllättävän määrän rihkamakoruja, erilaisia hiuskiinnikkeitä, koriste-esineitä ilman mitään tunnesidettä ja sukulaisten kaapeista kulkeutuneita astioita. Kellaristakin löysin kahvikuppeja ja aterimia, joita olen säästänyt ilman sen kummempaa tarkoitusta. Totaalisesti niiden olemassaolon jopa unohtaen. Tuppaan liiankin herkästi tallentamaan tavaroita, joihin on ihan pienen pienikin tunneside tai joiden kuvittelen joskus ehkä merkitsevän jotain. Olenpa säästänyt mm. aikanaan niin tutun pinkin Valintatalon muovikassin. Nyt se on ikuistettu valokuvaan ja saa siis mennä.
Suurin urakka kirpparimyynnissä on kyllä tavaroiden hinnoitteleminen. Jokaiseen kippoon ja kuppiin on kiinnitettävä lappu, jonka pitäisi niissä myös pysyä. Homma on nyt tehty ja huomenna lähtee kamat kirpparille.



Keskiviikkona kävin Espoon Ikeassa hakemassa yhden naulakon, äidille jättityynyn ja siihen tyynyliinoja. Äidin kun pitää leikkauksensa jälkeen nukkua jonkin aikaa selällään ja se on ehkä vähän helpompaa, kun voi nojata kunnollisen kokoiseen tyynyyn. Kauppaan mennessäni aurinko paistoi lämpimästi, tosin muutama tumma pilvi purjehti taivaanrannassa. Ikeassa oli tavarat sijoitettu taas uusiin asemiin ja huomaamattani aikaa kului jäädessäni näpräämään yhtä jos toistakin huonekalua ja tavaraa. Tavarat maksettuani lähdin kohti ulko-ovia ja totesin ulkona satavan aivan kaatamalla. Jäin siis hetkeksi odottamaan, josko sade taukoaisi, mutta kissan viikset, se vain yltyi. Lopulta lähdin kävelemään katoksen suojassa, jotta edes osan matkasta pääsisin kastumatta. Rankkasateesta huolimatta ilma oli varsin lämmin, eikä kastuminen saanut minua huonolle tuulelle. Päin vastoin, alkoi naurattaa nähdessäni varisten ja naakkojen kokoontuvan katokseen sadetta pitämään. Nauru kyllä hyytyi, kun kotiin päästyäni huomasin hukanneeni tyynyliinapakkauksen. Tietenkin vasta maksamisen jälkeen.


Kirpparitavaroita tänään hinnoitellessani Ukkokulta laittoi ruokaa ja pyysi minua tekemään salaatin. Sanoin, etten oikein ehtisi ja ehdotin, että hän tekisi sen puolestani. No, eipä tällaiselle salaatille voi ainakaan nenäänsä nyrpistää. Sen verran hyväntuulisen salaatin Ukkokulta oli lohimedaljongien ja perunamuussin seuraksi väsännyt. 


Pihalle en ole tällä viikolla ehtinyt kunnolla laisinkaan. Aamuisin käyn keräämässä pudonneet omenat ja joinain iltoina olen tehnyt pikaisen tarkastuksen, mutta siihen se sitten jääkin. Kovasti tuuli on tuonut lehtiä puista, mutta edelleen näyttää aika vihreältä. Kylillä kulkiessani olen nähnyt jo upeasti värittyneitä vaahteroita, mutta meidän vaahteramme ovat edelleen täysin vihreitä. Aronioissakin on vasta muutamia punertavia lehtiä.

Viherpeukaloista tilaamani sipulit ovat saapuneet postiin, mutten eilen ehtinyt niitä hakea. Meidän posti on asiamiesposti, joten sinne voin toki mennä huomennakin, ehkä menenkin kirpparimatkalla. Päässäni pyörii jokunen idea sipulien istutuksesta, mutta ehkä niitä ajatuksia pitää vielä jalostaa. Sipulitilauksesta on jo niin pitkä aika, etten enää sataprosenttisesti muista, mitä ylipäätään taas keksin ahnehtia.

Huomenna aion taas tehdä omenasosetta. Omiin varastoihin ei totisesti enää mitään mahdu, mutta Tytär lupasi vähän ottaa. Ehkä pojallekin jokunen rasia pakastimeen mahtuu. Omenoita on tullut naposteltua niin paljon, ettei paremmasta väliä. Ovat kyllä ihan mahdottoman hyviä.

Ukkokulta siivosi tietokoneeni ja asetukset ovat nyt hieman omituisia. Tavallisesti tänne bloggeriin kirjautuessani näen seuraamieni blogien uusimmat jutut. Nyt ohjelma ilmoitti, etten seuraa yhtään blogia. Joskus nämä tietokoneet kuvittelevat olevansa älykkäämpiä ja tietävämpiä kuin me ihmiset. Tiedän kyllä seuraavani useitakin blogeja, mutta en nyt alkanut kinaamaan koneeni kanssa. Sen tuo erimielisyys koneen kanssa kuitenkin aiheutti, etten tänään päässyt kommentoimaan muiden blogeja. Ehkä kone oli sittenkin älykäs, jospa se tajusi, että päiväni ovat olleet liian kiireisiä ja niin se järjesti minulle vähän vapaata. Jonka aion lähteä ihan nyt heti käyttämään.




Mukavaa lauantai-iltaa siis kaikille blogiystävilleni!.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Väriä puutarhatynkiin - eiku kynsiin


Olin eilen 9-vuotissynttäreillä, jossa kasvomaalauksen sijasta sai kynsimaalauksen. Synttärisankaria kukalliset kynnet eivät kiinnostaneet, mutta tottahan me aikuiset olimme valmiit kokeilemaan. Juhlasankarin äidillä oli pitkät, kapeat ja kauniit kynnet ja niissä punaisella pohjalla valkoiset kukat. Kysyessäni, kuinka kauan hienoudet kynsissä pysyvät, hän sanoi itsellään kestävän viikon verran, ellei hän sitä ennen kyllästymisen vuoksi vaihda väritystä. Siitä innostuneena päätin minäkin kokeilla näihin puutarhatynkiini piristystä. Tynkiini siksi, etteivät minun kynteni kestä yleensä yhtään mitään. Ne katkeilevat, liuskoittuvat ja näyttävät kaikkea muuta kuin kauniilta. Mitä enemmän touhuan puutarhassa ja liottelen käsiäni vesissä, sen lyhyemmiksi kynteni käyvät. Ajattelin, että monikerroksinen lakka pysyisi kynsissä paremmin ja pidempään. Vaan ei! Tämän päivän omppusoseen kanssa urakointi, kattiloiden pesu ja muu läträäminen osoittivat, ettei minun puutarhatyngilleni ole hetkittäistä kohennusta parempaa tarjolla. Niin kuluu kukat ja lakat kynsissäni, vaikka miten monta kerrosta olisi laitettu.

Synttäreitä ei vähään aikaan ole ollutkaan, joten korttiaskartelu oli hiukan ontuvaa. Aluksi en millään tahtonut keksiä sopivaa aihetta ja sitten sähelsin liimojan kanssa. Tarvikkeitani kaivellessa löysin laatikon, johon olin tallettanut ketjunpätkiä ja irronneita helmiä sekä narukerän. Kun juhlinnan kohde sattui vielä olemaan heppatyttö, syntyi tuo hevoskortti, johon kiinnitin kimalleliiman avulla noita korujämiä ja tietenkin sitä narua hännäksi ja harjaksi. 

Sunnuntai meni lähinnä kipujen kanssa kärvistellessä, eikä maanantaikaan heti meinannut käyntiin lähteä. Ulkona oli vuoroin pilvistä, vuoroin aurinkoista ja erittäin kova tuuli. Puiden lehtiä lenteli pihalla vaakasuorassa. Rintakipu oli laantunut jonnekin taka-alalle tuntuen kuitenkin tietyissä asennoissa. Lisäksi tuollaisen kivuliaan päivän jälkeen lihakset ovat ihan hellinä kaikesta varomisesta ja vähemmän kipua aiheuttavien asentojen hakemisesta, että alkuun tuskin kunnolla uskalsin hengittää. Minulla ei kuitenkaan yleensä ole suuriakaan käynnistysvaikeuksia ja hetken mietinnän jälkeen lähdin taas käyntiin. Olen jo pidemmän aikaa katsellut varsin harmaita ikkunoita ja kas, päätin pestä ainakin työhuoneeni ikkunan. Verhot olin jo pessyt muutama päivä aiemmin. Se kerrottakoon, että inhoan ikkunanpesua, mutta onnekseni niitä ei sentään joka kuukausi tarvitse pestä. Usein kaksi kertaa vuodessa riittää - ainakin välipinnoille. Keväällä taisi kuitenkin jäädä joistakin ikkunoista välit pesemättä, joten otin imurin mukaan urakkaan. Olisi helpompi sillä imaista kaikki kuolleet hämähäkit, kärpäset ja muut eläinkunnan edustajat. 

Radiosta musiikkia ja uutisia kuunnellen pesin yhden ikkunan ja toisenkin. Koska homma eteni sen verran näppärästi, ja rintakipukin näytti jäävän taka-alalle, päätin pestä vielä yhden ja vielä yhden. Meillä on kolminkertaiset lasit, joten jokaisessa ikkunassa on kuusi pintaa. Itse kukin varmaan tietää, että ikkunanpesu on aika työlästä ja aikaavievää puuhaa. Kello kävi ja illalla oli synttäreille meno. Niinpä sitten päätin, että lopetan, kunnes olen saanut pihan puolen ikkunat pestyä ja siinä päätöksessä pysyin. Epämiellyttävissä töissä minua ajaa eteenpäin lopputuloksesta iloitseminen ja nauttiminen. Ai, että on nyt kiva katsella ulos ja puutarhaan, kun ikkunat on kirkkaat ja puolet syksyn inhottavimmasta tehtävästä on hoidettu. Tien puolen ikkunat pesen heti, kun saan taas itseni tsempattua sopivaan vauhtiin. Muuten tässä ei olisikaan mitään erityistä hoppua, mutta äitini menee ensi viikolla sydänleikkaukseen ja tiedän hänen tarvitsevan viimeistään kotiuduttuaan apuani. Silloin ei jää välttämättä aikaa näille omille hommille.


Omenat kypsyvät vauhdilla ja joka päivä täytyy käydä korin kanssa keräämässä pudokkaat. Tänään keitin toisen satsin omenasosetta. Huvitus ja Åkerå höyrystyvät nopeasti, mutta Punakaneli on huomattavasti kovempi, eikä sen pudokkaat ole kaikki edes kypsiä, joten tänään omenoiden pehmeneminen soseutuskuntoon kesti yllättävän kauan. Siinä odotellessa kävin keräämässä aroniapensaista marjoja ja lisäsin niitä mehumaijaan. Aroniamarjojen kerääminen on harvinaisen helppoa ja nopeaa. Senkun seisoo pensaan vieressä ja kiskoo kourallisen marjoja kerrallaan ämpäriin. Ei tarvitse kykkiä missään ja marjat irtoavat helposti.  Meillä juodaan varsin vähän mehuja, joten omenoista ja aronioista syntyneen mehun keitin hyytelöksi. Se taasen maistuu erinomaisesti vaikka puuron lisänä. Pakastin kyllä jo paukkuu liitoksistaan, eikä kunnollista hillokellariakaan ole. Hyytelöä mahtuu vähän jääkaappiin ja se säilyy talvella myös autotallissa, jossa ei ole  laisinkaan lämmitystä. Kunhan ei laita lattianrajaan, ettei pakkanen pääse hajottamaan purkkeja.

Toisinaan inhoan suuresti 26-vuotiasta keittiötämme. Kaukoviisaana päädyimme taloa rakentaessamme neutraaleihin väreihin ja keittiökaapistotkin valittiin valkeina. Tiesin jo silloin, ettei Ukkokulta ole mikään remonttimies ja kodinstailaaminen on hänelle tyystin epämieluista hommaa. Unelmoin lottovoitosta, jotta voisin palkata remonttimiehen ja kipaista tilaamaan uudet pöytätasot ja ehkä jopa uudet keittiökalusteet sen hartaasti toivomani kylppäriremontin lisäksi. Keittiöt ovat kehittyneet valtavasti sitten meidän talon valmistumisen, kuten ylipäätään rakennustapa ja materiaalit. Kyllä meillä on pidetty paikkoja kunnossa ja maalattu ja tapetoitu, mutta ihan viime aikoina on syntynyt toive toimivimmista kaapeista ja laatikoista. Tänään sentään totesin olevani kohtalaisen tyytyväinen tiskipöytääni ja sen kahteen kunnolliseen lavuaariin. Miten ihmeessä saisi kaikki mehumaijat, kattilat ja kapustat näin säilömisaikaan siististi tiskattua, jos olisi vain yksi pieni lavuaari, kuten nykyisin tuppaa keittiöissä olemaan?

Huomenna aion laittaa aronialiköörin tekeentymään. Marjat on jo kerätty, sokeria löytyy kaapista ja vodkaakin muistaakseni. Ehtii jouluksi valmiiksi.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Raihnaista mielihyvää


Niin se vain on ystävät kalliit, ettei vanhuus tule yksin. Jos yhden päivän kuopii pihassa, seuraavan saakin sitten makoilla sisällä. Kesällä reistaili selkä ja näin syysaikaan näköjään muut paikat. Asennosta riippuen rintaan sattuu ja ajoittain jopa hengittäminen tekee kipeää. Tämä ei ole ensimmäinen kerta ja sain vihdoin lääkäriltä kivulle diagnoosin eli kyseessä on Tiezen oireyhtymä (rintakehän alueella tuntuvaa kipua aiheuttava hyvänlaatuinen oireisto. Kipu aiheutuu kylkirustojen tulehduksesta. Oireyhtymä ei ole harvinainen.Sitä pidetään lähinnä tulehduksellisena, joko virusten aiheuttamana tai rasituksesta johtuvana. Perinnöllistä taipumusta sairauteen ei ole poissuljettu. Kyseessä ei ole bakteeritulehdus eikä muu vakava aggressiivista hoitoa vaativa tautitila. Sydämen ja keuhkojen taudeista sen erottaa anamneesin eli potilaan kertomuksen perusteella sekä huolellisella tunnustelulla. Lepo ja tulehduskipulääkitys voivat helpottaa potilasta ja nopeuttaa taudin paranemista. Antibiooteista ei ole apua. Tietzen oireyhtymä on ohimenevä, mutta se voi uusiutua säännöllisesti, tai vuosikymmenienkin kuluttua. Se ei ole vaarallinen.) Vaiva alkoi jo keväällä, mutta tämän alkusyksyn aikana siitä on tullut erityisen hankala. Harmillista on, että jokaisen kunnon puutarhaurakan tai muun rasituksen jälkeen olen aivan rampa seuraavan päivän.

Onneksi kipu unohtuu nopeasti ja niinpä eilen innostuin touhuamaan pihassa oikein kunnolla. Kannoin jälleen osan kesätavaroista kellariin, joitakin ruukkuja ja muuta sellaista olen jo vienyt sinne aiemmin. Siirsin kolme vääriin paikkoihin keväällä istutettua tuijaa; kaksi niistä naapurin aidan viereen ja yhden yläpihalle. Ehkä noita istutushommia pitäisi heti alkuun miettiä sen verran tarkkaan, ettei tätä kasvien kierrättämistä tontilla tarvitsisi tehdä, mutta toisaalta on hyvä, että erehdyksensä pystyy kohtuullisella vaivalla korjaamaan.

Kolmannen tuijan siirto yläpihan koivupenkkiin ei tapahtunut yhtä näppärästi kuin kahden edellisen. Jouduin jonkin aikaa lapioon nojaten pohtimaan, mitä teen rankasti levinneelle Tarha-alpille. Se on siinä ja siinä, tykkäänkö koko tarha-alpista, mutta sopivana satsina se kyllä tuohon penkkiin saa jäädä. Lopulta kaivoin alpeja surutta pois, mikä ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu, sillä alpin juuret näyttivät kulkeutuvan voikukkien lailla Kiinaan asti. 

Päätös istuttaa jotain johtaa aina monivaiheiseen tapahtumaketjuun. Istutusta varten pitää hakea kellarista vähintäänkin lapio ja vesiämpäri ja alapihalta kottikärryt ja niihin multaa. Kasvia varten on kaivettava kuoppa ja mahdollisesti siitä syntyvä maa-aines on kuskattava jonnekin toiseen paikkaan. Ja jos on tällainen ympäri tonttia kasveja kierrättävä tapaus, uuden istutettavan tieltä on siirrettävä jokin muu kasvi pois. Kenties parempaan istutuspaikkaan, kenties kompostiin tai odottamaan ideoita parempia kasvimaan nurkalle. Ja kun vihdoin kasvi tai kasvit on saatu kuopattua maahan, kukin omille paikoilleen, alkaa tehtävässä tarvittujen työvälineiden puhdistus ja kuljetus jälleen omille paikoilleen. Jotta ne löytyvät helposti taas seuraavan urakan ollessa ajankohtainen.


Näistä monivaiheisista työrupeamista muodostuu sitäkin mielenkiintoisempia, kun yhden jos toisenkin työvaiheen välissä siirrän kissan juoksunarusta toiseen, käyn ripustamassa pyykkiä ja lataamassa toisen koneellisen, vahdin kenties uunissa kypsyvää ruokaa ja vastaan Ukkokullan kysymyksiin, missä mikäkin vekotin kodissa on, kun häneltä näyttää puuttuvan looginen päättelykyky erityisesti vaatteiden ja taloustavaroiden suhteen. Harvemmin sentään käy niin kuin eilen eli matkallani paikasta A paikkaan B tein käsittämättömän hienon löydön. Miten katseeni sattuikin kompostialueen reunalle ja löysin sieltä melkoisen vahvan Jouluruusun taimen. Takuuvarmasti en ole tietoisesti ainuttakaan jouluruusua kompostiin tai sen läheisyyteen nakannut. Arvoitusta tänään mietiskellessäni ainoa selitys täytyy olla se, että systemaattisesti jouluruusuja lähellä olevasta penkistä pois kitkemäni rohtoraunioyrtin mukana on kompostialueelle joutunut myös osa jouluruusua, ehkä juurenpala tai lilliputtitaimi. Niin tai näin, jouluruusulöytö pääsi lajikaveriensa seuraan odottamaan kevättä uutta.

  
Kun istutustyöt oli saatu päätökseen ja työvälineet palautettu paikoilleen päätinkin vielä leikata nurmikon. Se oli venähtänyt pitkäksi, mutta paikoitellen kyllä aika harvaksi. Näin syksyllä näyttää nurmella kasvava sammal oikein roihahtaa esiin ja tylsältä näyttää ruohonkorsi siellä toinen täällä. Niinpä on aina ajettava koko nurmialue, vaikka sammaloituneilla osuuksilla ei paljon leikattavaa olekaan. En vain siedä katsoa niitä yksittäisiä tuppaita muuten siistin nurmikon laidoilla. Käyn itseni kanssa aikamoista taistelua siitä, hyväksynkö tuon nurmisammaleen vai pyrinkö saamaan sen pois. Olen raapinut sammalta pieniltä alueilta kokonaan pois ja uudistanut nurmikkoa. Olen myös lannoittanut, ilmastoinut ja muitakin kommervenkkejä kokeillut, mutta sammal on ja pysyy. Omenapuut ovat vuosien mittaan kasvaneet isoiksi, samoin kasvimaan päädyssä olevat vaahterat ja tietenkin myös ympäröivä kunnan metsä. Varjoa siis riittää. Mutta onhan tuo sammal kauniin vihreää ja ihanan pehmeää kävellä. Ehkä jatkamme eloa sen kanssa...


Hanhikkien ja muiden keltaisten kukkijoiden lisäksi puutarhasta löytyy vielä joitakin muitakin syksyyn väriä tuovien kasveja. Yllättäen päivänliljani on päättänyt aukaista vielä pari punertavaa kukintoa ja kesällä tontin laidalle tekemässäni uudessa Rajamäntypenkissä valkoiset Syysleimut näyttävät pikkuisilta, mutta hyvin pirteiltä. Kuunliljojen vaatimattoman siniset kellokukinnot sojottavat taivaita kohti ja kesäkukkasista pelargoniat ovat vielä täydessä vauhdissa.

Kasvimaalla kurpitsa kukkii täyttä päivää, mutta ainuttakaan kurpitsaa tuskin ehdimme tänä vuonna saada. Jokin aika sitten löytämäni minimaalisen pieni vauvakurpitsakin on kadonnut. Kuka lienee popsinut parempiin suihin? Vaan en raaski käydä riipimässä noita kurpitsantaimia poiskaan. Kyllä pakkaset aikanaan tekevät tehtävänsä. Kasvimaan laidalla väriä ovat alkaneet saada Lyhtykoisot. Onnekseni ne ovat pysyneet omassa paikassaan, eivätkä olet levinneet, kuten olen kuullut niiden helposti tekevän. Ehkä sekin on vielä edessä, mutta sitä ennen täytynee rajata koisojen alue.





Monilla kasveilla on varsin viehättävät nuput ja pelargonian nupuista olen aina pitänyt. Sääli, ettei näissä  tämän päivän asunnoissa ole oikein kelvollisia talvettamispaikkoja, saattaisin innostua pelargoniharrastajaksi. On meillä kellari ja autotalli, mutta kellari on liian lämmin ja pimeä ja autotalli liian valoisa ja kylmä. Puuttuu sopivan viileä ja valoisa paikka, jossa kasvit voisivat viettää rauhassa lepoaikaansa.


Aroniapensaat ovat jälleen tänä vuonna satoisia. Olin ajatellut yhdistäväni aroniamarjat omenasoseeseen, mutta kohta en tiedä, mihin enää yhtään pakasterasiaa voisin lykätä. Arkku- ja kaappipakastin ovat kumpainenkin täpösen täynnä. Pitäisikö keittää hilloa, mutta missä sen sitten saisi säilymään, kun ei ole tarkoitukseen sopivaa kellaria? Onpa ihminen tyytymätön; narisee, jos on huono sato ja narisee, jos on hyvä sato. Ainakin olen syönyt omenoita niin paljon, että kohta minulle kasvaa juuret ja oksat. Aroniat kelpaavat kyllä linnuillekin, joten ehkä jätän niille marjat naposteltavaksi.


Tämä on aikaa, jolloin pihalla pitäisi haravoida harva se päivä. Jos nimittäin haluaisi kaiken olevan alituiseen tiptop. Sen verran olen tähän omakotielämään karaistunut, että pystyn kävelemään tuotakin hiekkakäytävää ilman suurempia omantunnontuskia maahan pudonneista lehdistä. Kyllä ne siinä joutavat olemaan muutaman päivän, kunnes löytyy sopiva rako ja säätila pihan rapsuttamiseen. Toisekseen, noita kivituhkakäytäviä ei viitsi alituiseen olla haravoimassa, sillä kohta saa tilata uuden kuorman kivituhkaa käytäville kärrättäväksi.

Tämä sunnuntai on ollut aurinkoisen lämmin, miltei kesäinen. Rintaa piinaavien kipujen vuoksi olen tyytynyt pesemään pyykkiä ja päivittämään blogia. Tosin hetkittäin olen kyllä kääntänyt työtuolini siten, että voin katsella auringonpaistetta pihamaalla. Ne hetket eivät ole olleet kovin pitkiä, sillä näkymää on hämärtänyt pölyiset ja likaiset ikkunat. Sekin työsarka on siis taas edessä. Mutta ikkunanpesuun sopivaa päivää odotellessa poltellaan vaikka kynttilöitä. 

Mukavaa alkavaa viikkoa toivotellen!



perjantai 14. syyskuuta 2012

Navettaretkellä


Eilen, torstaina, teimme ystäväni kanssa retken Vihdin Nummelassa sijaitsevaan Katin sisustusnavettaan. Olen kuullut paikasta juttua tutuilta ja törmäsin siihen myös facebookissa, joten pitihän paikka käydä katsastamassa.

Katin sisustusnavetta on samanaikaisesti kirpputori, sisustus- ja antiikkiliike, josta löytyy antiikkia, talonpoikaisesineistöä, astioita, huonekaluja, käsitöitä. Tavarat on sijoiteltu kauniisti esille viikkovuokralla vuokrattaviin karsinoihin ja tuotteet myydään itsepalveluperiaatteella. Mahdollisuus on jättää tavaroitaan myyntiin myös provisiosysteemillä, ellei esimerkiksi halua vuokrata karsinaa. Tämä sopii vaikka huonekaluille tai yksittäisille esineille. 


Katin sisustusnavettaa pitää Kati Helanto-Väätänen, joka asuu perheensä kanssa samassa pihapiirissä 1848 rakennetussa pohjalaistalossa. Sisustusnavetassa ei ole vaatetavaraa ja muitakin tekstiilejä melko vähän. Tarkoitus on ollut keskittyä sellaiseen tavaraan, joka tavalla tai toisella liittyy sisustamiseen. Hinnat halutaan pitää kohtuullisina kirpparihintoina, jotta mahdollisimman moni kykenisi tekemään edullisia hankintoja kotiinsa tai vaikkapa tuunaamisen materiaaliksi. Navettaan on tervetullut myytäväksi niin eripari kahvikuppi kuin kokonainen serviisikin. Joku saattaa tarvita vain sen yhden kupin, joku toinen taas haluaa itselleen astiaston.

Kirpparitavaroiden joukossa on erilaisia kädentaitajien tuotoksia vanhoihin kahvikuppeihin valetuista kynttilöistä käsinmaalattuihin kattotiiliin ja huovutusenkeleihin. Sisustusnavetta on siisti ja valoisa, esineitä saa rauhassa katsella. Myytävistä huonekaluista, valaisimista ja muista esineistä on rakennettu hauskoja sommitelmia ja kauniita asetelmia.  






Aivan lähiaikoina Kati avaa navetan yläkerran, jonne tulee myyntiin kransseja, mm. kuvassa olevia vaahteranlehtikransseja. Joulun lähestyessä navetan vintiltä löytyy joulukransseja ja muuta aiheeseen sopivaa.

Useimmat myytävistä kransseista syntyy sisustusnavetan pihapiirissä, mutta sinne ovat tervetulleita myös asiakkaiden tekemät kranssit. 

Kaikkinensa Katin sisustusnavetta on mielenkiintoinen käyntikohde ja kirppariluonteensa vuoksi myös sellainen, jossa kannattaa käydä usein, koska tavarat vaihtuvat ja valikoima elää. Asiakkaat otetaan vastaan ystävällisesti, eikä ainakaan meille tullut laisinkaan ostamispakon tuntua. Jäimme vielä pihamaallakin juttelemaan uutta porttia naputtelevan puusepän kanssa.



Ainoa asia, joka jäi minua hiukan vaivaamaan, oli parkkipaikalta navetan sisäänkäynnille johtavan tien molemmin puolin rehottavat rikkaruohokasvustot ja navetan pihapiirin epäjärjestys. Se saattaa tosin johtua meneillään olevasta vintin rakennusprojektista ja sateisista ilmoista. Toivoisin, että suomalaiset yrittäjät ottaisivat enemmän oppia länsinaapurista eli ruotsalaisten tavasta laittaa myös pihamaansa ja sisäänkäyntinsä paraatikuntoon. Siihen ei välttämättä ylipääsemättömiä toimenpiteitä tarvita; viikate ja ruohonleikkuri sekä romut ja roskat syrjemmälle. Katin sisustusnavetta on kuitenkin toiminut vasta vuoden verran ja sen ympärille on vireillä monenlaista aktiviteettia. Tällainen vanhan tavaran kierrättäminen ja uusiokäyttäminen sekä vanhojen rakennusten hyödyntäminen tähän tarkoitukseen on hyvin kannatettavaa ja toivon lämpimästi asian harrastajien kauempaakin löytävän Katin sisustusnavettaan. 

Yhteystiedot, aukioloajan ja muuta lisätietoa Katin sisustusnavetasta löydät tästä