Sivut

tiistai 2. lokakuuta 2012

Syyskranssi



Saa sitä tällainen poropeukalokin jotain aikaan, kun on hyvät ohjeet. Mökkipuutarhassa -blogin kautta päädyin englanninkieliseen sivustoon, jossa on noiden vaahteraruusukkeiden yksityiskohtainen ohje, vaihe vaiheelta kuvattuna. Koska omat vaahterat ovat vielä kovin vihreitä, lähdin kävelylle muovikassilla varustettuna ja sainkin kerättyä hienon värisiä vaahteranlehtiä. Niitä olisi vain saanut olla toinen mokoma lisää, sillä homman edetessä totesin, että kannattaa tehdä muhkeita ruusukkeita. Siihen ei kuitenkaan enää ollut varaa, lehdet alkoivat uhkaavasti vähetä. No, tuollahan noita maahan pudonneita lehtiä on läjäpäin, kunhan ehtii jossain välissä käydä keräämässä. 

Kranssin pohjana käytin keväällä leikkaamastani villiviinistä punottua kehää, joka oli kyllä syksyn sateissa hiukan vettynyt. Löysinpä yhden pihlajankin, josta linnut eivät vielä olleet ihan kaikkia marjoja napsineet, joten sain jokusen marjatertunkin kranssiini laitettua. Aika jännän tuntuista tuo kostea vaahteranlehti; muistutti ohutta nahkaa. Natisi nahkan tavoin sormissa pyöritellessä.

Täytyy sanoa, että olin tavattoman ylpeä itsestäni. Jokainen ihminen osaa kuulemma jotain, mutta minusta tuntuu, että minä osaan yhdestä sun toisesta jotain, mutten mistään mitään kunnolla. 

Nyt on sitten uusi kranssi ulko-ovessa. Taidanpa iltapäiväkahvin jälkeen mennä pihamaalle käärimään noita vihertävän keltaisia, oman puun lehtiä ja tehdä vaikka ruusukimpun ystävälle. Sen huomasin, että kosteat lehdet kuivuvat sisäilmassa nopeasti ja kuivuessaan ne alkavat kutistua ja käpristyä. Jos aikoo tekeleitään tuoda sisälle, on ne näköjään sidottava erityisen tiukasti, jotta lehdet kutistuttuaan eivät rapisisi kimpuista tai kransseista lattialle.

Omenasato alkaa vähitellen hiipua. Vielä on puissa Punakanelia ja Åkeröä, muut puut on jo syöty puhtaiksi. Leivoin tänään pari omenapiirakkaa ja samalla pilkoin taas omppuja pakastimeen. Pusseihin pakatut omenapalat vievät vähemmän tilaa ja sain niitä ujutettua marjarasioiden väleihin. Omppuja on kyllä tullut syötyä niin mahdottomia määriä, ettei paremmasta väliä.

Huomenna lähden Seitsemän veljeksen kotikuntaan eli Nurmijärvelle ruokkimaan tyttären kissoja. Tytär on lähiopetusjaksolla Ypäjällä, jossa hän opiskelee kengitysmestariksi ja hänen kaksi kissaansa saavat hetkeksi mummin seurakseen. Mummin täytyykin muistaa, ettei laita mustia farkkuja ylleen - tai ainakin, että ottaa tarraharjan mukaansa.


Tämä omenapiirakka on sellainen amerikkalaistyyppinen Apple Pie, joka maistuu myös hieman lämpimänä esimerkiksi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. Olen ottanut ohjeen muutama vuosi sitten Helsingin Sanomista. Tykkään laittaa paljon omenapaloja, jotta täytteestä tulisi mahdollisimman mehukas. Tänään tein kaksi piirakkaa, joista toisen leivoin kaupan alumiinivuokaan ja toisen tuohon pienempään keraamiseen piirakkavuokaani. Niinpä tuplasin ohjeen. Normaalisti teen puolitoistakertaisen taikinan, sillä isomman piirakkavuokani halkaisija on 31 cm.

OMENAPIIRAKKA

150 g margariinia                           
1 dl sokeria  
1 muna
4 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta  

Täyte:

n 1 l omenapaloja
1 dl fariini- tai hienoa sokeria
3/4 dl perunajauhoja
runsaasti kanelia

Sekoita margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi ja laita hetkeksi jääkaappiin.

Lisää litraan omenapaloja 1 dl fariini- tai hienoa sokeria, 3/4 dl perunajauhoja ja runsaasti kanelia. Sekoita ja anna sokerin, perunajauhon ja kanelin hetken imeytyä omenapaloihin.

Jaa taikina kahtia, kaaviloi toinen puoli pohjaksi ja lisää omenaseos pohjan päälle. Kaaviloi toinen puoli taikinasta ja laita piirakan päälle kanneksi. Painele reunat kiinni haarukalla ja pistele myös muutama höyryreikä kanteen.

Paista 200 asteessa 20-25 min. uunin alatasolla.

14 kommenttia:

  1. Meillä on vähän samat puuhat. Minäkin olen vääntänyt noita kransseja ja leivoin omenapannaria ja sienipiirakkaa. Hienon kranssin olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Innostuin noiden ruusukkeiden vääntämisestä niin, että olen tehnyt sitä koko illan. Välillä täytyy käydä nukkumassa.

      Poista
  2. Upea kranssi! Noita vaahteranlehtiruusuja olen muutamana syksynä tehnyt. Nytkin on ollut mielessä, mutta pitäisi lähteä kauempaa keräämään niitä lehtiä, kun meillä ei kasva vaahteraa omalla pihalla. Ei näillä sateilla minnekään viitsi lähteä ;)
    Tuo piirakka on niin herkullisen näköinen, melkein tuoksunkin tuntee täällä ruudun takana!
    Hemmottelepa ne kissat piloille, niin minunkin äitini teki kun oli meillä viikon pitämässä kissoille seuraa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Piirakka ON herkullista ja erityisesti hetki uunista ottamisen jälkeen jäätelön kanssa.
      Joka kerran hemmottelen mummin vintiöt - ja lapsellekin leivoin omppupiirakan.

      Poista
  3. Hieno on kranssi! Onnistumisen tunne on aina niin mukavaa.

    Mulla myös punakanelia vielä puussa;kyllä niistä voisi tuollaisen pien värkätä,kun ohje ainakin vaikuttaa herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!
      Aikuisten pitäisi askarrella enemmän. Mitäpä jos työpaikoilla olisi ruokatuntiaskartelua? Yhdessä väkerrettäisiin vaikka kahvipusseista jotain. Olisi pomot ja alaiset samalla viivalla.

      Poista
  4. Kaunis, värikylläinen kranssi. Itsekkin teen aina jouluksi havukranssin ulko-ovea kaunistamaan ja siitä onkin tullut jokavuotinen perinne.
    Omenoita onkin nyt tullut paljon ja minäkin olen tehnyt muutaman omenapiirakan edesmenneen anoppini suussa sulavalla ohjeella.

    Kruunuvuokko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko!
      Täällä blogimaailmassa saa kivoja ohjeita ja oppii muiden blogeista paljon uusia, mukavia asioita.

      Poista
  5. Hieno kranssi! Ja herkun näköinen tuo piiraasi:)
    Omenoita on täälläkin pistetty menemään urakalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustakissa!
      Piirakka on herkkua ja onneksi on omia omenoita. Lapsuudenunelmani on toteutunut, kun voin käydä keräämässä aamulla oman puutarhan hedelmiä.

      Poista
  6. aah, otinpa piirakkataikinan ohjeen. aion huomenna leipoa muutakin, niin vaihteeksi voisi kokeilla tuota "kannellista" omenapiirakkaa. niin monella ohjeella olen niitä kyllä jo paistellut :)
    hienon kranssin olet värkännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie!
      On tosiaan tullut väsättyä jos jonkinlaista omenapiirakaa. Tällä ohjeella olen tehnyt piirakkaa myös raparperista ja kerran kirsikoista. Omena taitaa kuitenkin olla paras.

      Poista
  7. Aivan ihania lehtiruusuja! Tuo piirakka-ohje vaikuttaa myös ihanalta, pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu, laitapas iso nokare vaniljajäätelöä vielä hieman lämpimän piirakan päälle. Maistuu mahtavalta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!