Sivut

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Lämpöinen tunnustus

Peruna kukkii

Aurinko porottaa täydeltä taivaalta ja mittari on kivunnut +33 asteeseen, siis auringossa. Ilma suorastaan seisoo, eikä meikäläinen kyllä jaksa tehdä ulkona yhtään mitään. Yhtään en narise tai kitise liiasta lämmöstä, mutta varjoon ryömin siinä kuin kissamme Juusokin.

Varjossa aikaani kuluttaakseni päätin pohtia blogeja, joille jakaisin Molleylta Jonninjoutavaa -blogista saamaani tunnustusta. Ensimmäisenä tietenkin tulevat mieleen Elämää ja elämyksiä, Förmaaki ja puutarha, Konnadonnan kotona ja puutarhassa, Mielen lumoa, Saaripalsta, Saran mökissä ja puutarhassa, Suvikumpu sekä Viher- ja käsityöpiiperrystä. Niissä on upeita ja laadukkaita kuvia, pätevää tietoa kasveista ja aika monessa seikkailee myös kissa tai useampikin. Edellä mainitut bloggarit myös päivittävät postauksiaan säännöllisesti ja kommentoivat muiden blogeja aktiivisesti. Minusta on tuntunut mukavalta omaa blogiuraani aloittaessani se, että nämä "konkarit" ovat niin jouhevasti ottaneet minut mukaan tänne puutarhureiden vähemmän salattuun maailmaan.

Päätin kuitenkin tällä kertaa nostaa tunnustuksen myötä esille muita blogeja, joita myös päivitetään aktiivisesti ja joiden kirjoittajat osallistuvat muiden blogeihin kommentoimalla niitä usein. Minusta on mukavaa, että on niin paljon erilaisia puutarhablogeja. Yhdessä on hienoja kuvia, toisessa sujuvaa tekstiä ja kolmannessa varteenotettavia vinkkejä. Harvoin kaikkea yhdessä, mutta varmasti jotain jokaisessa. Ainakin itse olen oppinut valtavan paljon uusia asioita sen jälkeen, kun pari vuotta sitten tulin mukaan tänne puutarhablogimaailmaan.



 

Tässä siis tunnustus 

Irmalle Elämää eri muodoissa -blogiin
Emilielle Hurahtanut -blogiin
Pirjolle Mökkipuutarhassa -blogiin
Cosmokselle Puutarhakaaos -blogiin ja
Niinalle Sikses kivoi -blogiin 

Mikäli haluat jakaa tunnustusta eteenpäin, tässä säännöt siihen:

Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi  
Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi  
Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla 
Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Malva moschata 'Alba'

 

PS. Lezzie, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi!


Nauttikaahan taas auringosta, lämmöstä ja heinäkuun viimeisistä päivistä.


20 kommenttia:

  1. Ohhoh, onpa teillä kuuma! Mantereella on kyllä kuumemmat kesät kuin täällä meren keskellä. Merituuli käy, se helpottaa hieman, vaikka onkin leppeää tuulta, jolla vene ei liikkuisi minnekään.
    Kiva kuulla, että olet saanut positiivisia kokemuksia blogeista! Minustakin blogeja lukemalla saa paljon tietoa siitä, minkälaisten ongelmien kanssa tarhurit painivat eri puolilla maatamme. Ja miten niitä ratkaistaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumaa on ollut ja on tänäänkin. Sinänsä kivaa, mutta ei kyllä mitään pihatöitä jaksa tehdä. Hiukan jo tekisi mieli ryhtyä lapiohommiin, kun alkaa taas noita ideoita päähän pukkaamaan. Vaan ehtiihän sitä.
      Tosi paljon olen löytänyt hyviä vinkkejä muiden blogeista, saanut vahvistuksia omille ideoilleni ja tutustunut myös uusiin kasveihin. Toistaiseksi blogielämä on tarjonnut huomattavasti enemmän plussaa kuin miinusta. Miinukset tulevat enemmänkin tekniikan ajoittaisista ongelmista.

      Poista
  2. Kiitos ihanasta tunnustuksesta, otan ilomieliin sen vastaan:)

    VastaaPoista
  3. onnea kauniista tunnustuksesta, blogisi on sen todella ansainnut:)) täälläkin hellettä riittää, vadelmikossa koetti etsiä varjoisia puskia, jot ihan ei olis läkähtynyt itse eikä Helmi! ruohikossa Juusonkin on viileämpää köllötellä:))

    VastaaPoista
  4. Lämmin kiitos maininnasta, olen siitä kovin otettu <3
    Onnea tunnustuksesta ja jatketaan taas eteenpäin yhdessätuumin :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon tunnustuksesta!! =)

    VastaaPoista
  6. Voi ihanaa! Paljon kiitoksia tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  7. Blogimaailma on mukava paikka:)

    Mutta onpa teillä lämmintä, meillä on pysytellyt maksimissaan 25 asteessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä on ollut harvinaisen paljon hellepäiviä, oikein kunnon helteitä.

      Poista
  8. Voi Kiitos, olen ihan pöllähtänyt noista perusteluista. Menin ihan sanattomaksi.
    Aivan ihana tunnustus! Ennen viime kesää en tiennyt blogeista mitään, nyt täältä saa todella paljon tietoa asioista mitä nyt keksii kysyä.
    Tämä heinäkuu on vaan mennyt niin paljon muissakin touhuissa, jotta on vähemmäksi jäänyt täällä lueskelu. Mutta sitten talvella taas luultavasti kerkiää enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikansa kutakin. Sinulla onkin nyt todella paljon muuta mietittävää.

      Poista
  9. Onnittelut tunnustuksesta. Mielenkiintoiset blogit tuovat paljon lisäarvoa elämään :) Puutarhakaverit ihan kärkipäässä.

    VastaaPoista
  10. Kuumaa keliä on pitänyt tällä viikolla,mutta en kyllä valita. Pitää nyt tankata valo -ja lämpöenergiaa talven varalle niin paljon kuin pystyy.

    Minun mielestäni muuten perunassa on oikein kaunis kukka :)

    Blogien pariin löydettyäni on oma puutarhatietouteni noussut kohisten eteenpäin. On mukava seurata erilaisten ihmisten tapaa pitää omaa blogiaan,ihailla kauniita kuvia,saada uusia ideoita omaan pihaan tai,vaikkapa hyvän vinkin johonkin kasviongelmaan.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kovasti tunnustuksesta. Täytyypä miettiä ajankanssa sen eteenpäin lähetystä.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!