Tekemätöntä työtä riittää

Tänään on jälleen aurinko porottanut täydeltä taivaalta ja helteinen sää ajanut meikäläisen etsimään varjoa. Huonosti nukutun yön jälkeen ei oikein ole ajatus kulkenut, mutta mihinkä sitä olisi tällaisena leppoisana sunnuntaipäivänä tarvittukaan. Leena Lehtolaisen Paholaisen pentuja lueskellessa aika on kulunut sopivasti. Kävinpä Juuson kanssa tutkimassa myös vadelmatilanteen. Meidän pensaista tulee ensimmäisen kerran oikein kunnon sato. Marjat kypsyvät tipotellen ja joka päivä kannattaa käydä katsastamassa poimittavien herkkujen tilanne. Juuson köllötellessä ison vaahteran varjossa sain kerättyä puolen litran verran hyväkuntoisia vattuja, jotka laitoin oitis pakkaseen jotain sopivaa herkutteluhetkeä silmälläpitäen.

Myös karviaiset alkavat saada väriä. Ne menevät meillä yleensä samantien suihin. Joskus olen tehnyt hyytelöä, mutta parhainten karviaiset kyllä maistuvat tuoreeltaan syötynä. Oheinen kuva on muuten otettu maanantaina, jolloin täällä satoi ihan mukavasti vähän pidempäänkin.

Seuraava isompi projekti on omenapuiden kesäleikkaus. Viime kesänä kokeilin kesäleikkausta ensimmäisen kerran ja olen päättänyt ottaa sen vakiotavaksi. Muutaman talon päässä asuva naapuri leikkaa omat puunsa oikeastaan vain loppukesästä. Hänen puunsa ovat kyllä niin nätin mallisia, että joka kerran ohi ajaessani jaksan niitä ihailla. Kuin sateenvarjoja, eikä laisinkaan liian korkeita. Meidän omenapuut ovat aivan liian korkeita, kun emme osanneet ja älynneet niitä alkuvuosina oikein muotoilla. Olen yrittänyt saada niitä useamman talven aikana jonkinlaiseen kuosiin ja nyt tykkään, että tavoite alkaa olla saavutettu. Ehkä vielä ensi talvena otan jokusen hankaavan oksan pois, mutta suuremmat leikkaustarpeet ovat ohi. Ehkä tuo runsas vesiversojen kasvukin noiden talvileikkausten poisjäämisen myötä vähenee.

Tuossa kuvassa etualalla Huvitus, sen takana vasemmalla näkyy Punakaneli, keskellä Valkeakuulas ja vasemmalla syysomena (jonka lajista en ole varma), joka saattaa saada vielä lähtöpassit, sillä sen hedelmä on joka vuosi varsin rupinen ja sen myötä altis muumiotaudille.

No, onhan näitä isohkoja projekteja toki muitakin. Alapihalle johtavat portaat ovat jo aika törkeän näköiset. Tai siis askelvälit. Koska kyse ei ole varsinaisista rikkaruohoista, en ole pitänyt kiirettä askelvälien perkaamisella. Olen odottanut sopivaa ajankohtaa, jolloin olisi aikaa kaivaa tuosta "väliaikaisesta kasvatuspaikasta" pois maksaruohot, taponlehdet, akileijat ja rentoakankaali. Ne ovat ottaneet tavakseen levitä juuri noihin askelväleihin ja sieltä sitten siirrän säännöllisin väliajoin käyttökelpoiset kasvit uusiin paikkoihin ja muut kompostiin. Portaita rakentaessa ei alle laitettu minkäänlaista maanrakennuskangasta, mutta ei tuosta välikasvillisuudesta nyt niin suurta ongelmaa ole tullut. Oikea rinnekin (saanut nimensä ylhäältä alas laskeuduttaessa) kaipaa jo kohennusta. Hopeahärkki on vallannut koko rinteen, eikä se ole näin loppukesästä mitenkään kaunis. Kuivuus on tehnyt rinteeseen ruskeita laikkuja ja muutenkin kaipaan siihen enemmän väriä myös loppukesäksi. 

Löytyyhän näitä tekemättömiä projekteja näköjään enemmänkin, kunhan vain kuvia katselee. Tuleva ruusupuistokin on vielä melkoinen nysä ja hankalasti hoidettavissa. Tarkoitan lähinnä nurmikon leikkuuta noiden pienten kasviryppäiden ympäriltä. Kunhan tässä viilenee ja löytyy sopivan rento aikarako, on tarkoitus tehdä asialle jotain konkreettista. Pitäisi vielä sijoittaa yläpihan ruukussa kasvava neilikkaruusu tuohon joukkoon ruusuiseen.

Ritausmakin on saanut aikaan runsaasti nuppuja ja saanpa kuin saankin vielä tänä kesänä nähdä sen kukkivan. Se oli niin onnettoman pieni sen ostaessani, etten ollut laisinkaan varma, jaksaisiko se kasvaa sen enempää kuin kukkiakaan. Hyvin on ruusu lähtenyt kasvamaan.

Altaan reunalla kasvava auringonkukka on vähän pölhön näköinen ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta koska hän on ihan itse kasvupaikkansa valinnut, ei minulla liene siihen mitään sanottavaa. Oikeastaan on aika hauska seurata kukinnon kehittymistä ja sen kääntyilyä aurinkoa kohti. Vuosikausia sitten nuoria vielä ollessamme ajoimme omalla autolla silloisen Neuvostoliiton halki Jaltalle. Matkalla näimme silmänkantamattomiin ulottuvia peltoja täynnä auringonkukkia. Sadat ja tuhannet kukat kurottivat kohti aurinkoa aina riippuen, missä kohti taivasta se kulloinkin paistoi. Niin hullulta kuin ehkä kuulostaakin, tulee minulle kuitenkin auringonkukkapellon nähdessäni mieleen Van Gogh eikä nuo mustan mullan alueen valtaisat kukkapellot.

Löytyipä muuten se kadonnut liljakin eli tiikerililja Sweet Surrender. Siinähän nuo kukkivat vaalean Ercolanon ja pinkin Algarven vieressä. Ovat vain niin saman värisiä kuin Ercolanot, etten ihan heti tajunnut osan kukinnoista nuokkuvan alaspäin. Toivoa saattaa, etten vierestä tulppaanien sipuleja muutama päivä sitten pois kaivaessani vahingossa ottanut myös osan näistä tiikerililjoista. Nyt penkissä on tyhmästi isohko aukko, mutta ajattelin kuitenkin ottaa tulppaanit pois ja miettiä tilalle jotain muuta. En ehkä laita tulppaaneja tuohon paikkaan enää laisinkaan, sillä niiden kaivaminen muita kasveja täynnä olevasta penkistä on todella hankalaa. Saattaapa olla, että ylipäätään tulppaanien sipulien kaivaminen jää tähän yhteen kertaan. Laitan niitä mieluummin joka syksy vähän lisää, jos haluan kukinnan jatkuvan vuodesta toiseen.

Tammikuussa bongasin kalenteristani oheisen rapskulehtimallin ja silloin ajattelin, että ehkä tekisin sellaisen kesällä. Tehty on ja olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Toki olin ensin ajatellut sijoittaa kukkasen vähän toiseen paikkaan, mutta ei se sitten siihen sopinutkaan. Tämä toteutunut projekti tasapainottakoon tämän enemmänkin tekemättömien töiden tai paremminkin lähiaikoina toteutettavien projektien luettelemiseen keskittyneen päivityksen. Viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja edessä on jälleen työteliäät päivät. Tulossa on toki mukavaakin ajateltavaa, sillä lauantaina on vanhimman veljeni pojan häät. Iloisia juhlia siis.

Ja viho viimeiseksi päivän kevennys:

Tyttö ja poika katselivat kun isompi tyttö ja poika suuteli puiston penkillä. 

-  Poika kysyi: ''mitä noin oikein tekee?

- ''Mä luulen että toi poika yrittää varastaa tolta mimmiltä purkan..'', vastasi tyttö.

Aurinkoista ja kukikasta viikkoa!