Sivut

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kotilo kurkkii minua ikkunasta


Apua, kotilot eivät jätä minua rauhaan edes kotikeittiössä. Aamulla istuttiin Ukkokullan kanssa keittiön pöydän ääressä aamiaisella ja satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos. Pienehkön kokoinen etana se siinä raahasi mökkiään meidän ikkunalasia pitkin kohti yläilmoja. Olisiko tuo otus kenties lähtenyt katsomaan, missä se hänen sukulaisiaan kesän mittaan etikkaliemeen upottanut eukko oikein nykyisin luuraa. Vai halusiko vain näyttää, että voimissa ollaan, niistä etikkaliemistä huolimatta. En käynyt kotilon kanssa katseita vaihtamaan vaan muutaman kuvan siitä räpsäytettyäni, laskin kaihtimen paikoilleen ja jatkoin aamiaistani. Hetken kuluttua totesin, että kotilon matka lasipinnalla on tainnut loppua kesken ja kotilo lienee nyt möyrimässä ikkunan alla olevassa kukkapenkissä. Pakkanen tulevana talvena kotiloja purkoon ja oikein kunnolla.


Tässä yhtenä päivänä kummastelin, millä se Juuso pelaa terassilla jalkapalloa.Tassutteli jotain pientä ja kovaa niin, että mukava kolina kuului. Tammenterhoahan tuo kuljetti suuntaan jos toiseen, vaan mistä sellainen on patiollemme ilmestynyt. Lähimmät tammet löytyvät tietääkseni noin kahden kilometrin päästä. Luultavasti joku lintu on terhon terassillemme pudottanut, muuta selitystä en asialle keksinyt.


Arvaatteko, mitä nämä ovat? Kallionauhuksen kukintoja. Keräsin niitä kourallisen ja tutkin, miten siemenet ovat noihin pohjiin oikein kiinnittyneet. Kaksi punaisinta ehdin jo tyhjentää kukkapenkkiin, kunnes keksin, että voisin ottaa siemeniä talteen ja koittaa uuden kallionauhuksen kasvattamista. Vaikkapa ensi keväänä. 


Tämän kuvan kävin äsken nappaamassa alapihalta, läheltä kasvihuonetta. Ymmärrätte varmaan, että meillä on jonkin verran pakko haravoida, tykkäsi siitä tai ei. Tuollaista vaahteranlehtimassaa ei yksinkertaisesti voi jättää nurmelle talven yli makaamaan, sillä siinä se takuuvarmasti lojuu vielä keväälläkin. Ei sentään keltaisena, vaan likaisenruskeaksi liiskaantuneena. Eikä sen alla kyllä nurmikko sitten kasva. Lähistön vaahteroissa on vielä runsaasti lehtiä maahan pudotettavana, joten odotan jonkin aikaa, mieluummin vielä aurinkoista ja kuivaa säätä ja käynnistän sitten ruohonleikkurin. Sillä saan lehdet silputtua maatuvampaan olomuotoon, jonka jälkeen haravoin niitä kompostiin.


Ikkunasta ulos katsoessa näyttää lähinnä sumuiselta, mutta kyllä siellä sataa. Hienon hienoa tihkua tulee niin tiiviisti, että muutamassa hetkessä hiukset kastuivat. Lämmintä sentään vielä riittää, nytkin mittarissa on +12 astetta. Loppuviikoksi on luvattu jo viilenevää, mikä ei niin kovin hölmöltä enää tunnukaan. Jotenkin sitä alkaa vähitellen tottumaan tähän syksyyn ja samalla odottaa pikemminkin pikkaisen kylmempää ja kuivempaa, jotta ulkona saattaisi kastumatta jotakin tehdä. Hiukan tekisi mieli jatkaa joulukorttien ideoimista, vaan josko kuitenkin lähden purkamaan silitettävien pyykkien vuorta. Eilen kävin pikapikaa Ikeassa ja siellä oli jo joulusisustukset täydessä vauhdissa. Ja olipa meidänkin postilaatikossa Anttilan joululuettelo. Tästä se sitten alkaa se jouluhössötys. Ehkä minä kuitenkin jätän kaikki joulujutut vielä tässä vaiheessa odottamaan aikoja parempia.


Olen aina tykännyt kovasti poimulehdestä ja nimenomaan tuosta lehdestä. Tänään vesipisarat helmeilivät poimulehdellä kovin kauniisti ja mieleeni tuli monelle tuttu lastenlaulu Keijujen häät. Siinä on kaunis sävel ja todella kauniit sanat.


KEIJUJEN HÄÄT

Kun Ruusu ja Poimulehti kävivät nukkumaan,
niin kissankello kuiski tänä yönä juhlitaan.
Ne juhlat on suuret ja hienot jos valvot niin silloin näät
Ovat kaikki kutsuttuja ne on keijukaisten häät.

On morsian kaunein keiju orvokkipuvussaan
ja sulhasenaan yön prinssi usvaviitassaan.
Ja kun valkea hieno usva niitylle laskeutui
niin sirkat aloitti valssin joka tuulesta punoutui.

Oli kaikilla pienillä keijuilla kuunsäteet hiuksissaan.
Ja kauneimmat kastehelmet loistivat puvuissaan.
Ja rastas huilua soitti, ja myyrät tanssi niin.
Ja leppäkertut ja kirvat oli puettu parhaimpiin.

Kun aamulla aurinko nousi, oli juhlat päättyneet.
Vain Ruusu ja Poimulehti, nukkuivat yksikseen.
Mutta kaikki keijujen helmet, oli jääneet kukkasiin.
Ne kimalsi auringossa ja nauroi, nauroi niin.

24 kommenttia:

  1. Voi, olipa herttaiset sanat laulussa, en ole ennen kuullutkaan :)
    Samanlaista säätä on täällä meilläkin, tihkusadetta ja lämmintä ja koivut ovat varistaneet lehtiään niin, että vihreää nurmikkoa ei enää juuri ole näkyvissä.
    Olipa teillä utelias kotilo, etenanvauhdilla oli varmaan kiipeämiseen kulunut jokunenkin tovi!
    Kallionauhukset ovat muuten aika kovia kylväytymään ihan itsekseenkin, meillä niitä siementaimia löytyy matkojenkin päästä varsinaisesta kasvupaikasta, ehkä linnut levittävät niitäkin siemeniä.

    VastaaPoista
  2. Kotilon kosto :)
    Minäkin ajoin jo kerran lehdet leikkurilla kassaan korjasin pois nurmikolta, pari kertaa olen jo haravoinut vaahteranlehdet pois ja nyt on nurmikko taas keltaisenaan koivunlehtiä. Joku on tuonut Juusolle urheiluvälineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sitä aikaa, että lehdissä saa kahlata harva se päivä. Radiossa sanottiin, että ruska saattaa kestää parikin viikkoa, ellei tule tuulisia päiviä.

      Poista
  3. No johan on kotilo! Pikaista pakastumista hänelle vain ;-)
    Poimulehti on upea kasvim, varsinkin sateen jälkeen.
    Hienoja ruskan värejä pihallasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan poimulehteen tuleekin aina yhdistettyä nuo sadepisarat.

      Poista
  4. Poimulehti on kaunis..yksi lemppareistani.
    Onpa herttainen lastenlaulu...ihan outo minulle...vaikka työskentelen lasten kanssa (...siis jo yli kakskyt vuotta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on muutama lastenlaulukasetti 80-luvulta ja niissä tuo laulu esiintyy.

      Poista
  5. Onks sulla paljonkin kotiloita? Tänne maalle ei ole hirveästi rantatunut, mutta tuleehan niitä ostokukkien mullissa, takuusti.

    Vaahteranlehti ei hevillä kompostoidu. Nättejä ne kyllä ovat. Parasta on tosiaan ajella ruohonleikkurilla ja kyllä ne jotenkin häviävät seuraavana kesänä nurmikon sekaan.

    Sulla on tosi siävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tänä kesänä ollut kotiloita aivan tajuttomasti. Alkukesästä niitä jaksoi pudotella etikkaliemeen, mutta loppukesästä tyydyin nakkaamaan lähinnä pois silmistä. Väitetään, että kotilotkin lisääntyisivät lämpenevän ilmaston myötä, joten taitaa olla tulevaisuudessakin varsinainen riesa.

      Poista
  6. Minnekähän kotilo lienee matkalla. Kauniitahan nuo keltaiset lehdet on, tosiaan hitaasti maatuvat. Meillä ovat kylläkin ruskeita ja pilkullisia.
    Blogissani olis sulle haastettakin tarjolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie, kävin jo nappaamassa haasteen ja vastaan siihen lähipäivinä.

      Poista
  7. meilläkin pyörii kotiloita joka paikassa, murr.

    Linnut ovat selvästi päättäneet istuttaa teille tammen pihalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä oli paljon kotiloita, mutta tänä kesänä aivan tajuttoman paljon. Sen vuoksi tuota ikkunakotiloa katsellessa tuli sellainen tunne, että ne suorastaan vainoavat minua.
      Meillä olikin kerran pieni tammen alku, mutta ei se jaksanut paria kesää pidempään elää. Ehkä pitäisi kokeilla uudelleen.

      Poista
  8. Jep, ei oikein ehdi maatua moinen määrä vaahteranlehtiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajelin vaahteranlehtiä ruohonleikkurilla. Tuli sellainen olo, että hommaan voisi purkaa vaikkapa pahaa tuultaan. Minulle tuli ainakin hyvä olo, kun sain silputtua kasapäin vaahteranlehtiä.

      Poista
  9. Ehkä kotilo kurkki sisään ikkunasta lämpimän talvehtimispaikan toivossa :) Tuosta tammenterhostahan voisi yrittää kasvattaa puun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun puolestani kotilot saisivat matkata jonnekin, mistä eivät enää takaisin osaisi.

      Poista
  10. Oi kun kiva runo. En ole ennen kuullut.
    Vai keijun helmiä ne onkin. enpä ole ennen tiennytkään, mutta nyt tiedän.
    Täälläkin on keijut juhlineet yöllä.

    hyvää jatkoa viikkoosi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijun helmet kuulostaa kauniilta ja sen aina muistaa katsellessaan kastepisaroita poimulehdellä.

      Poista
  11. Syksyn hehkua on kuvissa. Hyvää perjantaita.

    VastaaPoista
  12. Hauska tarina kotilosta minua rupesi niin naurattaman sinun lorusi ,että tuli kurkkimaan missä on se etikka mamma. Kyllä ne teetettävät ylimääräistä työtä kun yriittää niitä kerätä etikkaliemeen Kauniit
    laulunsanat Kiva postaus Kiitos :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!