Marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina

Harmaatakin harmaampi päivä, ei kuitenkaan sateinen. Pimeyden määrän tajuaa vasta sitten, kun lähtee kameran kanssa pihalle ja yrittää tähtäillä objektiivin läpi otollisia kuvauskohteita. Valo ei tahdo millään riittää, vaan nappuloita on väännettävä ja säädettävä. Väriä kuitenkin vielä löytyy, vaikka yleissävy onkin melko ruskea. Monissa ruusupensaissa lehtiä on yhä ja niiden väritys vaihtelee keltaisen sävyistä punaisiin. Runsas kosteus näytti vaatimattomassa +3 asteessa tiivistyvän lehdille lähes kimaltavaksi huurteeksi.

Vein aamupäivällä Ukkokullan kanssa lauantaisaunassa käyneen Pojan kotiinsa ja paluumatkalla kävin parissakin kaupassa etsimässä lisää oksasuojia omenapuille. Hurjan paljon joka paikassa oli ihmisiä ja autolle joutui pitkään etsimään vapaata parkkipaikkaa. En ole kovin innostunut käymään kaupoissa sen enempää lauantaisin kuin sunnuntaisinkaan, mutta koska meiltä on aina lähdettävä autolla johonkin suuntaan, kun jotain erityistä kaupasta tarvitsee, pyrin yhdistämään kauppakäynnit muihin pakollisiin autoreissuihin. Siksi tungin itseni sinnikkääsi muiden sunnuntaishoppailijoiden joukkoon. Harmillista on se, että harvoin löytää etsimänsä ensimmäisestä kaupasta, vaan samalla reissulla saa ravata kaupassa jos toisessakin. Sinänsä se välillä ihmetyttää, kun katsoo, miten valtavasti kaikissa kaupoissa on tavaraa. Mutta ei sitten sitä, mitä juuri silloin olet etsimässä. 

Kolmannesta kaupasta löysin riittävän ison säkin auringonkukansiemeniä. Niitä näyttää menevän niin hurjaa vauhtia, ettei kahden kilon pussukalla pitkälle pötkitä. Siispä tällä kertaa ostin samantien 20 kilon säkin ja muutaman pussillisen pähkinöitä. Lintujen ruokkimisesta tuntuu tulleen täällä pääkaupunkiseudullakin varsinainen muotivirtaus, sillä ihmiset ostivat ahkerasti erilaisia ruokinta-automaatteja ja vempaimia sekä tietenkin talipalloja ja siemeniä. Niinpä hyllyt olivatkin aika vajaita tai peräti tyhjiä, mutta onneksi sentään niitä maxisäkkejä oli vielä kaupan. Jälleen kerran huomasin myös sellaisen seikan, että asioille kannattaa lähteä maaseudun suuntaan. Siellä on likimain samat kaupat, mutta huomattavasti väljempää. Ei ruuhkaa, ei ongelmia löytää autolle paikkaa ja usein samat tuotteet ovat paremmin tarjouksessa tai muuten edullisempia, kuin pääkaupunkiseudulla. Asumme siinä mielessä hyvässä paikassa, että voimme valita, lähdemmekö kauppoihin Espooseen tai suuntaammeko auton Vihdin tai Lohjan suuntaan, jotka ovat selkeästi maalaisempia paikkoja.

Hedelmäpuiden rungot suojattiin jänisverkoilla jo perjantaina, mutta jos jälleen tulee paljon lunta, osa oksista on kyllä täysin jänöjen naposteltavana. Etenkin, jos lumi painaa oksia kohti maata. Meidän vielä pieni Valkeakuulaamme on monena talvena toiminut oivallisena jänöjussien evästysksohteena ja menettänyt oksankärkiään ristihuulien vatsoihin. Vanhojen puiden runkoja Ukkokulta suojasi tervapahvilla. Laitoin minä vielä varmuuden vuoksi verkot näille vanhoillekin puille, kun noita verkkoja nyt sattui ylimääräisiä olemaan. En tiedä, kuinka halukkaasti jänöt vanhoja runkoja napostelevat, mutta ei tuosta suojaamisesta nyt niin suurta työtä ole.

Etualalla seisova Huvitus on niin matalakasvuinen, että sitä on vaikea suojata verkolla. Pitäisi varmaan aidata koko puu latvusten leveydeltä, jotta saisi nuo alimmat oksat suojaan. Nyt runkoon on kierretty tervapahtia ja oksiin muovisia runko-/oksasuojia. Ne ovat keveitä ja helposti paikalleen laitettavia sekä pois otettavia. Eivät myöskään maksa paljoa ja näyttävät kestävän useamman vuoden. Joitakin vuosia sitten ostimme ensimmäiset ja tänään tosiaan kävin hakemassa muutaman pötkilön lisää. Bauhausista vihdoin löysin; kolme viiden kappaleen pötköä sai kympillä. Muut omenapuut ja puut ylipäätään ovat pudottaneet lehtensä, mutta Huvitus pitää viimeiseen saakka kiinni lehdistöstään.

Jänöjusseilla lienee vielä runsaasti syötävää luonnossakin, mutta puutarhamme kuuluu erään suuren rusakon vakioreitille. Eilen se käveli varsin verkkaiseen tahtiin metsäpolkua pitkin ja siirtyi loikka-askeliin vasta lähestyessään tietä ja kuullessaan auton saapuvan. Auton mentyä se loikki tien yli ja katosi naapuritalon takaiseen metsikköön. En ole koskaan nähnyt täällä meidän nurkilla samanaikaisesti yhtä rusakkoa tai jänistä enempää, joten tuntuu, että aina näkisi sen yhden ja saman. Ukkokulta kuitenkin kertoi muutama vuosi sitten nähneensä peräti kolme jussia samanaikaisesti, joten luultavasti niitä asustaa täällä enemmänkin. Kunhan maahan tulee lunta, risteilee jänöjen jälkiä hangella sinne tänne.

Kynttilähetket ovat jälleen käsillä oikein kunnolla. Tuikkuja on tullut sisällä poltettua jo pitkään, mutta vasta eilen sytytin ensimmäisen kerran porttiruukkujen lyhtyihin öljykynttilät. Enpä viitsi niitä yleensä käydä päiväksi sammuttamassa, joten saavat palaa niin pitkään, kuin niissä voimaa riittää. Näyttävät pimeässä kauniilta ja tekevät talon enemmän asutumman tuntuiseksi.

Eilen ehdin - ja viitsin pitkästä aikaa leipoa korvapuusteja. Laitetaan nyt näiden herkkujen kuvakin tähän niin kauan, kuin pullat ovat syöntikelpoisia. Vaikka laitoinhan minä osan pakkaseen, jotta kahvin kera on jotain jäystettävää muulloinkin.

Mukavaa alkavaa viikkoa ihan kaikille tasapuolisesti!