Sivut

torstai 27. helmikuuta 2014

Villasukista tulppaaneihin


Facebookissa on monenlaisia käsityöryhmiä, joista yksi on nimeltään Voihan villasukat. Kävin tänään katselemassa, millaisia ihania sukkia tuon ryhmän jäsenet ovat jälleen kutoneet. Eräs ryhmäläinen kertoi kutoneensa sukkaa televisiota katsellessaan. Välillä hän oli vilkaissut meneillään olevaa käsityötä ja todennut, että kohta pitää aloittaa kärkikavennukset, jonka jälkeen niin sukan kutominen kuin television katseleminenkin oli jatkunut. Ohjelman päätyttyä hän oli katsahtanut jälleen kutomukseensa ja todennut kutoneensa kärkikavennuksen sijaan sukan kärkeen toisen kantapään. Juttunsa vahvistukseksi hän oli laittanut myös kuvan, jossa tosiaan miltei valmiin sukan kärjessä kasvoi uusi kantapää. Kyllä nauratti, kerran jos toisenkin. En yhtään ihmettelisi, vaikka minullekin kasvaisi ylimääräisiä kantapäitä kutomuksiini, sillä aika automaattista tuosta sukkahommasta on tullut. Ei ole kerta eikä ensimmäinenkään, kun joudun purkamaan väärää väriä tai ylimääräisiä kerroksia, kun sukan sijasta olen intensiivisesti tuijottanut pelkästään telkkaria.


Toistaiseksi en ole vielä tähän villasukkajumppaan laisinkaan kyllästynyt. Huomenna ajattelin taas poiketa naapurikylän kauppaan, jossa 7veljestä on tarjouksessa. Pitää täydentää lankavarastoja, ettei vaan pääse tulemaan tilannetta, jolloin joutuisin pyörittämään pelkkiä peukaloita. Toistaiseksi valmiiden sukkien varastokaan ei ole päässyt liian suureksi, sillä aina on joku, jolle sukat voi syystä tai toisesta antaa. Nuo siniraitaiset menivät viime sunnuntaina naapurin isännälle synttärilahjaksi. Nyt kyllä sukkatalkoisiin tulee pienoinen tauko, sillä aloitin vauvannutun väsäämisen. Veljenpojasta tulee toukokuussa isä, joten tädin pitää vähän ahkeroida.


Joku  kirjoitti täällä blogimaailmassa, että siemenet ovat taimettuneet kovin hitaasti. Samaa olen huomannut omilla viljelmilläni. Viime keväänä siemenkylvöni ja taimikasvatukseni onnistuivat niin hyvin, että odotin vähän samansuuntaista menestystä tälläkin kertaa. No, aikaistahan vielä on tehdä mitään johtopäätöksiä ja kylvöksiäkin on edelleen tekemättä. Ehkä tämä varsin varhainen kevään saapuminen saa meikäläisenkin liian hätäiseksi.


Ovikello soi ja naapuri toi minulle kimpun upeita, pitkävartisia tummanpunaisia ruusuja. Hänen miniänsä on töissä puutarhaliikkeessä, jossa kasvien kierto on nopeaa ja välillä turhankin hyväkuntoisia kukkia on menossa suoraan roskiin. Ihana naapurini tietää, että minulle kyllä kukat kelpaavat ja pääsen usein osalliseksi hänen miniänsä tuomisista. Juuri saapuneista ruusuista en ole vielä ehtinyt kuvaa räpsäistä, joten nautiskelkaa näistä viime viikonlopun tulppaaneista.

 

tiistai 25. helmikuuta 2014

Pientä puhdetta ja pohdintaa


Eilen ja tänään olen ollut pihalla leikkaamassa havuja eli tässä tapauksessa vielä minimaalisen kokoista kuusiaitaa alapihalla ja tien viereen muutama vuosi sitten istutettua tuija-aitaa. Kuusilla on mittaa vajaa 30 senttiä, mutta kerrankin olen ajoissa leikkaamispuuhissa. Jotta aidasta tulisi tuuhea ja tiheä, leikkaaminen tulee aloittaa toisena keväänä istutuksesta. Eipä noissa paljon leikkaamista ollut, mutta latvaa lukuunottamatta nipsaisin oksista palan pois. Kovin säälittävältä tuo minun aitani tässä vaiheessa näyttää ja vahvasti epäilen, etten mitään tuuheaa seinämää tule elinaikanani näkemään. Olenpa kuitenkin laittanut jotain alulle, siitä sitten ehkä joku joskus jatkaa.


Tuijan leikkaaminen onkin helppo juttu, sillä ainakaan suurta voimaa siinä tehtävässä ei tarvita. Ensin ajattelin laittaa linjalangan avuksi, mutta ilman sitäkin onnistuin ihan hyvin. En ainakaan huomannut suurempia monttuja aidassani.


Ulkona puuhailu tuntui mukavalta, mutta mitään erityistä kevätsäätä täällä ei kyllä ole ollut.  Eilen lämpöä oli runsas kaksi astetta ja tänään vajaa yksi. Tätä päivää on merkittävästi viilentänyt myös kova tuuli. Luvattua aurinkoa ei ole näkynyt. Harmikseni meidän pihasta ei myöskään löydy piippoja eikä juuri muutakaan kiinnostavaa. Kulkuväyliltä kukkapenkkeihin lapioimani lumi näyttää jämähtäneen tiiviiksi kanneksi, jonka alta ei pahemmin mitään kurkota.

Ja juuri nyt tätä kirjoittaessani aurinko onkin päättänyt suorittaa estradille astumisensa ja paistaa hennosti ohuen pilvipeitteen läpi. Tai siis paistoi puolen lauseen verran.


Syksyllä kannoin pelaguuni kellariin. Aiemmin olen kokeillut talvetusta autotallissa, mutta siellä on liian kylmä ja kukat paleltuivat. Kellarissa on taasen liian lämmin ja enimmän aikaa myös pimeää. Olen käynyt kastelemassa pelaguitani säännöllisesti, mutta osa niistä näyttää silti nuupahtaneen lopullisesti. Tänään vihdoin sain tuotua työhuoneeseeni pienen puutarhapöydän, jotta voin kantaa elossa säilyneet pelaguut sisälle virkistymään. 

Jos nyt rakentaisin omakotitaloa, harkitsisin ihan tosissani kunnollista viherhuonetta. Ei siis mitään pientä lasikoppia paria palmua varten olohuoneen kyljessä, vaan sellaista, jonka lämpötilaa olisi mahdollista säätää ja jossa voisi talvettaa monia kesällä ulos vietäviä kasveja. Huoneessa pitäisi olla lattia jostain kivimateriaalista ja ikkunoita mahdollisimman paljon, mielellään myös osa katosta saisi olla lasia. Huoneessa tulisi olla vesipiste ja lattiaviemärit, säilytystilaa ruukuille, mullalle ja työvälineille sekä kunnolliset työtilat esimerkiksi ruukuttamiselle ja taimien hoidolle asianmukaisesta valaistuksesta puhuttamaan. Sieltä pitäisi päästä suoraan pihamaalle ja huoneesta tulisi olla käynti myös sisätiloihin. Viherhuone toimisi talvipuutarhana, kesähuoneena ja ehkä myös kesäisenä uloskäyntinä talosta. Unelmieni viherhuoneita olen nähnyt englantilaisissa elokuvissa ja sarjoissa. Äkkiä etsimällä en löytänyt ainuttakaan hyvää kuvaa netistä tähän vinkiksi.


Miksi muuten ihmisen pitää olla niin herkkä sille, mitä muut hänestä mahdollisesti ajattelevat? Toisinaan tunnen itseni ihan idiootiksi touhutessani puutarhassa ja päälle päätteeksi vielä hiippaillessani kuvaamassa kaikkea, mitä monet eivät edes pysty näkemään. Naapuristossani ei ole - ainakaan lähietäisyydellä - puutarhastaan innostuneita asukkaita. Useimmilla on jotain istutettu aikanaan ja siihen nähtävästi ollaan tyytyväisiä. Nurmikko ajetaan, kun se haittaa näkyvyyttä tai pakosti muutaman kerran kesässä. Ja syksyllä haravoidaan maahan pudonneet koivunlehdet ainakin pinoon, joillakin se pino saattaa jäädä sille sijoilleen vuosi kausisi. Vähemmän on pihoja, joissa joku alituiseen kyykkisi rikkaruohoja nyppimässä tai kulkisi kottikärryjen ja lapion kanssa uusia istutuspaikkoja tutkailemassa. Joskus mietin, eikö olisi käytännöllisempää asua pienen pihan rivitalossa tai peräti kerrostalossa, jos omalla pihalla ei ole muuta merkitystä kuin ruostuvan ruohonleikkurin pysäköintipaikkana.

Ohikulkijat saattavat todeta minulle vähän tuhahtavaan sävyyn, että sinä se jaksat kyykkiä pensaidesi parissa. Silloin tulen miettineeksi, olenko tosiaan kummajainen ja pitäisikö pysytellä pihan puolella ihmisten aikaan. Kulkiessani kameran kanssa minulta kysytään, mitä oikein kuvaan. Ihminen, joka kävelee puutarhassa näkemättä mullasta nousevia ihmeitä, ei taida ymmärtää niitä pieniä ilonhetkiä, jotka puutarhurin on ihan pakko tallentaa muuallekin kuin omaan pääkoppaansa. 

Onneksi useimmiten pääsen jälleen sinuiksi itseni  kanssa ja kykenen viittaamaan kintaalla muiden ihmisten mahdollisille ajatuksille. Jos pihalla touhuaminen ja puskien parissa möyriminen saa minut onnelliseksi, on se ja sama, mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä. Elämässäni on ollut vaikeuksia, surua ja murhetta, mutta juuri nyt vallitsee seesteisyys ja rauha. Monien asioiden toivoisin olevan toisin, ja iäkkäiden vanhempien tai omaa elämäänsä rakentavien lasten suhteen yllätykset saattavat olla aivan oven takana. Turha on kuitenkin etukäteen ennustamattomia asioita miettiä. Kevät on ovella ja kohta keitän kahvit.

 .

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pelto-ojissa lorisee


Teimme tänään perälenkin eli kiersimme kotimme ohi kulkevan tien niin pitkälle, kuin sitä pääsee ja palasimme sitten takaisin. Otin kameran mukaani, mikä tarkoittaa minun osalleni intervalliulkoilua, sillä yleensä Ukkokulta jatkaa kävelemistään jäädessäni kuvaamaan. Sitten minun onkin reippailtava hänet kiinni, kunnes sama kuvio jälleen toistuu. Ainakin toinen meistä saa tehokasta liikuntaa.


Eilen satoi silkkaa vettä oikein kunnolla ja niin teki vielä tänä aamunakin. Lähtiessämme lenkille näytti, kuin aurinko alkaisi paistaa, mutta eipä alkanutkaan. Lähes kolmen asteen lämpötila ja mukava lounaistuuli sekä ojissa loriseva vesi saivat sään tuntumaan oikein keväiseltä.


Lenkillä tapaamamme naapuri katseli kaulassani roikkuvaa kameraa ja kysäisi, olimmeko lähteneet lintuja bongaamaan. Ukkokulta totesi naapurille, että meillä kuvataan kukkia silloinkin, kun niitä ei missään ole näkyvillä. Jätin kommentoimatta.


Kevät on aktiivista metsänkaatoaikaa ja jälleen perälenkkimme varrelle oli kasattu isoja puupinoja, joista osa on jo kuluneen viikon aikana rahdattu pois. Mieleen muistuu vuosien takaa eräs tuttava, joka myi aina metsää ryhtyessään remontoimaan kotiaan. Ammottavat hakkuuaukiot saivat nimet remonttien mukaan; oli keittiökaappiaukiota ja sauna-aukiota, terassinlaajennushakkuuta ja kattoremonttilakeutta.


Jäin mietteissäni katselemaan puupinoissa olevien pöllien päitä. Pienemmissä tukeissa muoto näyttää useimmiten aika pyöreältä, mutta isommat puut ovatkin levittäytyneet yksilöllisemmin ja pöllien halkileikkaukset laittoivat mielikuvituksen liikkeelle. Piparkakku, Smurffin hattu...


Lunta on vain nimeksi ja vesisateet vievät senkin vähän. Tämän kuvan pellolla hiihdimme pikkuveljen tytön kanssa viime vuonna hiihtolomaviikolla. Siis kuluneella viikolla. Näyttäisi, että tuolla on tänäkin vuonna latukone käynyt, mutta monen päivän ilo sen tamppaama väylä ei ole ollut. Minua lumettomuus ei haittaa, sillä en ole talvi-ihminen laisinkaan. Jo syksyllä alan odottaa seuraavaa kevättä ja kesää. Tietenkin meidät on kyllästetty pahanilman odotuksilla eli ei muka parane iloita aikaisesta keväästä, koska ihan varmasti sen tulee pilaamaan jokin monista takatalvista. Olen yrittänyt opetella positiivista ajattelua ja siihen kuuluu asennoituminen kulloiseenkin tilanteeseen tyyneydellä. Jollei ole kunnollista talvea ja lunta, sitten keksitään muuta tekemistä. Eipä ole lumitöitä ja näin omakotiasujana iloitsen pienemmistä energiakuluista.


Iltaisin uni tulee mukavasti, kun keskittyy pohdiskelemaan tulevan kevään istutuksia. Tässä muutama päivä sitten pohdiskelin täällä blogissakin, millaisia pensasruusuja seuraavaksi hankkisin. Sain hyviä vinkkejä mm. kotimaisiin oloihin kehitetyistä ruusuista, joilla on hauskoja nimiä, kuten Sointu, Sävel, Lumo, Ilo ja Tove Jansson. Iloa lukuunottamatta uutuuksia onkin jo kohtalaisen hyvin saatavissa, vaikka ensimmäiset tulivat taimimyymälöihin vasta viitisen vuotta sitten. Olenkin jo suunnitellut retkeä Hongiston taimistolle - kunhan se nyt on ajankohtaista.

Viime vuonna olin jo takuuvarma, että taidan tänä vuonna jättää puutarhamessut väliin. No, se oli viime vuonna. Nyt olen jo ihan vakavissani päättänyt, että tottahan sitä taas messuille mennään. Se ikäänkuin kuuluu kevään ohjelmistoon ja saa mielen virittäytymään tulevaan kesään.


Facebookissa kiersi viime viikolla tällainen kuva mehiläisille suosiollisista kasveista. Tiedän, toisten kuvia ei saisi luvatta julkaista, mutta en löytänyt tälle kuvalle lähdettä. Aihe on kuitenkin tärkeä ja kuvassa viesti on hauskasti toteutettu, joten annettakoon minulle tämän kerran anteeksi.


Jotta tunnelma ei olisi niin harmaa, laitettakoon tähän loppuun kuva orkideasta, joka ei ole laisinkaan harmaa. Siinä hän keikistelee ja tuo iloa sunnuntaipäiväämme. Nautiskelkaa!

Kesäkukka Kosmosta ja leijonankitaa -blogista, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Tuoksuvia tulppaaneja


Kulunut viikko on ollut vähemmän märkä, sillä päivälämpötilakin on pysynyt ihan pikkuisen pakkasen puolella. Lunta on hyvin vähän, pihallakin kulkuväylät ovat likimain hiekalla. Enin osa lumesta on kukkapenkeissä, joihin olen sitä lapioinut kasvien suojaksi. Tänään näin pilkahduksen auringosta, mutta vain pilkahduksen. Aurinko ei tainnut jaksaa ponnistaa paistamaan paksujen pilvimassojen läpi. Pienikin pakkanen näyttää tuovan oitis linnut siemeniä syömään ja toisinaan oravakin käy napostelemassa lintujen pudottamia pähkinöitä.


Ystävänpäivän ja Ukkokullan syntymäpäivän johdosta meillä on ollut koti täynnä kukkia. Tulppaaneja tulvillaan ja ihania miniruusuja. Yhdessä maljakossa tulppaanit tuoksuvat ja kukkien ohi kävellessä tuoksu leijailee pitkään mukana. Ihanaa.


Jälleen on valmistunut parit villasukat ja kolmannetkin ovat loppusuoralla. Pitihän minunkin harjoitella noita kuplia, jotka tuntuvat olevan nyt varsinainen IN-juttu, erityisesti lapasissa. Kuplien tekeminen on aika helppoa, mutta jonkin verran hidastaa etenemistä, sillä kudottujen silmukoiden purkaminen vaatii vähän keskittymistä, ettei silmukat livahda kokonaan käsistä.


Näiden vaaleiden sukkien mallineulekin on ihan helppoa, mutta se näyttää kiristävän sen verran, että pitkissä sukissa kannattaa laittaa puikoille enemmän silmukoita. Näistä oli tarkoitus tehdä polvisukat, mutta juuri tuon kiristävyyden takia saivat jäädä vähän lyhyemmiksi.


Käsi- ja sormikivuillekin löytyi syy - nivelrikko. Mikään ei paranna sitä, kipujen yltyessä särkylääkettä ja käsiä tulee pitää lämpiminä. No, kutomista ja puutarhatöitä on lupa ja syytäkin jatkaa aktiivisesti, sillä nivelet on hyvä pitää työssä ja toiminnassa, etteivät ne aivan jäykistyisi. Onneksi en ole koskaan innostunut näyttämään keskisormea. Nyt se nimittäin ei enää onnistukaan, sillä oikean käden keskisormea ei suoraksi saa. Näkökulma tämäkin.

Oikein kivaa viikonvaihdetta kaikille. Seuraava viikonloppu onkin sitten ihan virallisestikin tämän kevään ensimmäinen.


torstai 20. helmikuuta 2014

Valokuvahaaste

Saraheinältä tuli tällainen haaste:

Moni meistä bloggaa anonyyminä, eikä halua laittaa esim. omaa kuvaansa sivulleen. Olisi kuitenkin mukava nähdä, minkä näköistä porukkaa me olemme. Esittele itsesi yhdellä tai useammalla lapsuuden kuvallasi. Harvalla on lapsuuskuvia tiedostoissaan, mutta vanhan valokuvan saa helposti sähköisesti julkaistavaan muotoon ottamalla siitä kuvan digikameralla (tai skannaamalla kuvan). Nyt selaamaan valokuva-almubeita! Laita haaste kiertämään jakamalla saamasi haaste kahdelle tai useammalle bloggaajalle.

Sain Saraheinän haasteen juuri sopivasti, kun olin lainannut pari vanhaa valokuva-albumia vanhemmiltani tarkoituksella skannata niistä muutamia kuvia itselleni. Vanhemmillani ei ollut omaa kameraa lapsuusaikanani, joten niin minusta kuin sisaruksistanikin on aika vähän kuvia tallessa. Kuvia on tallentunut lähinnä suuremmissa suku- ja perhejuhlissa sekä merkkipäivinä, jolloin käytiin valokuvaamossa otattamassa kunnon potretti. Oheiset kuvat ovat kärsineet monissa muutoissa ja skannaaminen toi naarmut ja läiskät esille. Onneksi on kuitenkin edes nämä muutamat kuvat tallessa, jos joku perheestäni haluaa joskus palata menneisiin aikoihin.


Tämä kuva on otettu ristiäispäivänä Kauttualla, Eurassa, jossa olen syntynyt. Kuvan on luultavasti ottanut joko kummisetäni tai äitini sisaren mies. Olen viisilapsisen sisarussarjan toiseksi vanhin. Syntyessäni minulla oli 4,5-vuotias isoveli. Kummeikseni sain isäni veljen ja hänen vaimonsa.


Tässä toisessa kuvassa olen 2-vuotias ja se on otettu helsinkiläisessä valokuvaamossa. Mekko oli keltaista vakosamettia ja väitän muistavani sen sekä nuo kermanväriset kengät, joiden ruskeita kiinnitysnappeja muistan aivan takuuvarmasti sormeilleeni. Olen lukenut, että ihmisen ensimmäiset muistikuvat lapsuudesta ovat todistettavasti vasta 3-vuotiaana. Sitä aikaisemmat ovat yleensä toisten kertomuksia ja kuulokuvia, jotka alkavat vuosien mittaan tuntua omilta muistoilta. Minkäänlaista muistoa tuosta kuvaustilanteesta tai muustakaan 2-vuotiaan ajanjaksosta minulla ei ole, mutta sormenpäissäni saatan edelleen tunnistaa noiden pienten nappien sileyden ja jonnekin mielen sopukoihin on painunut myös tuon mekon väri.

Minun jälkeeni perheeseemme syntyi kolmen vuoden välein vielä tyttö, poika ja nuorimmaiseksi myös poika. Kohta minun syntymäni jälkeen vanhempani muuttivat synnyinseudultaan pääkaupunkiseudulle työn ja asunnon perässä. Laskeskelin, että olen ollut kirkkonummelainen elämässäni kaikkein pisimään, alkusyksystä tulee 28 vuotta. Toiseksi pisimpään olen ollut espoolainen ja muutamia lyhyitä jaksoja on tullut asuttua niin Helsingissä kuin Helsingin maalaiskunnassa, joka nykyisin tunnetaan Vantaana. Jos minulta kysytään, missä juureni ovat, on siihen vaikea vastata. Lapsuudessa perheellämme oli kiinteä side Euraan, jossa lähes kaikki sukulaiset asuivat ja jossa käytiin lomilla. Oma elämä on kuitenkin rakentunut pääkaupunkiseudulle ja monet merkittävät elämänvaiheet sijoittuvat Espooseen. Ehkä juureni ovat sitten Espoossa. 

Laitan haasteen eteenpäin seuraaville:

Vikille Vikki kuvailee -blogiin
Pirkolle Elämää ja elämyksiä -blogiin
ja
Cherille Autuas olo -blogiin



maanantai 17. helmikuuta 2014

Venetsia mielessäin


Luin hetki sitten Konnadonnan blogista hänen Venetsia-muistoistaan, jotka osuivat kummasti yksiin omien kanssa. Olen nimittäin Konnadonnan tavoin tämän talven viettänyt Donna Leonin luoman komisario Guido Brunettin tarinoiden parissa. Brunetti asuu, elää ja tutkii murha- ym. poliisitapauksia Venetsiassa. Kirjoissa mielenkiintoisimmiksi nousevatkin juuri venetsialaisten paikkojen ja maisemien kuvaukset sekä tietenkin myös italialainen kulttuuri ja mentaliteetti. Myös tänä päivänä niin paljon puhuttu "hyväveliverkosto" ja eri tavoin esiintyvä korruptio ovat Italiassakin arkipäivää ja tämän ilmiön aiheuttamat merkillisyydet joskus huvittavat, joskus ihmetyttävät Leonin kirjoja lukiessa. Donna Leon on myös vähitellen alkanut ottaa kantaa Guido Brunettia apuna käyttäen Venetsian ympäristöongelmiin, jotka kaupungin vajoamisen myötä saavat ihan omat erityset mittasuhteensa.

Venetsia on rakennettu Adrianmeren rannikolle 118 saarelle, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan keskellä Venetsian laguunia ja joita yhdistää toisiinsa 354 siltaa. Laguunin erottaa avomerestä pitkien ja kapeiden saarten jono, jonka saarista suurin on Lido. Yhteensä 30 000 rakennusta Venetsiassa on puupaalujen varassa. 1600-luvulla Pojoki ohjattiin kulkemaan Venetsian ohi, ettei kaupunki liejuuntuisi. Koska jokilieju oli tukenut paalutuksia, kaupunki alkoi vajota hitaasti mutaan. Kaupunki kielsi pohjaveden pumppaamisen 1960-luvulla, minkä vuoksi rakennukset vajoavat enää 1,6–2,3 millimetriä vuodessa. Perustusten lahoamista hidastetaan ruiskuttamalla niihin mikrobeja tappavaa kemikaalia.
Tulvat ovat voimistuneet Venetsiassa erityisesti viimeisen sadan vuoden aikana: esimerkiksi Pyhän Markuksen torille tuli vettä 1900-luvun alussa kymmenen kertaa vuodessa, mutta nykyään vesi nousee siellä polvenkorkeutta ylemmäksi jo yli 60 kertaa vuodessa. Loppuvuodesta 1966 myrsky suurensi vuorovesitulvaa, jonka seurauksena tulva oli niin voimakas, että se tuhosi rakennuksia ja taideteoksia sekä aloitti väestön joukkopaon kaupungista. Vuoden 1966 tulvan jälkeen Venetsian väkiluku on puolittunut. Kyseinen tulva sai muun muassa Unescon ryhtymään pelastustoimiin. Venetsia sijaitsee pari metriä syvässä laguunissa, jonka vuorovesivaihteluita suot lieventävät. Suot ovat nykyisin pienentyneet neljännekseen alkuperäisestä, minkä vuoksi myrskyt vaikuttavat tulvimiseen voimakkaammin. Tulvien estämiseksi laguunin suulle aiotaan rakentaa tulvaportit.
 
Venetsian ja sen lähialueiden suojaksi on rakenteilla pato ja aallonmurtajia. Padon rakentaminen alkoi 2003 ja valmistumisvuodeksi on arvioitu 2014. Hankkeen kustannukset ovat noin viisi miljardia euroa, jonka summan maksaa Italian valtio. Teknistä yhteistyötä on tehty Hollannin ja Pietarin kanssa, joilla on vastaavia rakennelmia. Padon on epäilty vaikuttavan heikentävästi laguunin ekosysteemiin. Lähde: Wikipedia.

Tähän kohtaan tuli ylimääräinen väli, jota en saa pois ja joka näkyy sanana 'Lisätietoja'. Klikkaa sanaa, niin näet postauksen loppuosan.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Virpi Suutarin puutarhaelokuva


Kotipuutarha-lehti tarjosi kestotilaajilleen mukavan Ystävänpäivä-yllätyksen. Saimme mahdollisuuden nähdä ennakkonäytöksenä Virpi Suutarin puutarhadokumentin Eedenistä pohjoiseen. Elokuva esitettiin torstaina Helsingissä Lasipalatin Bio Rexissä. Virpi Suutari oli itse esittelemässä elokuvaansa ja kertomassa sen synnystä. Ohessa Finnkinon sivuilta kopsattu elokuvan synopsis:

"Eedenistä pohjoiseen on dokumentaarinen rakkauselokuva suomalaisista pariskunnista, jotka hoitavat yhdessä puutarhojaan. Komediallisesti viritetyssä elokuvassa kurkistetaan pensasaitojen sisäpuolella pariskuntien kertomuksiin pitkien parisuhteiden ristiriidoista ja iloista.

Puutarha on paikka, jossa elämä kulminoituu: päähenkilöt jakavat oman puutarhansa tarinan ja samalla tarinan itsestään. Yhdelle puutarhanhoito on terapiaa rakkaan menetyksestä, toiselle voimanlähde työelämässä kestämiseen. Mies vaipuu puutarhassaan hypnoosiin löytäen ihanan vaimonsa jokaisesta entisestä elämästään; nainen repii rikkaruohoja hyttysverkko päässään läpi yöttömän yön. Puutarhat kuvastavat heidän luonteitaan; yhdelle on tärkeää symmetriset kivipolut, toiselle suojaisat oleskelupaikat ja kolmas haluaa pitää puutarhansa mahdollisimman luonnonvaraisena. Kaikkia heitä kuitenkin yhdistää rakkaus kumppania ja luonnon kauneutta kohtaan. Puutarha kuvastaa elämän monimuotoista kukoistusta, mutta kääntyy myös luopumisen kohtauspaikaksi.

Elokuvan näkökulma aherrukseen ja intohimoiseen puutarhanhoitoon on lempeän humoristinen: lajitoveri rakentaa ja puolustaa reviiriään, mutta kokee kauneutta ja sisäistä rauhaa itselleen ja puolisolleen rakentamassaan paratiisissa.

Elokuvassa päähenkilöparien välille kasvaa näkymätön side; omilla tarinoillaan he kuuntelevat, kommentoivat ja lohduttavat toinen toistaan. Ihmiselämän arkisiin kamppailuihin päästään puutarhan kautta ilolla, vailla moralisointia ja osoittelevuutta.

Elokuvan puutarhakertomukset ovat ylistyslaulu hedelmällisyydelle, leikille ja rakkaudelle.

"Emännälle pitäisi jo jonkinlaisia rajoituksia laittaa, muuten homma karkaa käsistä." – Veikko

"Vaatteitakaan ei tartte niin paljoa, on jotenkin luontevampaa ostaa kukkia, kasveja ja pensaita." - Reijo."



Elokuvan ensi-ilta on 7.3.2014. En kerro leffasta sen enempää, mutta se kyllä kannattaa käydä katsomassa.


Ystävänpäivä oli eilen ja moni oli sen huomioinut blogissaan. Ystävänpäivästä on meillekin tulossa hyvää vauhtia varsinainen krääsämyyntipäivä. Itse pyrin pidättäytymään lähinnä korteissa ja kukissa. Ystävänpäivä sijoittuu oivallisesti parhaimpaan tulppaaniaikaan, joten sen kummempaa syytä ei tarvitse keksiä lähteäkseen kukkaostoksille. 

Pidän kovasti korttien askartelusta ja olenkin tehnyt niitä jo vuosikausia. Omatekoisissa korteissa on toki huonotkin puolensa. Nykyisin nimittäin en enää voi laisinkaan lähettää kaupan kortteja, sillä ystävät ja tutut ovat niin tottuneita saamaan itsetehtyjä, että tuppaavat pettymään kaikkiin muihin. Veljeni tytär kertoi kesällä, että hän aina tunnustelee saamiaan kirjekuoria ja niiden paksuudesta ja muhkuraisuudesta arvaa, milloin kortti on minun lähettämäni. Toisinaan on kyllä tavattoman vaikea keksiä kivoja korttiaiheita. Uusia välineitä ja materiaaleja korttiaskarteluun näyttää tulevan jatkuvasti, mutta en kuitenkaan ole järin innostunut investoimaan hirvittävästi rahaa yksittäiseen harrastukseen, joka ei edes ole suurin vahvuuteni. Parhaat kortit syntyvät kierrätystavarasta ja ylipäätään siitä, mitä omista laatikoista kulloinkin löytyy. 

Muuten, nyt jo huomaa, kuinka suuren ongelman askartelutarvikkeiden hankinnassa Tiimarin poistuminen on tuonut. Mistä liimapuikkoja, värillistä kartonkia, 3D tarroja? Sinellin liikkeitä on harvassa ja markettien askartelutarvikevalikoimat ovat kyllä aika onnettomia.


Samettikukkien siemenet ovat itäneet ja mullan pinnalla on pieniä sieviä taimia. Aika monessa muussakin potissa on jo elämisen merkkejä. Kiirettä ei vielä ole, mutta monet ennustavat varhaista kevättä ja silloinhan saattaa olla mahdollisuus siirtää taimet päivähoitoon uuteen kasvihuoneeseen jo varhemmin. Ehkä kuitenkin odotan vielä pari viikkoa ja kylven seuraavat siemenet vasta maaliskuun alulla. Potteja sentään pyörittelin valmiiksi.

Taimipotit odottavat sisältöä


Tätä lauantai-iltapäivää ajattelin seuraavaksi jatkaa miettimällä, millaisia ruusupensaita tänä kesänä puutarhaani hankkisin. Toivon hartaasti kaikkien jo aiemmin hankittujen ja myös viime kesänä istutettujen selvinneen tästä omituisesta talvesta. Tässä luettelo puutarhani pensasruusuista:

  • Juhannusruusu Rosa Pimpinellifolia Plena
  • Suviruusu Rosa Pimpinellifolia
  • Hansaruusu Rosa Rugosa 'Hansa'
  • Neilikkaruusu Rosa Rugosa F.J. Grootendorst
  • Ritausma Rosa Rugosa 'Ritausma'
  • Valamonruusu Rosa Francofurtana 'Splenderns'
  • Kirjoapteekkarinruusu Rosa Gallica 'Rosa Mundi'
  • Sammalruusu Rosa Centifolia Muscosa
  • Tornionlaaksonruusu Rosa 'Tornedal'
  • Punalehtiruusu Rosa Glauca
  • Metsäruusu Rosa Majalis
  • Pohjantähti Rosa 'Pohjantähti' (köynnösruusu) 
Ruusupensasvinkit ovat aina tervetulleita. 

Mukavaa viikonvaihdetta ja kevään odottelua!
 

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Sukkakärpäsen iskemä

7veljestä ja 7veljestä Polkkaa

Sukkakärpänen iski minuun joulun alla niin pahasti, että se alkaa jo haitata kaikkea muuta elämää. Illat kuluvat puikkojen suihkiessa ja nukkumaankin on välillä vaikea lähteä, kun meneillään on jännittävät kantapääkavennukset tai uuden kuvion opettelu. Televisio-ohjelmista en taida muistaa mitään, vaikka siinä sohvalla töllötintä vastapäätä istunkin kutimen kanssa. Päässä pyörii vain meneillään olevan sukan vaiheet ja yhä useammin myös seuravaan sukan ideointi. Kaupan lankahyllyn ohitse en sitten millään voi kulkea koskettelematta edes paria kerää ja varsin usein joku niistä hipaistuista hyppää kuin huomaamatta ostoskoriin. Karmea olisi sellainen tilanne, että sukkaparin valmistuttua laatikossa ei olisikaan yhtä ainutta varakerää uusien aloittamiseksi.

7veljestä ja 7veljestä Polkkaa

Valmiita sukkia on jo lähtenyt synttärilahjoiksi ja muuten-vain-viemisiksi. Laatikossakin on pieni pino odottamassa, mennäkö jonnekin niitä myymään vai hukuttaako kaikki sukulaiset ja tuttavat vastedes villasukkiin. Kädet ovat ranteita ja sormia myöten hellänä. Oikean käden keskisormi ei taivu vaatimatonta kallistusta enempää ja vasemman käden selkämykseen on kasvamassa samanlainen nestepatti, kuin oikean käden selkämyksessä on jo vuoden verran vaivannut. Vaan kivusta ja vaivasta viis. Mieli huutaa lisää kutomista ja olo on niin onnellinen, kun monet alkutaipaleen ongelmat alkavat olla selätettyinä. Käsiala tasoittuu, ylimääräiset reiät katoavat ja puikot pysyvät käsissä vaivatta. Ja uuden kuvion oppiminen ja onnistuminen saa meikäläisen liihottelemaan seitsemännessä taivaassa.

7veljestä
No, onhan sitä täytynyt kutimista hetkittäin irrottautua askartelemaan muutamia kortteja. Niihin sukkapaketeihin mukaan liitettäväksi.

Ulos ei niin kovasti nyt tee mieli, sillä pienemmilläkin teillä alkaa loska lentää ja parin päivän ajan täällä etelärannikolla on tuo sakea sumu satanut tihkuna silmälaseja hämärtämään. Hämärää, hämärää, aamusta iltaan. Mutta kuunnelkaapa ihmiset, miten tintit visertävät. Ihan on kevättä ilmassa ja se vasta tuntuu mukavalta. Ei haittaa harmaus, ei loska, kun ajatukset viilettävät jo kohti tulevia aikoja. Yksi hujaus vain ja saamme jälleen kulkea nenä ja objektiivi kohti maata suunnattuna etsimässä niitä ensimmäisiä vihreitä merkkejä kesästä, aahhh!







Leppoisaa kevään odotusta
kaikille!

Samalla toivotan lämpimästi tervetulleiksi  Elmerin ja 
Mirva Tapolan blogini lukijoiksi.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Siemenistä, kylvöstä ja esikasvatuksesta Karoliinan haasteeseen vastaten

Vastaan tässä Karoliinan liikkeelle laittamaan haasteeseen, joka kuuluu seuraavasti:
 
Haaste Puutarha Ystäville
- Kerro kuvin parhaat siemenvinkkisi. 
Mistä olet siemenet hankkinut, miten kasvattaminen onnistui? Esikasvatitko?
Laita haaste blogissasi eteenpäin.
 
 
Minulla on vähän laajempaa kokemusta siemenkylvöstä oikeastaan vasta parilta kesältä. Toki olen vuosikausia laittanut multaan kehäkukkaa, krassia, tuoksuherneitä ja vihanneksiakin, mutta varsinaista esikasvatusta en juurikaan ole harrastanut.

Edelliskeväänä kokeilin ensi kerran kasvattaa pelargoniaa siemenestä ja onnistuin siinä niin hyvin, että ostin samaa Inspire Pink -siementä viime keväänäkin. Pitihän sitä kokeilla, oliko kyseessä pelkkä sattuma vai vähittäistä kehitystä tässä vaativassa puutarhuriharrastuksessa.


Siemenet kylvin käyttäen taimimultaa ja sanomalehtipotteja. Ensimmäiset potit valmistin pyörittämällä paikallislehteä lasipullon ympärille ja hyvin sujui. Sittemmin sain ystävältäni puisen pottivekottimen - miksi sitä nyt sitten kutsutaankin, ja jatkoin pottitehtailua sen avulla. 


Pelaguun siemenet kylvin jo 8.2. ja  viikon sisällä poteissa kasvoi pieniä taimia. Kuukauden kuluttua eli maaliskuun puolivälin tienoilla muistiinpanojeni mukaan taimet ovat kasvaneet jo omissa ruukuissaan. Kasvatusruukkuina olen käyttänyt kesäkukkien ja muiden kasvien mukana tulleita muoviruukkuja. Ainakin minulle niitä on kerääntynyt kellariin pinottain. 
 
Sanomalehtipotin voi siirtää sellaisenaankin isompaan ruukkuun tai suoraan maahan, mutta sen pitäminen koossa voi olla vähän vaikeaa, jos sanomalehti on vähänkin kosteampaa. Pikkuiruisen taimen siirtäminen porukasta kasvamaan yksinään omaan purkkiinsa lienee yksi hankalimpia vaiheita, sillä taimien juuret ovat usein niin hauraita ja helposti katkeavia. Taimi pitäisi saada siirtymään juuripaakkuineen, mutta aina se ei onnistu. Siksi olisi hyvä kylvää kuhunkin pottiin vain yksi tai vain aivan muutama siemen, jotta potin voisi niine hyvineen siirtää isompaan kasvatusruukkuun. Vaan, kun joidenkin kasvien siemenet ovat niin onnettoman pieniä, että niiden yksittäiskylvö on kyllä tosi vaikeaa. Pakostikin multaan vierähtää useampi siemen, mutta olen ratkaissut ongelman siten, että tarvittaessa valitsen jatkokasvatukseen vain vahvimmat ja parhaimmat yksilöt.
 
 
Aiemmin olen tehnyt sen virheen, että olen siirtänyt pienet ja hentoiset taimet liian aikaisin niille suunnitelluille kasvupaikoille. Ne eivät ole jaksaneet kasvaa ja vahvistua isompiensa lomassa ja useimmiten ovat kuolleet niille sijoilleen. Viime keväänä keksin viedä taimet alku-ulkoiluttamisten jälkeen ruukuissaan kasvilavaan, jossa niillä oli selvästi tilaa kasvaa. Peitin lavan yöksi harsolla, jotta kasveilla olisi suojaisampi paikka. Siinäpä olikin oivallinen keino, sillä kasvit innostuivat rehottamaan. Niihin tuli mahtavat juuret ja siirrettyäni niitä myöhemmin kukkapenkkeihin, ne olivat valmiita tekemään nuppuja ja kukkia.
 
Maurinmalva  Malva sylvestris mauritiana
Parhaiten kasvussa ja kukkimisessa viime kesänä onnistuivat Maurinmalva (Malva sylvestris mauritiana), Kissanminttu (Nefeta cataria), Pioniunikko (Papaver somniferum paeoniflorum 'Candy Floss'), Isosamettikukka (Tagetes erecta 'Vanilla'), Myskimalva (Mala moschata 'Alba') ja Pelargonia (Pelargonium x hortorum 'Inspire Pinki' F1). Harjaneilikka, Alppipiikkiputki ja pari eri akileija-lajiketta kasvoivat mukavasti, mutta eivät kukkineet. Jännittävää nähdä, miten niin kukkineet kuin kukkimattomatkin kasvit ovat selvinneet tästä talvesta.
 
Isosamettikukka  Tagetes erecta 'Vanilla'
Pioniunikko  Papaver somniferum paeoniflorum 'Candy Floss'
Pelargonium x hortorum 'Inspire Pink' F1
Esikasvatetuista vihanneksista oivallisin viime kesänä oli tomaatti, joka viihtyi lämpimällä talon seinustalla. Ensimmäiset tomaatit pääsimme maistamaan heinäkuun lopulla ja satoa keräsimme syyskuulle saakka. Yllättävän antoisa tämä tomaatti oli ja tietenkin ihan mahdottoman herkullinen. Olihan se ihan itse kasvatettu. Tulevana kesänä meillä onkin harjoiteltavana kasvihuonekasvatus. Ehkä pääsemme keräämään omaa satoa jo vähän aiemmin, kuin taivasalla viljeltäessä.
 
 
Taimikasvatus tavallisessa kodissa vaatii kyllä vähän sietämistä ja kärsivällisyyttä. Meillä ikkunalautoja ei ole joka huoneessa ja niissä, joissa on, alla huokuu kuivaa lämpöä sähköpatterit. Harva kasvi viihtyy kovin pitkään moisessa paahteessa ja mullasta tulee lyhyessä ajassa kuivaa korppua. Niinpä ikkunoiden läheisyyteen pitää rahdata huushollin kaikki pienet pöydät ja pallit, jotta taimet saisivat kaiken mahdollisen valon. Kasvilamppuja en ole käyttänyt, sillä niiden virittäminen tuottaisi vielä enemmän ongelmia. 

Taimipotit on hyvä laittaa laakeaan astiaan, joka kestää vettä ja jota on helpompi tarvittaessa siirtää, kuin yskittäisiä potteja. Niinpä erilaiset lihapakkaukset ja muut muoviset säilytysrasiat ovat usein kullanarvoisia taimikasvatuksessa. Viime keväänä löysin Hongkongista varta vasten taimikasvatukseen ilman kansia tai taimipotteja myytäviä mustia muovilaatikoita  (38 x 23 x 5 cm), joihin omatekoiset taimipotit istuvat näppärästi. Kolmen laatikon setti maksoi muistaakseni alle viisi euroa. Sen päälle saa hyvin viritettyä muovin luomaan kasvihuoneen tunnelmaa multaan kylvetyille siemenille. Samankokoisissa ja -muotoisissa astioissa on se etu, että niitä saa mahtumaan enemmän rinnakkain ja vierekkäin ilman ylimääräisiä hajurakoja.
 
Tomaatti  Solanum lycopersicum 'Tigarella'





Siemeniä olen tilannut Korpikankaalta ja Exotic Gardenilta sekä Hyötykasviyhdistyksestä ja kuten tuolla myöhemmin mainitsen, tänä vuonna myös Seemnemaailm.ee:n verkkokaupasta. Seemnemaailm toimi huomattavasti nopeammin kuin nämä kotimaiset verkkokaupat. Vain muutama päivä tilauksen tekemisen jälkeen tuli sähköpostiin tilausvahvistus ja lasku. Laskun maksamisesta ei mennyt viikkoakaan, kun paketti odotti postissa. 

Siemeniä tarttuu mukaan myös milloin mistäkin kaupasta, jossa sattuu niitä näkemään. Varta vasten olen siemeniä lähtenyt ostamaan mm. Plantagenista ja rauta- ym. kauppojen kauppojen puutarhamyymälöistä. Tähän mennessä en ole huomannut eroa itävyydessä eri paikoista ostettujen siementen välillä. Katsotaan nyt, miten käy noiden Virosta tilattujen kanssa. 


Eilen avasin tämän kevään kylvöjakson ja tuikkasin multaan  virolaisesta Siemenmaailmasta tilaamiani esikkojen (paitsi tuo kolmas vasemmalta, joka on Korpikankaalta) ja petunioiden siemeniä. Siemenmaailman siemenet ovat merkittävästi edullisempia kuin näistä kotimaisista nettikaupoista tilatut, mutta ainakin noissa tähän mennessä avaamissani pusseissa on todella vähän tavaraa. Pussien tekstit ovat suurimmalta osin venäjänkielisiä, mutta onneksi jokaisesta pussista löytyi kasvin latinankielinen nimi ja lisäksi kuvallista informaatiota.


Petunioiden siement olivat pienissä muoviputkiloissa. Kussakin parhaimmillaan kuusi melko minimaalisen pientä siementä. Siementen käsittely oli vaikeaa, sillä niistä ei mitenkään tahtonut saada otetta ja lisäksi siemenet tuppasivat murenemaan vieläkin olemattomimmiksi osiksi. Kuin hienoksi jauheeksi tai pölyksi. Niinpä odotukset eilen tehtyjen kylvöjen onnistumisesta ovat aika matalat. Jotenkin oli hullua työntää nimilappuja potteihin, kun tuntui, ettei niihin mitään ollut kylvänytkään.


Tuossa hyllyssä on lisää kylvämistä odottavia siemeniä, viime kesältäkin niitä jäi jonkun verran. Ehkä en nyt kuitenkaan hosu kylvöjen kanssa, sillä kylvöksiä ja taimia saa vahtia täällä sisätiloissa seuraavat 3-4 kuukautta. Siinä ehtii muutamaan kertaan miettimään, onko moinen ihan viisasta. Kun sitten kesällä pääsee ihastelemaan ihan itse kasvatettua kukkaa tai maistamaan pikkuruisesta siemenestä puolitoistametriseksi hujahtaneen varren tuottamaa tomaattia, unohtaa nämä sisustukselliset kamaluudet hetkessä.