Kevätpäivän mietteitä

Aurinko, tänään paistoi aurinko. Jo eilen tuntui varsin keväiseltä, mutta auringonpaiste kyllä kruunaa kaiken. Lintujen sirkutus on niin voimallista, ettei siihen voi olla reagoimatta. Keskiviikkona olin aamusella lähdössä liikenteeseen ja oli ihan pakko pysähtyä kuuntelemaan, kun mustarastas jossain kauempana viritteli taianomaista huiluaan. Ympärillä oli harmaata ja lumista, mutta kevät oli saapunut. Siitä ei ollut epäilystäkään.

Eilisestä päivästä iso siivu kului rämpiessä alapihan hangessa ja keikkuessa tikkailla. Leikkasin omenapuita ja muutama oksa tuli napattua kriikunoistakin. Omenapuiden keväinen leikkaustarve on vuosi vuodelta vähentynyt, sillä vesiversot poistan yleensä loppukesästä. Omenapuumme ovat kuitenkin aikamoisia rötkäleitä ja joka kerran niitä katsellessani surkuttelen, etten raaskinut niitä riittävästi leikata silloin, kun ne olivat vielä pieniä. Älkää siis säästelkö oksasaksia puiden varhaisvaiheessa. Alkuvuosien oikeaoppisella leikkaamisella säästää myöhempien vuosien korjaustarpeet ja mokat, joita ei jälkikäteen voi oikein mitenkään korjata.

Omenapuissa oli jo paikoitellen paksuja silmuja, joten sellaiset oksat saivat jäädä rauhaan. Punakanelista ja Huvituksesta leikkasin kumpaisestakin yhden isomman oksan, jotka huitelivat kohti taivaita. Niitä katsellessani ymmärsin, ettei parane sääliä yksittäisiä kohtisuoraan ylöspäin suuntauvia oksia, vaan napsaista ne samantien pieninä. Niistäkin kasvaa ajanoloon paksuja jötiköitä ja niiden leikkaaminen siinä vaiheessa voi olla uhka koko omenapuulle.

Lämpötilaerot talon eri puolilla ovat nyt melkoiset. Keittiön ikkunan mittari mittaa varjoisaa paikkaa ja sinne ei aurinko juurikaan ulotu. Siellä lämpö oli tänään korkeimmillaan 1.6 astetta, kun taasen pihan aurinkoisemmalla puolella lämpötila kipusi 6 asteeseen. Pälvipaikkoja alkaa ilmaantua pihamaalle sinne tänne, vaikka yleisilme onkin edelleen hyvin luminen ja talvinen.

Lunta siis riittää edelleen, mutta kyllä sen pinta vajoaa ihan silmissä. Lumen rakenne on lisäksi muuttunut hyvin huokoiseksi ja pienikin tumma väripilkku lumen läheisyydessä näyttää sitovan aurinkoa ja sulattavan lunta ympäriltään.

Vielä ei pihamaalla olla siinä pisteessä, että lunta kannattaisi siirrellä yhtään mihinkään. Mutta heti, kun alkaa ilmestyä isompia pälvipaikkoja, tartun lapioon ja hajotan paksumpia lumikasoja sulamaan auringonläikkiin. Hölmöläisen hommaa ehkä, mutta kyllä kevättä pitää vähän avittaa.

Eilen omenapuiden latvuksissa keikkuessa mietin, että kunpa oppisin nauttimaan näistä kevätpäivistä vähemmällä kiireellä. Tietenkin sitä odottaa näkevänsä piippoja siellä ja täällä ja pääsevänsä tönkimään multaa. Se hetki tulee kuitenkin yllättävän nopeasti ja yhtäkkiä sitä huomaa, että sekin hetki meni jo. Jospa yrittäisi nauttia ihan jokaisesta hetkestä kerrallansa kiiruhtamatta mielessään jo seuraavaan. Kunpa oppisi unohtamaan sittenkun-elämän ja osaisi ottaa vastaan jokaisen pienen ilon sen mittaisena ja kokoisena, kun se vastaan tulee. Kevään etenemiseen en voi mitenkään vaikuttaa. Voin vain ottaa vastaan sen sellaisena kuin se tulee. Miksi siis en nauttisi kevään jokaisesta hetkestä.