Sivut

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kilpailla voi reilustikin


Tähän aikaan vuodesta tulee vielä iltaisin katseltua telkkua. Aika vähän sieltä tulee sellaista, jonka nimenomaan haluaisi nähdä. Brittiläiset- ja saksalaiset dekkarisarjat ja luonto-ohjelmat ovat ehkä niitä, joita hakaudun katsomaan. Tosi-tv-ohjelmista suurimman osan ohitan pikaisesti kanavaa vaihtamalla. Yksi ohjelma on kuitenkin vienyt sydämeni ja sitä pyrin katsomaan säännöllisesti. Se on Master Chef Australia.


En ole alkuunkaan mikään intohimoinen ruoanlaittaja. Ylipäätään pyrin välttämään sitoutumista kaikenlaisiin sarjoihin, sillä en halua, että elämääni säätelee kellontarkasti tv-ohjelmat. Master Chef Australia on vain niin koukuttava ohjelma ja ainakin minut sitä saa katsomaan ohjelmaan sisältyvä inhimmillisyys.


Sama formaatti pyörii ympäri maailmaa, mutta muualla pääosassa on kaikki muu kuin ruoka. Kilpailijat puukottavat mennen tullen toinen toisiaan selkään ja tuomaritkin ovat kaikkea muuta, kuin objektiivisia. Ehkä joitakin katsojia kiinnostaa kilpailijoiden alatyylinen mollaus ja ohjelman käsikirjoitukseen ennakolta sisällytetty dramaattisuus. Minua ei. Minulle tulee paha mieli ja koko ohjelma on silmissäni kuin suurta ja hieman kyseenalaista teatteria. Mitä se varmasti onkin.


Master Chef Australiassa kilpailijoita kannustetaan ja kehutaan. Heidän ulkonäköönsä tai persoonaansa ei puututa. Ohjelmasta puuttuu kokonaan henkilökohtaisilla tragedioilla mässäily. Kilpailijat tuntuvat ihan aidosti kisaavan ruoan valmistuksen merkillisyyksistä, eikä suinkaan siitä, miten paljon itse kukin saa medianäkyvyyttä kulloisessakin jaksossa. 


Kilpailun edetessä taso nousee ja tahti kiihtyy. Kilpailijoiden paineet ovat kovat ja murtumisia tapahtuu. Kilpailijan epäonnistumista ei kuitenkaan nosteta tikun nokkaan, vaan niin kumppanit kuin tuomaritkin näyttävät inhimmillisen puolensa; halaavat, lohduttavat, rohkaisevat, kannustavat. Kun ruokia arvostellaan, niistä nostetaan esiin posiviitiset puolet, eikä kilpailijoita muserreta tarpeettomilla negatiivisilla lauseilla.


Uskon, että jokaisessa ihmisessä on enemmän hyvää kuin pahaa. Se hyvä voidaan saada esiin uskomalla siihen ja kannustamalla myös ihmistä itseään luottamaan omiin kykyihinsä ja löytämään omat hyvät ominaisuutensa. Juuri näistä syistä pidän Master Chef Australiasta ja haluan katsoa sen jokaisen osan. Siinä kilpaillaan reilussa hengessä korostaen sitä, että jokainen ihminen on jollain alueella hyvä. 


Vaikka kilpailusta putoaa viikottain yksi henkilö pois ja kilpailun voi voittaa vain yksi ihminen, tuntuu, että kilpailussa kuitenkin kaikki tavalla tai toisella voittavat. Jokainen osanottaja löytää kilpailun aikana omat vahvuutensa ja saa kannustusta ja rohkaisua löytää paikkansa alueella, johon heitä vetää into ja rakkaus ruokaan. Myös katsoja voittaa huomatessaan, että kilpailla voi reilusti murtamatta itseään tai kilpakumppaniaan.

  
Master Chefiä katsellessani ihailen aina ruokatarpeiden laadukkuutta. Etenkin hedelmät ja vihannekset ovat aivan mahtavan kokoisia ja hyväkuntoisia. Yrttien laajaa kirjoa ihaillessa tulee aina välillä miettineeksi, millaista olisi olla oman puutarhan laittaja jossain lämpimämmässä asuinpaikassa.

Muistakaa käydä kokeilemassa arpaonneanne. Täällä on tarjolla lippuja kevään puutarhamessuille Helsinkiin 7.-10.4.

 

30 kommenttia:

  1. Olen huomannut saman asian,että aussi versiossa kannustetaan. Kannustamista meidän suomalaisten pitäisi tehdä enemmän. Liian helposti menemme negatiivisuuden puolelle. Kiitos tästä hienosta postauksesta ja hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustus ja kehut eivät ole keneltäkään pois. Niitä voi jakaa loputtoman paljon.
      Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Minkäkin seuraan joitakin ruokaohjelmia. Ovat mielenkiintoisia. Tykkään myös ruoanlaitosta, joten joitakin vinkkejäkin voi niistä saada.

    VastaaPoista
  3. En ole tuota aussiohjelmaa katsonut ollenkaan. Suomalaisia ruokaohjelmia olen kyllä seurannut. Ruokaohjelmia on telkkarissa tosi paljon. - Mukavaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  4. Erinomaisia ruokaojelmia on tosiaan tarjolla vaikka kuinka paljon. Itse teen vain perushuttuja ja leipomuksia, mutta on hauskaa katsoa kuinka jotkut osaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussapuskaa minäkin enimmäkseen teen. Master Chefin seuraaminen on pikemminkin viihdykettä.

      Poista
  5. Katson vain vähän televisiota, mutta ihanan herkulliset kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman telkkuakin voi elää. Kunhan taas pihaan pääsee, telkku pysyy kiinni.

      Poista
  6. Minunkin lemppariohjelma on Australian Master Chef. Se ilahduttanut talvi-iltojani usean vuoden ajan. Pohdimmekin kerran, miksi juuri tämä ruokaohjelma on niin koukuttava ja päädyimme samoihin perusteluihin kanssasi. Lavasteetkin tuovat lämpimän ilmapiirin. Jos joku jakso jää katsomatta, se ei haittaa. Ohjelman setämiehet ovat suosikkejani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, yksittäisen jakson väliin jääminen ei haittaa tahtia. Ja totta, setämiehet ovat mainioita persoonia.

      Poista
  7. Aika vähän telkkua tulee katsottua. Melkein valikoima painottuu noihin dekkareihin (ei liian jännittäviin) ja luonto-ohjelmiin. Kun katselee päivän tv-ohjelmakattausta, siellä tosiaan komeilee melkoinen lista jos vaikka millaista ruokaohjelmaa sekä painonpudostusohjelmaa. Pihaohjelmia kaipaisin juuri nyt ennen pihatöiden alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin pihaohjelmat tulee ohjelmistoon juuri silloin, kun mieluiten touhuaisi ulkona. Nyt niitä olisi aikaa katsoa, vaan eipä tule ainuttakaan.

      Poista
  8. Kuulostaa todella kivalta ja olen kuullut samaa tuosta ohjelmasta muiltakin! En silti ole katsonut, kun ruuanlaitto ei kiinnosta senkään vertaa, että jaksaisi katsoa kun toiset laittavat ruokaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Master Chef on ehkä enemmän kuin ruokaohjelma. Käy jännityksestä ja viihteestä. Mutta ilman muuta ruoalla on siinä suuri rooli.

      Poista
  9. En juuri seuraa mitään kilpailuohjelmia juuri tuosta syystä, että osallistujia arvostellaan ja karsitaan säälimättä ihmisparkoja, jotka ovat panostaneet kisaan sydänverellään. Täytyypä kurkistaa tätä sarjaa - ruoka on toki mieluinen aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykkää ihmisten lyttäämisestä, vaikka kuinka olisivat vapaaehtoisesti ohjelmiin menneet. Minusta Master Chefin Australia on erilainen ja sitä katselee hyvällä mielellä.

      Poista
  10. Mukavaa, että kilpailuohjelmissakin kannustetaan ja opetellaan löytämään niitä vahvuuksia. Hieno asia!
    Muuten ole aika huono television katsoja. Jotenkin se jäi pois pikkuhiljaa sitä mukaa, kun televisioon tuli erilaisia sensaatio- ja "mollausohjelmia". Hienoa, jos nyt ollaan menossa parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselen televisiota valitsemalla ohjelmat etukäteen. Meillä telkku ei juurikaan ole aina avoinna taustalla. Niitä mollausohjelmia siellä riittää nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa.

      Poista
  11. Ihanasti olit kiteyttänyt tämän ohjelman! Minäkin tykkään seurata sitä vaikka kaikenlainen muu kilpailu pelottaa ihan kamalasti. Haluan aina ajatella, että tämä meidän puutarhayhteisömme olisi hiukan samanlainen, kannustava ja iloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, MCA:ssä on paljon samaa hyväntuulisuutta ja kannustavuutta kuin täällä puutarhablogistaniassa.

      Poista
  12. Minullakin Master Chef Australia on ainoa ohjelma jota seuraan. Ja juuri sen positiivisuuden takia. Muutama vuosi sitten tuli australialainen sarja Remontoijat josta pidin myös paljon. Siinäkin kilpailtiin kovaa, mutta silti muita kannustaen ja arvostaen. Maailmassa on niin paljon negatiivisuutta, etten halua sitä televisiosta katsella. Aurinko paistaa ja lumet sulaa. Hyvää kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin jonkun osan Remontoijia katsoa. Nyt muistan, kun sen mainitsit.
      Kiitos, hyvää kevättä sinullekin. Muutamaksi päiväksi onkin luvattu hienoja ilmoja.

      Poista
  13. Olen kuullut muidenkin kehuvan tuota Master Chef Australiaa. Itse en ole innostunut ruokaohjelmista, vaikka ruuanlaitosta tykkäänkin. Minä katselen mieluusti tositv:tä, esim. Poliisit on oma ykkössuosikkini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliisia katsotaan joskus viikonloppuna, kun poika on täällä saunomassa. Hänellä ei ole juurikaan aikaa kotonaan katsella telkkua, joten saatamme seurata monta Poliisin osaa perättäin.

      Poista
  14. Katsoin kyseistä ohjelmaa joskus sattumalta ja jäin koukkuun. Se on ohjelma, josta jää hyvä mieli sekä himo tehdä jotain hyvää ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen tosiaankin jää koukkuun ja päällimmäiseksi ohjelman loppuessa on hyvä mieli.

      Poista
  15. Me ollaa kans koukussa tuohon, jopa niin pal, että nauhotetaan se. Eikös se Leinon Eino kirjottanut " Pahha ei oli kukaan ihminen, vaan toinen on heikompi toista.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei enää nauhoiteta, kun väliin jääneet jaksot voi myöhemmin katsoa Ruutu-arkistosta. Juuri niin Eino Leino runossaan sanoi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!