Sivut

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kevätrakkautta

Raparperi kurkistelee

Tänään oli aivan huippuhieno kevätpäivä. Aurinko paistoi välillä täydeltä taivaalta, välillä vähän pilvien lomasta. Tuuli aika navakastikin, mutta ei laisinkaan kylmästi. Mistä lie, etelämeren saarilta puhaltanut. Ihanasti, mielestäni.


Pesin pari koneellista pyykkiä ja koneen lingotessa puhdistin pyykkitelineen naruineen. Sitten vain lakanat ulos liehumaan. Hetkessä kuivuivat. Että voikin olla mukavaa ripustaa märkää pyykkiä aurinkoisella pihalla lintujen laulaessa ympärillä.


Rapsuttelin siellä täällä pihamaalla ja pääsinpä jo keräämään kotiloitakin. En katsonut, onko niissä eloa vai ei. Pääsivät etikkapurkkiin marinoitumaan. Säästän pesuainepurkit ja lorautan sitten vähän etikkaa tyhjään purkkiin. Kun purkki on riittävän täynnä kotiloita, sen voi sellaisenaan laittaa roskiin. Voinhan minä toki marinoidut kotilot lahjoittaa eteenpäinkin, jos vain joku keksii niille käyttöä.


Eilen näin peipposia ja tänään kuulin niiden laulavan. Näin myös keltaisen perhosen liihottelevan alapihalla. Metsänreunan tuomessakin on jo ihan vihreät silmut.


Auringossa lämpömittari nousi 15 asteeseen, mutta nyt pilvien täyttäessä taivaan ja sateen rummuttaessa terassia lämpötila putosi vauhdilla kymmeneen asteeseen. Huikeaa sekin. Sanotaan, ettei tavaraan saisi rakastua. Mutta entä kevääseen? Saako kevääseen rakastua? Ei mahda mitään, rakastuin jo!
 

36 kommenttia:

  1. Kylmissään tuo raparperi raukkis on. Kevät on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisesti rapsku punnertaa itsensä jään läpi.

      Poista
  2. Saa rakastua...minä rakastun joka vuosi uudestaan <3 Minäkin viikonloppuna kuivasin pyykit ulkona narulla! Seuraavat sitten jouduinkin laittamaan kellarikerroksen telineelle kuivumaan kun on ollut niin vaihtelevat ilmat...täälläkin sataa nyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade sulattaa lumet ja jäät. Ei harmita yhtään, kunhan välillä paistaa.

      Poista
  3. Kevääseen rakastuminen on luvallista: joka vuosi se hullaannuttaa kukkineen, lauluineen ja pyykin ulkokuivatuksineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi sama juttu, eikä kyllästytä tippaakaan.

      Poista
  4. Hetken mietin, että missä oikein oli kaunis ja lämmin ilma tänään? Kun itse on töissä niin ei tuollaista huomaa ; ) Ilman muuta saa kevääseen rakastua ja kiintyäkin niin, ettei malttaisi irti päästää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksipä olikin niin hurmaava päivä, kun sen saattoi viettää omalla tavallaan. Neljän seinän sisällä siitä ei olisi päässyt nauttimaan.

      Poista
  5. Kevät on ihana, kukapa ei sitä rakastaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en ole vielä kevättä inhoavaa ihmistä tavannut.

      Poista
  6. Täälläkin on yksi kevääseen rakastunut. <3
    Ihana fiilis tulee pyykeistä narulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että meitä on niin paljon. Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta.

      Poista
  7. Jestas, mikä voimapesä tuo raparperisi! Rakkautta ilmassa täälläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aikamoinen tehopakkaus varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn.

      Poista
  8. Kevät on vuoden parasta aikaa <3. Ihana kun linnut ovat taas palanneet matkoiltaan ja maasta punkee kaikki vanhat tutut kukkaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt on luonnossa sellainen sirkutus ja ääniä jos jonkinlaisia.

      Poista
  9. Voi ihanaa, onnea teille lämmöstä! Meillä on ollut kylmää ja sateista. Kyllä kevääseen voi rakastua joka vuosi uudestaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on muutaman tunnin satanut, välillä aika rankastikin, joten enää ei kovin lämmintä ole. Mutta se tulee uudelleen. Ellei huomenna niin jonain toisena päivänä.

      Poista
  10. Ulkona kuivatun pyykin tuoksu on ihana. Mukavaa, kun siitä pääsee taas nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella ehtii ihan unohtaa, mitä kaikkea mukavaa kevät tuo tullessaan.

      Poista
  11. Minä käytin koiran päivällä kerran pihalla pissalla - olipa lämmintä! Vaan kun etätyöpäivä oli ohi, pilvet olivat täyttäneet taivaan ja tuuli piiskasi luontoa. Eikä kauaakaan, kun alkoi jo sataa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko illan on täälläkin satanut, mutta onneksi ehdin nauttia aurinkoisesta jaksosta.

      Poista
  12. Joo, kyllä kevääseen on helppo rakastua!
    Täällä on satanut koko päivän, että kyllä lumet saa kyytiä!

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, että olet saanut nauttia tästä hennon lämpöisestä päivästä. Itse sain hetkittäin töissä juosta pihan poikki, nekin hetket tuntuivat huumaavilta. Ja kyllä, kevääseen saa ja täytyy rakastua <3

    VastaaPoista
  14. Ihanaa kun aurinko oli teillä kylässä, meillä tuuli ja satoi! No routa sulaa! Ihanasti pyykit tuulessa hulmuavat ja tulee ihana tuoksu! Kevääseen saa ja pitää rakastua aina uudelleen ja uudelleen!

    VastaaPoista
  15. Tänään on tuntunut monella tapaa ihanan keväiseltä. Kevääseen voi rakastua. Se onneksi vielä toistuu joka vuosi.

    VastaaPoista
  16. Meillä on ollut sateista lähes koko päivän :(

    VastaaPoista
  17. Sitäkö tämä joka keväinen tunne on...rakkautta💕 Itsekin olen nauttinut auringon kuivattamista pyykeistä, joka viikkoinen pyykkipäivä ei tunnu niin työläältä, kun pyykit kuivuvat super nopeasti ulkona.

    VastaaPoista
  18. Onpa kiva kun teillä on ollut aurinkoista. Meillä on satanut koko päivän, mutta lähipäiville on luvattu myös aurinkoa. Ihana tuo raparperi.

    VastaaPoista
  19. Ihana tuo raparperi. Pyykit narulle! Ihanaa... ei ihan vielä, mutta kohta!

    VastaaPoista
  20. Aikka päivää mä ole rakastun kevääsee..ja viell syvemmäkse se laajenee!

    VastaaPoista
  21. Saa rakastua!!!! Mikä ihana tuoksu onkaan pyykeissä, jotka kuivuvat ulkona :) Kevät <3

    VastaaPoista
  22. Minä sairastuin yllättäen kevätflunssaan ja harmittaa todella paljon, kun ei pääse pihalle pihatöitä tekemään nyt, kun ilmat olisivat suosiolliset.

    VastaaPoista
  23. Pyykin liehutus ulkona on yksi kevään kohokohta. Onneksi se on mahdollista ja sallittua täällä suomalaisessa maaseutualueella!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!