Sivut

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Tupla-Ellenit


Ulkona on aika kalsa ilma ja sateitakin on luvassa. Lohduttaa siinä mielessä, kun en kuitenkaan ehdi pihamaalle touhuamaan.

Ostin kuvan Double Ellen -jouluruusun kolmisen viikkoa sitten ajatellen sen istuttamista myöhemmin pihamaalle. Alkuun se totutteli viileyteen autotallin +8 asteessa ja viikko sitten laitoin sen lasittamattomalle ulkoterassille kahden kerrotun esikon kanssa. Hyvin näyttävät pärjäävän, vaikka joinain öinä on ollut pikkupakkasiakin.


Samanaikaisesti ostin myös hieman vaaleamman Double Ellenin, joka on saanut saman kohtelun. Nyt myös se asustaa terassilla pikkuorvokkien kanssa odottamassa maahanpääsyä. Ellenit ovat aika pienikokoisia, joten ehkä annan niiden kasvattaa kokoa ja juuria ensin ruukkuistutuksissa. Tässähän on koko kesä edessä löytää niille hyvä kotipaikka puutarhasta.


Krassitkin on jo ajat sitten leivän päälle leikattu ja syöty, joten uuttakin voisi kylvää. Nyt on kuitenkin sen verran puutarhaelämää haittaavia velvollisuuksia, että jääköön toiseen kertaan.

Messuhömpötykset siintävät jo lähellä. Niitä odotellessa mukavia arkipäiviä teille kaikille!
 

29 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan kauniit Ellenit, minäkin haluan tuollaiset ja valkoisen kerrotun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla saattaa tupla-Elleneitä löytyäkin. Omani ostin Espoon Puutarhanikkareilta.

      Poista
  2. Voi kuinka kaunis jouluruusu, upea väri! Krassit on jo täälläkin syöty. Keittiön nurkassa nököttänä kasvari sen sijaan täyttyy päivä päivältä! Messuja odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krassia pitäisi kylvää vähän väliä, että sitä riittäisi tasaisesti leivälle leikattavaksi.

      Poista
  3. Oi kun kauniit kukkaset, ihan wau tuo tummempi Ellen.
    Messuja täälläkin odotellaan, Turkuun en ennättänyt mutta Helskinki kutsuu :)
    Mukavaa messuilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuviikko on luvattu sadetta, joten hyvin raaskii kierrellä päivän messuilla.

      Poista
  4. Ihanat jouluruusut, tsemppiä kiireisiin ja velvollisuuksiin!

    VastaaPoista
  5. Voi ku on namit Ellenit! Mun Ellen, se joka kukkii syksyllä, näyttää aika kuallehelta. Niinku pikkuusen pelekäsin käyvänki. Aika näyttää, herääkö se henkihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa se perinteinen, vaalea ja yksinkertainen olla kaikkein kestävin.

      Poista
  6. Ellenit ovat niin ihania! Mulla on Double Ellen Pink, -Red ja -Picotee pärjännneet monta vuotta talon päädyn varjopenkissä. Usein ne ovat kukkineet jo syksyllä ja jatkaneet kukintaa taas keväällä! Viime talven aikana niistä kuolivat taas kaikki lehdet, mutta kukkanuppuja on vaikka kuinka. Uudet lehdetkin kasvavat taas kesän aikana!
    Messuja niin odotellaan kyllä, vielä pari viikkoa, niin lähdetään Tukholmaan....
    Puhtia sinulle velvollisuuksiin, mulla oli velvollisuuspäivä eilen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä minäkin sinne Tukholman messuille lähden, mutta ei nyt sitten tänä vuonna. Unelmia pitää aina olla tulevaisuuden varalle.

      Täytyy miettiä tarkasti, mihin Ellenit istutan, jotta niistä olisi iloa tulevillekin vuosille.

      Poista
  7. Ellenit on niin kauniita. Onnea valmistautumiseen ja velvollisuuksiin. Laittelehan sitten kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinne messuille kameran kanssa on aikomus mennä.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Niin ovat, tykkään niistä paljon itsekin. Toivottavasti saan ne menestymään.

      Poista
  9. Voi että, mitä kaunokaisia ovat nuo kerrotut jouluruusut! Olen joutunut suojaamaan maasta nousevat kukkanuput, sillä ne ovat jänöjen herkkua. Toivottavasti suojat pysyvät ja pääsemme nauttimaan kukista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään jänikset ovat nyt kovin aktiivisia. Krookuksistakin tykkäävät, mutta meillä ne eivät vielä kuki.

      Poista
  10. Oi, ovatpa kauniita jouluruusuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pienikokoisia, mutta ihastuttavia. En päässyt kaupassa niiden ohi.

      Poista
  11. Ihanat Ellenit♥, näitähän pitää hankkia tänne varjopaikkoihin.
    Minulla on maalla yksi valkoinen jouluruusu ja näytti olevan hengissä joten kuten.

    VastaaPoista
  12. Todella kauniit Jouluruusut olet ostanut.
    Kyllä varmasti sinun pihallasi hyvässä hoidossa kasvavat ja kukoistavat.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihanan suloiset jouluruusut! Herkulliset krassit :)
    Ensi viikonlopun jälkeen sitten saakin katsella paljon messupostauksia, tuntuu monet menevän sinne :) Ihan kiva!

    VastaaPoista
  14. Kauniit ja kauniin väriset jouluruusut.

    VastaaPoista
  15. Kauniin väriset Ellenit <3

    VastaaPoista
  16. Voi ihmw noita Elleneitä! Minä kun luin ensin, että Tupla-Ellit ja ajattelin, että ei kai puutarhureilla tuollaisia 'ellejä' ole, eikä varsinkaan tuplia. Lihaksia vain!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!