Kitkemistä ja kurittomuutta

Mehitähden kukintaa kannattaa katsella lähempää

Torstaiaamusta sunnuntai-iltaan satoi enemmän tai vähemmän kaatamalla. Pitkään ja hartaasti. Perjantai-iltana sää selkeni muutamaksi tunniksi ja silloin ryntäsin kiiren vilkkaa leikkaamaan nurmikkoa. Tilapäinen auringonpaiste sai ilman väreilemään kosteaa lämpöä ja pian oli pakko riisua villatakkikin.

Kun nurmikko oli saatu lyhyempään kuosiin, innostuin kitkemään rikkaruohoja. Ah, ihanuutta, miten helposti rikat lähtevätkään kosteasta maasta. En yksinkertaisesti malttanut lopettaa kesken, vaan jatkoin penkki toisensa perään nyhtämistä ja haraamista.

Päivänlilja-penkki putsattuna

Eihän sitä auringonpaistetta sitten ihan iltaan saakka kestänyt, vaan runsaan kolmen tunnin ilottelun jälkeen taivas vetäytyi jälleen pilveen ja pian niskaani alkoi putoilla raskaita sadepisaroita, joista sitten kehittyihin taas ihan kunnon sade.

Sunnuntaina sade onneksi loppui aamupäivän aikana ja pääsin vihdoin jatkamaan kitkentäurakkaani. Kynsinauhat ovat vieläkin, useista pesuista ja jynssäyksistä huolimatta ihan mustat. Olihan minulla hanskat kädessä ja välillä kävin niitä puhtaisiin vaihtamassakin. Silti ylenmääräinen märkyys ja kosteus multaisessa maassa imeytyi hanskoihin ja sitä myöten kädet ovat kaikkea muuta, kuin hoidetun näköiset.

Kitkemisten loputtua siirryin istutushommiin. Enää ei tarvitse yösydännä miettiä, mihin minkin kasvin sijoittaa, sillä joitakin yksittäisiä ja kasvua purkissa jatkavia lukuunottamatta kaikki on nyt multaan peitetty. Olin toki paperilla sommitellut istutuspaikat, mutta niinhän siinä aina käy, että todellisuudessa ne paikat muuttuvat melkoisestikin. Ja jokunen vanha kasvi vaihtoi paikkaa uusien tieltä. Kerrankin sateesta oli todellinen hyöty, sillä se kasteli sopivasti kaikki juuri istutetut taimet. 

Ehdin jo etukäteen murehtia, minne saan kaikki haalimani kasvit taas sijoitettua. Ei tullut ongelmaa, sillä aukkopaikkoja löytyy edelleen. Viime kesänä muokkasin ja uudistin monia kukkapenkkejä melkoisesti. Kiemurapenkin kaivoin nurin niskoin viime vuoden elokuussa kokonaan, koska pikkutalvio oli valloittanut siitä joka nurkan. Talvion poistamisen jälkeen istutin vanhat kasvit takaisin penkkiin, mutta niistä talvi vei suurimman osan. Ei noussut värimintut, ei palavarakkauskaan.

Päivänliljapenkin päästä kaikki jaloruusut ovat heittäneet henkensä. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, ettei siellä kovin montaa ruusua ollutkaan. En ole vuosiin juurikaan jaloruusuihin panostanut. Nyt puutarhassa on yksi ainokainen jaloruusu ja se nousee kesä toisensa jälkeen tanakkana kurgaanin pikkusydänten joukosta. Nuppu on täynnä kirvoja, jotka pyyhkäisin paljaalla kädellä pois. Illalla ruusua kuvatessani samanlainen joukko oli jälleen löytänyt tiensä nuppuun.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Sateiden jäljiltä puutarhassa löytyy tuettavaa ja korjailtavaa. Monenlaista kurittomuutta pitkin poikin. Punapäivänkakkara oli ihan vaivihkaa avannut nuppunsa, mutta korkeat ja hontelot varret rötköttivät pitkin pituuttaan muiden kukkien päällä ja lomassa. Se sai tuet pysyäkseen pystyssä.

Reunuspäivänkakkara - Tanacetum parthenium

Reunuspäivänkakkara on tehnyt valtaisan määrän siementaimia pikkupuutarhan kivipenkkiin. Emotaimi kuoli talven aikana, mutta pikkuisia riittää. Kunhan kerkeän, käyn jokusen taimen siirtämässä toisaalle.

Vaaleanlilan pioniunikon taimia on sekä ruusupenkissä, että omenapuiden alla. Omenapuiden alta rikkaruohoja kitkiessäni siirsin joitakin pioniunikon taimia parempiin paikkoihin. Saa jatkossakin siementää ja levitä sinne tänne. Muutama hippikukka akileijojen ja sormustinkukkien lisäksi sopii hyvin yllättämään iloisesti.

Taponlehti - Asarum europaeum

Taponlehti oli talven jäljiltä kurjassa kunnossa, mutta juuret eivät ole olleet moksiskaan ja nyt kasvi taas jatkaa valloitusmatkojaan. Tässä se pyrkii jo ylös tai alas portaita pitkin. Ja kuka vielä väittää, että taponlehti on varjon kasvi. Meillä se viihtyy erinomaisesti myös auringossa.

Rohtosormustinkukka - Digitalis purpurea

Myös sormustinkukka on löytänyt itselleen vakiopaikan portaiden askelvälissä. Viime kesähän oli aikamoista sormustinkukkien ilotulitusta, mutta tästä kesästä ei ihan yhtä runsaskukkaista ole ilmeisesti tulossa. Kiva silti, että tämä oman tiensä kulkija on vihdoin kotiutunut puutarhaani - vaikkakin varsin omituisiin paikkoihin. Kasvakoon, missä parhaiten viihtyy. Itsepäisyydessään se on oiva kasvattaja tällaiselle perfektionistille, jolla on paha taipumus järjestellä sellaistakin, mikä ei toisten tahtoon helpolla taivu.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Ihanimman yllätyksen löysin rikkaruohoja kitkiessäni päivänliljapenkistä. Sain Tylsä Mörökölliltä valkoisen sinivaleunikon siemeniä, joista taimeksi kasvoi muutama kappale. Taimet istutin viime loppukesästä penkkiin ja ne lähtivät keväällä heti kasvuun. Olen vahtinut nuppuja ja odottanut jännityksellä kukan avautumista. Siinä sitten rikkaruohojen parissa kykkiessäni ihan sävähdin huomatessani nupusta näkyvää lilaa terälehteä.

Tänään kukka on varmaan jo kokonaan avautunut, joten täytyy käydä sitä ihailemassa ja kuvaamassa. Toinenkin nuppu odottelee avautumistaan. Vieressä olevassa taimessa ei näy nuppuja. Mielenkiintoista nähdä, ovatko molemmat tällaisia sinililoja, vai tuleeko toisesta kenties valkoinen. Ihan sama, minkä värinen. Tällaiset pienet onnistumiset ovat niitä puutarhurin suurimpia iloja.

Poimulehti- Alchemilla vulgaris

Juhannukseksi on luvattu aurinkoa, lämpöä, vesisadetta ja ilmeisesti ihan kaikenlaista säätä. Harmi, ettei tuosta voi valita itselleen sopivaa, mutta toivotaan, että vaikka vettä tulisikin, sitä ei sataisi tuntitolkulla putkeen. Eiköhän viime päivien sateilla pärjätä taas hyvän matkaa eteenpäin.

Mukavaa juhannusviikkoa kaikille!

PS. Toisinaan tämä bloggerin käytös menee täysin yli hilseen. Nyt oikeasta sivupalkistani on kadonnut seuraamieni blogien luettelo. Asetuksissa se näkyy, mutta ei blogissa. En tajua - tätäkään.