Sivut

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Visiitti Vanha Raumassa


Vaikka olen syntyisin satakuntalainen ja seudulla asuu edelleen melkoinen joukko sukulaisia, tulee siellä päin vierailtua luvattoman harvoin. Ja silloinkin, kun auton nokan Satakuntaan suuntaa, kohteena on suvun vanhukset, joiden luona aika hurahtaa niin, ettei mihinkään kotiseuturetkiin mahdollisuuksia jää.


Kun tieto bloggaajatapaamisesta Raumalla tuli, päätin oitis yhdistää reissuun myös omia tutkimuskohteita. Tässä tapauksessa Vanhan Rauman, jossa tapahtuneesta edellisestä reissusta taitaa jo kohta olla 7-8 vuotta.


Edellisen Rauma-reissun aikaan taisi olla helteinen heinäkuun lauantai. Kaupunki kuhisi ihmisiä, niin suomalaisia kuin muualta tulleita turistejakin. Kuvaaminen oli silloin hankalampaa, kun aina oli jonkun käsi tai pää etsimessä. Nyt sai lähinnä väistellä pysäköiviä autoja, joita kapeillakin kaduilla kulki ihan riittämiin. Muuten oli melkeinpä aavemaisen tyhjää ja hiljaista.


Vanha Rauma on Raumalla sijaitseva vanha puutalokaupunginosa. Se on Pohjoismaiden laajin, yhtenäisin ja parhaiten säilynyt vanha puukaupunkialue, jonka asemakaava periytyy jo keskiajalta. 

Vanha Rauma valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 ja se on myös yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Vanha Rauma on vilkas kaupankäynnin keskus, jonka katukuvaa värittävät useat pikkuliikkeet sekä kahvilat ja ravintolat. Alue on Rauman tunnetuin ja merkittävin matkailunähtävyys, joka on Unescon maailmanperintöasemansa vuoksi myös ulkomaisten turistien suosiossa. Lähde: Wikipedia.


Yksi kolmesta Vanhan Rauman aukioista eli Hauenguano


Kitukränn on tiettävästi Suomen kapein katu ja sen leveys on noin kolme metriä. Se taisikin olla yksi niitä harvoja paikkoja, jonne kukaan ei ollut autoaan parkkeerannut.

Kitukränn Kuninkaankadulta katsottuna


Netistä luin, että Vanha Rauma voitti Porvoon vanhan kaupungin kisassa maailmanperintöluetteloon pääsystä, koska museovirasto piti sitä maltillisemmin restauroituna sekä vilkkaan liike-elämänsä ansiosta sosiaalisempana

Minustakin Rauma on eheämpi puutalokokonaisuus Porvooseen verrattuna, mutta vilkkaassa liike-elämässä se kyllä näin vierailijan näkökulmasta jää tänä päivänä kirkkaasti jälkeen porvoolaiselle meiningille. Kävin edellisen kerran Porvoossa viime elokuussa ja vaikka pienillä kaupoilla ja kahviloilla meneekin uutisten mukaan aika heikosti, oli Porvoossa kivoja putiikkeja toinen toisensa vieressä. Itse asiassa kummastelin, miten vähän Vanha Raumalla oli myymälöitä ja kahviloita. Mistähän ne ulkomaalaiset turistit ostavat postikorttinsa ja turistikrääsänsä, kalliimmista design-esineistä puhumattakaan? Ajavat varmaan jonkin matkan päässä sijaitsevaan jättikokoiseen Prismaan tai Citymarkettiin.


Vanhan Rauman jokaisella talolla on oma nimensä, jotka on kirjoitettu talon julkisivuun kiinnitettyyn soikeaan kylttiin. Nimet ovat kaupunginvaltuuston suosituksen mukaan yleensä Rauman murteen genetiivimuodossa.


Vaaleanpunaisessa rakennuksessa sijaitsee Rauman taidemuseo. Se meni kiinni klo 15, kuten moni muukin paikka kesäisenä perjantaipäivänä. Jälkikäteen huomasin, että Vanha Rauma avautuu toden teolla ulkopuolisille vasta juhannusviikolla, jolloin aukioloajat hieman pitenevät. Onko kaupungin hiljaisuuteen syynä lyhyet aukioloajat vai aukioloaikojen lyhyyteen vähäinen asiakaskunta? Muna-kana -kysymys kaiketi.


Kauppakatu ja Kuninkaankatu pääkatuina ovat aika leveitä ja niissä pysäköinti oli järjestetty vain kadun toiselle puolelle. Vanha Rauma on asuttu kaupunginosa, asukkaita siellä on noin 800. Siltä osin ymmärtää, että autolla pitää päästä kotiovelle saakka. Silti minua häiritsee, että noinkin ainutlaatuisen paikan jokaisella kujalla on voitava kulkea autolla. Hyvin siellä nyt mahtui kulkemaan niin jalkaisin kuin autollakin, mutta pahimman turistitulvan aikaan varmasti nyppisi jatkuvasti väistellä kaupunkimaastureita. Paikka on sen verran pieni, että tuskin kenenkään elämä kovin paljon vaikeutuisi autoilun rajoittamisesta.





Puutarhahörhön näkökulmasta jäin kaipaamaan myös kukkalaatikoita ikkunoiden alle, amppeleita ovenpieleen ja kesäkukkaistutuksia rappusille. Niitä oli äärimmäisen vähän. Viime kesänä Porvoossa ihastelin ihmisten kekseliäisyyttä ja luovuutta sisäänkäyntiensä koristelemisessa niin kesäkukilla kuin muillakin tavoin. Samasta ilmiöstä pääsee nauttimaan jo Helsingin kivisessä ytimessä käydessäänkin, joten raumalaisten koristelemattomuus vuoden kukkaisimpana ajankohtana tuntui hieman oudolta.


Paikallislehtiä Raumalla lukiessani saatoin todeta, että kaupunki on siellä laittanut viherrakentamisen ja kesäisen ympäristönhoidon säästöbudjetille. Kesäkukkia istutetaan aiempaa vähemmän ja kesätyöntekijöitä puistoihin palkataan niinikään vähemmän. Kaupunkilaiset ovat jo heränneet aiheesta nurisemaan nähdessään hoitamattomia tienvarsia, mutta minkäs teet. Vanha Raumalla talot ovat useimmiten kuitenkin yksityisessä omistuksessa, joten kesäkukkasilla somistaminen on kunkin omassa päätäntävallassa.




Vanha Raumalla kulkiessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan kurkistella sisäpihoille ja sivukujille. Elämää löytyy sieltäkin. Taiteilijoiden työhuoneita, yhden kahvilankin näin ja yhden kiinalaisen ravintolan, joka oli koristellut pihapöytien taustaseinän muovisilla hedelmillä. Olisivatko olleet rypäleitä. En tykännyt. Villiviini tai jokin muu köynnöskasvi olisi ollut monin verroin fiksumpi ratkaisu.


Rakennuksissa kannattaa kiinnittää huomio myös niiden hienoihin yksityiskohtiin. Puuleikkauksia, ikkunaristikoita, koristeellisia ovia. Upeaa puusepäntyötä.




Viime kesäisen Kotkaan tutustumisen jälkeen Rauma kaikkinensa vaikutti viherrakentamisen takapajulalta. Tosin Kotka on ehkä siinä mielessä huono vertailukohde, koska siellä on nimenomaan panostettu julkisiin puistoihin ja se panostus on alkuaikojen vastustuksen jälkeen saanut voimakasta kannatusta. Sapokka ja muut puistot ovat tuoneet Kotkalle runsaasti mainetta ja kunniaa ja sitä myöten myös rahaa tuottavaa turismia.


Kiertelin aika paljon Vanhan Rauman lisäksi myös muita osia kaupungista, enkä juurikaan törmännyt ihastuttaviin puistoihin ja monipuolisiin viheristutuksiin.


Kaupungintalolla oli kahdessa laatikossa kesäkukkaistutukset. Kanaalin varren puistoalueilla lähinnä nurmikkoa ja joitakin isompia puita. Teatterin edustalla kasvoi muutama valtava rhodo, jotka parhaillaan kukkivat. Ne jäi kuvaamatta, kun paikallinen puskaholistiporukka pörräsi turhan aktiivisesti vieressä.

Kerttu Horila: Rauman Flikk (2014), teatterin edustalla

Raumalla käydessä täytyy aina käydä katsastamassa kaupungintalon kohdalla, kanaalissa kylpevää Kolmea sulotarta, joka on myös Kerttu Horilan teos. Nyt sillä kohdalla olikin iso siltatyömaa, jonka johdosta ilmeisesti patsas on kuljetettu jonnekin toiseen paikkaan.

  
Vanhan Rauman kupeessa sijaitsevaan Pyhän Ristin kirkkoon piti käydä tutustumassa, mutta suunnatessani kulkuani sinne päin, kello olikin jo lähes viisi, jolloin kirkon ovet sulkeutuisivat. Olen toki käynyt siellä aiemminkin. Niinpä vaihdoin suuntaa ja lähdin tapaamaan 93-vuotiasta tätiäni.
 

43 kommenttia:

  1. Kiva katsaus Raumaan paikalliselta! (Tai entiseltä paikalliselta, miten se nyt meneekin). Tuolla pitäisi joskus poiketa, olen vain kerran elämässäni käynyt Raumalla, siis tuolla keskustassa ja vanhassa kaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kyllä Vanha Rauma kannattaa käydä tsekkaamassa, sillä se on ainutlaatuinen paikka. Ehkä sentään heinäkuisena hellepäivänä, jolloin kaupungin vilske ja kesäinen ilme konkretisoituu ja ihminen kokee olevansa elävässä paikassa. Nyt ei tullut edes museofiilistä, pikemminkin oli outo olo, kuin jossain asukkaiden hylkäämässä tieteisjännärikylässä.

      Poista
    2. Tieteisjännärirauma :-D Tuohan kuulostaa vastustamattoman houkuttelevalta!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hienoja paikkoja Vanhassa Raumassa :) olisi kiva käydä itsekin vierailemassa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha Rauma on kaunis ja ehyt puutslpkokonaisuus. Kannattaa käydä tutustumassa.

      Poista
  4. Rauma on kaunis kaupunki! Ihanaa, että jotkut kaupungit ovat tajunnet säilyttää vanhat puutalokorttelit. Synnyinkaupunkini Tampere ei ole näin tehnyt ja melkein kaikki kauniit, vanhat puutalot tuhottiin silloin joskus, kun olin lapsi! =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilkulla on Raumankin vanhojen talojen purkaminen ollut. 60-70-luvulla vanhat puutalot aiottiin purkaa ja tilalle rakentaa uutta tehokkaasti. Onneksi mielipide muuttui ja nyt Vanhan Rauman säilyminen on taattu.

      Poista
  5. Hieno vanha Rauma kujineen ja taloineen ohi on joskus ajettu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniina kesäpäivänä sinne kannattaa myös poiketa kävelylle.

      Poista
  6. Itsekin satakuntalaisena olen käynyt todella harvoin Raumalla. Postauksesi muistutti jälleen kuinka mukava kesäreissu kohde se voisikin olla ja tuossa ihan lähellä. Ihastuin muutama vuosi sitten Naantalin vanhaan kaupunkiin, jossa on myös ihana tunnelma pikku putiikkeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Naantali on myös hieno kesäkaupunki. Siellä on hieman samanlaista tunnelmaa, kuin Vanha Raumalla ja Porvoossa.

      Poista
  7. Rauma on nätti kesäkaupunki, kävin siellä pari vuotta sitten minilomalla. Silloin kaupunki kuhisi väkeä, kun oli markkinat, pitsiviikot ja avoimet pihat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minilomat kotimaisissa kaupungeissa onkin erinomainen tapa niihin tutustua. Yksi päivä on usein liian vähän, kaksi tai kolme ihan sopiva.

      Poista
  8. Olipa niin piristävän rehellinen kuvaus Vanhasta Raumasta, että pakko kommentoida iPadilla, vaikka se laitteleekin omiaan näihin mun teksteihin. Ollaan naapurissa evakossa Artistin pihajuhlien ajan. Vanha Rauma on tosiaan kaunis ja huolenpidolla säilytetty puukaupunki kokonaisuus. Kaikille korjaustöille on tarkat säännöt ja rajoitukset. Hiljaista ja autioita kuin Jeesuksen haudassa pääsiäisaamuna on täällä 51 viikkoa vuodesta. Ainoastaan pitsiviikolla heinäkuun lopussa kaupunki herää eloon viikon ajaksi, turistit kansoittavat kadut silloin. Kauppiaat tokikaan eivät pidä liikkeistään yhtään sen pidempää auki silloinkaan. Wanhan Rauman pikkuputiikkien yrittäjät ovat hyvin tarkkoja vapaa-ajastaan. Yhtään ei tingitä. Jos vähän olisi älliä ja bisnesajattelua, voisi yrittää venyä äärimmilleen ja pitää liikkeet vaikka heinäkuun ajan avoinna myös iltaisin. Talvella voisi pitää liikkeen kiinni muutaman viikon vastapainoksi kesän rasitukselle.
    Nyt on kauppiaiden keskuudessa kova vastarinta uutta kauppakeskusta vastaan, pelkäävät olemattomien asiakkaidensa siirtyvän sinne, missä voi asioida iltaisinkin silloin, kun työssäkäyvällä ihmisellä on mahdollisuus käydä kaupoissa. Museoiden aukioloaikoja supistettiin kaupungin toimesta viime vuonna säästösyistä. Kaupungin info-piste toimii torin laidalla vahalla raatihuoneella sijaitsevassa museossa. Museo tosin aukeaa vasta iltapäivällä muutamaksi tunniksi. Kesäisin olen myymässä torilla Vuorelan myyntipaikalla, kokemusta infopisteenä toimimisesta on kertynyt ihan kiitettävästi. No, ei siinä mitään, tulet kerrattua kieliä ja on jotain
    ajankulua, kun raumalaiset eivät torilla käy ostoksilla.
    Säästösyistä johtuen myös kukkaistuksia on supistettu, kesäkukkien kasvatus kaupunginpuutarhassa on lopetettu, kukat ostetaan kilpailutuksen perusteella sieltä mistä halvimmalla saa. Ovat sen näköisiäkin.
    Onneksi täällä on kuitenkin Riku Räsänen, jolla riittää ideoita ja visioita. Saadaan pysymään Rauma hengissä, vaikka Wanhaa Raumaa hänkään tuskin pystyy elävöittämään. Puitteet olisivat upeat, kunhan yrittäjät tajuaisivat mahdollisuudet.
    Oho, tulipa pitkä vuodatus, mutta olit niin oikeassa kaikissa huomioissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Pelkäsin, että joku raumalainen nostaa äläkän kritiikistäni. Vanha Rauma on upea ja ainutlaatuinen kohde, joka oikein markkinoituna ja viisaasti hyödynnettynä olisi melkoinen nähtävyys ja ylpeydenaihe koko seurakunnalle. Kesäisin kuulemma suuri joukko varakkaita turisteja kiertää nimenomaan näitä maailmanperintökohteita. Se tuskin riittää pitämään pientä kaupunkia elinvoimaisena, mutta miksi ihmeessä sitäkään ei oteta bisneksen kannalta.
      Olin muutamia vuosia sitten lokakuun lopulla Torinossa. Sattui poikkeuksellinen hellekausi, mutta turistisesonki oli ohi. Kiertelimme illalla kaupungilla etsimässä ruokapaikkaa ja moni oli sulkenut ovensa. Eräässä ravintolassa porukka oli sulkemassa ovia, mutta 5 hengen seurueelle katettiin vikkelästi pöydät ja ruokaa valmistettiin ja tarjoiltiin ilman mitään hoppua. Ravintola oli perheyritys ja he sanoivat lepäävänsä talven hiljaisina aikoina. Asiakkaita palvellaan kelloon katsomatta niin pitkään kuin sesonkia suinkin riittää. Tällaista asennetta kaipaan suomalaisiinkin yrityksiin. Ketjut ja isot yrittäjät eivät tietenkään voi kovin helposti joustaa, mutta nimenomaan sesonki- ja turismiyrittäjien luulisi ottavan rahan silloin, kun sitä on tarjolla. Nyt, kun aukioloajat on vapautettu, voisi kahvilan, ravintolan, myymälän ja museonkin pitää auki vaikka iltapainotteisesti. Euroopassa usein maanantai on yrittäjien lepopäivä, joka mahdollistaa viikonlopun aukiolot. Meillä maanantai on paikoin otettu myös vapaaksi, mutta silti se ei ole lisännyt aukioloaikoja viikonloppuun.
      Vanharaumalaisten kannattaisi vakavasti miettiä, miten elävöittää omia nurkkiaan. Aivan varmasti ihmiset rientäisivät ostoksille ja kahviloihin, jos sellaisia olisi. Vanha Raumalla olisi totisesti potentiaalia vaikka mihin. Ilmeisesti ainoa este ovat he itse. Raumalla käydessäni kävin toki kahvilla vanhan kaupungin kahvilassa, mutta muita ostoksia ja tarpeita varten oli mentävä isoon markettiin. Kun ei paljon muuta ollut tarjolla. Valitettavasti.
      Luin tosiaan paikallisesta lehdestä kaupungin säästöbudjetista. Kohta meillä säästetään kaikki tyystin kuoliaaksi. Koska tulee aina, jolloin ymmärretään, että ihminen tarvitsee hyvään elämään muutakin kuin ruokaa ja asunnon. Ja ettei kaikkia arvoja voi rahassa mitata. Tulisivat päättäjät mukaan edes yhteen bloggaajatapaamiseen, niin ymmärtäisivät, millaisia voimavaroja kasvit ja luonto voivat tarjota.
      Onneksi sentään Rauman vanhat talot on säästetty ja suojeltu. 60-70 -luvulla puutalokorttelit olivat todella vaarassa. Nyt niiden tulevaisuus on turvattu. Jospa jonain päivänä näkisimme paikan sellaisessa kukoistuksessa, jonka se ansaitsee.
      Ja vielä sana niistä torirakennelmista. En tykännyt niistä edelleenkään. Liian korkeat, nousivat yli muun siluetin. Liian tummat, eivät sopineet vanhojen puutalojen pääasiassa vaaleaan väritykseen.
      Vuodatus tuli tästäkin, mutta kun harmittaa upean miljöön onneton tila.

      Poista
  9. Olipa mielenkiintoista postaus. Itse myös satakuntalaisena, mutta kilpailevasta kaupungista :) Kaunis kaupunki, pidän juuri noista vanhoista rakennuksista. Kumma kun ei ole putiikit auki, luulisi kesällä olevan sesonkiaika, niinkuin Porvoossa.
    Olen blogiini kirjoitellut syntymäkaupungista ja laittanut myös kuvia. Käyhän vilkaisemassa, jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun verran olenkin blogiasi seurannut, mutta nyt täytyy kipaista sinne uudella otteella.

      Poista
  10. Hienoja kuvia!
    En ole koskaan Raumalla käynyt. Muistuttaa paljon Vanhaa Naantalia!
    Olisi kiva joskus käydä Raumalla!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naantali onkin hieno paikka ja ehkä jopa elävämpi kuin Rauma. Kannattaa kyllä käydä katsomassa myös Rauman puutalot. On se aika ainutlaatuinen paikka.

      Poista
  11. Upeita kuvia ja hyvää tietoa!
    Me kiertelimme Rauman vanhassa kaupungissa sitten sunnuntaina. Silloin olivat oikeastaan kaikki puodit kiinni. Harmittelimme hieman sitä, mutta tykästyimme silti todella paljon Vanhan Rauman tunnelmaan. Vaikka ihmettelimme myös sitä samaista muovista viinirypäle/sinisade/vaimikäseikinäolikaan-seinämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, tekin näitte sen muovikasvihärpäkeseinän. Piti mennä oikein läheltä tutkimaan ja muovia se oli. Uudessakaupungissa on ravintola, jossa kesällä voi syödä myös pihalla. Siellä on hyödynnetty sekä moni- että yksivuotisia köynnöksiä. Eli kasveilla somistaminen on mahdollista meidänkin ilmastossa, jos haluat löytyy.
      Kyllä minäkin tykkään Vanha Raumasta, tykkään todella paljon. Mutta kuinka paljon viihtyisämpi se olisikaan, jos palveluihin ja vaikkapa kesäkukkaistutuksiin panostettaisiin enemmän. Tuli jotenkin surullinen olo hukatuista mahdollisuuksista.

      Poista
  12. Hienoja vanhoja puutaloja. Mutta todellakaan kukkia ei juuri näy. Ihmeellistä!
    Raumalaisten pitäisi keksiä itse sinne jotakin muitakin tapahtumia kuin pitsiviikko.
    Tuollaiset upeat puitteet ovat paikkakunnalla, mutta ilmeisesti sitten ei paljon mitään happeningiä. Marjan pihalla sentään on lähes joka viikonloppu jotakin tapahtumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raumalaisen pitäisikin konsultoida Marjaa. Onhan hän paikkakuntalainen ja kesäisin Rauman torilla kukkia myymässä.

      Poista
  13. Runsaasti hienoja tunnelmapaloja Vanhalta Raumalta, kiitos näistä. Tuo viehättävä vanha kaupunki jäi edelleen näkemättä, vaikka keskustaan asti jo päästiin. Varteenotettava kesäretkikohde, ehdottomasti. Sääli, etteivät ole satsanneet kukkaistutuksiin tänä kesänä. Mietin, että Ruotsissa tuollainen peli ei varmaan vetelisi, kun siellä tunnutaan aina olevan niin tarkkoja siitä, että kaikki olisi mahdollisimman sievää ja somaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit sen, mitä itse en tällä kertaa ääneen maininnut, mutta oli toki ajatuksissa. Ruotsalaiset osaavat koristelun ja tekevät ympäristöstä viehättävää myös ulkoisesti. Sama koskee myös mm. saksalaisia pikkukaupunkeja. Ei mahda mitään, mutta on se vaan mieltä virkistävää kulkea kauniiksi laitetussa miljöössä.

      Poista
  14. Hienoja kuvia ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Vanhat puutalot ovat ihania! Kävin keväällä pitkästä aikaa Tampereen Amurin työläismuseokorttelissa, jossa vanhoihin taloihin pääsee myös sisälle. Sekin oli hieno elämys, vaikka alue on paljon pienempi kuin Vanha Rauma eivätkä talot ole ulkoa läheskään noin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amuri on hieno paikka ja hyvä, että edes pieni kokonaisuus on säilytetty. Vanha Rauman taloissa ei liene työläisten asuntoja ollut, joten siksikin ne ovat hiukan erilaisia. Sääli, että museot menivät niin aikaisin kiinni. Olisi ollut mukava tutustua kaupunkiin myös sillä tavoin.

      Poista
  15. Hyviä vinkkejä Vanhan -Rauman tunnelman tehostamiseen entisestään. Usein alueella on hyvin hiljaista, pieni kaupunki. Turisteja on kesällä jonkin verran mutta ei mitenkään liiaksi. Kauppakatu ja kuninkaankatu eli ne pääkadut, joissa suurin osa liikkeistä on, muutetaan kävelykaduiksi keskellä kesää. Sopii, koska silloin on turisteja ja vähän enemmän elämää noilla kaduilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdiskelin asioita lähinnä siltä kantilta, että tuollainen ainutlaatuinen ympäristö ansaitsisi tulla paremmin esitellyksi ja huomioiduksi. Turismi on tärkeä yrittämisen muoto pienessä kaupungissa, jossa muuta potentiaalia on vähän. Olen ymmärtänyt, että Raumallakin kärsitään työttömyydestä ja talouden supistumisesta. Kannattaisi ottaa kaikki irti vaikka turismista, mutta ei se siltä oikein nyt näytä, että asiaan olisi kovinkaan tehokkaasti paneuduttu.

      Poista
  16. Vanha Rauma on hieno! Asuimme opiskeluaikoina Raumalla ja viihdyimme hyvin. Harmittaa kun ei ollut voimia lähteä tapaamiseennen mukaan, teillä näytti olleen hieno päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mukava päivä. Eiköhän tapaamisia tule uusiakin.

      Poista
  17. Olipas hyvä ja perusteelline katsaus Vanahan Rauman nykypäivähän. Vanahat puutaloot on nii persoonallisia. Hyvä ku niitä on viälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhaa Raumaa arvostaa vielä enemmän, kun tietää sen kohtalon olleen vaakalaudalla 60-70 -luvuilla. Kuten monen muunkin hienon suomalaisen rakennuskohteen.

      Poista
  18. Upeita nuo vanhan Rauman talot ja upeat yksityiskohdat taloissa! Tosiaan aika autiota on ilman kasveja ja kukkia!! Kasvit elävöittäisivät kyllä kauniisti tuota jo muutenkin kaunista vanhaa kaupunkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näen jo mielessäni ruukkuasetelmia portailla, köynnöksiä sisäpihoilla, amppeleita ovipielissä ja kukkalaatikoita ikkunoiden alla. Kyllä se luo viihtyisyyttä, jolla on ihan oma erityinen arvonsa.

      Poista
  19. Vanha Rauma on kyllä hieno. Raumalla tulee välillä piipahdettua ostoksillakin kun tässä melkein naapurikaupungissa asutaan (uusikaupunki) Ennen joulua on tonttujen yö -tapahtuma jolloin kaikki pikkuliikkeetkin ovat auki iltamyöhään. Silloin tulee sinnekkin mentyä ja samalla tulee katsastettua kaikki pikkuliikkeittenkin annit. Porvoossa en ole käynyt, suunnitelmissa on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempani asuivat 10 vuotta Ukissa, joten siellä tuli käytyä usein. Samoin kesäisin käytiin Ukista käsin Raumalla juurikin ostoksilla. Jotenkin tuntuu, kuin Vanha Rauma olisi niistä ajoista kuihtunut entisestään.

      Poista
  20. Jotenkin outoa että tuollaisessa kauniissa pittoreskissä kaupungissa ei ole käsityöläisen putiikkeja tai edes pieniä kivoja kahviloita joista valita. Varmasti asiakkaita ja turisteja riittäisi vaikka kuinka! Porvoo minunkin mielestäni on siinä mielessä hoitanut homman paremmin kuin Rauma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahviloita löysin kaksi ja kumpainenkin on aika viehättäviä. Mutta niitä käsityöläisputiikkeja, joita Porvoossa on runsaasti, ei Raumalla ole. Ylipäätään putiikkeja oli todella vähän.

      Poista
  21. Viime viikonlopun reissulla en ehtinyt Rauman kaupunkiin lainkaan. Pitää tehdä retki tuonne joskus toiste, näkemisen arvoinen paikka. Rahatkin säästyvät jos ei ole myymälöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha Rauma on tosi ainutlaatuinen paikka ja hienoa, että kokonaisuus on saatu säilytettyä ja rakennusten tulevaisuus turvattu. Silti se ansaitsisi enemmän elämää ja koristeellisuutta vaikkapa kukkaistutusten muodossa.

      Poista
  22. Liityin äsken blogisi jäseneksi/lukijaksi. Olisi kiva jos sinäkin liittyisit minun blogini jäseneksi. Kiitos etukäteen.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!