Sivut

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Viikonlopun kynnyksellä

Lilja Spring Pink - näköjään väri haalenee vuosi vuodelta

Arvatkaa mitä, meillä sataa. Aamulla alkoi, eikä taukoa ole näkynyt. Viikonlopulle on sentään luvassa poutaa ja jopa aurinkoa. Tämä perjantaipäivän sade näkyi ennusteissa koko viikon, joten olin organisoinut kodin siivouksen ja muita hommia juuri tälle päivälle. Yleensä meillä on edes jonkinlainen siivous viikottain, mutta viime aikoina on ollut sen verran kiirettä, etten ole ehtinyt edes imuroimaan. Sehän näkyi. Näin kesäiseen aikaan ikkunoiden ja ovien ollessa yötä päivää auki, kärpäsiä ja kaikenmaailman pikkuötököitä tulee sisään ja kun eivät löydä enää tietään ulos, tuppaavat kuolemaan nurkkiin. Vähintäänkin niitä piti imuroida nurkista.

Lilja Lollypop

Kameran kanssa en ole ehtinyt pihalle tai puutarhaan. Enpä paljon muutenkaan. Keskiviikkona menin illan suussa kastelemaan kasvariin tomaatteja ja kurkkuja ja unohduin sille tielle. Yhtäkkiä löysin itseni kitkemässä pikkutalviota ruusupuskasta. 

Kun suunnitelmallisesti lähden pihahommiin, varustaudun asianmukaisin taminein. Pihavaatteet, saappaat tai muut pihajalkineet ja käsineet vähintäänkin. Mutta yllättävän usein lähden vain kiertelemään ja unohdun ensin nyppimään yksittäisiä rikkaruohoja. Ja niinhän siinä usein käy, että lopulta esillä on talikot ja lapiot ja eukko mullassa päästä varpaisiin.

Jokin tumma lilja nupulla.
 
Sainkin melkoisen alueen putsattua pikkutalviosta ja tunsin suurta tyytyväisyyttä aikaansaannoksistani. Enää ruusupuskan keskelle jäi kasvusto, joka vielä pitäisi nyhtää pois. Sinne mennessä on kyllä pukeuduttava kunnolla, sillä korkeaksi ja tiheäksi kasvaneen juhannus-, punalehti ja Hansaruusupöheikön keskelle ei parane hihattomassa asussa mennä kitkemään. Jokin hattukin on paras laittaa päähän, sillä piikkiset oksat takertuvat hiuksiin ja 60-luvun tupeerattu kampaus on ilman tilaustakin valmis.

Pioniunikko - Papaver somniferum

Sen verran iltamyöhään tehty kitkentähomma jäi päähän pyörimään, että heräsin varhain aamulla miettimään kukkapenkkejä ja puutarhaa ylipäätään. Mielessäni jo kaivelin paria penkkiä tyhjäksi ja istuttelin uusiksi. Onneksi sitä aamun valjetessa huomaa yölliset suunnitelmat hiukan ylimitoitetuiksi ja järki palaa mukaan kuvioihin. Ehkä ei sentään tarvitse niin suuria mullistuksia tehdä, kuin mitä yön hämäryydessä on mielessään kuvitellut.

Alppipiikkiputki -Eryngium alpinum

Pari päivää meidän nurkilla oli upean aurinkoista ja lämmintä. Keskiviikko oli jo ennakolta varattu muihin tehtäviin, mutta torstaina oli ajatuksena vihdoin ryhtyä betonihommiin. Koko kesän on ollut tarkoitus tehdä uusia astinlaattoja, joiden avulla isompien istutusalueiden hoito sujuisi paremmin. Säälittää runnoa isoilla jaloilla mitä tahansa pusikossa kasvavaa. Mutta, kun sinne asettaa nätin betonilaatan, askellus sujuu huomattavasti kivuttomammin.

Oranssi lilja kukkii uskollisesti vuodesta toiseen

Torstaiaamuna heräsin kuitenkin aamuvarhaisella vilkkaiden pikkutalviokitkemisunien jälkeen huonovointisena. Olen äärimmäisen harvoin millään tavoin kipeä, eikä nytkään kyse ollut ilmeisesti mistään vakavasta. Olo oli vain niin hutera ja vatsassa kiersi ikävästi, että jätin suosiolla betoniurakan johonkin toiseen hetkeen. Ilman muuta harmitti, sillä aurinkoiset päivät ovat viime aikoina olleet kortilla. Siis aurinkoiset vapaapäivät. Päivän mittaan olo normalisoitui ja iltapäivällä kävin jo leikkaamassa nurmikon. Se, kun näyttää nyt kasvavan ajatustakin nopeammin. Ja, kun tietää sateiden olevan tulossa, täytyy käyttää poutaiset hetket hyväkseen.

Myskimalva - Malva moschata

Tänään kiirehdin heti aamupalan jälkeen räpsimään muutaman kuvan. En ehtinyt kiertää edes osaa puutarhasta, kun jo isot, raskaat pisarat putoilivat niskaani. Muutama kuva sentään tallentui ennen rankkasateen alkamista. Puutarhaportista kulkiessani luulin ensin portin oikealle puolelle istutetun tuntemattoman kärhön jo kukkivan. Vaan ei. Vaaleanpunainen myskimalva oli kurkottanut versonsa kärhön lehdistöön ja avannut nätit kukkansa. Sopii se minulle näinkin. Kärhö kukkikoon, kun ehtii. Malva hoitakoon osuutensa siihen saakka.

Rosa Sommerwind

Vasemmanrinteen maanpeiteruusutkin ovat alkaneet ihan yllättäen kukkimaan. Mitenkäs niitä olisin huomannut, kun en ole juurikaan ehtinyt puutarhan vaiheita tarkkailemaan. Täytyy sanoa, että aika sinnikkäitä ja kestäviä nämä Sommerwindit ovat. Talvella niiden päälle kolataan kaikki yläpihan lumet ja keväällä taisin muutaman kerran talloakin näitä ruusuressukoita lunta levittäessäni, jotta se sulaisi nopeammin. Toisaalta juuri paksu lumikerros saattaakin olla ruusujen tuki ja pelastus.

Väriminttu - Monarda didyma

Kiermurapenkistä löysin ilokseni muutaman värimintun aloittamassa kukintaansa. Nämä jo luulin talven ankaruuteen menettäneeni, mutta niin vai muutama verso kukkapenkistä on ilmoille ponnistanut. Jälleen kerran yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka ei kannata kovin varhain keväällä ryhtyä menetyksiä murehtimaan. Moni kasvi mönkii mullasta normikesänäkin aika myöhään ja kurjan talven jälkeen ehkä sitäkin enemmän jälkijunassa.

Syysleimu - Phlox paniculata

Vaikka elämme juuri nyt parasta kesäaikaa, monet syyskauden kukkijat ovat jo aloittamassa vuoroaan. Syysleimuissa on talon aurinkoisemmalla puolella jo isot nuput. Meidän pihalla valo-olosuhteet vaihtelevat sijainnista riippuen melkoisesti. Siksi leimujen ja monien muiden kasvien kukintahaitari venyy melkoisesti. Kun aurinkoisella paikalla jonkun kasvin kukinta on jo ajat sitten ohitettu, toisaalla sama kasvi vasta aloittelee. Ei hullumpaa.


Aurinkoisina päivinä myös Juuso tykkää ulkona olemisesta. Kuumina hetkinä se etsiytyy jonkun puskan varjoon. Puhina ja kuorsaus vain kuuluu ohi kulkiessa.Tällaisina sadepäivinä Juuso nautiskelee mieluummin sisällä ja kuivassa. 

Alkuviikosta kiskaisimme Juuson korvanjuuresta kesän ensimmäisen punkin. Olen laittanut Juuson niskaan säännöllisesti neljän viikon välein punkkiöljyä, mutta nyt öljytankkaus oli päässyt unohtumaan. Kenties öljy olisi estänyt punkin, kenties ei. Kiedoin kissan isoon pyyhkeeseen ja pidin sitä paikallaan, kun Ukkokulta nyhti pihdeillä punkin irti. Juuso ei hommasta tykännyt laisinkaan ja voivotteli pyyhkeen sisällä surkeasti. Ei se kuitenkaan pitkään jaksanut vihoitella, vaan jo hetken kuluttua hyppäsi viereeni kehräämään.

Myskimalva - Malva moschata

Huomiselle on taas luvassa lämmintä ja kesäistä, joten Juuso ja mammansa toivottavat kaikille mukavaa viikonloppua. Kesä jatkuu, ihanaa!

PS. Liljoja pitääkin istuttaa aimo annos lisää. Meidän pihalla niiden kukinta on vasta aluillaan, mutta vaisulta näyttää. Enpä kyllä ole niihin vähään aikaan juurikaan panostanut, joten kirjattakoon liljatarpeet muistiin.
 

39 kommenttia:

  1. Hienoja kukkia...ja Juusokin se siellä. Täälläkin sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta piisaa näköjään vähän joka puolelle. Huomiseksi on luvattu parempia säitä. Niitä odotellessa mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Onpahan taas ollut keli!
    Juuso on ihana <3 Jossain sun postauksessa näkyi Juuson juoksunaru. Sissille ei voi laittaa kun se syö kaiken. Ei hyvä kun se on vatsaongelmainen ja syö kortisonia koko ajan... Ei auta kuin talutella aamupäivisin sen 10 kertaa!

    Sun kukat on kauniita. Mulla on vaan valkoinen myskimalva, mutta sitten vp ruusumalva ja harmaamalvikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso totutettiin ihan pienestä valjaisiin ja aika pian myös juoksunaruun. Ulkona se syö vain tuoretta heinää, ei onneksi muuta. Sen sijaan se kyllä makaa milloin missäkin kukkapenkissä, mikä ei välttämättä ole niin mukava asia. Mutta kun lemmikin ottaa, on siedettävä myös ne ikävät puolet.
      Voi Sissi-parkaa. Mikä sen vatsaongelmat perimmältään aiheuttavat?
      Takuuvarma en ole siitä, onko tuo vaaleanpunainen ruusumalva vai myskimalva. Myskimalvaksi olen sen tulkinnut, mutta voin olla väärässäkin. Oli, mikä hyvänsä, kaunis se on.

      Poista
    2. Sissi on hyvin allerginen. Se voi syödäkin vain spesiaaliruokia. Sehän tuli meille 3 vuotiaana ja arvaa vaan miten säikähdettiin alkuun sen suolistotulehduksia. Luultiin että se kuolee... 2-3 kertaa se sai sitten kortisonipiikin, nyt on estolääkitys.

      Meille siunaantuu aina näköjään terveysongelmaisia lemmikkejä: 2 epileptikkokoiraa ja nyt Sissi. Se voi kyllä hyvin nyt tällä lääkityksellä, mikä on ihana asia.

      Poista
  3. Kauniita liljoja ja kuvia. Täällä meilläkin on nyt satanut koko päivän ja minäkin olen malttanut varsin hyvin siivota ja juosta kaupassa ostoksilla.
    Hyvä että Juuso selvisi ikävästä kokemuksesta ja punkki saatiin poistetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi siivoukset varmaan jääneet tekemättä, jos aurinko olisi paistanut. Toivotaan, että viikonloppuna on ainakin kuivempaa, jotta taas päästään jatkamaan kesäelämää ulkona.

      Poista
  4. Sadetta piisaa meilläkin, päivästä toiseen. Hienoja kuvia olet ottanut taas. Rapsutusterveiset Juusolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso kiittää rapsutuksista ja mamma kuvakehuista. Hiukan kateellisena täällä unelmoin kissavauvasta, mutta ei onnistu Juuson elinaikana. Kokeiltu on. Juuso on tottunut omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä, eikä siedä toisia kissoja samassa taloudessa. Harmillista.

      Poista
  5. Tulin vastavierailulle blogiisi :)
    Nuo liljat ovat tosi kauniita. On mulla ollut joskus, myyrät vain tahtovat syödä sipulit talvella :( :(
    Joo tuo stanssauslaite on melko kallis, nykyään levyineen yli 100 ekua, ja sit lisäksi stanssauskuvat, niitä on monen hintaisi.
    Jotakin vähän hienompaa kuvaa taitaa maksaa 20 euroa ??? huh huh !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime syksynä Lontoossa käydessäni katselin aamulla ennen kaupungille lähtöä ostoskanavaa, jossa tehtiin malliksi upeita kortteja kuvioleikkurilla ja oheislaitteilla. Sinellissä vastaavat peruslaitteet maksavat runsaan 100 euroa. Tulisihan hinta tietenkin nopasti tienattua, jos kortteja tekee paljon. Mutta kun niitä rahareikiä on niin paljon muitakin. Ehkä joskus.

      Poista
    2. Niin ja minä en tee myyntiin, joskus voi sisko tai serkku ostaa. Myisin kyllä jos olis paikka tai joka ostais. Mä oon huono kauppanainen :)

      Poista
  6. Minulla on ihan sama 'ongelma' eli menee vaan pikakierrokselle puutarhaan ja sitten huomaakin uppoutuneensa johonkin hommaan, esim kitkemiseen.

    Liljat ovat niin ihania, että niitä ei voi olla koskaan liikaa. Valitettavasti vaan liljakukkotarkistuksia pitää tehdä entistä useammin. Onneksi tämän kesän saldo on jäänyt alle viiteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljakukkoja ei tänä kesänä näköjään ole riesaksi asti. Silti pitää olla tarkkana, koska olivat ehtineet munia alapihan yhden penkin varjoliljoihin.

      Poista
  7. Kaunista kukintaa. Kauniita liljoja. Myskimalva on myös kaunis. Toivotaan poutaista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamu valkeni harmaana, mutta kyllä se tästä kirkastuu.

      Poista
  8. Kauniita kuvia ja kukkia. Tuli tänään ostettua Lollipop, ruukussa ja nuppuisena :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä sipuli maahan, niin sinulla on Lollipop -iloa vuosiksi eteenpäin.

      Poista
  9. Kauniit liljat ja tuo valkoinen myskimalva mulla vain sinertäviä:)

    VastaaPoista
  10. Liljat ovat upeita ja melko helppo hoitoisia, mitä nyt liljakukot joskus kiusaavat. Pitääkin istuttaa niitä lisää eri värejä ja paljon! Kiitos muistutuksesta, koirani tarvitsee myös lisää punkkiainetta, onneksi olemme toistaiseksi välttyneet punkkien puremilta tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, pitää istuttaa lisää liljoja.
      En tiedä, kuinka tehokasta punkkiöljy on, mutta parempaakaan keinoa en ole löytänyt.

      Poista
  11. Täällä kuulema paistaa tänään aurinko. Kovin on silmät huonontuneet, kun nään vaan tiheetä harmaata. Toivottavasti siellä aurinkoisempaa.
    Kivoja kuvia kukista ennätit silti napata. Ja mukava reissu Turussa edellisessä postausessasi, tuli ihan kesäfiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaata on täälläkin, mutta hentoa kajastusta näyttäisi välillä pilkistävän. Pääasia, ettei sada. Ainakaan yhtä paljon, kuin eilen illalla.
      Toivotaan auringon ilmaantuvan, jotta kesäfiilis jatkuisi.

      Poista
  12. Liljat on niin kauniita, että munkin pitää kirjata ylös, että niitä lisää.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  13. Sadetta saatiin taas oikein kaatamalla ja tunnelma oli lähinnä syksyinen eilen. Minäkin nyppäisin Nerosta punkin, onneksi se itse haluaa, että punkit poistetaan ja antautuu hoitoon kärsivällisesti. Uusi litku niskaan ja taas on kissa suojattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelin, että koko päivän sade olisi tyhjentänyt taivaan vesivarastot, vaan illansuussa vettä tuli aivan hillittömällä voimalla. Loppuisi jo!
      Sama juttu, uudet öljyt on nyt Juuson niskassa.

      Poista
  14. Täällä on koko viikon satanut ja välillä ihan kaatamalla.
    Kauniit kukkaset olet kuvannut.
    Minulla on ollut jo 4 punkkia. Hyttyset ja punkit rakastavat minua.
    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punkkien ja hyttysten rakkaudesta ei olisi niin väliksi, eikä kaatosateistakaan. Mutta kesä jatkuu ja kukkaset kukkivat.

      Poista
  15. Hienoa kukintaa lijoissasi. Ne kuuluvat ehdottomasti lempi puutarhakasveihini ja niitä ei voi olla koskaan liikaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat ovat ehdottomasti heinäkuun kuningattaria. Talvi on verottanut liljojani melkoisesti, joten lisää on hankittava.

      Poista
  16. Liljoja lisää tännekin, talvi tappoi suurimman osan hienoimmista liljoista. Talvi tappoi muutenkin tosi paljon, joten hankintalista on aika pitkä.

    Meillä on kuusi kissaa ja kuopus painostaa naapurin kissapentueen suosikkinsa äärellä extraamaan. Minä olen kieltänyt ehdottomasti. Kolme kissaa olisi sopiva määrä, olemme ylipaikoilla. Vanhin on toki jo 16-vuotias, mutta voi erittäin hyvin edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuudessa kissassa on jo rapsuttamista, mutta vaikeahan sitä on pieniä kissanpentuja vastustaa. Vaan isoksi nekin kasvavat ja varsin nopeasti.

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Ei lopu kesän kukkiminen pioneihin.

      Poista
  18. Kauniita kuvia! Ja kaunis myös tuo ensimmäisen kuvan lilja, haalistuneenakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spring Pinkissä on erityisen kaunista nuo terälehtien hennon ruskeat reunat.

      Poista
  19. Ihania kukkia!
    Jep, aikas reilusti on tullut vettä meilläkinpäin...

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!