Sivut

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kärhöjen vuoro

Hortensiapenkki

Katselin tänään kukkapenkkejäni ja totesin, että aikamoista silppua ja sitäsuntätä-sorttia meikäläisen istutukset ovat. Muualla ihailen tasapainoisia istutuksia, joissa takana on korkeammat ja edessä matalammat. Istutuksia, joissa samaa lajia on runsain mitoin ja näkymät tyylikkään rauhalliset. 

Omaan pihaan en toivenäkymiä saa, kun kerta toisensa jälkeen innostun uusista ja uusista kasveista, joita tulee hankittua yksittäin. Ilman suunnitelmallisuutta ja etukäteisharkintaa. Tuloksena on sitten ne sillisalaatti-istutukset. Värimaailma aiheuttaisi jollekin ankaran päänsäryn ja asiantuntijat nakkaisivat minua opaskirjoillaan otsaan. Mutta omanipa on puutarha. Omin käsin kaivettu joka ikinen puska. Rakkaudella ja välillä vähemmän rakkaudella.

Loistokärhö - Clematis 'Pink Fantasy'

Täysin umpiluuta pääni ei sentään ole, sillä vihdoin olen oppinut istuttamaan myös kärhöjä. Miten ihmeessä olen monen monta vuotta pärjännyt ilman niitä. Kuvittelin kai, että ovat jotenkin erityisen vaikeita, eikä niiden kasvattamiseen siksi kannata panostaa. Huihai, eivät sen vaikeampia, kuin moni muukaan puutarhakasvi. 

Viime kesänä näin Kotkan puistoissa vieraillessani, kuinka kärhöillä saa väriä ja kerroksellisuutta muiden kasvien lomaan. Samassa köynnöstuessa voi hyvinkin olla kahta tai useampaakin eri kärhöä, sillä monissa kärhöissä lehdet on aika pieniä, eivätkä ne välttämättä kilpaile näyttävyydellään. Pääosassa ovat kukat ja samaan tukeen niitä sopii erilaisia. Saa olla toki eri mieltä.

Loistokärhö - Clematis 'Multi Blue'

Kärhökokemukseni alkoi sinisellä alppikärhöllä, joka on sentään kasvanut jo useamman vuoden Pikkupuutarhassa. Vasta muutama vuosi sitten innostuin istuttamaan myös muita kärhöjä. Seuraavaksi istutin alppikärhön seuraksi Ville de Lyonin, joka tänä keväänä aloitti kasvunsa varsin myöhään. Viime päivinä se on venynyt pituutta ja lähiaikoina varmasti avaa ensimmäiset nuppunsa. Pikkupuutarhan kriikunapuussa kiipeilee myös Multi Blue. Sekin on tänä vuonna vähän hitaampi ja selvästi vaisumpi, mutta ensimmäiset nuput siinäkin jo on.

Keväällä istutin Pikkupuutarhan köynnöskaaren toiselle puolelle Pink Fantasyn, jonka kuva on ylempänä. Se on kukkinut jo jonkin aikaa. Kukat kestävät yllättävän pitkään ja uusia nuppuja on runsaasti eri vaiheissa. Tykkään kovasti Pink Fantasysta ja toivon sen menestyvän puutarhassani.

Pink Fantasyn kanssa samalle puolelle köynnöskaarta istutin kesäkuun alussa tarha-alppikärhö Columnellan, joka on väriltään myös pinkki. Sen kukinta-aika on alppikärhöjen tapaan keväällä/alkukesällä.

Loistokärhö - Clematis 'Rouge Cardinal'

Yläpihan Multi Bluen menestymisestä innostuneena istutin pari vuotta sitten myös alapihan Päivänliljapenkkiin kaksi kärhöä. Toinen on Rouge Cardinal ja toisen piti olla jokin muu, mutta se osoittautui Multi Blueksi. Kumpainenkin mietti tänä keväänä pitkään, jaksaako herätä vaiko ei. Heräsivät kumminkin ja nyt ovat ensimmäiset kukat avautuneet. Nuppuja on odottamassa runsain mitoin.

Tarhakellokärhö - Clematis Intefrifolia-ryhmä 'Aljonushka'

Vuosi sitten keväällä tilasin nettikaupasta kärhöjä kerralla useampia. Niistä muutama oli silmin nähden henkensä heittäneitä jo saapuessaan ja niistä sain hyvityksen. Osa samasta erästä pääsi maahan, mutta ei selvinnyt talvesta. Näistä nettiostoksista tarhakellokärhö Aljonushka kukki jo viime kesänä muutamalla kukalla ja nyt se on näyttänyt kauneutensa Ruusupenkin köynnöstuessa. Aljonushkan nuppu on ihailemisen arvoinen. 

Tarhalyhtykärhö - Clematis texensis 'Princess Diana'

Viime vuoden nettiostoksista tarhalyhtykärhö Princess Diana mökötti koko kesän, mutta nyt se on kasvanut hurjasti mittaa ja kiipeilee Kiemurapenkin tuijan latvuksissa. Nuppujakin on useita ja piakkoin pääsen ihailemaan sen ensimmäistä kukintaa.

Yläpihan puutarhaportin kupeessa, portin oikealla puolella kasvaa kaksi kärhöä, joista toinen on luultavasti tarha-alppikärhö Willy. Se ei ole kovin paljon kesän aikana kasvanut, joten eipä taida kukkia ensi keväänäkään. Sen vieressä hurjaan kasvuun on yltänyt kärhö, joka saattaa olla loistokärhö Piilu. Samalla paikalla on ollut vuosia sitten istutettu kärhö, joka ei ole koskaan kovin suureksi kasvanut, eikä myöskään kukkinut. Se on vain tyytynyt lonkeroimaan marja-aronioissa. Viime kesänä istutin sen seuraksi huonovointisen Piilun. Jos nyt kasvuun innostuneeseen kärhöön ilmestyy nuppuja, selvinnee, kumpi sieltä mullasta kesän mittaan on jaksanut herätä.

Ville de Lyon seikkailee alppikärhössä

Yläpihan Syreenipenkissä on myös kärhö, jonka nimestä en tässä vaiheessa tiedä. Istutin samaan tukeen viime kesänä alennusmyyntikärhöt Rubensin ja Polish Spiritin. Toinen on hengissä, mutta kumpi? 

Pisamakello - Campanula punctata

Pitkään olen haaveillut kiinanlaikkuköynnöksestä ja kun sain vihdoin täysin väärällä paikalla kasvaneen humalan kaivettua pois puutarhaportin kupeesta, syntyi ajatus laikkuköynnöksen hankkimisesta kyseiselle paikalle. Ystäväni kertoi tietävänsä, mistä laikkuköynnöksiä saa helposti ja niinpä hän viime vuoden keväällä rahtasi minulle ison taimipurkin. Minusta se ei oikein näyttänyt laikkuköynnökseltä ja istutin sen Päivänliljapenkin tukeen. Kasvi osoittautui kelasköynnökseksi. Harmillista, ettei se selvinnyt viime talvesta.

Pisamakello - Campanula punctata

Ystäväni tuli loppukesästä uuden taimipurkin kanssa ja ilmoitti, että tässä sinulle nyt kiinanlaikkuköynnös. Purkki vietti monta viikkoa alapihalla odottamassa istutusvuoroaan, kunnes viimein laitoin sen puutarhaportin kupeeseen kasvamaan suureksi köynnökseksi. Keväällä taimi virkosi nopeasti, mutta mitään köynnöstä siitä ei tullut. Eikä tulekaan. Aika pian aloin epäillä, että kyseessä on jokin kellokasvi ja löysinkin sille nimeksi valkoinen pisamakello. 

Viime viikolla kaivoin pisamakellon pois puutarhaportin kupeesta ja istutin tilalle Kauppilasta ostamani tarha-alppikärhö Purple Dreamin. Se siitä kiinanlaikkuköynnöksestä tällä kertaa. Mitähän ystäväni olisi purkissa minulle kiikuttanut, jos olisin maininnut haluavani kärhön? 

Clematis Multi Blue kriikunassa

Viime kesän nettiostoksista myös mantsuriankärhö koki talven kohtalokseen. Sen tilalle ostin uuden, jossa on jo muutamia pieniä, valkoisia kukkia. Niinikään yhdestä kaupasta mukaan tarttui alppikärhö 'Paul Farges', jonka istutin alapihan köynnöstukeen. Lisäksi terassin kesäkukkaruukkuun istutettuna on Nelly Moser, joka kukki juhannuksen aikaan yhden kukan verran. Nyt siinä on uusia nuppuja. Nellylle täytyykin miettiä vakituinen asuinpaikka puutarhassa.


Sen sijaan työpöydälläni köynnöstää jo monen talven yli kasvanut ja komistunut karvainen kissa. Kuorsaten ja kehräten. Juusosta on ihan sama, montako kärhöä puutarhassa kasvaa, kunhan vain mamma muistaa häntä passata ja rapsuttaa. Toiveensa toteutukoon.
 

56 kommenttia:

  1. Ihanan paljon ja ihania kärhöjä sinulla <3 Meillä vasta nyt osa on alkanut näyttää elon merkkejä, yli puolet taisi kuitenkin menehtyä talvella. Taidan odottaa ensi vuoteen ja hommata vasta sitten uusia tilalle. Hauskoja taimituliaisia sait =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven jälkeen näytti kärhöjen suhteen surkealta, mutta yllättävän hyvin useimmat sieltä sitten nousivat. Menetyksiäkin tuli ja osan kasvu on ollut tavallista hitaampaa.
      Oli kyllä metka kiinanlaikkuseikkailu.

      Poista
  2. Minulta kuoli aivan kaikki loisto- ja viinikärhöt. Tai jäivät nukkumaan tämän märän kesän ohittavina. Niistä kun ei koskaan tiedä. Joka tapauksessa iso kärhöseinämä loistaa edelleen tyhjyyttään. Vain yksi pensaskärhö, palsamiköynnös ja tiikerinlijat sieltä nousivat.

    Kärhöostoksille käy myös minun tieni. En meinaa luovuta - upeita ovat kärhöt loistossaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä opin vasta tänä vuonna, että kärhöt voivat nukkua maassa vaikka yli yhden kesän. Siinä tapauksessa yllätyksiä voi olla vielä edessä. Viime talvi oli poikkeus monessakin mielessä, joten ei kannata kärhöjen suhteen luovuttaa.

      Poista
  3. Joo. Kärhöt on ihania. Luulin että omani menehtyivät mutta osa nousi kuitenkin. Muutama kukkii tosi kivasti. Sinulla on oikein monta ihanaa kärhöä. Postauksesi taitaa tietää minulle kauppareissua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuppaa mopo karkaamaan noiden kärhöjenkin suhteen. Kun yhden ihanuuden saa menestymään, se innostaa hankkimaan lisää. Tämä on loputonta, mutta niin ihanaa sellaista.

      Poista
  4. Ihanin, kaunein ja pehmein on Juuso ilman muuta! Komea poika ja rapsutuksensa ansainnut ihanana kainaloisena!

    Mutta jopa Sinulla onkin kärhöjä! Ne ovat niin upeita ja kuten sanoit koreilevat kukillaan, joita saattaa tulla yltäkylläisesti! Mukavasti ne kiipeilevät puutarhassa ja niiden kasvattamisen taito Sinulla onkin. Usein suurin kärhön tuholainen on juurikin liian korkealle istutetun taimen tyven vahingoittuminen. Joskus kärhöt voivat nukkua parikin vuotta maan alla, kuten meidän 'Piilu' ja sitten herätä uuteen kukoistukseen (kysyin tätä Börje Friltä ja hän valaisi minua asiassa). 'Valge daamin' meillä selkeästi tappoi viime talvi ja tilalle tuli 'Roko Kolla'. Yksi ihanimmista kärhöistä on sulokukkainen ja joutsenkaulanuppuinen 'Aljonushka'. mulla on niitä kaksi, alealealealemyynnistä ostettu, kestävä kuin mikä ja kaunis! Olen Kivistikin taimiston vakiasiakas, taas sieltä muutti meille...jokunen kärhön taimi :D :D :D

    Kiinan(tai Japanin)laikkuköynnöksen myös haluaisin, meinasin sellaisen sieltä Vakka-Taimesta silloin ostaa, mutta Muurisen Vesa kannusti malttamaan mielen, heille on tulossa ensi keväänä omaa tuotantoa yksikotisia laikkuköynnäksiä ja sellainen siis tarvitaan. Sitä on helppo lisätäkin taivukkaasta.

    Puutarhasi on tosi kaunis, siellä on aarrepenkkejä! Olen samaa mieltä, ettei tarvi olla sellainen harmoninen valtavien massojen saman lajin kukkapenkkejä (ne kuuluvat puistoihin) vaan saa tunnelman mukaan varioida. Mulla on isossa penkissä osassa saman lajin kukkia, koska ajattelin sillä helpottaa hoitoa, mutta jätin yhden neljänneksen aarrepenkiksi, siihen mahtuu 'rakkautta ensi silmäyksellä' -kasvit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kainaloinen Juuso on ihan konkreettisesti. Varsinkin iltaisin pitää päästä mamman viereen nukkumaan. Ja työpöydälle, ja milloin mihinkin.

      Mitään kärhökasvatustaitoa minulla tuskin on, mutta tuon tyven suojaamisen tärkeyden olen koittanut muistaa. Ja Aljonuska on todellakin ihastuttava kärhö. Jo sen nuput ovat aivan hurmaavat. Viime kesänä se oli vasta istutettu ja muutamat siihen avautuneet kukat olivat aika pieniä. Totesin istutuspaikan vääräksi ja siirsin kärhön toiseen paikkaan. Nyt se kiittää aurinkoisesta paikasta ja hyvästä mullasta upeilla kukillaan. Paljon suurempia ja syvemmän värisiä, kuin viime kesäiset.

      Ehkä minäkin odotan ensi kesää ja Muurisen laikkuköynnöksiä. Niistä ainakin tietää, että ovat meidän oloihimme sopivia. Laikkuköynnöksiä on muuten tosi vähän kaupoissa tarjolla ja nekin vähät hurjan kalliita. Kauppilassa maksoi melkein 30 euroa. Jäi ostamatta. Ystäväni ei tiedä kasveista yhtään mitään, joten osasin odottaa yllätyksiä. Hän ei myöskään osta mitään, mikäli jostain on mahdollisuus saada ilmaiseksi. Myöhemmin kuulin, että hän oli käynyt lapioimassa erään omakotitalon aidan vierellä. Jos aidan päällä kasvaa kiinanlaikkuköynnös, hän ajatteli aidan kupeessa ilman muuta olevan sen siementaimia.

      Mainio nimi tuo aarrepenkki. Aikanaan harrastin enemmän yhden lajin ostoksia eli esimerkiksi kuunliljoja on yläpihalla kerralla istutettu useampi. Sittemmin homma on lähtenyt rönsyilemään. Toisaalta vuosien mittaan niistä yhden kasvin ostoksistakin tulee massaistutuksia, kun ne parhaimmillaan viihtyessään lähtevät kasvamaan ja runsastumaan.

      Poista
  5. Upeita kärhöjä sinulla!!!!
    Tuo kukkapenkkien sillisalaatti on niin tuttua! Huoh, taas katselin penkkejä ja pakko ruveta siirtohommiin, kun pienet ja matalat jäävät jättien jalkoihin... Miks ei voinut tajuta aikaisemmin, että joistain kasveista tulee parimetrisiä ja toiset jäävät 30 senttiin, säästyis paljon turhaa työtä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimikarusellilta on mahdoton välttyä, vaikka kuinka etukäteen kasvin ominaisuuksiin tutustuisi. Tuppaa tuo riittävä etukäteistutustuminen lisäksi varsin usein unohtumaan.

      Poista
  6. Kauniin kärhöisää *huokaa ihastuksissaan*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne aika ihania ja toivon mukaan tulevat vielä kauniimmiksi.

      Poista
  7. Ihanat kärhö! En ole niitä oppinut istuttamaan ja viime kesänä istutetuista moni jäi uinumaan:) aina vaan pitää yrittää uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään harjoittelu auttaa. Aika monta tappiota minunkin kärhöhistoriaani mahtuu.

      Poista
  8. Ihanat kärhö! En ole niitä oppinut istuttamaan ja viime kesänä istutetuista moni jäi uinumaan:) aina vaan pitää yrittää uudestaan.

    VastaaPoista
  9. Sinulla on upea valikoima kärhöjä puutarhassasi. Niiden kasvatus ei todellakaan ole mitään tähtitiedettä, mutta aika vaateliaita ne joskus kuitenkin ovat ja saattavat menehtyä vaikka istutus, kasvupaikka ja hoito olisi parasta mahdollista.
    Olipa hauska juttu taimituliaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien kuoleman syytä on välillä vaikea tietää. Joskus toki tajuaa omat virheensä. Aina kannattaa yrittää - on minun mottoni näissä kasviasioissa.

      Poista
  10. Sitä sillisalaattia istutetaan täälläkin:)
    Sinullahan alkaa olla varsinainen kärhöpuutarha! Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt on ripoteltu sinne tänne, joten vielä on matkaa kärhöpuutarhaan.

      Poista
  11. Puutarhasi on kaunis juuri tuollaisena. Samoin itse hankin lähes aina vain yhden taimen ja sitä sitten levitellään, jos on sellasta mitä voi jakaa. Tyylisi on selvästi cottage garden, silloin ei ole väliä onko korkea takana, ne voi olla vaikka matalien keskellä. Väritkään ei tarvitse mennä väriympyrän mukaan, vaan lähinnä mielitekojen ja lempivärien mukaan.
    Kuka sen määrittelee, miten kukin kasvinsa istuttaa. Toki on olemassa jonkinlainen ohjeistus, mutta silti jokainen tekee miten tahtoo.
    Paljon kauniita kärhöjä, minulta kuoli melkein kaikki ja en ole ostanut yhtään uutta kärhöä tilalle.
    Kommelluksia sattuu, niin lahjoiksi varattujen kasvien kuin muidenkin kohdalle. Hauskahan se oli seurata mikä kasvista tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan maailmaan mahtuu yhtä monta puutarhaa kuin puutarhuriakin. Kantapään kautta oppineena sitä vain usein epäilee omansa olevan täysin päin mäntyä.
      Itse asiassa juuri ne kasvit, joihin liittyy jokin tarina, muodostavat puutarhan sielun.

      Poista
  12. Voi niin tutulta kuulosti tuo aloitus. Asiantuntija saisi tännekin kopauttaa opaskirjalla päähän. Miten niin kovin aina into viekin mennessään ja tulee hankittua hetken hurmoksessa yhtä sun toista. Mutta nuo kärhöt ja Juuso ovat hurmaavia. Kärhöjen hankinta pitäisi täälläkin aloittaa, ovat ne niin upeita =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiantuntijoista viis. Kyllä ne hetken kasvihurmokset ovat sentään kokemisen arvoisia ja moneen hienoon kasviin on tullut tutustuttua täysin suunnittelemattomasti.
      Eikös olekin ihanan loputonta! Kärhömaailman läpikäynti on sinulla vielä aloittamatta. Kohti uusia löytöjä siis!

      Poista
  13. Mahtavan kaunis ja hurmaava tuo karvainen kehräävä köynnös!
    Ihanat kärhöt. Sama oivallus täällä, olen istuttanut tänäkin vuonna monta köynnöstä, niitä kun voi laittaa kasvamaan puihin ja aitoihin, muun muassa, jos ei ihan omaa köynnöstukea niille meinaa laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Kauniimpaa ja karvaisempaa kärhöä saa etsiä.
      Luonnossa kärhöt kiipeilevät muiden kasvien rungoilla ja oksistossa. Kokeilin kärhöjen istuttamista omenapuiden tyveen, mutta se ei toiminut. Omppupuita hoitaessa tuli kiusattua kärhöjä tarpeettomasti ja pian kärhöt hävisivät omppujen lehdistöön. Näkyivät lähinnä puun alla seisoessa. Sen sijaan kriikuna näyttää sopivan paremmin. En jaksa ottaa näitä kasviasioita niin hirvittävän vakavasti. Kokeileminen ja leikkimielisyys sopii puutarhaankin.

      Poista
  14. Huikea määrä eri kärhöjä. Minulla ei kasva kuin yksi alppikärhö ja sekään ei ole vielä koskaan kukkinut. Mutta onkin kasvanut vasta kolme vuotta minulla ja taimi oli tosi pieni. Ehkä ensi kesänä uskaltaisi kokeilla muitakin kärhöjä jos jostain päin pihaa löytyisi riittävän syvä multamaa. Annoit kyllä hyvän inspiraation kokeilla kärhöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppikärhöstä aloitin ja sen menestymisestä innostuneena olen nyt jatkanut. En muista, kuinka pitkään alppikärhöltäni meni ensimmäiseen kukintaa, mutta ei se tainnut pariin vuoteen juurikaan kukkia. Nyt sitten senkin edestä.

      Poista
  15. Samaa sillisalaattia minullakin, taimia tulee hankittua heräteostoksena ja sitten ihmetellään kotona minne nekin laitetaan. Mutta onneksi se ei ole niin vakavaa 😊 Mieletön valikoima kärhöjä sinulta löytyy! Olen ollut hieman epävarma niiden kestävyyden suhteen, mutta ehkäpä rohkenen kokeilla ensi vuonna. Hauska tarina ystäväsi taimiyllätyksistä, heh! Halauksia karvaiselle söpöläiselle Juusolle 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso kiittää - ja kääntää kylkeä tässä vieressäni sohvalla.
      Olet oikeassa, ei tämä puutarhanhoito niin vakavaa ole. Etenkin, jos kärhöjä saa edullisesti, ei taloudellinen tappiokaan ole kovin suuri.

      Poista
  16. Paljon kauniita kärhöjä sinulla! Aljonushkaa olen ennenkin ihastellut jossain puutarhalehden palstoilla. Eläköön Cottage Garden, josta löytyy paljon kaikkia ihanuuksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aljonushka on kauniimpi, kuin osasin odottaa.
      Totta, eläköön Gottage Garden ja leikkimielisyys.

      Poista
  17. Näin suurpiirteisenä puutarhurina olen kokeillut kärhöjen istuttamisen kanssa myös sellaista, mitä ei suositella. En ole läheskään kaikille kärhöille saanut perustettua sellaista penkkiä, kun ne kaipaisivat, mutta muutamissa vuosissa osa kärhöistä (osa kyllä kuolevat kokeiluihin) tekevät itse juuriaan syvämmälle ja jossain vaiheessa jopa alkavat kasvaa ja kukkimaan. Meidän etupiha on niin täynnä juurakoita. En myöskään kastele yhtään kärhöä. Tällä tavoin kukintaa joutuu kyllä odottamaan, mutta kärsivällisyyttähän tässä opetellaan.
    Kunnollisia ja kauniita kärhötukia ei ole vain helppo aina löytää. Onneksi joskus puut voivat toimia kärhötukina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin omassa puutarhassa kannattaa harrastaa kokeiluja, sillä harvoin millekään kasville täydellisiä olosuhteita löytyy tai pystyy järjestämään. Kunnolliset kärhötuet ovat hurjan kalliita, jos niitä jostain löytää. Siinäkin täytyy käyttää luovuutta.

      Poista
  18. Kärhöt ovat upeita. Mukavasti sinulla niitä onkin erilaisia.
    Minäkin olen vuosien varrella oppinut kasvattamaan niitä aika hyvin ja tärkeintä taitaa ollakin muistaa istuttaa kärhö tarpeeksi isoon ja hyvämultaiseen istutuskuoppaan ja jalommat kaverit reilusti syvempään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista onnenkauppaa kasvihomma välillä on, mutta muutamilla perusasioilla pärjää jo hyvin. Ihmettelin, miten hyvin kärhöni selvisivät talvesta. Moni varmempi kasvi meni.

      Poista
  19. Minustayks puutarhan pidon ihanuus on kaikki kummat kokeilut ja sillisalaatit..toki se on jokaisen oma valinta. Väreistä en niin perusta ja en ihan hallitsekkaan sitä yhdistelyä. Ylläreitäkin joskus tulee ja värit vaan sopii hupsis yhteen. upeita kärhöjä on sinulla..meillä ei kärhö oikein menesty. Lieneekö metsäinen sijainti vai mikä syynä. Kasteletko noita kärhöjä paljon kuivana aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelen kasveja oikeastaan vain istutuksen jälkeen jonkin aikaa ja joskus oikein pitkään jatkuvina kuivina jaksoina - jollaisia on varsin harvoin. Arno Kasvi sanoi kerran telkussa, että monivuotiset kasvit eivät kasvata juuriaan syvälle, mikäli ne tottuvat saamaan tarvitsemansa veden helposti. Silloin ne myös kuolevat vähäisempäänkin kuivuuteen. Tämä on jäänyt mieleeni ja kokemukseni mukaan se myös toimii käytännössä.
      En hallitse värien yhdistelyä minäkään. Ylipäätään minulta puuttuu visuaalinen silmä. Tykkään milloin mistäkin ja innostun helposti minulle uusista kasveista. Puutarhassa voi ja saa kokeilla ja leikkiä. Elämä on muutenkin ihan riittävän vakavaa. Ei sitä tarvitse puutarhaan ja pihaan ulottaa.

      Poista
  20. Useiden kärhöjen kautta sinusta on tullut oikea kärhöasiantuntija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei todellakaan mikään asiantuntija. Kantapääkokemusta aidoimmillaan.

      Poista
  21. Kyl on komeita kärhöjä. Niitä ei oo koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  22. Yrityksen puutteesta ei ystävääsi voi ainakaan syyttää. Hauska tarina! ='D

    Kaikki kärhöt menivät viime talvena, kahta lukuunottamatta. Tänä vuonna en ole yhtään hankkinut, katsotaan ensi vuonna sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen menetys. Vaikka ihminen mitä tekisi, luonto kuitenkin päättää.
      Ystäväni on varsin sinnikkäs, myönnetään.

      Poista
  23. Kärhöt on iki-ihania! Niillä saa helposti ihanaa vehreyttä luotua. Meillä taitaa kasvaa joku kärhö kuistilla, mutta minulla on lajinmääritys kesken. Minun silmään sinulla on istutukset kuin oppikirjasta ja hienot kanttauksetkin. Kyllä puutarhan pitää olla tekijänsä näköinen, ei kaikki voi olla samanlaisia :). Kukkasista ihanin on Juuso :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri! Kanttauksia olen tehnyt vasta muutaman kesän. Totesin sen helpottavan ruohonleikkuuta, estävän rikkaruohojen leviämistä kukkapenkkeihin ja siistivän näkymiä. Alussa hommaa oli paljon, mutta nyt pääsee jo helpommalla.
      Parasta onkin, ettei kahta samanlaista puutarhaa olekaan. Jokaisella on omannäköisensä puutarha ja niin se pitää ollakin.

      Poista
  24. Talvi vei meidän Pink Fantasyn ja monta muuta. Siitä sisuuntuneena päätin, etten osta enää
    yhtään alekärhöä marketista. Sen sijaan hankin Tirilästä ison lumikärhön ja mantsuriankärhön. Katsotaan, miten selviävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi kyllä kuritti puutarhoja ankaralla kädellä.
      Alekärhöjäkin on monen sorttisia. Viimeisin kärhöostokseni Kauppilasta oli alennettu 20 %. Lähtöhinta oli 17,90, joten kärhölle jäi vielä hintaa.

      Poista
  25. Ihanasti sulla monta kärhöä kukassa. Mulla kuoli melkein kaikki viime talvena. Voi kun osaisi malttaa mielensä, eikä aina sortuisi yksittäisiin herkkuihin vaan tekis kasvihankintoja suunnitellusti. Se kiinanlaikkuköynnöstarina onkin vertaansa vailla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta kun se maltti ja kaikki hyvät päätökset katoaa kaikkien ihanuuksia äärellä taivaan tuuliin. Vaan onpa elämässä turhempiakin asioita.
      Epäilin jo alkuunsa ystävän kasvivalintoja. Varsinkin, kun tiedän hänen olevan täysin pihalla kasveista. En hennonnut sanoa mitään. Hän on lähiaikoina tulossa kylään, joten silloin joudun esittelemään hänen "kiinanlaikkuköynnöksensä".

      Poista
  26. Niin kiva tyyli kertoilla puutarhan kuulumisia. Ihanat kärhöt.

    VastaaPoista
  27. Kärhöt ovat kauniita. Minulla ei ole niitä, en ole oikein tajunnut kuinka kauniita ne on. Tuleeko niistä korkeita ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöjä on hyvin monenlaisia, pensasmaisiakin. Vanhin kärhöni eli alppikärhö kiemurtelee köynnöskaaressa jo toista puolta alas eli kyllä sillä mittaa on metritolkulla. Ja leveyttä myös. Monet jalokärhöt taas aloittavat kasvunsa joka kevät alusta, eivätkä siten välttämättä ehdi kesässä kovin valtavaksi kasvaa. Kannattaa tutustua kasvitietoihin ja tehdä valinta sen mukaan. Vaihtoehtoja löytyy.

      Poista
  28. Siitä ekokampaajasta vielä, on muuten tosi vaikea saada aikaa. Minulla on varattu yleensä kolme aikaa kerralla. Nytkin on syyskuun loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin olen ymmärtänyt. Mutta jos hyvän kampanjan löytyy, mikä estää tekemästä varauksia ajoissa.

      Poista
  29. Yritin istuttaa meidän pihalle kärhöjä, mutta eivät menestyneet siinä paikassa. Ilmeisesti oli liian kuivaa ja maata liian vähän. Kärhöt ovat kyllä kauniita.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!