Sivut

lauantai 1. lokakuuta 2016

Kuunliljan lätsähdys ja muita syksyyn taipuneita


Ensimmäinen kuunliljan lätsähdys on tapahtunut. Yöt ovat olleet viime aikoina melko lämpimiä. Paljon lämpimämpiä, kuin syyskuun alkupäivinä, jolloin mittari painui yöaikaan lähelle nollaa. Silti vasta nyt etupihan suurin kuunlilja muuttui aivan parissa yössä keltaiseksi ja taipui syksyn edessä nuolemaan väsähtäneillä lehdillään maanpintaa. 

Syyshortensia Vanille Fraise

Monet muutkin kasvit ovat vaihtaneet väriä ja pian varmasti seuraa lehtien variseminen maahan. Sateet ja ensimmäinen kunnon syysmyrsky on saanut ilman sakeaksi keltaisista lehdistä.

Syyshortensia Vanille Fraise

Syyshortensia Vanille Fraise jaksoi sittenkin pukata muutamiin korkeuksia hipoviin oksankärkiinsä kukkanuput, jotka ovat vihdoin avautuneet. Eiköhän noihin vielä punerrustakin ehdi tulla.

Syyshortensia Vim's Red

Onkohan syyshortensioiden lehdet aiempina syksyinä kellastuneet niin kauniisti, kuin mitä nyt on tapahtunut? Sekä Vanille Fraise että Vim's Red kumpainenkin ovat saaneet upean syysvärin. Sen sijaan tavallinen syyshortensia on edelleen kohtalaisen vihreä.

Syyshortensia Vim's Red

Vim's Red on ihastuttanut punertuneilla kukinnoillaan jo jonkin aikaa. Kukkia on viime vuotta vähemmän, mutta niiden syysväritys on kyllä vertaansa vailla. Miten sitä heinäkuisen pionien kukinnan jälkeen voikin ajatella, että tässäkö ne kaikki ihanuudet sitten olivat. Vaan kyllä sitä kukintaa pionien jälkeenkin riittää, vaikka puutarhani ei ehkä lajien kirjolla monien muiden kanssa kilpailekaan. Muutama varma, eri aikoina kukkiva peruskasvi takaa jo aika runsaasti iloitsemisen aihetta.

Perhoangervo - Gillenia trifoliata

TainaT ihasteli Kahelinkulma -bloginsa postauksessa  perhoangervon syksyistä loistoa. Muistin, että minäkin istutin kesällä omaan puutarhaani perhoangervon nähtyäni sellaisen Marketanpuistossa. Piti lähteä pihalle katsomaan, millaisia värejä omasta puskasta löytyy ja aika kivan näköinen se onkin. Perhoangervoni ei ole ehtinyt kovin paljon kasvaa ja ehkä se voisi olla aurinkoisemmassa paikassa. Odotan ja toivon perhoangervoni selviävän tulevasta talvesta, sillä haluan nähdä sen herkän kauniin kukinnan ensi kesänä. 

Villiviini - Parthenocissus

Villiviini laittaa tänä syksynä parastaan. Talon päädyn imukärhivilliviini ei ole kovin suureksi jaksanut kasvaa. Kasvupaikka lienee sille liian vähämultainen ja karu. Aiempina vuosina se on hiukan korkeammalle kasvettuaan pudonnut alas. Olen antanut sen olla, sillä pidän siitä myös maanpeitekasvina. Tänä vuonna köynnös on kasvattanut uusia versoja ja myös pysynyt hyvin seinällä. 

Talomme olopihan puolella kasvava villiviini sitä vastoin ei ole imukärhimallia, eikä se myöskään värity yhtä upeasti. Yleensä osa sen lehdistä karisee ruskeina maahan ja osa kuivuu roikkumaan, kuin rytistetyt ruskeat paperit konsanaan. Ei niin kaunista katseltavaa.

Tuoksumatara - Galium odoratum

Tuoksumataran siirsin aiemmin kesällä toiseen paikkaan, jossa sillä on enemmän tilaa ja mahdollisuuksia levitä. Muutama päivä sitten huomasin, että nyt sitten on tuoksumataraa uudessa ja vanhassa paikassa. Sinänsä ei haittaa, sillä pääkasvusto on kuitenkin pelastettu ja vanhassa paikassa jatkakoon elämää, jos niin haluaa. Aika hauskasti tuoksumatarakin on saanut uutta syysväriä pintaansa.

Liuskavaleangervo - Rodgersia podophylla

Mielenkiintoista katsella, miten eri tavoin kasvit syksyyn suhtautuvat. Jotkut pudottavat oitis lehtensä muuttamatta väriä ollenkaan. Jotkut taasen ruskistuvat ja putoavat sen jälkeen. Liuskavaleangervo rajaa lehtensä reunat kevyesti oranssilla. Saapa nähdä, miten väri niissä kehittyy.

Kotkansiipi - Matteuccia struthiopteris

Ihmeellistä on myös, miten sama kasvi aivan vierekkäin toimii niin eri tavoin. Toisen kotkansiiven väri on muuttunut keltaiseksi, toinen porskuttaa edelleen kesäisen vihreänä. Tuskin sillä on merkitystä, että leikkasin keltaiseksi muuttuneesta kotkansiiven lehdistä suurimman osan pois, kun ne kaatuivat käytävälle. Litimärkien ja muutenkin syksyyn kuolevien kasvien lojuminen pihakäytävillä hankaloittaa kulkemista, eikä vain tunnu muutenkaan mukavalta.

Pensasmustikka - Vaccinium corymbosum

Kolmesta pensasmustikastani yksi kuoli viime talven aikana ja toinenkin on kyllä aika henkitoreissaan. Sen sijaan kolmas näyttää vahvistuneen ja alkaneen kasvattaa kokoa ja korkeutta. Siinä oli keväällä ainoastaan yksi kukka, joka ei sekään marjaksi asti kehittynyt. Vai napsaisiko joku elikko sen ainokaisen kenties suihinsa. Niin tai näin, mutta syysväri pensasmustikalla on upea. Jos tämä puska hengissä säilyy, se ansaitsee paikkansa jo pelkästään syksyisen värinsä vuoksi.

Mustamarja-aronia - Aronia melanocarpa

Mustamarja-aronia on yksi upeimmin syksyllä värittyvistä pensaista. Oheinen kuva on viikon takaa, jolloin meidän puskissa oli vähemmän punaista. Nyttemmin punaisten lehtien määrä on lisääntynyt, joskin paljon lehtiä on jo varissut poiskin. Espoon Marketanpuiston ohi viikolla ajaessani ihailin siellä kasvavan aronia-aidanteen punaista paloa. Aurinko paistoi aronioihin ja niiden takana kasvaviin vaahteroihin saaden värit hehkumaan unohtumattomalla tavalla.

Korallikanukka - Cornus alba 'Sibirica'

Joka vuosi korallikanukka ei ole yhtä upea, kuin tänä syksynä. Aiemmin meillä oli tien vieressä korallikanukka-aidanne, mutta siitä luovuttiin, koska se vaati niin suuren tilan. Oksat taipuivat tielle saakka ja talvella ojaan aurattu lumi katkoi sen maahan taipuneita oksia. Naapurin rajakulmassa on yksi valtavana rehottava korallikanukka, jonka syysloistosta pääsemme nyt mekin nauttimaan.


Annoin sitten myöden minäkin syksylle ja nakkasin tien puolen laatikoissa jo huonovointisiksi käyneet ruusuliisat kompostiin. Tilalle laitoin callunaa ja jätin reunoille roikkumaan kesän laatikoissa viettäneet muratit. Yhdestä kesäkukkaruukusta poistin lankaköynnöstä lukuunottamatta muut pois ja laitoin tilalle kanervan ja pienen sypressin. Tulkoon nyt sitten syksy - ihan pääovesta.


 Oikein mukavaa viikonloppua ja lokakuun alkua kaikille!
 

51 kommenttia:

  1. Värejä löytyy pihastasi yllin kyllin! Tahtoo ne kukat jo tähän aikaan vuodesta vähän lätsähtää. Värikästä lokakuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoilla väreillä lokakuu alkoi. Täytyy tankata kunnolla, että jaksaa taas tulevan värittömyyden.

      Poista
  2. Hyvin kaunista, ihania syksyn värejä puutarhassasi. Kivat syysistutukset myös, niin vaan se lokakuu nyt sitten alkoi. Iloista syksynaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kiitää hirvittävää vauhtia. Siinä on tietysti se hyvä puoli, että pian on myös uusi kevät.

      Poista
  3. Syksy on kauniin värikästä. Kiva, kun on vielä lämmintä. Nautitaan.

    Mukavaa lokakuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Tämä onkin ollut harvinaisen lämmin ja kaunis syksy.

      Poista
  4. Onneksi syksyssä on kaunista nuo kasvien värit. Muuten voisi olla vielä rankempaa päästää irti kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi se tosiaan aika rankkaa siirtyä suoraan kesän kukkasista harmauteen ja kylmyyteen.

      Poista
  5. Sinulla on siellä ihanat ruskan sävyt puutarhassasi.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Nyt väreistä on saatu nauttia runsain mitoin.

      Poista
  6. Kauniita syksyn värisävyjä. Hyvää lokakuun alkua myös sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Viime päivinä on ollut aivan upeita syyssäitä ja -värejä.

      Poista
  7. Mahtavia eri ruskan ja vihreän sävyjä! <3
    Meille kävi tällä viikolla samallainen kuunliljojen lätsähdys. Minusta ruska tuli tänä syksynä ihan yhtäkkiä ja nyt se on varmasti parhaimmillaan. Olen nauttinut eri sävyjen kirjosta ja moniulotteisuudesta valtavasti.
    Mukavaa ja kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin blogissasi ihanalla värimatkalla. Olen samaa mieltä, että ruska tuli aivan yhtäkkiä. Myrskytuuli täällä etelässä vie lehtiä puista voimalla, joten nyt täytyy nauttia ruskasta täysillä.

      Poista
  8. Ihania ruskakuvia!!!! Niitä katsellessa ei tullut yhtään surullinen syksyolo, kuten toisinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringolla ja lämmöllä on ihmeellinen vaikutus. Tuntuu, kuin olisi saanut tankattua energiaa talvenkin varalle.

      Poista
  9. Syksy tämä nyt on, enää en haraa vastaan. Sulla on mahtava kokoelma hienoja syysvärejä. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaa kai se vastaanharaaminen onkin, mutta aina pitää yrittää. Onneksi vastassa on taas uusi kevät ja kesä.

      Poista
  10. Hienoja syksykuvia olet saanut puutarhastasi. Kyllä syksyinen luonto on kaunista. - Mukavaa lokakuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti tämä syksy on ollut kaunis aurinkoisine ja lämpimine päivineen. Nyt sitten vielä upea ruska päälle kuin plussana.

      Poista
  11. Pensasmustikoissa on tänä vuonna todella upea puna. Voi olla että linnut veivät sen ainoan marjan, meillä harakat syövät pensasmustikat raakoina jos en jo siinä vaiheessa verkota pensaita. Vähän harmi mutta meillä pensasmustikat viettävät verkkojen sisällä lähes koko elämänsä. Harakoiden ja jänisten takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan kehittää jokin kaunis verkkosysteemi, jotta sitä katselisi mielellään ympäri vuoden. Alkaa olla aika muillekin viritellä verkkoja, sillä jänikset mellastavat pihassamme estotta ympäri vuoden, mutta talvella erityisesti.

      Poista
  12. On upeaa, miten ruska värjää niin monella tavalla, ei pelkkää punaista ja keltaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kuinka valtavasti eri sävyjä löytyy pelkästään punaisesta ja keltaisestakin. Upeaa!

      Poista
  13. Niin se sitten tuli syksy kaikkine lätsähdyksineen, mutta väriä on tullut myös.
    Täällä kotopihassa ei vielä ole käynyt halla, mutta värejä kyllä löytyy ja osasta virpiangervon lehdistä on tuuli pyyhkinyt mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstaina alkanut myrskytuuli on pyyhkinyt täällä monia puita kokonaan tyhjiksi. Vaikka ei syksystä tykkäisikään, nämä värit kyllä ihastuttavat.

      Poista
  14. Ihania syksyn värisävyjä <3 - mukavaa lokakuuta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja! Väreistä on tänäänkin pihalla nautittu.

      Poista
  15. Aivan mahtavia syksyn värejä. Pensasmustikassa kaunis ruska. Kaunis asetelma. Kyllä se syksy vain tulee, mutta nautitaan noista väreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko ja kauniit värit ovat suorastaan terapiaa mielelle. Kyllä niistä vaan jaksaa nauttia.

      Poista
  16. Tänään toin maljakkoon pihalta vielä Kehäkukkaa ja ruukusta katkesi Verenpisaraa. Ja miksei maljakkoon käy myös ruskan värit marja-aroniasta ja muista puista pihalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kannattaakin poimia kukkia ja oksia maljakkoon, kun pihalla niitä ei niin enää tule katseltua. Kehäkukasta tulikin mieleen, että täytyy muistaa kerätä sen siemeniä talteen.

      Poista
  17. Syksyssä on parasta sadonkorjuu ja ruska. Ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti. Tämä syksy on kumpaisenkin osalta ollut aivan mainio.

      Poista
  18. Onneksi on nii monenkirijavaa syksyä. Aivanku kasvit kukkiis toistamisehe. Jos ei pakkaaset viä, nii liuskavaleangervohon tuloo aivan ihana kuparinfärine sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liuskavaleangervo on minulla ensimmäistä vuotta, joten nyt onkin sitten kuparista odotettavaa.
      Luinkin blogistasi, että sinulla siellä esikot kukkivat. Ovat todellakin aloittaneet uuden kierroksen.

      Poista
  19. Meillä lätsähti myös! Paljon on väriä pihassasi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunliljojen lätsähdys on aina syksyisin odotettua, mutta ajankohta vaihtelee. Komeakuunlilja tekee sen yleensä ensimmäisenä.

      Poista
  20. Tänä syksynä kasvit tosiaan syksyyntyvät eri vaiheisesti ja eri värisiksi. Omenapuut ja viinimarjapensaat tymäkän vihreänä rehottavat, mutta pihlaja-angervot jo varistivat lehtensä. Pensasmustikat ja kiiltävälehtinen happomarja loistavat punaisina. Kuunliljat kellettyivät mutta mirrinminttu sekun kukkia rehottaa. Saapa nähdä, minkä muutoksen tuleva viikko tuo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuut ovat täynnä vihreitä lehtiä usein vielä siinä vaiheessa, kun kaikki muut ovat jo lehtensä pudottaneet. Muutoksen viikko taitaa olla käsillä, sillä vielä hetki sitten mittari näytti +2 astetta ja tulevalle viikolle on luvassa kylmempää joka päivälle.

      Poista
  21. Kauniita, värikkäitä kuvia.

    VastaaPoista
  22. Ooh, ihanaa syksy hehkua. Itsekin olen seurannut eri kasvien muuttumista syksyn väreihin ja miten ne muuttuvat päivittäin. Tänä vuonna vasta tajusin kuinka kuunliljat muuttuvat kirkkaan keltaisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niin upeita värejä luonto täynnä. Katselin hetki sitten naapurin pihalla loistavaa punaista pensasta ja täytyykin käydä kysymässä, mikä se on. Viime yönä on ollut hyvin kylmää. Varmasti liki pakkasta, joten väreistä on nautittava nyt täysillä. Pian lehdet varisevat pois.

      Poista
  23. Aurinko saa syysvärit kyllä loistamaan ja sitä on piisannut mukavasti tänä syksynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on syysväreissä kuin piste i:n päälle. Se kruunaa koko komeuden.

      Poista
  24. Hehkuvia värejä. Kuunliljat tosiaan lätsähtää melkein ensimmäisenä pihalla, kun pakkanen purasee hiukankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole ollut vielä edes pakkasta ja silti tuo komeakuunlilja rötköttää pitkin pituuttaan. Kunhan tässä saadaan pakkasia, ovat loputkin velttoina. Ei varmaan mene pitkään siihen tapahtumaan.

      Poista
  25. Kauniita värejä puutarhassa. Mietin onko ruska tänä vuonna jotenkin kauniimpi kuin viime vuonna vai saako aurinkoiset kelit kaiken niin kauniisti hohtamaan..

    VastaaPoista
  26. Puutarhan ilme muuttuu kuunliljojen lätsähdyksen myötä kertaheitolla, itsekin sen viikonloppuna totesin, viimeiset väri-iloittelut ennen kuin ruskan värit katoavat. Mutta puutarha on taas leponsa ansainnut ja tarhurit kans!

    VastaaPoista
  27. Ruskaa on kaunista. Meilläkin ruska on kovin eriaikaista. Jotkut pionit ovat jo ihan ruskeita. Jotkut kasvit ovat taas vetreässä kunnossa.
    Pikkuhiljaa kylmenevät päivät ovat kyllä parempi kuin yhtäkkiä tuleva ensilumi.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!