Sivut

torstai 17. marraskuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä

Sinivuokko - Anemone hepatica

Sain muutama päivä sitten Mökkipuutarhassa -blogin Pirjolta jo perinteeksi muodostuneen  "Kuusi kuvaa kesästä" -haasteen, johon ehdin nyt vastata. Juuri nyt tällaiset haasteet ovat oivallisia, sillä ainakin minulla on parhaillaan pää ihan tyhjänä kaikista ideoista. Ehkä siihen vaikuttaa osaltaan meneillään oleva vuodenaika. Luminen maisema on muuttunut harmaaksi vesisateeksi ja valon määrä on todella vähäinen.

Omenapuun kukintaa

Kevättä ja kesää odotan joka vuosi yhtä innokkaasti. Kun lumen alta alkaa paljastua yhä enemmän paljasta maata, se onkin sitten yhtä menoa aivan seuraaville talvilumille saakka. Itse asiassa puutarhurin kevät alkaa jo paljon ennen ainuttakaan kevään merkkiä ulkona. Siemenluettelot ilmestyvät pöydännurkalle ja rahisevat siemenpussit vilisevät yöunissakin nostaen mieleen toinen toistaan ihanampia kesäsuunnitelmia. Ikkunalaudat ja kaikki mahdolliset valoisat paikat sisällä alkavat vähitellen täyttyä taimipurkeista ja kellarista valoon kannetuista kesäkukista.

Tulipa Sweet Desiree
  
Sanonnan mukaan Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Puutarhaharrastuksen myötä kesä venyy melkoisesti pidemmäksi, kuin jos vain tyytyisi nautiskelemaan niistä muutamista hellepäivistä. 

Tätä haastetta varten selasin niin viime kuin edellisenkin vuoden kuvia. Oli sitten kesän määritelmä mikä tahansa, minulla se alkaa käytännössä huhtikuussa, jolloin on jo mahdollisuus puuhata ulkona monenlaista. Ja tänä vuonna kesä päättyi lokakuun loppuun, sillä lumi satoi marraskuun alkupäivinä. Minun kesälläni oli siis tänä vuonna mittaa peräti seitsemän kuukautta. Ajanjakso marraskuusta maaliskuun loppuun meikäläisen kalenterissa käsittää siis kaikkinensa syksyn, talven ja kevään. Kaikki muu on kesää. Aika ihanaa, vai mitä!

Poimulehti - Alchemilla

Lumien sulattua sitä alkaa odottaa lämpimiä kelejä. Puutarhakierrokset tihentyvät ja sormet ovat alituiseen mullasta mustina, kun ihan vain ohimennen jokaista vähänkin kohoumalta näyttävää kohtaa maassa täytyy pikkaisen rapsuttaa. Josko sieltä jo vihreitä versoja pilkistäisi.

Vaikka iltapäivälehdet ennustaisivat kylmintä kesää ikipäivinä, sitä toivoo ja uskoo, että lämpöä riittää vähintäänkin heinäkuuksi. Mieluummin koko kesäksi. Ja vaikka kesä olisi millainen tahansa, pian sen mentyä muisti alkaa valikoida päällimmäiseksi ne mukavimmat asiat. Onneksi näin. Mitä sitä ikävyyksillä päätään täyttäisi.

Clematis Nelly Moser

Viime kesänä satoi usein ja kerrallansa aivan valtavasti. Täällä meidän nurkilla siis. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa taasen taisi olla kuivaakin kuivempaa. Kovin paljon niitä hellepäiviäkään ei ollut. Silti juuri nyt tuntuu, että kesä oli ihanan lämmin, eivätkä ne sateet elämää kovin paljon häirinneet.  

Yritän opetella suhtautumaan elämään siten, että se, mille ei mitään voi, sitä on turha jälkikäteen murehtimalla murehtia. Menee vain hukkaan se murehtimisenkin aika, jonka voisi käyttää eteenpäin menemiseen ja elämiseen  

Kesämalvikki - Lavatera trimestris

Kun valtaosan vapaa-ajastaan viettää omassa pihassa ja omissa nurkissa, saattaa päällimmäisenä ajatuksena olla, ettei mitään ole tehnyt eikä missään käynyt. Listasin kaikki isoimmat kesämenot ja exstraa on minun kesässäni ollut ihan riittävästi. 

Huhtikuussa kävin Helsingin Kevätmessuilla, toukokuussa Türin kukkamarkkinoilla ja Marketanpuiston bloggaajatapaamisessa. Kesäkuussa oli ihana ja hartaasti odotettu puutarhabloggaajien tapaaminen Raumalla. Kesäkuussa kävin myös katsomassa alppiruusujen kukintaa Haagan rhodopuistossa ja teimme veljentytön kanssa perinteisen kesäteatteriretken Suomenlinnaan.

Heinäkuussa olin naapurin Maritin kanssa kiertämässä Loviisan avoimia puutarhoja ja elokuussa taasen valtakunnallisen Avoimien puutarhojen päivänä kierrettiin niinikään Maritin kanssa lohjalaisia puutarhoja. Pojan kanssa teimme kesäretken Turkuun heinäkuussa.

Elokuussa tein sadepäiväretken Helsingin Kansallismuseoon katsomaan Vedenalaiset huoneet -näyttelyä. Huippuna kesässäni oli elokuun lopun viiden päivän matka Berliiniin, jossa kiersin monen monta puutarhaa yli +30 asteen helteessä.   

Eiköhän moisella kesäretkimäärällä elä taas seuraavaan kesään! 

Riippuva begonia

Haasteita liikkuu parhaillaan muitakin, mutta haluan Mökkipuutarhassa Pirjon lailla noudattaa tämän haasteen kohdalla perinteitä ja laitan edellisen vuoden tapaan sen samalle porukalle, kuin viime vuonna


sekä ylimääräisenä blogille, jossa usein käyn herkuttelemassa ihanilla luonto- ja lintukuvilla

  
eli tässä teille "Kuusi kuvaa kesäästä" -haaste. Olkaa hyvä.
 

59 kommenttia:

  1. Ihan tuli kesää ikävä! Niin ihanat kuvat! <3
    Tosiaan ei sitä enää muista sateita, eikä mitään kurjaaa. Muistaa vaan kauniin auringonpaisteen ja kaikki rakkaat kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan, kuinka ikävä kesää tuli noita kuvia esiin kaivaessa. Kesä on kyllä aivan ihanaa aikaa.

      Poista
  2. Kauniita kuvia!
    Tosiaan se tarhurin kesä on pitkä. Meille sateisin aika osui heinäkuulle (olin 2 viikkoa lomalla), mutta muutoin ei niitä sadevaatteita niin usein tarvinnut. Mennyt kesä oli mukavampi kuin edellinen, sillä silloin kevät ol kylmää ja tuulista ja esikasvettuja kasveja ei millään saanut hyvin ulkoilemaan. Tänä vuonna taas kevät oli lämmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kevät oli tosiaankin lämmin ja lumikin suli nopeasti. Aina siitä kesästä tykkää yhtä paljon, vaikka millainen olisi. Kiitos vielä haasteesta. Tuli juuri oikeaan aikaan, kun pää oli ideoista ihan tyhjä.

      Poista
  3. Sinäpä olet kesällä ehtinyt moneen reissuun. Minulla jäi sellainen tuntuma, että mennyt kesä oli lämmin ja kostea. Pavut tykkäsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteitä täällä ei kovin paljon ollut, mutta minulle ihan sopivaa. Vesisateita olisi saanut olla vähemmän.
      Tuli tosiaan reissattua moneen kivaan tapahtumaan.

      Poista
  4. Oi mitä kuvia kesästä! Kesä tuntuu menevän kuin siivillä, siitä pitääkin nauttia aina kun se on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kesä menee aina hurjaa vauhtia. Ensin sitä odottaa innolla ja sitten onkin taas syksy. Hyvä, että voimme palata kesään kuvien kera.

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia. Pidän erityisesti tuosta malvikin kuvasta. Kiva haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malvikki oli minun tämän kesän yksi iloisimmista yllätyksistä. Kukki ja kukki ja oli kaunis maljakossakin. Varmasti kylvän sitä ensi kesänäkin.

      Poista
  6. Ehditpäs mukavasti puutarhamatkailemaankin! Kuusi (ja seitsemäskin) kuvaa kesästä oli tosi ihania, mutta varsinkin tuo herkkä kuva sinivuokon nupusta oli upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä tuli tosiaan reissattua vähän enemmän. Mukava suola omien puutarhatouhujen lomassa.

      Poista
  7. Kyllä tulvahti lämpöiset kesäpäivät ihan tänne ruudun taakse kuviesi vuoksi. Aaah...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan, miten kesäisiä tunnelmia itse vietin kuvia selatessani.

      Poista
  8. Ihania kesäkuvia!!! Kesäkuvien katselu piristää kummasti, joten nyt täytyy ruveta vierailemaan täällä blogimaailmassa useammin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pelkkä kuvien katseleminen virkistää ja kummasti ne tuovat myös mukavaa muisteltavaa. Sellaistakin, minkä on jo mielestään unohtanut.

      Poista
  9. Ihanat kuvat! Kesää tuli jo ikävä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että kesäikävä on kaiken aikaa läsnä. Kuvien myötä se konkretisoituu.

      Poista
  10. Lämmin kiitos haasteesta!
    Tuo alin kuva on valtavan kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo katsomatta postauksesi. Kiitos, että otit haasteen vastaan. Olit tosi nopea.

      Poista
  11. Niin ihanat kesäiset kuvat Niitä on kiva katsellä näin jälkeen päin nyt kun on näin ikävät pimeät,sateset ilmat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään varsinkin kesäkuvia katselemalla saa virkistystä, sillä päivä ei ole valjennut laisinkaan. Pimeää aamusta iltaan.

      Poista
  12. Kauniita, kesäisiä kuvia, ja nuo lähikuvat ovat niin hienoja, omenapuunkukkaset ja tulppaanit erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Harmi, ettei kuvaan saa sitä mehiläisten pörinää, mikä esimerkiksi noissa omenapuunkukissa kuvaushetkellä oli.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Mahtaako kesästä kurjia kuvia saadakaan...

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Tässä vaiheessa vuotta koko mennyt kesä tuntuu aivan ihanalta. Sateet alkavat unohtua...

      Poista
  15. Ihania kesäkuvia, ikävä kesää yhyy.. Kesän yltäkylläisyydessä ei varmasti kaikkea ehdi katsomaan ja aistimaan kunnolla, mutta onneksi on tallennettu noita kesäkuvia joilla voi sitten pimeänä aikana herkutella
    Voi hyvät hyssykät kuinka kaunis tuo Desiree!! Ja niin onnistunut kuva ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. kuten kaikki kukkakuvasi, aivan ihania!
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
    2. Desiree on tosiaan aivan ihana tulppaani. Täytyypä ihan tarkastaa, laitoinko sitä myös tänä syksynä. Kaikkia toivetulppujani en kaupoista löytänyt.
      Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  16. Hienoja kesäkuvia. Ja hyvin määrittelit kesän, monesti se kestää huhtikuusta toukokuuhun jos ajattelee sitä ajanjaksoa milloin pääsee puutarhatöihin. Minä tein tänä vuonna ekat kasvimaan kylvöt 18.4. Melkoisen aikaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kevät olikin aikainen. Usein kesänä mielletään vain se aika, jolloin voi paitahihasillaan istua auringonpaisteessa kahvia lipittämässä. Puutarhurin näkökulmasta kesä on paljon muutakin ja vuosi vuodelta ymmärrän koko kesän yhä laajemmin.

      Poista
  17. Näin marraskuisessa hämärässä kesän muistot tuntuvat niin suloisilta. Satoi tai ei, niin kyllä sitä kesän vehreyttä ja kukintaa muistelee ilolla.

    Puutarhaharrastus tekee kesästä tosiaan pidemmän. Eiköhön tuossa tammikuussa jo ensimmäiset siemenkuvastot tipahtele postiluukusta ja siitähän se hössötys taas pikkuhiljaa alkaa eli ihan kohta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Nyt kesääni tuli vähintäänkin 3-4 kuukautta lisää, sillä ilman muuta se alkaa jo niistä siemenkuvastoista. Monen monta kertaa tuli sateessakin touhuttua, joten ei huono sää välttämättä puutarhurin kesää kokonaan pilaa. Toki kauniit ilmat ovat toivottavia ja mukava bonus.

      Poista
  18. Vieläkö keksisivät miten saa tuoksut välittymään näin blogien välityksellä niin aamuni olisi ollut ihanin..kesäkukat, kesä tuoksuineen..huoh..
    Ai, ai, ai.. malvikki-kuvaa tuijottelin pitkään hurmioituneena.. mun lempparikukka.. ihana aamunavaus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuoksut ja äänetkin olisivat aika mukavia. Omenapuunkukkakuvasta puuttuu tyystin se pörriäisten surina ja pörinä, joka niissä kuvaushetkellä oli.
      Kesämalvikki oli viime kesän uusi tuttavuus, josta taisi tulla pysyvä kylvettävä. Aivan ihana kesäkukka!

      Poista
  19. Ihan huippu sun kesämääritelmä, noinhan se meillä puutarhahörhöillä menee. Ja onneksi menee, koska kohta ollaan taas alussa kesää. Paljon kaikkea kivaa ja kaunista kesääsi mahtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Kurjenkello tuossa kommentissaan toi muutaman kuukauden lisää kesääni, sillä siemenluetteloiden ilmestyminen aloittaa puutarhurin kesän. Vähintään 9 kuukautta on siis puutarhurin kesä ja pian se alkaa. Jihuu!

      Poista
  20. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta kesämäärityksestä, muutenkin vuodenaikamääritykset ovat hyvin karkeita, ne pitäisi ilman muuta uudistaa. Vuodenkierto mielestäni on pääasiassa kevättä ja kesää, no vähän jää syksy-talvi -jaksollekin aikaa, pienet talvinokoset ja sitten jatketaan kevääseen.

    Haasteen otan ilomielin vastaan, perinteen mukaan ja se tuli niin hyvään aikaan kuin vain mahdollista! Kiitos Ystäväni!

    Kesääsi mahtui kaikkea kivaa ja paljon nähtävää ja koettavaa myös. Tuo kesänvietto on niin asenteesta kiinni. Jos on ikuinen mielensäpahoittaja, huomanneekohan silloin muuttuvia vuodenaikoja ollenkaan. Kesäkuvasi olivat tosi ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, että otit haasteen vastaan. Kävinkin jo lukemassa postauksesi.

      Ehkä ne pari lepokuukautta talven nimissä ovat puutarhurille ihan tarpeelliset. Ehtii vähän tehdä suunnitelmia. Mahtaisimmeko yhtä innokkaasti edes kesää odottaa, jos aina olisi lämmintä ja kasvukausi meneillään. Kenties juuri pohjolan lyhyt kesä saa sitä arvostamaan ja siitä nauttimaan.

      Viime kesäni oli tosiaankin harvinaisen monipuolinen. Nyt olen iloinen, että tuli lähdettyä. Joskus se itsensä liikkeelle saaminen on suurin este.

      Poista
  21. Kiitos mukavasta haasteesta. Eilen täälä pilkahteli aurinko, harvinainen näky marraskuussa. Sää oli lämmin ja loskainen, tuli aivan kevätfiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin hetki sitten pihamaalla ja päivän pimeydestä huolimatta oli juuri sellainen kevätfiilis. Muutama lämpöaste, lumen alta paljastuva maa ja keveä tuuli. Yksi hujaus vain, niin taas saamme nautiskella todellisesta keväästä.

      Poista
  22. Kiitos, Between, aivan loistavasta postauksesta. Kuvat olivat toinen toistaan kauniimpia ja teksti yhtä mukavaa luettavaa. Seitsemän kuukauden kesä on just niin totta kuin olla voi! Kyllä oli ihastuttava lukuhetki tässä töiden välissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Osaatpa sinä aina sanoa niin nätisti.
      Näin pimeässä loppuvuoden päivässä kesäiset kukkakuvat piristävät mukavasti. Ja kohta sytytän kynttilät valaisemaan iltaa. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  23. On tosiaan turha kauheasti haikailla ja murehtia puutarhamenetyksiä, niistä tulee vain paha mieli. Paljon hyvää mahtuu jokaiseen kesään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän määrä on aina paljon suurempi, kuin menetysten. Onneksi hyvä jää myös parhaiten mieleen.

      Poista
  24. Paljon ehdit kesän aikana myös puutarhamatkailla. Kesä tuntuu tässä vaiheessa ihan samalta kuin kasvikausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkikäteen listattuna kesääni mahtui yllättävän paljon retkiä. Mukava niiden muistoja on vieläkin makustella.

      Poista
  25. Kiitos haasteesta! Sun kesähän mahtuuki palio virkistäviä tapahtumia. Sateeren välis oli onneksi oikee kunnon aurinkojaksojaki.
    Meillä on jo aivan kevääset tunnelmat. Ne vähääset lumet meni jo sen siliän tiän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin alkaa lumet olla vähissä ja parhaillaan aurinko yrittää paistaa pilvien lomasta. Ihan tuntuu keväiseltä.
      Kesällä tuli oltua ulkona miltei säällä kuin säällä. Ainoastaan kaatosade laittoi paneutumaan sisähommiin.

      Poista
  26. Kauniita kuvia! Ihana ajatus, että kesä kestää niin pitkään, kun puutarhassa tapahtuu jotain. Talvi lyhenee ihan siedettävän mittaiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaihmiselle kesä on minusta oikeastaan koko kasvukausi. Vaatteet vain välillä vähenee.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!