Sivut

lauantai 19. marraskuuta 2016

Lumi tuli, lumi meni


Alkuviikosta kuvasin alapihalla lumipäärynöitä. Silloin jo hangen pinta oli vajonnut huimasti, mutta parin päivän runsaiden vesisateiden ja pluskelien vuoksi kaikki lumeen dipatut hedelmäkuviotkin ovat tyystin pihasta kadonneet.


Meidän pihalta lumi katoaa taatusti viimeisenä. Oli sitten kyse keväisten hankien sulamisesta tai ensilumen esiintymistä. Pian nuo lumessa näkyvät peuranjäljetkin ovat muisto vain. Näkyy siellä olevan pari minunkin jälkeäni. 


Ulkoilusää oli tänään mitä mukavin, joten teimme Ukkokullan kanssa perälenkin. Olin toki kuullut, että lähistöllä on kaadettu metsää ja kävellessä sen näki jo kaukaa itsekin. Pellon takainen maisema on avartunut, mutta todellisuus paljastui vasta lähempänä.


Olen aina tykännyt kovasti juuri tämän kohdan metsäosuudesta perälenkkiä vuosien aikana kävellessäni. Peltoaukealla tuuli on aina riepotellut kovasti ja metsän suojaan päästyä on tuntunut, kuin ilma olisi lämmennyt useita asteita. Nyt tuota efektiä tuskin enää pääsee hetkeen kokemaan.


Tukkirekat ovat seilanneet kotitiellä tiheään ja jokunen kuorma tuolta vielä riittänee. En tunne metsänhoidollisia elementtejä laisinkaan, mutta olen aina kummastellut, miksi kaikki puut laitetaan kerralla nurin. Luulisi olevan hyödyllistä ja ehdottomasti maiseman kannalta kauniimpaa jättää sinne nuoremmat puut kasvamaan ja valita kaadettavaksi ne vanhimmat. Ehkä tehokkuus on tässäkin kohtaa se tärkein valintakriteeri, sillä isolla metsäkoneella tuskin pujotellaan puiden lomassa, vaan yhden miehen tehovekotin niittää kaiken eteensä tulevan.


Lumiseen aikaan kuvan pellolle on tehty erinomainen latupohja. En tiedä, ehdittiinkö nyt menneille lumille vielä latua rakentaa, mutta nopeasti se aina ilmestyy, kunhan lumitilanne ladunrakentamisen sallii.


Tälle päivälle luvattiin auringonpilkahduksia ja toki niitä näinkin. En vain ehtinyt saada kameraa tähtäysvalmiiksi, kun tuulen ajamat pilvet aina vyöryivät auringon eteen. Kumman virkistävä vaikutus vähäiselläkin auringonvalolla on. Ja +6 asteen lämmössä tuntui paikoin ihan keväiseltä.


Tänä vuonna on ollut jotenkin vaikea päästä joulumoodiin. Yleensä minulla on tässä vaiheessa marraskuuta ollut joulusuunnitelmat jo pitkälle paperille laitettuna ja joulukortitkin askarreltuina. Viikon aikana olen sentään päässyt joulukorttirintamalla aika hyvälle tolalle. Tästä voisinkin jatkaa ahertamista, jotta saan korttityömaan pois pöydältä.


Huomasin juuri, että bloggerin tekstinmuokkaustyökaluihin (sivun ylälaitaan) on ilmestynyt "Lisää erikoismerkkejä" -painike. Ihan kiva ja hyödyllinenkin ominaisuus. 😄 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 🌹

43 kommenttia:

  1. Heh, hienot lumipäärynät. Nyt lumi onkin muisto vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tältä erää muisto vain, mutta eiköhän sitä uutta luntakin vielä tänä talvena lisää tule.

      Poista
  2. Samoin kävi täällä. Kauniita kortteja tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Lähetän joulukortteja sen verran monta, että sarjatuotanto on välttämätöntä. Muuten eivät valmistuisi ikinä.

      Poista
  3. Hauskat lumipäärynät! :)
    Samaisella vauhdilla lumi suli kuin tulikin. Jouluksi voisi kyllä vähän sadella...

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan Sirpa! Jouluna pitäisi olla edes hieman valkoista maassa ja mielellään myös pieni pakkanen. Vesikeli ei vain kuulu jouluun.

      Poista
  4. Jos lumi tekisi uuden ajoituksen, ihan näin varhaista talvea en kaivannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä uutta lunta vielä sataa. Ihme olisi ollut, jos näillä nurkilla marraskuussa olisi satanut pysyvä lumi.

      Poista
  5. Tykkään niin noista sammalkuvista! Päärynät olivat hauskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammaleen vihreys korostuu ja kirkastuu tällaisina harmaina marraskuun päivinä. Oli ihan pakko kiertää tuota kiveä ja kuvata sen erilaiset sammalpinnat.

      Poista
  6. Lumipäärynät minuakin viehättivät! Ulkoilusää oli ihan mukava, ja kun ei viikolla ehdi päivänvalossa ulkoilemaan, niin tänään siitä ihan pystyi nauttimaan, ei satanutkaan. On teillä varmasti eri näköinen maisema, kun noin paljon on puuta lähtenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaadettu metsä ei ihan näköetäisyydellä ole, mutta vakituisella ulkoilureitillä sentään. Ulkoilusää oli mitä parhain. Reipas kävelylenkki virkisti mukavasti.

      Poista
  7. Niinpä suli. Tässähän voisi vaikka lähteä taas viherrakennustöihin ;)
    Totta, on hirmu surullista ja rumaa kun tehdään aina suuria aukkohakkuita. Vieläkin harmittaa tuo meidän lähimetsä, vaikka uusi reitti sieltä löytyikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa ei tunnu olevan edes kovin pahasti jäässä, joten kaivuhommatkin sujuisivat. Pihalla kulkiessaan näin yhden mojovan kokoisen voikukan kukkapenkissä ja jäi kaivelemaan, etten kitkenyt sitä pois. Ehkä lähiaikoina...

      Poista
  8. Ihanat lumipäärynät kyllä oli kaunista kun oli lunta nyt taas harmaata ja pimeää.Ihanat nuo sammal kuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli vähän valoisampi päivä, mutta lumi kyllä parantaisi tilannetta melkoisesti.

      Poista
  9. Hurmaavat päärynät! Lumet meinaa täältäkin lähteä, mikä ikävästi pimentää maisemia jälleen. Talvi kulkee tavallaan - olis edes jouluna lunta!

    Täytyypä postausta rustatessa löytää nuo uudet namikat, kiitti vihjeestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän isompia nuo emojit ja muut merkit voisivat olla. Tosin en tutustunut namiskaan niin huolella, etteikö koon rustaaminen olisi mahdollista. Sen tutkiminen jäänee seuraavaan kertaan.

      Poista
  10. Lumipäärynät ovat hauskoja. ihanat sammal kivet. meilläkin on kaikki lumet sulaneet Saa nähdä koska lumi peittää maan uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivokaamme, että luvatut vesisateet sittenkin muuttuisivat lumeksi. Ei mitään valtavia kinoksia, mutta valon ja kasvisuojan vuoksi edes muutama sentti.

      Poista
  11. Ihanat vihreät sammalmatot. Minustakin avohakkuun jälki on surullista katsottavaa ja vieläpä moneksi vuodeksi. Kauniita kortteja olet tehnyt, itselläni ne ovat vielä pahasti vaiheessa, vuorokauden tunnit loppuvat kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaiheessa omatkin kortit vielä ovat, mutta hyvällä alulla sentään. Onhan tässä vielä aikaa, vaikka vuorokauden tunnit kyllä huristavat hurjaa vauhtia.

      Poista
  12. Lumesta meilläkin on vain muisto. Vettä on satanut kuin syksyllä.
    Hienoja kuvia oot taas ottanut. Hienoja kortteja, kiva idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisää vettä on kuulemma luvassa. No, kyllä sitä luntakin vielä saadaan. Tällaista tämä loppuvuosi on aina täällä etelärannikolla.

      Poista
  13. Hauskat lumipäärynät;-) Meillä täällä viedään vuodesta toiseen, ympärillä olevista metsistä, vanhoja puita tukkirekalla pois. Oikein pahaa tekee, kun näkee taas uuden aukon metsässä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi!
      Paljon täälläkin on viime vuosina metsää kaadettu. Vuosia sitten meillä oli perhetuttu, joka omisti metsää Kaakkois-Suomessa. Aina, kun hän tarvitsi jotain isompaa, kaatui metsää. Auto, keittiöremontti, jopa ulkomaan matka. Minusta se tuntui jotenkin hullulta, mutta minulla ei ole metsää, joten kenties olen jäävi ketään arvostelemaan.

      Poista
  14. Lumipäärynät, hauskat!
    Olet aikamoinen tehonainen, kun askartelet joulukortitkin itse. Niitä tulee (tai ainakin pitäisi) lähettää kymmenittäin... hankin yleensä 20 joulukorttia ja luulen sen olevan valtava pino, ja sitten ne aina loppuvat kesken. Sitten on kamalaa päättää, kenelle lähettää ja kenet jättää ilman. Olenkin sitten alkanut boikotoida joulukortteja ja lähettää pääsiäiskortteja niiden sijaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös näytäkin ihan sellaisilta lumeen dipatuilta päärynöiltä. Olen joskus nähnyt kuvan suklaaseen upotetuista päärynöistä ja se tuli mieleen alapihalla noita lumimuodostelmia katsellessani.

      Muutama vuosi sitten aloin askarrella kortteja itse ja nyt ei enää voi kaupan korttia lähettää, kun siitä tulee kauhea valitus. Yksittäisen kortin askarteleminen sujuu, mutta joulukorteista on pakko tehdä liukuhihnahommaa. Toisaalta joulukorttisessiosta on tullut oma rituaalinsa. Tykkään kovasti saada postia, joten haluan omalta osaltani pitää yllä joulukorttiperinnettä. Vähiin käy saadut kortit, kun yhä enemmän toivotuksia tulee tekstiviesteinä ja somen kautta. Sen sijaan joululahjaruljanssista yritän päästä eroon, sillä olen surkea keksimään hyviä ja kivoja lahjoja. Varsinkin, kun budjetti on niin rajallinen. Pienet lapset ovat asia erikseen, he kun vielä uskovat joulupukkiin. Mieluummin muistaisin kutakin aikuista heidän syntymäpäivänään, kuin juoksen hullun lailla keksimässä kaikenlaista täysin sopimatonta tavaraa joululahjaksi.

      Poista
  15. Toivotaan, että valoista lunta saadaan pian uudelleen, kohtuudella ja sinä pääset kuvaamaan taas lumipäärynöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sataa vettä taivaan täydeltä, mutta eiköhän se vielä lumeksi muutu - jossain vaiheessa.

      Poista
  16. Tosi hauskat lumipäärynät, mutta taitavat olla jo muisto vain. Meilläpäin myös tuota metsää kaatuu, juurikin vanhaa metsää ja laakista kaikki, näyttää niin surulliselta ja kuinkas keväällä ja kesällä - kuiva ja eloton metsäpohja vain paistaa...onko tuollaisessa metsän hoidossa mitään tolkkua!

    Joulukorttityömaalla oletkin hyvässä vauhdissa, meilläkin hiljalleen saadaan kaikki valmiiksi, merkit ostin eilen.

    Mukavaa pyhän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipäärynöistä tuli ensin sosetta ja sitten vesisade söi senkin.
      Joulukorttitehdas jatkaa tänään liukuhihnahommaansa, jotta saan ne valmiiksi ja sivuun. Merkit minäkin ostin viikolla, kun muutenkin kävin postissa.
      Pyhäpäivä on alkanut vesisateessa, mutta onneksi on sisällä tekemistä.

      Poista
  17. Nähtäväsi puun kaadoille on ollut otollista aikaa, kun meidänkin lenkkipolun metsät on pölleiksi kasattu. Ihania lumipäärynöitä ja kortitkin nikn kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti näin on, sillä täälläkin metsää kaatuu vähän siellä sun täällä.
      Lumipäärynät menivät lauhtumisen ja vesisateiden suihin. Eiköhän niitä taas tulevien lumien myötä saada.

      Poista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Meilläkin metsätöitä! Naapuri kaatoi kuusen ja päivitteli mihin joutuu kaikkien havujen kanssa. Minä otin oitis maitokärryt eteeni ja kärräsin koko kuusen meidän kartanolle. Nyt on vaatteet pihkassa, ranteet neulanpistoja täynnä - ja kaikki talon ikkunalaudat köynnöksillä koristettu. Mutta kun on niin turkasen pimeää, en saanut kunnon kuvia. Pitää odottaa aurinkoa... kait se vielä joskus näyttäytyy!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopuksi vähän lupailtiin aurinkoa. Se olisi kyllä mukava ilmiö, sillä tänäänkin on ollut aivan uskomattoman pimeää koko päivän.

      Poista
  20. Meillä tuon lumen kanssa kävi samalla lailla, tosin viime yönä tuli uutta hyvin, hyvin märkää lunta.
    Harmittaa kun jäälyhdyt sulivat, saattaapi olla ettei uusia vähään aikaan pysty tekemäänkään.
    Tällainen ilma on ihan sopiva ulkoiluun, kun on vain keliin sopivat kengät.
    Nuo metsänhakkuut näyttävät usein aika lohduttomilta, niin miksei voisi jättää joitakin linnunlaulupuita.
    Aloitin torstaina myös korttitalkoot :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli mittarissa melkein +8 astetta, joten mikään jäälyhty tuskin sitä kestää. Eiköhän tässä vielä pakkasta saada. Nyt kyllä toivoisin sitä ennen tai sen kera vähän luntakin, sillä kasvit kaipaisivat suojaa kylmältä.

      Poista
  21. Kylläpä teillä on ollut hurjasti lunta ja hurjan nopeasti näyttää myös kadonneen. Itse tehdyn joulukortin saaminen on minusta kuin lahjan saisi. Ja varsinkin kun kortteja tulee saatua yhä vähemmän. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortteja tulee postissa yhä vähemmän. Yleensä joulukortteja sentään lähettävät sellaisetkin ihmiset, jotka muuten eivät paljon mitään postita, mutta viime vuonna huomasin monen sellaisenkin ihmisen jättäneen joulukortit väliin. Teksti- tai someviesti on niin helppoa, mutta ei laisinkaan sama asia.

      Poista
  22. Ui, ihania joulukortteja olet tehnyt! Lumet lähtivät hurjan nopeasti, teillä on kauniit maalaismaisemat kävelyretkille. Minua nauratti hieman tuo perälenkki :) Voi miten sataakaan taas vettä joka päivä, ehkä se lumi oli kuitenkin parempi. Mukavia joulunodotuspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on eri kävelyreiteille omat nimensä: perälenkki tarkoittaa reittiä kotitiemme loppupäähän. Keskustalenkki kiertää kylän keskustaan, pitkälenkki kauempana olevan järven ympäri. Pikkulenkki kävellään yleensä perälenkin tai jonkin muun lenkin lisäksi sitten, ettei tullakaan suorinta tietä kotiin, vaan kierretään hiukan kauempana olevaa reittiä. Tämä on sen verran pieni kylä, ettei käyttökelpoisia kävelyreittejä kovin montaa löydy.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!