Sivut

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Puutarhavuoden 2016 tilinpäätös


Monessa blogissa on kiertänyt kiva haaste, jonka päätin napata käsittelyyn. Jonkinlaista menneen vuoden tilinpäätöstä olen toki blogissani haasteen muodossa työstänyt jo aiemminkin (Kaksitoista kuvaa puutarhavuodesta 2016), mutta aina voi asioita katsella eri näkökulmista. 

 Ylävasemmalta: Charlettenburgin linna, Gärten der Welt/kiinalainen puutarha, Sansucci, Cecilienhof

Mitä unelmia toteutit 2016?

Matkustaminen ei suinkaan kuulunut päällimmäisiin kesäunelmiini. Matkustaminen on enemmänkin jossain taustalla sykkivä toive ja ajatus, kuinka kivaa olisi lähteä katsomaan vieraita maisemia ja päästä tutustumaan uusiin kulttuureihin. Minulla on ollut onni ja mahdollisuus matkustella ihan mukavasti nuorena ja myös silloin, kun elimme lapsiperheen elämää. Matkalle pääsy ei siis kaikenaikaa keiku ykköstoiveena. Kieltämättä jokainen lukemani matkapostaus herättää innostuksen nähdä ja kokea uusia paikkoja.

Sattumoisin elokuussa tuli tilaisuus päästä reissuun. Olimme Pojan kanssa viiden päivän reissulla Berliinissä. Pojalla oli oma aikataulunsa ja sain viihdyttää itseäni mielin määrin seikkailemalla ympäri Berliiniä, jossa en ole aiemmin käynyt. Enpä ole koskaan aiemmin kiertänyt niin monta upeaa puutarhaa yhtä lyhyessä ajassa. Koska aikaa oli vähän, se oli käytettävä tehokkaasti. Yli +35 asteen helteestä huolimatta lähdin joka aamu innokkaana kohti uusia puutarhoja ja seikkailuja. Huh, vieläkin tulee hiki muutamia pitkiä kävelyreissuja ajatellessa.

Lilja Sweet Surrender

Mitä opit?

Opinko mitään? Toivottavasti jotain sentään, sillä eikös tämä elämä ole loputonta opettelemista. Ehkä opin myös hivenen enemmän kärsivällisyyttä ja oman kriittisyyteni löyhentämistä. Tuskin tulemme koskaan valmiiksi, joten opetteleminen saa jatkua tänäkin vuonna.


Mitä murehdit?

Keväällä ja alkukesällä murehdin ankaran talven tuottamia mahdollisia vaurioita. Kuljin pitkin puutarhaa rapsuttamassa multaa ja vahtimassa, mitä mistäkin tulee ja milloin. Malttamattomana olin jo heittämässä hyvästejä kärhöille, joillekin ruusuille, syyshortensioille ja monille muillekin kasveille. Itse asiassa menetykset olivat luultua pienemmät. Menetin vain muutaman kärhön ja ruusun. Talvesta selvinneet kärhöt nousivat hitaasti, mutta kukkivatkin sitten enemmän, kuin aiempina kesinä. Myös hortensiat heräsivät ehkä normaalia hitaammin ja etenkin Vanille Fraise vaisuna ja vähemmän kukkivana. Vaan nousivatpa kuitenkin.

Kesällä murehdin sateita, joita tuli usein ja kun satoi, satoikin sitten todella rankasti. Kesä oli kuitenkin tasaisen lämmin ja näin jälkikäteen kaatosateetkin ovat jo unohtuneet. Murehdin myös kotiloita, joita näyttää olevan vuosi vuodelta enemmän. Kevättalvesta uutisoitiin, että rankka talvi olisi koitunut tuhoksi nilviäisille. Ei koitunut ainakaan meidän pihamaalla. Kotilo-ongelma on ilmeisesti tullut jäädäkseen ja se on niitä asioita, joiden kanssa täytyy vain opetella elämään.

Ylävasemmalta: Ruusuretki Päivölään, Loviisan avoimet pihat, Turku, Avoimet puutarhat/Magnolia-puisto
  
Mistä nautit?

Ylipäätään kevät ja kesä ovat vuoden parasta aikaa. Nykyisin usein myös syksy, joka viime vuonna jatkui lämpimänä ja valoisana todella pitkään. Heti, kun maa alkaa sulamaan ja aurinko lämmittämään, elämä siirtyy yhä enemmän ulos ja pihamaalle. Keksin kyllä tekemistä puutarhassa niin paljon, että siinä on ajankulua loputtomiin. Eikä puutarhassa ja pihalla tarvitse välttämättä mitään konkreettista tehdä. Nautin aivan tavattomasti kiertelystä ja katselemisesta. Joskus sovittuihin tapaamisiin tulee äkkilähtö, kun unohdun pihareitilläni tutkimaan kasvien nuppuja ja mullasta työntyviä versoja.

Viime kesänä nautin erityisesti monista mukavista retkistä, jotka suuntautuivat Haagan Rhodopuistoon, Raumalle puutarhabloggaajien tapaamiseen, Loviisan Avoimet puutarhat -tapahtumaan, kesäpäiväretki Turkuun ja elokuiseen Avoimet puutarhat -tapahtumaan Lohjalle.
  
Ylävasemmalta: valk. riippabegonia, päivänlilja Agnes elpers, omena Huvitus, lumikärhö

Nautin myös kahvihetkistä Ukkokullan kesän aikana valmiiksi rakentamassa pergolassa, jonka katon reunassa valkoinen riippabegonia kukki upeasti. Nautin Päivölän Ruusuretkellä hankkimanii Agnes elpers -päivänliljan sametinpunaisesta kukinnasta. Nautin elokuisen runsaasta omenasadosta ja nautinpa myös pitkään ja hartaasti kukkineesta lumikärhöstä, jonka alkukesästä ostin sen enempää asiaa miettimättä. Monia pieniä nautintoja, jotka yhäkin nostattavat hyvän mielen tunteita. Monia oli sellaisiakin ihania hetkiä, joita en nyt osaa ja muista edes mainita, mutta jotka varmasti taas heräävät henkiin, kun vastaan tulevat.  

Näkymä alapihan kulmasta kohti Kriikunapolkua

Mitä haaveita on mielessäsi vuodelle 2017?

Hmmm, haaveita? Ei oikeastaan mitään erityisiä haaveita, eikä edes isoja suunnitelmia tulevalle vuodelle tai kesälle. Toki päässä vilisee monenlaisia ajatuksia, mutta mikään niistä ei maailmaa kaada, vaikka siirtyisivät seuraavaan vuoteen tai jäisivät kokonaan toteutumatta. Perfektionistina ja listaihmisenä tuntuu oikeastaan aika vapauttavalta mennä eteenpäin ilman tarkkaan viitoitettuja suunnitelmia. Parhaiksi ja tuotteliaimmiksi ovat osoittautuneet ne päivät, kun aamulla on noussut sängystä pää tyhjänä ja antanut vain mennä. Impulsiivisuus ei välttämättä ole pahasta.

Kunpa tulisi lämmin kesä, ei liian kuiva eikä liian märkä. Kunpa vanhusten terveys ei romahtaisi niin paljon, että heidän hoitamisensa nielisi kaiken aikani. Kunpa maailma pysyisi radallaan ja ihmiset säilyttäisivät harkintakykynsä. Onhan sitä haavetta siinäkin.



perjantai 27. tammikuuta 2017

Jälkiä lumessa - eikä kaikki kovin toivottuja


Pihastamme on tullut peurojen uusi läpikulkureitti. Siinä ohi kulkiessa voi sitten käydä myös hiukan nutustelemassa lumesta työntyviä kasveja ja sorkallakin niitä pikkaisen pöyhäistä. Vakioreitti näkyy kulkevan alapihalta puuvajan ja kompostien välistä yläpihalle ja sieltä sitten tien yli vastapäisen naapurin takaiseen metsään. Yksi kaveri tykkää poiketa rinnettä ylös kavuten aronioiden ja syreenien välistä talon nurkalle. Kriikunapolun varressa kasvavaa Vanilla Fraisea on jäljistä päätellen peura käynyt lyhentämässä ihan reilusti (oma syy, kun en verkottanut). Sinänsä vielä ei suuria tappioita ole syntynyt, mutta kyllä pelottaa, mitä kevät ja kesä tuo tullessaan.


Pupujussit ovat aina olleet pihamme vakiovierailijoita. Niihin on tottunut ja niiden tuhoja oppinut varomaan. Kun sen yhden kirsikkapuun vuosia sitten ehtivät kuoliaaksi nakertaa, en enää ole unohtanut verkkoja syksyllä laittaa (paitsi sille Vanille Fraiselle, jonka en kuvitellut tulevan syödyksi - mutta syyhän ei ole pupujeni).


Jänikset olivat käynneet lyhentämässä talventörröttäjiä ja siinä ohessa norjanangervokin on saanut pientä kevätparturointia. Se ei haittaa, sillä norjanangervo ei pienestä pelästy. Saipahan palkkioksi joukon lannoitepapanoita.


Sen sijaan tämän aamulla paljastuneen möyhtintärupeaman tekijää en osaa sanoa. Lumen alta oli kaivettu sulkaneilikkaa ja pikkutalviota. Mitään jälkiä ei mistään löytynyt. Jänis on sen verran painava, että neitseelliseen lumeen siitä jälki jää. Omituinen asia. Metsähiiriä olen jokusen nähnyt hangen yli kipittävän, mutta saisivatko ne aikaan näin mittavan aukon lumeen? Epäilen.


Joka ikinen päivä jossain vaiheessa keittiön ikkunasta ulos katsellessa näkee tutun pörröhännän lintulaudalla ruokailemassa. Yhtenä päivänä tyhjää lintulautaa katsellessani olin ihan ällistynyt, mihin on kaveri kadonnut. Kunnes vilkaisin hiukan ylöspäin ja huomasin räystään reunalla liikettä. Siellähän se kurre istuskeli, hännänpää vain vipatti. Välillä tuijan runkoa kattoa kohti kiipeilee kaksikin oravaa. Parhaimmillaan olen olopihan puolella nähnyt kerralla kolme puuhkahäntää.


Juusokin on jo niin tottunut oravien temmellykseen, ettei niihin pahemmin reagoi. Joskus saattaa päästää muutaman matalan kurahduksen oravaa ikkunan läpi katsellessaan ja kääntyy sitten nopeasti kerjäämään mammalta rapsutuksia. 


Rhodoilla on varmaan nivelet hellinä jatkuvista lehtien ylös-alas -liikkeistä. Pakkasella ne ovat ihan supussa, mutta aika pian mittarin noustessa plussan puolelle, lehdet alkavat kohota vaakatasoon. Viime aikoina lämpötila on sahannut alituiseen muutamasta plusasteesta pieneen pakkaseen. Pitää varmaan tilata fysikaalinen hoito rhodoille, jos taas tästäkin talvesta hengissä selviävät.

Säätiedotuksen mukaan luvassa on jälleen lauhtuvaa. Alkaa varmaan piakkoin olla aiheellista laittaa varjostusharsot nuorimmille havuille ja rhodoille, etteivät liian aikaisin herää talviuniltaan. 

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Ihana valo!


Meidän nurkilla ei joulun jälkeen aurinko ole liiemmin kansalaisia hellinyt. Lauantaina heräsin taivaanrannan loimotukseen ja oli ihan pakko lähteä työhuoneen ikkunasta tiirailemaan nousevan auringon värjäämää taivasta.


Parin asteen pakkanen ja vapaapäivä kaikista arkisista velvollisuuksista houkutteli pitkälle lenkille. Saimme kaksi tuntia käytettyä ihan kevyesti ulkoiluun ja maisemien tiirailuun. Reittimme kulki kahden järven rantoja koluten. Ensimmäiselle järvelle on vapaaehtoistyönä aurattu vajaan neljän kilometrin luistelureitti. Vaikka kuviin ei ihmiset tallentuneetkaan, reippailijoita oli runsaasti. Jopa niin paljon, että rantaan johtavan kadun varsi oli ihan tukossa pysäköidyistä autoista.


Toiselle järvelle on tehty latu-urat. Upeasta säästä huolimatta emme nähneet hiihtäjiä. Talviuintipaikan toisella puolella sen sijaan oli muutamia pilkkijöitä.


Joka talvi pitää vähintäänkin yhdet lumitimantit saada pongattua. Sen verran olin taas myöhässä kamerani kanssa, että aurinko heitti enää muutamia hajasäteitä hangelle. Jos tarkkaan katsot, muutaman timantin saatat nähdä.


Kasvimaalaatikot uinuvat vielä lumen alla. Saavat hetken vielä uinuakin. Onneksi muistin tarkastaa multavarastoni ja huomasin, että kylvömulta on tyystin lopussa. Pitäisiköhän jatkossa lajitella myös mullat, jotta pysyy kartalla varastotilanteesta? Taimimulta, kukkamulta, mustamulta, kompostimulta jne. Multaa ei sentään tuosta noin ulkoilulenkin ohessa käydä ostamassa. Pienikin multapussi painaa sen verran, että yhden kenties repussa vielä kotiin kantaisi, vaan ei sen enempää.


Tammikuu on vinhaa vauhtia päättymässä. Tähän saakka talvi on ollut varsin leuto ja vähäluminenkin. Vielä helmikuussa lunta ja pakkasta voi toki tulla kunnollakin, mutta jotenkin tuntuu, että voitolla jo ollaan tästäkin talvesta. Valo sen kun lisääntyy ja aurinkoisina päivinä voisin väittää sen jopa hieman lämmittävän. Ihana valo, eipä muuta voi sanoa!

PS. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna eli 28.-29.1. on taas lintujen pihabongauksen aika. Näin vinkkinä.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Suorakylvöä vai esikasvatusta?


Kylvösuunnitelmaa tehdessäni seikkailin netissä. Hiukan hämmentävää, kuinka erilaista tietoa löytyy niinkin yksinkertaiselta kuulostavien asioiden ollessa kyseessä, kuin vihannesten kylvöajoissa. Kun siihen nettitietoon vielä liittää siemenpussukoiden faktat, onkin pää ihan sekaisin.


Lehtikaalia olen kasvattanut jo muutaman kesän ajan ja aina kylvänyt sen suoraan kasvimaalaatikkoon. Aika monessa ohjeessa kuitenkin neuvottiin kylvämään lehtikaalin huhtikuussa ja esikasvattamaan sen sisällä. Samaan ohjeeseen törmäsin pinaatin kanssa. Senkin olen suorakylvänyt ja hyvin on ehtinyt satokuntoon.


Fenkolia (venkolia) en ole aiemmin kasvattanut. Pussin ohjeen mukaan fenkolin voi kylvää suoraan kasvimaalle. Netissä taas parikin sivustoa ohjeistaa esikasvattamaan.


Taimikasvatustilani ovat varsin rajalliset, eivätkä muutenkaan erityisen suotuisat. Niinpä haluaisin kylvää kaiken mahdollisen suoraan ulos, jos se vain kasvin puolesta passaa. Kertokaapa omista kokemuksistanne ja käytänteistänne.
 

lauantai 21. tammikuuta 2017

Lajitteletko latinaksi, suomeksi vai peräti savoksi?


Piakkoin on taas käsillä hetket, jolloin käsissä pyöritellään siemenpusseja ja päässä kasvien nimiä. Itse asiassa olen jo aloittanut pussien rapistelun, kuten aika moni muukin. Lähdin hommaan vähän takaperin seikkailemalla ensin monissa netin siemenkaupoissa ja vasta ensimmäisen tilauksen tehtyäni ryhdyin katsomaan, mitä omista varastoistani löytyy.


Nakkasin aikamoisen pinon tyhjiä siemenpusseja roskiin kummastellen samalla, minkä vuoksi niitä talletan. Onhan minulla kuitenkin tiedossa, mitä ja milloin olen kylvänyt. Muutenkin siivosin pussukkalaatikoita. Onnekseni hyllystä löytyi yksi ylimääräinen tyhjä laatikko, johon siirsin omasta puutarhasta kerättyjen siementen pussit. Tein vielä uudet välilehdet jokaiseen laatikkoon. Vihanneksille lajeittain ja kukkien siemenille aakkosittain. Koska itse kerättyjä siemeniä on sen verran rajallinen määrä, niille laitoin nimillä varustetut välilehdet. 


Olisin hommannut lisää siementen varastoimiseen soveltuvia laatikoita, mutta harmikseni noita käteviä laatikoita ei enää viimeksi Ikeassa käydessäni ollut. Olivat muuttaneet mallin toisenlaiseksi ja laatikoiden koko- ja värivalikoimakin oli taas aivan erilainen. Musta väri sopisi käyttööni, sillä kesän mittaan noihin laatikoihin tuppaa tulemaan multaisia sormenjälkiä, jotka etenkin valkoisissa laatikoissa näkyvät liiankin hyvin. Kansia harvemmin laitan kiinni, joten hiukan liian korkeat välilehdet jäi typistämättä.


Kaikki siemeniä myyvät yritykset eivät enää postita luetteloita kotiin, vaan niitä voi selata joko verkkokaupassa tai lataamalla tiedoston omalle koneelle. Jälleen kerran manasin verkkokauppaohjelmistojen kirjavuutta. Joidenkin kauppojen sivuilla on helppo liikkua ja tieto löytyy näppärästi. Jotkut taasen ovat osanneet piilottaa jopa olennaiset asiat niin tehokkaasti, että päätään raapien aikaa saa mahdollisten ostosten parissa kulumaan melkoisesti. Osa toimittaa kattavan tilausvahvistuksen sähköpostiin ja siitä näkee, mitä ja miten paljon on tilannut. Joiltakin tulee vahvistuksena vain, että tilaus on otettu vastaan ja siinä sitten mietit seuraavalla viikolla, että mitä tulikaan tilattua. Ellei ole muistanut jokaista ostosta heti muistiin kirjata.


Impectan postituslistalta olen jossain vaiheessa pudonnut pois, joten tilasin heiltä uuden siemenluettelon. Se tuli todella nopeasti ja pääsin ihastelemaan paksun kirjasen melkoista antia. Luettelon ohessa tuli myös 40 kruunun lasku, mitä hieman ihmettelin, mutta päätin kuitenkin sen maksaa. Eihän se ole kuin nelisen euroa. 

Vaan maksaminen osoittautuikin odotettua vaikeammaksi. Verkkopankki ei hyväksynyt maksua, koska tilinumero ei ollut IBAN-muodossa. Tilinumeroa ei voinut muuttaa IBAN-muotoon, koska Ruotsin kruunu ei ole EU-valuutta. Pankista apua kysyessäni, sain kuulla, että kruunuissa olevan laskun voi maksaa vain valuuttamaksuna. Se taasen olisi kaikkine kuluineen tullut kustantamaan minulle yli 30 euroa. 

Laitoin Impectalle sähköpostilla kysymyksen, voisiko laskun hoitaa jollain helpommalla keinolla tai löytyisikö heiltä eurotili. Jo samana päivänä sieltä tuli vastaus ja anteeksipyyntö. Heiltä oli vahingossa lähtenyt luettelon mukana lasku, jonka siis saatoin hävittää.


Päädyin tekemään tilauksen kotimaisesta firmasta, vaikka erittäin kilpailukykyisiä ulkomaisia vaihtoehtoja löysin Hernepensaselämää -blogin Jorin postauksesta. Ihan kaikkia haluamani siemeniä en saanut yhdestä paikasta. Jokavuotisen kesäkukkasuosikkini maurinmalvan siemenet on edelleen löytämättä. Harmi, etten ottanut viime kesänä siemeniä omastani. Nyt jäi sitten mietittäväksi, kyttäänkö puuttuvia kauppojen siemenhyllyistä vai tilaanko jostain toisesta verkkokaupasta. Usein vain yhden tai muutaman pussin tilaaminen tulee suhteessa kalliiksi, sillä postimaksut nostavat pussukan hintaa.


Tilattujen siementen saavuttua laitoin ne laatikoihinsa odottamaan kylvöjä. Joku bloggari kertoi laittaneensa siemenpussit järjestykseen kylvöajan mukaan. Hetken mietin, mikä olisi minulle sopiva lajitteluperuste; latinankielinen, suomenkielinen tai kenties joku muu. Löydänkö kesämalvikit helpommin K:sta, vai onko latinan Lavatera sittenkin parempi? Päädyin latinankieliseen lajitteluun, sillä vaikka monen kasvin kohdalla en nimiä latinaksi osaakaan, on se yleismaailmallinen ja monella tapaa pätevä systeemi. Varsinkin netistä jotain hakiessa saa enemmän ja parempaa tietoa kasvien latinankielisillä nimillä.


Viime aikoina olen tuhrannut aikaa enemmän kaikenlaiseen saamattomaan haahuiluun, kuin että olisin tehnyt jotain konkreettista ja asioita eteenpäin vievää. Tarkoitus on laatia kylvösuunnitelma niin esikasvatettaville kuin suoraan ulos kylvettävillekin. Päätän myös joka kevät tehdä jonkinlaisen suunnitelman kesäkukkaistutuksista ja -hankinnoista. Viime keväänä olin jo hyvällä alulla, mutta en vienyt suunnitelmaa maaliin saakka. Impulssiostokset ovat toki mukavia, mutta ei ne kesäkukatkaan ostettuina niin halpoja ole, etteikö mietitty ennakkosuunnitelma olisi vähintäänkin taloudellisesti hyödyllinen. Suvikummun Marja oli tehnyt kesäkukkapostauksen, jollaisesta voisi olla itsellenikin apua.


Viikonloppuna ryhdistäydyin sen verran, että sain päivitettyä luettelon siemenistäni. Samaa listaa käytän myöhemmin kylvöjen merkitsemiseen. Keväällä ja syksyllä olen yleensä tehnyt myös työlistan, johon kirjaan isommat ja pienemmät tehtävät sitä mukaa, kun niitä päähän ilmaantuu. Kaikki eivät luonnollisestikaan toteudu. Osa siirtyy keväästä syksyyn ja sieltä seuraavalle keväälle. Osa sulaa kokonaan pois. Minulla tällainen listaaminen sopii. Kun asiat on kirjattu ylös, niille on helpompi järjestää aikaa ja ne tulevat helpommin tehdyiksi. Enemmän minua häiritsee päässä vellova kaaos ja alituinen pohtiminen "mitä minun pitikään tehdä?". Kun asiat on mustana valkoisella, ne on ikäänkuin jo puoliksi tehtyjä.


Posti toi ilahduttavan viestin Rivaripihan Sannalta, joka oli tehnyt uudenvuodenlupauksen laittaa hyvä kiertämään. Sen lupauksen tuloksena sain raikkaan kortin kera pussukan kesäkukkien siemeniä eli ruiskaunokkia, valkoista kesämalvikkia, kosmosta, unikkoa ja aurankukkaa. Lämmin kiitos Sanna siemenistä. Pienet teot ilahduttavat enemmän, kuin osaamme kuvitellakaan.
 

torstai 19. tammikuuta 2017

Ajankulua ja ongelmanratkaisua

Hilda Flodinin veistokset Pohjola talon sisäänkäynnissä Helsingin Aleksanterinkadulla.

Joulun aikaan huomasin, että minulla on ongelma. Saattaa toki olla useampikin, mutta yksi vaivaa juuri nyt ylitse muiden. Tykkään nimittäin todella paljon kutomisesta ja etenkin villasukkien kutomisesta. Maailmaa ei kuitenkaan voi villasukilla täyttää, vaikka harrastuksen laajuudesta päätellen varsin moni niin on ajatellut. Sukulaiset ja tuttavat eivät määräänsä enempää villasukkia halua. Myyminen on turhauttavaa, sillä toisten mielestä pilkkahintaan ei saa myydä ja toisten mielestä hinta on aivan liian kova. Vaikka hinta olisi mikä, aina se on jonkun mielestä jommassa kummassa ääripäässä.

En ole ammattilainen, enkä sellaiseksi pyrikään. Jatkossa lahjoitan, minkä lahjoitan ja loput taidan myydä siihen hintaan, että materiaalikustannusten lisäksi viivan alle jää hivenen hyvänmielen palkkiota. Jos jonkun mielestä edullisilla hinnoilla halveksun käsityöläisyyttä ja poljen muiden käsityöläisten hintoja, niin olkoon se heidän tulkintansa. Kutominen on kivaa monellakin tapaa, mutta ei ole myöskään mitään mieltä kutoa ja purkaa vain siksi, etteivät kaapit ja laatikot täyttyisi valmiista töistä. Töistä, joita kukaan ei liian kalliilla osta ja joita ei liian halvalla saa myydä. Lahjoittaisin kaikki, mutta sen verran on tienestit tiukassa, että jostain pitää saada myös rahaa uusiin lankoihin.


Ostin itselleni joululahjaksi muutaman käsityökirjan ja Merja Ojanperän "Kauneimmat villasukat" on yksi niistä. Päätin aloittaa kuluvan vuoden vähän erilaisella villasukkaotteella eli pyrin opettelemaan uusia malleja. Sitä toki olen tehnyt aiemminkin, mutta nyt yritän pureutua vaikean näköisiin malleihin. Ojanperän kirjassa on tosi kauniita sukkamalleja. Enimmäkseen naisille, mutta muutama myös miehille sopivia. Ohjeet ja kaaviot ovat selkeitä ja osin kuvien lisäksi myös sanallisesti selitettyinä.

Vasemalla Vadelmaiset, oikealla Kukkapolku-sukat.

Ensimmäisenä haasteena aloitin Kukkapolku -nimiset sukat, jotka kuvassa oikealla. Kirjan mallisukat löytyvät ylemmän kuvakollaasin oikeasta reunasta. 

Vasemalla oleviin Vadelmaiset -sukkiin löysin ohjeen Kardemumman talo -blogista. Käy kurkkaamassa, jos haluat ohjeen ja nähdä, millaiselta kuvio näyttää jalassa. Malli on todella helppo ja nopea ja todellakin viehättävämpi, mitä minun vaisu kuvani kertoo. 


Kukkapolku-sukkien ohje kaaviokuvineen näytti vaikeammalta, mitä sitten olikaan. Sen verran poikkesin ohjeesta, että käytin lankana valkoisen sijasta luonnonvalkoista ja sijoitin sukan varteen vain yhden virkatun kukan yhdeksän sijasta. Siihen on parikin syytä eli en ole nykyisin kovin innostunut virkkaamaan ja toiseksi tuo kukkien ompeleminen sukanvarteen on vielä ärsyttävämpää kuin lankojen päätteleminen.

Opetus: älä kuvaa valkoista kohdetta valkoista taustaa vasten.
 
Seuraavaksi otin työn alle Helmi-Orvokki -sukan, joka löytyy kirjakuvakollaasin vasemmasta reunasta. Laatikossani ei ollut harmaata eikä beigeä lankaa, joten toteutin omani yhdistämällä valkoiseen syklaamia. Ja tälläkin kertaa jätin valmiista sukasta virkatut kukat kokonaan pois. Tämäkin oli helppo malli. Tosin jalkapöydän päälle tuleva pitsikuvio vaati tarkkaavaisuutta ja ohjeen seurantaa. Käytin apuna nauhalla kaulaan ripustamaani kerrosrivilaskuria. Muuten olisin seonnut ohjeessa keskeytysten sattuessa. 

Kummankin sukan ohje on naisen jalankoolle 37, joten olen työstänyt mallia vähän isommaksi. Kukkapolku-sukassa kudoin yhden ylimääräisen pitsikuvion vaaleanpunaisine raitoineen ennen kärkikavennuksia ja Helmi-Orvokissa tein muutaman ylimääräisen sileän kerroksen pitsikuvion jälkeen. Myöhemmin totesin, että viimeisen pitsikuvion olisi voinut kutoa kokonaisuudessaan, ohjeessa se tehdään vain puoliksi.


Joulunpyhinä, ennen Ojanperän kirjan ottamista käsittelyyn, päätin tuhota suureksi pussilliseksi patoutunutta jämälankerien massaa. Lukemattomia eri värisiä ja pikkuruisia lankakeriä, joille olen pitkään miettinyt käyttötarkoitusta. Kaivoin esiin digitaalisen keittiövaa'an ja lajittelin langat toisiinsa sopiviin väriryhmiin. Punnitsin langat siten, että sain aina kahteen kerään suunnilleen saman määrän lankaa. 

Aloitin punasävyisistä langoista ja rauhoitin värit tekemällä sukkaan mustan resorin, kantapään ja kärjen. Kudoin saman aikaisesti molempia sukkia, jotta näin tarkemmin, miten pitkälle kustakin kerästä sukkaa valmistuu. Se on tärkeää etenkin silloin, jos haluaa likimain täsmälliset määrät samaa lankaa molempiin sukkiin. Liukuvärjätyistä langoista oli välillä todella vaikea löytää samaa aloituskohtaa, eikä se täysin aina onnistunutkaan. 
 

Toiset jämälankasukat kerrostuivat oranssi-keltaisista sävyistä. Vähän tuli vihreää ja harmaan sävyjäkin mukaan, kun samassa langassa oli useampia värejä. Jälleen yksivärinen resori, kantapää ja kärki rauhoittaa sekamelskaa.


Lilat sukat olivat tosi helppo nakki, sillä niissä lankajämä koostuu valtaosiltaan lilasta ja olisiko tuo raitalanka sitten vaahtokarkkia tai jotain muuta liukuvärjättyä raitalankaa. Liloja pikkukeriä oli jostain syystä kertynyt useampi kappale ja uskaltauduin kokeilemaan, riittäisikö niistä sukan pääväriksi. Riittihän se juuri ja juuri. Vajaan kerroksen verran jäi lankaa eli tarkalle otti.

Ruskeat, vihreät, siniset ja harmaat jämälangat odottavat vielä käsittelyä.

Pikkuisia lankajämiä ei missään nimessä kannata hävittää. Uskokaa huviksenne, mutta neljästä grammasta kutoo monen monta kerrosta ja muutamasta pikkuisestakin kerästä valmistuu äkkiä kokonainen sukka ja sille pari. Myös ihan sikinsokin räsymattotyyliin valituin tai valitsemattomin sävyin tulee hauskan näköisiä sukkia. Eikä kukaan kiellä tekemästä kahta erilaista sukkaa. Olihan Peppi Pitkätossullakin jaloissaan sukat eriparia.


Nämä eivät ole jämälankasukat, vaan ohjeen näin Facebookin Voihan villasukka -ryhmään jonkun lataamassa videossa ja mallin nimi on Flying Swallows (Lady in Red -blogissa ko. malli on nähtävissä alkuperäisen ohjeen mukaan toteutettuna). On muuten ihan helppo ja nätti malli, varsinkin toteutettuna esimerkiksi liukuvärjätyllä langalla. Menin mallia muuttamaan ja tulos on jotain ihan muuta. Koska valmiin työn purkaminen on äärimmäisen turhauttavaa, annoin olla. Tulipa kokeiltua Novitan Eero-lankaa, joka oli tarjouksessa ja josta löytyi kiva puolukanpuuron väri.




Joulupukki toi minulle myös tällaiset lapaset. Sain kyllä selvityksen, miten malli on toteutettu, mutta eihän se päähän jäänyt. Tarkoitus on jollain ajalla perehtyä aiheeseen paremmin. Moni taitava puikkojen heiluttaja varmaan osaa jo tästä kuvastakin mallin päätellä.


Uusi sukka on jo tuloillaan. Välityö. Seuraava luultavasti taas Merja Ojanperän kirjasta.

Huonekuusen latva

Loppiaisen nettiseikkailun tuloksena tilatut siemenpussukat ovat saapuneet. Jossain välissä pitäisi ehtiä laatia syvällisempi kylvösuunnitelma, sillä sen aika ei ole jossain tulevaisuudessa, vaan joidenkin lajien osalta jo käsillä. Tarkoitus on siis siirtyä takaisin perusasioihin eli puhumaan puutarhaa kaikkien sinne tänne seikkailujen jälkeen.
Saamattomuutta ilmassa, mutta eiköhän se taas tästä pois puhallu.
 

maanantai 16. tammikuuta 2017

Lukutaito on silkkaa onnea


Pirkko Elämää ja elämyksistä -blogista heitti kaikille tartuttavaksi Helmet 2017 -lukuhaasteen, joka on hyvin kiinnostava ja koukuttava. Ideana on lukea 50 haasteessa listattuun kohtaan sopiva kirja, voi itse päättää käyttääkö kirjaa yhteen vaiko useampaan kohtaan. Ei siis tarkoita, että pitäisi lukea 50 eri kirjaa, koska yksi kirja voi kattaa useamman kohdan.


Meneillään on tämän vuoden toinen viikko ja olen saanut luetuksi vasta yhden kirjan, jonka aloitin jo joulun aikaan. Minulla on tapana ottaa ylimääräisiä paineita mitättömistäkin asioista, joten päätin olla lähtemättä mukaan haasteeseen. Aikaa ei vain nykyisellään ole riittävästi lukemiseen, vaikka se yksi lempiharrastuksiani onkin. Luen lähinnä iltaisin sängyssä ennen valojen sammuttamista. Lukeminen on välillä hyvää unilääkettä, mutta hyvä kirja voi myös pyyhkäistä unet kokonaan pois, kun yksinkertaisesti on pakko lukea eteenpäin nähdäkseen, miten tarina kehittyy.


Pääasiassa luen kotimaista proosaa ja dekkareita. Nyt on sellainen vaihe päällä. On ollut monenlaisia vaiheita; joskus olen lukenut pötköön jonkun yksittäisen kirjailijan teoksia toinen toisensa jälkeen, joskus kirjapino on koostunut lähes pelkästään runoista ja aina lukemistoon on kuulunut myös erilaiset tietoteokset. 


En muista, minkä ikäisenä opin lukemaan. Ensimmäisiltä luokilta muistan sen, että kun oli tehnyt tunnilla tehtävänsä, sai opettajan luvalla käydä hakemassa luokan seinällä olevasta hyllystä itselleen luettavaa. Kirjaa ei voinut viedä kotiin, vaan se piti palauttaa takaisin hyllyyn välitunnille lähtiessä. Kirja oli kuitenkin varattu sitä lukevalle oppilaalle, kunnes hän oli lukenut sen loppuun. Ajatuksena oli varmasti rauhoittaa tilanne luokassa, jotta kaikki tekisivät tehtävänsä loppuun. Oli sillä toisaalta myös kirjoihin tutustuttamisen ja lukemiseen kannustava vaikutus. 


Aloitin kouluni Pohjois-Espoossa, jossa lähin kirjasto toimi samassa koulurakennuksessa. Silloin lapsilla ei ollut lupa lainata aikuisten kirjoja ja muistan, kuinka pitkään vielä teini-iässäkin kirjaston hyllyn äärellä mietin, onko tätä tai tätä kirjaa nyt laisinkaan lupa lainata. Lapsuudenkodissani kirjoja ja lukemista arvostettiin, enkä muista koskaan kuulleeni moitteita siitä, että olisin liikaa viettänyt aikaani nenä kiinni kirjassa. Sillä sitä tein todella paljon. Kirjastossa kävin ahkerasti ja joka kerran lainasin vinon pinon luettavaa.


70-luvun lopulla löysin kirjakerhot, joita tuolloin oli useita. Tunnetuin niistä lienee Otavan, Tammen ja WSOY:n vuonna 1968 perustama Suuri suomalainen kirjakerho. Siihen liityin ensimmäisenä ja pian myös kahteen-kolmeen muuhunkin. Harvoin otin niitä jäsenlehdessä ennalta esiteltyjä kuukaudenkirjoja, sillä ne sai yleensä nopeasti kirjastostakin ja usein ne olivat toki myydyimpiä kirjoja, mutta eivät välttämättä kaikkein kiinnostavimpia. Useimmiten tilasin kirjoja, jotka lukemisen lisäksi koin tärkeäksi saada omaan hyllyyn. Joihin saatoin milloin tahansa palata uudelleen.



Kirjakauppojen alennusmyynnit olivat lukevalle ihmiselle alkuvuoden herkkua. Kenties ovat sitä edelleen, vaikka kirjojen suosio onkin huomattavasti hiipunut. Postilaatikkoon tipahti jo hyvissä ajoin alekirjalista, jonka perusteella saattoi tehdä ennakkotilauksen ja varmistaa suosituimpien kirjojen saamisen. Oli se vaan juhlaa hakea kirjakaupasta pino kirjoja, joiden parissa saattoi herkutella pitkän aikaa. Ja yleensä sieltä kirjakaupasta samaan syssyyn lähti muutama muukin kirja, jota ei ollut älynnyt ennakkolistasta itselleen varata.


Lasten syntyessä kirjat eivät meidän perheestä minnekään kadonneet, vaan esille ilmaantui uusi kirjaryhmä. Lapset aloittivat kirjoihin tutustumisen ensin paksusivuisilla kuvakirjoilla, josta aste asteelta siirryttiin vaativimpiin kirjoihin. Lasten kanssa mentiin kirjastoon jo ennen, kuin kumpikaan oli oppinut kävelemään. Kirjoja luettiin iltasaduksi ja päiväunille rauhoittumiseksi ja ihan vain iloksi. Kirjat ovat aina olleet hyviä lahjoja niin syntymäpäivinä kuin jouluisinkin. Kirjan kanssa kasvaminen on tuottanut hedelmää, sillä Poika on intohimoinen ja monipuolinen lukija. Tyttärellä aikaa lukemiseen on vähemmän.



Vuodesta 1980 olen kirjannut kaikki lukemani kirjat. Lista löytyy kirjailijan mukaan aakkostettuna ja kronologisessa järjestyksessä. Niinpä voin helposti katsoa, olenko jonkun kirjan lukenut ja toisaalta tiedän, mitä ja kuinka paljon olen kulloinkin lukenut. Kävin listaa läpi ja hämmästelin joitakin 90-luvun vuosia, jolloin olen lukenut jopa 28 kirjaa kuukaudessa. Vastaavasti sitten löytyy lukuisia kuukausia vuosien mittaan, jolloin en ole saanut loppuun ainuttakaan kirjaa. Nykyisin tahti näyttää olevan aika tasaisesti 3-5 kirjaa kuukaudessa.


Sain juuri luettua Riikka Pulkkisen "Paras mahdollinen maaiilma" (Otava. 2016). Alku lähti vähän jähmeästi liikkeelle, mutta tarinan edetessä se imaisi mukaansa ja viimeisten sivujen kohdalla olin jo täysin tarinassa mukana aistien henkilöiden tunteet. Takakannen sulkiessani meni hetki palata omaan itseensä ja todeta olevansa omassa sängyssä. Hyvillä kirjoilla, hyvillä tarinoilla on sellainen vaikutus. Sitä tunnetta tavoitellessa joutuu ehkä lukemaan pinon vähemmän hyviä kirjoja, mutta se kannattaa. Ehdottomasti.


Muutama sana lukutaidosta ja lukemisesta:  

Lukutaito avaa aidan uuden maailman ja luo pohjan monen muun taidon oppimiselle. Ilman lukutaitoa elämä olisi monin verroin vaikeampaa, nyky-yhteiskunnassa suorastaan mahdotonta. Kiistattomien hyötyjen lisäksi lukeminen on aivan upea harrastus. Hyvä kirja tarjoaa elämyksen omalla kotisohvalla. Lukeminen viihdyttää ja rentouttaa ja saa meidät ajattelemaan ja tuntemaan sekä parhaimmillaan ymmärtämään muita ihmisiä. Voimme samaistui muihin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa. Voimme myös oppia ymmärtämään toisten ihmisten ajatuksia, tunteita ja käytöksen syitä.


OECD:n PISA-hankkeessa käytetään seuraavanlaista lukutaidon määritelmää: ”Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi, tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi.” Nykyisin mekaanisen lukutaidon ohella pidetään tärkeänä myös niin kutsuttua funktionaalista lukutaitoa, jossa lukija osaa tulkita ja arvioida lukemaansa riippumatta tekstilajista. Maaliskuusssa 2016 yhdysvaltalainen yliopisto (artikkeli ei kerro nimeä) listasi maat paremmuusjärjestykseen lukutaidon perusteella. Jos listaus olisi tehty käyttäen Pisa-menetelmää, kärjessä olisivat olleet Singapore, Etelä-Korea ja Kiina. Kun tutkimuksessa huomioitiin lukutaidon lisäksi myös kirjastojen käyttö ja kirjastojen koko ja kirjojen saatavuus, putosivat Tyynenmeren valtiot melkoisesti Suomen pitäessä kärkisijansa 60 listatun valtion seurassa kirkkaasti. 


Lukutaito ei ole maailmassa itsestäänselvyys. Maapallon väestön yli 15-vuotiaista 800 miljoonaa eli 16 % on lukutaidottomia. 98 % maailman lukutaidottomista elää kehitysmaissa, usein köyhyydessä ja monet heistä sodan haavoittamina. Lukutaitoa ei ole juuri siellä, missä sitä eniten tarvittaisiin. Maailman lukutaidottomista aikuisista (yli 15-vuotiaista) naisia on 64 %.  11 maassa yli 50 % aikuisista on lukutaidottomia (Afganistan, Benin, Burkina Faso, Keski-Afrikan tasasvalta, Tsad, Norsunluurannikko, Etiopia, Guinea, Liberia, Mali ja Niger). Eniten lukutaidottomia on Intiassa, jossa lukutaidottomia aikuisia asuu yhteensä 286 miljoonaa.