Lukutaito on silkkaa onnea

Pirkko Elämää ja elämyksistä -blogista heitti kaikille tartuttavaksi Helmet 2017 -lukuhaasteen, joka on hyvin kiinnostava ja koukuttava. Ideana on lukea 50 haasteessa listattuun kohtaan sopiva kirja, voi itse päättää käyttääkö kirjaa yhteen vaiko useampaan kohtaan. Ei siis tarkoita, että pitäisi lukea 50 eri kirjaa, koska yksi kirja voi kattaa useamman kohdan.

Meneillään on tämän vuoden toinen viikko ja olen saanut luetuksi vasta yhden kirjan, jonka aloitin jo joulun aikaan. Minulla on tapana ottaa ylimääräisiä paineita mitättömistäkin asioista, joten päätin olla lähtemättä mukaan haasteeseen. Aikaa ei vain nykyisellään ole riittävästi lukemiseen, vaikka se yksi lempiharrastuksiani onkin. Luen lähinnä iltaisin sängyssä ennen valojen sammuttamista. Lukeminen on välillä hyvää unilääkettä, mutta hyvä kirja voi myös pyyhkäistä unet kokonaan pois, kun yksinkertaisesti on pakko lukea eteenpäin nähdäkseen, miten tarina kehittyy.

Pääasiassa luen kotimaista proosaa ja dekkareita. Nyt on sellainen vaihe päällä. On ollut monenlaisia vaiheita; joskus olen lukenut pötköön jonkun yksittäisen kirjailijan teoksia toinen toisensa jälkeen, joskus kirjapino on koostunut lähes pelkästään runoista ja aina lukemistoon on kuulunut myös erilaiset tietoteokset. 

En muista, minkä ikäisenä opin lukemaan. Ensimmäisiltä luokilta muistan sen, että kun oli tehnyt tunnilla tehtävänsä, sai opettajan luvalla käydä hakemassa luokan seinällä olevasta hyllystä itselleen luettavaa. Kirjaa ei voinut viedä kotiin, vaan se piti palauttaa takaisin hyllyyn välitunnille lähtiessä. Kirja oli kuitenkin varattu sitä lukevalle oppilaalle, kunnes hän oli lukenut sen loppuun. Ajatuksena oli varmasti rauhoittaa tilanne luokassa, jotta kaikki tekisivät tehtävänsä loppuun. Oli sillä toisaalta myös kirjoihin tutustuttamisen ja lukemiseen kannustava vaikutus. 

Aloitin kouluni Pohjois-Espoossa, jossa lähin kirjasto toimi samassa koulurakennuksessa. Silloin lapsilla ei ollut lupa lainata aikuisten kirjoja ja muistan, kuinka pitkään vielä teini-iässäkin kirjaston hyllyn äärellä mietin, onko tätä tai tätä kirjaa nyt laisinkaan lupa lainata. Lapsuudenkodissani kirjoja ja lukemista arvostettiin, enkä muista koskaan kuulleeni moitteita siitä, että olisin liikaa viettänyt aikaani nenä kiinni kirjassa. Sillä sitä tein todella paljon. Kirjastossa kävin ahkerasti ja joka kerran lainasin vinon pinon luettavaa.

70-luvun lopulla löysin kirjakerhot, joita tuolloin oli useita. Tunnetuin niistä lienee Otavan, Tammen ja WSOY:n vuonna 1968 perustama Suuri suomalainen kirjakerho. Siihen liityin ensimmäisenä ja pian myös kahteen-kolmeen muuhunkin. Harvoin otin niitä jäsenlehdessä ennalta esiteltyjä kuukaudenkirjoja, sillä ne sai yleensä nopeasti kirjastostakin ja usein ne olivat toki myydyimpiä kirjoja, mutta eivät välttämättä kaikkein kiinnostavimpia. Useimmiten tilasin kirjoja, jotka lukemisen lisäksi koin tärkeäksi saada omaan hyllyyn. Joihin saatoin milloin tahansa palata uudelleen.

Kirjakauppojen alennusmyynnit olivat lukevalle ihmiselle alkuvuoden herkkua. Kenties ovat sitä edelleen, vaikka kirjojen suosio onkin huomattavasti hiipunut. Postilaatikkoon tipahti jo hyvissä ajoin alekirjalista, jonka perusteella saattoi tehdä ennakkotilauksen ja varmistaa suosituimpien kirjojen saamisen. Oli se vaan juhlaa hakea kirjakaupasta pino kirjoja, joiden parissa saattoi herkutella pitkän aikaa. Ja yleensä sieltä kirjakaupasta samaan syssyyn lähti muutama muukin kirja, jota ei ollut älynnyt ennakkolistasta itselleen varata.

Lasten syntyessä kirjat eivät meidän perheestä minnekään kadonneet, vaan esille ilmaantui uusi kirjaryhmä. Lapset aloittivat kirjoihin tutustumisen ensin paksusivuisilla kuvakirjoilla, josta aste asteelta siirryttiin vaativimpiin kirjoihin. Lasten kanssa mentiin kirjastoon jo ennen, kuin kumpikaan oli oppinut kävelemään. Kirjoja luettiin iltasaduksi ja päiväunille rauhoittumiseksi ja ihan vain iloksi. Kirjat ovat aina olleet hyviä lahjoja niin syntymäpäivinä kuin jouluisinkin. Kirjan kanssa kasvaminen on tuottanut hedelmää, sillä Poika on intohimoinen ja monipuolinen lukija. Tyttärellä aikaa lukemiseen on vähemmän.

Vuodesta 1980 olen kirjannut kaikki lukemani kirjat. Lista löytyy kirjailijan mukaan aakkostettuna ja kronologisessa järjestyksessä. Niinpä voin helposti katsoa, olenko jonkun kirjan lukenut ja toisaalta tiedän, mitä ja kuinka paljon olen kulloinkin lukenut. Kävin listaa läpi ja hämmästelin joitakin 90-luvun vuosia, jolloin olen lukenut jopa 28 kirjaa kuukaudessa. Vastaavasti sitten löytyy lukuisia kuukausia vuosien mittaan, jolloin en ole saanut loppuun ainuttakaan kirjaa. Nykyisin tahti näyttää olevan aika tasaisesti 3-5 kirjaa kuukaudessa.

Sain juuri luettua Riikka Pulkkisen "Paras mahdollinen maaiilma" (Otava. 2016). Alku lähti vähän jähmeästi liikkeelle, mutta tarinan edetessä se imaisi mukaansa ja viimeisten sivujen kohdalla olin jo täysin tarinassa mukana aistien henkilöiden tunteet. Takakannen sulkiessani meni hetki palata omaan itseensä ja todeta olevansa omassa sängyssä. Hyvillä kirjoilla, hyvillä tarinoilla on sellainen vaikutus. Sitä tunnetta tavoitellessa joutuu ehkä lukemaan pinon vähemmän hyviä kirjoja, mutta se kannattaa. Ehdottomasti.

Muutama sana lukutaidosta ja lukemisesta:  

Lukutaito avaa aidan uuden maailman ja luo pohjan monen muun taidon oppimiselle. Ilman lukutaitoa elämä olisi monin verroin vaikeampaa, nyky-yhteiskunnassa suorastaan mahdotonta. Kiistattomien hyötyjen lisäksi lukeminen on aivan upea harrastus. Hyvä kirja tarjoaa elämyksen omalla kotisohvalla. Lukeminen viihdyttää ja rentouttaa ja saa meidät ajattelemaan ja tuntemaan sekä parhaimmillaan ymmärtämään muita ihmisiä. Voimme samaistui muihin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa. Voimme myös oppia ymmärtämään toisten ihmisten ajatuksia, tunteita ja käytöksen syitä.

OECD:n PISA-hankkeessa käytetään seuraavanlaista lukutaidon määritelmää: ”Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi, tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi.” Nykyisin mekaanisen lukutaidon ohella pidetään tärkeänä myös niin kutsuttua funktionaalista lukutaitoa, jossa lukija osaa tulkita ja arvioida lukemaansa riippumatta tekstilajista. Maaliskuusssa 2016 yhdysvaltalainen yliopisto (artikkeli ei kerro nimeä) listasi maat paremmuusjärjestykseen lukutaidon perusteella. Jos listaus olisi tehty käyttäen Pisa-menetelmää, kärjessä olisivat olleet Singapore, Etelä-Korea ja Kiina. Kun tutkimuksessa huomioitiin lukutaidon lisäksi myös kirjastojen käyttö ja kirjastojen koko ja kirjojen saatavuus, putosivat Tyynenmeren valtiot melkoisesti Suomen pitäessä kärkisijansa 60 listatun valtion seurassa kirkkaasti. 

Lukutaito ei ole maailmassa itsestäänselvyys. Maapallon väestön yli 15-vuotiaista 800 miljoonaa eli 16 % on lukutaidottomia. 98 % maailman lukutaidottomista elää kehitysmaissa, usein köyhyydessä ja monet heistä sodan haavoittamina. Lukutaitoa ei ole juuri siellä, missä sitä eniten tarvittaisiin. Maailman lukutaidottomista aikuisista (yli 15-vuotiaista) naisia on 64 %.  11 maassa yli 50 % aikuisista on lukutaidottomia (Afganistan, Benin, Burkina Faso, Keski-Afrikan tasasvalta, Tsad, Norsunluurannikko, Etiopia, Guinea, Liberia, Mali ja Niger). Eniten lukutaidottomia on Intiassa, jossa lukutaidottomia aikuisia asuu yhteensä 286 miljoonaa.