Sivut

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannussaalis

Kesäkukkakimppu pihapöydällä

Juhannusaattona laitoin keittiössä ruokaa. Juuson flexin olin kiinnittänyt yläpihan juoksunaruun ja viimeksi kissaa vilkaistessani se nukkui täydessä unessa leikkimökin terassilla. Pitkin pituuttaan, kuten sillä on tapana. Silloin tällöin pilvien raosta paistavasta auringosta nauttien.

Päiväunet leikkimökin terassilla

Keittiössä työskennellessäni tapaan kuunnella radiota ja niinpä en heti kiinnittänyt huomiota takkahuoneen suunnasta kuuluvaan omituiseen meteliin. Hetken kyllä jo mietin, että Juuso taitaa taas olla tulossa sisään. Se, kun ei pitkään ulkona viihdy, jos en ole jossain lähistöllä. Toivoin kissan pysyvän pidempään ulkona, jotta voisin pitää pihaovea auki. Kesällä on vain niin mukava päästää tuoksut ja äänet avoimesta ovesta sisään, mutta Juuson ollessa sisällä se ei ole mahdollista. Juuso ei vapaana ulkoile, enkä halua ottaa riskiä, että se omin päin lähtisi seikkailemaan. 

Metsästäjä

Jatkoin siis keittiöpuuhiani, kunnes pihaovelta alkoi kuulua äänekäs naukuminen. Oli pakko mennä katsomaan, mikä herralla on hätänä. Juuson flexi ylettyy nippanappa takkahuoneen sisäpuolelle ja siinä se tuijotti minua ovensuussa ja vuoroin jotain terassin lattialla olevaa. Terassin matolla rötkötti pahoinpidelty ja henkensä jo menettänyt hiiri tai myyrä. Takkahuoneen lattialla oli runsaasti veriroiskeita. Juuso oli innokkaana metsästäjänä tuonut saaliinsa minulle näytteille. Kenties jopa paiskonut sitä aikansa takkahuoneessa kummallisista äänistä päätellen. 


Päästin Juuson valjaista, laitoin pihaoven kiinni ja pesin lattian. Seuraavaksi hain hanskat ja muovipussin, johon nappasin raadon ja kävin hautaamassa sen puiston laitaan. Sillä aikaa Juuso oli napostellut raksuja ja käynyt kirjaston lattialla olevaan koriinsa nukkumaan. Pesin käteni ja jatkoin juhannusruoan valmistamista. 

Usein haudattavaksi jää vain jyrsijän roippeet, jos niitäkään. Kenties Juuso tällä kertaa kuvitteli juhannuksen kunniaksi saavansa jotain pidemmälle valmistettua. Annoin sille iltapäiväkahvilla mansikkakakusta vähän kermavaahtoa, joka maistuikin kissalle mainiosti. Ei tainnut enää poika muistaa aamupäivän metsästyssaalistaan.

 

50 kommenttia:

  1. Hieno metsästäjä. Hauska kun meni kuitenkin saalistuksen päätteeksi vetämään raksuja eikä syönyt saalista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Juuso meinasi, että hän syö alkupalaksi raksuja ja pääruoaksi saalistamaansa jyrsijää. Jäi kuitenkin haaveeksi.

      Poista
  2. Kaunis Juuso <3 Sellaisen meni sitten tekemään. Kissat on kissoja. Mukavaa kesää teille:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisesti naapurin kissa hoitaa saalistuksen meidän pihassa, mutta Leevi on nyt lomalla ja Juuson piti itse hoitaa tilanne.
      Kiitos, samoin sinulle mukavaa kesää!

      Poista
  3. Ehkä Juuson teki mieli raakaravinnon sijaan grillattua myyrää, oli sentään juhannus :)
    Aika hyvin saalistettu flexin kanssa, täydet pisteet Juusolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin arvelin, mutta jäi grillimyyrä jäi tällä kertaa Juuson haaveeksi. Juusolla on 16 vuoden kokemus valjaissa liikkumisesta, eikä niistä näytä olleen kovin paljon haittaa hiirestyksessä. 8 metrin flexi yhdistettynä 20 metrin juoksunaruun antaa mukavasti ulottuvuutta.

      Poista
  4. Hyvä Juuso, oivallista juhannusmurkinaa! Hihii, grillatahan se olisi pitänyt. Varmaan sitä harmitti, miten kuuro voi mamma olla, kun ei tajua kesän kohokohdan olevan meneillään. Musti ymmärtää niin hyvin. Ja sekin, ettei saa syödä arvosaalista keittiön pöydällä. Hö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilme ja eleet olivat kyllä Juusolla sen sorttiset, että saalis olisi pitänyt ruokapöydälle tuoda ja nauttia siinä muun perheen seurassa. Vastuullinen katti, kun halusi kantaa oman panoksensa juhannuksen ruokavalikoimasn.

      Poista
  5. Juurikin juhannusmurkinat kohdillaan! Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, samoin sinulle!
      Onneksi oli tullut hankittua ruokaa tarpeeksi, eikä tarvinnut turvautua kissan hankkimaan lisäravintoon.

      Poista
  6. Ihana juhannuskimppu! Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
  7. Juusolla on metsästäjän vietti ja tokihan saalis piti tuoda näytille. :)
    Ihanaa, että nyt saa koottua kukkakimppuja luonnonkukista. Suloista sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsästäjänvietti näköjään säilyy hyvin, vaikka ei omaa ruokaansa tarvitse itse hankkiakaan.
      Nyt luonnossa kukkii vaikka mitä. Eilen kiertelin kylällä ja pientareet olivat täynnä kesäkukkia.

      Poista
  8. Raakaruokatrendi ei tainnut innostaa Juusoa tänä juhannuksena. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, mutta luomulihaa sentään yritti grillattavaksi tarjota.

      Poista
  9. Kaunis kukkakimppu ja taitava metsästäjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kauniita kesäkukkia on pientareet täynnä. Huomenna pitää varmaan kerätä uusi kimppu, ellei ihan kaatamalla sada.

      Poista
  10. Myyrän on tainnu Juuso napata. Meilläkin ol muatilalla punanen Juuso poika, 17 vuotta mehästel ja Ronja koiran pit kurissa. Nyt kukkii paljon luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi myyrä kukkapenkissä siis vähemmän. Olen aina tykännyt punaisista kissoista, mutta komea on meidän Juusokin.

      Poista
  11. Juuso ihanainen, luulen minä, että tuo saalis oli tarkoitettu mammalle juhannuslahjaksi😺 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso on sellainen mammanpoika, että varmasti sen tarkoitus oli tuoda myyrä mammalle lahjaksi. Ajatteli osallistua sillä tavoin juhannusruoan valmistukseen.

      Poista
  12. Juuso toi paistin Mammalle, voi mitä ihanuutta :)

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Sanos muuta. Niin hieno, että piti tuoda näytille.

      Poista
  14. Sinulta jäi parhaat palat eli itse metsästysshow katsomatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olen nähnyt muutaman kerran aiemmin ja siinä on vauhtia kerrassaan.

      Poista
  15. Hyvä Juuso! Hiirulaiset kuuluu metsään eikä mamman pihapiiriin, senhän sinä jo tiedätkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, tiedän, mutta aina pitää vähän säännöistä vängätä...

      Poista
  16. Juuso halusi kantaa kortensa kekoon ja tuoda tuoreen paistin emännälleen juhannuksen kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se vaikutti, Juuso meinasi, että taatusti koko porukka syö nyt grillimyyrää.

      Poista
  17. Sinulla kaunis kesäkukkakimppu ja Juusolla komea saalis:)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Juuson saalis makaa jo haudassa. Viikko on alkanut mukavasti, joskin hiukan sateisena.

      Poista
  18. Hieno saalis:)
    Meillä kissat harvoin yrittävät enää tuoda saaliitaan näytille, tietävät mun nostavan siitä niin ison haloon kun niin niitä inhoan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä Juusokin teurastaa saaliinsa pihamaalla, mutta nyt ilmeisesti halusi tuoda panoksensa juhannuspöytään. Yök.

      Poista
  19. Meillä saaliita esitellään myös. kaikkein ikävin saalis oli mielestäni orava. Minua melkein itketti. kukkasaaliisi on ihana. Kauniin väriset akileijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia sitten naapurin kissa tuli kerran pihalla vastaan orava suussaan. Orava oli jo hengetön ja kissa livahti saaliineen vikkelästi pakoon. Myöhemmin, kun rakensimme terassia, löytyi talon kulmauksesta pikkuisia luita, joita epäilin oravan luiksi. Silloin tuli mieleen, että taisi kissa useammnkin popsia kurrepaisteja pihamaallamme. Oravia Juuso ei ole kertaakaan saanut kiinni, mutta pienempänä kerran ainakin sammakon. Pudotti sen eteeni näytille, jolloin sammakko loikki pakoon.

      Poista
  20. Suuri saalistaja nappasi myyrän. Näppärästi hoidettu homma vaikka on flexi kaulassa. Hän osallistuu myös juhannusruoan hankintaan.
    Ihana kukkakimppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijoja ja koiranputkia on nyt luonto täynnä, joten hyvin raaskii niitä poimia. Sisällä tosin karisevat niin nopeasti, että mieluummin pidän maljakkoa pihapöydällä.
      Juuson flexissä on ulottuvuutta ja 16 vuodessa se on oppinut hyvin liikkumaan ja metsästämään flexinkin kanssa.

      Poista
  21. Upea kukkakimppu!
    Ihana Juuso! Kissat on kissoja!😀
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoilla on ego paikallaan. Eivät turhia kursaile.
      Kiitos, samoin sinulle. Vähän on sateista, mutta onneksi välillä aurinkokin paistaa.

      Poista
  22. Minä luulin ensimmäisestä kuvasta, että sinä esittelet jotain kukkasaaliitasi. Mutta Juuso olikin napannut ihka oikean saaliin itselleen. :)
    Meidän naapurin kissat kantaa kaikki meidän tantereen myyrät ja hiiret kotinsa rappusille näytille. Naapuri aina kertoilee, miten suuria saaliita meidän pihasta saakaan. Olen niin onnellinen naapuruston kissoista ja heidän ahkerasta saalistamisestaan. Meillä ei ole myyriä näkynyt enää moniin vuosiin ja se on noiden saalistajien ansiota.
    Rapsutus Juusolle, ja terkut että hienosti saalistettu. Vaikka se ei ollut ehkä sulla päälimmäisenä ajatuksena, kun siivoilit taistelun jälkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti aloittaa postaus vähän hellemmin, ja kesäinen kukkakimppu sopi siihen hyvin. Ihan ei montaa myyränraatokuvaa viitsinyt laittaa, enkä montaa ottanutkaan.
      Olen nähnyt Juuson ja naapurin kissojen metsästävän hiiriä ja myyriä. Tehokasta hommaa, josta niille hatunnosto. Saisivat pistää hengiltä loputkin, etteivät syö sipuleitani. En tiedä, onko myyrillä jonkinlainen paikka tässä luonnon kierrossa, mutta minun puutarhassani ei kyllä niille paikkaa ole.

      Poista
  23. Kissa onkin hyvä hiirikissa, kun toi saaliinsa oikein sisälle asti.
    Tosin ei mikään mielyttävä näky, kokemusta on täälläkin päässä.
    Kissoilla on jännä tapa tuoda usein saaliinsa näytille.
    Kyllä toi kukkakimppu on paljon mukavampaa katseltavaa :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, mieluummin kesäkukkakimppua katselee, kuin kissan matolle raahaamaa raatoa.

      Poista
  24. Voi Juusoa, suurta saalistajaa! Aina ihailen sitä, miten vastuullinen kissan kasvattaja olet. Pidät kissan ulkona kiinni. Tekisivätpä kaikki niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! Uskon, että Juusolla on ollut hyvä ja antoisa elämä siitä huolimatta, ettei se kulje vapaana. Se on tasapainoisen tuntuinen, aktiivinen ja ihmisrakas katti. Se on terve, sen elämä on turvallista ja tiedän tasantarkkaan, missä se kulloinkin on. Meidän alueella on useita vapaana liikkuvia kissoja, mutta me päätimme heti alkuun, että meidän kissa ei vapaana kulje. Päätös on pitänyt, eikä sen suhteen ole ollut minkäänlaisia ongelmia.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!