Nyt on kantattu ja kitketty

Omenapuiden ja marjapensaiden alustat putsattu.

Viikko sitten tuskailin tekemättömiä töitä ja manasin ajan puutettu. Koin rikkaruohojen saaneen yliotteen ja hetken tunsin lannistavaa epätoivoa. Ei siinä mitään uutta ole, eikä myöskään siinä, että kun toimeen tarttuu, valmista tulee ja suhteellisen lyhyessä ajassa.

Päivänliljapenkkikin on päässyt hetkeksi rikkaruohojen ikeestä.

Juhannusviikolla ja juhannuksena oli vihdoin aikaa pureutua rikkaruohoihin ja puutarhan siistimiseen. Muullakin tavoin kuin nurmikonleikkuulla. Laitoin työvälineet kottikärryihin ja parkkeerasin ne aluksi omenapuiden lähistölle. Kanttasin pienen alueen kerrallaan, kitkin rikkaruohot ja möyhensin mullan.

Entäs sitten ruusupenkin reuna, melkein suora.

Rikkaruohot laitoin vieressä olevaan ämpäriin, jonka täytyttyä kippasin sen kottikärryihin. Kottikärryt kävin taas välillä tyhjentämässä kompostiin. Mukana kulki myös etikalla varustettu pesuainepurkki, jonne pudotin löytämäni kotilot. Ihmeekseni niitä ei kovin paljon tällä siivouskierroksella ollut.

Hortensiapenkki niinikään siivottuna.

Kanttaamisessa käytän tavallista pistolapiota. Pari vuotta siten ostin kanttausraudan, mutta en vain ole oppinut sitä käyttämään. Lapiolla kanttaaminen sujuu näppärästi, joten miksipä sitä hyvästä keinosta luopuisi. Pitkillä suorilla osuuksilla saatan käyttää laudanpätkää, jota pidän toisella jalalla paikallaan samalla, kun lapiolla kanttaan. Lauta helpottaa siinä, ettei kanttaukseen tule paljon mutkia. Pienet mutkat eivät haittaa ja pian ne kuitenkin kasvavat umpeen.

Kriikunapolku

Myös oksasakset ja pitkävartinen rikkarautavempain olivat käden ulottuvilla. Hommat tulee hoidettua helpommin heti, jollei niihin tarvittavia työvälineitä tarvitse hakea pihan toiselta puolelta tai kellarista. Heti, kun työn ääreltä poistuu, saattaa matkalla tulla yllättäviä mutkia ja alkuperäinen asia unohtuu. Rikkaruohovempaimella saa hyvin voikukat ja leinikit juurineen pois. Aina puutarhassa kulkiessa löytyy myös kuivuneita oksia, jotka on näppärä siistiä samalla pois, kun muutenkin töitä tekee.

Etualalla Vasenrinne ja taaempana Oikearinne. Oikealla Kurgaani.

Yhden päivän ahkeroin muutamaa lyhyttä taukoa lukuunottamatta aamusta iltaan. Siistiä tuli, mutta ei vielä valmista. Jatkoin seuraavina päivinä, jolloin pääsin työskentelemään lyhyemmissä jaksoissa. Välillä sadekuurot ajoivat suojaan ja välillä oli palattava muun elämän pariin. Kuvassa rinteen alaosa on vielä läpikäymättä ja tänäkin päivänä edelleen pieni pätkä vuorimäntyjen takana odottaa käsittelyä.

Pikkupuutarha kivipenkkeineen

Yläpihalle ja Pikkupuutarhaan pääsin käsiksi vasta toisena juhannuspäivänä. Pikkupuutarhassa ei kovin paljon rikkaruohoja vielä ollut, sillä siellä tuli touhuttua enemmänkin touko-kesäkuun vaiheessa, jolloin kunnostin kuvassa näkyvää kivipenkkiä. Kohotin kivipenkin rajausta korkeammalla muovinauhalla ja lisäsin kivet nauhan sisäpuolelle. Kiviä nyt sattui olemaan ylimääräisiä ja minusta ne tekevät tuosta muovisesta reunanauhasta vähemmän ruman. Jokin reuna penkillä on pakko olla, sillä muuten sade ja kastelu veisi mullan hieman kaltevassa paikassa olevasta penkistä ja pian kukkapenkki ja kivituhkakäytävät olisivat yhtä ja samaa sekamelskaa. Reunanauhan avulla sain myös tasattua penkkiä paremmin ja lisättyä uutta multaa kasveille.

Huomattakoon, että joka kerta, kun olen harannut yläpihan ja pikkupuutarhan hiekkakäytävät, tulee tuuli ja kaikki paikat ovat täynnä vaahteroista lentävää roskaa.

Vasemalla Kurgaani, oikealla Kiemurapenkki, taustalla Päivänliljapenkki.

Alapiha ja yläpiha käytävineen ja Pikkupuutarhoineen on nyt siivottu ja kitketty. Tältä osin. Kohta varmaan voi jo aloittaa uuden kierroksen. Uusia rikkaruohoja tulee vääjäämättä, mutta omaa työmääräänsä voi vähentää kitkemällä säännöllisesti. Kun ei päästä rikkaruohoja villiintymään ja valloittamaan kukkapenkkejä, niiden kitkeminen on kohtalaisen helppoa. Varsinkin monivuotiset rikkaruohot vähenevät ahkeralla kitkemisellä tehokkaasti. 

Nurmikko kannattaa erottaa kukkapenkeistä, sillä äkkiä se ryömii sinne perennojen joukkoon ja sitten onkin isompi homma saada se kukkien välistä pois. Nurmikon erottamiselle kukkapenkeistä on monia tapoja. Kanttaaminen on aika helppo ja halpa keino. Muutaman vuoden kantanneena huomaan, että kanttausten ylläpitäminen on vuosi vuodelta helpompaa ja se kyllä estää hyvin nurmikon valtausyritykset.

Joskus kokeilin myös kivireunuksia erottamaan nurmikon kukkapenkeistä, mutta kiviä sai alituiseen olla nostamassa pois, jotta niiden välistä pääsi kitkemään rikkaruohot. Oli sen verran työlästä, että luovuin kivireunuksista. Jos kiviä käytänkin, asetan ne mullokselle, kanttauksen kukkapenkin puoleiseen reunaan.  

Olen miettinyt nurmikon ja kukkapenkkien väliin tasaisia kivireunuksia, joita pitkin ruohonleikkurin toinen pyörä kulkisi helpommin. Kivet ovat kalliita ja niiden asentamisessa aikamoinen homma. Eräässä puutarhaohjelmassa oli tuo kanttausrako valettu betonilla, jolloin rikat eivät siinä idä ja nurmikonleikkuu on helppoa. Suhtaudun varauksella niin järeisiin ja lopullisilta tuntuviin ratkaisuihin. Sellaisen betonimäärän poistaminen puutarhasta saattaa olla työlästä, ellei mahdotonta. 

Harvemmin laitan blogiin yleisnäkymäkuvia puutarhastani, sillä laajempien näkymien kuvaaminen ei vain tahdo minulta onnistua. Aina on liikaa valoa tai varjoa tai epätarkkuutta tai milloin mitäkin. Toki otan yleiskuvia ihan jo senkin vuoksi, että niistä on apua uusia suunnitelmia ja muutoksia tehdessä. Kuvista voi myös tarkistaa erilaisia kukkimisvaiheita ja muutenkin niitä on kiva katsella.

Toinen syy on se, että vaikka useimmiten olen kohtalaisen tyytyväinenkin puutarhaani ja viime aikoina hivenen jopa ylpeä, olen silti hyvin kriittinen omaani kohtaan. Harrastan liikaa vertailua ja usein sellaisiin kohteisiin, joiden kanssa en edes voisi olla samoilla kalkkiviivoilla. Yritän aktiivisesti opetella olemaan vähemmän vaativa ja luottamaan siihen, ettei minun tarvitse saada muiden hyväksyntää. Riittää, että itselle kelpaa.