Sivut

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Hyvällä säällä sujuu

Jaloangervo - Astilbe

Muutama päivä sitten manasin jatkuvia sateita ja tuskailin pihatöiden tekemättömyyttä.  Tuskin manaamisella paljonkaan sääherran päätöksiin oli vaikutusta, mutta yksikin sateeton tai peräti kaunis päivä pelastaa puutarhurin mielenrauhan tehokkaasti. Sunnuntain luvattiin olevan sateeton, jopa aurinkoinen. Vasta illan suussa meillä aurinko ilmestyi näkyviin, mutta sateettomuus veti meikäläisen pihalle heti aamutuimaan.

Vuorikonnantatar - Bistorta affinis 'Darjeeling Red'

Ensimmäisenä ajoin nurmikon ja siinä ohessa tuli silputtua alas leijailleita puunlehtiä. Normaalitilanteessa ajaisin nurmikon vasta sen kuivahdettua, mutta viime aikoina ei ole liiemmin ollut varaa odottaa kuivia ja tuulisia kelejä. Kun kerran tauko sateessa ilmaantui, tilaisuus oli hyödynnettävä heti. Märkää oli. Saappaat jalassa ei onneksi vesi sentään varpaiden väleistä pursunnut.

Syysvuokko - Anemone hupehensis 'September Charm'

Nurmikon jälkeen kärräsin oksahakettimen pihamaalle ja ryhdyin silppuamaan kompostin päällä odottavia kosmoskukkien ja kesämalvikkien varsia. Kaivoin ylös yhden kasvimaan kupeessa kasvaneen daalian ja leikkasin sieltä täältä perennoja niinikään hakettimella silputtavaksi. 

Paljon on vielä puutarhassa vihreää ja rehevää, jopa kukkivaa. Kaikkia perennoja en edes syksyllä leikkaa, vaan osan jätän talventörröttäjiksi. Piti kuitenkin tehdä tilaa puita suojaaville jänisverkoille, joten haketin lauloi pitkän aikaa. Hyvään hakettimeen kannattaa investoida. Sen huomasin jälleen kerran, kun tungin mm. siperiankurjenmiekan tuhteja lehtinippuja silppuriin ja hyvin vehje niistä selviytyi. Silpun kippasin takaisin kukkapenkkiin. Keväällä viimeistään levitän joko kompostia tai muuta tuoretta multaa silpun päälle.

Syysmyrkkylilja - Colchicum Waterlily

Joka syksy pyrin istuttamaan muutaman syysmyrkkyliljan lisää. Toistaiseksi olemassa olevat kasvustot ovat aika vaatimattomia. Yksi impi on jo kukkimisensa kukkinut ja sateissa maahan romahtanut. Pari muuta on vielä voimissaan.

Viikolla muistin vihdoin kotimatkalla poiketa puutarhaliikkeeseen katsomaan, vieläkö olisi myrkkyliljojen sipuleita jäljellä. Valikoima oli kuulemma ollut laajempi, mutta olin auttamattoman myöhässä. Sain sentään Albumin, Giantin ja kolme Waterlilyä. Kaikki viisi syysmyrkkyliljaa upotin maahan. Albumissa oli jo kukkakin valmiina. Syysmyrkkyliljojen sipulit ovat aika tyyriitä, joten ei niitä kymmenittäin kerralla mitenkään raaski hankkia.

Kuunlilja - Hosta

Yhtä ainutta pakkasyötä ei vielä ole ollut. Ehkä sen verran koleaa kuitenkin, että osa kuunliljoista on muuttunut keltaisiksi nuljaskoiksi. Märkyyttään litiseviä kuunliljan lehtiä ei tarvinnut edes kompostiin kuljetettaviksi saksia. Olivat likimain jo irrallaan. 

Lehtien väleistä löytyi monen monta kotiloa, joita upotin etikkaliemeen. Taitaa ensi kesänä olla taas ihan kunnon kotiloarmeija tiedossa. Tänä kesänä niitä oli suhteellisen vähän verrattuna aiempiin vuosiin. Enpä usko omilla toimenpiteilläni olleen kovin suurta vaikutusta kotiloiden vähäisyyteen. Pikemminkin kahden edellisen talven olosuhteet ovat vaikuttaneet niiden talvehtimiseen heikentävästi.


Sain myös kaikki puut verkotettua. Jotkut eivät verkota vanhoja omenapuita, mutta minä laitoin niillekin suojat. Meillä jänikset iskivät muutama talvi sitten Huvitukseen, vaikka sillä ikää jo alkaa olla yli 20 vuotta. Huvitus on matala- ja leveäkasvuinen ja sen alimpia oksia on vaikea suojata. Hyvin maistuivat ristihuulille vanhankin oksan pintakerros. Yhden oksan jouduin poistamaan kokonaan. Muut vaurioituivat vähemmän ja puu selvisi. Neljän omenapuun verkottaminen ei iso homma ole. Mieluummin laitan verkot, kuin harmittelen jälkikäteen menetettyjä puita.

Monena syksynä olen tuskaillut jänisverkkojen asettamista, mutta nyt tehtävä hoitui nopeasti ja helposti. Verkotin koristepuiden ja pensasmustikoiden lisäksi jopa alapihan syyshortensiat Vanille Fraisen ja Vim's Redin, kun vauhtiin pääsin.


Vähän piti vielä yläpihan käytävillä haravaa heiluttaa, sillä kivituhkapinta oli jo täysin peittynyt märkään vaahteranlehtimattoon. Lopuksi keräsin kauneimman värisiä vaahteranlehtiä koriin odottamaan, josko ehtisin niistä kranssin tai pari jossain välissä tehdä.

Suotta aina hermoilen tekemättömiä töitä. Ihmeen paljon sitä saa aikaan, kun vain tilaisuus tulee. Pitkän päivän tein sunnuntaina pihamaalla hommia, mutta yhtään ei ole epäilystä, ettenkö saisi puutarhaa ajallaan talviteloille. Vaikka paljon sataisikin, aina väliin yksi tai kaksi hyvää työskentelysäätä mahtuu. 

Leppävaaran Alberganesplanadin viereinen puisto Espoossa
  
Pihatyöt ovat usein aika raskaita ja nyt eritoten likaisia. Päättäessäni illan suussa hommat ulkona, olin kurainen ja hiukset täynnä roskia. Olo oli kuitenkin kuin lottovoittajalla, kun lämpimän suihkun jälkeen katselin ikkunasta aikaansaannoksiani pihamaalla pyykkikoneen pyörittäessä kuraisia kamppeitani. Ei niihin arkipäivän onnenhetkiin paljon tarvita. Ai niin, nyt oli kyllä kyseessä sunnuntai. Yhtä kaikki, tyytyväisyydestä hyrisin kumminkin.

33 kommenttia:

  1. Pyhä oliki hyvä puutarhapäivä. Oli ihan pakko kipaasta pihalle kattomahan oman immen kehitystä, ku näin sun Waterlilys. Ny rupiaa näyttämähän siltä, että saan nauttia eres yhyrestä kukasta hetken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinunkin Waterlilysi kukkii. Luvassa on myös aika hyvää säätä, joten pihahommat jatkuu.

      Poista
  2. Syksyn kauniita kukkijoita vielä noin paljon!
    Syysvuokot, myrkkyliljat ja konnantatar niin kauniina!
    On noissa verkoissa aina hommaa...olin jo melkein unohtanut koko verkotus-shown, kun täällä ei ole siihen tarvinut ruveta!

    Mukavan leppoisaa lokakuun loppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä ei tosiaan taida peuroja juuri puutarhassa olla. Eikä vissiin jäniksiäkään.
      Kiitos, samoin sinulle mukavaa lokakuun loppua!

      Poista
  3. Siellä on vielä niin kauniita kukkijoita! Paljon on syksyisin puuhasteltavaa..toivotaan että tulisi niitä aurinkoisiakin kelejä vielä:) Ihania kuvia, on nuo syksynvärit vaan sitten upeita😍 Mukavaa syyspäivää❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja! Nyt on luvassa hyviä ilmoja, joten kiva on jatkaa puutarhan talviteloille laittamista.

      Poista
  4. Oletkin ollut ahkerana <3 Hyvä Sinä!!! Mukavaa keskiviikkoa Sinulle :) Kiva, että löysit myrkkyliljoja edes muutaman, ovat kyllä hianoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Ensi vuonna täytyykin tutkia, millaisia myrkkyliljoja ulkomaiset nettikaupat tarjoavat.

      Poista
  5. Kauniita syyskukkijoita ja ruskan sävyjä! Meilläkin on verkotettu jo suurin osa sitä vaativista kasveista ja varmuuden vuoksi muutama muukin pensas. Parin vuoden takaa muistan sen harmituksen, kun huolellinen verkotus jäi tekemättä ja monet kasvit joutuivat jänisten kaluamiksi. Mieluummin sitä ennakoi ja säästyy ikäviltä yllätyksestä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluummin tosiaan muutama turha verkko, kuin jäniksen kuoliaaksi kaluamat puut ja pensaat.

      Poista
  6. Ahkerana olet tosiaan ollut ja tulosta tulee.
    Olemme olleet täällä maalla vajaan viikon ja haravaa olemme yrittäneet heiluttaa ja nyt taas kun katson ikkunasta ulos on pihamaa kirjavanaan tammen ja koivun lehtiä.
    Tämä meidän pihamaan nurmikko on hyvin vanhaa ja nyt näin sateisena kesänä se on ollut näyttävän vihreänä eli kaunis pehmeä sammal on tehnyt onnistuneen aluevaltauksen. Asiaa sinne ei oikein ole leikkurilla eli olkoot ja kasvakoot. Olen nostanut käteni ylös ja luovuttanut.
    Hallitsematon villiintyminen on täällä tehnyt aluevaltauksia, josko ensi keväänä vielä voisi jotain tehdä, ettei nyt ihan viidakoksi koko piha muuttuisi.
    Näin meillä, sinulle intoa ja iloa kauniista pihastasi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tammenkin lehdet ole aina kovia ja hitaita maatumaan? Eli ne on hyvä haravoida.
      Meilläkin osa nurmikosta on aika sammaloitunut, mutta minusta se on kaunis ja vihreä. Eräs tuttuni sanoi, että japanilainen tekisi mitä vaan, saadakseen vihreän sammaleen ja me mitä vaan, päästäksemme siitä eroon.
      Huomenna pitäisi olla vapaapäivä ja luvassa hyvää säätä eli pääsen pihalle. Monta syytä iloita ja niin teen.

      Poista
  7. Voi miten ihailtavaa ahkeruutta. Mulla on vielä pelargonit sun muuta puutarhassa, kuolleet kesäkukat on ruukuista tyhjennetty ja kasvihuone on sentään talviteloilla. Mutta puuhaa riittää näinkin pienellä pläntillä.

    Varmasti näyttää hienolta, kun saat alastomat impesi kukkaan -on ne niin hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, ettet ole ainoa, jonka pelaguut on yhä pihalla ja puutarhatyöt alkuvaiheessa. Tämä nyt on ollut tällainen vuosi. Ei murehdita.

      Poista
  8. Päivässä saakin paljon aikaan, kun vain pistää hihat heilumaan. Minä jännitän edelleen ehtiikö syysvuokkoni avata yhtään nuppuaan. Tarvittaisiin muutama aurinkoinen päivä, mutta ne näyttävät olevan nyt kortilla.
    Eilen, kun kävin Järvenpään kukkatalossa ostamassa lisää narsissin sipuleita tiedustelin samalla oliko syysmyrkkyliljoja vielä saatavilla. Eipä ollut ja taas kerran ne taitavat jäädä ostamatta.
    Tänään nostin minäkin osan daalioista ylös ja vein autotalliin talvehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on luvassa aurinkoa, joten toivotaan syysvuokkojesi vielä kukkivan.
      Huomioideni mukaan syysmyrkkyliljojen tarjonta on ollut aika heikkoa. Ehkä se vähitellen parantuu, kun ihmiset niitä enemmän kysyvät.

      Poista
  9. Tehokasta toimintaa! Yhdessäkin päivässä saa paljon aikaan, jos sää suosii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ehkä ihminen toimii vielä tehokkaammin, kun käytettävissä olevaa aikaa on vähemmän.

      Poista
  10. Kauniita kukkioita viellä sinulla ja tuo värikäs puisto on sitten kaunis
    Olet ollut ahkera. Minäkin nostin jo kaikki daaliat ylös ja vein talvi säilöön viellä on pihalla tehtävää paljo olisi vaa pouta ilmoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on luvattu meille kaikille poutasäitä ja pääsemme jatkamaan sateiden keskeyttämiä syystöitä puutarhaan.

      Poista
  11. Aloittaminen on se vaikein askel, kun pihalla olosuhteet eivät ole houkuttelevat, mutta kuten totesit, homma lähtee rullaamaan ja voi sitä onnellista oloa, kun saa työt tehtyä. Täytyykin käydä pyöräyttämässä jänissuojat paikoilleen, ennen kuin maa jäätyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittamisen vaikeus on suurin este. Kun saa saappaat jalkaan ja hanskat käteen, työ alkaa sujua.

      Poista
  12. Kauniita syksysii väriä on siellä vielä nähtävissä! Paljon oot puutarhassa touhunnu, meillä ollaan vielä alakutekijöissä. Hyvä miel tulloo kun suap jonkun kohan kondikseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tekemättä. Pihatyöt ovat kuitenkin paljon mukavampia, kuin sisällä imuroiminen. Jos vain voisi valita.

      Poista
  13. Itsekin puuhailin koko sunnuntai päivän pihalla, piti hyödyntää aurinkoinen sää viimeiseen säteeseen asti. Hyvä kun muistutit verkotuksista, pitääkin asentaa ne paikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai olikin sään puolesta erinomainen, joten mielellään pihalla puuhaili.

      Poista
  14. Kauniisti vielä kukkii! Pihapuuhia löytyy täälläkin vielä roppakaupalla, mun tenniskyynärpää vähän haittaa tahtia. Eilen sain jonkin verran polkuja siivottua ja heittelin lehdet perennapenkkien päälle. Toivottavasti talvi ja madot tekevät tehtävänsä. Vaahteran lehdet on haravoitava pois ja mies leikkaa vielä nurmikon. Meidänkin omppupuut ja muitakin puita ja pensaita olis vielä verkotettava, jänöt hyppii täälläkin talvisin pitkin pihaa. Ne syövät angervopensaita, mutta se ei oikeastaan haittaa, ne eivät kärsi vaan kasvavat aina uudelleen. Mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tenniskyynärpää on harmillinen vaiva. Siihen ei taida muuta hoitoa olla, kuin lepo.
      Jonkun kerran meilläkin jänikset ovat järsineet norjanangervoa, mutta siitä ei ole suurta haittaa. Hyvin kasvavat uudelleen.

      Poista
  15. Valtavasti sait aikaiseksi! Minä ehdin istuttamaan vain muutamia kukkasipuleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia, että tuli oltua ulkosalla. Meillä kumpaisellakin.

      Poista
  16. Minäkin teen oksista haketta mökkipihalla. Kelpaa sitten haketta levitellä, missä sitä tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatekoinen hake on hyvää tavaraa. Kuinkahan paljon sitä on meidänkin puutarhaan upotettu.

      Poista
  17. Ihana tuo syysvuokko! Meilläkin on ollut nyt aurinkoista, mutta puutarhainto on ollut ihan hukassa. Pitäisi kerätä kalusteet ja ruukut pois ja siivoilla vähän pihaa, niin saisi talvi tulla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!