Sivut

lauantai 7. lokakuuta 2017

Puun päivänä - haaste

Omenapuu kukassa keväällä 2017

Tarja Parasta aikaa -blogista haastoi Puun päivän merkeissä kertomaan itselle merkityksellisestä tai kauniista puusta.

Puun päivä on vuosipäivä, jolloin kehotetaan istuttamaan puita. Suomessa puun päivä on 27. syyskuuta Vesan päivänä. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun. Useissa muissa maissa puunistutuspäivää vietetään maaliskuun puolivälissä.

Kriikuna - Prunus domestica subsp. insititia

Meille suomalaisille puut ja metsä ovat itsestäänselvyys. Näin ei ole kaikkialla maailmassa ja yhä enemmän on hakattu ilmaston hiilinielujen kannalta tärkeitä sademetsiä öljypalmun viljelemisen ja karjankasvatuksen vuoksi. Edes koko pohjoisen pallonpuoliskon metsät eivät enää pysty nielemään ilmakehän liikahiiltä. Helpotusta hiilinieluasiaan saisi istuttamalla Saharaan puita. Tästä aloitteen YK:lle ovatkin tehneet emeritusprofessorit Eero Paloheimo ja U.B. Linström vuonna 2014. Teknikka ja osaaminen Saharan metsittämiseen on jo olemassa. Tarvitaan vain maailmanlaajuisia yhteisiä ponnistuksia ja tahtoa asian viemiseksi eteenpäin.

Koristeomena - Malus purpurea 'Royalty'

Olen lukenut monta juttua puun päivästä ja ehdin jo vähän tuntea huonoa omaatuntoa, kun en ole yhtään puuta tänä vuonna mukamas istuttanut. Sitten muistin, että istutin keväällä koristeomenapuu Musta Rudolfin. Jota vielä pitkään epäilin joksikin muuksi, mutta joka näyttää todellakin olevan Musta Rudolf.

Koristeomena - Malus purpurea Aamurusko

Osa tontistamme oli aika metsittynyttä sen ostaessamme. Rakentamisen vuoksi puita jouduttiin kaatamaan ja niitä on kaadettu myös vuosien mittaan siten, että enää on jäljellä kaksi isoa mäntyä ja kolme kookasta vaahteraa. Ympäristössä on edelleen runsaasti puita ja metsää, vaikka aivan vieressä oleva metsikkö keväällä tieremontin vuoksi kaadettiinkin.

Unkarinsyreeni - Syringa josikaea

Usein isoksi kasvava koivu, mänty tai kuusi on huono valinta pieneen pihapiiriin. Myös pienikokoisissa puissa on runsaasti valinnanvaraa ja monilla kukkivilla koristepuilla saa kauneutta puutarhaan. Unohtaa ei myöskään sovi havuja, joita löytyy varmasti joka makuun ja kaiken kokoisia. Havut ovatkin kauniita ympäri vuoden, joten jokaisessa puutarhassa soisi olevan myös muutaman havupuun tai -kasvin.

Kääpiöhopeakuusi - Picea pungens 'Glauca compacta'

Omassa puutarhassani on neljä aika isoksi kasvanutta omenapuuta, jotka taitavat olla minulle niitä mieluisimpia puita. Keväällä ne tarjoavat upean kukinnan ja syksyllä maukasta satoa monenlaiseen jatkojalostukseen ja sellaisenaan syötäväksi. Luumupuita meillä ei ole, mutta sen sijaan kolme luumun sukulaista eli kriikunaa.

Ruusuorapihlaja - Crataegus 'Paul's Secret'

Viime vuosina olen istuttanut myös kolme koristeomenapuuta, kirsikkapuu Accoladen, ruusuorapihlajan ja riippahernepuun. Ei myöskään sovi unohtaa syreenejä, joista pihassani on tavallisia lilakukkaisia ja yksi unkarinsyreeni. Lisäksi tuoreempina tulokkaina yksi vielä kohtalaisen pienikokoinen jalosyreeni, joka ei ole kertaakaan kukkinut. Odotan sen kukkivan, jotta näkisin, onko kyseessä isabellansyreeni James MacFarlane tai Sensation. Molemmat ostin ja istutin muutama vuosi sitten, mutta kirjanpitoni meni sekaisin ja kun toinen kuoli, en tiedä, kumpi on jäljellä.

Vuorimänty - Pinus mugo

Niin, meinasin jo unohtaa, puistorajalle olen istuttanut 30 metsäkuusta. Taimet olivat aiemmin alapihalla rajaamassa omaa tonttia kunnan alueesta. Kunnan kaataessa metsikön, laitoimme tilalle metalliaidan ja siirsin kuusentaimet yläpihalle, talon päätyyn. Tarkoitus on, että kasvaessaan ne toisivat näkö- ja tuulensuojaa. Ilokseni kaikki kuuset ovat juurtuneet hyvin ja näyttävät erittäin virkeiltä. Melkeinpä paremmilta, kuin konsanaan alapihalla asuessaan. 

Koristekirsikka Kevätsuudelma - Prunus 'Accolade'

Vaikka omenapuut ovat monin tavoin mielipuitani, olen todella tyytyväinen päätöksestäni hankkia ja istuttaa pieniä koristepuita. Erilaisten tuijien ja muiden havukasvien lisäksi pienet koristepuut tuovat puutarhaan mukavaa kerroksellisuutta ja niillä voi rakentaa ja rajata mielenkiintoisia tiloja. Pienet koristepuut eivät kasvaessaan varjosta yhtä paljon, kuin isot ja lehtevät puut. Kukintaakin pääsee ihailemaan ihmisen mittaisilta etäisyyksiltä.

Omenapuu - Malus domestica

Ohje haasteelle on laittaa se kiertämään kolmelle tai useammalle blogille, joten annan sen seuraaville blogeille:

Kukkia ja haaveita -blogin Sirkulle
Navettapiian pihamaa -blogille
Rannanpihassa -blogin Ullalle

Olkaapa hyvä!

46 kommenttia:

  1. Kiva haaste ja kivat vastaukset. Niin kauniit kuvat. - Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Samoin sinulle mukavaa viikonloppua.

      Poista
  2. Upeat kuvat ja oikein kiva haaste! Mukavaa viikonloppua🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Samoin sinulle mukavaa viikonloppua.

      Poista
  3. Tää on kiva haaste! Mukava lukea muiden mietteitä puista, joita kovin itsekin rakastan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli kiva ja tärkeäkin haaste. Toivottavasti leviää hyvin.

      Poista
  4. Kauniita kuvia ihanista puista <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Samoin sinulle mukavaa viikonloppua.

      Poista
  5. Ihana postaus ja upeat kuvat♥ Nuo omenapuut ovat kyllä niin kauniita. Kesällä täälläkin istutettiin muutama syreeni, kun minusta ne tuoksuvat niin ihanalle. Saapa nähdä innostuvatko kasvamaan:) Ihanaa syksyistä viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sinun syreenisi kasvavat ja kukoistavat. Se on aika helppo puu ja kukkiessaan tosi kaunis.

      Poista
  6. Puut tekevät pihasta kauniin ja antavat ne suuret kehykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, puilla on puutarhassakin merkittävä rooli.

      Poista
  7. Ihanat kuvat! Ei olisi elämää ilman puita, onneksi ne ovat olemassa. Ihana kun teille on tulossa oma kuusimetsä :) Saisitteko sieltä joulukuusenkin? Minusta puissa on tunnelmallista sekin, ettei niitä tarvitse omistaa, jotta voi niistä nauttia. On metsät ja puistot ja yhteisalueet. Olikos se sittenkin musta rudolf, kiva juttu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siitä metsää taida tulla, mutta toivon mukaan kaunis kuusiaita. Meillä suomalaisilla on onneksi paljon puita ja jokainen pääsee niistä nauttimaan, vaikka ei ainuttakaan itse omistaisi. Se on etuoikeus, jota ei tule edes ajatelleeksi.
      Kyllä se sittenkin osoittautui Musta Rudolfiksi ja siitä olen iloinen.

      Poista
  8. Kiitos haasteesta ja ilolla otan sen vastaan. Kauniita kuvia oot ottanu puista, En voisi kuvitella asuvani paikassa missä ei olis puita! Mukavoo viikonloppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että otat haasteen vastaan. Toivottavasti tämä haaste leviää hyvin.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Onpa upeat kuvat <3

    VastaaPoista
  10. Mukava haaste. Sinulla onkin ihania puita. Minä olen istuttanut tänä vuonna vain kaksi omenapuuta. Pihastamme kaadettiin kaksi puuta (toinen on kai virallisesti pensas), joten lopullinen saldoni taitaa olla nolla. Toivottavasti ensi vuonna pääsen korjaamaan tilanteen! Saharan metsittäminen kuulostaa järkevältä, pitänee ottaa asiasta enemmän selvyyttä. Josko vaikka pystyisi itse jotenkin vaikuttamaan asiaan. Onneksi pystymme jokainen hillitsemään ilmastonmuutosta pienemmilläkin teoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja ja kauniita pieneenkin pihaan sopivia puita on runsaasti. Olen vasta viime vuosina niihin paremmin tutustunut ja innostunut niitä pihaan istuttamaan.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Kiva haaste ja erinomainen postaus, niin totta kirjoitat!

    VastaaPoista
  12. Hienot kuvat!
    Onpas kiva haaste.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Omassa pienessä kotipihassani minulla ei ole yhtään puuta, mutta mökillä sitäkin enemmän. Koivu on minun rakkain puuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivu onkin monin tavoin hieno puu ja meille suomalaisille hyvin tärkeä. Onneksi meidän ympäristössä on runsaasti koivuja, joten ei haittaa, vaikka omalla pihalla sellaista ei enää ole.

      Poista
  14. Oi, sinulla on tuo ruusuorapihlaja, josta joskus olen haaveillut :) Mukava oli muutenkin lukea ja katsella koostetta puistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuorapihlajani kukki tänä kesänä vain muutamalla kukalla. Espoossa näin yhden ruusuorapihlajan täynnä kukkia ja olin onnellinen, että sellaisen olen pihalleni istuttanut. Ehkä minäkin saan joskus nähdä sen täydessä kukassa.

      Poista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. 2017 klo 22.07
    No nyt kommentointi todella takkuaa.
    Kauniit kuvat pihanne puista. Tuon kevätsuudelman kukat ovat todella ihanat. Pitäisi itsekin istuttaa enemmän kukkivia koristepuita pihaan. Erikokoisia havuja kun tulee istutettua lähes joka vuosi.
    Kuusiaidasta saakin hyvän ja näyttävän näkösuojan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havut ovat upeita. Huomasin jättäneeni ne tässä postauksessa aivan liian vähälle. Niitäkin on tullut istutettua viime vuosina enemmän, mutta vielä mahtuisi uusiakin.

      Poista
  18. Onhan tuossa jo puu poikineen. Pitäisikin kartoittaa kaikki puut mitä on itse istuttanut. Minun mielestä kaunistuspuut ovat tärkeitä, kuten syreenit ja koristeomenapuut, aina ei tarvitse mennä hyöty edellä.
    Musta Rudolf on hieno puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on hienosti tilaa vielä uusillekin puille - isoillekin. Meille ei kovin suuria puita mahdu kasvamaan.
      Kaunistuspuu on hauska nimitys koristepuille. Kaunistuksiahan ne parhaimmillaan on.

      Poista
  19. Kauniita puita sinun pihassa. Hyvä haaste. Minullakin on monta koriste puuta tykkään niistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, vaikka en sinua haastanutkaan, ota haaste tästä ja tee postaus omista puistasi. Olisi kiva nähdä kooste niistä.

      Poista
  20. Kiva haaste ja kauniit kuvat.
    Ennen minun ehdoton suosikkipuu oli ihan tavallinen metsäkuusi ja ehkäpä vielä nykyäänkin.
    Tasaisesti kasvanut suora kuusi ja sen upea vihreä sävy on se juttu.
    Sateisen sunnuntain terveisin täältä.....🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa on aika vaikeaa asettaa puita johonkin arvojärjestykseen, sillä jokaisella on paikkansa. Onneksi meillä on niin paljon metsiä ja puita ympäristössä, ettei jokaisen tarvitse niitä omaan pihaan istuttaa. Ei se olisi mahdollistakaan.
      Vettä tulee kaiken aikaa ihan kaatamalla. Välillä näinkin.

      Poista
  21. Oi, kiitos, Between haasteestasi - koko ajan on mielessä, että en ole vastannut vielä edelliseenkään sinulta saamaani haasteeseen kiitollisuudesta. Mutta molemmat haasteet otan ilolla vastaan:) Sinulla onkin edelleen monta ihanaa puuta pihallasi, pienen pihan ongelma on juuri tuo, ettei sinne oikein meinaa mahtua... Omenapuiden ihanuuden ymmärtää juuri noin kuin kerroit, kaunista keväällä ja syksyn sato ilahduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, haasteita voi varastoida toteutettavaksi vaikka johonkin pimeään talvipäivään. Eivät ne mene huonoksi tai happane odottaessaan.
      Pikkupuita olen saanut mukavasti mahtumaan ja varmaan niitä mahtuisi lisääkin. Ehkä vielä istutankin.

      Poista
  22. Kiitos haasteesta! Tairan tiätää het, kuinka sen toteutan :)
    Sullonki suuri puukokoelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että otat haasteen vastaan. Postauksiasi lukee aina mielellään, joten puupostaustakin odotan jännityksellä.

      Poista
  23. Tässä haastevastauksessa onkin kauaskantoista ja laajaa tietoutta puista ja metsistä. Suloiselta kuulostaa kuitenkin, että juuri omenapuut ovat suosikkejasi. Niiden kevätkukat laukaisevat kasvun ja toivon tunnelman ja sato palkitsee lopuksi. Sain myös tämän haasteen Ullalta, mutta vastaus on vielä avoinna - puut ovat niin tärkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hieno haaste ja siihen oli mukava vastata. Mielenkiinnolla odotan, miten sinä haasteen toteutat.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!