Sivut

torstai 30. marraskuuta 2017

Se on täällä taas!


Postilaatikkoon kolahti mieluinen ja vähän jo odotettukin paketti. Pihakalenteri ensi vuodelle. Tämä on jo seitsemäs pihakalenterini ja joka vuosi olen siihen yhtä tyytyväinen. Tästä pihakalenterista on tullut oikeastaan eräänlainen päiväkirja, johon palaan etsiessäni tietoa esimerkiksi säästä tai puutarhaan liittyvistä asioista. Pihakalenterini paikka on olohuoneessa, sohvan viereisellä sivupöydällä. Illalla muiden töiden jälkeen kirjaan päivän tapahtumat ja monia muita asioita kalenteriin.


Kalenterista löytyy runsaasti tilaa niin yksittäisen päivän kirjauksille kuin laajemmillekin muistiinpanoille. Kalenterissa on lisäksi paljon hyödyllistä ja mukavaa luettavaa kauniilla kuvilla höystettynä. Kalenterin lopusta löytyy pensaiden, puiden ja köynnösten leikkuutaulukko, tietoa lannoituksesta ja torjunnasta sekä esikasvatettavien kesäkukkien ja vihannesten kylvökalenterit.

Kalenteritoimitukseen kuuluvat puutarhaneuvos Aarno Kasvi, maisema-arkkitehti Saila Routio, puutarhatoimittaja Pirkko Kahila, toimittaja Maaria Matsunaga ja OmaPiha-lehden päätoimittaja Jouko Tikkanen.  

Olen nähnyt tätä pihakalenteria myytävän myös kirjakaupoissa, mutta omani olen aina tilannut netin kautta.

omapiha.info/kalenteritilaus
tilaajapalvelu@omapiha.info
puh. 010 387 0880 (ark. 8-16)

Tämä postaus ei ole maksettu mainos. Haluan vain jakaa tietoa tuotteesta, johon olen itse mieltynyt ja josta uskon monen muunkin tykkäävän. 

28 kommenttia:

  1. Siihen ei enää kauaa,kun saa miettiä mitä alkais kasvattelemaan kotona siemenistä jotain ihanuutta kotipuutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi hujaus vain, kun alkaa olla aika miettiä kevätkylvöjä. Aika menee hurjaa vauhtia.

      Poista
  2. Varmasti hyödyllinen ja kiva kalenteri. Kiitos vinkistä. Itse olen käyttänyt lähinnä vain isoa mustakantista vihkoa, johon olen kirjannut ylös puutarhaan hankkimani kasvit ja ostovuoden. Muuta seurantaa en juurikaan ole tehnyt. Blogini toimii sitten osaltaan eräänlaisena päiväkirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tietokoneella tehtyjä listoja niin istutuksista, syyssipuleista kuin monista muistakin asioista. Silti tykkään pihakalenterista ja siihen tulee merkittyä menoja ja tapahtumia sekä säätietoja. Paras muistiinpanoväline on tietenkin se, minkä itselleen kokee helpoimmaksi.

      Poista
  3. Joku muistiinpanovihko täytyy olla ja tämä vaikuttaa systemaattiselta vihkoon verrattuna. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokenut pihakalenterin hyväksi muistiinpanovälineeksi. Vihkoakin olen kokeillut, mutta siinä piti muistaa päivämäärät ja ne tuppasi välillä unohtumaan.

      Poista
  4. Tuollaista postia onkin mukava saada! Leppoisaa marraskuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oli mukava kirjelähetys.
      Marraskuu alkaa vedellä viimeisiään. Mukavaa joulukuun alkua sinulle!

      Poista
  5. Minäkin olen hankkinut tuon kalenterin monena vuonna ja tykännyt siitä valtavasti. Parina viime vuonna olen tosin hankkinut pienempikokoisen kalenterin, mitä on helpompi kuljettaa laukussa. Olisikin ihana, jos vastaavaa tehtäisiin vähän pienempänä. Mutta tuollaiseksi päiväkirjamaiseksi kotona pidettäväksi kalenteriksi tuo on ihan loistava. Ja tykkään, kun se jatkuu pitkälle seuraavaan vuoteen, eli tärkeitä menoja pystyy laittamaan hyvin ylös tulevaksikin vuodeksi. On kyllä ollut monta kertaa oikein ikävä tuota kalenteria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä olisikin kiva vinkki eli pihakalenteri käsilaukkukoossa. Tuota pöytämallia ei todellakaan viitsi mukana raahata. Kirjakaupassa totesivat, että kalentereita myydään yhä vähemmän, kun ihmiset ovat siirtyneet sähköisiin kalentereihin. Jonkun verran laitan menoja kännyn kalenteriin, mutta mukavampi on isommat merkinnät tehdä tuohon pihakalenteriin.

      Poista
  6. Kiva ja hyödyllinen kalenteri. Hyvää alkavaa Joulukuuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yhdistetty kalenteri, puutarhakirja ja päiväkirja.
      Samoin sinulle mukavaa alkavaa joulukuuta!

      Poista
  7. Kuulostaa kivalta kalenterilta!
    Mukavaa illan jatkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkään.
      Mukavaa iltaa ja alkavaa joulukuuta sinulle!

      Poista
  8. Tuollaisen haluaisin minäkin Kiitos vinkistä, aijon kyllä hankkia itselleni
    paljon on mitä aina pitää kirjata muistiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ellei heti kirjaa muistiin, tuppaa unohtumaan. Joskus siitä unohtumisesta on kyllä hyötyäkin, sillä hankintoja tulee mietittyä tarkemmin.

      Poista
  9. Tämä on munkin suosikki!
    Uutta en ole vielä tilannut, mutta eipä ole kiirekään, kun vanhaa on vielä kovastikin jäljellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vielä ehtii tämän kivan kalenterin tilata.

      Poista
  10. Olis varmasti hyvä. Mutta....vaikka kuinka päätän laittaa kaikki ylähä järiestelmällisesti, repsahran AINA ja hyvä aie jää siihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ei vain ole kalenteri-ihmisiä. Silloin on turha hommata nurkkiin tavaroita, joilla ei ole käyttöä.

      Poista
  11. Varmasti hyvä kalenteri. Minulla vain ei tuo kalenterinpito onnistu. En jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä näkyykin olevan selvä jako kalenteri-ihmisiin ja ei-kalenteri-ihmisiin. Sinä näyt kuuluvan jälkimmmäisiin.

      Poista
  12. Käytännöllinen puutarhurin kalenteri.

    VastaaPoista
  13. Viime viikolla törmäsin tuohon houkuttavaan kalenteriin, voisiko se olla minulle sopiva - mietin!

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoisen oloinen kalenteri ja kivan näköinenkin :) Nuo on sitten kiva säilytellä ja jälkikäteenkin lueskella :) Ihanaa viikkoa Sinulle <4

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!