Sivut

tiistai 28. marraskuuta 2017

Metroajelulla


Länsimetrosta on puhuttu niin paljon ja sen liikkeelle lähtöä odotettu hartaasti, joten pitihän minunkin käydä vekotin testaamassa. Omaan kulkemiseen metro ei sinänsä suuria muutoksia tuo, sillä meidän kylältä suora bussiyhteys Helsinkiin säilyy vuodenvaihteen jälkeenkin. Monilla muilla sen sijaan bussilinjat muuttuvat metroasemille ajavaksi syöttöliikenteeksi. Joillakin siis työ- ja muut matkat ainakin ajallisesti pidentyvät. Toivon mukaan useammilla sentään nopeutuvat.


Nousin metroon Tapiolasta ja ajoin ensimmäiselle uudelle asemalle eli Lauttasaareen. Sieltä palasin kohti Matinkylää jääden välillä tutustumaan uusiin väliasemiin. En noussut väliasemilla maan pinnalle, vaikka vaihtolipulla olisin maksutta voinut palata takaisin metroon. Enemmän tällä kertaa kiinnosti maanalaiset asemat ja niiden arkkitehtuuri.

Kim Simonsson: Emma jättää jäljen

Tapiolan asemalla metroon menijöitä tervehtii Kim Simonssonin suurikokoinen veistos "Emma jättää jäljen". Tapiolan metroaseman suunnittelusta vastaa APRT Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy. Asema on valoisa ja valkoinen (kuvissa valoisuus ei taida välittyä oikeassa määrin). Laiturialueen katossa on 108 valaisinkupua, joissa on led-valaisinnauha, akustinen vaimennin, sprinklerisuutin ja osassa myös kaiutin.

Emma on jättänyt kädenjälkensä seinään.

 Simonssonin Emma-patsaan kädenjälki löytyi paristakin paikasta Tapiolan asemalla.


Koivusaaren metroasema on maailman ainut merenalainen asema. Asemalla on Suomen pisimmät liukuportaat: ne ovat 76,2 metriä pitkät.

 
Kuvien nimeäminen meni vähän sekaisin, joten ihan varma en ole siitä, ovatko nämä rullaportaat juuri nuo pisimmät. Epäilen. Olin liikenteessä päiväaikaan, jolloin kulkijoita oli aika vähän. Jonkun aikaa jouduin odottamaan, että sain napattua kuvan ilman kulkijoita.



Metro kiemurtelee maan alla enemmän, kuin mitä linjakartasta voi päätellä.

 

Urheilupuiston metroaema oli minusta mielenkiintoisin. Kuuntelin muiden ihmettelijöiden kommentteja seinän ja katon kuvioinnista. Arvailtiin, onko kuvissa kenties pyyhekumeja, tarralappuja vaiko liitulakuja. Hetken mielessäni välähti, että kyseessä saattaisi olla myös katkaistuja sormia. Olenkohan lukenut liikaa dekkareita? Seinien ja katon kuvio toistui heijastumana katosta roikkuvien valaisinten metallireunuksessa.  


Kaikki metrojunat eivät jatka Tapiolasta Matinkylään, vaan matkustajia kehotetaan poistumaan vaunusta ja vaihtamaan toiseen metrojunaan. Junia kulkee sen verran tiheään, ettei pitkään tarvitse odottaa itselleen sopivaa junaa, jolloin välttyy junanvaihdolta.



Pidin myös Matinkylän asemasta, joka oli valoisa ja avaran tuntuinen. Odotin kyllä, että asemat poikkeaisivat enemmän toisistaan ja yksilölliselle vaihtelulle olisi annettu mahdollisuuksia. Isot hallit ovat myös erinomaisia julkisen taiteen sijoituskohteita. Jospa niitä ajan kuluessa saataisiin näytille. 

Nykyisellään ei kyllä parane metrossa torkkua, sillä asemat sujahtavat ohi niin samankaltaisina, ettei ulkonäön perusteella voi sijaintiaan mitenkään päätellä. Kuulutukset ja vaunujen näyttötaulut onneksi ohjeistavat kulkijaa.


Tapiolan metroasemalla on toki useampia uloskäyntejä. Minä sukelsin maan pinnalle hiukan outoon ympäristöön. Onneksi tuo pallokuvioinen pysty- ja vaakapömpeli sisältää hissit, sillä vähänkin jalkavaivainen ei noita portaita nouse. Tapiolan asemalle pääsee myös uudemman kauppakeskus Ainoan sisätilojen kautta. Tapiolan metroaseman ympäristö tulee vielä muuttumaan, sillä sen yhteyteen on rakenteilla bussiterminaali, joka valmistuu 2019.


Metrosta ollaan montaa mieltä. Aikoinaan itämetroa vastustettiin voimallisesti. Nykyisin se on paikkansa lunastanut, enkä usko kovinkaan monen siitä haluavan luopua. Uskon näin käyvän myös länsimetron kanssa. Metrolle tuli hintaa järkyttävän suuri summa, mutta siitä ei voi syyttää itse metroa, vaan enemmänkin huonoa johtoa ja suunnittelua. Metro on erinomainen väline isojen ihmismassojen nopeaan liikkumiseen.


Metro tuo Espooseen paljon muutoksia, joista osa alkaa vasta hissukseen konkretisoitua. Metron kustannuksia tullaan osittain kattamaan tiiviillä rakentamisella ja sen myötä voimakkaasti kasvavalla väestömäärällä. Se näkyy jo metroasemien läheisyyteen kiivasta tahtia nousevina korkeina taloina ja vanhojen maisemien muuttumisena yhä kaupunkimaisemmiksi. Myös kaupalliset palvelut tuntuvat keskittyvän yhä enemmän metroverkon yhteyteen. Pääkaupunkiseudulla muutenkin korkeat asuntojen hinnat ovat metron vaikutuspiirissä nousseet melkoisesti. Kaikella kehityksellä on myös negatiiviset piirteensä. Aika näyttää, tuleeko metrosta suosikki vai inhokki.

16 kommenttia:

  1. Nymmä vasta tajusin. Oltihin Tapiolas hotellis kesällä ja siinä viäres oli tyämaa......siis metroaseman tyämaa. Toivottavasti metro o hintansa väärtti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä koko Tapiolan keskusta on nykyisin yhtä työmaata, kun metron myötä rakennusoikeutta on lisätty ja vanhaa puutarhaupunginosaa tiivistetään hurjaa vauhtia.

      Poista
  2. Hienoltahan nuo asemat näyttävät. Kaipa sitä jossain vaiheessa pitää käydä tutustumassa:)
    Hienot kuvat olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin liikkeellä arkena päiväaikaan ja paljon oli samanaikaisesti muitakin tutustujia. Lasku metrosta lankeaa myös meille, joten täytyy sitä käydä ainakin ihmettelemässä.

      Poista
  3. Näyttää tyylikkäälle ja mielenkiintoiset sisustukset tunneleissa. Tuolla pitää ehdottomasti käydä ajelemassa kun siellä päin käy. Metroa tulee paljon käytettyä ulkomailla, on niin selkeä. Hienoa kun viimein valmistui! ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomailla metro on osoittautunut ihan ehdottoman tärkeäksi liikkumavälineeksi. Toivottavasti lunastaa paikkansa myös meillä. Minä kyllä tykkäsin tästä länsimetrostakin ja toivon sen jatkeelle onnea ja pikaista valmistumista.

      Poista
  4. Kiitos esittelystä! Tuota olisi joskus kiva käydä kokeilemassa. Hyvää marraskuun loppua ja mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu, samoin sinulle! Onhan tämä Suomen metro aika tynkä monen muun maan metroon verrattuna, mutta eihän täällä ole samanlaisia ihmismassojakaan.

      Poista
  5. Hienolta näyttävät. Toivottavasti nopeuttaa kulkua.

    VastaaPoista
  6. Minä en olekkaan täällä Suomessa koskaan ollut metrossa:) Toivotaan kovasti että tuo tosiaan nopeuttaisi ihmisten kulkua..ja ettei siitä ainakaan tulisi tuota inhokkia! Mukavaa marraskuun loppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä Suomessa metrolle taida muualla olla tarvettakaan. Pääkaupunkiseudulla alkaa jo olla sen verran porukkaa, että täällä metrolla on paikkansa.

      Poista
  7. En ole vielä ollut kyydissä. Meillä on suorat bussilinjat vielä tammikuun alkuun asti. Meilläpäin inhotaan metroa, koska se pidentää matka-aikoja todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän. Samoin Kirkkonummen eteläisissä osissa metro koetaan huononnuksena. Kaikki ihmiset eivät asu sen enempää metro- kuin bussilinjojenkaan vieressä. Vaarana on, että metron myötä karsitaan bussireittejä liikaa niiden suoraan Kamppiin menevien lisäksi.

      Poista
  8. Länsimetro näyttää hienolta ja oikein modernilta. Saas nähdä pääsenkö joskus kyytiin.

    VastaaPoista
  9. Hyvähän se oli, että valmiiksi saatiin. Ja kätevähän se on, ei voi kieltää. Mutta minä muutin Espoosta pois juuri tuon metron tulon takia. En halunnut asua enää ympäristöstössä, josta kaikki puut kaadettu ja alkaa tiivis rakentaminen. Muutin sitten tänne maaseudun rauhaan, kun se mahdollista oli.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!