Sivut

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kevään merkit - tulppaanien loistetta

Tuomi 5.5.2017

Sain Pihapiian tontilla -blogista "Kevään merkit" -haasteen. Samantyyppiseen haasteeseen (voipi olla jopa sama haaste) olen vastannut kuluvan talven aikana, mutta ei haittaa. Se kevät, jolloin pääsee pihamaalle tosissaan tonkimaan, siihen on vielä tovi matkaa. Hyvin ehtii pohtia kevään merkkejä ja katsella vaikka edellisen kevään kuvia.

Parvitulppaani - Tulipa Tarda 18.5.2017

Ihan kaikkia piippoja ja mullasta työntyviä kärkiä odotan joka kevät yhtä suurella innolla. Jokainen sipulikukka tuottaa iloisen onnistumisen ja jälleentapaamisen tunteen kevät toisensa jälkeen. Yhtään pieniä scilloja, helmililjoja tai narsissseja väheksymättä, tulppaanien kukinta tuottaa ylimääräisiä sydämenmuljahduksia ja riemunkiljahduksia.

Tähtitulppaani pulchella `Persian Pearl`18.5.2017

Monta monituista syksyä olen jättänyt tulppujen istuttamisen tekemättä. Tai sitten napannut marketista pussillisen pari ja tunkenut ne multaan sen kummemmin asiaan syventymättä. Blogin aloittamisen myötä innostuin tulppaaneistakin ihan uudella tavalla ja viime vuosina sipulikuume on kohonnut ilman laantumisen merkkejä. Toki tarjontakin on puutarhaharrastuksen lisääntymisen myötä parantunut vuosi vuodelta niin kaupoissa kuin nettimyymälöissä.

Tulipa China Town 31.5.2017

Syksyllä sipuleiden kanssa ahertaessa on aina pieni pelko takamuksessa, meneekö koko istuttamistyö hukkaan. Jospa syksyn sateet, talven pakkaset tai peräti myyrät ja muut vihulaiset vievät sipulit mennessään ja jättävät puutarhurille vain keväästä koppuraisen mullan katseltavaksi. Menettämisen pelko ja kasvikuoleman riski on aina olemassa. Puutarhuri voi toki tehdä kaikenlaisia järkeviä ja vähemmän järkeviä toimia välttääkseen menetyksiä, mutta paljon on sellaista, mihin ei mitenkään voi vaikuttaa. Riskillä mennään, joten antaa mennä vaan. 

Tulipa Toronto 18.5.2017

Kolme edellistä kevättä on ollut minun puutarhassani tulppaanien kannalta erinomaisia. Kaikkien muistaman tappotalven 2016 jälkeen tulput kukkivat suorastaan loisteliaasti. Pitkään ja hartaasti. Vesisateista, paljaana jäätyneestä maasta ja muista vitsauksista huolimatta tulppaanit näyttivät parastaan. Ehkä se oli luontoäidin keino lieventää puutarhureiden pahaa mieltä ja pettymystä. Kuolleiden mahonioiden ja nääntyneiden leimujen äärellä oli sentään mahdollisuus lohduttautua tulppaanien kukinnalla.

Tulipa Sun Lover 21.5.2017

Suomalaisen ihmisen melankolinen ja mollivoittoinen mieli varautuu pahimpaan torjumalla mielessäänkin kaiken kauniin ja positiivisen. Jos on ollut kolme hienoa kukintakevättä, ei neljäs varmaankaan voi olla mahdollista. Vaan minäpä en suostu tuhlaamaan energiaani turhaan jossitteluun ja pelkäämään suurta katastrofia. Jokaisesta kukkivasta tulppaanista iloitsen. Ne, jotka jäävät nousematta, kukkikoon vaikka kiinalaisille, lihottakoon myyrien mahaa tai lannoittakoon kukkamaata. Jaettu ilo se vasta iso ilo onkin.
 
Tulipa Purissima 23.5.2017

Tuli tulppaanikeväästä sitten millainen tahansa, vielä näihin näkymiin on hetki aikaa. Iho suorastaan kihelmöi ja vatsanpohjassa kumpuilee jännityksestä. Kevät on mahtavaa aikaa ja juuri nyt keväässä on parasta se, että kaikki on vielä edessä. Kokonaisena ja avaamattomana. Yhtään ei tiedä, millainen kevät ja kesä on yksittäisten kasvien ja koko puutarhan kannalta. Kaikki on siis mahdollista. Myös loistelias tulppaanikevät.

Tulipa Apricot Parrot 31.5.2017

Laitoin haasteen säännöt tuohon alle ja samalla huomasin oikoneeni kakkoskohdan sääntöä aivan totaalisesti. Lähti tuo näppäinsormi kiitämään ajatusta nopeammin. Antanette anteeksi, olenhan jo kaksi postausta aiheesta tehnyt. Voit käydä lukemassa ne täältä (Haasteena huhtikuu 16.1.2018) ja täältä (Toukokuu - ihana kevätkuukausi 24.1.2018).

Tulppaani, jonka nimi on hukassa
  
Tämä haaste on kiertänyt aika ahkerasti blogeissa, joten en laita sitä eteenpäin. Monilla on varmasti pilvin pimein julkaisemattomia kuvia ja ehkä myös puutetta postausideoista. Haasteen voi siis vapaasti ottaa ja käyttää aasinsiltana kuvien katseluun ja julkaisuun. 

Kevään merkit -haasteen säännöt:

1.Tee postaus ja kerro mistä sait haasteen.

2. Kerro viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinua eniten. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi esim. maalis-, huhti- tai toukokuu.

3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.


Tulipa Sweet Desire

Kiitos Pihapiian tontilla -blogin Jaanalle haasteesta. Kaikille mukavia kevään odotuksen hetkiä. Toivokaamme kimpassa loisteliasta tulppaanikevättä.

Tulipa Silver Parrot 31.5.2017

40 kommenttia:

  1. Ihanaa odotella kevään tulppaaniloistoa! Minäkin tungin uusia tulppaaneita ja muitakin syksyllä multaan, kotona ja työpaikalla. Minä en muista niiden nimiä, lappuja säilyttelen siellä sun täällä, mutta kukat ovat tärkeimpiä. Riski on aina, että ne häviävät jonnekin, mutta toivossa eletään! Kukkaloistoa odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat ehdottomasti tärkeämpiä. Kiva niitä nimiäkin on tietää, jos vaikka jotain kaunista tulppua haluaa myöhemminkin, mutta maailma ei siihen kaadu, vaikka nimet katoavat.

      Poista
  2. Olen vähän samanlainen että ei ne lajikkeet enää näyttele kovinkaan suurta osaa vaan se kukka itsessäään.Aiemmin,sillon vihreämpänä olivat tieteelliset nimetkin niin tärkeitä olevinaan mutta kun ikää tulee niin asiat yksinkerstaistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintä on, että tulput keväällä nousevat meitä ilahduttamaan. Ovat kyllä niin ihania, että innolla taas sitä hetkeä odottelen.

      Poista
  3. Voi ihanaiset tulppaanit. Nyt kaduttaa etten laittanut syksyllä lisää tulppaaneja kuin pari pussia. Ei muka ollut paikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä syksyllä saa itsensä väen väkisin sipulihommiin saa kammeta, mutta keväällä kiittelee, että jaksoi ahkeroida. Onneksi aina on edessä uusia syksyjä ja keväitä ja siten myös uusia tulppukukintoja.

      Poista
  4. Aattele, parin kuukauden kuluttua näyttää jo värikkäältä, kuten ihanat kuvasi kertovat. Jippijaijei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ei tässä maanantaisessa räntäsateessa tulppujen kukinta tunnu mahdolliselta, mutta kyllä se taas sieltä tulee. Innolla odotan.

      Poista
  5. Oi että - tuota odotellessa. Minä laitoin aika paljon (muistaakseni...) sipuleita viime syksynä. En tietenkään enää muista, että minne :) Eli saan odottaa yllätyksiä vähän sieltä sun täältä. Työmaalle istutin tuhatmäärin sipuleita - se tuntui jo työltä. Kaupunkilaisille olkoon yllätyksenä runsas kukkameri heti keväästä - sitä ei ole nähty tässä kaupungissa ainakaan 20 vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti moisen sipulimäärän istuttaminen tuntuu jo työltä. Vaan kyllä teidän kaupunkilaiset sitten saavatkin nauttia ylenmäärin kauneudesta. Laitathan kuvia tännekin aikaansaannoksistasi kaupungilla.

      Poista
  6. Aivan ihanat tulput! Jännityksellä odotan kevättä ja tulppaaniaikaa. Joko tiedossa on huikeaa kukintaa tai todella lihavia myyriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sieltä ainakin jokunen tulppu nouse, vaikka muutama menisi myyrien vatsaan. Ihan tässä on jo täpinöissään kevättä odotellessa.

      Poista
  7. Kyllä tulput on tulppuja! Vaikka tulppujen lyhyttä ikää useen moititahan, se maharollistaa uusien, toinen toistansa hianompien tulppujen oston joka syksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän pitkään monet tulppaanit kaikessa lyhytikäisyydessään silti kukkivat. Yhtään ei harmita tulppuihin laitettu raha. Kyllä se tulee moninkertaisena ilona takaisin niiden kukintaa katsellessa.

      Poista
  8. Kyllä on ihanat tulppaanit! Kannattaa ehottomasti aina lissee istuttoo. Ja näyttää siltä, jotta myyristäkään ei oo tänävuonna harmii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa, jos myyräkanta on tänä keväänä pieni. Meillä ei ole kovin paljon myyristä ollut haittaa aiemminkaan, mutta toivotaan tilanteen pysyvän hyvänä vastaisuudessakin.

      Poista
  9. Niin kauniit kuvat ja ihania tulppaaneja kaikki! Tulisipa se kevät pian:) Mukavaa talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät sieltä tulee. Tämä odottavan aika vaan on niin pitkää.
      Mukavaa talvipäivää sinullekin!

      Poista
  10. Vaikka itsekin pidän kaikista kevätkukkijoista, olen ollut tulppaanifani koko tämän puutarhaharrastusajan. Kukkatykitys voi olla aivan uskomaton tulppaaniaikaan. Ja tulppaaniaika on aina arvoituksellinen. Joskus se on nopeasti ohi ja joskus taas kestää kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kovin tarkasti tulppuja valitessani ja istuttaessani ajatellut niiden kukinta-aikoja, mutta yllättävän pitkään on kukinnasta saanut lämpimänäkin keväänä nauttia. Jännittävää nähdä, millaisen kevään nyt saamme.

      Poista
  11. Oih, mitä ihanuuksia sinulla on viime vuonna kukkinutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisia herkkujaa olivat. Toivottavasti tuleva kevät tarjoaa jotain samanmoista.

      Poista
  12. Yritin miettiä, että mikä tulppaani olisi kaunein. Jostain syystä kevään odotus on nyt niin korkealla, että kaikki näyttivät yhtä ihanilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kuvissa valtaosa on vielä aika nuppuinen. Paras kukinta ajoittui kesäkuun puolelle. Onneksi niistä ei tarvitse kauneinta edes valita. Ihastelee vain kaikkia tasapuolisesti.

      Poista
  13. Ihania tulppaaneja. Toivottavasti odotus palkitaan myös tänä keväänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän minäkin. Jännitys kohoaa kaiken aikaa.

      Poista
  14. Jossain vaiheessa tulppaanit eivät yhtään innostaneet, johtuiko siitä, että jotenkin hävisivät talven aikana tai taantuivat niin nopeasti. Mutta viime syksynä iski taas tulppaanikuume, eli ainakin on yritetty, kovasti siis odottemaan kevään etenemistä ja tulppaanipiippojen nousemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva noista jalotulppaaneista kovin uhkeana seuraavana keväänä enää ilmestyy. Syksyllä kyllä istutustouhu pikkuisen tympäisee, mutta keväistä kukintaa ajatellessa sen jaksaa. Ja keväällä sitten ajattelee, että kyllä kannatti.

      Poista
  15. Kauniita tulppaaneja :)

    VastaaPoista
  16. Kauniita tulppaaneja ja kohta ne taas tervehtivät meitä puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän tässä jo innolla odotetaan. Tulppujen tervehtimistä.

      Poista
  17. Ihania tulppaaneja! Minäkin olen saanut tämän haasteen, mutta vielä en ole vastannut siihen. Mietin, että onko jo myöhäistä...Toisaalta kovin on talvisen oloista vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vielä ehtii. Meillä ainakin sataa lunta/räntää, joten keväiset kuvat piristävät tällaista harmaata päivää muakvasti.

      Poista
  18. Kiitos sinulle näistä ihanista tulpun kuvista Minulla itselläni ei ole niitä ollenkaan . Oli kiva ihailla niitä täältä käsin . Minäkin taisin tehdä tämän haasteen kolme kertaa ,mutta hauskaa se vain oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä odotellessa voi hyvinkin tehdä kivan kivan haasteen useampaan kertaan. Samalla kun pääsee herkuttelemaan kukkakuvilla.

      Poista
  19. Ihania kuvia, tulppaaneja niin keväisiä. Kyllä tää kevät kuitenkin tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee, tulee. Joka vuosi kevät on tullut, vaikka odotus välillä kyllästyttääkin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!