Sivut

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Hellettä ja HUS:n mokia

Kosmoskukan ensimmäinen nuppu

Nyt on aikamoiset kesäsäät. Hellettä riittää niin paljon, että lämpöisestäkin tykkäävä ihminen etsiytyy mieluummin varjoon. Illan suussa lämpötila laskee onneksi sen verran, että jaksaa käydä vähintäänkin ruukkukukat kastelemassa. Lauantaina ukkonen pyöri hetken aikaa talon päällä ja roiskaisi vähän vettäkin, joka tosin kastelemiseen ei tainnut riittää.


Sääasema näytti lauantaina lämpötilalukemaksi 35.1. Olen huomannut mittarin jonkunverran liioittelevan, vaikka mittausyksikkö sijaitseekin leikkimökin kupeessa, meidän pihan kuumimpiin kuuluvassa paikassa. Mittarin päivämäärä ja kelloaika ovat myös päin seiniä. Kuvasin mittarin lukeman yhden aikaan iltapäivällä.

Kasvarin mittari kesäkuun alussa

Taisi kuumuus olla liikaa myös kasvihuoneen minimi-maximimittarille, joka hajosi lauantai-iltana. Luulin patterin loppuneen, vaan eipä auttanut uuteen vaihtaminen. Seikkailin netissä pitkän tovin löytääkseni paikan, josta uuden mittarin löytäisin. Ei ollut kovin yksinkertainen homma, sillä mitään satasen digitaalista viritystä en kasvariin aio hankkia. Yhdestä paikasta sentään löysin entisenkaltaisen, kohtalaisen yksinkertaisen ja edullisen mallin. Lisänä siinä on myös kosteusmittari. Tilasin mittarin oitis, mutta muutaman päivän joudun sitä kuitenkin odottamaan.
Aquilegia caerulea 'Rotstern'
 

Kesäkuun alun lääkärikäynnillä lääkäri kertoi varaavansa minulle uuden ajan loppukesään tai alkusyksyyn. Ajanvarauskirje tulisi myöhemmin netpostiin. Postia ei ole kuulunut, mutta ajattelin syynä olevan heinäkuiset lomat. Kävin Kannasta katsomassa, olisiko siellä jotain mainintaa, sillä ennenkin olen sieltä löytänyt tiedot ennen niiden saapumista itselleni. 

Tutkin Kannan muuttunutta ulkoasua ja eksyin sivulle Muut tapahtumat. Siellä on joitakin merkintöjä, joita ei sen enempää pääse avaamaan. Sivustolla mainitaan merkintöjen liittyvän esimerkiksi terveydenhuollon yhteydenottoon. Siellähän se minua koskeva aika näkyi, joskin vain päivämääränä. Lisäksi siellä oli merkintä ajasta Jorvin sairaalan leikkausyksikköön 31.12.2300!!! Mitähän terveydenhuolto meinaa minulta leikata kyseisenä päivänä? 100-vuotiaaksi voisin hyvinkin kuvitella eläväni, vaan lähes 300 vuotta tähän päivään lisää ei taida onnistua.

Tällaista maurinmalvaa minulla ei aiemmin ole ollutkaan.

Perjantaiaamuna luin uutisista, että HUS:n (Helsinki-Uudenmaan sairaanhoitopiiri) ulkoistama yritys onkin jättänyt postittamatta toukokuusta lähtien 4200 ajanvarauskirjettä. Siinä sumassahan se minunkin kirjeeni on odottanut ja sain sen netpostiini lauantaina pahoittelevan saatekirjeen kera. Onneni on, ettei kyse ole kovinkaan vakavasta asiasta ja että ajankohta on vielä edessä. 

On siinä HUS:n porukalla tekemistä, kun soittavat ja järjestävät uusia aikoja niille potilaille, joiden ajanvaraus on tullut ja mennyt. Entä, jos jonkun kenties kriittinen tutkimus tai hoito on lähettämättömän ajanvarauskirjeen vuoksi viivästynyt? Tämähän ei ollut edes samaisen firman ensimmäinen moka, vaan keväällä oli edellinen. 

Kyläkurjenpolvi - Geranium pratense 'Splish-Splash' ('Striatum')

Nauttikaa helteestä sillä ajatuksella, että se on harvinaista ja väliaikaista herkkua. Pian taas kärvistellään harmaassa loskassa kuukausikaupalla. Nyt siis henkiset aurinkolaturit päälle ja valoa tankkaamaan. 

36 kommenttia:

  1. Hih, onpa sielläkin aika pitkä jonotusaika leikkaukseen :D. Mutta oikeasti ei nuo "kömmähdykset" naurata kun on kipeänä.
    Jotain vastaavaa on mullakin, kun joskus aikoinaan työnhaun kerrottiin olevan voimassa jonnekin 2040 vuoteen asti, eli pitää vielä olla vireessä yli 80;senä.
    Kyllä voi helle monia vaivata, aamuisin aikaiseen ja illalla pystyy jotain puuhailemaan ulkona. Pitää vaan koettaa olla sitkeä kuin vesiheinä, kun se jaksaa kasvaa vaikka kaikki muu kuivuu.
    Kyllä se vielä viilenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä helteillä ei paljon mitään ulkona jaksa tehdä. Ilmankos meidänkin alueen tieremppamiehet olivat hyvin hiljaa tänään. Eivät pörisseet traktorit eikä kaivurit.
      Iäkkäille ja sydänvaivaisille helle on erityisen rankkaa aikaa.
      Luultavasti tietokoneet hoitavat asioita ilman, että kukaan ihminen lopputuloksia vilkaisee. Muuta ei voi päätellä näistä oudoista päivämääristä.

      Poista
  2. Että nuo tuollaiset mokat ovat ärsyttäviä, koska voivat todella olla vaarallisia. Kaikki kun ulkoistetaan, jotta päästään halvalla, niin voi ärrimurripur!
    Lämpöä tosiaan riittää. Äiteelle jo soittelinkin ja ohjeistin juomisien sun muiden kanssa. Khih, ihan kun hän ei osaisi itsestään huolehtia ;)
    Ihanaa uutta viikkoa Siulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa sitä, että tässäkin ulkoistustapauksessa hinta on ollut määräävä tekijä, ei työn laatu ja lopputulos. Valitettavasti työlle tulee mokausten jälkeen melkoinen lisähinta.
      Kyllä nyt tarkenee. Näitä hellelukemia täytyy muistella sitten talvipakkasilla. Josko vähän silloin muisteleminen lämmittäisi.

      Poista
  3. Argeologisia kaivauksia sinusta voisi ehkä tehdä tuolloin! 😂

    Mukavaa helleviikkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, enpä tullut ajatelleeksi, että joskus tulevaisuudessa Jorvin sairaalan paikalla on muinaismuistoalue.

      Poista
  4. Vai että 2300! :D No, ehkä meidät syväjäädytetään... Lämpöä on riittänyt yli kolmenkymmenen täälläkin. Mukavaa päivää ja viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä hellelukemissa syväjäähdytys kuulostaa suorastaan raikkaalta.

      Poista
  5. Itse ainakin pyrin nauttimaan helteestä, vaikka vähän uuvuttavalta se tuntuukin aika ajoin. Kerrankin on kesällä jotain muuta kuin koleaa ja kosteaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös nyt ole sellainen "lapsuuden kesä"? Aurinkoa, lämpöä ja makoisia mansikoita.
      Ehkä vähän vähempikin lämpö riittäisi, mutta parempi tämä, kuin sade ja kylmyys.

      Poista
  6. Yritetään nauttia, tammikuussa tämä helle tuntuu jo unelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, luultavasti jo paljon aiemmin ikävöidään kesäistä lämpöä.

      Poista
  7. Huh, kyllä noilla lukemilla tarkenee!
    Voi hirmuinen tuota mokaa, kyse on erittäin vakavasta asiasta. Ihan kylmää, kun ajattelee, mitä seurauksia tuollaisesta tunaroinnista voi olla. Onneksi sinun kohdallasi siitä ei aiheutunut muuta kuin henkistä harmia. Sekin voi kyllä olla paha juttu, kun sinun pitäisi saada levätä eikä taistella milloin minkäkin asian kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole tarvinnut villasukkia esiin kaivaa, kuten pari kertaa viime kesänä.
      Tuntuu, että tänä päivänä kaikki osataan mokata niin lahjakkaasti, ettei se enää edes harmita. Pikemminkin ihmetyttää. Monille pienikin moka voi aiheuttaa isoja hankaluuksia, joten sinänsä ei naurata laisinkaan.

      Poista
  8. Olet saanut selvästikin jonkin pitkäikäisluokituksen, kun noin pitkälle varaavat sinulle aikoja ;-)

    VastaaPoista
  9. No olipa aika moka jälleen . Meillä on ylhäällä makuuhuoneessa 28.5 astetta lämmintä . Alhaalla on vähän viileämpi. Soitin miehelle ja sanoin että mennään mökille nukkumaan. Siellä meillä on ilmastointi. Ei pistänyt hanttiin. Tulimme eilen sunnuntaina kotiin ja kyllä yö oli vähäuninen . Nuoriso huusi ja metelöi mopojen kanssa kuumuuden lisäksi. Meillä on makkarissa lasitettu parveke ja pidämme oven ja ikkunan auki joten äänet kuuluu selvästi . Mutta näillä mennään ja kohta tosiaan kahlataan lumessa. Ja taas naristaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkumiseen nämä helteet vaikuttavat melkoisesti. Meilläkin on totuttu nukkumaan kesäisin ikkuna auki, mutta tierempan vuoksi näin ei ole nyt tehty. Melu ja pöly alkaa aamuvarhaisella. Tuskin tätä hellettä kovin pitkään kestää, joten nukutaan sitten viileämmillä säillä nämäkin univajeet takaisin.

      Poista
  10. Kyllä lämmin kelpaa, kunhan välillä viilenee, että saa nukutuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä säleverhot ovat olleet kiinni jo useamman päivän, mutta yöksi ei silti paljon viilene. Parina iltana olen jättänyt kasvihuoneenkin oven auki, koska pelkkä avoin ikkuna ei viilennä kasvaria tarpeeksi. Naurin auringosta ja lämmöstä, vaikka yöt tuleekin nukuttua huonosti. Täytyy nukkua paremmin sitten ilmojen viilennyttyä.

      Poista
  11. Hih, kun naurattaa tuo leikkausaika vuonna 2300. :D Vaan on kyllä aika huolestuttavaa, että noin isoja virheitä pääsee sattumaan. Todella ikävää, jos jonkun tärkeä lääkäriaika jää välistä. Seuraukset voi olla vaikka kuinka vakavat. :( Soma tuo kyläkurjenpolvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monen lääkäriaika on jäänyt välistä ja nyt niitä uusia aikoja yritetään potilaille järjestää. Se järjestelyaika on taasen pois muusta hoitoajasta.
      Huvittaa minuakin leikkausaika vuonna 2300.

      Poista
  12. Maurinmalva on hieno kasvi, pitäisikin laittaa sitä taas kasvamaan. Aika järkyttävän kuuloista mokailua. Meillä kävi vähän vastaavasti, onneksi olin muissa asioissa yhteydessä polille, ei sieltä ollut tullut mitään tietoa lapsen lääkäriajasta joka oli jo parin päivän päästä. Siinä sitä olisi ihmetelty miksi ei olla paikalla. Uuden soten myötä pelkään että tämä kaikki tulee vain lisääntymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut joka vuosi lilasävyistä maurinmalvaa, mutta tämä on ihan uusi väri ja kasvutapakin on hennompi.
      Mikäli Sote toteutuu suunnitellun mukaisena, tällainen mokailu lisääntyy ainakin aluksi ulkoistamisen ja keskenään sopimattomien tietojärjestelmien vuoksi. Palataan aikaan, jolloin potilaat kulkivat lippujen ja lappujen kanssa. Huolestuttavaa.

      Poista
  13. Husin moka on äkkisiltään koominen, mutta tosiasiassa näissä ei missään nimessä saisi tulla sotkuja. Joskus voi käydä jotan peruuttamatonta.

    Meillä ampiaiset teki pesän talon oven kohdalle räystäslautojen väliin. Ajatus loppukesän sekopäisistä amppareista sisälle pyrkimässä sai kyllä tarttumaan hyönteismyrkkyyn. Surku, mutta rajansa kaikella.

    Ihan mahtavaa kun kelloköynnöksesi onnistui!!! Ja todella mukavaa että postauksestani on ollut hyötyä.
    Olen hieman pahoillani kun en ole kunnolla ehtinyt täällä kommentoimaan. Palaan aina kuitenkin lukemaan postauksia jälkikäteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ymmärrettävää, ettei aina ehdi tai jaksa kommentoida tai edes lukea. Varsinkin näillä helteillä tietokoneen ääressä istuminen voi olla toisisijaista toimintaa.

      Minusta HUS:n moka on vakavasti otettava asia. En ymmärrä, miksei julkinen puoli tehtäviä kilpailuttaessaan ja ulkoistaessaan käytä enemmän laatukriteerejä ja hommien mennessä pieleen kunnon sanktioita. Kilpailutuksissa raha taitaa liian usein ratkaista, mutta ei se aina voi olla selitys kaikkeen. Jos sama firma mokaa näin tärkeitä asioita useampaan kertaan, laittaisin ison laskun ja antaisin lisäksi kenkää. Ihmisen terveydellä ja hengellä ei ole hintaa - tai ei pitäisi olla.

      Ampparit ovat tosiaan kesän edistyessä sekopäisiä, eikä saman tilan jakaminen niiden kanssa ole kovin hauskaa tai turvallista. Olen kovasti tyytyväinen, että häätöni onnistui ja sain pergolan takaisin. Kuten sanoit, rajansa kaikella.

      Kelloköynnöksen kasvattaminen on tänä kesänä onnistunut yli odotusten. Näillä helteillä sitä pitää vahtia, sillä kasvi tarvitsee vettä ylenmäärin. Kauan kestää nuppujen avautuminen, mutta onpa jännittävää niiden kehitystä seurata ja kukkia odotella.

      Poista
  14. Yritetään nauttia helteistä vaikka pari astetta vähämmänkin riittäisi. Tätähän koko talvi on odotettu :) Eikös noita lämpömittareita saa alle parilla kympillä vaikka prismoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekevälle ihmiselle helteessä lojuminen on luonnetta kasvattavaa, mutta varmasti näitä päiviä muistellaan talvella ksihoison mielin.
      Minimi-maximimittarit on joku ostanut, sillä vaikea niitä on näköjään löytää. Ihan yksinkertainen kelpaa minulle hyvin, vaan hyllyt pursuavat kalliita sääasemia.

      Poista
  15. Uskomattomia sotkuja nuo terveydenhuollon sekoilut. Nyt täytyy olla onnellinen, ettei juuri viime aikoina ole ollut tarvetta miinkään toimenpiteeseen tahi edes lääkärihenkilön kohtaamiseen!
    `Punatähtiakileijat` ovat tosi pirteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Käsittämätöntä, miten yksinkertaiset asiat menevät jatkuvasti pieleen. Terveydenhuollossa tulisi ajanvarausasioidenkin kanssa olla erityisen huolellinen, sillä kyse on ihmisten terveydestä, jopa hengestä. HUS on nyt purkanut sumaa ahkerasti, sillä lisää kirjeitä tuli eilen netpostiin. Olin nämä jälkimmäiset asiat jo ehtinyt unohtaa, kun kyse ei ole kiireellisestä asiasta.

      Rotsternit ovat hauskan näköisiä. Tänä vuonna ne ovat kukkineet niin runsaasti, että kukat sotkeutuvat jatkuvasti toinen toisiinsa. Ei se heitä haittaa, lähinnä kuvaajaa.

      Poista
  16. Hellettä on todellakin riittänyt. Töissä vilkaisin talon seinustalla olevaan mittariin ja 34 astetta näytti. Kastelukannuja sai täyttää kerran jos toisenkin ja kotona pistää sadetin laulamaan. Tais tulla viime kesänkin helteet nyt tälle kesää :)
    Pitkää ikäennustetta sinulle lupaavat, vaan eipä nuo mokat kivoja oo, jos on kiireellistä apua vailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelemista on riittänyt miltei joka illalle. Taitaa olla useammankin kesän helteet yhdessä nipussa, mitä säätiedotuksiin on uskomista.
      Aikamoinen ikäennuste minulle. Tai sitten jollain on tapahtunut näppäilyvirhe.

      Poista
  17. Meillä ol eilen 33 astetta parraimmillaan. Sitä on ihmetelty kun yöt on näillä helteillä viileet 14 astetta laitanaan. Ilimanvirta on pohjosesta päin.
    Kyllä nyt siellä sotketaan terveydenhuollossa. Tiälläpäin ei oo kuulunu moista, eihän tiällä oo kyllä immeisiikään samallatavalla. Toivottavasti suavat järjestelmän kuntoon! Eikö ne tarkistele noita tietoja mitä kirjovaat, tuo siun leikkausaika on kyllä ihmeellinen.
    Yritin kevväällä tummoo maurinmalvoo ijättee, en onnistunu. Ol kyllä muutaman vuuven vanhoja siemenetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä riittää siis teilläkin. Täällä myös yöt ovat nyt lämpimiä, joka hiukan häiritsee nukkumista. Kasvihuoneen oven olen nyt jättänyt yöksikin auki, kun jo aamusta on niin kuumaa.

      Luultavasti jokin järjestelmään liittyvä virhe aiheuttaa kummallisia päivämääriä Kannassa. Minulla ei ole mitään leikkausta ylipäätään suunnitelmissa ja tuona päivämääränä minut pitäisi kaivaa haudasta leikattavaksi.

      Joka vuosi olen idättänyt lilaa maurinmalvaa ja joka vuosi onnistun sen yhden taimen saamaan pihalle saakka. En ymmärrä, missä menee vikaan, mutta onneksi edes se yksi onnistuu. Tänä vuonna maurinmalvan koko on pikkuinen ja väri enemmän valkoinen.

      Poista
  18. Helteitä on riittänyt. Olen nauttinut tilanteesta koska ei tarvitse tehdä töitä, vaan voi kuumimman hetken viettää varjossa lueskellen. Kuivuus on tietysti ongelma, mutta olen kastellut vain ruukkuja, muu on pärjännyt kohtuullisesti.
    Melko rohkeaa Husilta varata leikkausaikoja noin pitkälle, olikohan kirurgikin jo mainittu :)
    Toisaalta jonoja on hyvä välttää. En taida uskaltaa käydä katsomassa omia tietojani.
    Terveyspalvelujen osa-alueiden ulkoistaminen on tuottanut hurjasti ongelmia, eikä taatusti tuo säästöä, kun asioita joudutaan korjaamaan ja potilaat kärsivät.
    Tänä aamuna saimme tänne kauan kaivattua sadetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minä olen ottanut helteet todellisen loman ja laiskottelun kannalta. Kuumimmat hetket ovat sujuneet rattoisasti varjossa kirjoja lukien.
      Eipä näkynyt kirurgin nimeä, eikä edes, mitä meinaavat leikata. Eipä taida paljon leikkaamista löytyä.
      Moinen toiminta ei taatusti tuo säästöjä ja kaikkia asioita ei rahassa voi edes mitata.
      Meillä on satanut pitkin päivää ja illan mittaan myös ukkostanut ihan kunnolla. Luonto kiittää jälleen. Ja vähän minäkin, kun ei tarvinnut tänään kasvimaata kastella.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!