Kauan kestää tottua lemmikittömään kotiin. Monet äänet, asennot ja paikat nostavat muistoja ja välillä on ihan pakko ravistella itseään tajutessaan, ettei kissa ole enää äänien aiheuttajana.
Lusikan kilahdus posliiniastian pintaan muistuttaa siitä, kuinka Juusolle laitettiin joka päivä useaan kertaan annos ruokaa sen kuppiin. Yhä väistelen aamulla keittiöön tullessani kissan ruokapaikan vesikuppia, jota ei ole.
Pieni tömähdys jossain päin kotia saa pohtimaan, mihin tai mistä se kissa nyt hyppäsi. Keittiön pöydän ääressä ruokaillessa tuntuu usein elävästi jaloissa kissan kiehnäys ja jalkaterien päällä paino, kun Juuso kellahti mamman varpaita lämmittämään.
Illalla sohvalla kutoessa tuntuu oudolta, kun yksi karvakorva ei ole tunkemassa itseään puikkojen välistä syliin rapsutuksia ja hellyyttä saadakseen. Ei avaudu makuuhuoneen ovi äänettömästi raolleen, eikä valtaosaa patjasta ole kehräävää otusta valloittamassa.
Miten monta kuukautta ihminen voikaan palata kotiinsa ihmettelemättä, kun naukuva ja kehräävä vastaanottokomitea puuttuu oven takaa. Kuinka monet lakanat on vaihdettava tottuakseen siihen, ettei kissa ole siinä ohessa piilosta leikkimässä.
17 vuodessa syntyy ihan huomaamatta paljon rutiineja, joista pois tottuminen vaatii näköjään runsaasti aikaa. Toki on kissattomuudessa hyviäkin puolia. Tuulettaminen sujuu, kun ei tarvitse miettiä, mahtuuko kissa avoimesta ikkunasta ulos. Kesäaikaan raja sisä- ja ulkotilojen välillä hämärtyy, kun pihaovea voi surutta pitää auki. Eipä ole kissaa karkaamassa omille retkilleen.
Siivoaminen on helpompaa, sillä ei ole karvakertymiä kodinhoitohuoneen lattialla, eikä sohvaakaan tarvitse alituiseen jynssätä irtokarvoista. Kukaan ei makaa näppäimistön päällä, eikä peitä olemuksellaan tietokoneen näyttöä. Kylästä ei ole kiirettä kotiin ruokkimaan kissaa ja aamuisin herätykset riippuvat ihan omasta aikataulusta. Eivät nälkäisenä naukuvan kissan vaatimuksista. Kauppalistaltakin on voinut pyyhkiä pois kissanruoan ja -hiekan. Elämä on monta huolta ja murhetta kevyempää.
Lemmikki tuo elämään niin paljon iloa ja rikkautta, että kaikki negatiiviset puolet tuntuvat pieniltä ja ratkaistavilta. Sellaisilta, joiden kanssa voi hyvin olla ja elää ja joita ei arjessa edes ajattele. Lemmikki on lahjomaton ystävä niin ilossa kuin surussa. Lemmikin kanssa elettyään tuntee ihminenkin olevansa monta kokemusta ja unohtumatonta elämystä rikkaampi.
Seitsemän kuukautta on nyt takana Juusotonta elämää. Uutta lemmikkiä emme aio ottaa. Kissaan on oltava valmis sitoutumaan jopa 20 vuodeksi. Kissa, kuten mikä tahansa lemmikki merkitsee myös taloudellista panostusta. En voisi kuvitella laiminlyöväni eläimen ravintoa, terveyden- ja sairaudenhoitoa. Kun on nähnyt, miten syvästi lemmikki kiintyy sitä hoitaviin ihmisiin, en milloinkaan voisi suhtautua yliolkaisesti kodissani asuvaan eläimeen.
17 vuoden kissaelämän jälkeen nyt on vuoro kissattomuudelle. Näin olemme päättäneet. Kissarakkaus ei lähde ihmisestä, vaikka kissa lähteekin. Hamaan kuolemaani saakka ryhdyn kissoja nähdessäni lepertelemään ja tunnen sormissani niiden turkin silkkisen pehmeyden. Aistin viiksikarvojen kutituksen kasvoillani ja tassun kynnettömän ojennuksen kehoani vasten. Ikävöin kovasti Juusoani. Se on jättänyt unohtumattoman tassunjälkensä sydämeeni.
Onneksi lähipiirissä on runsaasti kissoja, joihin voin purkaa lemmikkihellyyttäni ja saada niiltä kissaterapiaa. Parasta ehkä, että tarpeeksi kissaterapialla itseäni kyllästettyäni, voin kissan palauttaa omaan kotiinsa ja jatkaa totuttelua kissattomuuden hyötyihin.
Totuuden sanoja! Ja tunnistan monet, vaikka kissan sijaan meillä on koira.
VastaaPoistaEhdottomasti samat asiat pätevät koiriin. Lemmikki kuin lemmikki, isäntäväelleen suuri ilo ja rakkaus.
PoistaNiin se on!
VastaaPoistaElämä ilman lemmikkiä olisi niin paljon helpompaa, mutta se kaveruus jonka koiralta saa on moninkertaisesti tärkeämpää kuin kaikki se vaiva.
Mikään elämässä ei ole mustavalkoista. Joskus lemmikin aiheuttamiin negatiivisiin puoliin hermostuu, mutta hermostus menee nopeasti ohi. Elämä eläimen kanssa on hyvin palkitsevaa.
PoistaNuo ajatukset ja tunteet onniin tuttuja minullekin. Koko aikuiselämäni minulla on ollut kissoja ja koiria ja kun reilu pari vuotta sitten koira kuoli silloin olin sitä mieltä että ne lemmikit oli sitten tässä,lemmikitön elämä oli helppoa. Kuinka ollakkaan nyt olen huomannut että meillä asustelee neljän kuukauden ikäinen koiranpentu, että se siitä päättäväisyydestä ja vannomisesta. Kivaa viikon alkua sinne :-)
VastaaPoistaEi koskaan pitäisi sanoa ei koskaan eli ne vannomiset on usein peruttu meilläkin. Juusoa on ikävä, mutta toisaalta Juusoton elämä mahdollistaa enemmän läheisten kissojen hoitamista. Juuso kun oli sellainen talon herra, ettei sietänyt muita kissoja omalla reviirillään.
PoistaKiitos, samoin sinulle valoisaa viikkoa.
Lemmikittömään elämään näyttää tottuvan, mutta ei niitä silti lakkaa rakastamasta.
VastaaPoistaNäin se on, eläinrakkaus säilyy ihmisessä elämän loppuun saakka.
PoistaPoismenneen lemmikin hahmo pyörii pitkin taloa ja pihaa pitkiä aikoja. Edellistä koiraa jäin aina odottelemaan ovelle, että se tulisi perässäni tallihommista. Hannes-kissan näin pitkään vilahtavan yläkerran rappuun. Lemmikit kuuluvat niin kiinteästi elämään, että ne jatkavat siinä alitajuisestikin.
VastaaPoistaRutiinien iskostuminen aivoihin, vai mikä sen aiheuttaa, että lemmikki "kummittelee" pitkään poismenonsa jälkeen. Hyvässä mielessä kuitenkin. Ikävä on sallittua ja hyväksyttävää.
PoistaJuuso oli niin ihana pehmoinen untuvamassu. Juuri eilen illalla mietin Juusoa, kun rapsuttelin kainalossa köllivän Ransun massua kirjaa lukiessani. Mietin sitä, miten Juuso oli tuollainen ihana pehmoisen pyöreä ulkonäöltään, pörheänpehmeä kasvoiltaankin; se ei ollut ihan tavallisen kissan näköinen, jos sellaista nyt onkaan! Ihanat kuvat Juusosta. On niin helppo uskoa, että Juusoa on valtava ikävä.
VastaaPoistaMelkoinen veijari-ilme on viimeisten kuvien kissalla :-D On ne eläimet niin ihania kavereita.
Eipä taida ihan tavallista kissaa ollakaan. Ainakaan omistajan mielestä. Jokainen kissa on omanlaisensa persoona ja Juuso oli onneksi hyvin ihmisrakas. Aina piti olla siellä, missä muukin talonväki. Sinun ja Ransun lailla mekin usein köllötettiin Juuson kanssa; minulla kirja ja toinen käsi Juuson masukarvoissa. Voi, sitä kurinaa ja hurinaa, mikä Juusosta mielihyvän pyörteissä lähti.
PoistaYlemmän kuvan Nemo varsinkin on aikamoinen veijari ja varsinainen ADHD-kissa. Loki taasen hellyttävä oman tiensä kulkija. On ne ihania.
Lemmikistä luopuminen on aina raskasta. Voimia teille. Meillä jouduttiin luopumaan koirasta muutama vuosi sitten ja oli kummallekkin meille raskasta. Niinpä tehtiin päätös ettei oteta enää lemmikkieläintä meille.
VastaaPoistaKiitos, alamme jo vähitellen tottua Juusottomaan elämään, mutta edelleen on ikävä. Lemmikistä luopumisen hetki on todella kova. Parhaita kavereita kun ovat.
PoistaOlen monesti sanonut, että kissattomana en enää ikinä ole, sillä kesti niin kauan saada mies myönteiseksi. 24 vuotta kesti pehmittely, välillä loppui usko! Mies on oikeastaan ihan yhtä kiintynyt kisuihin nyt kun minäkin!
VastaaPoistaOletpa saanut kunnon työvoiton. 24 vuoden pehmittely on jo hatun noston arvoinen prosessi. Kyllä meilläkin Ukkokulta tykkäsi Juusosta hyvin paljon ja hoiti sitä siinä, kuin minäkin. Oli mukava katsella, kun Ukkokulta kulki kissan kanssa ulkona ylpeän omistajan elkein.
PoistaLapsena muistan, kuinka isä sanoi, ettei meille mitään kissoja oteta. Kun sitten salakuljetimme pienen kissanpennun ja isä sen tietenkin oitis löysi, hän laittoi pennun paitansa sisään ja siellä kissa viihtyi isän ollessa kotona, kunnes kasvoin liian suureksi paidan sisään.
On niin totta tuo kirjoituksesi! Ikävä ja suru kestää pitkään.
VastaaPoistaHienoa on kuitenkin, kun on välillä noita lainassa olevia kissaystäviä!
Juuso on elämäni toinen kissa. Pitkään ikävöin edellistäkin, mutta aika kyllä parantaa. Samoin kissakaipuuta helpottaa, kun saa rapsutella toisten kissoja. Onneksi niitä tosiaan on lähipiirissä useita.
PoistaKissat vaan on niin ihania ystäviä...vaikka osaavat olla välillä ärsyttäviäkin...ainakin meidän kissat:) Ja jokainen kissa on oma persoonallisuutensa.
VastaaPoistaKyllä Juusokin osasi olla ärsyttävä, mutta onneksi harmitus haihtui nopeasti pois. Persoonallisuuksia kissat ovat ja niin ovat koiratkin. Mukavaahan se on, että eläimilläkin on omat luonteensa.
PoistaTuo lemmikin "kummittelu" on niin tuttua.Muistan miten kuulin koiran tassujen äänen jopa läähätyksen välillä. Menee oma aikansa ennenkuin asiaan tottuu ja äänet menevät unholaan, sitten jää vain kauniit muistot.
VastaaPoista~Katja
Kummittelua tosiaan. Välillä ihan ällistyy, kuinka aidon tuntuisia ääniä talosta kuuluu. Ehkä lemmikin muisto, ikävä ja vuosien rutiinit niitä aiheuttavat.
PoistaIhana kirjoitus ja herätti paljon haikeita ajatuksia ja tunteita. Tuolta se varmasti tuntuu sitten aikanaan, kun oma koira/koirat ovat poissa.
VastaaPoistaOnneksi sinulla on mahdollisuus rapsutuksiin jatkossakin.
Lemmikin poismeno jättää pitkäksi aikaa tyhjän paikan niin taloon kuin ihmisen mieleenkin. Minulla on tosiaan onni saada kissaterapiaa läheisten kissoja hoitamalla ja rapsuttamalla.
PoistaVoi miten hellyttävät ja hienot kuvat Juusosta. Varmasti kaipuu on suuri. Pidän tosi paljon niin kissoista, kuin koiristakin. Valitettavasti mieheni on molemmille eläimille allerginen.
VastaaPoistaAllergia on ilman muuta asia, jonka vuoksi ei lemmikkiä voi ottaa. Terveyden kanssa ei ole leikkimistä. Juuso oli niin hellyttävä ja ihmisrakas kissa, että sen poismeno tuntuu edelleen kovin konkreettisesti. Aika helpottaa ja samoin läheisten kissojen suoma kissaterapia.
PoistaTotta puhut, on se vaikea luopua omasta rakkaasta lemmikistä.
VastaaPoistaKauan teidän kisuli sai olla luonanne, ihania kuvia.
Meidän koira on 8 v. ja jo pelkään ajatusta että hänestä pitää luopua.
Juusolla oli tosiaan pitkä ja hyvä elämä kanssamme.
PoistaIlman muuta sitä lemmikin kanssa eläessään usein miettii, miltä tuntuu, kun siitä joutuu luopumaan. Siitä huolimatta, nauti koirastasi täysillä.
Olipa koskettava kirjoitus - kiitos!
VastaaPoistaSusanna, kiitos sinulle!
PoistaVoih, lemmikistä luopuminen on todella rankkaa. Niistä tulee vuosien varrella perheenjäseniä ja ystäviämme, eikä niistä voisi millään päästää irti. Tämä oli kaunis postaus Juuson muistolle.
VastaaPoistaKyllä, lemmikit ovat perheenjäseniä ja ystäviä. Monen monta kertaa Juusokin sai hymyn huulille ja päivän pelastettua.
PoistaKaunis ja haikea postaus. Ikävä on varmasti kova. Onneksi on kissakavereita, joita voit välillä rapsuttaa.
VastaaPoistaKissat vaativat todellakin sitoutumista. Jos ei pysty tai halua sitoutua 20 vuodeksi, niin yksi vaihtoehto on tarjota koti eläinsuojeluyhdistyksen aikuiselle kissalle. Sekin tarkoittaisi toki enimmillään useita vuosia.
Edelleen ikävöin Juusoa, mutta tyttären kissojen hoitaminen on antanut sopivasti kissaterapiaa. Juuso oli kovasti tarkka reviiristään, eikä tahtonut millään sietää muita kissoja. Siksikin on nyt helpompaa olla kissaton, jotta voimme tarvittaessa ottaa tyttären kissat meille hoitoon. Samoin veljenvaimolla on kissa, joka on väilllä hoitopaikan tarpeessa.
PoistaIhania kuvia muistoksi <3 Meillä kissat olleet vasta 1,5v mutta ilman ei osattaisi enää olla. Täällä päästään helpolla ruokintojen suhteen (isoin ongelma on löytää märkäruokaa mikä kelpaa), sen verran aamu-unisia ovat molemmat, että yleensä tulee noustua sängystä ennen kissoja.
VastaaPoistaMukavaa, että teillä on aamu-unisia kissoja. 1,5-vuotiaat ovat täynnä virtaa ja leikkisyyttä. Ruoan suhteen kissat tuppaavat olemaan varsin nirsoja. Nuorempana Juusokin oli turhan tarkka märkäruoan suhteen, mutta iän myötä tilanne helpotti.
PoistaIhanasti kerrottu kissaihmisen kissattomasta elämästä. Minä olen ajatellut että meidän kissapopulaatio on tässä ja valmiina. Jalo on vasta 2,5 vuotta vanha, jos elää pitkään niin minä olen melkein 70 kun viimeinen kissa lähtee tästä talosta. Pitää ajatella jo tulevaisuuteen vaikka se tuntuu pahaltakin. En tiedä miten sitä tottuu kissattomaan oloon, ei helposti. Kuten kuvailit, tulee rutiinit joita noudattaa vuodesta toiseen. Aamu alkaa kissojen kanssa ja ilta päättyy kissojen kanssa, yölläkin ovat läsnä kun nukkuvat jalkojen päällä.
VastaaPoistaMutta ihana että on lainakissoja!
Lemmikin kanssa on pakko huomioida myös oma ikä ja ikääntyminen. Minusta se on osa vastuuta. Vanhempani miettivät vielä jokin aika sitten kissan ottamista, mutta ymmärsivät, etteivät ilman muiden apua pystyisi enää lemmikkiä hoitamaan. Teillä on hyvät puitteet kissoille, kun niillä on tilaa ulkoilla turvallisesti ja samalla hoitavat tehtäväänsä hiirivahteina. Lemmikillä on myös positiivinen rooli lasten ja nuorten elämässä. Muistan omasta lapsuudestani, kuinka kissan sylissä pitäminen ja silittäminen helpotti vaikeissa tilanteissa.
PoistaKissoja on onneksi lähipiirissä säännöllisesti hoitopaikan tarpeessa ja lainattavissa kissaterapian tarpeeseen.
Tuli mieleen että eläinsuojeluyhdistykset hakevat välillä tilapäiskoteja kissoille, olisiko teillä mahdollista tarjota sellaista?
VastaaPoistaPäätöksemme kissattomuuteen johtuu paljolti siitä, että nyt voimme ottaa tarvittaessa tyttären kissat hoitoon. Samoin parilla muullakin lähisukulaisella on kissa, joten kissakaipuu on täytetävissä.
PoistaLuin jo aikaisemmin kirjoituksesi ja vieläkään en asiallisesti tähän pysty kommentoimaan. Juuso oli näin blogin vältyksellä minulle hyvin rakas ja ihana tuttavuus, kissa johon minä kuvien ja kirjoitusten välityksellä ensi hetkestä tunsin syvää sielujen kumppanuutta. ❤️
VastaaPoistaMinulla on täällä vielä kaksi kissaa Maija ja Pena, ihanat kissat. ❤️
Kyllä vain jokainen kissa on muistonsa ansainnut ja jo eläissään on meidät itselleen ihmisystäväkseen hyväksynyt.
Molley, monen kissan ihmisystävänä tiedät, miten suuren jäljen kissa sydämeen jättää. On ne niin ihania kavereita ja kumppaneita ilossa ja surussa.
PoistaTotta myös, että kissa valitsee ihmisen, ei ihminen kissaa, vaikka kuinka yrittäisi. Juuso valitsi meidät ja sen muisto säilyy kauniina.
Koskettava kirijootus.
VastaaPoistaKiitos Navettapiika!
PoistaIhana Juuso <3 Kyynel silmässä täällä luen kirjoitustasi ja pohdin kaikkea, mitä lemmikit meille antavatkaan. Lemmikkien negatiiviset puolet tuntuvat niin vähäpätöisiltä, kun vastapainona on iloinen tervetulohepuli kotiin töistä palatessa, kissan hellä kiehnäys tai jalkopäässä lojuva lämmin karvakasa. Meillä koiraseniori täyttää kohta 12, ja väistämättä sitä alkaa tiedostaa, että luopumisen hetki on aina vain lähempänä. Mutta senioritarkistuksessa tuli herralle vielä terveen paperit, joten ei murehdita ennen kuin sen aika on :)
VastaaPoistaOlet oikeassa, ei kannata murehtia etukäteen vaan iloita ja nauttia hyvästä kaverista. Mukava kuulla, että koiraseniorinne sai terveen paperit. Aina sellainen tieto rauhoittaa.
PoistaJokainen lemmikki osaa myös ärsyttää. Niin Juusokin. Eläimen aiheuttama ärsytys unohtuu nopeasti. Päällimmäisenä on aina iloiset hetket.
Ihana teksti. Ja ihania kuvia.
VastaaPoistaOlet niin oikeassa tuosta, kuinka ääniä kuulostelee eri tavalla ja kuinka lihasmuistissa on ruoka- ja vesikuppien väistämiset. Side on tiukka ja se ei koskaan kunnolla katkea. Eikä sen tarvitsekaan. Muistot ovat voimavara ja niitä kannattaa vaalia. Tulee vielä aika, jolloin voi vähän kepeämmin keskustella ja muistella mukavia hetkiä ja toilailuita:)
Kiitos Satu! Miten kauniisti kirjoitatkaan. Koen 17 yhteisen vuoden Juuson kanssa tuottaneen hienoja kokemuksia ja kauniita muistoja. Lemmikki tuo elämään monia hienoja elämyksiä, joita ei todellakaan ole tarve unohtaa. Ja moni muisto jo naurattaakin.
PoistaSinulla on ollut yhtä pitkän aikaa kissa. Kauan se ikävä kestää, mutta kokemuksesta tiedän sen muuttuvan muistoiksi. Yhä tunnen sormissani Juuson pehmoisuuden ja lämmön.
VastaaPoistaSuvi, kiitos!
VastaaPoistaVoi kuinka koskettavasti kirjoitit Juusostasi. Samalla kuin luin tekstiäsi, kuuntelin omasta kodista tömähtelyjä, hätistin yhden paksukaisen pois näppäimistöltä, kuuntelin protestinaukumista tyhjän ruokakipon suunnalta ja mietin, miten hiljaisuuteen tottuu? Voiko siihen tottua?
VastaaPoistaMuistan kun viimeinen airedalenterrierini oli poissa tästä maailmasta ja heräsin yöllä aivan selvästi ääneen, joka tuli kun sen kaulaan unohtuneen pannan metalliketju kalisi vesikupin reunaan. Piti mennä katsomaan, kuppi oli poissa, koira oli poissa mutta äänet vielä läsnä.
Vaikea sanoa, tottuuko hiljaisuuteen. Itse en ainakaan ole tottunut. Ensin aikansa melskasivat lapset ja heidän muutettuun omilleen kotiväkeä jäi vetreyttämään Juuso. Nyt on kovin omituista, kun kukaan ei tunge itseään näppikselle ja näytön eteen.
PoistaKummittelemista vai mitäkö lie, mutta tuollaiset edesmenneen lemmikin aiheuttamat ääniä kuuluu hyvin todentuntuisina. Ehkä teidän koiranne kalisutti pantaansa vesikuppiin muistuttaakseen olemassa olostaan siellä jossain pilven reunalla.
Voi Between, olen niin surullinen rakkaan kissasi poismenosta. Tiedän itsekin että ei ole helppoa eläinystävästä luopuminen. Me menetimme Missi-kissan viime elokuussa. En ole pystynyt tekemään postausta sen poismenosta, saatikka katselemaan valokuvia. Missi oli minulle niin rakas, nyyh. Ehkä jonain päivänä sen teen, kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi, kenties.
VastaaPoistaVoi, sinullakin on samanlainen suru ja ikävä. Minusta tuntuu, että Juusosta kirjoittaminen ja kuvien katseleminen helpottaa ikävää. Voi muistella, kuinka ihana kissa se oli ja toisaalta voi myös ajatella, että oli kissan parhaaksi antaa sen mennä kivuttomampaan paikkaan.
PoistaKoskettava mutta samalla ihana kirjoitus. Kiitos .
VastaaPoistaKiitos Nila! Juuso oli hieno ystävä, joka ansaitsee kauniit ajatukset ja sanat.
PoistaKaunis muistelu kissaperheenjäsenestä. Noin pitkä yhteiselo tekee luopumisen varmasti vaikeaksi. Sanotaan, että kissat ovat itsenäisiä, eivätkä piittaa ihmisistään, mutta kyllä ne piittaavat, paljonkin. Kiintymys on molemminpuolista, ja teillä Juusolla oli varmasti paras mahdollinen koti ja perhe.
VastaaPoistaKiitos Terrafiore! Kissat ovat kyllä itsenäisiä, mutta myös kiintyvät ihmiseen lujastikin. Mies kertoi seuranneensa, kuinka kissa selvästi etsi ja ikävöi minua ollessani pidempään poissa. Kun sitten palasin kotiin, se liimautui tiukasti kylkeeni ja kehräsi tyytyväisenä.
PoistaHellyttävä kirjoitus ja niin kauniita kuvia Juusosta. Uskon että kova ikävä sinulla.Luopuminen on aina tuskaa. Mutta onhan kauniit muistot.
VastaaPoistaKiitos Irma! Lemmikistä luopuminen on aina kova paikka. Suru on jo helpottamassa, mutta välillä nousee hurja ikävä.
Poistavaikeaa kirjoittaa kyynelten läpi, halusin kuitenkin kiittää Sinua Between kauniista kirjoituksestasi
VastaaPoistameil tänään tasan 8 kk Helmin kuolemasta ja vieläkin niin koville ottaa
Kiitos Ilona! Helmi tuli meille lukijoillesikin tutuksi, kun se seikkaili blogissa kanssasi. Lemmikin kiintymys ja rakkaus on pyyteetöntä ja aitoa. Niitä kaipaa siinä, kuin ihmisystäviäkin.
PoistaVoimahalaus sinulle!
Karvaiset kaverimme säilyvät aina sydämissämme, ja joskus kuuluu hiljainen miau tai hau...
VastaaPoistaMinun sydämessäni on kahden kissan tassunjäljet. Sopii meille muutama kummitusäänikin.
PoistaNiin samat tuntemukset. Aina jää kova ikävä, jos lemmikistä joutuu luopumaan. Mutta ihmeen erilaisia ne ovat jokainen ja niiden temppuja ja touhuja on mukavaa mistella.
VastaaPoistaTotta, jokainen lemmikki on oma persoonansa ja niiden tekemisiä on mukava muistella. Luopuminen on tuskallista, mutta ikävän yli päästyään jäljelle jää kauniit ja iloiset muistot.
PoistaJuuso 💜
VastaaPoistaKissat on niin rakastettavia ja ihania ja ärsyttäviä myös 😅