Sivut

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Retki Lapinlahden sairaalan puistoon


Osallistuin veljenvaimon kanssa Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ryn (Helsy) ja Lapinlahden Lähde Oy:n järjestämälle retkelle Lapinlahden sairaalaan ja sen puistoon. Kokoontuminen oli rakennuksessa sijaitsevan Lähde-kahvilan edustalla. Kävimme nauttimassa herkulliset pullakahvit ennen retkeä kahvilassa ja samalla kiersimme sairaalarakennusta sisältä.


Lapinlahden sairaala on Suomen ensimmäinen mielisairaalakäyttöön valmistunut sairaala ja on Euroopan vanhimpia psykiatrista hoitoa varten rakennettuja hoitolaitoksia. Se sijaitsee Helsingissä Lapinlahden osa-alueella meren rannalla Hietaniemen hautausmaan läheisyydessä. Sairaala valmistui vuonna 1841 Carl Ludvig Engelin suunnitelmien mukaan. 160 vuotta toiminnassa olleessa sairaalassa toimi viimeiseksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin psykiatrisen osaston syömishäiriöosasto, -poliklinikka ja -päiväosasto (sairaalatoiminta päättyi 2008). Lähde: Wikipedia.



Sairaalaa on alusta lähtien ympäröinyt laaja puutarha. Siitä on aikojen kuluessa lohkaistu alueita muun muassa Länsiväylän rakentamiseksi, mutta sen keskeisin osa on yhä jäljellä. 
(Lähde: Wikipedia). Puisto on edelleen hieno, vaikka siitä on jäljellä murto-osa siitä, mitä se on aikanaan ollut. Luonto on paikoin vallannut tilaa ja jonkinlainen rappio on nähtävissä. Siihen varmasti vaikuttaa epätietoisuus alueen tulevaisuudesta. 


Retkellä oli melkoinen joukko osanottajia. Oppaiden ääni ei tahtonut laitevahvistuksesta huolimatta kuulua ja se tuskastutti monia osanottajia. Moni tärkeä asia jäi kuulematta tai sitten sitä ei kerrottu ollenkaan. Kaipasin opastukseen jämäkkyyttä ja järjestelmällisyyttä. Paljon meni aikaa pyörimiseen ja odottamiseen.


Lähellä hautausmaata on yrttialue ja viljelypalsta-alue, jossa oli useita ihmisiä huolehtimassa palstastaan. Retkijoukko ei mahtunut kokonaisuudessaan palsta-alueen kapeille poluille ja niinpä sielläkin kasveihin tutustuminen jäi kunkin omaksi tehtäväksi. Alueen läheisyydessä on sairaalan vanha kellari, joka nykyään on välinevarastona. Näin päättelimme näkemästämme.


Kuvassa on Lapinlahden lähdekaivo, josta aikoinaan myytiin vettä myös muille kaupunkilaisille. Tilojen toisena päävuokralaisena toimiva Lapinlahden Lähde Oy:n nimi on otettu kyseisestä kaivorakennuksesta.

Lapinlahden Lähde Oy on voittoa tavoittelematon yhteiskunnallinen yritys. Sen tehtävänä on taloudellisesti kestävällä tavalla mahdollistaa kansalaislähtöinen mielenterveyttä edistävä toiminta entisessä Lapinlahden sairaalassa. Lapinlahden Lähde Oy on tehnyt sopimuksen rakennuksen käytöstä Helsingin kaupungin kanssa ja maksaa vuokraa käyttämistään tiloista. Lähde Oy:n taustaorganisaatio on Suomen Mielenterveysseura.


Punatiilistä rakennusta veden äärellä on aina kutsuttu Venetsiaksi. Aikoinaan siinä on sijainnut sairaalan pesula. Nykyisin rakennuksessa on monenlaista toimintaa ja mm. leipomo, jossa viikonloppuisin leivotaan myytäväksi herkullista leipää.


Alueelta puretusta rakennuksesta peräisin olevia tiiliä on käytetty viljelypalsta-alueen käytävien kattamiseen. Hienoja, saisipa tuollaisia omaankin puutarhaan.


Puolentoista tunnin kiertämisen jälkeen olimme päässeet sairaalan merenpuoleisille kallioille. Siellä oppaat innostuivat keskustelemaan nenät maata kohti pienistä kalliokasveista. Luontoretkihän oli tietenkin kyseessä, mutta tässä vaiheessa minun ja monien muidenkin mielestä juututtiin yksinomaan noihin pikkuruisiin kalliokasveihin, joita taivasteltiin tunti. Itse sairaala-alueen puut, pensaat ja muut istutukset historiatietoineen unohtuivat. Unohtui myös useimmat retkeläiset, jotka alkoivat vähitellen suunnata omille teilleen.


Kysyimme, milloin siirrymme sairaalarakennuksen sisälle kiertämään. Kuulimme, ettei yhteistä sisäkierrosta tehdäkään, vaan jokainen voi mennä itsekseen katselemaan sisällä olevia näyttelyitä ja tutustumaan vanhaan rakennukseen. Valitettavasti se ei enää ollut mahdollista, sillä ovet oli suljettu. Päätimme lähteä pois. Olisimme mielellämme kuulleet enemmän myös itse rakennuksen historiasta ja sen toiminnasta psykiatrisena sairaalana. Ehkä siihen järjestyy tilaisuus joskus toiste.



Helsingin kaupunki on nyt irtisanonut sairaalan vuokralaiset. Alueen jatkosta ja käytöstä on meneillään ideakilpailu, jonka tulokset nähdään v. 2020. Toivottavasti rakennus alueineen säilytetään kaikille avoimena kulttuurin ja hyvinvoinnin lähteenä, kuten Lapinlahden Lähde Oy haluaa. Lapinlahden alueen kaltaisia vihreitä keitaita ja matalan kynnyksen toimintapaikkoja tarvitaan kaupungeissakin. 


Vaikka retki ei ollut aivan sitä, mitä luvattiin, oli se silti mukava kokemus. Sadepilvet olivat väistyneet ja aurinko lämmitti muuten viileää ilmaa. Laulurastas ja muut linnut konsertoivat sairaala-alueen puissa ja lähellä sijaitsevan Länsiväylän liikenteen kohina häipyi taustalle.Ehdottomasti paikka, jonne kannattaa mennä kävelemään ja katselemaan. Paljon kauneutta on tarjolla ilman oppaitakin. Suosittelen!

Ja jos jossain on tilaisuus ilmaista mielipiteensä Lapinlahden sairaala-alueen säilyttämiseksi Lapinlahden Lähde Oy:n järjestämänä toimintana, kannattaa sekin tehdä. Olisi sääli, jos arvokas rakennus ja hieno puistoalue muuttuisi kaupunkilaisilta suljetuksi tilaksi tai pahimmassa tapauksessa puistoalue pilkottaisiin ja rakennettaisiin. 



38 kommenttia:

  1. Olipas harmi,kun äänentoisto ri toiminut kunnolla. Kyllä tuollainen paikka on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenukset ovat suojeltuja, mutta käyttötarkoitus on avoinna. Moni haluaisi, että paikka olisi tavalla tai toisella suuren yleisön käytössä, eikä esimerkiksi yksityisenä hotellina tms.

      Poista
  2. toivon myös, et alue jäisi kaikille avoimeksi ainakin puistonsa osalta, niin upea paikka se on. harmitus sentään, ettei opastus toiminut kunnolla, jos ei kuule kunnolla, niin kyl silloin mielenkiinto tyrehtyy helposti. kiva, kun kokosit tietoa netistä postaukseen, näin paikasta sai hyvän käsityksen, kiitos Between:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenukset ovat suojeltuja, mutta käyttötarkoitus on avoinna. Moni haluaisi, että paikka olisi tavalla tai toisella suuren yleisön käytössä, eikä esimerkiksi yksityisenä hotellina tms.
      Taisi olla myös liian iso ryhmä opastettavaksi. Muuten kyllä hieno juttu, että tuollaisia retkiä järjestetään.

      Poista
  3. Kiitos esittelystä! Olenkin lukenut tästä, mutta kiva oli kulkea sinun matkassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapinlahden kohtalo on nyt mietinnässä ja jonkinlainen ratkaisu tulee ensi vuoden aikana. Puiston ja rakennusten kaltainen keidas kaupungissa on tarpeen.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen paikka. Harmi ettei opastus ollut ihan sitä toivottua.
    Tuollainen tiilikiveys on aika upea!

    Kommentoin vielä tuota edellisen postauksen aihetta. Nyt en ole ihan varma oliko se dokumentti ylellä. Areenaa katson paljon, mutta voi olla että se oli jossain muuallakin. Aikaa siitä on kulunut. Itsekin mielenkiinnosta googlettelin ja löysin you tubesta englanninkielisen dokumentin.
    https://www.youtube.com/watch?v=lXyCRP871VI. Tässä dukumentissa on paljon muutakin, mutta itselle jäi silloin vahvasti mieleen kasveja käsittelevä osa. Paljon tässä ohjelmassa on sitä mitä muistan, joten saattoi olla tämä. Ihan varma en kuitenkaan ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiilet on tosi hienoja. Moni niitä ihasteli niin kiihkeästi, että luulin jo jonkun kaivavan muutaman muiston kassiinsa.

      Ajattelin esittää Ylelle toiveen ohjelman esittämisestä, vaikka se olisi ollutkin jollain muulla kanavalla. Googlettamalla löytyi tosiaan paljon mielenkiintoista ja katsoin vinkkaamasi youtube-dokumentinkin. Kasvien osuudesta olisi mukava saada enemmänkin tietoa. Kiehtovaa kerrassaan.

      Poista
  5. Sääli, jos tuallaasten rakennusten ja ympäristön annetahan rappiootua iha retuperälle tai pahimmas tapaukses annetahan katepillarin hoitaa homma. Nuahi tiiliihi rakastuun välittömästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapinlahden rakennukset ovat suojeltuja, joten tuskin niitä katepillarilla nurin ajetaan. Paikka olisi oivallinen kulttuurille ja monenlaiselle avoimelle toiminnalle. Nyt on pelkona, että se myydään jollekin yksityiselle, jolloin se sulkeutuu suurelta osalta ihmisiä.
      Eikö olekin upeita tiiliä. Tuollaisia kun saisi.

      Poista
  6. Vanhojen mielisairaaloiden, kuntoutuslaitosten ja hautuumaiden puistot ovat hienoja paikkoja. Ne on olleet paikkoja missä on ollut hyvä rauhoittua, toipua ja eheytyä.
    Harmi, ettei teidän tutustuminen mennyt niin kuin piti. Toivottavasti paikka kuitenkin säilyy yleisön ihasteltavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapinlahden puisto ja rakennukset henkivät historiaa. Vaikka sairaalarakennus onkin Helsingin keskustasta sivussa, Engelin suunnittelemana se nivoutuu hyvin kaupungin historiallisiin rakennuksiin. On se vaan hienoa, että aikoinaan ihmisen mieltä pyrittiin hoitamaan myös luonnon avulla.

      Poista
  7. Vaikka toimintaa ei enää olisi, tulisi alue säilyttää sen historiallisen taustansakin takia. Kaunis puisto.
    Minulle myös kelpaisi Bornholmin tiilet koska vaan. Ennen osattiin jopa tiili tehdä kauniiksi, vaikka teksti olikin atrkoituksella muurauksessa piiloon jäävällä pinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenukset ovat suojeltuja, mutta käyttötarkoitus on avoinna. Moni haluaisi, että paikka olisi tavalla tai toisella suuren yleisön käytössä, eikä esimerkiksi yksityisenä hotellina tms. Engelin suunnittelema rakennus ja ympäröivä puisto ansaitsisi komeamman jatkon.
      Tiilet olivat niin hienoja, että ihan mykistyi niitä katsellessa.

      Poista
  8. Ompas kaunis-puisto.
    Mahtavat puut.kerrassaan.
    Itse päärakennus ,ilman muuta säilytettävä,jo pitkän historian vuoksi.
    Paljon surua,murhetta,toivottomuutta,mutta paljon iloa ja tervehtymistä"kätkee portin sisäpuoli"
    en ole koskaan ollut opas-kiertueilla...

    Mukava ja lupsakkaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puisto ja rakennus ovat kauniita hienoisesta rappiostaan huolimatta. Päärakennus sentään maalattiin vuosi sitten, mutta sisällä olisi runsaasti korjattavaa.
      Hyvin sanoit, portin sisäpuolella on ollut paljon tunteita, niin iloja kuin surujakin.
      Samoin sinulle mukavaa sunnuntaita.

      Poista
  9. Kaunis puisto.
    Tuolla kannattaisi meidänkin käydä.
    Nyt kun tulemme Suomeen niin täytyypä käväistä. Jospa siskoni Irma sinne löytäisi kun muistan että he ovat myös siellä käyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapinlahden sairaala ympäristöineen on kaunis paikka. Vieressä on myös Hietaniemen hautausmaa, joka sekin henkii historiaa. Lapinlahteen on helppo mennä. Keskustasta on lyhyt kävelymatka ja autollekin sieltä löytyy pysäköintipaikka. Suosittelen!

      Poista
  10. Hieno postaus mielenkiintoisesta paikasta! Olen joskus n.30v sitten käynyt tuolla pihalla, kun siellä oli vielä sairaala toiminnassa. Jo tuo sisäänmeno oli jotenkin vaikuttava.

    Nyt voisi käydä uudemman kerran,ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä lehtipuukuja ja sisäänkäynti portista on todellakin vaikuttavaa, yhä. Kannattaa mennä katsomaan. Sisällekin pääsee kiertämään.

      Poista
  11. Wonderful place, great photos and excelent presentation.
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  12. Kiitos esittelystä! Hieno vihreä keidas. Olenkin katsonut kartasta, että tuo ei ois hyvin kaukana, jos joskus pääsis Helsinkiin muutamaksi päiväksi, niin ehkä ehtisi käydä. Hietaniemen hautausmaalla olisi myös mielenkiintoista käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapinlahteen ei kauaa rautatie- tai linja-autoasemalta kävele ja autollekin sieltä löytyy parkkipaikka. Hietaniemen hautausmaa on ihan vieressä. Siellä kannattaa myös tehdä kierros.

      Poista
  13. Onpa kaunis paikka! Toivotaan, että ideakilpailu tuottaa hyvää satoa ja alue jää arvoiseensa käyttöön. Tuollaisia paikkoja on enää harvassa, ja niiden soisi säilyvän tulevillekin sukupolville. Sääli, että opastus ei ollut odotetun veroista, mutta onneksi kuitenkin saitte paljon irti siitä huolimatta. Mahtavat nuo tiilet, huolisin itsellenikin :) Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki toivovat ideakilpailun tuovan raikkaita ja käyttökelpoisia ehdotuksia. Tärkeintä olisi, että paikka säilyisi tavalla tai toisella kaikille avoimena kohtaamispaikkana.
      Tiilet on todella hienoja. Tuollaisia ottaisin mielelläni vaikka heti.

      Poista
  14. Upeita ovat vanhojen puiden rungot ja niiden lehvistön muodostamat vihreät satumaailmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin upeita puita. Niiden alla on hienoa kävellä helteisenäkin päivänä.

      Poista
  15. Hieno puisto ja paikka jossa olisi mielenkiintoista käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapinlahden rakennus ja puisto henkivät historiaa. Vieressä myös Hietaniemen hautausmaa, jossa kannattaa kävellä kierros.

      Poista
  16. Harmi on opastus ei toiminut, noin hieno paikka olisi ansainnut kunnollisen opastuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman tosiaan harmitti, kun selostuksesta ei mitään kuullut ja muutenkin se ontui. Sinänsä nauratti kasvi-ihmisten vilpitön innostus. Kaikki mönkivät pylly pystyssä pikkuruisten kukkien äärellä.

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Lapinlahden puistossa on vanhoja ja arvokkaita puita. Aikoinaan siellä on myös viljelty sairaalan tarpeisiin monenmoista.

      Poista
  18. Keväällä kuulin radiosta tuon vuokralaisten irtisanomisen. Vuokria olis pitäny korottoo tuntuvasti, muistelen kerrotun. Kaunis puutarha. Harmi kun ei kaikki toiminu niinkuin piti. Ois käyntikohe siinäkin, siellä Helsingin piässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhkasivat 150 %:n vuokrankorotuksella eli aika huikea olisi ollut korotus. Toivotaan ideakilpailun tuovan käyttökelpoisia ehdotuksia rakennuksen ja puistoalueen tulevaisuudelle.

      Poista
  19. Vanhoista puutarhoissa on viehättävää ajanpatinaa,juuri nuo kaatuneet puunrungot, vanhat tiilipolut, pahkuraiset puunrunnot tekevät siitä niin persoonallisen ja mielenkiintoisen. Aurinkoista suviviikkoa.
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppaan mukaan osa kaatuneista puista jätetään tarkoituksella kumolleen, jotta niistä olisi suojaa luonnon eläimille ja hyönteisille. Minusta ne ovat ilo myös ihmisen silmälle.
      Aurinkoisia päiviä sinullekin!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!