Sivut

maanantai 5. elokuuta 2019

Nivelille liikettä


Vaikeaan neuloosiin sairastuneena en pysty istumaan tv:n äärellä ilman kutimia. Usein huomaan ajattelevani ihan muita asioita, enkä edes seuraa telkussa pyöriviä ohjelmia. Jatkossa voisin kutoessani kuunnella äänikirjoja. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 

Helteisimpinä päivinä kutominen jäi, sillä kädet olivat kylmällä vedellä huuhtelemisesta huolimatta työhön liian tahmaiset.


Sukkia on kaikkein mukavin tehdä. Niissä kun ei pahemmin ohjetta tarvitse vilkuilla. Varsinkaan perusmalleissa ja joissakin jo tutuiksi tulleissa monimutkaisemmissakin malleissa. 

Yläkuvan harmaasävyiset sukat kudoin 7veikan Polkasta, jota löytyi keväällä marketin tarjouslaarista.

Keltaiset  perussukat somistin Merja Ojanperän Juhannustanssi-sukkien röyhelöllä ja ristiinneulotulla kantapäällä. Sukat sai nimpäivälahjaksi naapurin Marit.


Pikkuveljen Siirille kudoin mustasta 7veikasta pitkävartiset sukat. Tulinkin sitten toisiin aatoksiin ja annoin hänelle aiemmin kutomani, niinikään mustat polvisukat, joissa mallineuleena oli minulle mieluinen Suvikummun Marjan kuvio. Niistä postasin 22.6.

Kuvan sukissa varteen elävyyttä tuo 4 o, 1 nurin -mallineule. Kavennuksissa on helppo vähentää oikeita silmukoita ja loput ylimääräiset silmukat vähentää nilkan resorissa ennen kantapäälappua.


Mustalla langalla kutominen vaatii paljon valoa ja silti tuntuu, että työ täytyy vähän väliä nostaa ihan nenän eteen nähdäkseen tehneensä oikein. Mustan langan jälkeen on kiva ottaa jokin selkeän hempeä lanka työn alle. Tällä kertaa valikoitui kaksi isompaa jämälankakerää; toinen vaaleanpunasävyistä 7veikan Polkaa ja toinen yksiväristä vaaleanpunaista 7veikkaa.


Vaihtelu virkistää ja niinpä päätin vaihteeksi kutoa pipon. Ohjeita löytyi pilvin pimein, vaan ei oikein kotona olevaan lankaan sopivaa. Mittasin oman pääni ja suhteutin silmukkamäärän 7veikan vyötteen mallitilkkulukemiin. Ensimmäiseen pipoon silmukoita laitoin varmuuden vuoksi riittävästi eli 125. Sen verran löysä piposta tuli, että kudoin toisen 110 silmukalla.


Mallineuleena molemmissa pipoissa on kahden silmukan helmineule, vai miten se sitten virallisesti sanotaan. Kaksi kerrosta yksi oikein, yksi nurin ja seuraavat kaksi kerrosta päinvastoin. Hivenen pienempi pipo on hyvä omaan päähän. Riittävän napakka ja silti saan tungettua hiukseni pipon sisään.


Pirjo Iivarin Jämälankasukka -kirjaa postista odotellessani kudoin pitsineulesukat. Sovelsin muutamaa pitsineuleohjetta sopivan kokoisten sukkien silmukkamäärään. Malli ei siis ole omani, mutta en osaa sille ketään suunnittelijaakaan nimetä.


Tätä postausta tehdessäni uusi Jämälankasukka -kirja on jo olohuoneen pöydällä ja ensimmäinen malli sieltä työn alla. Katsotaan, mitä syntyy,. Niistä sitten myöhemmin.

37 kommenttia:

  1. Ihania sukkia! Minulta taipuu juuri ja juuri perussukat. Eilen mittasinkin Kuukunan jalan ja ajattelin josko hänelle villasukat kudon. Ne olisivat nopeasti valmiit!
    Mukavaa viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea. Lastensukista on kiva aloittaa, kun valmistuvat nopeasti. Netti on täynnä helppoja ohjeita ja opastusta. Jos perussukat osaat tehdä, olet jo pitkällä.
      Aurinkoisia elokuun päiviä sinulle ja Kuukunalle myös!

      Poista
  2. Oletpa ollut tuottelias! Ihania neuleita jälleen! Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Kutominen on mukavaa, enkä enää ilman kutimia osaa istua.
      Aurinkoisia päiviä sinulle ja puutarhallesi!

      Poista
  3. Voi miten ihania neulomuksia kaikki! Olet kyllä niin näppärä käsistäsi♥ Leppoisaa kesän jatkoa ja mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Välillä näppäryyteni on työn takana, mutta aikansa kun opettelee, saa näköjään valmistakin.
      Mukavia elokuun päiviä sinulle!

      Poista
  4. Kaunista on taas syntynyt. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Tykkään kutomisesta ja uusien mallien opettelusta.
      Mukavaa alkuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  5. Pitää nostaa hattua sun sukille ja pipoille :) Ei ihan tv;tä katsellessa syntyis nuo pitsineulesukat. Äänikirja vois kyllä olla kiva neuloessa. Viime viikolla sain ite vasta kolmannet sukat tänä "syksynä" tehtyä. Eikä pitseistä ole tietoakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Tuo pitsineule on tosi helppo ja ohje jäi nopeasti päähän. Muutama virhe alkuun tuli. Minulta ei oikein kuvioneule suju, joten jokaisella meillä taitaa olla omat kompastuskivemme.
      Tänä kesänä olen kutonut poikkeuksellisen paljon. Ei ihan joka kesä näin ahkerasti tule kudottua.

      Poista
  6. Ihanan herkullisen punaiset sukat ja pipot! Nättejä malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Tosi kiva saada kehuja ihmiseltä, joka on itse taitava kutoja.

      Poista
  7. Jälleen kerran ovat puikot heiluneet ja niin kaunista on tullut, että 👍
    Tuollaisen ”sukkakärpäsen” kun vielä sanisi itselleni kehitettyä niin hyvä.
    Todella kauniita kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Jossain näitä neuloosia tartuttavia kärpäsiä välillä lentelee ja kun sellainen iskee, se on menoa - näköjään.
      Aurinkoisia päiviä sinulle ja kissoille1

      Poista
  8. Kauniita sukkia ja pipoja! Minulle neuloosi iskee aina kesän vaihtuessa syksyksi eli kohta alkaa täälläkin puikot heilua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Yleensä syksymmyllä minuunkin kutomisen vauhti iskee, mutta tämän kesän viileät illat ovat innostaneet tavallista enemmän käsitöiden pariin.

      Poista
  9. Ihanat nuo keltaiset nimipäiväsukat. No tai kaikki ihania. Villasukkia on jo saanut pitää jalassa, niin kylmää on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Joo, eipä ihan joka kesä niin paljon villasukissa hissutella, kuin tänä kesänä. Meillä oli aamulla mittarissa +6 astetta. Aika koleaa elokuun aamuksi.

      Poista
  10. Oletpa tehnyt hienoja käsitöitä! Minä olen nyt neulonut tossuja tv:tä katsoessa...ei ehkä olisi kannattanut , kun toisen tossun tekeleestä oli tulossa isompi..tv:tä vahtiessani olin laittanut liikaa silmukoita.. ei muuta kuin purkaa piti ja aloittaa uudstaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sesse! Tekevälle sattuu. Minä kudoin kerran kärkikavennusten sijaan toisen kantapään sukkaan televisiota katsellessani. Purkaminen on tylsää, mutta on näköjään osa harrastusta.

      Poista
  11. Kiitos Suvi! Pimenevien ja pitenevien iltojen iloksi on kiva järjestää itselleen mukavaa tekemistä. Jospa kutoisit itsellesi iloiset sukat ensitöiksesi.

    VastaaPoista
  12. hienoja.minä luulin kerran että en enää halua kutoa sukkia.olin väärässä.vauikka onhan langatkin kalliita.kudon käytännössä aina kun mahdollista,mutta perussukat tuntuu tylsiltä.ajattele paljonko kuluisi tupakkaa kun on levottomat kädet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussukat on vähän tylsiä, mutta niihin saa eloa väreillä ja erilaisilla mallineuleilla. Lankoihin saa kyllä rahaa menemään. Ostan aika usein tarjouksista ja alelaareista. Osan sukista lahjoitan, osan myyn ja niistä saamilla rahoilla voi taas ostaa uusia lankoja.
      En ole koskaan polttanut tupakkaa. Tupakkaan kuluvalla rahalla kyllä ostaisi valtavan määrän lankaa.

      Poista
  13. itse katson todella harvoin telkkua, nyt kesällä vain niitä vanhoja Poirotteja ja Uutishuonetta on tullut katsotuksi. tykkään kuunnella radiota samalla kun teen käsitöitä tai puuhailen keittiössä. äänikirjat olisi hyvä vaihtoehto telkulle. isännän täti kuuntelee niitä vallan.
    kyl ihailen kauniita sukkiasi. hiukan jo tekee itsekin mieli tarttua puikkoihin, mut viel on virkkuut hivenen kesken, joten ne ensiksi valmiiksi ja sitten vasta kutomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä telkusta paljon katsottavaa tulekaan. Uusintoja enimmäkseen. Siinä on hyvä Ukkokullan seurana laittaa kutimet suihkimaan.
      Sinä olet todella taitava käsityöihminen ja sinulta sujuu virkkaaminenkin. Minä olen aika huono virkkaamaan. Kenties siihenkin vielä joskus enemmän innostun.

      Poista
  14. Kylläpä oot tehny kauniita sukkia. Lämmittää kovasti jonkun jalakoja! Heleppuu se neulominen on telekkarii kahtuissa, kuka sen osovaa. Miulla ei vielä tuo neulonta oo sillä asteella, jotta uskaltasin kahtomatta neuloo. Villasukissa on suanu melekein koko kesän kulukii, on ollu niin kylymee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, sinähän osaat tehdä aivan upeita tilkkutöitä. Hienoa, että jokaisella on jokin erityinen kiinnostuksenkohde, jossa pääsee luomaan ja sommittelemaan.
      Totta, tänä kesänä villasukat ovat olleet tarpeen varpaita lämmittämään. Yöt varsinkin ovat hyvin koleita.

      Poista
  15. Upeita neulomuksia olet taas tehnyt. Mukavaa elokuun jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva. Sen verran paljon olen kolmen viime vuoden aikana kutonut, että jo pitää jotain nättiä saada aikaankin.
      Mukavia elokuun päiviä sinulle!

      Poista
  16. Sun neulomukset ovat ihan taidetta!
    Ikuisena villasukkafriikkinä rakastan jo katsellakin näin kauniita sukkia.
    Mun pitäisi kyllä elvyttää tuo sukanneulontataito. Olen neulonut elämäni aikana kyllä muutamia sukkia, mutta se on aivan jäännyt. Mummoni ja äitini ovat pitäneet meidät sukissa. Ja on minulla sinunkin luomuksia kahdet ihanuudet! <3
    Nykyään olen vain kutonut jotain helppoja juttuja esim. kaulaliinoja. Virkkausta olen harrastanut ehkä vielä enemmän. Mutta tällaiset postaukset saa haaveilemaan sukkaneuloosista ihan tosissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Riina, kauniista sanoistasi!
      Sukantekotaito elpyy nopeasti, kun sille antaa mahdollisuuden. Minä en kutonut 20 vuoteen yhtään mitään ja ensimmäinen sukka pitkän tauon jälkeen oli aikamoinen viritelmä. Meilläkin äiti on pitänyt suvun sukissa ja tumpuissa, joten ei ole edes ollut tarvetta panostaa kutomiseen. Nyt hän ei enää jaksa, joten ehkä perinne siirtyy minulle.
      Netti on täynnä hienoja ohjeita ja malleja. Ja uusia neulontakirjojakin tulee jatkuvasti myyntiin. Ei sitä tiedä, vaikka jonain päiänä haaveesi muuttuu todeksi.

      Poista
  17. Voi että, miten hienoja! Suuresti ihailen kaunista käsialaasi, minun kutomat sukkani eivät koskaan näytä noin kauniilta. Pitäisi ehkä harjoitella enemmän :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa. Käsiala paranee ahkerasti kutoessa ja samalla myös taito karttuu. Uskallan ottaa työn alle yhä monimutkaisempia malleja, kun perusasiat alkavat olla takaraivossa.
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  18. Aivan ihania sukkia olet tikutellut. Pidin todella paljon noista keltaisista ja mustista. Itse en ole kerkinyt nyt tekemään käsitöitä ollenkaan. Mutta hinkua kyllä olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Pian illat pimenee ja sinullakin on ehkö enemmän aikaa käsitöille. Yleensä en kesällä kudottu juuri lainkaan, mutta nyt on ollut viileitä iltoja.

      Poista
  19. Kauniita sukkia ja kohta niitä jo taas tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Tänä kesänä villasukkia onko päässyt käyttämään. Ei sentään helteillä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!