Sivut

lauantai 5. lokakuuta 2019

Ruskan sävyt ovat saapuneet

Acer platanoides - Vaahtera

Vihdoin luonto ja puutarha pukeutuvat ruskan sävyihin. Aurinkoisina hetkinä vaahteroiden latvukset hehkuvat palavina. Muutamaan vuoteen en olekaan askarrellut värikkäistä vaahteranlehdistä mitään, mutta nyt ehkä kannattaisi. Varsinkin, kun lehtiä saa ihan omalta pihalta. Pari vanhaa vaahteranlehtiruusukkeista tehtyä kranssia on edelleen ulkona koristeena. Toista linnut ovat hiukan järsineet ja väritkin ovat muuttuneet enemmän ruskeiksi. Jospa saisin aikomuksen muuttumaan teoiksi.

Malus purpurea 'Musta Rudolf' - Koristeomana

Koristeomena Musta Rudolf nautti syyskuun viimeisen lauantain auringonpaisteesta Syyspenkin reunassa. Olen niin iloinen tästä pienestä puusta ja odotan innolla sen kasvua. Tulevina vuosina sen syksyisestä punastuksesta pääsevät nauttimaan myös puistoalueella kulkevat. Musta Rudolf on toki hienon värinen ennen ruskaakin. Keväällä istuttamani kaksi tuurenpihlajaa ovat edelleen vihreinä. Niistä kasvaa etevät ruska-ajan kilpailijat Musta Rudolfille.

Cotoneaster - Tuhkapensas

Aikanaan tonttimme tien reunassa kasvoi muutama tuhkapensas. Niistä oli tarkoitus kasvattaa aidanne, mutta myöhemmin päädyimme tuija-aitaan. Korkeakasvuisena ja tiheänä tuija suojaa paremmin tuulelta, pölyltä ja myös katseilta. Siirsin yhden tuhkapensaista alapihalle, tontin toiseen takakulmaan. Siellä se on nyhjöttänyt, kunnes metsikön kaatumisen jälkeen pensas on innostunut kasvamaan ja rehevöitymään. Erityisen hieno se on näin syksyllä komeissa ruskaväreissään.

Acer platanoides - Vaahtera

Vaahteroita meidän nurkilla riittää. Kovin eri tahtiin ne näin syksyllä värittyvät. Autotallinurkalla kasvava kookas vaahtera on edelleen täysin vihreä. Vaikka se saa valoa ja aurinkoa muiden lailla, sen lehdet muuttuvat yleensä ruskeiksi ja putoavat saman tien maahan. Puuvajan läheisyydessä kasvava vaahtera sen sijaan on latvuksista vihreä, mutta alemmat oksat leiskuvat keltaisesta punaiseen.

Nyt minä näitä vaahteroita ihastelen, mutta kun kaikki lehdet ovat paksuina massoina maassa, saatan haravoidessani manata moiset puut aika paljon kauemmaksi.

Bergenia - Vuorenkilpi

Vuorenkilpikin on hauska väri-iloittelija. Punaisia lehtiä katsellessani tuli mieleen, kuinka niistä saisi hienoa väriä ja näyttävyyttä johonkin matalaan syyskukkakimppuun.


Omenavuosi oli meillä vaisu kahden edellisen runsaan sadon jälkeen. Suotakoon omppupuille tarpeellinen leponsa ja toivotaan taas ensi keväänä vähintäänkin runsasta kukintaa. Muiden puiden vähäinen sato on korjattu ajat sitten, mutta syysomenassa roikkui vielä viisi hedelmää. Yhtä niistä olivat kimalaiset käyneet napostelemassa. Nämä omenat ovat sitten oman puutarhan viimeisiä syötäviä. Kasvihuone ja kasvimaa on tyhjennetty. Muutamat vihreäksi jääneet Tigerella-tomaatit kypsyivät sisällä ja ne syötiin sunnuntaina aamupalan yhteydessä.

Rosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu

Teresanruusu ei ole syksystä vielä kuullutkaan. Sen kukat katselevat korkeuksissaan alapihan kellastuvaa vaahteraa. Ilahduttavan sinnikäs ruusunainen.

Sedum 'Herbstfreude' - Komeamaksaruoho

Jokin aika sitten uumoilin, etteivät komeamaksaruohot ehdi tämän syksyn aikana täyteen kukkaan. Ei syytä huoleen, ehtivät sittenkin. Poimin näitä muutaman asterien kanssa sisälle maljakkoon. Katsokaa, kuinka yksittäiset kukat ovat kuin pieniä tulppaaneja.


Ystävät, tankatkaa nyt upeita syskyn värejä. Pian koittaa värien vähyyden hetket. Silloin on hyvä kaivaa muistin sopukoista kirkkaita sävyjä, jotta jaksaa askeltaa taas runsasta väri-iloittelua tarjoavaan uuteen kasvukauteen.

Raikkaita viikonlopun hetkiä kaikille!


38 kommenttia:

  1. Aluksi tuntui, ettei tänä vuonna tule ruskaa ollenkaan. Mutta oli lienee liian lämmintä. Heti, kun sää viileni muuttui maisemakin värikkääksi. Ruskan värinen maisema on tosi kaunis. Voi, kun minullakin komea maksaruoho kukkisi noin kauniisti! Siirsin sen nyt syksyllä parempaan paikkaan, jospa sitten kukkisi minullakin paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksaruohoni kasvavat kaikki aika aurinkoisissa paikoissa. Varmasti sinunkin kukkii jo ensi vuonna runsaasti. Toivotaan niin.
      Minäkin ihmettelin, missä ruska viipyy. Ja sitten se oli ykskaks ympärillä. Auringossa vaahterat loistavat upeasti.

      Poista
  2. Todella kauniita ruskan värejä puutarhassanne. ’ Musta Rudolf’ on kerrassaan upea syysasussaan samoin kuin komeamaksaruohokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta Rudolf on koko kesän hieno viininpunaisessa lehtiasussaan. Syysruska on syventänyt väriä ja aurinko saa sen hehkumaan. Musta Rudolf on aivan ihana koristeomenapuu.

      Poista
  3. Tosiaan aivan kuin yllättäen ja yhtäkkiä kasveihin on tullut komeat syysväritykset. Ja joihinkin erikoisen vahvat.
    `Musta Rudolf` näyttää tosi jännältä, minulle ihan uusi lajike :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hienoa, että täällä etelämpänäkin pääsemme nauttimaan näin kauniista ruskasta.
      Musta Rudolf on hieno viininpunaisine lehtineen koko kesän. Syysruska vain parantaa sen hehkua. Musta Rudolf oli minullekin ihan uusi tuttavuus sen pari vuotta sitten ostaessani.

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja hienoja värejä! Minä huomasin eilen kaupunkireissulla, että kaupungissa oli hienompi ruska kuin täällä, oli enemmän eri värejä. Täällä on pääasiassa keltaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin hyvä syy tehdä retki kaupunkiin; ruskaa katsomaan.
      Mikä ruskaan vaikuttaa? Valo-olosuhteet, paikka ylipäätään ja kasvilajit, luulisin. Pitääkin tutustua aiheeseen paremmin.

      Poista
  5. Mahtavat syysvärit!
    Musta Rudolf on aivan mielettömän kauniin värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime päivinä ruskavärejä on saanut ihastella kaikkialla. Kameran kanssa olen liikkunut vain kotinurkilla, joten moni hieno syysasu on jäänyt ikuistamatta. Musta Rudolf ansaitsee kaikki kehut, hieno pikkupuu.

      Poista
  6. Nyt on hyvä tankata värejä lumisen ajan varalle. Musta Rudolf on minulla haaveissa, upea koristeomenapuu kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pitää tehdä. Vaahteroista hienon väriset lehdet varisevat kiihtyvää vauhtia.
      Törmäsin kohta kolme vuotta sitten Musta Rudolfiin Honkkarissa, ja jonkun blogikommentin innoittamana en sen ohi ostamatta päässyt. Olen puuhun tosi tyytyväinen. Suosittelen sen hankkimista.

      Poista
  7. Muutaman harmaan sadepäivän jäkeen loistavat syysvärit ja sininen taivas tekevät hyvää mielelle. Musta Rudolf on saanut todella herkullisen syysvärin ja pikku omenat koristavat kokonaisuuden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aurinko laittaa kullankeltaiset vaahterat loistamaan. Jopa sohvalla istuessani katse kääntyy ikkunasta näkyvään kauimmaisen naapurin vaahteraan. Todella kaunista. Musta Rudolf on kuin palava joulupuu pikkuisine omenapalloineen.

      Poista
  8. Todella kauniita värejä kasveissasi! Minä olen vain aina ohimennen ihaillut ihanaa ruskaa, pitääkin pian tehdä kameran kanssa kierros.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskan kauneutta on kiva katsella, eikä aina väliin tarvita kameraa. Mukava on myös tallentaa näkemänsä myöhemmin katsottavaksi.

      Poista
  9. Hienoja ruskan sävyjä ♥ Todella kaunis tuo komeamaksaruoho, ihanan värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeamaksaruohosta on vähitellen tullut yksi syyskukkijoiden suosikki. Pidän siitä oikeastaan koko kasvukauden, sillä se on nätti myös alkukesän nuppuisena.

      Poista
  10. Kauniit syksyiset kuvat! Onpa jännä tuo ruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvakehrääjä. Teresanruusu kukkii yhä. Nytkin näen työhuoneen ikkunasta sen latvuksissa keikkuvat nuput.

      Poista
  11. Upeat värit ovat kyllä nyt. On ollut myös hienoa kulkea luonnossa, kun värisävyt ovat niin mahtavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikin kiivetä jonnekin korkealle katselemaan ruskaa lintuperspektiivistä. On niin upeita sävyjä ja keltainen hehkuu kultaisena.

      Poista
  12. Syksyn värisävyt ovatkin todella kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo toinen peräkkäinen hieno ruskasyksy täällä etelässäkin. Huikean kaunista.

      Poista
  13. Kauniisiin kohteisiin ..kamerasi on napsahtanut:)
    Oikein värikästä ja tunnelmallista lokakuuta!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pakko oli kameran kanssa pihalla näpsiä ja silmäkin hakeutuu hehkuviin vaahteroihin kaiken aikaa.
      Sinulle myös värikylläistä lokakuuta!

      Poista
  14. Upeita ruskan sävyjä! Meillä aikaiset pakkaset veivät joidenkin puiden lehdet ennen ruskaantumista, mutta sitkeämmät ovat alkaneet nyt värittyä leiskuviksi. Nyt olen ihastellut keittiön ikkunasta näkyviä naapureiden puita kadun varressa; pienellä alueella on kaikki mahdolliset ruskan sävyt keltaisesta punaiseen. 'Musta Rudolf' on upea ilmestys, huikea punaisen sävy! Värikkäitä syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alapihan nurmikko alkaa olla keltaisten vaahteranlehtien umpeen muuraama, mutta paljon on lehtiä vielä puissakin.
      Mukavaa, että teillä myös naapureilla on hienoja ruskasävyjä. Ikkunasta katsellessa ei välttämättä omia puita hyvin näekään. Minäkin ihailen olohuoneen ikkunasta kauimmaisen naapurin loistavia vaahteroita.
      Musta Rudolf on hieno puu koko kasvukauden ja erityisen hieno nyt ruska-aikaan. Olen kovasti häneen ihastunut.
      Samoin sinulle kaunista ruska-aikaa!

      Poista
  15. Hienoja värejä ja kauniita kukkia vielä siellä, kyllä niistä nyt pitää nauttia. Ennen meidän pihassa vaahterat oli jotain eri lajia, kun eivät kellastuneet tai punertuneet ollenkaan. Ruskistuneena putosivat lehdet.
    Mukavia puuhailuja vielä varmaankin puutarhassa ehtii tehdä, muutakin kuin haravointia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt tuota ruskavärien muodostumista puihin. Meilläkin autotallin nurkalla kasvava vaahtera on viimeiseen saakka vihreänä ja sitten se muuttuu kellanruskeaksi ja lehdet putoavat maahan. Käyttäytyy ihan eri tavoin, kuin muut vaahterat. Ehkä se on eri perhettä tai sitten puun olosuhteissa jotkut asiat ovat eri tavoin.
      Pian alkaa pihatyöt olla haravointia vaille valmiita. Sitten onkin aloitettava kävelylenkit, kun puutarhakuntoilu jää tauolle.

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Viime päivinä on saanut ihastella upeita ruskavärejä. Ehkä niitä tankkaamalla selviää taas talven yli. Tai ainakin tammikuuhun, jolloin on kylvöjen aloittamisen aika.

      Poista
  17. Upeita syyskuvia! Luonto on kyllä nyt kaunis! Mukavaa syksyisen viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Luonto on tarjonnut parastaan viime päivinä.
      Värikästä viikonloppua sinullekin!

      Poista
  18. Hienot värit puutarhassasi ja tuo Musta Rudolf on oikein herkku. Pittää pistee muistiin! Nyt on luonnossakin mm. mustikoissa lehet epätavallisen kauniit punaset, en muista ihan lähivuosina näin olleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta Rudolf laittaa tänä vuonna parastaan.
      Luin aamulla lehdestä, että tänä vuonna on tavallista keltaisempi ruska. Minusta kyllä punaista on nyt todella paljon.

      Poista
  19. Kylläpä Musta Rudolf loistaa!! Muutenkin ihania ruskavärejä ja kauniit kuvat! Piristävää katsella tämänkaltaisia! Meilläkin omput pitivät välivuoden, ei montaa omenaa tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta Rudolf on osoittautunut odotettua hienommaksi pikkupuuksi. Tykkään siitä kovasti.
      Kaksi edellistä vuotta omenoita tuli valtavasti. Saavat nyt levätä, jotta jaksavat taas tehdä kukkaa ja hedelmää.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!