Sivut

maanantai 2. joulukuuta 2019

Valoa tankkaamassa


Sateisen harmaa marraskuu vaihtui joulukuiseen valoon. Vielä perjantaina alkuillasta satoi vettä kaatamalla. Illan mittaan vesi muuttui rännäksi ja vihdoin lumeksi. Luonto sai hennon lumipeitteen. Lauantain ja sunnuntain pikkupakkasen kirpaisema auringonpaiste houkutteli ulos nauttimaan valosta ja kauneudesta.


Vähäinenkin lumi tekee puutarhassa taikojaan. Se myös vaimentaa ääniä ja pehmentää muotoja. Arkiset risukot ja ryteiköt ovat yhtäkkiä satumaisemia. Tuskin hämmästyisi, jos ruusupensaasta eteen pujahtaisi keijukainen - tai näin joulun alla tonttu.


Lyhdyt ovat odottaneet kynttilöitä. Perjantai-iltana kävin niitä eri puolille taloa sytyttämässä. Näin teen joulukuussa joka viikonloppua. Toisinaan viikollakin.


Sinistä taivasta tiiraillessani huomasin tien toisen puolen kuusissa valtavasti käpyjä. Ihmekös tuo, kun kukkivat alkukesästä niin komeasti.


Puutarhan kasvit uinuvat hentoisen lumikerroksen alla. Arvaisitko, että tässä on peittokurjenpolvi? Kesällä se on nätti, vaan eipä ole hullumpi sen joulukuinen juhlapukukaan.


Entä tämä pehmoinen kaveri. Kukahan mahtaa olla kyseessä? Loppukesästä purkkiin kylvetty siperianunikkohan se siinä. Sama, joka kehitti itselleen nupun syksyistä kasvimaata kaunistamaan. Satakoon unikon päälle lisää lunta talvipeitoksi. Jospa se auttaisi kasvin syvempään uneen, josta se sitten kevätauringon myötä reippaana heräisi.


Naapurin kissa on käynyt limboamassa meidän aidan ali. Parissa paikassa ihmettelin ensin moista hankaumaa lumessa, kunnes oivalsin kissan olleen asialla. Jäljet jatkuvat aidan molemmin puolin normaaleina. Toivottavasti jänikset eivät innostu ottamaan kissasta mallia. Toistaiseksi alapihalla ei jäniksen jälkiä ole näkynyt.


Mustarastaiden ei tarvitse limboilla. Kunhan tepastelevat siemenbuffettien läheisyydessä odottamassa viherpeippojen innokasta siementen viskomista. 


Sunnuntaina kävin katsastamassa kahden lähijärven rannat. Hetkeen ei järvelle ole jalkaisin menemistä. Avovettäkin näkyi vielä. Toisen järven rannassa on talviuintipaikka, jossa reilun kokoinen alue pysyy avoinna läpi talven.


Viime viikon kosteus on kiteytynyt jääkukkasiksi kynttilälyhdyn ruutuihin. Kynttilän lämpö sulatti jääkukkaset nopeasti. Ehdinpä sentään ne kuvata.


On maassa lunta
ja siilipariskunta
jo nukkuu talviunta.
Näkee unta kuusta
ja hiiren sääriluusta
ja omenapuusta
ja lämpimästä kesästä
sekä somasta käenpesästä.


Valoisaa joulukuun alkua kaikille!
 

31 kommenttia:

  1. Kaunista! :) Täälläkin muuttui masentavan musta maisema kuin taikaiskusta talven ihmemaaksi. Ainakin hetkeksi, säätiedotus kun lupailee loppuviikolle taas lämpenevää, mutta nautitaan tästä sen aikaa kun kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuviikolle on tosiaan luvassa taas harmaita lämpöasteita. Toivotaan, että se kestää vain muutaman päivän ja sen jälkeen olisi taas valoisaa ja lumista. Ihmeesti mieli virkistyy, kun aurinko ilmestyy pilvien takaa.

      Poista
  2. Samoin täällä saatiin mukava lumivaippa maahan ja kaksi aurinkoista päivää juuri viikonloppuna. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo saapui iloksemme juuri sopivasti viikonlopuksi. Kylläpä oli ihmisiä ulkoilemassa kumpanakin päivänä.

      Poista
  3. Lumi koristaa maiseman, tekee siellä omia taikojaan ja muuttaa kaiken muuksi. Hienoja lumikuvia ja hyviä huomioita kuvissasi! Ryteiköstäkin voi lumi tehdä taideteoksen, todellakin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumen peittämä puutarha on todella kaunis. Sinne katoaa kaikki rytöpaikat ja mielikuvituksen voimalla voi lisätä loput tehosteet.

      Poista
  4. Kauniita talvitunnelmia! Meillä myös maisema muuttui ihanan talviseksi yhden iltapäivän aikana. Hyvää alkanutta joulukuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni, samoin sinulle valoisaa joulukuuta!
      Lauantaiaamuun herääminen oli maagista, kun taivaanrannassa aurinko teki nousuaan ja maa oli valkoisena. Olipa ihanaa.

      Poista
  5. Ihanat kuurankukat kynttilälyhdyn lasissa. Meillä lyhdyt on ripustettuina, mutta kynttilöitä osassa niistä on ollut vain yhden kerran palamassa, toisissa ei kertaakaan. Toivottavasti jänikset eivät tosiaan ota mallia naapurin kissasta. Aurinko paistoi täällä eilen kauniisti kuin alkaneen joulukuun kunniaksi. Tänään on taas ollut niin pimeää, mutta pianhan se päivä alkaa taas pidetä. Hyvää joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä minullakaan kaikissa lyhdyissä ole vielä ollut kynttilöitä. Työsin sulaan maahan pitkiä metallikoukkuja ja niihin laitoin lyhtyjä. Onpa sitten jouluna mahdollisuus sytyttää kynttilöitä enemmänkin.
      Kaiken varalta tärkeimmät puut ja pensaat on suojattu verkoilla, joten jänikset eivät kovin suurta tuhoa saa aikaan. Toivon aidan kuitenkin siirtävän niiden reitin toisaalle, jotta eivät kesälläkään tepastelisi puutarhaani ruokailemaan.
      Meillä oli tänäänkin aurinkoinen päivä. Keskiviikosta lähtien on sitten taas ihan muuta luvassa. Viikon päästä pitäisi taas siirtyä pakkaselle, toivotaan niin käyvän.

      Poista
  6. Kaunista! Meillä on molemmissa paikoissa jänikset temmeltäneet ympäri puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Sinänsä minulla ei ole mitään jäniksiä vastaan. Kesällä vaan kävivät tekemässä tuhojaan meidän puutarhassa, joten toivon aidan saavan niiden muuttamaan reittinsä toisaalle. Toivottavasti eivät temmellyksellään aiheuta sinun puutarhoihisi isoja vaurioita.

      Poista
  7. Kuurankukat ovat kauniita. Kyllä vähänenkin lumi antaa mukavaa valoisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivällä tuntuu olevan paljon enemmän pituutta, kun aurinko paistaa ja lumi valkaisee.

      Poista
  8. Kun ulkoilutin meidän Lisse-kissaa pihalla viikonloppuna, huomasimme rusakon jäljet! Lisse niistä kovasti kiinnostui ja asteli samoille askelmille nenä maassa kiinni! Pieni sisäkissan seikkailu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisselle tarjoitui hienoja tuoksuja ja elämyksiä. Mitähän kissa olisi tuumannut, jos rusakko olisi ollut jälkien päässä vastassa?

      Poista
  9. Onpa kiva, kun teilläkin on lunta. Ja kun aurinkokin paistaa, maisema on ihan täydellinen. Toivotaan, että lumi pysyy jouluun saakka. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa lumi sulaa seuraavina päivinä täältä etelästä, mutta toivotaan sitä satavan lisää. Virkistää ja kaunistaa mukavasti.

      Poista
  10. Hahaa, ihana kissalimbo! :D Nyt on ollut kyllä upeat kelit nämä pari päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat osaavat limboamisen. Oma kissa aikoinaan juuttui kerran sohvan alle ja se piti päästää pulasta nostamalla sohvaa. Luultavasti se olisi sieltä itsekin pois päässyt, mutta palvelun piti aina pelata täydellisesti.

      Poista
  11. Kaunista on. Olin siellä Espoossa käymässä, kun tuon lumen sato. Toivottavasti teilläkin ois lunta, nyt talavella. Esterin kanssa mäkeä käytiin laskemassa, ja ol meillä hauskoo!
    Rusakon jäläkiä ol sielläkin pihalla ja toivottavasti eivät tule siun puutarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti oli hauskaa Esterillä ja mummolla. Lastenkin vuoksi toivon lumen säilyvän. Riittää lapsilla enemmän tekemistä ja vanhemmilla vähemmän pyykkiä.
      Eiköhän rusakot meidänkin pihalle talven mittaan tule. Talvella se ei haittaa, kun tärkeimmät kasvit on suojattu. Kesällä saisivat pysyä poissa puutahan antimia napsimasta.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kyllä tämän valkeuden katseleminen on ollut iloa silmälle.
      Kissa meinasi, että hänhän ei aitoja kiertele. Alta oli lyhyempi matka.

      Poista
  13. Eikö olekin kaunista ja virkistävää.

    VastaaPoista
  14. Ihania, auringon valisemia kuvia! Onneksi kauniit säät sattuivat jo viikonlopuksi, niin mahdollisimman moni pääsi ulkoilemaan ja nauttimaan valosta ja talvesta! Pakkasen kuuraamat maisemat ja kuuran alla uinuva kesä, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoinen sää tuli viikonlopuksi, kuin tilauksesta. Kävellessä tuntui, että ihmisetkin olivat iloisempia. Kaikki nauttivat valosta ja lumesta.
      Kunpa saisimme samanlaiset säät jouluksikin.

      Poista
  15. Ihanaa joulukuuta myös sinulle! Aurinko on kyllä ihana, vaikkakin harvinainen valoilmiö tälle talvelle. Meillä se on näyttäytynyt jo kolmena päivänä perätysten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Luin lehdestä, että marraskuu on yleensäkin aika pimeä kuukausi ja mennyt marraskuu erityisen harmaa.
      Kolme päivää aurinkoa putkeen piristää hienosti. Kiva, että saitte sellaisen putken.

      Poista
  16. onneksi saimme nauttia edes muutaman päivän auringon kultaamista lumisista maisemista, nyt lumesta vain rippeet jäljellä!
    myös Sinulla on kauniit ulkoilumaastot. kuusissa on uskomattoman paljon käpyjä, moneen vuoteen ei ole ollut näin paljon.
    kuurankukat ovat näin talviaikaan lempikukkiani! meillä saimme ihastella niitä kasvihuoneen laseissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä lumi suli lähes täysin. Loput taitaa mennä lähipäivinä. Ennusteiden mukaan pian taas onneksi kylmenee.
      Meillä on paljon luontoa kotimme ympärillä ja pienellä vaivalla hienoja kohteita enemmänkin helposti saavutettavissa.
      Kuurankukat ovat kauniita. Niitä harvemmin nykyisin näkee, kun valtaosa ikkunoista on lämmitetyissä rakennuksissa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!