Sivut

torstai 23. tammikuuta 2020

Puutarhavuosi 2019 -haaste

Koristepuut kukkivat runsaina ja kauniina.

Sain Puutarhavuosi 2019 -haasteen Viherrin -blogin Eevalta. Haasteen laittoi alulle jo vuonna 2018 Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista. Kiva haaste, jota toivon Minnan jatkavan tulevinakin vuosina.

Olin jo nappaamaisillani haasteen ihan omavaltaisesti, joten kiitos Eevalle pelastuksesta. Tällaiset koosteet ovat aina mukavia. Niiden avulla tulee tarkasteltua edellisen kasvukauden tekemisiä ja samalla niistä saattaa olla iloa ja hyötyä myös tulevalle kasvukaudelle.

2019-kesä oli ötököiden esiinmarssi. Leppäkerttuja oli kevään ensi hetkistä syksyn viimeisille päiville.

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

 
a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä

b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
  •  En tainnut tehdä viime kesänä minkäänlaisia järisyttäviä kokeiluja. Tavalliseen tapaan oli tarkoitus pitää puutarha kuosissa. Luultavasti koko vuosi meni puutarhassa vuoroin laiskottelun ja hullun lailla ahkeroinnin parissa.
  • Nytpä muistin. Ensimmäistä kertaa esikasvatin tuoksuherneitä ja sain ne kerrankin kukkimaan lähestulkoon kunnolla. Aion esikasvattaa tuoksuherneet jatkossakin, kun lopputulos kerran on siten entistä parempi.
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta / Kierrätystä

    Aika monta uutta kurjenpolvea tuli istutettua.

    2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

     
    a. Tarkasti
    b. Ai missä?
    c. Suunnilleen kyllä

    d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

    •  Laadin perusteellisia työlistoja, jotka sitten unohdan mappiin. Päässä on kyllä lukuisia "pitää tehdä" -ajatuksia, mutta käytännössä hommat etenevät enemmänkin yksittäisen inspiraation pohjalta. Yhteen työhön kun tarttuu, se johtaa domino-ilmiöön. Uudet kasvit laittavat vanhat kiertämään. Yhden kukkapenkin kohennus laajentaa toistakin istutusaluetta. Blogeissa, lehdissä ja kaupoissa näkee kasveja, joita ei vain voi vastustaa. Vaan miksi pitäisikään.

    Nämäkin herkut ovat ihan pian taas esillä.
      
    3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
     
    a. Ei
    b. Yksi
    c. Muutamia
    d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

    •  Ei nyt autolastillista eikä puoltakaan. Joka kesä uusia kasveja tulee joko siemenestä kasvattaen, ostaen tai muilta saatuina. Istutin mm. punakärsämön, isotähtiputki Claretin, kaksi Austin-ruusua, neljä kärhöä, punalatvoja, kurjenpolvia, pari jouluruusua, päivänliljoja, keijunkukkia, liljoja, harmaakäenkukkaa, myskimalvaa, syysleimua, rönsy- ja sammaleimuja, julianesikon ja tähkäesikon.
    • Myös pallohortensia Pink Annabelle ja safiirihortensia Blue Bird, ruotsinköynnöskuusama, ruskaheisiangervo Amber Jubilee ja purppuraheisiangervo UMNHarpell tuli hankittua. Sekä atsalea Ruususen uni, jalosyreeni Ludwig Spaeth ja tärkeimpinä kaksi tuurenpihlajaa.

    Melkein unohdin, millaisia kaunottaria on luvassa.

    4. Menetitkö kasveja?
     
    a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.

    b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
    •  Sinivaleunikko ei keväällä noussut, mikä suretti minua erityisen paljon. Toisaalta kasveista ei voi yhden kesän perusteella välttämättä sanoa paljoakaan. Esimerkiksi kärhöt voivat piilotella koko kesän ja ilmestyä taas seuraavana keväänä reippaana kasvamaan ja kukkimaan, kuin eivät olisi koskaan poissa olleetkaan. Luultavasti sinivaleunikkoni on pakannut tavaransa ja muuttanut muualle. Ostin Lahden messuilta pari uutta yksilöä, joten tänä keväänä on taas uutta jännitettävää.
    c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
    d. Älä edes kysy, kuinka monta!

    Päivänlilja Agnes Elpers, ruotsinköynnöskuusama ja oranssi keisarinpikarililja viime kesänä.

    5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

    Tähän kysymykseen vastaaminen johtaa loputtomaan listaan, jossa unohtuu realismi tyystin. Toki haluaisin ison lasikasvarin pienen kennokasvarin tilalle. Toisaalta pikkukasvarini on tuonut paljon iloa, joten siitä en marise laisinkaan. Olisihan se kiva saada olopihalle liuskelaattapäällysteitä ja kukkapenkkejä reunustamaan graniittisia kivilohkareita. Oma käskystä toimiva puutarhurikin olisi kiva apuna silloin, kun ideoita vilisee pää täynnä, mutta toteutus ontuu pahemmin kerran. Hullumpaa ei olisi sekään, jos alapihalle johtavien portaiden päässä olisikin laituri ja sinisenä lainehtiva järvi. No, jatketaan unelmoimista... ja lottoamista...

    Kelloköynnökset kylvetty. Saapa nähdä, onnistuuko kukinta.

    6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2019?
     
    a. Sää
    b. Kukkaloisto
    c. Joku muu. Mikä?


    Eipä tule mieleen mitään erityistä juuri viime kesältä. Yhä edelleen jaksan iloita ja ihmetellä suurta valon määrää, jonka tonttimme saa osakseen alueemme mittavan tieremontin vuoksi kaadetun metsikön kadottua. Suomen kesä on muutenkin lyhyt, joten tuntuu hienolta voida nauttia siitä täysillä omalla pihalla. Ennen aurinko katosi puiden taakse iltapäivällä ja tontillemme laskeutui loppupäiväksi viileys ja kosteus.

    Vähemmän kevyttä hyötyliikuntaa harrastettu kiitettävästi.

    7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

    Viime vuonna tuli ahkeroitua muutaman ison projektin parissa oikein kunnolla. Vuosien pähkäilyn jälkeen sain vihdoin alulle ja viimein loppuunkin etupihan Bermudankolmion kunnostuksen. Kaivoin kaikki kasvit pois 12x12 metriä kanttiinsa muotoiselta alueelta. Käänsin mullan, putsasin rikat, kärräsin tilalle uutta multaa. Reunustin penkin uudella kierrätyskiveyksellä ja jaoin vanhat kuunliljat ja jaloangervot istuttaen ne uudelleen väljemmin. Melkoinen urakka, jonka tulokset alkavat näkyä vasta tulevina vuosina.

    Bermudankolmion uudistaminen johti alapihalla Hortensiapenkin jatkeena olevan istutusalueen uusimiseen. Vähän Bermudankolmiota pienempi alue, mutta työtä riitti siinäkin. Kaikki vanhat kasvit pois, mullan totaalinen kääntäminen, putsaaminen ja osittain uudella korvaaminen. Paikka on vuosien mittaan notkahtanut, joten nostin sen kohopenkiksi muiden istutusalueideni tapaan. Lopuksi istutin alueella ennen kasvaneita kasveja ja Bermudankolmiosta yli jääneitä kuunliljoja. Aika näyttää, miten onnistui.

    Kolmas, eikä laisinkaan vähäisin projekti oli alkusyksyn kasvimaan kohennus. Sitä urakkaa en tehnyt yksin, vaan sain Ukkokullan tasavertaiseksi kumppanikseni. Tyhjensimme vanhat lavakaulukset mullasta, putsasimme alueen pohjan ja perustimme sen uudelleen. Korvasimme itse tehdyt ja kaupasta ostetut, jo osittain lahoavat lavakaulukset uusilla, tummilla lavakauluksille, jotka Ukkokulta vuorasi patolevyllä. Projekti oli isotöinen ja raskas. Lapioitavana ja kärrättävänä oli multaa ja kivituhkaa. Lopputulos on siisti ja toivottavasti myös käytännöllisempi, kuin edellinen kasvimaa-alue. 


    Vasemmalla ruskaheisiangervo Amber Jubilee, oikealla purppuraheisiangervo UMNHarpell.

    8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

    Parhaasta en tiedä. Sen näyttää aika. Mieluisin hankinta ehdottomasti on kaksi tuurenpihlajaa, jotka keväällä istutin. Toisen alapihalle Syyspenkin kulmaukseen ja toisen yläpihan Huoltopihalle. Eipä vähäisemmäksi jää myöskään upean väriset purppuraheisiangervo UMNHarpell ja ruskaheisiangervo Amber Jubilee, jotka täydentävät aiempina vuosina istuttamieni purppuraheisiangervojen Diabolon ja Andren joukkoa.

    Kasvimaakesä oli kelvollinen, kasvarista saatiin runsas kurkkusato ja sopivasti tomaatteja.

    9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
     
    a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
    b. Ehkä...
    c. Aivan liian monta!
    d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!

     
    Puutarhaharrastus on iloinen asia, jossa virheitä on turha etsiä. Siinä kuin elämä ylipäätään, puutarhan laittaminenkin on kokeilemista, harjoittelua ja mahdollisuuksien antamista. Niin itselle kuin kasveillekin. Täydellisyyteen on turha pyrkiä. Siitä saa vain pahan mielen viimeistään silloin, kun rusakko napostelee kauan odotetut liljannuput nälkäiseen vatsaansa. Muutama kiukkuinen kommentti kukkapenkin äärellä ja uusin tuulin eteenpäin.


    Syksyn 2019 ruska oli henkeäsalpaavan kaunis.

    10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

    Monikin, vaan eipä tullut kaikkia ylös laitettua. Päällimmäisenä nousee mieleeni vuosi sitten perustamani Syyspenkin oranssinkeltaiset syyssäde- ja syyshodekukat. Niiden taukoamaton ja loistava kukinta jaksoi ihastuttaa niin minua kuin lukuisia lentäviä ötököitäkin. Syyskukkijoiden vähyyttä olen vuosi tolkulla manannut ja vihdoin sain jotain sen hyväksi tehtyä. Kuka vielä sanoo, etteivät keltaiset kasvit ole kauniita? Kyllä ne ovat kuin pieniä aurinkoja vähitellen värinsä luovuttavasssa syyspuutarhassa.


    Loppuvuodesta saatiin pari ohutta lumikerrosta, jotka sulivat pian pois.

    11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

    Mitään erityisen suuria pettymyksiä en kohdannut. Harvoin mikään puutarhassa jaksaa päivätolkulla harmittaa. Puhumattakaan, että vielä kuukausien jälkeen jaksaisi asiaa murehtia.

    Esikasvatin muutaman hyasinttipavun, jotka itivät ja kasvoivat hyvin. Papu kiemurteli mukavasti kasvimaan aidassa ja sen punertavista versoista pidin. Hyasinttipapu ei kuitenkaan tehnyt ainuttakaan kukkaa, kuten ei tehnyt edellisenäkään kesänä. Tulipa kokeiltua, joten se siitä.

    Myös daaliat olivat koko kesän vähän onnettomia. Kukinta alkoi todella myöhään ja niinpä sen kesto jäi tavallista lyhyemmäksi ja vaisummaksi. Paljon ihastellun Cafe au laitin ostin kovaan hintaan kevätmessuilta. Se ei suostunut kasvamaan, eikä siis myöskään kukkimaan. En pettynyt, sillä mitään suuria odotuksiakaan en sille ladannut. Nyt ei ollut sen aika. Ehkä joskus toiste. 

    Syyshohdekukat ja punahatut näyttivät parastaan.

    12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
     
    a. Kasveihin
    b. Kiviin / Kiveyksiin
    c. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
    d. Puutarhamatkailuun


    Itse asiassa minulla ei ole minkäänlaista puutarhabudjettia. Ostan sen, mitä tarvitsee tai mitä haluan. Jollei ole rahaa, en osta. Kovin mittavia määriä rahaa puutarhaan ei yleensä edes ole, mutta tarpeellisen saan hankittua. Puutarha on mieluisa harrastus, johon panostan mielelläni sen, minkä joku toinen laittaa johonkin muuhun. Turha vertailla.


    Viime vuonna luultavasti suurimmat taloudelliset panostukset laitettiin kasvimaan kunnostukseen. Uudet lavakaulukset eivät olleet kalliita, mutta ei niitä ilmaiseksikaan saanut. Lisäksi ostin juuriestekankaat kattamaan kasvimaa-alueen ja tilasin kivituhkaa ja multaa suursäkeissä. 

    Kriikuna- ja aroniasato oli valtava, omenasato vaatimaton. Pensasmustikoita kypsyi maisteltavaksi.

    13. Mitä opit?

    Mitäkö opin? Aika näyttää, opinko mitään. Puutarha on minulle enemmän iloa tuova harrastus. Intohimo, jonka parissa aika kuluu ja mieli lepää. Kuntokin kohenee lapioidessa ja kärrätessä. Joka kesä opin muutamia uusia latinankielisiä kasvinimiä, jotka talven aikana tuppaavat painumaan unholaan. Onneksi ne ainakin toistaiseksi ovat putkahdelleet mukavan nopeasti mieleen kevään ilmoittaessa tulostaan.

    Arovuokko, syysvuokko, viinikärhö Polish Spirit ja oxalis ilahduttivat.

    14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...
     

    a. Suurin suunnitelmin?
    b. Kunnianhimoisin odotuksin?
    c. Kauhunsekaisin tuntein?
    d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?


    Ensimmäiset kylvöt on jo tehty ja siementilauksen odotan saapuvan lähipäivinä postilaatikkoon. Tätä postausta varten selasin viime vuotisia kukkakuvia, jonka vuoksi olin ihan pyörryksissä kaikesta kauneudesta, jota oma piha joka kesä tarjoaa. Hetkessä unohtui kaikki talvisen harmauden aiheuttama hitaus ja väsymys. Todellakin into pinkeänä ja sormet syyhyten marssin kohti kevättä.

    Syksyn ensimmäinen kuura koristelee kasvit.

    Haasteen säännöt:
     
    1. Kerro, keneltä sait haasteen.
    2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
    3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

    4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen kommentti, niin postauksesi lisätään haasteeseen osallistuneiden listalle.


    Kuten postauksen alussa kerroin, sain haasteen Viherrin -blogista. Haasteen on alunperin laittanut liikkeelle Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista. 

    Haaste on kiertänyt ahkerasti, vaan silti uskallan haastaa sekä Kruunuvuokon Puutarhan Lumo -blogista että Ullan Rannanpihassa -blogista mukaan. Tämän postauksen olen laittanut julkaistavaksi ajastuksella, joten 4. kohdan hoidan myöhemmin.

    Tuurenpihlajani ensimmäinen ruska.


    25 kommenttia:

    1. Tuurenpihlaja on ihana, kaksin verroin onnea tuplaihanuudesta!

      Ihanan positiivinen katsaus ja moni kohta oli kuin omia ajatuksiaan olisi lukenut. Sinivaleunikko katosi minultakin, peräti kahdesta paikasta. Toivottavasti pitivät yksissätuumin välivuoden eivätkä ottaneet lopareita, hieno kasvi kun on ja ilonani pitäisin jatkossakin.

      Kylvöthän ne on taas mielessä.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Toivon sinivaleunikkojesi nousevan keväällä intoa täynnä ja valmiina kukkimaan. Hiukan taitaa olla vaikea kasvatettava, mutta emme anna periksi.

        Kylvöt on mielessä. Eilen sain hankittua kylvömultaa ja viikonloppuna on tarkoitus laatia suunnitelmia. Kiirettä ei kyllä vielä ole.

        Mukavaa viikonloppua sinulle!

        Poista
    2. Olipa hyvä että haastoin sinut, ettet alkanut ihan omavaltaisesti toimia ;) Sinulla oli todella ahkera ja kaunis vuosi puutarhassa! Hmm, syyskukkijoiden siemeniä pitäisikin ehkä vielä tilata...

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos vielä, että haastoit. Oli kiva selata ja seikkailla kesäkuvien parissa.
        Viime vuonna tuli muutamassa paikassa ahkeroitua oikein kunnolla. Josko tuleva vuosi olisi kevyempi.

        Syyshohdekukat olivat sen verran positiivinen yllätys sekä minulle että pörriäisille, joten uskallan suositella.

        Mukavaa viikonloppua sinulle!

        Poista
    3. Hianot kollaasit! Kasvimaasta tuli kyllä onnistunu.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Navettapiika! Innolla jo odotan kasvilavojen kylvöaikaa. Porkkanaa kylvin jo syksyllä ja parsa sekä valkosipulit odottavat myös omissa laatikoissaan.

        Mukavaa viikonloppua sinulle!

        Poista
    4. Tämä tuntui tutulta ja oli kiva, että olit paneutunut asiaan sinulle luonteenomaisella tavallasi. Katselin ihaillen sinun kollaaseja, niin kauniita! Olen nimittäin viime päivät kokeillut itse niiden tekemistä, ja ehkä vielä opin, vaikka huomaan monta korjaustarvetta valmiina, eikä jaksa kaikkia aloittaa uudelleen alusta. No, pikkuhiljaa. Sinulla on valtavan monia ihania kasveja, joista on kehittynyt ihastuttava kokonaisuus. Nuo Tuuren lehdet ruskan sävyissä saavat entistä pontevammin kaipaamaan itselle omaa tuurea.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Niin... ja blogissani on sinulle uusi haaste, jos haluat siihen tarttua, jossain sopivassa vaiheessa :).

        Poista
      2. Kiitos Päivi! Kollaasit ovat helppoja, kunhan löytää sopivan välineen niiden tekemiseen. Tarkoitus on piakkoin kokeilla samaista Canvaa, jota sinäkin olet testannut. Picmonkeyta käytin aiemmin paljon, mutta se meni maksulliseksi, enkä ole innostunut vähäisen käytön vuoksi hankkimaan tiliä kaikkiin mahdollisiin ohjelmiin.

        "Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia omaa Tuurea", sanoo eräs, joka havahtui niiden hankintaan vasta viime vuonna. Odotan innolla tulevaa kesää uusien "poikakaverieni" parissa.

        Kiitos haasteesta, otan sen ilolla vastaan. Mukavaa viikonloppua sinulle!

        Poista
    5. Kiitos haasteesta ja mielelläni sen otan vastaan! Kangaspuissa loimi alakaa loppuu, muutaman kassin siihen loppuun kuvon. On poppanaloimi ja yhtään poppanoo en kutonu! Niin nyt paneudun näihin puutarhajuttuihin!
      Ootpa tehny hienon vastauksen haasteeseen. Nuo kollaasit miunkin vielä pitäs opetella. Monia kivoja kasveja noista bongasin! Tuurenpihlajan rakkauven ymmärrän, onhan se miullakin jo iso puu ja kaunis kaikkina vuodenaikoina. Noitakin heisiangervoita on monta sorttii ja kauniita kukkia hyvillä kuvilla!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kangaspuilla kutominen on mukavaa, etenkin näin talviaikaan. Minulla on lukuisia itse kudottuja poppanoita, mutta voisin hyvin tehdä vielä uusiakin.

        Kiva, jos otat haasteen vastaan. Teet sen sitten, kun löytyy sopiva väli. Kollaasien tekemisessä minulla on vielä hiomista. Se ei ole vaikeaa, kunhan löytää sopivan ohjelman.

        Mukavaa viikonloppua sinulle!

        Poista
    6. Puuhakas kesä teillä. Olet saanut todella paljon aikaan. Mukava oli lueskella kesän touhuista ja erityisesti kolmiopenkistä ja uusitusta kasvimaasta. Kuvakoosteetkin ovat niin aurinkoisia, että saavat päivän paistamaan.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Puutarhaelon Riitta! Olen tyytyväinen viime kesän isojen projektien valmistumisesta. Enemmän ne kyllä vaivaavat odottaessaan aloitusta, kun itse toteutuksen aikaan.

        Eiköhän meille pian taas aurinkoiset ja lämpöiset päivät koita. Mukavaa viikonloppua sinulle!

        Poista
    7. Hienoa, että osallistuit haasteeseen! Näitä vastauksia on niin mukava lukea! Lisäsin sinut osallistuneiden listan jatkoksi.
      Sinullakin oli työntäyteinen vuosi. Bermudankolmio ja kasvimaa muuttuivat paljon ja varmasti kukkaloisto palkitsee työn ruhtinaallisesti ensi vuonna.
      Mahtaa olla erikoista, kun tonttia varjostanut metsä yhtäkkiä häviääkin ja puutarhaan pääsee yhtäkkiä paistamaan aurinko monin verroin enemmän kuin ennen. Siinä taitaa olla sekä tarhurille että kasveille opettelemista.
      Ihanat kollaasit ja niin positiivinen postaus muutenkin! Mukavaa loppuviikkoa!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Minna kivan haasteen aloittamisesta ja jatkamisesta.
        Viime kesänä tuli tehtyä muutama iso projekti alusta loppuun ja edelleen siitä on hyvä mieli. Jännittävää myös nähdä, kuinka kasvit lähtevät kasvuun ja voiko mahdollisesti hankkia väleihin uusia kasveja.

        Metsän poistuminen on laittanut monet kasvit koville. Esimerkiksi ennen niin rehevä varjoyrtti on hätää kärsimässä. Tuleva kesä on kolmas uudenlainen kesä, joten vähitellen varmasti lämmön ja valon määrän merkittävä lisääntyminen alkaa näyttää pysyvät vaikutuksensa. Myös tuuli osuu meille ihan uudella voimalla, mikä näkyy monin tavoin. Kasvit tietenkin joutuvat riepottelun kohteeksi, mutta myös ikkunat ovat jatkuvasti likaiset, kun vesisateet tulevat vaakatasossa suoraan ikkunoihin.

        Yritän löytää elämästä positiivisia puolia. On se lukijoillekin mukavampaa, kuin iänikuinen marmatus. Mukavaa viikonloppua sinulle!

        Poista
    8. Ihana postaus! Puutarhavuodestasi paistaa ahkerasta urakoinnista huolimatta seesteisyys, rauhallisuus ja tyyneys. Oli mukava lukea tällaista positiivista postausta, jossa asiat otetaan vastaan sellaisena kuin ne tulevat turhia murehtimatta <3 Ihailin suunnattomasti myös upeita kuvakollaasejasi. Näin talven keskellä sitä tosiaan unohtaa, kuinka värikäs ja kaunis kesäinen puutarha onkaan! Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Lämmin kiitos kauniista sanoistasi! Hienoa, että sain välitettyä tekstissä seesteisyyden, sillä juuri sellaisena viime kesän koin. Yritän löytää niin elämästä kuin puutarhastakin positiivisia puolia, koska niin itselle kuin lukijoillekin on mukavampi kohdata muuta, kuin iänikuista marmatusta.

        Tätä postausta tehdessä oli todella ihanaa ja virkistävää uppoutua kesäisiin kuviin. Miten sitä kaikki värit ja kauneus unohtuukin talvisen harmauden keskellä. Kuvista sain voimaa ja intoa kulkea kohti uutta kasvukautta. Toivottavasti niin käy sinulle ja kaikille muille. Leppoisaa ja mukavaa viikonloppua sinulle Heidi!

        Poista
    9. Kiitos haasteesta Between. Minulla on myös toinen haaste odottamassa ja vastailen haasteeseesi heti ehtiessäni. 😊😊

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kruunuvuokko, ei mitään kiirettä eikä pakkoa. Haasteita voi hyvillä mielin säilöä pahan päivän varalle.
        Mukavaa viikonloppua sinulle!

        Poista
    10. Sopiva haaste sulle. Tosi upeita kuvia, kiva oli katsella.

      VastaaPoista
    11. Huh, oletpas sinä ahkeroinut viime kesänä.

      Ihana tuo lavakaulusalue. Itse ajattelin myös laittaa kasvimaan tuollaisiin lavankauluksiin tai sitten itse tehtyihin kehikoihin. Pysyy homma ruodussa eikä tarvitse kyykkiä. Ja kasvihuone siintää haaveissa jossain pidemmällä tulevaisuudessa.

      Todella paljon kauniita kuvia sinulla! Kun luen näitä puutarhablogeja, tuntuu että suorastaan hengästyn kauneudesta, kukkien runsaudesta ja siitä työmäärästä, mitä sinä ja muut puutarhabloggaajat teette pihalla. Mutta tiedän sen itsekin, että eihän sitä edes työksi lasketa, kun saa puuhata pihalla. Aika kuluu kun siivillä, kun saa rakkaan harrastuksen parissa touhuta. Jännityksellä odotan uuden omakotitalopihan omistajana, mitä minä saan aikaiseksi vuosien saatossa. Ja olipa miten oli, niin ainakin saan olla ihan pihalla koko kesän!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Tykkään itsekin uudistuneesta kasvimaasta ja odotan innolla aikaa, jolloin pääsen sinne kylvämään. Lavakaulusten yksi parhaita puolia on nimenomaan se, ettei tarvitse kykkiä ja kontata. Selkä kiittää.

        Kasvihuonetta kannattaa mieluummin odottaa pidempään, kuin ostaa kiireessä sellainen, johon ei sitten olekaan tyytyväinen. Se on joka tapauksessa kallis investointi.

        Sinulla on hienot ajat edessä, kun saat laittaa pihaa mieleiseksesi. Ei niitä työtunteja tule laskettua, kun hommasta tykkää ja se on enemmän harrastus kuin työ. Itse olen saanut valtavasti uutta tietoa, hyviä vinkkejä ja oppinut paljon uutta nimenomaan täällä puutarhablogeissa lukiessani muiden postauksia ja kommentteja jaettaessa. Vertaistukea parhaimmillaan.

        Ihanaa uuden omakotipihan ja kasvukauden odotusta sekä leppoisaa lauantai-iltaa sinulle!

        Poista
    12. Hieno puutarhavuosi kauniine kuvineen! :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos SariHanne! Oli hieno vuosi ja mikä parasta, uusi on taas edessä. Innolla sitä kohti.
        Mukavaa lauantai-iltaa sinulle!

        Poista

    Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
    kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
    Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
    Kiitos Sinulle vierailustasi!