Sivut

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Siemenet ja tavarat järjestykseen

Tulppaani on kaunis elonsa loppusuorallakin.

Viikonloppuna, kuten koko tammikuussa, olen syventynyt erilaisiin järjestelytehtäviin. Itse asiassa keittiön kaappien läpikäynnin aloitin jo joulukuussa, mutta lomareissu tuli väliin ja homma jäi vähän kesken. Sain uutta virtaa onnistuneesta lomasta, joten olen vienyt mielenrauhaa häiritsevän keskeneräisen projektin loppuun. Viimeiset kipot ja kupit keittiössä laitoin paikoilleen viikonloppuna.


Perjantaina postityttö ilahdutti muhkealla siemenkirjeellä, jota olin odottanut jo innokkaasti. Parista kaupastakin oli ostoskoriin vilahtanut muutama siemenpussi. Ensitöikseni päivitin siemenvarastoni lisäämällä uudet hankinnat listaan.

 
Pussukoita kertyy sieltä täältä, vaikka kuinka yrittäisi niitä laittaa multaan tai kiertoon. Siemenostoksia kannattaa suunnitella ja pussien hintoja vertailla. Marketin hyllykössä  henkäystä keveämpi pussi vaikuttaa halvalta. Kun sitten kassalla katsoo, miten kuittiin vilahtaa 2,40 € ja 3,90 € kerta toisensa jälkeen, alkaa siemenpussit painaa ihan eri tavalla. 

Netistä tilaamalla saa helposti erikoisuuksia, joita ei markettien hyllyistä löydä. Hintakin voi sitten olla vielä korkeampi. Yli 6 euroa neljän siemenen pussista ei ole laisinkaan harvinaista. Ei edes melko tavallisista lajeista. Vaan tärkeää on muistaa, että siemenistä itse kasvattamalla on mahdollista saada haluamiaan kasveja. Yksittäisen taimen hankintahintaan verrattuna sittenkin huomattavasti edullisemmin. Puhumattakaan siitä, miten suuren ilon itse kasvattamisesta saa.


Siemenlistan päivityksen jälkeen tarkoitus oli laatia kylvösuunnitelma. Eksyin kuitenkin tutkimaan turvenappieni määrää ja ostamiani kylvömultapusseja. Yllättäen olinkin seuraavaksi täyttämässä potteja kylvömullalla ja raapustamassa taimitikkuihin kylvettävien siementen nimiä. Istutin paprikaa, keijunmekkoa ja muutaman kelloköynnöksen vielä lisää. Pitänee siis palata kylvösuunnitelmaan myöhemmin. 


17.1. kylvetyistä kelloköynnöksistä ensimmäiset jo nousevat turvenapeissa. Kelloköynnöksen siemen on suuri ja liottamisen jälkeen vähän limainen, joten se tarttuu helposti sormiin. Kaikki siemenet eivät näköjään ole pudonneet kunnolla turvenapin reikään. Kuvan kaveri saa vielä ahtaa juuriaan nappiinsa, kunnes siirrän sen multaisampaan paikkaan.

Tammikuinen sade olohuoneen ikkunassa.

Lauantaina aurinko paistoi kirkkaana ja mittari näytti lähes +4 astetta. Arvoin itseni kanssa hetken, lähdenkö lenkille vai teenkö jotain järkyttävän pilkullisille ikkunoille. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. 

Metsän kaatumisen jälkeen tuuli osuu pihallemme entistä tehokkaammin. Tuuli tuo myös pölyä, joka vesisateisiin yhdistettynä täplittää pihanpuolen ikkunat kirjaviksi. Pimeällä ja pilvisinä päivinä likaiset ikkunat eivät kovin haittaa, mutta auringonpaisteessa koko komeus paljastuu. Voisin tietenkin laskea sälekaihtimet alas, mutta harvoin sen teen. Haluan nähdä ulos ja haluan auringonsäteiden pääsevän sisälle. 

Niinpä kiikutin ikkunanpesuvermeet ulos ja pesin ikkunoiden ulkopinnat. Siinä ei kauaa nokka tuhissut ja jälki on ilahduttavan kirkas, vaikka toki sisä- ja välipinnatkin alkavat olla jälleen pesun tarpeessa. Se jääköön johonkin toiseen kertaan.


Tykkään järjestelemisestä. Voisin menestyä ammattijärjestäjänä. Toisaalta toisten nurkkia järjestäessä saattaisi olla alituista kinaa asiakkaan kanssa siitä, mitä kannattaa säästää ja mitä ei. Jos jotain tavaraa on säilytetty turhan panttina vuosikausia, eikä sillä ole muisto- tai muutakaan erityistä arvoa, olisiko järkevämpää laittaa se kiertoon. Nuorempana olin itse aikamoinen hamsteri ja tavaroiden arkistoija. Viime vuosien kamakyllyydessä olen oppinut laittamaan niin asioita kuin esineitäkin tärkeysjärjestykseen ja harjoitellut luopumisen taitoa. En ole konmarittaja, mutta liiallisuus on alkanut ahdistamaan. 


Järjestyksestä ja siisteydestä pitävänä otan säännöllisin välein kaapin tai pari työn alle. Näin ei ole tarvetta suurille siivousurakoille, kuten niille paljon puhutuille joulusiivouksille. Oli sopiva väli viedä kesken jäänyt keittiökaappiurakka loppun.


Saatan olla vanhanaikainen, mutta käytän joissakin kaapeissa hyllypaperia. Lähinnä ruokakaapeissa ja muutamissa astiakaapeissa. Minusta on helpompaa vaihtaa hyllypaperi ja pyyhkäistä hylly puhtaaksi, kuin jynssätä tahroja ja kattiloiden raapimia jälkiä olan takaa. 


Ongelma vain, että hyllypaperia ei enää tahdo mistään kaupasta löytää. Eioota sain ja ehdotuksen käyttää joululahjapaperia. Nettiä apuna käyttämällä vihdoin löysin ketjukaupan, josta yhä hyllypaperia löytyy. Ruotsalaista, mutta sehän on melkeinpä toinen kotimaa. Nyt on keittiön kaapit käyty läpi, tavaraa viety SPR:n Konttiin ja muutenkin karsittu. Voisin availla kaappien ovia ihan vain ihaillakseni siistiä ilmettä. Pienet on ihmisen ilot.


Jäipä viikonloppuna aikaa pihabongaukseenkin. Mikä kumma siinä on, että vaikka pihassa pyörii joka päivä lintulajien kirjo, bongauksen ollessa ajankohtainen, seuraa tinttikato. Aurinkoinen ilma houkutteli lopulta iltapäivän tultua kiitettävän joukon siivekkäitä ilmoitettavaksi eteenpäin. Oraviakin pihassa on pyörinyt kolme kaveria. Yksi niistä on selvästi eri porukkaa, jota kaksi muuta yrittää ahkerasti jahdaten hätyytellä omilta apajiltaan.

Kuurainen sammal on kaunista katseltavaa.

Oli kiva viikonloppu. Ulkoilu jäi nyt vähemmälle, mutta paljon hyödyllistä sain aikaan. Ehdin myös aloittaa uuden kirjan, kutoa palmikkosukkaa ja nautiskella Ukkokullan kanssa Runebergintortusta. Ehkä varsinaiseksi Runebergin päiväksi teen ihan itse torttuja, mutta siihen saakka maistelemme eri valmistajien tuotoksia. 

Vaan nyt lippu korkealle ja kohti tammikuun viimeisiä päiviä. Mukavaa viikkoa kaikille!
 

46 kommenttia:

  1. Melkoinen siemenpussien määrä kerralla, mutta juurikin järkevä. Se yksittäinen ostaminen silloin ja tällöin ei pysy muistissa. Ja marketeista ei todellakaan saa kivoja erikoisuuksia. Minun suosikkini on lääkärinkukka. En ole siihen juurikaan missään törmännyt eli verkkokauppabongaus. Kiinnostava sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole itsekään lääkärinkukkaa marketeissa nähnyt, vaikka lajitarjonta on viime vuosina lisääntynyt mukavasti. Ihan kaikkia uusia siemeniä en edes aio nyt kylvää. Osa odottaa myöhempää käyttöä. Viime vuonna siivosin siemenvarastoja, joten nyt taas mahtuu uuttakin.

      Poista
  2. Minulla ei ole koskaan ollut keijunkukkaa. Tai hämärä mielikuva on, että joskus oli joku rääpäle, joka ei menestynyt. En muista, kasvatinko itse vai ostinko taimena. Mutta keijunkukka on minusta ihan hirmuisen viehättävä kasvi ja vielä minä semmoisen kasvatuksessa onnistun joku vuosi. ;)

    Minä tykkään myös järjestyksestä. Kun olen muuttanut niin monta kertaa, niin tavarat on tullut silloin aina läpikäytyä viimeisen päälle. Nyt kun taas muutetaan, toivottavasti viimeisen kerran, niin on ihanaa laittaa asiat kauniisti kaappeihin ja esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toissa keväänä kasvatin siemenestä keijunmekkoa, joka alussa näytti surkealta rääpäleeltä. Se kuitenkin kasvoi ja voimistui ja loppukesästä se ansaitsi kaikki ihailut. Ajattelin kokeilla nyt uudelleen. Toiveissa olisi monta tainta, jotta saisin muhkean kasvuston. Keijunmekkoa saa kyllä helposti myös taimena eli ei sitä tarvitse itse välttämättä kasvattaa.

      Sehän se muuton parhaita puolia, että tulee kunnolla käytyä tavarat läpi. Ennen tätä kotia olemme muuttaneet monen monta kertaa ja ne muutot ovat yhä hyvässä muistissa. Onneksi muuton rasitukset haihtuvat, kunhan pääset laittamaan astiasi uusiin kaappeihin.

      Poista
  3. Oo, siellä jo kelloköynnökset itää! Luulen että tänään lähden etsimään kylvöastioita kasvarista, kylvömultaa ostinkin samalla kuin ostin siemenpussukoita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnöksillä on nyt hurja vauhti päällä. Tulevana viikonloppuna on siirrettävä venyvät taimet isompiin potteihin.
      Jotenkin koko kylvöhässäkkä tuli sittenkin ihan yllättäen, vaikka sitä joka vuosi tietää odottaa.

      Poista
  4. On ihan hyvä määrä kylvettävää sulla :) Hei, istutatko tuon turvenapin ympärillä olevan "kelmun" kanssa, vai irrotatko sitä. Joskus ostokukissakin on tuo "kelmu" tiukasti kiinni vielä. Musta tuntuu ettei se hajoa.
    Mutta hienot hyllyt ja ah niin siistit kaapit. Minäkin joskus etsin hyllypaperia, ei vaan joululahjapaperi käy tuohon. Siinä huomaa olevansa "vanhanaikainen" kun ei vaan enää ole jotain.
    Kun muutin tänne edelliseen vanhaan asuntoon, ei vaan käynyt laittaa keittiön kaappeihin, laatikoihin jne tavaroitaan vaikka pesinkin hyllyt ja laatikot. Mukavampi laitella uusien papereiden päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irrotan turvenappia ympäröivän "nauhan" varovasti siirtäessäni taimia varsinaiseen kasvumultaan. Ostotaimissa "nauha" on usein paikallaan ja vaikka sillä ei mitään merkitystä olisikaan, tuntuu ajatuksena mukava vapauttaa kasvin juuret leviämään laajemmalle.

      Ei todellakaan joululahjapaperi käy hyllypaperiksi. Se on liian huokoista ja värit tarttuvat niin hyllyyn kuin tarvikkeisiinkin vähänkin kostuessa. Vinkiksi, jos hyllypaperia tarvitset, Clas Ohlssonilta löytyy.

      Poista
  5. Tykkään myös käyttää joissakin paikoissa hyllypaperia. Erityisesti kattilakaapissa se puolustaa paikkaansa.
    Suloisen näköinen orava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kattilakaapeissa hyllypaperista on suuri apu. Nyt tosin ostin kattilakaappiin Ikean aterinlaatikoihin tarkoitettua muovia, vaikka muovia en yleensä suosikaan. Sitä voi pestä ja pyyhkiä ja se pysyy hyvin paikoillaan.
      Tänä aamuna taas kaksi oravaa vipelsi toistensa edellä ja perässä. Onkohan niillä jo kevättä rinnassa?

      Poista
  6. Olipa kiva lukea ajatuksiasi siemenostoista. Olen alkanut olla entistä tarkempi siementen ostopaikkojen suhteen, sillä kuten sanoit, kassalla yksittäin kolikkohintaiset siemenpussukat saattavatkin yhtäkkiä muodostaa huikean laskun. Suomessa suosin Hyötykasviyhdistyksen verkkokauppaa. Ruotsalainen Fröbanken kiilaa hinta-laatusuhteeltaan siemenpuljujen kärkeen ja sitä voin lämpimästi suositella. Postimaksutkin heillä ovat maltilliset verrattuna moniin kotimaisiin toimijoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötykasviyhdistys onkin hyvä paikka. Menen yleensä kevätmessuilla Hyötykasviyhdistyksen standille ostoslistan kanssa. Tuo Fröbanken taitaa olla minulle uusi paikka, joten kiitän hyvästä vinkistä. Joissakin blogeissa on listattu siemeniä myyviä nettikauppoja. Joka kevät päätän niitä kokeilla ja kerta toisensa jälkeen tilaan samoista vanhoista. Pitänee ryhdistäytyä. Kotimaisilla siemenkaupoilla on minusta aika korkeat postikulut.

      Poista
  7. Sinä olet "tiptop"-ihminen.(äiti käytti tuota tiptop,kun asiat piti olla just niin)
    Hyllypaperit minullakin monessa kaapissa.Nyt olen ostanut Lidlistä hyllyn muovijuttua.helppo pestä ja takas aika tukevaakin on tuo hyllymuovi/alusta.
    nyt kolahti "omaan-tuntoon".lupasin käydä KAIKKI -kaapit läpi,just tammikuussa.
    mutta,KIITOS!.".sait potkaistua"...minua takamuksille..sain vihdoin nuo punaiset matot pois lattiasta ihan kaikki!! verhon ompelu käynnissä:))
    Tiedän kenenkään blogi-jutut ei ole "oheistus-käsky-määräys-!!!;))))))))))))
    Mutta
    Tuhannet kiitokset tästä erittäin hyvästä ,vauhtiin innostuksin tarinastasi!!
    Mukavaa keskiviikkoa.Sinulle Between!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska kuulla, että jonkun muunkin äiti on käyttänyt tiptop-sanaa. Myönnän olevani tiptop-ihminen, sillä tykkään järjestelemisestä ja järjestyksestä. Jotta elämä ei olisi niin tiukkaa säätämistä, olen opetellut olemaan vähemmän tiptop.

      Enpä usko, että kukaan bloggari omista tekemisistään raportoidessaan tarkoittaa, että kaikkien muidenkin olisi niin tehtävä. On vain tosi kiva kertoa muillekin, mitä on saanut aikaan. Älä ota paineita kaappien siivoamisesta. Yksi kerrallaan on hyvä lähtökohta. Ja muista nauttia valmiista työstä.

      Mukavaa keskiviikkoa sinullekin Liisa!

      Poista
  8. Jestas mikä siementen paljous 🤗 minä ajattelin tehdä ainoastaan suoraan maahan kylvöksiä tänä vuonna. Paitsi kesäkurpitsan laitan jossain vaiheessa itämään. Meillä on aika uusi keittiö ja olen valinnut sellainen muovialustan joihinkin vetolaatikoihin ( ne tulivat keittiön oston yhteydessä) Minulle on tärkeää myös että astiat on kukin omilla paikoillaan ja sentakia meillä on hyllyt mitoitettu aika tarkkaan kullekkin astioille." Ihania " siivoushetkiä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa näistäkin siemenistä menee suorakylvöön, osan kylvän esikasvatukseen vasta myöhemmin. Tässä vaiheessa kylvämisellä ei ole vielä kiirettä.
      Minullakin on vetolaatikoissa erilaisia lokerikkoja, jolloin ne eivät kaipaa hyllypaperia tms. Keittiöllämme on jo ikää ja mielelläni tekisin uudistuksia. Aikanaan valitsimme laadukkaat kaapistot, joita ei kuntonsa puolesta vielä tarvitse uusia. Keittiöremontti on kallis investointi, emmekä ole innostuneita ottamaan lainaa. Saa siis odottaa.

      Poista
  9. Ihanan siistit hyllyt! Minäkin tykkään järjestyksestä, mutta en oikeastaan siivoamisesta, niinpä tuollainen järjestely usein jää. Tai tavarat ovat kyllä siististi, mutta pölyisillä hyllyillä :-D Noin siistejä hyllyjä todella katsoo mielellään.
    Hauskasti kylvöpuuha vei sinut mennessään! Niin se taitaa kai usein mennäkin.
    Saman havainnon olen muuten tehnyt pihabongauksen ja lintujen määrän suhteen, omituista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaako siivouksesta tykkääviä ihmisiä ollakaan. Viikkosiivous on aika tympeää touhua, kun se toistuu ja toistuu ja toistuu. Tartun imuriin ilman mitään ajatuksia tai sitten annan ajatusten lentää ihan muualle. Siten siivous tulee hoidettua ja puhdasta kotia onkin mukava katsella. Järjestelemisessä on yleensä ihan toisenlainen ote. Se on ikäänkuin vapaaehtoista ja kiireetöntä. Siinä ohessa voi kuunnella vaikka musiikkia.
      Kylvöpuuha vei tosiaan mennessään. Kylvettäviä siemeniä oli sen verran vähän, että homman päätyttyä olin hetken ihan ällistynyt - nytkö se jo loppui! Kunhan päästään maaliskuuhun, onkin jo enemmän kylvettävää.
      Linnut ovat keskenään päättäneet, että "meitähän ei niin vain tilastoihin kirjata".

      Poista
    2. Hei vielä! Ihastelin tässä välissä edellisen postauksen kaunista pihaanne, olette todella saaneet mahtavan viihtyisän ympäristön aikaan. Ja sitten Tiiu Puutarhahetki -blogista haastoi minut keväthaasteeseen, johon ehdin jo vastata ja haastan puolestani sinut.

      Poista
    3. Kiitos Saila sydäntä lämmittävistä kehuista ja haasteesta. Näillä räntäkeleillä on kiva haaveilla keväästä uppoutumalla edellisen kevään kuviin.

      Poista
  10. Minunkin kaapit kaipaisi järjestelyä ja turhan tavaran poistamista. Hylly tai kaksi päivässä kuulostaa mahdoliselta että jaksaisi aloittaa urakan.






    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ottaa pala kerrallaan ilman hirvittäviä suorituspaineita. Siinä voi parhaimmillaan käydä niin, että yhden hyllyn sijasta huomaa siivonneensa koko kaapin.

      Poista
  11. Kun työruuhka vähän helpottuu, aion minäkin ottaa järjestelyn alle ainakin pari kaappia. Noin hienoa jälkeä en saa aikaiseksi, mutta omaa mieltä tyydyttävää karsintaa ja siistimistä kuitenkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta onkin asettaa rima omat vaatimukset täyttävälle korkeudelle. Itseään varten niitä kaappeja järjestelee, eikä naapureita tai bloggaajia. Vaikkapa mukava musiikki taustalle soimaan, niin työ etenee huomaamatta.

      Poista
  12. Tuttua juttua siemenpussukoista, kaupassa niitä on niin helppo keräillä ja kassalla yskittää. Netistä tilatessa ostoskori päivittyy ja ainakin minua se hieman hillitsee.
    Ällistyttävää, että Ruotsista saa lähetyksen kotiinsa kolmen euron postikuluilla kun se Suomesta on pahimmillaan 5,95. Kannattaa todellakin vertailla lopullisia hintoja.

    Tykkään itsekin järjestyksestä kotonani mutta kaappien järjestelyn vaikein osuus on aloittaminen! Lopputulos onkin vaivan väärti.

    Pihabongailin itsekseni kahdesta ikkunasta, tintit olivat itäpuolella, pikkuvarpuset lännen puolen ruokintapaikalla, molempia oli paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin hillitsee nettiostoksissa koko ajan suureneva loppusumma. Kerran jos toisenkin olen ennen Tilaa-nappulan painamista karsinut ostoksia. Kotimaisissa nettikaupoissa on korkeat postituskulut. Ilman postituskuluja saat lähetyksen, jos ostat 200 eurolla - huh. Kimppatilauksia voisi harrastaa enemmänkin. Silloin postituskulut pienenevät. Eikä yhtä sorttia tomaattia välttämättä tarvitse 30 siementä.

      Sepä se, aloittaminen on kaikissa hommissa suurin ongelma. Olen varmaan kolme vuotta suunnitellut varaston maalaamista. Maanantaina sain vihdoin ostettua maalipänikän, pensselit ja telat. Nyt pitäisi saada maalarinteipit ja suojamuovit paikalleen - ja pensseli käteen.

      Hauska tinttijako! Olivatkohan keskenään sopineet, kuka millekin puolelle asettuu bongattavaksi.

      Poista
  13. Ihanan paljon siemenpusseja. Hienoa kun laitat ylös mitä sinulle on. - Minullakin on hyllypaperit keittiön kaapeissa, antaa ryhtiä ja siisteyttä. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenvarastot listaamalla pysyy paremmin kärryillä, tarvitseeko mitään uutta vai pärjääkö omilla varastoilla. Noin periaatteessa. Se onkin sitten toinen juttu, malttaako kauppojen siemenhyllyjen ohi ostamatta mennä.

      Hyllypaperien laittamisessa on oma vaivansa, mutta eipä sitten tarvitse hinkata hyllyjä puhtaaksi tahroista ja kattiloiden jäljistä. On todellakin siistiä ja ryhdikästä.

      Mukavaa loppuviikkoa sinulle Anneli!

      Poista
  14. Sie ootkin ollu aikanaan liikkeellä taimiasioissa! Tuo kelloköynnöskin on kaunis sitten kukkiessaan. Miulla vielä siementen ostokin on vaiheeessa osin. Viikko sitten ei vielä tuonne Kiteelle maatalouskauppaan ollu tullukkaan siemenet. Posti tuopi siementilauksen varmaan lähiaikoina. Siistit on siulla hyllyt, joulunalla miulla ol tuo operaatio. Nyt tien järjestystä ja poistamista noissa käsityötarvikkeissa. Yhtään uusia en hanki, ennenkuin oon entiset suanu käytettyy, on päätös! Mukavoo loppuviikkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä vielä mitään hoppua noiden siementen kanssa ole. Minä taidan aina olla liian aikaisessa. Ihmettelen kyllä, miksi kauppoihin tulee kovin myöhään siemenet ja muut tarvittavat. On monia kasveja, jotka suositellaan kylvettävän jo tammikuussa. Etsin turvenappeja ja kylvömultaa eräästä alan myymälästä ja eioota tarjosivat. Tavarat olivat kuulemma tulossa varastoon lähipäivinä.

      Kävin joulukuun alussa lankavarastot läpi ja päätin, ettei ainuttakaan kerää lisää. Päätös romuttui pari viikkoa sitten nähdessäni kaupassa kevään uusia sävyjä. Toivottavasti sinä osaat olla tiukempi.

      Mukavaa loppuviikkoa sinulle Ulla!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Isä oli nuorempana tiukka järjestyksen mies, joten tämä omena putosi puusta todella lähelle.
      Toistaiseksi tarjoan "palvelujani" lähipiirissä. Viikko sitten järjestin vanhempieni lipaston laatikoita ja tänään koko päivän veljenvaimon hyllyjä. Siinä ohessa tuli harrastettua sosiaalista kanssakäymistä.

      Poista
  16. Ihana järjestys! Minäkin tilasin kaikki siemenet kerralla, kylvöt on ensimmäisten osalta aloitettu. Upeaa, että noin terhakat kelloköynnökset ovat jo pinnalla kasvussa, onnea muidenkin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Minullakin pitäisi nyt olla tämän kevään ja kesän siemenet kasassa. Jos nyt jotain kivaa näkee, niin ehkä otan, mutta varsinaista tarvetta ei ole.
      Kelloköynnöksillä on ihmeellinen vauhti tänä vuonna. Tavallisesta niitä saa kutsumalla kutsua itämään ja kasvamaan. Viikonloppuna on pisimmät taimet laitettava isompaan pottiin.

      Poista
  17. waude, iskisipä nyt minuunkin siivousinto, kun katselen siistejä kaappejasi! kesäkodissa pidän edelleen hyllypapereja ja olen törmännyt samaan ongelmaan, perinteistä hyllypaperia ei niin vaan enää löydykkään joka kaupasta. onneksi kirppareilta niitäkin voi löytää viel.
    järjestelmällisyytesi on ihailtavaa, selkeistä luetteloistasi on helppo ja nopea tarkistaa kasvien nimet. itselläni kuluu välillä pitkääkin ennen kuin selvitän jonkin istuttamani kasvin latinankielisen nimen postaukseen irrallisista, usein puutarhavajan hyllyllä sikinsokin olevista nimilapuista!
    terhakkaasti ovat siemenkylvösi lähteneet kasvuun. itse jätän kylvöt myöhemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kuvien katselu saa jonkun siivousajatuksen mielessäsi liikahtamaan. Löysin hyllypaperia Clas Ohlssonilta. Muissa marketti- ja kauppaketjuissa ei ollut. Ilmeisesti ihmiset eivät hyllypaperia enää kysy eivätkä osta. Näin minulle eräässä suuressa kauppaketjussa sanottiin.

      Listojen tekemisessä on se hyvä puoli, että nimet painuvat samalla mieleen. Niistä voi myös myöhemmin tarkastaa jonkun kasvin nimen.

      Kylvöillä ei vielä ole kiirettä. Vasta maaliskuussa alkaa varsinainen kylvörumba.

      Poista
  18. Onpa melkoinen valikoima siemeniä kylvettäviksi. Kelloköynnöksetkin jo hyvällä alulla. Järjestyksessä olevia kaappeja on ilo katsella ja mikä parasta niistä löytää aina helposti etsimänsä.
    Itsekin tykkään pitää tavarat ja kaapit, sekä koko kodin järjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia siemeniä ei kylvä välttämättä tänä vuonna ollenkaan. Osan kylvän esikasvatukseen ja osa pääsee suorakylvönä maahan.

      Sinulla on puutarhakin niin hyvässä järjestyksessä, että on helppo uskoa niin olevan myös talon sisäpuolella.

      Poista
  19. Komea siemenkasa! Siellä on aarteita joka lähtöön. Minua houkuttaisi jo aloitella kylvöpuuhia. Ehkä kylvän loput viime keväänä itämättä jääneistä siemenistä, niin pääsee niistä eroon. Kaappeja on käyty läpi täälläkin; yhden mapillisen verran sain viskattua papereita pois ja isäntäkin kävi pari työpöydän laatikkoa läpi. Eihän se vielä paljoa tee, mutta tyhjää parempi. Keittiön kaappeja tulee järjesteltyä vähän väliä, kun pienet apulaiset käyvät tekemässä muutoksia... Aurinkoisia päiviä kelloköynnöksille ja muille pian ilmestyville taimille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon noista siemenistä on suorakylvettäviä ja kesäkukkia. Aina tulee rohmuttua liikaakin, mutta hyvin kaikki siemenet on aina tullut käytettyä.

      Pikkulapsiperheessä järjestelemistä on enemmän ja useammin, kun ne pienet apulaiset todellakin saavat aikaan muutoksia. Pelkästään kausivaatteiden ja -tarvikkeiden vuoksi kaappeja oli järjestettävä useamman kerran vuodessa. Se on ohimenevää ja tietyllä haikeudella niitä vuosia tulee muisteltua.

      Aurinkoa on nyt korvaamassa kasvilamppu. Mutta ehdottomasti toivon sinullekin aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  20. Voi, miten mahtava määrä siemeniä ja miten hyvässä järjestyksessä kaappisi ovatkaan! Hyllypaperi puolustaa kyllä paikkaansa. On harmi, että sitä ei oikein enää tahdo saada mistään. Mukavia kylvöpuuhia ja viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemeniä on taas tullut rohmuttua riittämiin. Ensimmäiset kelloköynnökset taidan tulevana viikonloppuna koulia.
      Pitkällisen salapoliisitoiminnan tuloksena löysin hyllypaperia Clas Ohlssonilta. Ostin muutaman ylimääräisen rullan, jotta on seuraavaankin tarpeeseen.

      Sinulle myös mukavaa alkavaa viikonloppua!

      Poista
  21. Hengästyttävä määrä siemenpusseja... järjestelmällisyytesi taitaa näkyä myös kasvatussuunnitelmissa ja listauksessa :)
    Runebergin tortut on yleensä hyviä, joskus maistuu pahasti karvasmanteliöljy. Nykyään uskallan jo syödä tottuja, mut pitkään luulin niiden olevan täynnä rusinoita, kun kerran sellaisen olen saanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokullan mielestä saatan olla jopa liian järjestelmällinen. Hän väittää, että järjestelen hänen vaatekaappinsa kerran viikossa, mikä ei kyllä pidä paikkaansa. Vaatteita narulta viikatessani vien ne saman tien kaappeihin ja siinä samalla saatan oikoa jotain pinoa.

      Olemme nyt maistelleet neljän eri valmistajan Runebergejä ja ero on aika suuri. Karvasmanteliöljyä ei ole ollut niistä missään, mutta onneksi kosteutta sopivasti kaikissa. Rusinoita Runebergeissä ei ole minulle koskaan tullut vastaan. Minusta rusinat eivät torttuihin kuulu, mutta makuja on niin monenlaisia ja kaikki siis mahdollista. Jännä, miten rusinat jakavat ihmisiä. Toiset eivät missään nimessä syö maksalaatikkoa rusinoilla ja toisille rusinat maksalaatikossa on ihan pakollista.

      Poista
  22. Hyllypaperia löytyy minunkin kaapeistani, vaan taitaapi olla katoava tavara, mahtaako nuoremmat edes tunnistaa koko sanaa? Kelloköynnöksesi ovat lähteneet hienosti kasvuun, omistani ei vielä pilkota mitään, mutta ei vielä hätää, vain puutarhuri itse on malttamaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, nuoremmat eivät tiedä. Juuri tänään kolmikymppinen nainen kysyi minulta, mitä hyllypaperi on ja mihin sitä tarvitaan - ihan tosissaan vielä. Ilmankin pärjää, mutta pitkällä tähtäyksellä pääsee vähemmällä suojaamalla hyllyt ennakkoon. Välttyy hinkkaamiselta.
      Hämmästyin kelloköynnösten nopeaa itämistä. Viime vuonna sai odottaa ja odottaa. Mutta kuten sanoit, taisi puutarhuri silloin(kin) olla malttamaton.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!