Sivut

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Äänikirjakokemus


Ajat sitten latasin kännykkääni Ellibs -äänikirjasovelluksen. Se on ilmainen sovellus, jonka avulla voi kuunnella yleisten kirjastojen äänikirjoja tai ostaa niitä Ellibs-kirjakaupasta. Tarvitset kirjastokorttisi numeron ja kirjastosta hankitun pin-koodin.

En ole kokeillut muita äänikirjasovelluksia, joten vertailutiedot minulta puuttuvat. Ellibs on minusta aika jäykkä, mutta yksinkertaisuudessaan helppo käyttää.


Koska minulla on tunnukset vain oman kunnan kirjastoon, lähdin etsimään sopivaa luettavaa sieltä. Valikoimassa ei ollut kehumista ja valitsin ensimmäisen kelvollisen mahdollisuuden eli Camilla Läckbergin Kultahäkin. Vaihtoehtoina oli 7 tai 14 vrk:n laina-aika ja valitsin pidemmän, jotta varmasti ehtisin paksun kirjan kuunnella.


Kuuntelin kirjaa ruokaa valmistaessani, silittäessäni, kutoessani ja illalla sängyssä ennen valojen sammuttamista. Paras kokemus oli minusta kuunteleminen kutomisen yhteydessä. Sukka edistyi huomaamatta ja tarina tempasi mukaansa. Sen sijaan sängyssä kävi niin, että heräsin jossain vaiheessa todeten nukkuneeni runsaan puoli tuntia kuulematta tarinasta yhtään mitään. Oli siis palattava kirjassa taaksepäin ja aloitettava uudelleen. Väsytti entistä enemmän, joten päätin palata sänkylukemisessa perinteiseen kirjaan.


Ensimmäinen äänikirjakokemus oli ihan mukava ja siitä innostuneena hankin myös Helmetin (pääkaupunkiseudun kirjastot) verkkotunnuksen. Ensimmäisen kirjastokorttini olen lapsena saanut Espoon kirjastosta, joten Helmet on minulle tuttu. Verkkotunnuksia minulla ei kuitenkaan ole sinne ollut. Helmetin valikoima on oman kunnan kirjaston tarjontaa huomattavasti laajempi. Valitettavasti vain suurin osa kirjoista oli jo lainassa. Toisaalta yksittäistä kirjaa on useampi kappale, joten kannattaa laittaa itsensä varausjonoon.

Pihatöissä tuskin tulen äänikirjoja kuuntelemaan, sillä haluan tarkkailla ympäröivän puutarhan ja luonnon ilmiöitä ja siinä tarvitsen myös kuuloani. Sen sijaan iltaisin tv:n äärellä kutominen saa todennäköisesti uuden ulottuvuuden äänikirjojen muodossa, sillä television uusintoja ei jaksa kerta toisensa jälkeen katsoa.



Mitäkö tykkäsin Läckbergin Kultahäkistä? Tarina tempaisi mukaansa siten, että pakkohan se oli ratkaisun selviämiseksi loppuun kuunnella. Runsaat seksikohtaukset tympivät ja muutenkin kirjasta tuli mieleen aikoinaan kioskeissa myytävänä olleet viihdelehdet, kuten Kulta- ja Linnasarja. 

 

38 kommenttia:

  1. Minulla myös sama äänikirja-kirjasto käytössä! Kuuntelen kirjoja virkatessani. Minulla sama kokemus kirjan kuuntelusta illalla sängyssä! Ei äänikirjojen kokoelma kovin kattava ole, mutta joitain hyviä kirjoja olen sieltä bongannut, kuten kirjat Aino Sibeliuksesta ja Sylvi Kekkosesta. Minä usein laitan jo jotkun kirjan varaukseen, vaikka edellinen on vielä kesken. Joskus toinen kirja vapautuukin liian aikaisin ja joudun kiirehtimään ensimmäisen kirjan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mukava käsitöitä tehdessä kuunnella kirjaa. Kumpikin sujuu ongelmitta.
      Laitoin Sylvi Kekkosesta kertovan kirjan varaukseen ja sen pitäisi tulla minulle huomenna. Meidän kirjaston äänikirjavalikoima on todella suppea. Sen sijaan Helmetillä oli melko laajasti äänikirjoja tarjolla. Aionkin seuraavaksi laittaa siellä jonkun kirjan varaukseen, jotta pääsen jatkamaan äänikirjakokeilua luettuani Sylvi-kirjan.

      Poista
    2. Olen itsekin pääkaupunkiseudulla käyttänyt Helmetiä. Nyt en kai voi sitä käyttää, kun mulla ei ole enää Espoon kirjaston korttia? En ainakaan usko, että sellainen enää on.

      Poista
    3. Oma kotikuntani ei kuulu Helmetin piiriin, enkä ole Espoossa asunut vuosikausiin. Siitä huolimatta sain uusittua vanhaksi menneen Espoon kirjastokorttini ja verkkotunnukset. En tiedä, kuinka tarkkaan kirjastokortin myöntämisessä huomioidaan asuinpaikka. Tiedän ainakin yhden henkilön, jolla on useamman kunnan kirjastokortti, vaikka hän ei ole ikinä niissä kunnissa asunut, opiskellut tai tehnyt työtä. Kannattaa siis ottaa selvää, olisiko Helmetin kortin saaminen mahdollista.

      Poista
    4. Täytyy tutkia, löytyisikö minulta vielä tuo kortti ja ottaa selvää Helmetin käytöstä.

      Poista
    5. Saamieni tietojen mukaan kirjastokortin saaminen ei edellytä asumista ko. kunnassa. Poikkeuksena jotkut erikoiskirjastot, joita kuntien kirjastot eivät ole.

      Poista
  2. Hienot huurrekuvat! Kivoja tuollaiset äänikirjat! Leppoisaa maaliskuuta sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja! Tekniikan kehittyminen avaa uudenlaisia väyliä tavallisiinkin asioihin. Aina kannattaa kokeilla, josko joku juttu tuntuisi itsestä kivalta.
      Aurinkoisia maaliskuun päiviä sinulle!

      Poista
  3. Olen täysin samaa mieltä, kutimen ja äänikirjan yhdistelmä on lyömätön. Etenkin kun ottaa huomioon, miten harvoin tv:stä tulee jotain, jota todella haluaa nähdä - juuri tässä ystävän kanssa päiviteltiin roskaohjelmien määrää ja uusia vain tulee. Niitä on ihan hirveästi, kuka niitä katsoo!
    Sängyssä kuuntelussa myös sama kokemus, siitä ei tule mitään :-D Enkä halua ulkona minäkään kuunnella kirjaa - en ole yrittänytkään, mutta olen siinäkin samoilla linjoilla. Ympärillä tapahtuu koko ajan luonnon tapahtumia, etenkin lintuja tulee seurattua. Myös puutarhakissat kommunikoivat kanssani. Ei siitä halua olla irrallaan, sillä kirja kuitenkin vaatii keskittymistä siihen.
    Autolla ajaessani kokeilin kerran ja ajoin ylinopeutta kameraan. En tajunnut edes varmaan olevani ratissa, kun oli niin jännä kohta. Niinpä totesin sen olevan liian vaarallista ja kallista touhua :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkusta tulee toivottoman vähän hyvää katsottavaa. Teeman ja Femin yhdistäminen vähensi entisestään mielenkiintoisia ohjelmia. Pihaelämän myötä telkku pysyy yhä enemmän kiinni.
      Olisipa tosi tylsää puuhata ulkona jotain ilman, että voisi kuulla kissojen kommentteja ja osallistua niiden touhuihin. Puutarhassa työskentely on hyvin kokonaisvaltaista ja kaikki aistit on kiva pitää käytössä. Lintujen äänistä nautin kovasti. En haluaisi menettää mustarastaiden luritusta, peipposen iloista laulua tai syksyllä kurkien ja joutsenien muuttoääniä.
      Onneksi ajoit sentään vain ylinopeutta kameraan, etkä ojaan tai jonkun ihmisen yli. Aika jännä opetus, miten pienestä huomio herpaantuu autolla ajaessa. Sille äänikirjalle tuli kuitenkin turhan paljon hintaa.

      Poista
  4. Samat kokemukset äänikirjan kuuntelusta! Se sopii erinomaisesti rutiininomaiseen neulomiseen ja virkkaamiseen, mutta muuhun en osaa sitä yhdistää. Illalla oikean paperikirjan lukeminen vaatii pitämään silmät auki, kunnes nukahtaa. Ja välillä voi nauttia ihan vaan hiljaisuudesta, sillä ääntä on nykymaailma täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, maailma on täynnä ääniä ja hiljaisuus on välillä suorastaan nautinnollista herkkua. Olen harvoin kokonaan yksin kotona ja silloin en avaa televisiota enkä radiota tai muitakaan laitteita. Tuntuu juhlalliselta, kun ainoa äänet ovat kellon raksutus ja pakastimen hurina.

      Poista
  5. Hih. Minä katson telkkua neuloessani tai virkatessani. Sillai, toisella silmällä. =D
    En halua laittaa korviini mitään nappeja koska silloin ei kuule muuta maailmaa...

    Ja kirja: sen minä haluan lukea ihan itse ja muodostaa siitä oman mielenmaailmani. ♥ ♥ ♥ ♥


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Una, tärkeitä huomioita. Tykkään kirjoista sellaisinaan, enkä niistä aio äänikirjojen myötä luopua. Laajennan kokemuksiani yhdistämällä käsityöt ja äänikirjan.

      Poista
  6. Onpa kiva kuulla, että olet aloittanut äänikirjakokeilut. Minullakin on Ellibs käytössä. Jos haluaa hyviä kirjavaihtoehtoja, ne pitää varata, ainakin meillä. Luin Kultahäkin, olin aika hämmentynyt, niin hurja tarina tämä oli. Kyllä Läckberg osaa kirjoittaa, mutta dekkarin sisältö ei ollut ihan minun mieleeni. Tälle tulee jatkoa tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin saman eli toistaiseksi vielä kohtalaisen vähäisen äänikirjavalikoiman vuoksi ne ovat aina lainassa. Onneksi jonotusajat näyttävät olevan painettua kirjaa lyhyemmät. Huomenna aloitan Venhon Ensimmäinen nainen -kirjan kuuntelemisen, kun sain sen vihdoin jonottamalla kuunneltavakseni.
      Kultahäkki ei ollut minunkaan mieleeni. Hämmennys on aika hyvä termi siitä tunnelmasta, joka kirjasta jäi. Kaipa se jatkokin tulee luettua/kuunneltua, jotta voi ihan itse tehdä omat päätelmänsä.

      Poista
  7. Olen myös vastikään tutustunut äänikirjojen maailmaan. Tyttärelläni on Bookbeat niminen sovellus ja osti minulle siihen oikeuden perheenjäsenenä. Ole jäänyt koukkuun ja kuuntelen arkareita ja käsitöitä tehdessä ja myöskin illalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiennytkään, että kaupallisiin sovelluksiin on mahdollisuus hankkia perheoikeuksia. Täytyypä tutustua aiheeseen tarkemmin. Kiitos hyvästä vinkistä!
      Käsitöitä tehdessä kuunteleminen on minusta mukavinta. Kaikkia variaatioita en ole vielä edes kokeillut.

      Poista
  8. Mä olen kuunnellut ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen äänikirjani CD-muodossa n.10 vuotta sitten. Voi olla vähän enemmänkin aikaa. Kirja oli Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili ja tykkäsin kyllä kovasti. Pitäisikin taas ottaa asiaksi.

    Tykkään Läckbergin kirjoista ja Kultahäkkihän kuulostaa oivalliselta.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokulta kuuntelee parhaillaan yli 10 vuotta vanhoja cd-kirjoja. Sujuu siinä kuin nämä uudemmatkin äänikirjat, mutta kuuntelulaite on vain kookkaampi cd:n vuoksi.
      Olen lukenut kaikki aiemmat Läckbergit. Tämä Kultahäkki oli hiukan erilainen. Kuuntele/lue ihmeessä. Oma kokemus on se paras kokemus.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Piti oikein käydä tarkistamassa, minkä kirjan olen Läckbergiltä lukenut.Se oli Majakanvartija. Muistini mukaan ihan hyvä kirja.
    Äänikirjakokemukset rajoittuu kahteen. ekalla kerralla kuuntelin kotona ja tein jotain (ehkä neuloin) samalla. En jaksanut keskittyä kuunteluun, vaan ajatus lähti kulkemaan ihan omia reittejään, jolloin juoni meni ihan ohi.
    Toisella kerralla kuuntelin lenkkeillessä korvanapeista. Oli ihan ok kirja, mut en meinannu kuulla kunnolla ulkona. Lisäksi olin onnistunu laittamaan shufflen päälle.... ihmettelin pitkän aikaa, miten se juoni poukkoilee sinne sun tänne ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Läckbergilta Majakanvartijan ja kaikki muutkin aiemmat kirjat. Tämä Kultahäkki on vähän erilainen, mutta kyllä se kannattaa lukea. Kuten tuossa aiemmalle kommentoijalle totesin, oma kokemus on paras kokemus.
      Hetken minultakin vaati totutella kuuntelemiseen ja keskittyä siihen. Hyvä tarina tekee sen kyllä ihan itsestään. Lenkkeillessä voi olla, että nappien/kuulokkeiden kannattaa olla hyvin istuvat. Aika hauska juttu tuo sinun shuffle-tempauksesi. Hetken tuntui varmasti kummalliselta tarinalta.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Minä tykkään toisinaan kuunnella äänikirjaa sängyssä silmät kiinni ennen nukahtamista. Ellibsissä vaan käy niin, että sitten saa kelailla kirjaa kun on nukahtanut siihen. Kaupallisissa sovelluksissa saa laitettua ajastimen, että kirja lopettaa esimerkiksi vartin kuluttua. Silloin ei tarvitse niin kelailla vaan usein on jopa vielä hereillä ja voi kiskoa napit pois korvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellibs on tosiaan melko yksinkertainen sovellus. Oikean kohdan löytäminen sujui helposti, kun hain sen kappalenumerovalikosta. Totesin, että lukijan tasainen ääni toimi tehokkaana nukuttajana. Kerran kännykkäkin tipahti pöydältä, kun unissani käännyin ja kuulokkeiden johto kiskoi kännyn perässä. Niinpä luovuin ainakin toistaiseksi sänkykuuntelusta. Kesällä se voisi toimia hyvin vaikkapa pihakeinussa.

      Poista
  11. Minäkin varasin neuleen kun aloin kuunnella ensimmäistä kirjaa, vieläkin on neule kesken :) Aamulehti tarjoaa yhden kirjan /kk. Toista kirjaa en ehtinyt kuunnelle, se oli Tarhapäivä. Ehkä ei ollut mulle sopiva. Nyt ois menossa Salattu nainen, Anna Ekberg. Toivottavasti saan sen kuunneltua.
    Entisessä kodissa oli cd-soitin, niin siellä kuuntelin Sinuhe egyptiläisen cd;ltä. nyt ei ole tullut cd-soitinta vielä vastaan, olisi kyllä hyvä olla sekin, jotta voisi kuunnella musiikkia.
    Nyt on tullut luettua kirjoja, niin paljon, ettei ole ehtinyt kuuntelemaan :D
    Hyvä tietää tuosta Ellibsistä, en ole ennen kuullut siitä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cd-soittimeni hajosi ja aion hankkia uuden, jotta voin kuunnella levyjäni. Kyllä niitä vielä kaupoista löytää, eivätkä ole kovin kalliitakaan.
      Kiva, että jaksat lukea perinteisiä kirjojakin. Niillä on paikkansa äänikirjojen lisääntyvästä suosiosta huolimatta.
      Ellibs on ilmainen sovellus, jonka voi ladata vaikka kännykkäänsä. Kannattaa tutustua.

      Poista
  12. En ole vielä tutustunut ollenkaan tähän maailmaan. Kiitos sinulle kun kerroit omista kokemuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissukseen kaikki uutuudet hiipivät elämäämme. Niistä voi jokainen ottaa itselleen sopivan palan. Ajattelen, ettei ennen tiedä, tykkääkö, ellei kokeile.

      Poista
  13. Minulla vielä ensimmäiseni odottaa, latasin paalupaikalle Kimi Räikkösen elämäkerran.

    Läckbergini lukeneena hieman hämmästyin Kultahäkin tarinaa. Tai hyvähän se oli juonellisesti, piti otteessaan. Ne kioskikirjapätkät olivat kyllä enemmän kuin irrallisia ja turhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimi Räikkösen elämänkerta oli ihan mielenkiintoinen. Luin sen vuosi sitten.
      Kultahäkki oli aika erilainen, kuin muut Läckbergit. Juoni kyllä piti otteessaan ja loppuun kirja piti kuunnella.

      Poista
  14. En vielä oo äänikirjoihin tutustunu. Radiota muuten kuuntelen paljon. Paljon männöö ohi, mitä sieltä tulloo. Pitempiin juhlapyhiin aina kirjan varustan luettavaks. Vuatii varmaan keskittymistä, jotta kuuntelusta ja samanaikasesta muusta tekemisestä selviisin kunnialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Radion paras puoli on, että sitä kuunnellessa kädet ovat vapaana. Ruokaa laittaessani ja leipoessani kuuntelen usein radiota. Äänikirjojen kuuntelu vaatii kyllä keskittymistä ja siksi kuuntelun ohessa ei ihan mitä tahansa voi tehdä. Käsitöitä tehdessäni katson usein televisiota, joten äänikirjat toimivat hyvin television korvaavana.

      Poista
  15. Minulla on Storytel käytössä. Työmatkakävelyissä on usein kirja luureissa tai jokin podcast esim spotifysta. Myös yksin tehtävissä kävelenkeissä on joskus kirja motivaattorina. Myös tietyt kotityöt sujuvat kivuttomammin kun on muutakin tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikkosiivouksen lomassa en ole vielä äänikirjaa kokeillut. Ja ikkunanpesukin voisi sujua rattoisammin kirjaa kuunnellessa. En yhtään tykkää ikkunoiden pesusta, mutta pian se on taas ajankohtaista.

      Poista
  16. äänikirjoista minulla ei ole ainakaan vielä omakohtaista kokemusta, isännän täti on kuunnellut niitä vuosikymmenet heikon näkökykynsä vuoksi. kuuntelen paljon radiota tehdessäni käsitöitä. pitäis varmaan kokeilla myös äänikirjoja.
    ruusuista naistenpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huononäköinen isäni sai käyttöönsä Celia-kirjaston, mutta hän ei ole oppinut käyttämään laitetta, eikä myöskään innostunut tilaamaan kuunneltavaa.
      Myös sinulle kukkaisaa naistenpäivää!

      Poista
  17. Äänikirjoja en ole vielä kuunnellut. Nykyään kuuntelen melkein päivittäin tv:tä. Tähän on tultu kun mieheni kuulo on huonontunut ja hän katselee jotain suomenkielistä asiaohjelmaa. Siinä omien töitteni lomassa käy tämä tällainen kuuntelu ihan hyvin.
    Toisaaltaan äänikirjojen kuuntelu voisi olla myös ihan hyvä kokeilu, siinä samassa voisi tehdä jotain muuta, uskon kuitenkin, että ainakaan illalla sängyssä se ei käy. Tai....eihän sitä kokeilematta tiedä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on näköjään samanlainen tilanne, kuin äidilläni. Isä ei kuule kunnolla edes kuulolaitteen avulla ja siksi televisio huutaa. Äänikirjoissa on se hyvä puoli, että kuunneltavan voi paremmin valita. Kannattaa kokeilla. Siten saa tietää, onko itselle toimiva tapa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!