Sivut

torstai 19. maaliskuuta 2020

Pientä pihahommaa näin aluksi

Krookukset rinteessä ja mitä lie muuta roskaa

Puutarha vetää jo kummasti puoleensa, vaikka siellä ei vielä kovin paljon tekemistä olekaan. Viikonloppuna ja sen jälkeenkin on ollut yöpakkasta jopa -7 astetta, joten aamupäivällä ei kannattanut heti ulos rynnätä. Lämpötila on noussut päivällä reilusti plussalle, varsinkin sateisina päivinä.


Pakkanen on myllännyt multaa ja nostanut pikkusipuleita ylös. Pehmeämmissä kohdissa olen painanut varovasti sipulin syvemmälle maahan, mutta kohmeisessa mullassa olen antanut niiden olla.


Syksyllä jäi havujen leikkaaminen, joten nyt tartuin siihen hommaan. Kahden ämmän (M:n) eli maalis- ja marraskuun välissä on hyvä muistisääntö havujen leikkaamiselle. Kovin kummoista leikkaamista havuni eivät tarvitse. Lähinnä tasasin runko- ja pallotuijat sekä muutamia yksittäisiä tuijia. Metsäpuutarhaa reunustamassa olevista metsäkuusista typistin oksia. Latvaan ei saa koskea ennen kuin havupuu/-aita on saavuttanut halutun korkeuden. Tien reunassa kasvava tuija-aita odottaa vielä leikkausta. Tänä keväänä se on siinä mielessä helpompaa, kun alimmat oksat ole kiinni tiukassa hangessa.

Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko postasi hiljan upeasta havuvalikoimastaan. Sieltä saatat löytää hyviä vinkkejä omaan käyttöösi. Käy kurkkaamassa. 

Crocus species Fuscotinctus
  
Levitin nurmikolle talven aikana kertyneet puuntuhkat. Vesisateet auttavat tuhkaa imeytymään nurmikkoon. Samoin levitin istutusalueille kevätlannoitteen. Sen imeytymistä olisi voinut parantaa kaivamalla lannoiterakeet multaan, mutta siihen olisi mennyt ikuisuus. Luotan siihen, että rakeista on hyötyä kasvien tyvellä, josta vesisateet ja kosteus auttavat ravinteita imeytymään.

Dicentra - Pikkusydän aronioiden kupeessa
  
Tiistaina kiertelin pihalla katselemassa ja kuvaamassa. Parissa päivässä ei suuren suuria muutoksia ollut tullut. Lumisen talven puuttumisen vuoksi puutarha on näyttänyt kuukausitolkulla samanlaiselta. Tuntuu oudolta odottaa kevään edistymistä, kun sitä ei voi mitata lumen sulamisena ja pälvipaikkojen lisääntymisenä. Välillä unohtuu, että yleensä näin maaliskuun puolivälissä lunta on paikoin runsaasti ja viherryksen määrä on vielä jonkin aikaa melko vähäistä. Pitää oikein muistuttaa itseään, että hiljaa hyvää tulee ja kaikki ajallaan. Ei kiirettä.

Tuuli tuiversi +2 asteessa niin kylmästi, että sormet jähmettyivät kameran ympärille ja varpaat saappaisiin. Päätin odottaa päiviä lämpimämpiä ja pakenin sisälle sulattamaan näppejäni.


Ystävän tuoma kiinanruusu on avannut ensimmäiset kukkansa. Pieni viherkasvi oli saadessani tupaten täynnä nuppuja. Osa niistä on pudonnut avautumatta. Odotan loppujen nuppujen kohtaloa ja niiden pudottua tai avauduttua siirrän kiinanruusun kaupan muovipurkista kunnon multaan ja ruukkuun.

Galanthus elwesii - Yhden käden kuvaus tuotti tärähtäneen otoksen.

Vihreämpiä ja koronattomia aikoja odottaessa pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.
 

34 kommenttia:

  1. Hyvä muistutus havujen leikkaamisesta ja lannoituksesta! Pitääpä tehdä ainakin ne, kun pihalla ei voi vielä kummoista puuhata. Voihan itsekin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähitellen mahdollisuudet puutarhahommiin lisääntyvät. Tavallaan on mukava lyhentää listaa tällä tavoin hissukseen.

      Poista
  2. Lannoitusta voisi pihalle antaa, mutta havujen leikkausta mulla ei ole. Meillä on ollut joka päivä hurjan kylmää ja kovaa tuulta. Tänään näyttää tuulettomalta ja täytyy saada itsensä pihalle. Pitäisi hakea kukkakaupasta ensiapua kevätkukkien muodossa, kun pihalla on turha odottaa vielä mitään kukkivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on aurinkoista, joskaan ei kovin lämmin. Kaupan kevätkukilla on mukava koristaa vaikkapa terassia. Myöhemmin niidenkin sipulit voi piilottaa oman maan multaan.

      Poista
  3. Oi, kuinka siellä on jo kevät edistynyt. Meillä krookuksen piippoja nousee maasta, mutta kukkia saa vielä odotella.
    Nyt kyllä aurinko paistaa niin kauniisti, että voi olla pian alkaa tapahtumaan enemmänkin. Itsekin muistuttelen mielessäni, että nyt on vasta maaliskuu ja voisi olla kinokset lunta.
    Mutta on ihanan toiveikasta, että juuri tänä vuonna kevät on näin edellä. Ehkä me ihmiset tarvitaan orastavia piippoja nyt enemmän kuin koskaan.
    Terveyttä ja tsemppiä sinnekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko saa ihmeitä aikaan. Nupulla olleet krookukseni ovat alkaneet avautumaan ja unikon alkuja nousee tiiviiseen tahtiin. Kyllä kevät on nyt aikaisessa, vaikka mielessä takatalvi poukkoileekin.
      Aurinkoiset säät ovat tulleet kuin tilauksesta. Ihmiset reippailevat ulkona tavallista enemmän, eivätkä kuitenkaan kulje laumoissa. Ohjeistus on nähtävästi painunut mieleen.

      Poista
  4. Itsekin puuhastelin tänään pihalla. Leikkelin talventörröttäjiä ja siistin vähän kukkapenkkejä. Jätin kuitenkin vielä kasvien varsia piipoille suojaksi, jos ne vähän varjelisivat jäniksiltä. Jos ehdin, käyn jossain välissä laittamassa uutta multaa pinnalle nousseiden kukkasipulien päälle. Lannoitetta ja kalkkia voisi myös levitellä kukkapenkkeihin. Ihana kiinanruusu sinulla. Toivottavasti mahdollisimman moni nuppu aukeaisi. Mukavaa kevään alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisia piippoja kannattaa suojata. Jänis oli käynyt taas meillä vierailulla ja napsinut nousevia tulppaaneja. Oli pakko virittää verkkoja joidenkin tulppujen ympärille. Kaikkialle ei verkkoja riittänyt.
      Eikö olekin hieno kiinanruusu. Toivon saavani siitä pitkäaikaisen huonekasvin.

      Poista
  5. Meillä on tänäänkin sekä satanut että paistanut. Useampi sadekuuro on saapunut yllättäen ja kastellut maan. Joudun siis vielä malttamaan mieleni ja odottelemaan litimärän maan tallailua puutarhassa. Sinulla näyttää siinä suhteessa paljon paremmalta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa näyttää olevan kaikkialla litimärkää. Kävimme tekemässä kierroksen metsäpolulla ja sielläkin sai väistellä märkiä kohtia.
      Meidän tontti on valtaosin hiekkaista hyvinkin syvälle, joten vesi ei helposti jää täällä killumaan.

      Poista
  6. Nyt alkaa olla korkea aika laittaa varjostuskankaat havuille joiden ei toivo ruskistuvan kevätauringossa. Meillä semmoinen on talon nurkan irlanninkataja, muuten on ihan hyvässä jemmassa itäseinustalla, mutta keskipäivällä saa etelän suunnan sädetystä ja ruskistuu. Nyt on huppu niskassa ja koirapojilla kova homma merkata pihaan ilmestynyt tötterö...

    Bongasin ekat tulppaanin piipat! Myyriä ei siis olekaan ollut niin paljoa kuin pelkäsin, mitenkäs teillä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan tavallisesti meilläkin havut ja muut ikivihreät ovat olleet huputettuina. Nyt maa on sulaa, joten ikivihreiden juuret ovat tasapainossa maanpäällisten osien kanssa. En siis huputa kasveja nyt ollenkaan.
      En ole nähnyt mitään merkkejä myyristä. Sen sijaan jänikset kävivät taas vierailulla napsimassa tulppaaneja. Murr..

      Poista
  7. Voi, miten keväistä siellä jo on! Ihanat krookukset nupullaan! Minäkin aion viikonloppuna leikata tuijia. Terveyttä ja kaikkea hyvää viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin tuijien leikkaaminen onnistuu hyvin, kun niiden ympärillä ei ole lunta. Ei taida sinullakaan paljon lunta puutarhassa enää olla, mitä postauksistasi olen katsonut.

      Poista
  8. Routa nostelee pikkusipuleita kiivaasti mullan pintaan ja jäisen kohmea maa estää paikoin niiden takaisin saamisen syvemmälle. Ajattelinkin heitellä multakasasta lisämultaa koko penkin katteeksi, jospa suojaisi vielä näiltä maaliskuun kylmiltä muitakin kasveja. Ihania krokuksia jo siellä pilkistelee. Täällä myös nurmikko sai puuntuhkat pinnalleen, mutta kevätlannoitetta en vielä olekaan hoksannut levittää. Hyviä vointeja sinnepäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katemullan levittäminen on hyvä keino muutenkin kaunistaa keväisiä penkkejä. Minulla multa on jo sen verran vähissä, etten nyt voi sitä kaikkialle laittaa. Pitää odottaa huhtikuuta, jolloin suursäkkien toimitukset taas alkavat.
      Nyt on hyvä aika levittää myös kevätlannoite. Kosteus auttaa sitä imeytymään.

      Poista
  9. Ovatpa sinulla krookukset aikaisessa ja pääset nauttimaan ihan kohta niiden kukinnasta.
    Minäkin olin tänään lenkin jälkeen jo hieman haravoimassa ja siistimässä takapihaa ja täytyy sanoa, että tuntui jo oikein keväiseltä.
    Kiitos linkityksestä havupostaussarjaani. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään eilen vielä nupulla olleet krookukset alkoivat avautumaan. Osa on hyvin aurinkoisessa paikassa, joten ehtivät ensimmäisinä kukkaan.
      Aurinkoinen sää houkuttelee ulos. Mikäs sen mukavampaa, kuin tarttua haravaan.

      Poista
  10. Pikkusipuleita on noussut nyt oikein urakalla esiin mullan alta. Tuhkaa on levitelty täälläkin, sitä kun tulee melkein ämpärillinen viikossa. Siinä kohtaa iso puutarha on hyvä juttu, kaikelle tuhkalle on käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isossa pihassa on paljon hyviä puolia. Sinne saa huoletta upotettua niin tuhkat kuin oksahakkeetkin. Leudon talven vuoksi meillä oli tänä vuonna poikkeuksellisen vähän tuhkaa.

      Poista
  11. Meillä oli tänää oikee mukava, aurinkoone ja suht tuuleton päivä. Ensimmäästä kertaa tänä keväänä, olis teheny miäli ruveta pilippuamahan perennoja, mutta maltoon viälä miäleni. Pakkaasia ku o taas tulos. Jospa ens viikolla jo vois jotaki teherä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei vielä kannata kiirehtiä niiden perennojen pilppuamisen kanssa, kun nuo jänikset tuntuvat kovin ahkerasti vierailevan puutarhassa. Luulisi luonnostakin löytyvän niille ruokaa, mutta ehkä on helpompi popsia valmiiksi tarjolle laitettuja piippoja.
      Yöpakkasia on luvassa moneksi yöksi eteenpäin. Vielä tämä kevät keikuttaa.

      Poista
  12. Kevät on jo siellä pitkällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tavallisesti tähän aikaan on vielä lunta ja jäätä. Nyt koko piha on silkkaa pälvipaikkaa.

      Poista
  13. Kivan- ja erikoisenvärinen kiinanruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään uudesta kiinanruusustani. Toivottavasti saan sen kasvamaan ja viihtymään.

      Poista
  14. Ensi viikolle on luvassa hienoa keliä ja kuin tilauksesta sillä itselläni alkoi viikon loma. Ihanaa olla kotona💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet onnistunut saamaan erinomaisen sään lomaviikollesi. Piha varmasti houkuttelee puoleensa.

      Poista
  15. Koska töissä on suorastaan pakko käydä, olen sitten omassa "karanteenissani" sohvan nurkassa muun ajan ;) Pihalle ei kiinnosta ollenkaan mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaehtoinen karanteeni on ihan järkevää ja kannatettavaa. Liikkumista en sentään lopeta ja siihen hyvä paikka on juuri nyt oma piha.

      Poista
  16. Ihanan värinen kiinanruusu! Krookuksetkin siellä jo nuppuilevat. Meillä on maa edelleen roudassa eikä lähipäivinä ole varmasti sulamassa,jos ennusteisiin on luottamista. Kaunis, aurinkoinen päivä oli tänäänkin, mutta tuuli niin kylmästi, että jäähdytti tehokkaasti maanpintaa. Eipähän tarvitse olla huolissaan heräilevien kasvien takia. Pitääpä käydä vilkaisemassa, tarvitseeko omaa tuijaani leikata. Taitaakin olla ensimmäinen kerta kun siitä näkyy tähän aikaan vuodesta muuta kuin latvankärki. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisuudesta huolimatta mitään erityisen lämmintä ei viikonlopuksi ole luvassa. Ensi viikolla sen sijaan saattaa jo olla merkittäviä kevätlupauksia ilmassa.
      Lumessahan tuijilta ainakin "jalat" ovat tässä vaiheessa kevättä. Siksi aitatuijieni alaosa harottaa, kun se useimmiten jää keväällä leikkaamatta ja muulloin unohtuu.
      Aurinkoista ja leppooisaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  17. Upea kiinanruusu! Wau, toivottavasti on pitkäikäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin oikea kaunotar. Viimeiset nuput ovat nyt aukeamassa. Sen jälkeen kiinanruusu saa uuden ruukun uusine multineen.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!