Sivut

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Rusakkoruokaa


Rinteen krookukset ovat avautumassa. Viikonlopuksi on luvattu aurinkoista, jolloin nämä vielä hiukan supussa olevat kukat varmasti avautuvat kokonaan. Viileät, jopa pakkaselle menevät yöt pidentävät kukinnan kestoa.


Ellei käy niin, että rusakot käyvät napsimassa kauniit kukkaset. Viitteitä moisesta riesasta on, joten suojasin tämän ryhmän verkolla. Valitettavasti jokaista kasvustoa varten ei verkkoja riitä.


Hedelmäpuiden alle istutettuja sipulikukkia on käyty ahkerasti napostelemassa. Perjantaina huomasin helmililjojen lisäksi myös tulppujen joutuneen ristihuulien vatsaan. Pikkuisen ärsyynnyn, tai oikeastaan vähän enemmänkin. Lumettomuuden vuoksi luonnossa luulisi riittävän syötävää. Miksi siis pitää tulla minun rahalla ja vaivalla istuttamiani kasveja syömään. Taitavat maistua paljon paremmilta ja vieläpä mukavasti tarjolle asetettuina.


Sarin puutarhat -blogista luin vinkin, että kahvinporoilla saattaisi olla rusakkojen mielihaluja torjuva vaikutus. Eikä siis keitetyn kahvin jäännösporoilla, vaan ihan tuoreella kahvijauheella. Sattumoisin kaapissa on voimakkaasti maustettua suklaa-kanelikahvia, joka alkaa olla käyttöaikansa lopulla. Eipä paljon ota jos ei annakaan kokeilla kahvinpurukonstia. Kahteen paikkaan löytyi vielä puuvajasta verkko, muualle ei. Nyt vain kaikki toiveet kahvipuruille. Toivottavasti meidän alueen rusakot inhoavat kahvin tuoksua. Jos eivät, seuraavaksi voisin kokeilla teetä.

Cotoneaster - Tuhkapensas

Rusakko-ongelmia en jaksanut koko kaunista päivää murehtia, vaan jatkoin puutarhakierrosta. Huomasin tuhkapensaankin ottavan osaa aikaisen kevään esiinmarssiin. Lehdet ovat puskemassa ulos silmuista.

Clematis alpina - Alppikärhö

Alppikärhössä on jo pitkään ollut silmuja. Viime päivien auringonpaisteessa silmut ovat alkaneet kasvaa ja niitä on tullut paljon lisää. Muutamissa muissakin kärhöissä on jo selvät silmut. On sitten niitäkin kärhöjä, joissa ei ole minkäänlaista eloa. Jännitystä siis riittää pitkäksi aikaa. Viime kesänä istutin uusiakin kärhöjä, joiden kotiutuminen on totaalinen arvoitus.


Monen pettymykseen johtaneen kokeilun jälkeen olen saanut muutamia jouluruusuja viihtymään puutarhassani. Yhtä paikkaa lukuun ottamatta kaikki jouluruusuni kasvavat kohopenkeissä, joka estää liian veden kertymisen niiden tyvelle. Siitähän ne eivät kuulemma tykkää. Se yksi ei-kohopenkissä kasvava jouluruusukin on suunnitelmissa tänä keväänä siirtää parempaan paikkaan. Kunhan ovat avanneet ja kuihduttaneet nousussa olevat nuppunsa.

Nuppujaan pullistelevat jouluruusuni saavat minut onnelliseksi. Onnistumisen iloa parhaimmillaan. Mikä sinun puutarhassasi saa hymyn huulillesi?


35 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Tuli niin hyvä mieli katsellessani ja lukiessani postaustasi! Kevät <3 Tuo verkko on kyllä hyvä jänöjussisuoja. Meillä on lunta. Ja sitä on paljon. Tänä aamuna on reilut 10 astetta pakkasta, aurinko paistaa. Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaukseni tuotti sinullekin iloa. Aamuvarhaisen jälkeen meilläkin maisema on muuttunut valkeaksi. Lunta sataa edelleen ja vieläkin on hiukan pakkasasteita. Tuskin lumi pitkäksi ajaksi jää.
      Oikein valoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Kevättä, jee! Meilläkin eilen taas seurailin rusakon vaellusta ja pysähtelyä puutarhassani. Tuntui tyytyvän nurmikolta löytämiinsä kasvunalkuihin, eikä meillä paljoa muuta vielä ole sille tarjotakaan. Hädin tuskin piippoa näkyy, maa kohmeessa ja kukkapenkeissä vielä edellisen kesän kuollut kasvusto pakkasen suojana.
    Tällä hetkellä minua ilostuttaa komea pino ladottuja saunapuita. Vielä tänään pitäisi latoa loput kalikoista kuivumaan, ja kyllähän tällaisella aurinkosäällä latoo vaikka mitä ihan mielikseen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisesti rusakkotuhoja ei keväällä näin paljon ole, kun puutarhassa on vielä lunta. Nyt kaikki on sopivasti esille. Senkun napostelevat.
      Aah, saunapuupinossa onkin ihasteltavaa ja iloittavaa. Monena keväänä meilläkin on pilkottu saunapuita, mutta nyt niitä on kellarissa riittävästi.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Siellä on jo kevät pitkällä. Kyllä on harmi noitten rusakoitten kanssa, mänisivät mehtään mustikan varpuja pureksimaan! Ois luonnossa jo tiälläkin syötävee. Niin vuan tul meillekkin ja atsaleasta isot nuput söi, ihmettelen!
    Kyllä kevättä meillekkin puskoo. Monessa kasvissa jo silimut on turvonnu, mua on vielä rouvassa ja pakkasta tänäuamuna -12*.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmillista, atsaleatkin kelpaavat. Söisivät jotain sellaista, jonka kukintaa ihmisen ei tarvitsisi odottaa seuraavaan vuoteen.
      Meille on aamun aikana satanut maa ihan kunnolla valkoiseksi ja vieläkin hiukan hiutaleita putoilee. Maa on yöpakkasista huolimatta aika sula ja lämmintä on luvassa, joten tuskin tämä valkeus kovin pitkäaikaista on.
      Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Pihoilla olisi jo melkoisen paljon ihailtavaa, jos ei olisi tuota rusakkojen joukkoa! Harmi tulpaanejasi, eikä koko pihaa mitenkään voi verkottaa. Minulla edelleen havut suojana, vaikka olisi kiva käydä piippoja katselemassa. Ilahduttaa kuitenkin, että havujen alla on paljon alkuja, joten odottelen vielä hetken, että puput löytäisivät enemmän herkkuja metsästä ja unohtavat puutarhan. Kärhöjen alut minuakin ilahduttavat ja vehreä kevätkiurunkannuksen mätäs havujen alla:) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojaan harvoin penkkejäni havuilla, sillä metsättömän niitä on vaikea saada. Nyt niistä saattaisi olla iloa ja hyötyä. Kaikkea ei vain voi verkottaa.
      Kiva kuulla, että sinullakin vihertää havujen alla. Eiköhän piakkoin jo voi niitä havuja raottaa ja päästää viherryksen näkyville.
      Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Minäkin katsoin eilen aamulla aamukahvia juodessani, että iso rusakko loikki pois pihasta. Tämä oli kulkusuunnasta päätellen tehnyt jo oman pihakierroksensa. Ei ollut onneksi vielä koskenut krookuksen alkuihin tms. mutta pelkään, että kartoitti tilanteen ja odottaa niiden kasvavan mehukkaimmiksi. Nyt olisi metsässäkin helppo ruokailla, että toden totta saisivat pysyä siellä.
    Erittäin kaunis on tuo sinun jouluruususi, ah! Ja suuret silmut pensaissasi... minäkin olin eilen katsovinani, että kärhössä olisi ollut silmuja - täytyy tänään mennä uudelleen tarkastamaan asia silmälasit päässä ;). Alan olla aika sokea, mutta en osaa pitää ulkona laseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti moinen kaukopartiorusakko löytää metsästä paremmat apajat ja pysyttelee poissa krookustesi kimpusta.
      Ehkä sinäkin löydät silmuja kärhöistä. Yllättävästi niitä on ilmestynyt ja kovaa vauhtia kasvavat. Eniten tuossa alppikärhössä, minkä ymmärrän. Minä tarvitsen kauas katsomiseen silmälasit. Lähelle näen ainakin toistaiseksi hyvin.
      Leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. meillä kauriit sekä rusakot käyvät myös aterioimassa krookukset ja tulppaanit etupihalta. Riku pitää kyllä kovaa vahtia, mutta varsinkin puput ilmestyvät heti kun Riku on sisällä. Jos sanoo sanan pupu, Riku haukahtaa heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäväni pihassa kauriit käyvät ruokailemassa, vaikka koira haukkuu ihan lähellä. Katsovat vain sen näköisenä, että älä nyt siinä louskuta. Ilmeisesti teidän seudun pupuilla on sama mentaliteetti.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Meillä onneksi rusakot ovat ainakin toistaiseksi jättäneet krookukset rauhaan. Olisiko naapurustossa olevilla koirilla osuutta asiaan. Tosin tuurenpihlajan rungon kalusivat paljaaksi jo helmikuun aikana. Harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on naapurissa koira, mutta jäniksen jälkiä on heidänkin pihallaan. Tulevat usein aidan alta meidän puolelle. Ajattelin pari isointa aukkoa tukkia verkoilla jossain vaiheessa. Jänikset pääsevät silti yläkautta pihallemme, mutta jos reitit vähän muuttuisivat aukkoja tilkitsemällä.
      Muistankin sinun kertoneen tuurenpihlajan kaluamisesti. Se on kyllä harmittava asia. Missä kunnossa tuure nyt on?

      Poista
  9. Harmillisia nuo rusakot. Meillä ei vielä ole tuhoja, kun osalla penkeistä on vielä havut päällä. Kurkkasin alle ja kylläpä siellä jo vihreää puskee. Meillä on joskus syöty krookuksen ja tulppaanin nuput, pensaita verotettu mutta suurin tuho on nyt työpaikan tuijalla. Joskus olen tehnyt hiuksista ja sukkahousuista pieniä hajupalleroita omenapuiden ja muiden oksille. Ainakin luulen että se on auttanut pupuja pysymään pois pihalta. Tuota kahvinporoakin täytyy kokeilla.
    Tuosta alppikärhöstä sen verran, että jätätkö aina vanhan kasvun paikoilleen vai leikotko köynnöksen alas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi jotain jänistuhoja tulee, mutta ilmeisesti lumeton maa saa ne entistä villimmiksi. Sitä en tiennyt, että jänikset syövät myös tuijia. Kampaaja kertoi, että heillä peurat kaluavat tuijat surkean näköisiksi.

      Alppikärhöä en yleensä leikkaa juuri lainkaan. Vuosi sitten leikkasin sen kasvuston alas, sillä se oli yläosistaan niin risuttunut, että näytti lähes kuolleelta. Vielä se ei tietenkään ole entisissä mitoissaan, mutta ilokseni kasvaa ihan reippaasti.
      Leikkaan muitakin kärhöjä vasta sitten, kun niiden lähdettyä kasvuun näen, mikä on kuollutta ja missä on eloa. Tarkkaa puuhaa, kun versot kiemurtelevat sikinsokin. Osan kuihtuneista oksista voi hyvin jättää tueksi, johon uudet versot kiinnittyvät.

      Poista
  10. Eivät rusakot millään malta pysyä metsissä, kun puutarhoissa odottaa meheviä sipulikukkien versoja. Minäkin voisin testata teenporoja rusakoiden karkotukseen. Kaapissa on nimittäin jo vuosia sitten vanhaksi mennyt paketti pussiteetä, jonka maku muistutti tuoreenakin lähinnä tiskivettä. Ilmeisesti meillä on liikaa kaappitilaa keittiössä, kun niitä ei vain ole tullut vieläkään sieltä tyhjennettyä pois. Täällä ei kyllä rusakoille vielä syötävää ole, mutta voisi testata, vaihtavatko ne vakioreittinsä paikkaa, jos tuoksumaailma muuttuukin yhtäkkiä toisenlaiseksi. Meillä on ainakin kesällä toiminut valkosipulijauhe, mutta sen aion säästää alkukesän karkotteeksi.
    Onneksi saat osan kasvustoista piiloteltua verkkojen taakse. Joku tuulessa liehuva muovipussi tai vastaava voisi myös toimia hetken aikaa pelotteena.
    Kärhöjen pullistuvat silmut ja kukkivat jouluruusut tuovat väkisinkin hymyn huulille. Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä teenpuruja. Mitäpä niitä kaapissa säilyttää, jollei voi juoda. Tuota valkosipulijauhetta voisinkin kokeilla. Tai itseasiassa valkosipulirouhetta, jota ostin purkillisen muuhun käyttöön. Siitä joutaisi osa rusakkotorjuntaan.
      Hetki sitten aurinko ilmestyi pilvimassan takaa. Kovin paljon se ei näytä ilmaa lämmittävän, mutta mieltä se virkistää melkoisesti. Toivottavasti pilvet raottuvat teidänkin pihanne yllä.

      Poista
  11. Kävin just ihmettelemässä omia rusakonruokiani, kukkivat osa! Miä olen pelänny aina omenapuiden puolesta, kun meiän pihalla ne ei koskaan kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että rusakonruokasi ovat tallessa ja jo kukkivat. Omenapuiden puolesta olet syystäkin huolissasi. Ne ovat jänisten herkkua.
      Leppoisaa lauantaita sinulle!

      Poista
  12. Voihan pitkäkorvat...onneksi ehdit vähän verkottaa.
    Meidän pumpulihäntä popsii jo agaavea kattoterassilla kun salaatti on kortilla.
    Toki olen kitkenyt ystävällisesti naapurien kukkapenkit heinistä ja rikkaruohoista meidän jänikselle. HIH!
    Naapurit kun ovat kaikki kaikonneet jo ajat sitten kotimaihinsa.
    Omaa pihaa kauemmas kun nyt ei pääse niin kyllä nuo kolme erilaista kärsimyskukkaa monimetrisine köynnöksineen ja kukkineen ilahduttavat nyt eniten. <3

    Lempeää viikonloppua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pumpulihäntäkin kärsii karanteenista. Seuraan Espanjan tilannetta siksikin, kun siellä tuli joulunaikaan lomailtua ja tienooseen ihastuttua. Teillä on tiukka tilanne. Tosin eipä tiedä, vaikka meilläkin vielä jouduttaisiin samaan. Toivotaan parasta ja iloitaan kukkasistamme.
      Sinullekin valoa viikonloppuusi!

      Poista
  13. Oi siellä onkin kevät jo pitkällä! Ihania nuo krookukset! Harmi että rusakot tuolla lailla kiusaavat:( Mukavaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin etenevä kevät sai eilen pienen takaiskun kunnon lumisateella ja viime yön reilulla pakkasella. Nyt aurinko lämmittää ja sulattaa, joten eiköhän tässä taas kohti kevättä mennä.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  14. Noista jouluruusuista voi olla jo ikionnellinen! To kahvinpurujuttu onkin hyödyllinen - siitä en ole kuullutkaan. Meilläkin yritetään elää hyvissä väleissä jänöjen kanssa! Aurinkoista kevätviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänikset ja peurat käyneet taas yöllä vieraisilla ja jouluruusua napsittu. Ripottelin ensi alkuun valkosipulirouhetta eilen sataneen hangen päälle.
      Tänään aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja siitä käytiin jo aamulenkillä nauttimassa. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  15. Samplarin rusakot! Eiköhän ne kohta muuta kulukureittiä, ku ihimiset rupiaa olemahan enemmä pihalla. Kohta sullon punaane jouluruusu ihanasti kukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vietävän rusakot ja peurat. Kumpikin käynyt yöllä kylässä ja jompikumpi tai kimpassa ovat napostelleet Double Ellenin avautumassa olleita nuppuja. Murrrr.... Alapihan punaiset jouluruusun nuput ovat vielä saaneet olla rauhassa. Ehkä pitää virittää verkko niillekin.

      Poista
  16. Täällä meidän rivarilla on puput käyneet ahkerasti aterioimassa helmililjojen varret on kuin ruoholeikkurilla leikatut, no ne tulee kyllä vielä esille onneksi myöhemmin. Upea jouluruusu sinulla. Minulla mökillä ei ole vielä kevään sipulia kuin muutamia mutta ajattelin laittaa niitä puutarhan puolelle mikä on aidattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minun helmililjojen versot on tasattu tehokkaasti. Niiden kukat ovat vielä mullan sisässä. Näin on joka vuosi, joten eiköhän me molemmat päästä vielä helmililjoista iloitsemaan.
      Jouluruusuni ovat vaaravyöhykkeessä ja yksi jo kohtasi viime yönä vihollisensa. Kumpi lienee, peura vaiko jänis. Molempien jälkiä löytyi napostellun jouluruusun vierestä.

      Poista
  17. Voihan rusakko. Meilläkin on rusakoita, toivottavasti pysyvät kaukana kukistani. Hymyn huulilleni tuo tällä hetkellä erityisesti ihanaiset krookukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää rusakkotuhoja löytyi taas tänään. Voi olla peurankin tekosia, kun kumpiakin pihassa nyt vierailee. Harmillista.

      Poista
  18. Kappas kehnoa, kävi sitten salaattibaarissa kun oki niin houkuttava esillepano, ymmärrän harmisi. Onnekai on paljon kasveja joihin rusakot eivät koske ja niiden silmuista onkin nyt isosti iloa.

    Minä haluaisin kovasti kärhöjä kiipeilemään omenapuun runkoon, mietin vaan sitä, että saako sinne puun juurelle kaivettua riittävän syvän poteron kärhölle.

    Tänään oli valtavan hieno kevätpäivä, aurinko paistoi ja lämmitti mukavasti.

    Rauhallista viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tosiaan paljon kasveja, eivätkä kaikki rusakoille kelpaa. Ovat ilmeisesti keksineet pihani ja vierailevat täällä alituiseen. Uusia tappioita löytyi.
      Yritin kerran kaivaa omenapuun alle kuoppaa kärhölle, mutta juurien vuoksi se ei onnistunut. Pelkäsin vahingoittavani omenapuuta ja luovuin suunnitelmasta.
      Nyt on aivan upeat säät. Niistä pitää nauttia, sillä kylmempää on luvassa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!