Sivut

torstai 17. syyskuuta 2020

Kilpajuoksua syyssateiden kanssa

Komeamaksaruoho 'Herbstfreude'


Puutarhaelämä on viime aikoina ollut kilpajuoksua sateiden edellä. Isompia projekteja ideoidessani en ole laisinkaan ottanut huomioon, että syksystä voisi tulla vetinen ja tuulinen. Tuntuu ihan omituiselta, kun pihaovi ei enää olekaan aamusta iltaan selällään ulos saakka. Sen verran koleat säät viilentävät lattioita, että mieluummin oven avaa vain siitä kuljettaessa. Pattereita en ole vielä laittanut päälle. Viime talvi oli niin leuto, että patterit olivat pitkään suljettuina. Nukun paremmin viileässä makkarissa, mutta oleskelutiloissa on mukavampi viettää aikaa ilman vilunväristyksiä. Saapa nähdä, millainen talvi meillä on nyt edessä.

Perhosen toukkiako?


Parina päivänä olen tyhjentänyt kesäkukkalaatikoita. Petuniat eivät tykänneet ollenkaan sateista. Muutamissa ruukuissa ja laatikoissa on vielä kesäkukkia. Daaliat kukkivat edelleen kauniisti ja kelloköynnökset alkoivat vasta avaamaan nuppujaan. Krasseja minulla on ollut kolmessa isossa ruukussa ja yhdessä rautapadassa. Ruukuista krassit lähtivät kompostiin, sillä kuvan toukat olivat vallanneet kukat turhankin tehokkaasti. Lehdet olivat maistuneet toukille. Sen sijaan rautapadassa krassit ovat vielä hyväkuntoisia. Niissäkin oli toukkia, mutta kaatosade hävitti kaikki.

Vitis vinifera 'Zilga'


Zilgan rypäleet ovat saaneet mukavasti väriä. Pergolan Zilgassa on jo hyvinkin tummia rypäleitä, joskin aika pieniä. Yhden jo maistoinkin, mutta raaka oli.

Lapion ja oksasaksien varressa olen viettänyt aikaa enemmänkin. Alapihalla, naapurin aidan vierestä leikkasin valtaosan norjanangervoista ja naapurin puolelta meille vyöryneistä idänvirpiangervoista mataliksi. Edellisen kerran saman urakan tein syksyllä 2013. Muutama norjanangervo jäi pystyyn, sillä niitä leikkasin vähän jo syksyllä. Kuvassa näkyvät keltaiset läiskät ovat lähellä kasvaneiden kultapallojen jämiä. Kaatuivat ikävästi työmaalle.

Kuten tästä ja alemmasta kuvasta näkyy, norjanangervo vie kasvunsa myötä tilaa melkoisesti. Voisin ihan hyvin kerätä nuo reunuskivet muuhun käyttöön, sillä myöhemmin norjanangervot täyttävät mulloksella olevan tilan.

Taustalla nyt leikatut norjanangervot toukokuussa


Toukokuussa norjanangervot olivat kauniita kukkiessaan. Todellisuudessa nämä pensaat olivat jo niin ränsistyneitä, että kukkia on vain latvuksissa. Keväällä kaikki näyttää kovin ilmavalta ja tilavalta. Oikealla näkyy hiukan metsäruusupuskaa, joka kesän myötä kasvoi vallaten tilaa taas ihan liikaa. Norjanangervojen ja metsäruusujen välistä mahtui juuri ja juuri kulkemaan. Sateen jälkeen mieluummin kiersin toista kautta, etten ihan kastuisi märkien oksien läpi kulkiessani.

Rudbeckia laciniata 'Goldball' - Kultapallo

 
Metsäruusujen tyveltä siirsin vuosi sitten kultapallon tontin toiseen aitanurkkaukseen. Siellä se on alkanut kasvaa ja kukkia. Paikka on pitkälle hujopille parempi, sillä se voi tarvittaessa nojata aitaan ja naapurin jättikokoiseen kanukkaan. Eikä kaatuessaankaan ole pahasti minkään tiellä. Niinpä vain jäi kultapallosta juuria vanhallekin paikalle. Sieltä ne taas kasvoivat kesän mittaan lisäämään tuosta solasta kulkemisen haasteita.

Pikkupuutarhan istutusalueiden muovisten reunanauhojen poistaminen on edistynyt. Ostin lisää turveharkkoja ja tein 11 metrin pituisen reunuksen vastapäätä Kivipenkkiä. Mielestäni turveharkoista tulee kivan näköinen ja käytännöllinen reunus. Paljon, paljon parempi, kuin muovinauharajauksesta. Vielä olisi yksi pidempi reuna Pikkupuutarhassa muovinauhalla rajattuna, mutta ehkä en tänä syksynä enää jaksa kaikkea tehdä. Yksi turveharkkosäkki kyllä jäi käyttämättä. Se ei riitä tekemättömään osuuteen, mutta pari metriä siitä saisi valmista. Katsotaan, miten säät ja voimat sallivat.

 

Edellisen turveharkkosession yhteydessä jäi kivituhkan kärrääminen, kun kaatosade keskeytti työn. Nyt kärräsin kuusi kottikärryllistä kivituhkaa, levitin, tasoitin ja tamppasin sen jaloillani turveharkkojen reunaan.


Maanantaina aurinko paistoi ja tuuli mukavan lämpimästi. Päätin pestä tähän mennessä tyhjentyneet ruukut ja kesäkukkalaatikot sekä kesän aikana kertyneet muovipotit. Keväällähän taas tarvitaan esikylvöksiä varten puhtaita potteja. Ruukkuja kottikärryihin, letkulla vettä ja tiskiharjalla mullat ja romppeet pois ruukuista. Sitten ruukut nurmikolle levitetyn pressun päälle kuivumaan.
 

Ruukkujen kuivuessa tyhjensin  kasvihuoneen ja pesin sen sisältä. Ulkoa pesen vasta keväällä. Samoin keräsin Blumatin pois, pesin keraamiset anturit ja vein kellariin. Tomaatit, kurkut ja paprikat pilkoin kompostiin jo viikko sitten. Jonkun verran tomaatin raakileita on sisällä kypsymässä. Joitakin pieniä kurkkuja vielä oli, mutta kukkia ei enää ollenkaan. Paprikoista suurin osa oli jo kypsiä ja muutama hiukan raaka on kypsynyt hyvin sisällä. Yöt ovat olleet jo sen verran koleita, ettei kypsyminen lämmittämättömässä kasvarissa kovin tehokasta näyttänyt olevan.
 
Kasvarin kuivuttua kannoin siistityt tavarat takaisin sisälle. Myöhemmin siirrän myös joitakin pihakoristeita talveksi kasvariin. Samoin alapihan pikkupöytä ja tuolit saavat viettää talvikauden kasvihuoneen suojassa.


Sainpa myös runsaasti pienempiä sipuleita istutettua multaan. Osa verkkokauppatilauksista on yhä saapumatta, enkä tulppaanien istuttamista aloittanut vielä laisinkaan. Tänä syksynä istuttaminen on siinä mielessä helpompaa, kun lukuisten mylläysten johdosta moni paikka on mulloksella. Sipulien kätkeminen maahan sujuu vikkelästi, kun ei jatkuvasti tarvitse varoa perennojen juuria.


Omaishoitohommiin mennessäni poikkesin Lommilan Taimiassa (Puutarhanikkarit). Ajattelin, josko löytäisin lisää syysmyrkkyliljoja. Niiden kohdalla oli pelkkä nimilappu, mutta tyhjin käsin en nytkään ulos päässyt. Laukkoja olin jo suunnitellutkin ostavani lisää. Niinpä ostin pussillisin viinilaukkaa ja 40 kpl:n pussin Purple Rain -ukkolaukkaa. Ilokseni löysin myös pystykiurunkannus Beth Evansia, johon olen kovasti ihastunut. Tähtitulppaani Persian Pearliin rakastuin ensi näkemällä ja siksi sitäkin pussillinen lisää. Onneksi hyllyssä oli myös Katharine Hodgkiniä, joten en ollut muistanut aiemmin tilata tai ostaa.

Pilosella aurantiaca - Oranssikeltano


Puutarhassa näyttää jo aika syksyiseltä. Tuuli on lennättänyt melkoisen joukon vaahteranlehtiä ja muuta roskaa pitkin pihaa. En ole ehtinyt lainkaan haravoimaan hiekkakäytäviä, mutta sielläpä odottavat sopivaa aikaa.

Köynnöstuista kolme on pystytetty, kolme odottaa sopivaa hetkeä. Pikkupuutarhassakin on tarkoitus leikata norjanangervot vihdoin matalaksi. Siinä ei kauaa mene, kunhan eteen sattuu sateeton keli. Minä leikkaan ja ukkokulta hakettaa.


Hämärä laskeutuu iltaisin yhä varhemmin. Pergolan valosarjan ajastin jo kolme viikkoa sitten syttymään ennen pimeää. Olopihan puutarhaporttiin ripustin lyhdyn, jonka sisään laitoin patteritoimisen, ajastimella syttyvän kynttilän. Samoin Syreenipolun päässä olevaan lyhtyyn. Aika kivan näköistä. Huomaan katseeni automaattisesti hakeutuvan lyhtyihin iltauutisten aikaan sohvalla istuessani.

Energisiä syyspäiviä teille kaikille. 

Lämmin liekki kynttilästä
syttyy illan pimeyteen.
Loistaa syksyn hämärästä,
valoa tuo se pimeyteen.
 
-Birgit Ahokas- 

 


35 kommenttia:

  1. Sinä olet ollut todella ahkera, voi että, miten kivalta näyttää tuo turveharkkoreunus ja kivituhkakäytävät. Silmä aivan lepää. Kaikki tuo tehty työ helpottaa kevättä valtavasti. Sinulla on jo kasvarikin pestynä, minulla on tuo kaikki vielä edessä.
    Teit taas hyviä löytöjä, nuo Persian Pearl tulppaanit ovat aivan ihania, mutta en ole missään niitä nähnyt myytävänä.
    Nyt sataa ja saattaa olla, että tämä päivä menee sisätöissä. Toivotaan, ettei tule kovin pahaa myrskyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittäisipä ahkeruutta kaikkiin muihinkin töihin samalla tavoin, kuin puutarhaan. Olen itsekin tyytyväinen turveharkkoreunukseen ja kivituhkakäytäviin. Harkkojen asennuksen yhteydessä levensin vähän käytäviä, jotta saan kottikärryt helpommin kulkemaan.
      Persian Pearlia on ollut enimmäkseen verkkokaupoissa. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun törmäsin siihen kaupassa.
      Täälläkin sataa ja on aika koleaa. Tuuleekin kovaa, mutta ei tainnut tulla kovin mittavaa myrskyä meidän nurkille. Hyvä niin. Muistissa on vielä vuosien takainen Tapaninmyrsky, jolloin olimme useamman päivän sähköttä.

      Poista
  2. Voi miten upean näköistä tuo turveharkkoreunus😍 Olikos se nyt niin, että minä toimin innoittajana niiden hankkimiseen😊 Muutenkin olet kovasti paiskinut siellä hommia huonosta kelistä huolimatta. Täällä odotellaan ensi viikon alkuun saapuvaksi suurta sipilitilausta joten sitä sitten seuraavaksi. Myös verkotuksia ja runkosuojauksia pitäisi hiljalleen alkaa jo laittelemaan sitten heti sipulien jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti saat täydet kiitokset innoituksesta. Olen kyllä käyttänyt niitä aiemminkin toisaalla, mutta eipä ole välähtänyt tuon Pikkupuutarhan reunuksia miettiessäni.
      Minäkin odotan yhä kahden verkkokaupan sipulitilausten saapumista. Paljon on vielä hommia tekemättä, myös verkkojen laittaminen. Aamulla katselin, kun rusakko loikki pihallamme ja mietin, että tuliko se ruokailemaan.

      Poista
  3. Lyhdyt tuovat tunnelmaa syysiltoihin.puutarhuroinnin parhaita puolia on se, ettei työt lopu ikinä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan puutarhasta työt lopu. Jos väheneekin, niin kiireesti sitä keksii uutta tekemistä. Minulla ei ollut laisinkaan suunnitelmissa näin mittavat kaivuhommat, joita nyt on tullut tehtyä. Tuntuu hyvältä katsella valmiita urakoita.

      Poista
  4. Munki pitääs leikata navetan eres olevat norijanangervot, mutta ehkä vasta ens kesän kukinnan jälkihin. Sullon syystyät jo hyvällä mallilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian kauan olen siirtänyt Pikkupuutarhan norjanangervojen leikkausta. Syksyllä ajattelen, että keväällä sitten kukinnan jälkeen. Ja keväällä taasen tekemistä on muutenkin riittävästi, joten aina unohtuu. Nyt saavat mennä. Äkkiä ne sieltä taas kasvavat.

      Poista
  5. Meilläkin mies leikkasi norjanangervoaidanteen alas viikko sitten. Leikkaushan pitäisi oikeaoppisesti tehdä keväällä, mutta silloin on niin runsaasti muita töitä, että se silloin aina jää.
    Syystöiden osalta sinulla on kaikki jo hyvällä mallilla. Meillä projektit lepäävät ja odottavat suotuisampia ja kuivempia säitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinnan jälkeen keväällä leikkaaminen on tosiaan suositeltavin tapa, mutta hyvin se sujuu näinkin. Norjanangervo on nopeakasvuinen ja on taas leikkaamisen jälkeen pitkään kaunis ja tuuhea. Keväällä on aina niin paljon muutakin tekemistä, joten nyt puskat menevät muiden ohessa sopivasti hakettimella silpuksi.
      Taisivat luvata tämän myräkän jälkeen kauniimpia säitä. Toivottavasti, jotta sinäkin pääset jatkamaan projektejasi.

      Poista
  6. Käytin energiani kun luin postaustasi - olet ahkeroinut syystöissä muidenkin edestä! Täällä uudessa kodissa on niin täyteen istutettu takapiha, ettei jalansijaa juurakoiden väliin saa. En aio tehdä vielä muuta kuin katkoa perennat ja kompostoida ne. Pihaa täytynee hiukan entrata keväällä, suunnitelma (minun päässäni) on jo muhimassa, tekijän hyväksyntää on odoteltava... Tämä on ainoa piha tässä yhtiössä jonka sekä etu-että takapiha on täyteen kukitettu. Jätä voimia keväällekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihalla touhuaminen on mukavaa, eikä kuntoillakseen enää tarvitse lähteä lenkille. Eikä kyllä ehdi tai jaksakaan, jos muutaman tunnin pakertaa lapion ja kottikärryjen kanssa.
      Uuden kodin pihan kanssa ehkä kannattaakin ottaa talven mittainen tuumaustauko. Ideat tuppaavat jalostumaan. Sinä onnellinen, jolla on suunnitelmien toteuttaja omasta takaa. Meillä minä sekä suunnittelen, hyväksyn että toteutan. Vaan en valita, ihan kiva saada mellastaa mielensä mukaan.
      Talven aikana voimia kertyy taas uusiin projekteihin. Ilman muuta katson, etten ihan puhki itseäni työllistä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Voi mahdoton, kun olet ollut ahkerana - ihan huimaa :)
    Mutta tuolla tavalla sitä saa kaunista jälkeä ja voi nauttia kättensä töistä.
    Syksy vaikuttaa olevan jo yllättävän pitkällä. Juuri tuolla myrskytuulessa käytin koiraa ulkona ja tuuli puisteli niskaan melkoisen keltaisen lehtisateen tien varren koivuista. Niinpä alkaa olla jo aika siivota räsistyneet kesäkukat kompostiin ja pestä ruukkuja minunkin; viikonlopuksi jäävät kyllä. Toivotaan aurinkoisempaa säätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhatöissä ahkerointi on iloista hommaa, toisinaan kyllä aika kovaakin.
      Syksy hiipi aluksi ihan huomaamatta ja eilinen myrsky toi sen näkyväksi. Piha on täynnä keltaisia lehtiä ja neulasia. Ei ihme, että sinäkin sait lehtisateessa koirasi kanssa lenkkeillä. Viikonlopuksi on luvassa hyviä puutarhasäitä, joten sinä ja minä pääsemme pihalle hommiin.
      Leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Voi miten ahkera olet ollut. Mietin vain, että täällä minä vaan kirjaa luen ja sinä touhuat puutarhatöiden kanssa. Mutta onhan se mukavaa aloittaa kevät, kun on syksyllä saanut paljon aikaiseksi. Perennat aion katkoa kompostiin laitettavaksi, mutta ihan vielä ei ole sen aika. Samoin kesäkukat tuntuvat vielä kukkivan aika mukavasti. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan lukeminen on erinomainen harrastus, jota ei sovi lainkaan väheksyä. Tällä hetkellä luen lähinnä ennen nukkumaan menoa, mutta talven tullen sitten enemmän. Parhaillaan on menossa Hotakaisen Tarina.
      Perennojen kompostoimisella ei vielä ole kiire, eikä kaikilla kesäkukillakaan. Katsoin juuri keittiön ikkunasta, kuinka hämähäkkikukkakin kukkii vielä täysillä.
      Luvassa on myrskyn jälkeen valoisia päiviä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Turveharkot sopii oikein hyvin tuonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin turveharkot istuvat hyvin Pikkupuutarhaan. Mielelläni ottaisin samanlaisia kiviä, joita sinulla on puutarhassasi. Niitä ei nyt ollut tarjolla, joten näillä eväillä mennään. Katselin muutama päivä sitten Espoon Taimian myymälän edustalle turveharkoista rakennettua penkkiä, joka on ollut paikallaan vuosia (täytyypä seuraavalla käynnillä kysyä, kuinka kauan). Olivat hienosti sammaloituneet ja edelleen ryhdikkäitä.

      Poista
  10. Mahtavaa urakointia!

    Jalostelin Zilgaa viime syksynä hillokkeeksi ja siirapiksi. Iso työ ja aika turhaan, kun meillä ei löydy käyttäjiä noille. Tänä vuonna en edes yritä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiska töillään rehvastelee - eikö jokin sellainen sananlasku ole? No, en itseäni laiskaksi koe. Työhullu pikemminkin, eikä vuodet näytä vaivaa parantavan.
      Kiitos ideasta, ehkä teen pienen purkin hyytelöä jouluna maisteltavaksi.
      En ole vielä ehtinyt miettiä, miten noita rypäleitä voisi käyttää. Syötävää pienissä rypäleissä ei paljon ole. Meillä käytetään hilloja hyvin vähän.

      Poista
  11. Syystyöt hyvällä mallilla, kasvarikin jo siivottu! Norjanangervoja täälläkin on useammassa kohtaa puutarhaa, viime syksynä kaivoin yhden puskan juurineen, kun niin vievät tilaa muilta kasveilta. Keväällä sinulla on siellä ihana istutusalue valmiina uuteen kasvuun! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelin olevani jotenkin normaalia aikaisemmassa, mutta edellisvuosien syystyölistoja katsellessani huomasin aika tavanomaisessa aikataulussa olevani.
      Norjanangervot vaativat ison tilan. Siksi minäkin kaivoin peräti kaksi angervoa kokonaan pois. Vaan ovat ne kukkiessaan kauniita pensaita. Ja helppoja.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  12. Samaa mieltä tuosta makuuhuoneen viileydestä. Minunkin pitäisi meidän etupihan norjanangeraita piakkoin leikata alas. Sinä leikkasit syksyllä. Onko ajankohdalla väliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositus norjanangervojen leikkaamiselle lienee kevätkukinnan jälkeen, silloin pääsee nauttimaan kukinnasta. Olen leikannut välillä kevätkukinnan jälkeen, välillä syksyisin. Pensaan kunnon ja selviytymisen kannalta en ole huomannut eroa. Seuraavan kukinnan leikkaamisella menettää joka tapauksessa. Kevätleikkauksen jälkeen pensaat ehtivät hiukan kasvaa ja saattavat kukkia seuraavana keväänä. Makuasia.

      Poista
  13. Kovasti oot töitä paiskinu. Hyvältä näyttää puutarhassasi! Myö leikattiin norjan- ja koivuangervot kevväällä ja nyt ei oo mittään alasleikattavoo. Ihania ostoksia oot tehny. Valoja jo pihallekkin on mukava laitella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavampi hoitaa moni asia syksyllä, jotta keväällä voi aloittaa ikäänkuin "puhtaalta pöydältä". Syksyn pimeydessä valot tuovat paljon iloa ja myös turvallisuutta, ettei pihalla kulkiessa kompastu.

      Poista
  14. Oletpa taas ahkeroinut! Norjanangervo on todella kaunis kukkiessaan ja oikeastaan muutenkin, mutta viehän se valtavasti tilaa ja ränsistyy nopeasti. Onneksi se myös kestää mainiosti alasleikkausta, millä sen saa pysymään hetken aikaa taas nättinä.
    Kivat ostokset! Noista olen törmännyt täällä päin tänä vuonna ainoastaan viinilaukkaan ja 'Beth Evansiin'. En tiedä, onko harmi vai helpotus, kun valikoima ei ole ihan sitä mitä siellä etelässä. Houkutuksia on silti aivan tarpeeksi täälläkin, vaikkei kaikkia erikoisuuksia löytyisikään. Netistä en ole vieläkään oppinut tilaamaan.
    Toivottavasti viikonlopun sääennusteet pitävät paikkansa ja olisi vaihteeksi poutaisempaa säätä. Puutarha oikein huutaa huomiota. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ränsistyminen on norjanangervon negatiivinen puoli. Olen huomannut, että viiden vuoden kasvun jälkeen alkaa leikkaus olla tarpeen. Norjanangervo on kuitenkin kiitettävän kestävä leikkaamisen suhteen, ja nopeakasvuinen.
      Houkutuksia löytyy teiltäkin varmasti koko kukkaron verran. Meidän seudulla kaupoista löytää hyvin kaikenlaista, mutta netissä valikoima on kuitenkin laajempi. Varsinkin, jos laajentaa ostoksiaan ulkomaisiin kauppoihin. Kirjaan niin kaupoista kuin netistä ostetuista hintatiedot. Sen mukaan halpaa ja kallista on kummassakin vaihtoehdossa. Kaupoissa voi kyllä osua aletiskien äärelle, mutta silloin usein parhaat herkut on jo myyty.
      Nyt näyttäisi olevan hyviä säitä puutarhatouhujen kannalta useammaksi päiväksi. Kunhan muilta kiireiltä ehtisi.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  15. Äidillä on kaksi komeaa, suurta komeamaksaruohoa, joita olen menossa kuvaamaan, kun muutenkin sinne kohta lähdemme Pari kuukautta sitten otetussa puutarhakuvassa, ne ovat vielä ihan vihreät. Väri kukassa on kuin hyvin vatkattu vispipuuro.

    Oletpa ollut ahkerana ja alkaa näyttää, että talvi voisi tulla, mutta ei vielä....Meillä on vain ostettu vihreää kaurisverkkoa tosi paljon lisää. Enää noin 100 atsalean nuppua eivät katoa kauriiden tai jänisten herkuksi, kun olen muualla. Verkot olivat paikallaan, mutta sinne oli menty yläkautta, joten epäily on myös oravissa...

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeamaksaruohot ovat hyvin kuvauksellisia, joten sinulla on mukavaa tekemistä tiedossa äitisi maksaruohojen kanssa. Vatkattua vispipuuroahan ne kukat ovat. Kannattaa katsoa ihan läheltä.
      En soisi talven vielä tulevan. Pajon on puutarhassa tekemistä, ja muutenkin talvi on riittävän pitkä itsessään. Toivottavasti saat verkot asennettua ja atsaleasi suojattua.

      Poista
  16. Olet ollut taas superahkera! Hyviä muutoksia. Valtavan sateinen kesä, tai oikeammin koko vuosi on ollut meillä, varmaan teillä samanlainen? Siistit ja hyvännäköiset nuo turveharkkoreunukset! Ihania sipuleja olet hankkinut, kukkaisa kevät tiedossa.Minäkin ajattelin tänään käydä Puutarhanikkareilla, onkohan siellä jo kaikki myyty. Täällä siis fasaani syö itse sipulit, kaivaa ne maasta ylös ja syö. Jos kukkia vaan popsisi niin ei kovin haittaisi. Ihana lyhty ja kaamosvalot, oikein!! Minunkin pitäisi nyt viikonloppuna viritellä valoja ulos. Iloisia syksyisiä päiviä Sinulle toivotellen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko olla superahkera silloin, kun puutarhatöille on aikaa. Muu elämä vaatii ison osan ajasta.
      Meillä on satanut valtavasti, etenkin nyt syyskuussa. Median mukaan syyskuu on monin paikoin ollut märkä monissa muissakin paikoissa. Kaksi edellistä vuotta oli poikkeuksellisen kuivia, joten nyt tällainen märkyys tuntuu jopa oudolta.
      Kävin Lommilan Puutarhanikkareilla ja siellä oli vielä aika kattavasti sipuleita. Myös perennoissa oli alennusmyynti, mutta ajanpuutteen vuoksi kuljin niiden ohi melkein kädet silmillä. No, Austin-ruusuja tuli katseltua, mutta ei ollut etsimääni.
      Vietävän fasaanit siis popsivat myös kukat sipuleineen. Tosi turhauttavaa, myös budjetin kannalta. Miten olisi fasaanipata?
      Samoin sinulle, iloisia ja etenkin valoisia syyspäiviä!

      Poista
  17. Tuota postausta lukiessani tuli mieleeni, että mistä ihmeestä taijot päivääsi tunteja! Minulla ne tuppaavat aina loppumaan kesken. Muistelen isäni joskus käyttäneen sanaa ”ajastaronen” kun hän ihmetteli erään mökin emännän verkkaista työn tahtia. Nyt jotenkin samaistun tähän saamattomaan työihmiseen.
    Todella norjan angervot ovat nopeakasvuisia ja vaativat alasleikkauksen. Tämä homma on täällä minullakin edessä. Tänään tällä on juuri sellainen päivä, että ylös ulos ja puutarhahommiin.
    Kauniita syyspäiviä toivotellen.....👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa taikasauva, jolla saisi päivään muutaman valoisan tunnin lisää. Minun työtapani on vähemmän verkkainen. Vanhempani ovat aina olleet hyvin vaativia ja kaiken on aina pitänyt tapahtua niksnaks-näppärästi. Kotikasvatuksen tuloksena työt on aina hoidettava ennen huvia. Toisaalta tykkään kovasti puutarhatöistä ja vielä enemmän valmiin työn ihastelemisesta. Eipä tarvitse lähteä kuntosalille, kun tulee harrastettua hyötyliikuntaa. Vuodet alkavat tuntua minunkin työskentelytavassani. Samoin kuin kahden vuoden takainen aivovamma, joka taisi jättää pysyvästi nopeamman väsymisen.
      Toivottavasti sait pihalla syystyöt etenemään ja norjanangervot leikattua. Ulkona on ollut hieno päivä sään puolesta. Päivä meni minulla taas muissa hommissa, mutta toivon mukaan huomenna saan paneutua pihahommiin.
      Samoin sinulle kauniita syyspäiviä, ja rapsutuksia kissoille!

      Poista
  18. Norjanangervo on kyllä kaunis. Pitkään mietin keväällä istutanko yhteen ongelmapaikkaan norjanangervoa vai koivuangervoa. Tällä kertaa jälkimmäinen voitti.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!