Sivut

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Hei, ne heräävät!

Inachis io - Neitoperhonen
 

Runsaan viikon verran puutarhaihmisen elämä on ollut silkkaa juhlaa. Työntäyteistä, mutta sitähän tässä on koko vuosi odotettu ja siihen voimia talven ajan kerätty. Vapaa-ajalla askel on kulkenut määrätietoisesti pihamaan, kellarin ja kodin väliä milloin minkäkinlaista listaan merkittyä työrupeamaa purkamalla. 

Sisällä olen tehnyt lähinnä pakolliset arkihommat, sillä sekä hienot säät että kevättöiden paljous ovat houkutelleet puoleensa. Lauantaina uhrasin aamupäivän ikkunanpesuun. Talon aurinkoisemman puolen ikkunat olivat niin pilkullisen harmaita, etten enää kestänyt ongelmaa ratkomatta olla. Toisella puolella onneksi paistaa ilta-aurinko, joten siellä ikkunat saavat odottaa vielä hetken pesijäänsä.


Krookusten kukinta on jo hiljaa hiipumassa. Varsinkin aurinkoisimmissa paikoissa krookukset ovat hukkuneet kirjokevättähtien ja idänsinililjojen uumeniin. Oheinen kuva saattaa aiheuttaa joillekin väripäänsärkyä, koska samassa paikassa kukkii iloinen sekamelska jos jonkinlaista pikkusipulia kera pystykiurunkannus Beth Evansin. Minusta tässä porukassa on jotain hellyttävän kaunista.

Hydrangea serrata 'Blue Bird' - Safiirihortensia


Säännöllisillä puutarhakierroksilla alkaa löytyä myös paljon muutakin kuin sipulikukkijoita. Heräämässä ovat monet perennat. Voi että, nämä ovat iloisia kohtaamisia. Safiirihortensian siirsin viime kesänä Pikkupuutarhan Kivipenkistä alapihan Hedelmätarhaan. Uskon sillä olevan uudessa paikassa paremmat olosuhteet. Osassa sen versoista on pullistuvia silmuja. Vaan katsokaapa, miten mullasta tunkee voimalla monta vihreää versoa. 

Ostin safiirihortensian kukkivana kesällä 2019. Viime kesänä se ei kukkinut. Olin varautunut, etten kukkaa ehkä ensimmäisenä vuotena näkisikään. Nytkin iloitsen siitä, että kasvi on selvinnyt talvesta. Jos kukkii, se toki palkitsee.

Hydrangea arborescens - Pallohortensia

Vaaleanpunaisesta Annabellestä ihastuneena hankin viime kesänä myös paksi valkoista pallohortensiaa. Istutin ne Pikkupuutarhaan, jossa jo kukkivatkin ensimmäisenä kesänään. Elossa ovat nämä pallohortensiat, kuten lähistöllä asuva Pink Annabellekin.

Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefeld' - Valkotäpläimikkä


Vuosi sitten huomasin, että olen elänyt tyystin ilman valkotäpläimikkää. Asia oli helppo korjata, kun puutarhamyymälässä törmäsin mukavan kokoisiin taimiin. Ostin peräti kaksi kappaletta, joista toinen on jo herännyt Pikkupuutarhan Kriikunapenkissä ja toinen olopihan Syreenipenkissä. Jälkimmäisen nuput ovat parhaillaan aukeamassa. Kriikunapenkin imikkä tulee perässä, kunhan kerkeää.

Brunnera macrophylla 'Alexander's Great' - Rotkolemmikki


Eipä minulla ole aiemmin ollut rotkolemmikkiäkään. Jotenkin olen ajatellut, ettei meillä ole sille sopivaa asuinpaikkaa. Saattaa olla, että joudun kasvin vielä vähemmän aurinkoiseen paikkaan siirtämään. Jos sellaisen löydän. Autotallin pääty tai  keittiön ikkunan alus lienevät tonttimme varjoisimmat paikat. Kumpaankin kertyy lumisina talvina kolatut hanget, jotka pahimmillaan muodostavat pitkälle kevääseen kestävän jääkannen. Voi olla, että kasvit ovat siellä suojassa. Ajatus kylmän jääpaakun alleen tukehduttamasta kasvista tuntuu sen verran vaikealta, etten toistaiseksi ole kumpaankaan paikkaan mitään kovin kummoista istuttanut.

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka, joko Rode Klokke tai Alba

Ehdin jo pohtia, ovatko tarhakylmänkukat jättäneet minulle hyvästit. Eivät ole. Ei ainakaan Vasenrinteeseen istutetut. Lilakukkainen on kasvanut jo melkoiseksi pehkoksi, joka ehkä olisi hyvä lähiaikoina jakaa. Viime keväänä istutetut punainen Rode Klokke ja valkoinen Alba ponnistivat viikolla esiin. Sen sijaan Pikkupuutarhan Kivipenkin tarhakylmänkukista ei vielä näy henkäystäkään. Joka kevät ne ovat olleet hitaita heräämään. Toivon niiden nousevan aikanaan.

Heuchera 'Hans' - Keijunkukka


Keijunkukka Hansin jaoin elokuussa kahtia ja istutin lähelle alkuperäistä paikkaa molemmat vierekkäin. Veljekset ovat selvinneet jaosta ja talvesta. Uusia lehtiä työntyy esille kummastakin.

Lonicera per. 'Belgica Select' - Ruotsinköynnöskuusama


Ruotsinköynnöskuusama tuotti viime kesänä runsaasti iloa rehevällä kasvulla ja aktiivisella kukinnalla. Jouduin sitä leikkaamaan saadakseni sen irti aidasta ja aloittamaan kipuamisensa uuteen köynnöstukeensa. Hän on elossa ja hereillä, miten mukavaa.

Saxifraga x urbium ' Posliinirikko

Posliinirikkoa minulla on  kahdessa paikassa. Ensimmäiset posliinirikot sain muutama vuosi sitten Auring*n ihanat -blogin Inkalta. Siirsin niitä alapihan Kotikiven kylkeen ja osa saattoi jäädä entiseen Metsäpuutarhaan. Joka ei siis enää ole mikään metsäpuutarha, kun kunnan metsikön kaatumisen myötä tilalla on varjon sijasta valoa, valoa ja jälleen kerran valoa. Metsäpuutarhassa posliinirikkoni eivät kukkineet kertaakaan. Nyt Kotikiven kupeessa on rikot nupulla.

Viola odorata - Tuoksuorvokki

Lappalainen etelässä -blogin Nila toi minulle muhkean määrän tuoksuorvokkia. Istutin niitä Hedelmätarhaan, Punakanelin toiselle puolelle, jossa niillä on tilaa vallata alaa. Jos oikein villeiksi yltyvät, löytyy kyllä uusiakin paikkoja. Lehdet ovat vielä vähän resuisen näköisiä talven jäljiltä, mutta nuppuja avautuu vauhdilla lisää ja lisää. 

Luontoportissa sanotaan: "Tuoksuorvokin kukkien tuoksua pidetään yhtenä kaikkien hienoimmista kasvimaailman aromeista." Harmi, että menetin hajuaistini, eikä sen palautumisesta ole toiveita.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja

Keisarinpikarililjat ovat jo kotvan aikaa olleet hyvässä kasvussa. Nyt näkee, että aikovat kukkiakin tänä vuonna. Kasvusto on runsastunut siihen malliin, että ehkä tulevina vuosina näen kukkivia keisarinpikarililjoja enemmänkin samassa paikassa. Vanhimmat keisarinpikarililjani eivät ole ensimmäisen keväänsä jälkeen kukkineet lainkaan. En ole kaivanut niitä ylös, vaan istuttanut uusia eri paikkoihin.

Erythronium 'Pagoda' - Koiranhammas

Sekä Päivänliljapenkin että Kiemurapenkin koiranhampaat ovat heränneet ja kehittäneet nuppuja. Talvi on tuulettanut aivojen muistinystyröitä sen verran tehokkaasti, etten heti muistanut, mihin syksyllä istutin rusokoiranhammasta. Tieto löytyi syyssipulilistasta, joten nyt osaan etsiä oikeasta suunnasta. Tosin merkintä on varsin ylimalkainen; oikea reuna, mutta kummasta suunnasta katsottuna? Aika tuo ongelmaan ratkaisun, jos vain kasvi suostuu nousemaan.

Clematis atragene 'Columnella'

Kärhöjen talvehtimista jännään joka vuosi. Sininen alppikärhö on yleensä takuuvarma nousija. Niin myös tänä vuonna. Sitä vastapäätä asuva Columnella näyttää kirivän hyväksi kakkokseksi. Selvästi heränneet ovat myös Päivänliljapenkin Rouge Cardinal ja Multi Blue. Olopihan köynnöstuen kupeessa silmuja näkyy Jackmaniissa tai Purple plena Elegansissa. Aika näyttää, kumpi nousee. Sen verran lähekkäin nämä kaksi on istutettu, ettei tässä vaiheessa osaa sanoa heräävän nimeä.

Euphorbia dulcis 'Chamelleon' - Metsätyräkki


Metsätyräkin punaiset versot näkyvät jo kauas. Alkujaan pieni taimi on runsastunut mukavasti. Löysinpä yhden verson samasta penkistä hiukan kauempaakin. En ole kasvia jakanut enkä tietääkseni muualle istuttanut. Ehkä pala juurta on penkin rapsuttamisen ohessa joutunut toisaalle.

Tyräkeistä juontui mieleen Hortensiapenkissä kasvava mantelityräkki, joka muhkeudessaan kaipaa jo jakamista. Se olkoon ohjelmassa lähiaikoina. Ehkä jakamisen yhteydessä siirrän koko kasvin muualle, sillä se ansaitsee enemmän tilaa ja paremman näkyvyyden.

Sorbus 'Dodong' - Tuurenpihlaja

Kaksi vuotta sitten istuttamani tuurenpihlajat ovat kumpikin hyvissä voimissa. Syyspenkin Tuure on viittä vaille valmiina avaamaan lehtikäärönsä. Avautumista odottaessaan se näkjöään harrastaa "kuninkaallista vilkutusta".


Tuli vähän törsättyä, eikä kaduta sitten tippaakaan. Tilasin lavallisen multasäkkejä eli kaikkiaan 65 kpl. Nyt ei tarvitse murehtia, ehtiikö ja milloin hakemaan kaupasta lisää multaa. Hyvinhän nuo näkyvät säilyvän kauppojenkin ulkopihoilla läpi talven, joten nyt minulla on multaa ensi kesäksikin. Varaparkkipaikan maa oli sen verran pehmeää, ettei kuljetusfirman trukki pelittänyt siinä kunnolla. Säkkipino jäi vinoon ja saattaa vielä kellahtaa kumoon. Tarkoitus on kuskata ainakin osa säkeistä alapihalle eli pian tuo Pisan torni madaltuu.

Lämmin kiitos Päivänpesän elämää -blogin Katjalle vinkistä mullan hankintapaikaksi. Säästin 60-90 euroa kuljetuskustannuksissa.

Helleborus 'Double Ellen'


En ole vielä istuttanut, siirtänyt tai jakanut ainuttakaan kasvia tänä keväänä. Kännykkään napsahti tekstiviesti, jonka mukaan tilaamani kasvit on kerätty ja matkalla. Eli pian voin ryhtyä kaivuhommiin. Ehkä odotan ensin, josko luvatut sateet tulisivat. Maa on nyt todella kuivaa.

Sääkin kuulemma viilenee, mikä ei pihahommia välttämättä hidasta. Jos liian koleaksi käy, voi vaihtoehtoisesti välillä tehdä rästiin jääneitä kotitöitä. Kevään ihanuus etenee, joten ei murehdita.

Mukavaa lähestyvää viikonloppua kaikille!


40 kommenttia:

  1. Siellä on jo täysi tohina päällä! Teillä on kevät hiukan pitemmällä kuin täällä Keski-Suomessa, mutta kohta on täältäkin lumet ja jäät lähteneet. Multaa tosiaan pitäisi minunkin hankkia. Monena keväänä ostettu myös koko lavallinen. Mukavaa viikonloppua🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään edistyminen on ollut aika hidasta. Lämmön myötä alkoikin sitten tohista hurjalla vauhdilla. Yön aikana saapui takatalvi, joka ainakin hetkeksi laittaa tohinalle stopin.
      Puutarhaan uppoaa multaa. Katsotaan, kuinka pitkään tuosta lavallisesta käytössäni riittää.

      Poista
  2. Varmaan innostavaa katsella kun maasta putkahtelee ties mitä (tarkkaan nimettyjä) kukkia vähän väliä. Tuo multamäärä on hämmentävä :O Mietin, minkä kommentin saisin, jos tilaisin tuollaisen määrän pihaan... Tosin en minä sitä niin paljoa saisi kulumaankaan :)
    Eikö siellä ole öisin kylmä? Takatalveakin lupailtiin säätiedotuksessa. Toivottavasti ei tule oikein paha, ettei kaikkien innostuneiden puutarhaihmisten upeat kukkakomeudet palellu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se keväässä onkin niin innostavaa, kun naama kohti multaa kulkiessa löytää talven nukuksissa olleita kasveja.
      Tuskin kannattaa yllättää läheisiä tilaamalla lavallisen multasäkkejä, jos niille ei ole käyttöä. Yleensä neuvottelen isommista hankinnoista Ukkokullan kanssa ja tarjoan kommenttimahdollisuuden jo ennen tuotteiden ilmestymistä pihaan.
      Nyt meilläkin on kylmä. Taivaalta on satanut räntää ja kukkapenkeissä on vähän valkoista. Mittari näyttää +1 astetta. Kevätkukat kestävät aika hyvin pientä koleutta. Puutarhaihminen ei tässä vaiheessa kevättä ehkä sitäkään vähää.

      Poista
  3. Upea Helleborus, kunpa noita ilmestyisi enemmän taimimyymälöihin. Minäkin johuolestuneena etsin kevätkylmänkukkiani, mutta tallella olivat. Vasta raukat vapautuneet ison lumikasan alta. Minäkin tilaan tuollaisen multakuorman, hyvä idea. Kylläkevät on puutarhurin parasta aikaa vaikka sisätyöt jäävätkin rästiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet tilaavat jouluruusuja ulkomailta. Ehkä taimimyymälöillä olisi niiden suhteen parantamisen varaa.
      Kiva, että sinäkin löysit kylmänkukkasi. Eivät ilmeisesti pitäneet kiirettä murtautua lumen läpi näkyviin.
      Multa on puutarhurin mustaa kultaa. Sen tilaaminen ei ole turhuutta. Tilaa ihmeessä.

      Poista
  4. Hieno multasatsi. Minäkin tilasin vielä syksyllä viimeksi kuorman multaa koska sitä ei välttämättä heti keväällä tehdä. Toivottavasti tämä on viimeinen näin suuri erä. Ihanaa kukintaa sinulla siellä. Tuo jouluruusun kukka on aivan ihana väritykseltään. Minä istutin viime vuonna monia kylmänkukan siementaimia toiseen kasvupaikkaan ja nyt jo kukkivat. Sanovat että kylmänkukka on huono jaettava, pitää minunkin googlettaa en ole koskaan niitä jakanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiempina vuosina tilattiin multaa pihaan kipattuna. Nykyisin ei ole sopivaa säilytyspaikkaa multakuormalle ja siksi ostan sekä suursäkeittäin että mustaa multaa noissa pienemmissä säkeissä. Näin multaa on helpompi ja siistimpi säilyttää vaikka seuraavallekin vuodelle.
      Saila tuossa jäljempänä kommentoi kylmänkukan jakamista. Saattaa olla, että jätän siirtämättä/jakamatta ja mieluummin hankin uuden taimen toiseen paikkaan. Mahtuuhan tuo lila portaiden reunalla kasvamaan.

      Poista
  5. Kevät on ihmisen parasta aikaa 😍, ainakin minun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen näin. Parhaillaan myllertävästä takatalvesta huolimatta en tätä valon ja uudestisyntymisen aikaa vaihtaisi mihinkään.

      Poista
  6. Oi ja voi, kaikkea ihanaa! Kaikki mitä piti kommentoida pyyhkiytyi mielestä sitä mukaa kuin yhä uusia ihania asioita vyöryi silmien eteen.
    Minustakin tuo kevätkukkien värikimara on valloittava tokassa kuvassa! Juuri tuota talven jäljiltä kaipaakin, että on paljon monenlaisia kukkia ja väriä, perhosia sun muuta ihanaa.
    Hei, ennen kuin alat jakaa kylmänkukkaa, kannattaa selvittää, voiko sitä jakaa. Ymmärtääkseni ne tekevät syvän paalujuuren tapaisen eivätkä pidä siirtämisestä. Täälläkin olen etsinyt kylmänkukkiani, mutta olen jo tottunut siihen, että ihastelen niitä blogeissa ennen kuin omani edes maasta nousevat. Toivottavasti ne ovat elossa siis.
    Metsätyräkki on haka tuottamaan siementaimia, luulen, joudut jatkossa sitä varmasti kitkemäänkin. Se toinen on varmasti siementaimi. Mutta kasvin koristearvo on niin hyvä, samoin kuin aikaisuus - ja ne siementaimetkin, sillä siellä täällä se on aika hyvän näköinen monen muun kasvin lomassa. Onkin kiva, että lajike tuottaa tismalleen emokasvin värisiä siementaimia, aina ei näin ole.
    Todella suloisen värinen imikkä! Noita punakukkaisia havittelen itsekin.
    Niin mahtavia kaikki nämä versomiset ja heräämiset! Omassakin safiirihortensiassa, jonka sinun laillasi siirsin viime kesänä parempaan paikkaan, vaikuttaa olevan eläviä silmuja, joskaan ei noin isoa elämänvoimaa. Sen sijaan Austin-ruusut ovat melkoisia kräkiä, voi olla, että osa on heittänyt henkensä. En ole vielä leikannut, kun on niin pirun kylmää. Takatalvi leikkuun jälkeen voisi olla se viimeinen niitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvikauden harmauden jälkeen värien loisto tuottaa valtavaa iloa ja lämmittää sydäntä. Näin keväällä katse sietää melkoisiakin värikimaroita.
      Taidan jättää tarhakylmänkukan jakamisen/siirtämisen ja hankkia mieluummin niitä toiseen paikkaan lisää. En ole tarve ottaa riskiä kasvin menettämisestä, kun se mahtuu nykyisellä paikalla olemaan. Joskus joku kommentoi muistaakseni jouluruusuta, että mitä suotta sitä siirtää, kun ne uudetkaan eivät maltaita maksa.
      Metsätyräkkini on sinulta saatu kesällä 2016. Aika pitkään se on siementaimiensa kehittämistä miettinyt, sillä nämä nyt havaitut ovat ensimmäiset. Saavat siementaimet vallata alaa, ei yhtään haittaa. Tykkään kovasti sen punaisesta kevätasusta. Itse asiassa odotan mielenkiinnolla siementaimien kasvua arovuokkojen kaverina. Toivottavasti arovuokot eivät energisyydellään jyrää uutta kaveriaan.
      Valkotäpläimikkä Dora Bielefeldin ostin viime vuonna Muhevaiselta. Aion hankkia sille kavereita, joissa saa olla myös muun väristä kukintaa.
      Austin-ruusujen kanssa olen pärjännyt varsin huonosti. Tosin kokemusta on vasta kahdelta kesältä. Ainokaisessa Crown Princess Margaretassa ei näy vielä elon pihahdustakaan. Ehkä jatkossa olisi syytä syventyä ihan kunnolla niiden sielunelämään.

      Poista
  7. Kuvista huomaa selvästi, että kevät on siellä harppauksen verran pidemmällä. Minä vielä jännitän monia viime vuonna istutettuja varjon perennoja; mahtavatko herätä vai tappoiko talvi. Keltakoiranhammas on minulla syksyn istutuksina ja olisi niin hauska nähdä millainen siitä kasvaa, mutten ole vielä alkua nähnyt. Sade olisi tervetullutta, luulen, että monet perennat ja sipulikukat reipastuisivat kun kasvualusta kastuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ollut täällä lähes kesän kaltaista. Viime yö toi muutoksen ja nyt keikutaan takatalvessa. Vuoroin räntää, vuoroin vettä ja mittari näyttää +1 astetta.
      Toivottavasti koiranhampaasi ilmaantuu esiin. Voit ainakin vertailla, kumpi koiranhammas on kauniimpi: kukkapenkin vai oman karvaisen lemmikin.
      Ihan varmasti nämä koleat sateet virkistävät puutarhaa. Toivotaan, että takatalven jälkeen saamme jälleen lämpöä. Me ja puutarha.

      Poista
  8. Tuuren kuninkaallinen vilkutus on ihana, kyllä samaa hillittyä elenganssia nupussa on. Hänen kuninkaallinen huikeutensa, Tuure I Paras ja kaunein 💚
    Mainiostihan sinun perenna-aarteesi ovat talvehtineet kun hiljalleen heräilevät, onneksi niitä eivät ole peurat ja muut haittaeläimet verottaneet.
    Multaa minäkin tarvitsen suunnilleen yhden nuppikuormallisen istutusalueisiin ja pussimultaa kasvilavojen täydentämiseen. Pitää väijyä lavatarjouksia ja toivoa, että olkapää kestää säkkien heittelyn peräkärryyn ja purkuhommat kotosalla. Rahdit ovat todella korkeat tänä vuonna, kyllähän se polttoaineen hirvittävä hintataso päätyy kaiken kuljetettavan tavaran hintaan.
    Säätilan vaihtelu pitää mielen virkeänä ja ihan tottapa turiset sanoessasi, että puutarhurilla ei ole samanlainen kylmänsietokyky kuin kevääseen heräilevillä kasveilla. Minä ainakin otan keväiset räntäsateet ja pakkaset melkeinpä henkilökohtaisena keljuiluna!
    Oikein hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin täällä kaikki heräilee. Peurat ovat ehkä keskittyneet helppoon ruokaan eli esimerkiksi tulppaaneihin, joiden mehukkaat lehdet ovat jo selvästi näkyvillä ja hampailla hamuttavissa.
      Nuppimultaa olisi saanut aika helposti ja edullisesti. Harmi, ettei ole sopivia kippauspaikkoja omalla tontilla. Multasäkeissä hinnat näyttivät olevan samat kaikilla. Kuljetuskustannuksissa sitten eroja riitti.
      Hyvin todettu, ihan henkilökohtaiselta pottuilulta moinen räntäsade yhdessä asteessa tuntuu. Kylmää siedän hyvinkin, mutta märkyys vaatii ylimääräisiä vaatteenvaihtokeikkoja ja turhaa kuraisuutta. Sellainen vie mehut pihatöistä.
      Viikonlopuksi on kaikenlaista ohjelmaa eli ei vapaa-aikaongelmia. Hiukan lepoa toivon sinun viikonloppuusi!

      Poista
  9. Minä olen tullut tänä keväänä sellaisiin ajatuksiin, että mikään kirjo aikaisia kevätkukkijoita ei ole liikaa;) Aiemmin istutin niitä omiin ryhmiinsä, mutta ensi syksynä aioin laittaa kaikkea sekaisin!
    Meilläkin keisarinpikarililja näyttää siltä, että kukkii tänä vuonna! Viime vuonna kukinta jäi väliin ja lannoitin silloin kompostilla, kun jostain luin ettei kuki jos ei lannoita kunnolla. Ja nyt tosiaan näyttää siltä että kiittää lannoitteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki iloisesti sekaisin takaa värien ilotulitusta. Joskus on hyvä, ettei ihan kaikkea muista listoihinsa merkitä. Syntyy tahattomia yhdistelmiä, jotka ihastuttavat niin uutena kuin myöhempinäkin vuosina.
      Hieno juttu, että keisarinpikarililjasi kiittää sinua lannoitteesta. Tänään en ehdi enkä tarkene enää mennä pihalle liljoja lannoittamaan, mutta josko huomenna...

      Poista
  10. Minusta tuo värikäs sipulikukkayhdistelmä on aivan ihana!
    ja miten kaunis jouluruusukin. Vähän kade :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinuakin ihastuttaa värien ilotulitus. Tietoisesti en ole tuollaista sekamelskaa hakenut, mutta olen iloinen lopputuloksesta. Tuollaisen näkymän voisi koittaa syksyllä luoda jonnekin muuallekin.
      Jouluruusut kukkivat tänä keväänä kiitettävästi. Ilmeisesti ovat kotiutuneet hyvin.

      Poista
  11. Minusta tuo sipulikukkakimara on aivan ihana, sillä varsinkin näin talven jälkeen värejä ei ole koskaan liikaa.
    Minullakin tuoksuorvokit aloittivat kukintansa ja heti piti nuuskutella niiden miellyttävää tuoksua.
    Todella kaunis tuo 'Double Ellen'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ihana haistaa tuoksuorvokkien tuoksu. Onneksi sentään voin ihailla niiden kauneutta ja jättää tuoksut jonkun toisen iloksi.
      Polvet kurassa konttaan Double Ellenien äärellä nähdäkseni myös niiden kukkien sisäpuolelle. Kauniita ovat, kuten totesitkin.

      Poista
  12. Kun näin kuvan kirjavasta kevätkukkapenkistäsi, päätin välittömästi, että tuollaisen minäkin rakennan, aivan ihana! Viime syksynä istutetut koiranhampaat ovat näkyvissä, kukkavanoja ei vielä ihan erota. Olen jakanut pariinkin otteeseen omia kylmäkukkiani, en ollut ajatellutkaan, ettei se ehkä olisi viisasta. Hitaasti tuntuvat tänä keväänä heräävän. Laitanpa tietoa jakamisen tuloksista, kunhan ensin selviää, ovatko hengissä. Tuoksuorvokkeja suunnittelin hankkivani mökille, kunhan ensin saan metsäpuutarhan alulle. Luulen, että siellä saattaisivat viihtyä. Täälläkin pari vuotta vanha Tuure vilkuttelee :) Jouluruusun kauneutta ei voi olla ylistämättä, on tuo Ellen niin upea! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla monien muidenkin ihastuneen tahattomasti syntyneeseen sipulikukkakimaraani. Taidan itsekin syksyllä ihan tietoisesti luoda samanlaisia näkymiä muualle.
      Tänään löysin toisesta koiranhampaasta kukkavanan. Näyttävät olevan alkuun hyvin pieniä ja ovelasti lehtien suojassa.
      Tässä koleudessa ei ole ihme, että moni kasvi herää hitaasti. Toivottavasti tarhakylmänkukkiesi jako onnistui ja nousevat sinua ilahduttamaan. Hyvin erilaisia kokemuksia muilla on niiden jakamisessa ollut.
      Voin hyvin kuvitella tuoksuorvokkien menestyvän metsäpuutarhassa. Ovat kyllä ahkeria kukkijoita ja helposti kotiutuvia.
      Minun Tuureni vilkuttaa sinulle ja sinun Tuurellesi toivottaen hyvää viikonloppua!

      Poista
  13. Kakkoskuva on aivan yliveto ja sillä siisti! Ihanaa färiterapiaa. Multa kuali harmittavasti kylymänkukat (3kpl) siirron jäläkihin, joten en kannata jako/siirtoajatusta. Mullaki jo nousoo koiranhampahien lehtiä, mutta nuppuja ei viälä näy. Valakoonen on kukkinu jo monena vuanna. Keltaasia oon istuttanu lisää joka vuasi. Niiston muutama aina kukkinu. Pinkkiki olis, muttei kukinnasta oo ollu tiatuakaa, tiärä onko eloskaa. Niistä leheristä aina tiärä minkä ovat. Ihana jouluruusuki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi viime kesäänä siirretyistä kylmänkukista on noussut ja elossa. Yksi sen sijaan ei vieläkään osoita heräämisen merkkejä. Ehkä olen jatkossa varovainen niiden kanssa ja ostan vaikka mieluummin uuden vanhan jakamisen sijaan.
      Koiranhampaita kannattaa tarkkailla päivittäin. Eilen ei toisessa ollut nuppuja näkyvissä, tänään vana pilkisti lehtien keskeltä. Rusokoiranhampaasta ei näy mitään tai sitten olen istuttanut sen Kiinaan.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Koleudesta huolimatta kevättä on rinnassa. Katselen tässä sohvalta käsin, kuinka kaksi kyyhkystä kuhertelee isossa vaahterassa. Taitaa olla rakkauttakin ilmassa.

      Poista
  15. Hiukan olen kateellinen safiirihortensiasta jota en tänne III-vyöhykkeelle uskalla hankkia. Tai en usko selviävän ainakaan. Onpa mahtavasti heränneitä kasveja jo pihassasi. Ja kevätkukkijoiden rykelmä ei ollenkaan näyttänyt pahalta omaan silmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika näyttää, kukkiiko safiirihortensiani. Netistä luin, ettei se täällä Ib-vyöhykkeelläkään välttämättä ehdi kukkia. Ehkä rakennan sille teltan, jotta se ei vilustuisi.
      Siellä ja täällä nousee mullasta kaikenlaista. Toivon ja uskon, että tämän koleuden jälkeen puutarha suorastaan räjähtää kasvuun kosteutta saatuaan.

      Poista
  16. Kaunis kukka Douple Ellenissä, niitäkin on eri sävyjä. Tuo toinen kuvasi ei ollenkaan tuo väripäänsärkyä, vaan on aivan ihanan värikäs. Keväällä kaipaa väriä, kun muuten on ollut pitkään kovin vähän erilaisia värisävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on useampi Double Ellen ja jokainen tuntuu olevan eri värinen. Yhden olen ostanut Double Elleninä, mutta ihan on yksinkertainen. Tai enhän minä tiedä, tuleeko nimen Double-sana kukan kerrannaisuudesta.
      Pitkän talven jälkeen värit ovat mannaa sielulle ja silmille.

      Poista
  17. Meidän multalava oli ihan yhtä vinossa :D Olen jo suurimman osan käyttänyt joten enää ei ole pelkoa lavan kupsahtamisesta. Oi miten ihana jouluruusu, niissä on lukematon määrä variaatioita. Pitääkin tarkistaa oma safiirihortensia tekeekö lisää versoja maan rajasta. Annabellet kotiutuivat yllättävän hyvin, mitä nyt jänikset lyhensivät talven aikana ja säästivät minulta leikkuun vaivan. Kirjavat kevätkukkijat ovat ihania! Näin keväällä minä ainakin kaipaan puutarhaan väriä, kaikki käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis teillekin saapui Biolanin kalteva torni. Oho, olet jo ehtinyt multaa käyttää. Minä vasta kärräsin 24 säkkiä alapihalle, 4 kellariin ja 36 siirsin varaparkkipaikalla parempaan paikkaan. Yhdessä säkissä oli reikä, joten sen mullan jo suurimmaksi osaksi käytin.
      Safiirihortensiassani on itse asiassa enemmän vihreää tulossa mullasta, kuin niissä vanhoissa varsissa. Täytynee lähipäivinä leikata kuolleita oksia pois. Onneksi Annabellet sietävät jänisten lyhennysleikkuuta. Tyvestä niissäkin näkyy olevan reippaasti eloa.
      En ole kovin nirso kukkavärien suhteen muulloinkaan, mutta näin keväällä värit tuottavat erityistä iloa.

      Poista
  18. Ei tuo toisen kuvan sekamelska häiritse minuakaan. Sävyt sopivat hyvin yhteen ja kyllähän kevääseen väriä mahtuu. Hienosti siellä kasvit heräilevät. Jospa safiirihortensia ilahduttaisi tänä vuonna kukinnallaan, kun on noin virkeästi kasvuun lähdössä. Ensimmäiset kärhöt ovat täälläkin jo alkaneet heräillä. Kivaa seurata puutarhan heräämistä suotuisan talven jälkeen.
    Saitkin jo kommenttia tarhakylmänkukan jakoaikeisiin. Minä olen siirtänyt kerran yhden kesän paikallaan olleen kylmänkukan ja se onnistui hyvin. Isoa, jo monta vuotta paikoillaan ollutta pehkoa en lähtisi häiritsemään. Yhtenä pahana myyrävuonna joku jyrsijä oli tehnyt pesän äitini ison tarhakylmänkukan päälle ja herkutellut sen juuren yläosalla. Kuopasta näki hyvin, kuinka paksun paalujuuren kylmänkukka oli tehnyt. Vaikka juurta jäi maahan toistakymmentä senttiä pitkälti, ei siitä lähtenyt voikukan lailla uutta kasvua versomaan. Onneksi vierestä toinen yksilö oli välttynyt myyrän hampailta. Jos haluat lisää tarhakylmänkukkaa, niin siemenistä onnistuu varmasti varmemmin. Jos hyvin käy, taimet saattavat tehdä ensimmäisen kukan jo vuoden vanhoina.
    Multatorni on aika vaikuttavan näköinen. Toivottavasti ehdit keventää kuormaa ennen kuin se kaatuu kokonaan. Meillä ei tarvita tänä vuonna kovin paljoa ostomultaa mutta hiekkaa ja kivituhkaa sitäkin enemmän. Kunhan loput lumet sulavat ja maa hiukan kuivuu sivupihalta, tulee sinne taas pari kasaa maa-aineksia. Suursäkit olisivat niin paljon helpompia, mutta niille tulisi hintaa sen verran enemmän, että kitupiikki kukkarossa määrää kuorman ulkomuodon.
    Kyseenalaisista kevätsäistä huolimatta mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosi kiva nähdä safiirihortensian kukkivan, mutta en aio ottaa siitä paineita. Pääasia, että on hengissä ja kasvussa.
      Ajatus oli tosiaan siirtää vanhin ja suurin kylmänkukka parempaan paikkaan. Taidan jättää siirtämättä, kun se hyvin mahtuu vanhassakin paikassa olemaan. Lilaa on aika hyvin saatavissa kaupoista, jos sitä haluan lisätä. Ei tullut mieleen siemenistä kasvattaa. Siinäpä kokeilemisen arvoinen asia. Nyt siis siemenkauppoja selaamaan.
      Kärräsin multasäkkejä pinosta muualle ja loput siirsin varaparkkipaikalle vähän sivummalle. Jaoin säkkejä myös lavakaulusten viereen, josta ne on helppo nostaa ja tyhjentää kylvöjä aloittaessa. Kunhan kerkeän, on tarkoitus ryhtyä multasäkkien sisältöä käyttämään.
      Aiemmin tilasin maa-ainekset kuormina. Nyt ei enää ole sopivaa kippauspaikkaa. Suursäkit ovat tosiaankin kalliimpia, mutta jäljelle jääneet maa-ainekset pysyvät hyvin suojassa ja tallessa. Piakkoin pitää varmaan taas tilata pihakäytäviä varten kivituhkaa. Sen kipattakoon pihalle, josta sitten siirrän ja levitän talon toiselle puolelle ja päätyihin.
      Melko koleaa, vaan ei sentään sada. Ulkohommia voi siis huoletta tehdä. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  19. Oi miten ihania kukkia puutarhassasi! Mitä värikkäämpi, sen parempi. Sinulla on näköjään nyt oma kuntosali multasäkkien muodossa! Loistavaa kun ei tarvitse heti olla raahaamassa kaupasta multaa. Todella harmillinen tuo hajuaistin menettäminen, onko siitä mitään toivoa, että voisi kenties palautua joskus? Oletko jo muuten käynyt Puutarhanikkareilla ja Muhevaisessa? Olen niin iloinen, kun niihin pääsee taas käymään. Mitä ihanuuksia ja mistä olet tilannut, saammehan lukea raporttia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen jo aloitin punnerruksen säkkejä kärräämällä parempiin paikkoihin. Yleensäkin kasvuaikaan pihassa ja puutarhassa riittää raskastakin tekemistä sen verran, ettei kuntosalille tarvitse mennä.
      Viime päivinä on mediassa puhuttu paljon hajuaistin menettämisestä ja palauttamisesta, kun se on myös yksi koronan sairastamiseen liittyvä oire. Minä menetin hajuaistin runsaan 2 vuoden takaisen aivovammaan johtaneen kaatumisen seurauksena. Harjoituksista huolimatta hajuaisti ei ole palannut. Aivopolilla palautumista pidetään epätodennäköisenä. Makuaisti meni myös, mutta se on osin palautunut, joskin merkittävästi laimeampana. Pään kolauttamisen seuraukset olisivat voineet olla paljon vakavammat, joten en liikoja harmittele nykytilannetta.
      Puutarhanikkareilla kävin, Muhevaiselle en ole vielä ehtinyt, vaan aikomus on ihan lähiaikoina siellä käydä. Perjantaina saapunut tilaus tuli Viherpeukaloilta, jonka sisältöä esittelen myöhemmin.

      Poista
  20. Niin mukavan näköistä heräilevää vihreyttä! Kivaa että valkotäpläimikät viihtyvät ja avaavat kukkia, varmasti alkavat leviämäänkin pian. Minulla ne kukkivat täyttä häkää aurinkoisemmissa paikoissa, varjoisin penkki vielä odottelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea istuttaa samaa kasvia erilaisiin olosuhteisiin. Pääsee nauttimaan pidemmästä kukinnasta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!