Sivut

keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Jouluruusuisia juttuja

Helleborus niger - Vaaleajouluruusu/Syreenipenkki 04/21
 
Monet teistä ovat ehkä aina tienneet ja tunnistaneet jouluruusun. Muistan hyvin, kun itse siihen ensimmäisen kerran törmäsin ja ihastuin kertaheitolla kaunottareen. Siitä ei ollutkaan pitkää matkaa ensimmäisen jouluruusun ilmestymiseen puutarhaani.

Tuossa aloituskuvassa on jouluruusuisen ensirakkauteni kohde. Juuri tuon vaalean jouluruusun sain lähellä asuvalta naapurilta. Puutarhainnostuksen lisäksi hän maalaa posliinia ja tekee lasista monenlaisia kauniita esineitä. Olin ostamassa häneltä lasikorvakoruja ja samalla hän esitteli puutarhaansa, jossa jouluruusut parhaillaan kukkivat. Hänellä oli useita siementaimia, joista hän sitten lahjoitti yhden minullekin.

 
En oikein tiennyt, minne uuden aarteeni istuttaisin. Laitoin sen olopihan syreenipenkkiin, jossa se on yllättäen viihtynyt pian 20 vuotta. Välillä vähän henkitoreissaan, mutta joka kevät silti kukkien. Paikka on muuten hyvä, mutta jouluruusujen yläpuolella on talvisin lintujen siemenautomaatti. Niinpä automaattia täyttäessäni tulen talloneeksi lumen tiiviiksi juntaksi, jolloin se sulaa tavallista myöhemmin. Ennen katemullan lisäämistä paikka on muutenkin varsinainen rytöläjä, kun auringonkukan siemenkuoria on yltympäriinsä. 

Helleborus niger - Vaaleajouluruusu/Vasenrinne 04/21

Vuosien mittaan olen istuttanut lukuisan määrän jouluruusuja vaihtelevalla menestyksellä. Jossain vaiheessa päätin, että kyllä minun nyt jouluruusun kanssa täytyy pärjätä. Edullisia jouluruusuja nähdessäni ostin niitä useamman ja istutin erilaisiin paikkoihin nähdäkseni, missä ne viihtyvät parhaiten tai ainakin pysyvät hengissä.

Jouluruusulle suositellaan istutuspaikaksi puiden ja pensaiden alustaa, jossa ne saavat sopivasti hajavaloa, mutta eivät ole suorassa paahteessa. Ehkä valitsin liian varjoisat paikat, useimmat jouluruusuni katosivat. 

Helleborus niger - Vaaleajouluruusu/Vasenrinne 05/20
 

Hyvinkin erilaisten paikkojen kokeileminen on kuitenkin kantanut hedelmää. Yllätyksekseni muutama jouluruusu on viihtynyt varsin aurinkoisilla paikoilla. Yksi tällainen on Vasenrinteessä muhevaksi kasvanut puska, jonka olen istuttanut siihen 2014. Yleensä se on ollut heti keväällä ihan vihreä. Tänä keväänä valtaosa lehdistä oli mennyt ruskeiksi. Uusia lehtiä on runsaasti tulossa. Ruskeita leikkasin pois. Rinnepaikan etuna lienee ainakin se, ettei siinä vesi seiso. Myöhemmin kesällä ympärillä on korkeampia perennoja antamassa vähän suojaa pahimmalta paahteelta.

Helleborus - Jouluruusu/Pikkupuutarhan Kriikunapenkki 04/21

Useimmat jouluruusut olen ostanut ihan vain jouluruusuina. Nimilapussa lukee Helleborus, eikä sitten muuta. Vaikka kasvien suhteen olenkin yllytyshullu ja tahdon itselleni kaikkea kaunista, jota näen niin teidän blogeissanne, kaupoissa kuin lehdissäkin, en silti ole erikoisuuksien keräilijä. Siihen ei taidot eikä innostus riitä. Silti tykkään tietää hankkimieni kasvien nimet, mielellään tarkastikin. Hiukan siis vaivaa, kun jouluruusuni ovat lähinnä helleboruksia ilman etunimeä.

Helleborus - Jouluruusu/Pikkupuutarhan Kriikunapenkki 04/21


Monta kertaa olen istuttanut sekä vaalean että tumman jouluruusun. Niin tummaa en ole aiemmin nähnytkään, mitä Saaripalstan Saila esitteli postauksessaan. Tummien kanssa tuurini on ollut huonompi. Vaaleista on tullut pitkäikäisempiä.

Helleborus - Jouluruusu/Pikkupuutarhan Kriikunapenkki 05/20

Ainakin tummat tuntuvat olevan hitaampia ja herkempiä. Olen myös sortunut jouluruusujen siirtämiseen, mistä ne eivät kuulemma pidä. Pitäisi varmaan malttaa mielensä ja antaa jouluruusun itse päättää, viihtyykö hän vai ei. Eikä heti rynnätä lapion kanssa kaivamaan vähänkin nuupahtanutta yksilöä ylös sillä ajatuksella, että se jossain muualla pärjäisi paremmin.

Helleborus 'Double Ellen' - Jouluruusu/Pikkupuutarhan Kivipenkki 04/21


Double Ellenistä tykkään kovasti ja sen kanssa olemme tulleet kohtuullisen mukavasti toimeen. Double Elleneitäkin olen nähnyt eri sävyisiä. 

Viime vuonna mylläsin Pikkupuutarhassa rankemmalla kädellä. Rajasin istutusalueet turveharkoilla ja siksi jouduin yhden vanhemman ja kaksi uudempaa Double Elleniä kaivamaan ylös. Näyttää siltä, että vanhempi ja toinen uusista selvisivät siirrosta.

Helleborus 'Double Ellen' - Jouluruusu/Pikkupuutarhan Kivipenkki 04/21


Pikkupuutarhasta kaadettiin iso mänty heti pääsiäisen jälkeen. Murehdin jo puunkaatajaa tilatessamme, miten hän huomioisi istutukset. Kun kaatoprojekti siirtyi ja siirtyi, olin entistä huolestuneempi. Runsas lumikerros olisi suojannut istutuksiani paremmin, mutta Pikkupuutarhakin ehti kuoriutua hangesta ennen puusavotan alkamista. Pelkäsin turveharkkoreunuksieni murentumista painavien askelten alla. Pelkäsin jouluruusujen puolesta ja pelkäsin kesällä siirrettyn Moeheim-atsalean vaurioitumista.

Helleborus 'Double Ellen' - Jouluruusu/Pikkupuutarhan Kivipenkki 04/21


Männyn kaataminen alkoi rivakassa tahdissa ja eteni vielä nopeammin. Enpä paljon ehtinyt askelmerkkejä metsureille antamaan. Ennakkoon oli sentään sovittu, että he varovat koristeomena Royal Beautya ja Aamuruskoa. Pitivät sanansa omppujen suhteen. Eivätkä kyllä saapastelleet turveharkkojani ja jouluruusujanikaan talloen. Sahanpurua sen sijaan on edelleen melkoiset määrät, vaikka paksummat kertymät olen koittanut siivota pois. Sahanpuru on siitä jännää ainetta, että sen alla lumi ja jää säilyvät ikuisuuden. Siitäkin syystä olen rapsuttanut sahanpurua. Halusin pintamullan ja sen alla muhivan roudan sulavan. Niin taitaa jo tapahtuneen. Onhan tässä lämpöä riittänyt.

Helleborus - Ovaalipenkki 04/21


Männyllä ei ollut jouluruusujen kannalta minkäänlaista varjostavaa merkitystä. Puun suora runko kohosi korkeuksiin ja oksisto heitti varjonsa lähinnä kadulle, jossa oli helteitä lukuunottamatta aina kostea kohta. Sitä en tiedä, millainen vaikutus männyn juuristolla on ja kuinka laajalle. Eikös männyllä ole syvälle ulottuva paalujuuri? Miten männyn poistuminen vaikuttaa ympäristön kasveihin? Sekin olisi mielenkiintoista tietää.

Helleborus - Ovaalipenkki 04/21

Viime kesänä siirsin Pikkupuutarhan Double Ellenien lisäksi myös yhden tumman jouluruusun. Toinen asusti alapihan Ovaalipenkissä, eikä oikein millään saanut itseensä henkeä. Olla möllötti kituvan näköisenä. Päätin kokeilla, viihtyisikö se paremmin yläpihan Allaspenkissä. Syksyllä se oli uudessa paikassa virkeän näköinen. Nyt en ole muistanut edes tarkastaa, onko se yhä hengissä. Siinäpä syy käydä kohtapuoliin ulkona. 

Puutarhanikkareilla käydessäni näin heidän myymälänsä eteisessä isokokoisen tumman jouluruusun. En sitten millään päässyt sen ohi, vaikka ei se sentään niin iso ollut, etten ilman ostosta ulos olisi päässyt. Niin vain lähti mukaan, eikä edes tiukkaa tehnyt. Paitsi kukkarossa. Istutin sen yläpihalle, lähelle Teresanruusua. Siellä se jo heräilee reippaana uusia lehtiä kasvattaen. Saapa nähdä, kukkiiko myös.

Helleborus - Ovaalipenkki 05/20


Siementaimien suhteen en ole päässyt runsaudella rehentelemään. Ehkä senkin päivän vielä näen, toivon niin. Nyt ei ole suurempaa tarvetta hankkia lisää jouluruusuja. Johtunee pitkälti siitä, ettei ole puutarhamessuja pullollaan houkutuksia. Enkä vielä tässä vaiheessa kevättä ole ehtinyt käydä ainoassakaan puutarhamyymälässä. Taitavat vasta avautua. Tippaakaan en mene vannomaan, etten uusia jouluruusuja ostaisi. Aina on tilaa jouluruusulle, tai kahdelle, tai miksei useammallekin.

Helleborus niger - Vaaleajouluruusu/Pikkupuutarhan Kivipenkki 25.12.2020


Helleboruksiani katsellessani ajattelen aina lämmöllä lasitaiteilijaa, jolta sain ensimmäisen jouluruusuni. Silloin olin ihmeissäni, kuinka onnistun niiden kanssa. Mestari en ole vieläkään, enkä jouluruusumestariksi koskaan tulekaan. Riittää, että sitkeyteni niiden suhteen on tuottanut tulosta. Olen iloinen jokaisesta jouluruusustani. Niitä jaksan käydä ihmettelemässä kerta toisensa perään.


33 kommenttia:

  1. Sinulla on upeita jouluruusuja <3 Minulle jouluruusu tuli tutuksi tässä vuoden sisällä. Näin blogipostauksissa ja ihastuin oitis. Meidän pihassa sellaista ei vielä ole, kun ei ole vielä kauppa/puutarhareissuilla vastaan tullut. Etsinnässä kyllä on. Aurinkoista viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusuja on välillä vaikea kaupoista löytää. Isoimmat olet ostanut puutarhamessuilta ja espoolaisesta Puutarhanikkarien myymälästä. Plantagenistä ostin kerran useamman pikkuisen jouluruusun, joista ainakin kaksi on selvinnyt hyvin.
      Sinulle myös aurinkoisia kevätpäiviä!

      Poista
  2. Kyllä sinulla ovatkin jouluruusut viihtyneet hienosti. Upeita!
    Ihailen kovasti jouluruusujen kauneutta ja haluaisin muutaman pihalleni, mutta en ole nyt keväällä nähnyt niitä missään myynnissä. Talvisin kylläkin, mutta ainoa jouluruusuni, josta kokemusta toissajouluna, sai sisällä kirvoja. Siirsin sen terassille ja maan sulettua istutin ulos, mutta oli jo mennyttä kalua.
    Mitenhän noiden kanssa pitäisi toimia?
    Istuttaa keväällä vai syksyllä, jos jostakin löytäisin?
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluksi kotiin ostettuja jouluruusuja minäkin olen useana vuotena koittanut saada pysymään hengissä kevääseen. Usein niihin on tullut kirvoja ja muutenkin huonelämpötilassa ne eivät ole pitkään selvinneet. Yksi myöhään syksyllä ostettu jouluruusu selvisi autotallissa (lämpötila alimmillaan +2). Se odottaa nyt ulkona maahan istuttamista.
      Olen istuttanut jouluruusuja sekä keväällä että syksyllä. En ole huomannut istutusajassa eroja, kunhan kaikkien kasvien vaatimasta istutuskastelusta muistaa huolehtia.
      Jouluruusuja on usein myynnissä puutarhaliikkeiden lisäksi myös kukkakaupoissa. Myös marketeissa olen nähnyt pieniä jouluruusuja. Isoja niistäkin kasvaa maahan istutettuina.
      Toivottavasti löydät oman jouluruususi. Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  3. Kiva, että kirjoitit kokemuksistasi jouluruusujen kanssa, tähän täytyy paneutua vielä uudelleen ja tarkemmin. Minä en ole saanut yhtään jouluruusua säilymään puutarhassa, mutta pitää katsoa paikka ja olosuhteet tarkemmin jatkossa. Olisi kiva saada näitä itsellekin, sillä ovathan ne niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että onnistumiseni jouluruusujen kanssa on pitkälti sitkeyden ansiota. En edes uskalla laskea, kuinka monta jouluruusua olen saanut katoamaan puutarhani multaan. Tietoa olen toki koittanut ammentaa aina tilaisuuden tullen, mutta taidossa on toivomisen varaa.
      Uskon, että sinulta löytyy oivallisia paikkoja jouluruusuille ja taitoa kasvien kanssa sinulla jo onkin vaikka toisille jaettavaksi.
      Onnea ja menestystä jouluruusutaipaleellesi!

      Poista
  4. Kiitos, kun kirjoitit tästä. Itse olem miettinyt jouluruusujani kun ne on aika varjossa. Ne ovat todella kauniita ja haluaisin niiden kukkivan komeasti. Mukava kuulla että osa pärjäisi aurinkoisemmassakin paikassa. Tämä vahvistaa ajatukseni siitä että omani ovat ihan liian varjossa.
    Etsin paremman paikan, vaikka eivät niin tykkäsi siirrosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut eivät ainakaan meidän pihalla tykänneet varjoisista paikoista. Tontin valo-olosuhteiden muuttuessa radikaalisti, pelkäsin menettäväni kauneimmat jouluruusuni. Niin ei ole käynyt.
      Eilen löysin pienen alun loppukesästä siirtämästäni jouluruususta. Ehkä eivät tykkää siirrosta, mutta joskus siirto voi olla paremman elämän elinehto. Kyllä sitäkin kannattaa kokeilla.

      Poista
  5. Joulukuusi on ihana. Mullakin se kasvaa omppupuun alla. Siellä on kesällä aika paahteista joten nyt kevään uusimman istutuksen taidan pöhkäillä muualle. Katsotaan, meneekö se sitten oikeammalle kasvukohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut ovat ihania! Suositellut istutuspaikat eivät ole meillä toimineet, mutta onneksi kokeilemalla olen löytänyt sopivat. Toivottavasti uusin istutuksesi kotiutuu ja ilahduttaa sinua vuosia eteenpäin.

      Poista
    2. Huom! Nyt vasta hokasin, että puhelimella kirjoittaessani luuri halusi muuttaa edellisen kommenttini ekan sanan 'joulukuuseksi'. Puhelimella on oma tahto 😂😂😂 Aina. Pelottavaa.

      Näissä RUUSUISSA se on niin että joskus onnistutaan kokeilun kautta. Mutta minäkin haen sitä oikeaa joka vuosi. Joulun kukille haluan aina jatkoaikaa pihassa.

      Poista
    3. Kummallisia sanoja olen itsekin saanut kännyllä ja tabletilla kommentoidessa aikaan, joten tajusin sinun tarkoittavan jouluruusua. Aina kannattaa kokeilla joulukukkien selviytymistä kevääseen ja omaan pihaan. Sama koskee kevään esikoita, joita tulee mm. marketeisa kodin koristeeksi ostettua.

      Poista
  6. Jouluruusutervehdys täältä uudelta pihaltani. Takapihan jyrkässä rinteessä kukkii runsaasti tumma jouluruusu, etupihalla on samanlainen pehko. Koskaan aiemmin en ole nähnyt jouluruusuja, enkä nyt ihmettele, että ne kiehtovat eksoottisuudellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihanan bonuksen oletkaan saanut uuden kodin myötä. Pitääpä tulla blogiisi katsomaan, josko olisit laittanut kuvia jouluruusuistasi.

      Poista
  7. On se. Siitä taitaa moni meistä olla yhtä mieltä.
    Samoin sinulle, mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Tosi mukava naapuri sinulla! Jouluruusut on kyllä suloisia, mutta ovat ne haastaviakin ja siinä rajoilla, menestyvätkö täällä ollenkaan. Muutaman olen istuttanut, ja yksi niistä on elossa. Niin, ja ne kaksi uutta, jotka hankin varjopuutarhaan. Sinnikäs olet kyllä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on monta mukavaa naapuria. Jouluruusunaapuri asuu samalla alueella vähän etäämmällä.
      Oman kokemukseni perusteella en pidä jouluruusuja helppoina kasveina. Ehkä niiden haastavuus onkin nostanut sitkeyden pintaan.
      Varjopuutarhaasi jouluruusut sopivat erinomaisesti. Toivottavasti selviävät ja runsastuvat iloksesi.

      Poista
  9. Sinulla on upea valikoima kauniskukkaisia jouluruusuja. Minulla on vain yksi ainoa valkokukkainen jouluruusu ja se joutuu raukka aina lumisina talvina katolta tippuvan lumimassan alle, kuten tänäkin talvena. Täytyy katsoa, jos vaikka siirtäisi sen suosiollisempaan kasvupaikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun jouluruusullasi on sitten samantyyppinen kohtalo, kuin minun ensimmäiselläni. Olen harkinnut sen siirtämistä, vaan eipä ole tullut siirrettyä. Aina se kevään ja kesän aikana pörhistyy.

      Poista
  10. Jouluruusut ovat tosi kivoja aikaisia ja näyttäviä kukkijoita, kunhan vain asettuvat ja viihtyvät. Ihania nuo sinun vaaleat, joissa on tummia pilkkuja! Yksi sellainen, viime keväänä istutettu, juuri kuihdutti kukkanuppunsa ja saman huomasin toisaalla yhdessä siementaimessa, on jo kovin kuivaa ja lehtipuista ei ole vielä varjostajaksi. Mutta ihan sitkeitä ne näyttävät olevan ja toivottavasti kukkivat joskus tulevaisuudessa, kun ovat kasvaneet kokoa.
    Jouluruusu taitaa olla aika uusi tuttavuus suomalaisessa puutarhakulttuurissa. En tiennyt olenkaan, mistä kasveista on kyse, kun lähdin Englantiin opiskelemaan 90-luvulla ja koulumme puutarhassa oli jouluruusujen kansallinen kasvikokoelma. Siinä tuli kertajysäyksellä laji tutuksi sitten :-D Onkin tosi kivaa, että kyseessä ei ollut sellainen kasvi, joka menestyisi vain Brittein saarilla, vaan täällä Suomessakin pystyy kasvattamaan omaa kokoelmaa oman maun mukaan.
    Sinulla onkin melkoinen kokoelman alku, ja ihana tuo ensi muisto ja kasvi siitä muistona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googletin jouluruusun historiaa suomalaisessa puutarhassa, mutta en löytänyt kovin kattavaa tietoa. Naapuri, jolta sain ensimmäisen jouluruusuni, oli saanut omansa sisareltaan, joka taasen itse tai hänen puolisonsa oli puutarhuri. Jouluruusun tuleminen pihaani ajoittuu 2000-luvun alkupuolelle. Joulukukkia on kotiin tullut ostettua iät ja ajat, mutta jouluruusu on siinäkin roolissa minulle aika uusi tuttavuus. Brittein saarilla jouluruusulla on varmasti pidempi historia, kun koulullasikin on kansallinen jouluruusukokoelma. On varmasti hienoa nähtävää ja tutustumisen arvoinen paikka.
      Nämä kasviasiat ovat tosi mielenkiintoisia. Olisinpa nuorempi, lähtisin sitä alaa opiskelemaan.

      Poista
  11. Ihana valikoima erivärisiä jouluruusuja! Nuo kaikki punaiset saavat melkein sydämen sulamaan. En ole edelleenkään löytänyt punaista omaan puutarhaani, valkoisia on jo neljä. Kaksi niistä on äidiltäni tulleita siementaimia, kaksi muuta marketista joulun alla ostettuja. Minusta ainakin nämä vaaleajouluruusut ovat olleet aika helppoja kasvuolojen suhteen. Aurinkoisessa paikassa happamassa maassa kasvava yksilö on kukkinut runsaimmin, mutta se onkin vanhin kaikista. Myös täysvarjossa melko neutraalissa maassa oleva on kukkinut hyvin. Jännityksellä odotan, kukkivatko kaksi pienempää tänä vuonna. Kaikki neljä ovat nimittäin vielä hangen alla.
    Enpä osaa sanoa, miten männyn kaato vaikuttaa puutarhasi kasveihin. Luulisi, että maa pysyy kosteampana, kun on yksi puu vähemmän kuluttamassa vettä. Kyllähän männylläkin on paalujuuren lisäksi myös ainakin jonkinlaisia sivujuuria, jotka varmasti vetävät kosteutta maasta.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin ihastunut noihin punaisiin jouluruusuihin. Eilen yksi tummanpunainen avasi nuppunsa. Sen olen ostanut Double Elleninä, mutta kukka on kyllä yksinkertainen.
      Toivottavasti jouluruususi kukkivat lumesta vapauduttuaan. Ihmeellisesti niillä on energiaa.
      Kovin paljon mänty ei ole ympäristöä kuivattanut. Koivuun verrattuna männyn yhteiselo muiden kasvien kanssa on ollut sujuvaa. Kanto pitäisi ehkä jyrsiä pois, mutta toistaiseksi ei minua haittaa, joten olkoon.
      Mukavaa viikkoa ja lähestyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Sinähän olet oikea jouluruusuguru! Valtavan monta erilaista kukkijaa ja varmasti myös monta paikkaa kokeiltuna. Minä siirsin rohkeasti ainokaisen jouluruusuni viime syksynä valoisampaan ja näkyvämpään paikkaan, kun olin juurikin noudattanut tuota varjossa viihtyvän ohjetta. Nyt valkoinen jouluruusuni näyttää viihtyvän hienosti! Syksyllä ostettu sen sijaan on kovin kituvan näköinen... Ja punaista metsästän, etenkin tuota Double Elleniä! Ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, jouluruusuguru en kyllä ole. Periksiantamaton tässä tapauksessa. Ehkä useiden kokeilujen tulos alkaa vihdoin kantaa hedelmää ja puhumme jouluruusujen kanssa samaa kieltä. Ovat ne niin ihania, että yrittäminen kannattaa.
      Double Ellenit olen ostanut puutarhamessuilta ja espoossa sijaitsevasta Puutarhanikkarien myymälästä. Itse asiassa ne messuiltakin ostetut ovat Puutarhanikkareilta. Heillä on usein ollut todella näyttäviä jouluruusuja. Toivotaan, että löydät oman Ellenisi.

      Poista
  13. Ihastuttavia erilaisia jouluruusuja! Oletko suojannut niitä talveksi?
    Pikkuhiljaa on jouluruusujen valikoima pihallani runsastunut, olen ostanut kun on sattunut kohdalle erilaisia lajikkeita valkoisten "tavisten" lisäksi. Valkoiset suojasin talveksi ja ne kukkivat todella hienosti, mutta ne muut punaiset ja kerrotut jäivät suojaamatta. Näin ollen ovat kyllä selvästi kärsineet suojaamattomuudesta ja niihin ei tule kunnollista kukintaa... Ensi talvena pitää muistaa olla viisaampi :).
    Vähän minuakin vaivaa etten tiedä tarkalleen jouluruusujeni lajikkeita. Ostin tänä keväänä kolme kerrottua kaunokaista (blogissani niistä kuvat). Niiden kaikkien kolmen lapuissa luki Double Ellen Mix, vaikka kukkien värit vaihtelevat. Kysyin myyjältä onko tarkempaa tietoa niiden lajikkeesta, mutta vastaus oli ettei ole tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin blogissasi katsomassa jouluruusujasi. Ihastuttavia Double Elleneitä ihan jokainen. Samanlaisia on minulla ja mielestäni ne ovat olleet erinomaisia ostoksia.
      Olisi tosiaan kiva tietää tarkempi nimi, mutta eipä niissä ole lajinimiä, eikä myyjätkään aina tiedä, kuten totesit.
      En ole koskaan suojannut jouluruusuja, muuta kuin verkoilla peurojen hampaita vastaan. Hyvin ovat pärjänneet. Nuppujen määrä ja kukinta vaihtelevat, mutta koska en ole jouluruusujani suojannut, en osaa sanoa, onko sillä vaikutusta. Lumisena talvena hanki suojaa hyvin. Edellistalvena ei lunta ollut ollenkaan, vaan eipä ollut kummoisia pakkasiakaan. Jouluruusut selvisivät siitäkin erinomaisesti. Lehdet saattavat talven jäljiltä olla rujon näköisiä, mutta niitäkin nousee nopeasti uusia. Pitkien hellekausien aikana olen kastellut jouluruusuja huolellisesti, sillä vaikka ne eivät pidä märkyydestä, ei liika kuivuuskaan niiden oloa kohenna.
      Toivotan onnea ja pitkää ikää kauniille jouluruusuillesi!

      Poista
  14. Jouluruusut ovat kyllä ihania ja näyttäviä heti keväällä. Minä olen aina joskus siirtänyt jouluruusn suuren paakun kera ja nyt yksi jouluruus kukkii muhkeasti ekan kerran sen jälkeen, kun sen sain. Pari vuotta murjotti edellisellä paikalla, kunnes tajusin sen siirtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti siis siirtää ja nyt palkitsee kukillaan. En tiedä, onko parempi katsoa kituvaa kasvia vai koittaa parantaa sen olosuhteita siirtämällä silläkin uhalla, että kasvin menettää. Näitä joutuu aika usein pohtimaan.

      Poista
  15. Jouluruusut ovat kyllä ihania! Minä ihmettelen, miten ne selviävät meilläkin, mutta olen toki tosi tyytyväinen. Paras paikka meillä näkyy olevan talon länsipuolella oleva kukkapenkki, johon aurinko paistaa vasta iltapäivästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäaikaan iltapäivän auringonpaiste voi olla paahtavaakin. Jouluruususi asuinpaikassa on varmasti monia hyviä ominaisuuksia, joista kasvi tykkää. Pääasia, että viihtyy ja kukkii.

      Poista
  16. Voi miten kauniita. Ja kiva kun kukkivat niin aikaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut ovat todella kauniita. Ihmeellisesti ne nostavat nuppunsa jo lumen ja jään keskeltä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!