Sivut

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Keittiöremontti valmis

Autotalliseinä pe 28.1.2022
 

Keittiöremontti valmistui ajallaan tai itse asiassa suunniteltua nopeammin. Sopimuksessa remontille varattiin kaksi viikkoa aikaa. Kolmannenkin viikon olimme varmuudeksi varautuneet viettämään leirielämää, mikäli esimerkiksi jokin kodinkone olisi myöhästynyt tai remontissa tullut yllätyksiä. Kaikki kodinkoneet saapuivat kaapistojen mukana ti 18.1. ja jälkitoimitukseen jäänyt hanakin samalla viikolla.

Autotalliseinä pe 28.1.2022


Tiistaina 25.1. remppamies teki joitain viimeistelytöitä, irrotti lattiasuojat ja kantoi roskat ja pahvit sekä työvälineet autoonsa. Imuroi vielä lattian. Kaapit ja laatikotkin hän oli imuroinut harjasuuttimella niin siististi, ettei minulle paljon pyyhittävää jäänyt.


Olen aiemmissa postauksissa kertonut, että liesituulettimen putki ei ollut uutta liesituuletinta ajatellen aivan keskellä. Putken olisi voinut siirtää, mutta se olisi vaatinut kömpimistä välikatolle töihin. Remppamiehen ehdotuksesta liesituulettimen yläosaan tuli kotelointi välitilalevystä, jolloin seinän yhtenäisyys säilyy.

Päädyimme rosteriseen liesituulettimeen. Meillä ei ole koneellista ilmanvaihtoa, joten liesituuletin toimii omalla moottorilla. Se on hyvin hiljainen, vaikuttaa varsin tehokkaalta. Suodattimet voi pestä astianpesukoneessa eli ei tarvitse jatkuvasti olla uusia suodattimia ostamassa. Lisäksi liesituulettimessa on hyvä valaistus, mikä on tärkeää lieden äärellä työskennellessä.

Vanha valurautalevyinen liesi vaihtui induktiotasoon ja kiertoilmauuniin. Induktiotason vuoksi ainoastaan yksi kerroskattila ja yksi paistinpannu lähti kiertoon. Kaikki muut soveltuvat hyvin induktiotasolle. Aamupuuron keittäminen vaatii näköjään vähän opettelua, kun induktiotaso on huomattavasti nopeampi.

Kiertoilmauuniakaan meillä ei aiemmin ollut. Uskon tulevani sen kanssa hyvin juttuun. Iloinen yllätys oli, että uunin mukana tuli kolme peltiä. Ritiläkin uunissa on. Ei siis ensimmäisenä tarvitse lähteä kalliita lisätarvikkeita hankkimaan.

Eteisseinä pe 28.1.2022

Eteisseinällä on toinen yksityiskohta, joka jäi myöhemmin tehtäväksi. Välitilalevy oli alunperin mitattu päättyväksi kaapiston päätyyn. Remppamies huomasi, että tällöin valokatkaisija jäisi puoliksi seinän ja välitilan rajakohtaan. Se taas ei tuntunut hyvältä ratkaisulta. Päädyimme pidempään välitilalevyyn, joka saapui ma 31.1. ja tuli asennetuksi ti 1.2.

Kuvassa remppamiehen väliaikaisesti laittama lyhyempi levy, jotta keittiö näyttäisi odotusajan viihtyisämmältä.

Eteisseinä pe 28.1.2022


Yksi onnistuneimpia valintoja on mielestäni valaistu lasiovellinen kaappi. Keittiösuunnitelmassa yksi kaappiovipari oli laitettu lasiovelliseksi. Vanhassa keittiössä oli useampi lasiovellinen kaappi, joihin oli kiva laittaa parempia laseja. Valaistusta vanhoissa kaapeissa ei ollut. Selasin keittiöfirman kuvastoa ja sieltä bongasin yläkaappeja korkeamman version, joka ulottuu pöytätasoon. Otin sen puheeksi keittiösuunnittelijan kanssa, joka muutti suunnitelmaa tältä osin. 

Työpöytään ulottuva lasiovellinen ja valaistu kaappi keventää eteisseinän kokonaisuutta. Saan fiinimmät lasit nätisti esille.


Paraatilasikaapin alaosassa on vetolaatikko, johon voi laittaa vaikka pöytähopeat tai mitä nyt keksiikään. Meillä laatikko on toistaiseksi varattu serveteille.

Ikkunaseinä pe 28.1.2022 - pahoittelut pimeästä kuvasta


Torstaina 27.1. laitoimme Ukkokullan kanssa uuden verhotangon. Siinäpä olikin hetken pähkäilemistä, mikä olisi sopiva korkeus tangolle. Seikkailin netissä, jossa oli lukuisia vinkkejä. Parhaimmaksi koin sen, että tanko laitetaan 5-10 sentin päähän katosta, jolloin syntyy vaikutelma korkeammasta huoneesta, kuin se onkaan. Melkein sydämestä otti, kun Ukkokulta joutui poraamaan vastamaalattuun seinään uusia reikiä.

Vanhat verhot saavat tässä vaiheessa kelvata. Isossa ikkunassa on sälekaihdin, jonka suljen oikeastaan vain joskus pimeän aikaan, koska tieltä näkee suoraan valaistuun keittiöömme. Ison ikkunan kummankin puolen on kapeat tuuletusikkunat, joihin emme ole saaneet hankittua sälekaihtimia. Nyt sellaiset odottavat, kunhan Ukkokulta ehtii ne asentaa.

Voisin olla verhoittakin, mutta kangas pehmentää tunnelmaa ja tarvittaessa niillä saa väriä ja vaihtelua valko-harmaaseen keittiöön.

Uusien keittiökalusteiden myötä pois lähtivät vanhat lattialistat. Vanhan keittiön aikaan listat laitettiin myös kalustesokkeleiden eteen. Enää niin ei tehdä. Ikkunaseinällä lattialista on edelleen paikallaan peittämään parketin ja seinän välistä rajaa. Olimme varautuneet hankkimaan listat itse rempan valmistumisen jälkeen. Olikin yllätys, kun remppamies kysyi, millaiset listan haluaisimme. Olen asiaa joskus pohtinut, sillä koko kodin listojen uusiminen on sekin lähitulevaisuudessa edessä. Remppamies ehdotti valkoista listaa, jonka hyväksyin. Enkä kadu. Hyvältä näyttää.

Olohuoneseinä pe 28.1.2022

Uudet kylmäkalusteet seisovat olohuoneseinällä. Vanhat odottivat autotallissa, kunnes remppamies otti ne kierrätykseen vietäväksi käydessään tiistaina tekemässä sovitut lopputyöt. Jääkaappi varsinkin alkoi olla jo tiensä päässä. Se paukkui välillä omituisesti ja pelkäsimme leirielämän ajan, että se sanoisi sopimuksensa irti ennen uuden keittiön valmistumista. Ei onneksi niin tehnyt.

Uusien kylmäkalusteiden mitat ovat muuttuneet sitten edellisten. Ne ovat hieman matalammat. Myös energiatehokkuus näkyy paksumpina seininä ja pulleampina ovina. Kovin ovat hiljaisia, mikä on tietenkin hyvä asia. Ihminen on kummasti tapojensa orja. Vanha jääkaappi aukesi helposti alareunassa olevalla jalkapolkimella. Aika monta kertaa olen uuden jääkaapin edessä etsinyt poljinta jalallani oven aukaistakseni.

Kylmäkalusteiden viereinen taso, yläpuolella mm. mikrouuni.

Tästä kuvasta näkyy ehkä parhaiten valitsemamme työtason ja välitilalevyn väri. Kummassakin sama harmaa sävy, joka on hieman läiskikäs. Pinta on kuitenkin sileä ja helposti puhtaana pidettävä. 

Pöytä- ja välitilalevyn rajakohta on saumattu niinikään harmaalla, joka tekee minusta onnistuneen kokonaisuuden. Remppamies veti kokeeksi kahta muuta väriä, kunnes tämä kolmas valikoitui käytettäväksi. Saumausaineiden värien demonstraatio oli eräs hyvä esimerkki remppamiehemme ammattitaidosta ja palveluasenteesta. Hänelle oli tärkeää, että lopputulos on meille mieluisaa.


Näitä vetolaatikoita on ihan pakko esitellä ja kehua. Niistä olen erityisen iloinen. Enää ei tarvitse kykkiä polvillaan etsimässä kattilakaapin perukoilta sitä vähemmän käytettyä pataa tai pannua. Iso ja syvä laatikko avautuu herkästi ja siinä kaikki on esillä ja selkä suorana valittavissa. Yhtä helposti laatikko vetää itsensä kiinni.


Myös eniten käytössä olevat lautaset ja mukit saivat paikan isoissa laatikoissa. Kaikilla keittiöfirmalla on runsaasti sisustusratkaisuja laatikoihin ja kaappeihin. Tilasin kaapistojen mukana vain kolme aterinlokerikkoa, sillä etukäteen oli vaikea tietää, mitä mihinkin tarvitsee. Kaappien sisusteita saa halutessaan lisää helposti vaikkapa keittiöfirman nettisivujan kautta tilaamalla. 

Laitoin vetolaatikoiden pohjalle ruotsalaisen huonekalujätin keittiöosastolta ostettua muovimattoa, jota olen käyttänyt ennenkin. Se estää astioiden liikkumisen ja on lisäksi helposti pyyhittävissä.


Valtaosa käyttöastioista sijoittui laatikoihin. Vähemmän käytössä olevat laitoin kaappeihin. Monen kaapin ylin hylly on typötyhjä. Tavaraa ei niihin riittänyt. Enkä ilman keittiötikkaita edes yltäisi ylähyllyltä mitään ottamaan. Parempi kuitenkin, että tilaa on yli tarpeen, eikä liian vähän. Ja parempi, että tyhjä tila on ovien takana. En halunnut keittiööni enää avohyllyjä pölyä keräämään.


Näissä aterinlokerikoissa tilaa riittää niissäkin. Paikoin kauhat ja kapustat ovat turhankin väljästi ripoteltu, mutta eiköhän nekin todelliset paikkansa aikaa myöten löydä. Lokerikot ovat harmaata muovia. Niitä on myös puisina ja taisi olla huopaisinakin. Puu olisi kaunista, mutta varsin kallista. Kaikki keittiörempan läpikäyneet tietävät, kuinka kaappien ja laatikoiden sisusteilla saa tehokkaasti hinattua kokonaisuuden hintaa ylöspäin. Huopaisia aterinlokerikkoja en oikein ymmärtänyt. Mitenkähän ne kestävät käyttöä ja miten niitä pitäisi puhtaana? 


Tiskialtaiden alle sijoittuu roskayksikkö. Astioiden määrässä ja sijoittelussa oli erilaisia vaihtoehtoja. Kuvan systeemi sopii meille.

Keittiössämme on tarvetta lähinnä bioroska-astialle ja astialle pienempiä sekajätteitä varten. Nämä on helppo tyhjentää ulkona olevaan sekajäteastiaan ja biokompostoriin. Autotallissa meillä on varsinainen lajittelupiste, jossa on omat laatikot muoville, kartongille, lasille, metallille ja kierrätyspaperille sekä tietenkin tyhjille pulloille. Ne viedään kerran viikossa tai kahdessa viikossa kauppareissun yhteydessä kierrätyspisteeseen. Autotalliin pääsee lämpimän varaston kautta, jolloin lajittelu sujuu helposti, eikä keittiöön kerry isoja määriä roskaa.


Isokokoinen yleiskone on aiemmin ollut alakaapissa, josta koneen mahtumisen vuoksi muut hyllyt on poistettu. Vierelle mahtuivat isokokoiset tarjottimet, mutta muuten kaapin käyttöaste jäi vähäiseksi. Lisäksi yleiskone piti sitä tarvitessa kantaa keittiön toiselle puolelle. Nyt se on omassa laatikossaan työtason lähellä olevassa kaapissa. Sai kaverikseen vedenkeittimen ja tehosekoittimen.



Hanan valitsemisen luulisi olevan yksinkertaista. Kyllä se olikin sitten, kun teki itselleen selväksi, mitä ominaisuuksia hanalta haluaa ja miten paljon on valmis hanasta maksamaan. Valmistajia ja mallivaihtoehtoja riittää. On rosterista, mustaa, kuparin ja kullankin värisiä. On yksiotehanoja ja vanhantyylisiä kahdella ottimella varustettuja. Minulle uutta on se, että perinteisen manuaalisesti käännettävän astianpesukoneliitännän voi korvata pienellä patteritoimisella napilla. Nappia painamalla astianpesukoneen hana aukeaa tietyksi ajaksi ja sulkeutuu itsestään.

Hanan korkealla kaartuva muoto ja yksiotemalli oli lähtökohta. Aluksi harkitsin hanaa, jossa olisi ulosvedettävä juoksutusputki. Kotimaisen hanavalmistajan juoksutusputkella varustetut hanat eivät miellyttäneet silmää. Hyvännäköisissä taasen pohditutti, onko niiden tarjoama hyöty hintaeron veroinen. Patteria vaativat astianpesukoneliitännät hylkäsin saman tien. Yksi vahdittava lisää sekä turhaa ongelmajätettä.

Aika pian päätös oli tehty. Oraksen Safira on sopivan eleetön ja täyttää meidän tarpeemme.

Yläkaapeissa on vielä runsaasti tyhjää tilaa. Osin siksi, että varsinkin jauhot ja muut kuivatarvikkeet etsivät niille sopivaa sijaintia. Laatikot ja hyllyt olin pyyhkinyt jo tiistai-iltana. Putkimiehen lähdettyä keskiviikkona suojasin laatikot muovimatolla ja kaappeihin laitoin hyllypaperia. Pysyvätpä ainakin hetken aika uudenuutukaisina ilman naarmuja ja öljypullonpohjaläiskiä. Seuraavaksi siirsin huonekalut paikoilleen. Se sujui ujuttamalla räsymatto painavampien huonekalujen jalkojen alle. Maton avulla pöydät ja lipastot liikkuvat näppärästi parkettia pitkin paikalleen. Ukkokulta oli mukana isompien ja painavampien huonekalujen siirrossa.

Torstai ja perjantai menivätkin sitten kokonaisuudessaan tavaroiden rahtaamisessa ja sijoittamisessa laatikoihin ja kaappeihin. Joidenkin paikkoja olen jo kertaalleen vaihtanut. Luultavasti muutoksia on odotettavissa jatkossakin. Muutama tavara on ollut hetken aikaa hukassa. Minulle tavaroiden paikat painuivat mieleen niitä kaappeihin laittaessa. Ukkokulta joutuu varmasti etsimään yhtä jos toistakin astiaa. Saapa nähdä, joudunko vielä tekemään hänelle tavarakartan.

 
Paljonko meni remonttiin aikaa?

Remontti alkoi ma 17.1. ja putkimiestä vaille valmista oli ti 25.1. Putkimiehen osuus ke 26.1. kesti ehkä tunnin. Myöhemmäksi jääneet eli uudelleen mitoitetun välitilalevyn vaihto ja liesituulettimen koteloinnin remppamies kävi tekemässä tiistaina 1.2. Työ oli valmis tunnissa.

Varsinainen keittiön purku, pintojen remontointi ja kalusteiden asennus viimeistelytöineen ja loppusiivouksineen kesti 8 päivää, joista yksi oli poikkeuksellisesti lauantai. Aikataulu siis alittui sopimukseen merkitystä ja siitä, mihin olimme ennakolta varautuneet.

Remontin valmisteluun eli huonekalujen siirtämiseen ja keittiön tyhjentämiseen sekä lattioiden suojaamiseen meni ehkä kaksi kokonaista päivää. Niihin käytettyä aikaa on vaikea arvioida, koska aloitin keittiön tyhjentämisen hissukseen heti joulun jälkeen. Remontin jälkeiseen huonekalujen takaisin siirtoon ja keittiön tavaroiden järjestelyyn meni noin kolme päivää. Nopeamminkin olisi selvinnyt, mutta halusin järjestää tavarat ajatuksella. 

Projektin sujuvuus?

Avaimet käteen -malli toteutui kohdallamme kiitettävästi. Remonttimies tiesi tarkalleen, mitä hänen tulee tehdä. Hyvin pian saatoimme todeta saaneemme kunnon ammattimiehen keittiötämme uudistamaan. Työ eteni systemaattisesti ja rivakasti. Remppamies tuli aamulla likimain kellon tarkasti ryhtyen heti hommiin. Päivällä hän kävi syömässä ja palasi pian jatkamaan työtä. Tarjosin kaverille iltapäiväkahvit, jonka puitteissa juttelimme mukavia. Kaverilla ei tainnut kelloa ollakaan, ainakaan en nähnyt hänen aikaa missään vaiheessa vilkuilevan. Kahvit juotuaan hän nousi kiittäen ja lähti takaisin työmaalle. Päivän päätteeksi hän taas huikkasi vievänsä tavaraa kaatopaikalle ja palaavansa jälleen aamulla.

Olohuoneeseen ja eteiseen varastoidut uudet kaapistot oli merkitty ja sijoitettu siten, että remppamies löysi tarvitsemansa kaivamatta ja siirtelemättä. Meidän kulkureittejämme ei missään vaiheessa tukittu, vaan elämän sujuminen rempan keskellä huomioitiin.

Vanhaa keittiötä uudistaessa tulee aina eteen tilanteita, joihin ei ole valmiita ratkaisuja. Näissä kohdissa remonttimies kertoi meille toteutusvaihtoehdot selkeästi. Pidimme lyhyen neuvonpidon. Remppamies kertoi, mikä hänen mielestään olisi toteutuksen kannalta fiksuinta ja miten se vaikuttaa ko. kohdan ulkonäköön/kokonaisuuteen. Kertaakaan ei tullut sellaista tunnetta, että remonttimies tyrkyttäisi omia mielipiteitään. Aina hän kuunteli meitä ja kunnioitti päätöstämme. Joka kerran suorastaan hätkähdin, miten hyviä ja meitä miellyttäviä hänen ratkaisuehdotuksensa olivat.

 
Miten maksaa?

Kenellekään ei liene epäselvää, että keittiöremontti on yksi kodin kalleimpia investointeja. Hintaan voi vaikuttaa tekemällä itse niin paljon, kuin osaa ja jaksaa. Me päädyimme avaimet käteen -vaihtoehtoon, jolloin ammattilaiset tekevät kaiken. Tämä vaikutti myös keittiöfirman valintaan, sillä kaikilla kalustemyyjillä ei ole tarjolla avaimet käteen -palvelua. 

Harkitsimme mahdollisuutta, että teettäisimme purku- ja pohjustustyöt jollain yrityksellä ja itse kaapistojen asennuksen tekisi sitten varsinainen kalustetoimittaja. Pyysin muutamia urakkatarjouksia, joiden hintahaitari oli melkoinen. Erään firman tarjous oli ensin 7000 €,  seuraavana päivänä se nousi 10.000 euroon. Tarjoavien yritysten taustoja oli vaikea selvittää ja tarjouksia vielä vaikeampi verrata, vaikka kaikki saivat samansisältöisen tarjouspyynnön. Joku firma oli toiminut vuosia, toinen taas vasta kuukauden.  

Avaimet käteen -sopimukseemme kuului:

- kalusteiden ja kodinkoneiden purku
- välitilalaatan purku
- verholaudan purku
- purkujätteen toimitus kaatopaikalle (sis. kaatopaikkamaksut)
- seinien paikkatasoitus ja maalaus
- katon paikkatasoitus ja maalaus
- vesieritys allaskaapin ja astianpesukoneen alle
- uusien kalusteiden ja kodinkoneiden asennus (sis. led-valaistus)
- asbestianalyysi
- maalit ym. tarvikkeet

LVIS-työt laskutetaan erikseen. Niistä ei isoa summaa pitäisi tulla.

Kuten syksyisessä kattoremontissa, halusimme maksaa vasta työn valmistuttua ja molempien osapuolten sen hyväksyttyä. Ilman muuta myös myyjäpuoli haluaa varmistaa saavansa maksun tekemästään työstä. Kalustetoimittajalla oli tarjota rahoitussopimus, tässä tapauksessa OP Yrityspankin kanssa. Teimme netissä OP:lle rahoitushakemuksen, jonka puitteissa voimme joko maksaa koko summan korottomana ja kuluttomana tai sopia maksuaika.

 
Lopuksi

Iso ja kallis remontti jännitti ja pelotti. Media on täynnä kauhukertomuksia pieleen menneistä remonteista. Varsinkin vanhaa korjatessa riski on aina olemassa. Meidän kohdalla kaikki on mennyt hyvin. Ongelmia ei ole tullut.

Olemme saaneet kaiken tarvitsemamme informaation ja esittämiimme kysymyksiin asialliset vastaukset viipymättä. Asuminen remontin keskellä tuottaa aina hankaluuksia arkeen, mutta mitään ylivoimaista emme siinäkään asiassa kokeneet.  

Postauksissani on jo useampaan kertaan tullut mainituksi tyytyväisyys rempan suorittaneeseen kaveriin, Jasseen. Hän on ammattimies parhaasta päästä, täsmällinen, nopea, luotettava. Palveluasenne hänellä on kohdallaan. Unohtaa ei myöskään sovi sitä, että hän osoittautui todella mukavaksi mieheksi. Hän saa toki maksun työstään, mutta kehut ja kiitoksetkin lämmittävät mieltä. Annoimme hänelle pienen paketin, jonne sujautin myös kutomani villasukat.

Työn jälki on siistiä ja viimeisteltyä. Kaapistojen laatuun olemme niin ikään todella tyytyväisiä. Toistaiseksi ei ole löytynyt mitään huomautettavaa. Jos jotain löytyy, keittiöyritys on luvannut puutteet korjata. Takuukin niillä on. 

Keittiöremontissa toistui sama malli, kuin syksyisessä kattoremontissa. Tämänkin firman konsepti on mietitty alusta loppuun toimivaksi ja kaikkia osapuolia hyödyttäväksi. Kokemuksemme perusteella voin suositella Puustellia (ihan omasta aloitteestani kehun eli ei tule alennusta). Hyvää on helppo kehua ja kiittää.

Nyt sitten ollaan ja eletään uuden keittiön onnellisina omistajina. Yksi pitkäaikaisista haaveistani on vihdoin toteutunut. Hyvältä tuntuu!


Remontin aihemmat vaiheet löytyvät:

Keittiöremontti alkaa (23.1.2022)

Keittiöremontti jatkuu (27.1.2022)



40 kommenttia:

  1. Onnea uudelle keittiölle!
    Se on tosi kaunis ja näyttää tosi toimivalta, kuten jo keskeneräisestäkin pystyi sanomaan. Tykkään myös ajattomasta tyylistä. Valintanne kestävät varmasti aikaa, eikä keittiöön varmasti kyllästy heti.
    Ja on erittäin arvokasta saada kunnollinen ja ammattitaitoinen tekijä. Teillä homma sujui ihanan sutjakkaasti ja kivuttomasti.
    Nyt on nautiskelun aika. Kyllä tuolla kelpaa puuhailla ja juoda aamukahviakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Entisessä keittiössä logistiikka toimi ja siksi emme nähneet tarpeen tehdä niihin muutoksia. Meidän huushollissa ei tunnetusti remontteja usein tehdä, joten oli paras pysytellä neutraaleissa väreissä. Tykkään valkoinen-harmaa -värityksestä, jota voi piristää verhoilla ja pöytäliinalla.
      Valmis keittiö tuntuu sitäkin paremmalta, kun prosessi sujui kitkatta.
      Eiköhän me jossain välissä kunnon kahvitkin vielä uuden keittiön kunniaksi juoda.

      Poista
  2. Näyttää tosi hienolta. Onneksi olkoon! Nyt on kaikki uutta ja hienoa.
    Induktioliettä opettelin edellisessä asunnossa käyttämään ja olihan se hyvä. Ei ole vaaraa jääda päälle. Mutta kiertoilmauunia en oppinut käyttämään, tai käytin kyllä mutta se ei paistanut mun mieliks. Esim karjalanpiirakoita. Muut kyllä paistui.
    Noihin vetolaatikoihin myös ihastuin, aivan parhaat. Nyt kun on vanha asunto ja vanhat keittiökalusteet, eipä mahdu kaappeihin niinhyvin tai sitten ei löydy alakaapeista mitään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Jaksan ihastella puhtaita pintoja ja kevyesti liikkuvia laatikostoja.
      Induktioliesi vaatii näköjään hiukan opettelua, mutta hyvin jo sujuu. Tosi nopea se on entiseen hellaan verrattuna.
      Pääasia, että keittiö toimii. Oli se uusi tai vanha.

      Poista
  3. Hienoa, että keittiöprojektinne meni maaliin onnistuneesti. Löytyy hyvin säilytystilaa ja vaikuttaa muutoinkin toimivalta ratkaisulta. Nyt on aihetta keittiöjuhlaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Remppaprojektimme sujui hienosti. Tulihan sitä etukäteen aika paljon jännättyä. Säilytystilaa oli vanhassakin keittiössä, mutta nykyaikaistaminen toi parannusta erityisesti käytettävyyteen.
      Kyllä, keittiö ansaitsee juhlansa.

      Poista
  4. No vau, siinä se on! Kaunis keittiö. Erityismaininta erityishienoista ransunvärisistä työtasoista ja välitilalevyistä ;-) Ihana tuo valaistu vitriinikaappi.
    Äitini teetti keittiörempan kymmenisen vuotta sitten, luulen, että firma oli sama. Hänellä on myös nuo kevyesti avautuvat laatikot alakaapeissa, sieltä löytyvät kaikki kasarit sun muut näppärästi. Tosin minä ja siskoni olemme aina eksyksissä ja joudumme katsomaan kaikki mahdolliset kaapit, ennen kuin löydämme etsimämme, mutta pääasia, että äiti itse tietää, missä mikäkin astia ja tarvike on. Eikä tarvitse konttailla.
    Olipa nautinto lukea tämä remonttitarina, muutenkin se on ollut kiinnostava, mutta ihanaa, että kaikki sujui noin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio huomio, tasot ja välitilat ovat todellakin Ransun väriset. Onneksi ei yhtä karvaiset, mutta saivat taatusti kommenttisi myötä uuden nimen. Tykkään valaistusta vitriinistä niin paljon, että sytytän sinne valot ihan vain ihaillakseni näkymää.
      Jännä nähdä, kun poika tulee seuraavan kerran saunomaan. Hän on hakenut keittiön kaapeista omatoimisesti kuppia ja lusikkaa. Kuinkahan nyt käy? Ehkä järjestän opastettuja keittiökaappikierroksia. Tosin itse koen jonkun toisen keittiössä olevani täysin hukassa. Jokaisella on omintakeiset tyylinsä laittaa tavarat paikoilleen.
      Kiva, että jaksoit lukea pitkät sepustukset. Toivon, että niistä on iloa ja hyötyä muille keittiöremppaa suunnitteleville.

      Poista
  5. Hieno tuli! Ja toiminnallinen ja ihanasti säilytystilaa. Valaistu kaappi on minustakin tosi upea. Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! On kiva laittaa tavarat siististi paikoilleen ilman, että niitä täytyy pinota ja tunkea milloin mitenkin. Valaistusta kaapista on myös hyötyä, sillä se lisää kaipaamaani valoa. Vaikka uusien led-listojen ansiosta nyt sitä on muutenkin hyvin.

      Poista
  6. Was nice to view your kitchen project. I am addicted to renovation programs on TV. Love to see what people do to "up-grade" their home spaces. The program The Block from Australia always has interesting remodels, and there are dozens of such all over the US that I watch here and there. I have to be careful that it doesn't become an obsession!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I also watch TV renovation programs. Canadian "Love it or List it" is pretty good, also because of the great scenery.

      Poista
  7. Kiitos upeasta projektitilityksestä!

    Mahtavalta näyttää lopputulos ja kuulostaa siltä, että matka oli kohtuullisen vaivaton.

    Onnea teille uuteen keittiöön! 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Nautin valtavasti uudesta keittiöstä. Varsinkin, kun olin jo menettänyt toivoni, että remonttiin ryhdymme.
      Näin jälkikäteen voin sanoa, että projekti sujui huomattavasti odotuksia helpommin. Ehkä oli hyväkin varautua kaikenlaisiin ongelmiin. Lopputulos tuntuu sitäkin paremmalta.

      Poista
  8. Onnea uuteen keittiöön! 😊 Siitä tuli hieno! Valaistu kaappi on upea 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka! Olemme tosi tyytyväisiä lopputulokseen. Paperilla ja tietokoneella niitä oli vaikea hahmottaa.

      Poista
  9. Ensinnäkin onnittelut uudesta keittiöstä. Puustellia voi kyllä minustakin hyvällä syyllä suositella ja avaimet käteen valintaan olemme mekin mieheni kansaa olleet tosi tyytyväisiä.
    Nyt vain kokkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Tuntuu hyvältä, että kaikki meni suunnitelmien mukaan, eikä tullut ongelmia. Emme hetkeäkään kadu Puustelli-valintaa.
      Kovin paljon en ole vielä ehtinyt kokkaamaan uudella liedellä ja uunilla. Viikonloppuna on tarkoitus tutustua lähemmin.

      Poista
  10. Onnittelut uudesta keittiöstä, siitä tuli ajattoman kaunis ja selkeän rauhallinen. Näyttää niin viimeistellyltä ja siitäpä tunnistaakin ammattilaisen kädenjäljen.
    Onnittelut myöskin sujuvasti edenneestä remonttivaiheesta, antoi uskoa itsellekin tuleviin remonttikoitoksiin.
    Kiertoilmauuni osaa olla aika kipakka mutta siihenkin tottuu - ja oppii.
    Paljon iloisia hetkiä uudessa keittiössänne, nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka! Ajattomuus oli yksi valintakriteerimme. Ihan jo siksikin, ettei meillä kovin usein remontteja tehdä. Värejä voi lisätä verhoilla ja pöytäliinalla, serveteillä, mitä nyt keksiikään.
      Työn jälki on todellakin viimeisteltyä. Läheltä katsoen sen huomaa vielä paremmin. Nyt keittiö on hiukan eriparia muun huushollin kanssa.
      Käytimme aika paljon aikaa keittiöfirmoissa kiertämiseen ja suunnitelmien hiomiseen. Se kannatti. Tosin olin jo niin kauan haaveillut uudesta keittiöstä, että sävelet olivat pitkälti päässäni valmiina.
      Nautimme varmasti. Ehkä olen vähän tärähtänyt, mutta löydän itseni välillä keittiöstä seisomasta ja katselemasta. Hivelen jopa uusia pintoja...

      Poista
  11. Puustelliin olin minäkin edellisessä kodissa tyytyväinen, kaikki hoitui hyvin. Ja ehdottomasti kannatan asennuksen ottamista kun kyse on suuremmasta määrästä kaappeja, pienen määrän voi asentaa itse. Nyt ne pari kalustetta mitä meillä on, ovat Ikeasta ja olen niihin tyytyväinen mutta toimitus tökki pahasti. Kaikkia ovia ei saanut heti mukaansa, ensin tuli kuraa ja sitä palautettiin jopa kahteen kertaan ja kesti kuukausia ennen kuin saatiin kelvolliset osat.
    Keittiöstänne tuli hyvä, siisti ja kuten Hirnakka sanoi, ajaton ja rauhallinen. Induktiota olen kokeillut siskon luona, aluksi epäröin käyttää sitä juuri nopeuden takia. Kiertoilmauuni on ihana, siitä en enää luopuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme tehneet pari keittiöremonttia. Nuorena jaksaa tehdä ja pienellä budjetilla toimiessa kaikki säästö on tarpeen. Nyt totesimme, että parempi maksaa ammattilaiselle. Itse tehden työhön olisi uponnut paljon enemmän aikaakin.
      Olen nähnyt toimivia ja kauniita Ikea-keittiöitä. Ikeaa harkitsimme itsellekin jonkin aikaa, mutta kaapistojen kokoaminen isoon keittiöön tuntui varsin sirpaleiselta. Emmekä löytäneet Ikean valikoimasta mitoiltaan meille sopivia kalusteita. Kuulin myös Ikealla olevan toimitusvaikeuksia. Meni liian vaikeaksi ja siirryimme tsekkaamaan muita firmoja.
      Alan jo päästä jyvälle induktioliedestä. Nopea se on, joten blogipostauksia ei aamupuuroa keittäessä tehdä. Kiertoilmauunista tiedän tykkääväni, vaikka vielä on opettelemista senkin kanssa.

      Poista
  12. Onnea onnistuneesta keittiöremontista! Kauniilta näyttää ja kaappitilaa on runsaasti. Nykyisin on jos jonkinlaista lisätarviketta saatavilla. Silloin kun rakennettiin 10 vuotta sitten ei myökään mittään erikoisii hienouksii haluttu. Keittiön Oraksen vesihana on samanlainen ja jo tuonne maatilalle Oraksen saman hanan keittiöön otin keittiöremontin aikana. Sankon suap altaaseen laittoo ja ei tuota ongelmoo täyttee. Tuttu ja turvallinen kotimainen firma valamistajana. Kiertoilimauunii en monta kertoo oo käyttäny. Kaunis on teillä tuo lasikaappi ja laatikko alla. Hyvä paikka serveteille. Kaunis on liina pöydälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Ihan hyvä, että monenlaisia lisätarvikkeita on tarjolla. Jollekin niistä on iloa ja hyötyä. Mietimme tarkkaan, onko erikoisuuksilla käyttöä omassa arjessamme ja teimme päätöksen sen mukaan.
      Ämpärin täyttämisen lisäksi myös mehumaijan pesu sujuu uuden hanan myötä helposti.
      Pöytäliina on parin vuoden takaa, Pentikin Narsissi-kangasta. Tykkään heidän kukkaiskankaistaan.

      Poista
  13. Ihana tilava keittiö ja kaappitilaa tuntuu riittävän. Hyvä valinta tuo induktioliesi meille tuli myös sellainen kun teimme keittiörempan. Valitsimme silloin myös byröuunin ja juurikin sellaisen nappihanan. Minä taas olen tosi tyytyväinen siihen ja meillä kun on todella kalkkinen vesi tuo kääntönuppi tuli aina vaan hankalammaksi kääntää ajan kuluessa. Ja patteria se ei juurikaan kuluta. Meillä on myös vetolaatikot ja kyllä ne luksusta on kun ne saa keittiöönsä. Isoille veitsille valitsimme myös lokerikot missä ne saa pystyasentoon. Nyt teillä on keittiö loppuelämäksi ja ihana sellainen. Tuo välitilan ja pöydän tason yhtäläisyys on kaunis ja helppo pitää puhtaana. Kiva säilytyspaikka serveteille. Minä olen servetti hullu ja minulla on myös yksi iso laatikko niitä varten.
    Ei muuta kuin onnea uudelle keittiölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että muitakin servettihulluja löytyy. Kaikki servettini eivät tuohon laatikkoon mahdu. Siirsin pari päivää sitten jouluservetit pois, kun tulin hankkineeksi lisää keväisempiä.
      Ilmeisesti meidän vetemme ei ole erityisen kalkkista, kun vanha hana kääntyi nuoruuden malliin vaihtoon saakka. Teen kyllä kalkkipuhdistuksen esimerkiksi kahvinkeittimelle säännöllisesti.
      Ihan varmasti uusi keittiö saa luvan toimia lopun ikämme tai ainakin sen, mitä tässä talossa asumme.

      Poista
  14. Hieno lopputulos ja on kiva kuulla, etä olet itse tyytyväinen valintoihisi ja toimivuuteen. Nuo monet luettelemasi toiminnot ovat omankin kokemukseni mukaan erinomaisia ja mekanismit ovat kestäneet oivallisesti. Takuukin on hurjan pitkä. Nyt vain nauttimaan uudesta, ajattomasta, puhtaasta ja toimivasta keittiöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, nautin suuresti uudesta keittiöstä. Jos viikonloppuna lumitöiltä ehdin, siirtelen kuivaruokia fiksumaan järjestykseen.

      Poista
  15. Se on hyvä että olet tyytyväinen ja hyvälle kaikki näyttääkin. Monia toimivia juttuja löysin, joita vois ottaa itsellekin :)
    Myös mieluinen ja hyvätöinen remppamies on tosi tärkeä!
    Nyt vaan kovaa käyttöä keittiölle, pistä jauhot pöliseen ja kattilat poriseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ehtinyt vielä lainkaan leipoa uudessa keittiössä, mutta niin on tarkoitus lähipäivinä tehdä. Logistiikka toimi entisessäkin keittiössä, mutta moni uudistus on todella mieluista.

      Poista
  16. Onnittelut, hieno ja toimiva keittiö! Teillä on tosiaan ollut hyvä remppamies, ansaitsee tulla kehutuksi! Harmaan sävy on minunkin mieleeni ja induktioliedestä voit olla varmasti iloinen, niin paljon se nopeuttaa keittiöhommia! Viisi vuotta sitten, kun sain omaan keittiööni vetolaatikot, on ollut ilo availla niitä ja löytää nopeasti etsimänsä ilman noita entisiä ja sinunkin kertomiasi kumarteluja. Nautinnollisia päiviä uudessa keittiössänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllätin itseni valitsemalla harmaan valkoisen kumppaniksi. En ole harmaan ystävä, mutta keittiöömme se on nappivalinta. Tykkään kovasti. Induktioliesi on todella nopea. Vaatii yhä hiukan harjoittelua, vaikka alkaakin jo sujua paremmin.

      Poista
  17. Kyllä näyttää hyvältä. Uusi on aina uusi. Meilläkin pitäisi uusia keittiö, mutta on sen verran kallista, että tekee mieli harkita tarkkaan. Hyvä, että teillä kaikki sujui hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu! Tuntuu hyvältä, kun kaikki on puhdista ja siistiä. Keittiöremontti on pesutilojen ohessa yksi kodin kalleimpia investointeja. Sitä ei todellakaan tuosta vain ryhdytä tekemään/teettämään. Kauan mekin remonttia pähkäilimme.

      Poista
  18. Onnea uudelle keittiölle! Ihana tunne, kun kaikki on taas uutta. Tavarat hakevat vielä paikkaansa jonkin aikaa ja selkäytimeen jää joitain muistijälkiä astioiden sijoittelusta, vaikka keittiö on vaihtunut. Huomaan ainakin itse välillä hamuavani jotain asiaa aivan väärästä paikasta, vanhan keittiön alueelta ;D Sitten kun näkee miehen tekevän samaa ja tajuaa mikä on meneillään, niin voi naureskella ;)
    Tykkään värimaailmastanne ja tuosta vitriinin aluisesta pikkulaatikosta, kiva yksityiskohta. Teillä on näköjään samanlainen mikro, kuin meillä. Meni vähän aikaa totutellessa. Näihin upotettaviin ei kuulemma saa sellaista yksinkertaista käyttösysteemiä. Töissä törmää vähän väliä siihen, että mikroja on ties minkälaisia ja vierasta mikroa ei millään meinaa aina osata käyttää, vaikka se olisi käyttäjälle ihan yksinkertainen. Huvittavinta on, kun käyttäjäkään ei osaa sitä enää käyttää esim. muistisairauden takia.
    Välitilalevyt on kivat, minäkin tykkään meidän valinnasta. Oli paljon kivempi valinta kuin laatat. Ehkä, kun aiemmin oli laatat ja nyt on erilainen :)
    Meillä ollaan jo hiljalleen totuttu uuteen näkymään ja asetteluun, mutta alussa muistan, miten ihmeelliseltä keittiöön meneminenja siellä oleminen tuntui rempan jälkeen.
    Mukavia hetkiä uudenlaisessa keittiössänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa! Nautin uudesta keittiöstämme täysillä. Puuttuu enää, että istuisin siellä avaamassa ja sulkemassa kattilalaatikoitani silkasta ilosta.

      Vanhan keittiön järjestys on tiukassa selkäpiissä. Lähes joka päivä tulee haettua tavaroita niistä paikoista, joissa ne vuosikausia olivat. Ehkä uudessa keittiössä tulee jopa käveltyä enemmän niiden hukkareissujen vuoksi. Kuntoilu hoituu nyt sekä sisällä että ulkona; sisällä keittiön uuden järjestyksen vuoksi ja ulkona jatkuvien lumisateiden vuoksi.

      Pohdin jossain vaiheessa kovasti, korvaanko kaakelit välitilalevyllä. Kun sitten katselin vanhan keittiön kulahtaneita laattasaumoja, päätin kokeilla jotain uutta. Tykkään kovasti välitilalevystä materiaalina ja värinsä puolesta. Se on helppo pitää puhtaana. Keittiön valko-harmaa väritys on minusta rauhallinen ja valoisa.

      Loppujen lopuksi tuo mikro on aika yksinkertainen. Onhan siinä monenlaisia toimintoja, mutta enimmäkseen tulee käytettyä niitä tiettyjä. Hyvä, että siinä on kello, joka näkyy myös pimeässä. En ole raaskinut lyödä naulaa ripustaakseni entisen seinäkellon paikalleen. Olen huomannut saman, että jonkun toisen mikroa ei tahdo millään osata käyttää. Luultavasti kaikissa on aika lailla samat perustoiminnot, mutta ensi katsomalla ei niitä tahdo löytää.

      Tottuuhan tuohon uuteen keittiöön, kuten tottui aikanaan siihen vanhaankin. Siinä ohessa aivoille järjestyy jumppaa, kun etsii kaappeihin kadonneita tavaroita.

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Näin on, iloitsen suuresti remontoidusta keittiöstä.

      Poista
  20. Kiva että meni niin hyvin ja tulos on hieno! Meillä uudistettiin jokunen vuosi sitten keittiötä, Puustellin remonttimiehellä oli kamala homma, kun graniittinen työtaso piti säilyttää ja alle asentaa uudet laatikostot. Hienosti hän selviytyi, taitavia ovat. Lieden vaihdoimme vasta tänä vuonna induktioon ja en edelleenkään ole tottunut siihen, hipaisukytkimet eivät oikein tottele. Ehkä seuraavalla kerralla kaasuliesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis viime vuoden lopulla uusi liesi, aika rientää...

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!