Apua, kissa karkuteillä!

 
14-vuotias Roope tuli meille hoitoon oman kotinsa muuton ajaksi. Roope on täysin sisäkissa, eikä se meilläkään ole aiemmillakaan hoitojaksoilla ollut lainkaan ulkona. Roope on myös varsin arka. Yleensä se on visusti piilossa pari-kolme ensimmäistä päivää. Suosituimpia paikkoja ovat kirjahyllyssä kirjojen takana, vierashuoneen päiväpeiton uumenissa tai makkarin lipaston nurkassa. Se käy hiekkalaatikolla ja syömässä yöllä. Jos se tulee esille talonväen hereilläoloaikaan, se hiipii matalana vatsa maata viistäen seinien vierustoilla. 

Emme luottaneet Roopen arkuuteen, vaan pidimme ovet ja ikkunat kiinni. Kunnes varhain torstaiaamuna avasin keittiön ikkunan päästääkseni lasissa pörräävän pimpparin ulos. Lähdin hakemaan takkahuoneesta tulitikkurasiaa pimpparin kiinni ottamista varten. Ikkuna jäi sentin pari raolleen. Palattuani takaisin ikkuna olikin avoinna maksiminsa eli noin 10 cm. Ihan heti en tajunnut Roopen hyödyntäneen tilaisuuden ja luikahtaneen ikkunasta ulos. Se ei ole meillä koskaan hyppinyt pöydille tai ikkunalaudoille. Kun se ylipäätään ei ole ollut näkyvissä. Huono puolustus, sillä kissan kanssa on aina varauduttava kaikkeen. Koska en heti tajunnut asiaa, en myöskään tiedä, mihin suuntaan kissa pihalla lähti.

Epäuskoisina käänsimme talon joka kolkan nurin ajatuksella, että Roope sittenkin olisi luikahtanut jonnekin piiloon. Aika pian tajusimme, ettei Roopea sisältä löydy. Siitä huolimatta olen tutkinut säännöllisin välein kirjahyllyn taustan, nurkat, mahdolliset ja mahdottomat kaapit ja laatikot. Josko ihme olisi sittenkin tapahtunut. Ei ole.

Olemme kiertäneet kerta toisensa jälkeen pihan puskat, aitojen aluset, puuvajan, ojat ja naapurustot. Ei kissaa. Ei jälkeäkään. Hain netistä tietoa ja neuvoa, jota löysinkin paljon. Karkurit.fi -sivustolla on kootusti runsaasti hyödyllisiä vinkkejä. Laitoin ilmoitukset netin sivustoille. Soitin Viikin löytöeläintaloon, jonne alueemme karkulaiset viedään. Soitin lähialueen kissahotelleihin kysyäkseni, onko sinne kenties tullut löytökissoja ja tiedottaakseni katoamisesta. Jaoin lähes 100 postilaatikkoon kuvallisen katoamisilmoituksen, joita kiinnitin myös sähkökaappeihin ja pylväisiin. 

 
Naapureita ja ohikulkijoita on informoitu, lähimetsiä ja tienoita koluttu. Naapurit ovat tutkineet omien pihojensa puskia, piharakennusten ja terassien alustoja. Vastapäinen naapuri jopa kiinnitti pihalleen riistakameran. Illan hämärryttyä ja öisin olemme kiertäneet taskulampun kanssa, koska kissan silmät näkyvät hyvin taskulampun valossa.

Etsimistä hankaloittaa se, ettei tämän kissan käyttäytymisestä ulkona ole kokemusta. Kun se ei sisälläkään tule kutsusta luo, tulisiko se pelottavan oudossa ulkotilassa?

Roopen kantokoppa on sisäänkäynnin terassilla, jotta kissa pihaan tultuaan löytäisi tutun hajun. Sille on tarjolla vettä ja raksuja. Olen laittanut moneen erilaiseen paikkaan hajumerkkejä houkuttelemaan kissaa. Ikkuna on auki yötä päivää, jos kissa keksii palata samaa reittiä takaisin. Olemme nukkuneet Ukkokullan kanssa vuorotellen toisen päivystäessä avoimen ulko-oven tai autotallin oven tienoilla. 

Otin myös yhteyttä Vainu Eläinetsijäkoirat ry:een. Sieltä olemme saaneet paljon asiantuntevia neuvoja ja apua. Saimme yhteyshenkilöksi kissakoordinaattorin, joka on todella aidosti ratkomassa huoltamme. 

Lauantai-iltana päädyimme kokeilemaan kissan loukutusta. Aluksi loukku on omalla pihalla. Myöhemmin harkitsemme loukun siirtämistä esimerkiksi lähellä olevan kissatalouden pihaan.

Asiantuntijan mukaan ulkona liikkumiseen tottumattomat sisäkissat eivät kauas mene. Ne piiloutuvat lähistölle johonkin turvalliseksi katsomaansa koloon jopa useiksi päiviksi. Jossain vaiheessa jano, nälkä ja ehkä myös uteliaisuus laittavat ne liikkeelle. Usein lähtö ajoittuu iltaan, yöhön tai varhaiseen aamuaikaan. 

 
Voitte uskoa, että olen huolesta sekaisin. Tilannetta pahentaa, että olemme kadottaneet toisen ihmisen lemmikin. Tapaus on jo tehnyt railon ihmissuhteisiin, eikä se tule umpeutumaan. Olen todella kiukkuinen itselleni, etten pikkutarkkana ihmisenä toiminut tapojeni mukaisesti viimeiseen pilkkuun saakka eli toheloin keittiön ikkunan kanssa.

Energiani menee nyt kissan etsimiseen ja kaikkien mahdollisten toimenpiteiden tekemiseen sen eteen, että kissa löytyy. Muu elämä on pakostikin tauolla. Pelottaa, että tästä syntyy ratkeamaton mysteeri. Ettei kissa palaa eikä sitä löydy. Kissakoordinaattorin mukaan nyt auttaa parhaiten kärsivällisyys. On vain jaksettava odottaa ja luottaa kissan paluuseen.

Olen äärimmäisen pahoillani tapahtuneesta.