Sivut

maanantai 15. toukokuuta 2023

Saarelman puutarhassa


Viikko sitten olin vierailulla Saukkolassa. Ystäväni otti puheeksi vähän matkan päässä sijaitsevan puutarhamyymälän, Saarelman puutarhan. Minulta meni hetki tajuta, että kyseessä on samainen Saarelman puutarha, jonka pelargoninäyttelystä mm. Oravankesäpesän Kati vasta hiljan postasi. 

Olen tästä puutarhasta kuullut aiemminkin, mutta mielessäni sijoittanut sen jonnekin Lahden suunnalle ottamatta asiasta sen enempää selvää. Ystäväni kysyi, kiinnostaisiko meitä lähteä katsomaan ja kiinnostihan meitä. Sulkemisaikaan ei enää ollut pitkää aikaa, mutta niin vain surautimme kolmen naisen voimalla autolla lyhyen matkan päässä sijaitsevalle puutarhalle.

Saarelman puutarha on perustettu 1953 eli tänä vuonna se viettää 70-vuotisjuhliaan. Perheyrityksen vetovastuu on siirtynyt kolmannen polven sisaruksille Tommi ja Pia Långströmille. Puutarhassa on viljelty alkuvuosista lähtien pelargoneja. Heillä onkin esillä yli 400 emokasvipelargonin kokoelma.

Meillä oli vajaa tunti aikaa katsella mittavan pelargoninäyttelyn lisäksi muut hallit, joissa oli esillä ja myytävänä runsaan kesäkukkavalikoiman lisäksi myös huonekasveja ja hyötykasvin taimia. Myös Bergs Potterin kauniita ruukkuja myymälässä on tarjolla sekä jonkin verran lahjatavaraa.

Pelargoniharrastajalle Saarelman puutarha on hieno tutustumis- ja hankintakohde. Värejä ja muotoja löytyy jokaiseen makuun.

Pel. 'Bird Dancer'


Pelargoneissa on nimet hyvin esillä. Monen montaa on myynnissä, osa vain esiteltävänä.


Kuvasin pelaguiden nimilaputkin, mutta kuvia koneelle siirtäessä ne menivät hiukan sekaisin. Siksi en ole kaikkien kuvien alle merkinnyt yksilön nimeä.

Pelargonium x ardens


Oravankesäpesän Katin postauksessa ihastelin kuvan pelargonium x ardensia. Enkä syyttä, sillä luonnossa se oli tismalleen niin hieno, kuin kuvassakin.

Niin pelargoniat kuin kesäkukatkin ovat hyvinvoivia ja hinnatkin aivan kilpailukykyiset. Tällaisen laadukkaan kukkapuutarhan tuotteita ei edes kannata verrata markettipihan paahteessa kärsiviin taimiin.

Palvelu Saarelman puutarhassa on todella ystävällistä. Palveluvalikoimaan kuuluu myös kukkien sidonta niin iloon kuin suruunkin.

Myymälän seinillä oli muutamia isokokoisia kukkatauluja. Hetken tutkimisten jälkeen totesin ne kootuiksi palapeleiksi. Myymälässä onkin myynnissä Kreeta Järvenpään 500 ja 1000 palan palapelejä, joista tuli oitis mieleen vanhat kukkamaalaukset Sinebrychoffin museon Linne-näyttelyssä keväällä 2022.

Pidempäänkin olisi ollut kiva puutarhamyymälää tutkia ja ostoksia tehdä. Ensikäynnillä mukaan tarttui tummalehtinen oxalis ja lilasävyinen huonekasvi juoru. Kesäkukkaostosten suhteen en ole vielä tehnyt kunnon suunnitelmia, joten oli parempikin jättää isommat ostokset tekemättä.

Olen kuitenkin iloinen, että paikka tuli minulle tutuksi ja osaan sinne mennä jatkossa yksinkin. Saarelman puutarha löytyy aika helposti Lohjaan kuuluvasta Nummen kirkonkylästä (osoite: Urheilukuja 4, 09810 Nummi). Helsingistä päin ajetaan 110-tietä, kunnes Saukkolan jälkeen käännytään Lahjahovin kohdalla oikealle ja pian kasvihuoneet näkyvätkin vasemmalla.


15 kommenttia:

  1. Viime vuonna piti käydä tuolla, kun heillä oli yksi villipelargoniharvinaisuus. Mutta sitten, kun pääsin mantereelle, ei heillä sitä enää ollutkaan - onneksi kysyin etukäteen. Oli jo myyty loppuun. Harmi! Tämän vuoden listoilla sitä ei taas näkynyt. Olisi varmasti muuten näkemisen arvoinen paikka, pitää miettiä vähän myöhemmin kesällä, kun ei enää ole niin hirmuinen kiire kaiken kanssa (ehkä).
    Todella upea tuo ardens!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaan päästäkseen on poikettava sen verran pääreiteiltä, ettei ihan huvikseen viitsi sinne ajella. Pelargonivalikoima on kyllä todella laaja ja erikoisuuksiakin löytyy. Aion käydä lähiaikoina uudemman kerran ja paremmalla ajalla, jotta ehdin katsella tarkemmin ja tehdä mahdollisesti myös ostoksia.
      Kiirettä riittää. Vuorokaudessa voisi olla nyt muutama tunti enemmän. Ne voisi ottaa pois vaikka syvimmästä talvesta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Myymälä oli täynnä kauniita kasveja. Tuli huokailtua ihastuksesta koko rahan edestä.

      Poista
  3. Kiitos esittelystä . Tämä paikka on kuitenkin lähellä mökkiä mutta nyt en ole varma olemmeko käyneet .Jossain siellä meidän mökin lähellä olevalla puutarhalla on tullut kuitenkin käytyä mutta missä ???? .
    Uskaltaako tuonne edes mennä niin upeita pelakuita siellä on .😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla, että olette Saarelman puutarhassa käyneet. Saukkolan keskustasta 110-tietä eteenpäin ja Lahjahovilta oikealle. Kannattaa käydä uudemmankin kerran. Sortumisen riski on suuri.

      Poista
  4. Kiitos esittelystä, pistän tämänkin paikan muistiin! Pelakuut ovat lempikasvejani, joten ihan varmaan tulen tuolla jossain vaiheessa kesää käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että postauksesta on iloa ja hyötyä. Pelaguita tuolla on uskomattoman paljon ja useita erikoisia.

      Poista
  5. Ai että, käymisen arvoinen paikka näyttää olevan!

    VastaaPoista
  6. OI-joi, tuollaisessa paikassa villiintyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti mopo olisi lähtenyt käsistä, jos aikaa olisi ollut enemmän. Toiste sitten...

      Poista
  7. Uudet puutarhat ja puutarhamyymälät ovat varmasti ihan "herkkua" puutarhaihmiselle :) Oliko tuolla myynnissä noita palapelejä? Houkuttelevan näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarelman puutarha osoittautui minulle uudeksi ja hienoksi yllätykseksi. Niillä tienoin olen liikkunut monesti ennenkin, mutta enpä ole paikkaa huomannut.
      Kyllä he myyvät noita Kreeta Järvenpään palapelejä. Huomasin, että Järvepäällä on myös oma nettikauppa osoitteessa: https://www.kreettakreetta.com/

      Poista
  8. Saarelman puutarha on tosiaan ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Saan ehkä olla tyytyväinen, ettei käytössäni ole autoa, jolla tuonne voisi hurauttaa – säästyy rahat. Pelargonit olivat upeita ja niitä olisi voinut enemmänkin haalia, onneksi en niin tehnyt, sillä kasveja alkaa olla vähän liikakin. :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!